Kuuden tunnin työpäivät – kyllä, kiitos!

Mä olen (työ)elämässäni tehnyt noin 40-tuntista työviikkoa kymmenisen vuotta. Tai no teoriassa 40-tuntista, käytännössä usein rutkasti enemmän ja sitten taas saldovapaita käyttäen vähemmän.

Lisäksi olen tietysti ollut äitiys- ja hoitovapailla, tehnyt töitä friikkuna ja sittemmin yrittäjänä; toiminimi täytti viime keväänä taaperoiset kaksi vuotta.

Ja ehkä sahaan nyt tällä kommentilla ”ura”oksani poikki (joo se on katkennut jo ajat sitten), mutta sanon tämän silti. Mun olisi hyvin vaikea kuvitella, että haluaisin vielä joskus elämässäni palata sellaiseen työelämään, jossa teen säännöllistä 40-tuntista työviikkoa, vakituisena säännöllisenä työnä. Uups. Nyt se on sanottu. Mutta siis vahvistan sitä vielä tällä seuraavallakin ”älä pliis nyt tätä sano ääneen” -kommentilla: näen silloin tällöin painajaisia, joissa olen takaisin tuollaisessa työelämässä. Kun herään, huokaan helpotuksesta. Huh, se oli vaan unta!

Vaikka silloin töissä ollessani olen ihan oikeasti (vai kultaako aika muistot?) rakastanut työtäni ja viihtynyt siinä! Työyhteisöt ja esimiehet ovat olleet täyttä kultaa.

Näinä oman elämäni työvuosina – jos ajan mittaa parikymppisestä tähän päivään, niin aikuisvuosia on kertynyt jo 23 – on ympäriltäni jopa kirjaimellisesti kaatunut porukkaa. Päteviä, tehokkaita, kunnianhimoisia, koulutettuja ja osaavia tyyppejä, ihania ihmisiä ja hyviä työntekijöitä. Sellaisia, joita rakastetaan työyhteisössä ja jotka tekevät työnsä hyvin ja huolella. Mutta joskus jopa kesken työpäivän. Kops. Yksi maassa. Hän uupui. Antoi kaikkensa. Meni loppuun asti, kengät jalassa kunnes kaatui.

Tässä täytyy olla jotain vakavasti vialla!

Uupumisessa ei ole kyse heikkoudesta – omalla lähipiirikokemuksella uupuneet voivat usein olla niitä tunnollisimpia. Mutta jotain tosiaan on yhteiskunnassa vialla, kun hyvät osaajat vain vedetään meidän yhteiskunnassa loppuun asti. Niin pitkälle, että kirjaimellisesti kopsahtaa alas kesken päivän eikä enää nouse, joskus jopa kuukausiin tai vuosiin.

Itse olen onnekseni välttänyt uupumisen, vaikka stressivatsaoireista kyllä kärsin silloin kovastikin; mutta olisikohan äitiysloma tarjonnut aikoinaan ”luonnollisen” breikin ja mahdollisuuden tarkastella, että mitä mä oikein haluan elämältäni, työssä ja työn ulkopuolella.

Ja tämän olen sanonut jo aikaisemmin: jos minulle olisi tupsahtanut eteen mahdollisuus tehdä omaa aiempaa työtäni vaikkapa 3-päiväisenä, olisin silloin aikoinaan intomielin kirmannut takaisin äitiyslomalta.

Sama edelleen. Voi jos olisi mielekäs ihana työ, esimerkiksi kolmena päivänä viikossa. Se olisi ihan unelmaa! Tällainen ei ole kuitenkaan lentänyt taivaalta eteeni (ja täytyy sanoa, että en ole sellaista etsinytkään), joten tämä itseni työllistäminen friikkuna on oikein hyvä ratkaisu minulle.

Mutta 40-tuntinen työviikko jossain fyysisesssä työpaikassa kodin ulkopuolella… Tätä ei saisi varmasti sanoa ääneen, koska leimautuu helposti työnvälttelijäksi ja lusmuriksi ja vaikka miksi. Mutta ei, en halua. Haluan tehdä töitä, mutta haluan etsiä vaihtoehtoisia tapoja tehdä sitä. Tarvitsen ja haluan tasapainon perheelle ja työlle – en halua kuluttaa itseäni loppuun, vaan haluan voida hyvin.

Ilolla olen huomannut nyt viime päivinä mediassa keskustelua kuuden tunnin työpäivistä. No joo, osa kovasti vastustaa ja pitää  mahdottomana, mutta jo aiheesta keskustelu luo mun mielestä hyvää maaperää mahdolliselle tulevaisuuden muutokselle.

Itse ajattelen sen näin. Kehitys on kehittynyt (haha) niin, että työtä tehdään nykytekniikan ja sujuvien prosessien ansiosta paljon nopeammin kuin ennen.  Vaikka siis ihan viestinvaihto, miten nopeaa se on nykyään. Ei enää kirjekyyhkyjä ruksuttavia fakseja.

Eikö meidän ihmisten olisi hyvä hyötyä kehittyneestä tekniikasta, jonka avulla lyhyemmässä ajassa tehdään enemmän asioita. Miksi me sitten vain kiristetään tahtia?

Ja kun sitten se työntekijä saappaat jalassa kopsahtaa firman lattiaan ja jää sairauslomalle… Eihän hän silloin tuottava ole, sehän on valtavaa ihmisresurssin (ai kamala, mikä sana) haaskausta! Puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä. Me ihmiset kun emme ole koneita.

Kuuden tunnin työpäivä ei varmasti uupumisten ongelmaa yksin ratkaise. Sekään ei tietysti voi olla ratkaisu, että kuudessa tunnissa väännetään ihminen tekemään kahdeksan tunnin työt. Mutta silti uskon vakaasti, että ihmisten hyvinvoinnilla ja toimivalla työelämällä on selvä yhteys. Ja hyvin voidakseen moni ihminen – minä ainakin – tarvitsee tasapainoa työn ja muiden elämän osa-alueiden kesken.

Tämä tasapainon tila voi tietysti olla eri ihmisillä erilainen.

Onko teillä kuvio tasapainossa? Jaksatteko, vai oletteko vaarassa uupua? Mulla tasapaino on toki heiluva, ja jännittää tietysti myös se, että nykymaailmassa mikään ratkaisu ei ole ikuinen – voihan ne työt vain loppua – mutta onnekkaana pidän tilannetta, jossa edes osittain olen tilanteessa, jossa ”ihminen johtaa työtä”, eikä ”työ johtaa ihmistä”.

Aivan superklisee, mutta pitäkää ihmiset itsestänne huolta! Taas on syksy käynnistymässä, ja kun valon määrä vähenee, olen ainakin itse aina vaarassa syöksyä sellaiseen ”työtä työtä eikä mitään muuta” -putkeen. Pitää välillä ihan taistella vastaan! Mutta taistelen, taistelen.

Ja yritän muistaa, miten onnekkaassa tilanteessa on silloin, kun voi vaikuttaa oman työnsä määrään!

Mutta sen ei pitäisi olla vain onnekkuudesta kiinni – voi kunpa yhteiskunnan puolelta tulisi helpotusta ihan jokaisen ihmisen työmäärään ja jaksamiseen. Ihan jokainen on ansainnut työelämän, jossa ei pala loppuun!

34
Like
11

You Might Also Like

  • Tiia
    26.8.2020 at 13:26

    Mulla on vakituinen toimistotyö esimiesasemassa ja kaikki suht ok työrintamalla, mutta haaveilen (sanon nyt virtuaalisesti ekaa kertaa ääneen!) kielenhuoltajan työstä. Olen päässyt siihen vaiheeseen, että olen perustanut yrityksen, anonut sivutoimilupaa, rekisteröinyt itselleni domainin ja nyt pitäisi jossain kohtaa puskea pystyyn nettisivut ja saada jostain niitä asiakkaitakin. :) Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa pystyn elättämään itseni ja perheeni tällä työllä nykyisen pestin sijaan tai ohella. Kuka tietää, vaikka mäkin viiden vuoden päästä toteaisin, että enää ei ole paluuta kellokorttielämään.

    • krista
      26.8.2020 at 13:57

      Oiiiii, miten mahtava suunnitelma! Jotenkin mä vaan näen silmissäni (vaikka sua vaan vähän virtuaalitunnen), että tuo vois olla nii-iiin sun juttu – täydet tsemppikannustukset täältä, hyvä sä!

      Siinä on muuten jotain hassulla tavalla erilaista, kun tekee töitä ns. itselleen, vaikka oikesti tekeekin sitä yrityksenä jollekin muulle. Mutta jotenkin konkreettisemmin tuntee sen työn tekemisen ja ansion suhteen, kun tekee työn ja laskuttaa siitä, eikä vaan päivästä toiseen mene samaan paikkaan tekemään töitä ja kuukausipalkka tulee tilille. En osaa oikein edes kuvailla :D Mutta jotain eriä siinä tosiaan on, kun sen tekee tällä tavalla itsensätyöllistämishenkisesti! (vaikka kyllähän sitä työpaikallakin työllistää itsensä, haha)

  • kasikytprossaa
    26.8.2020 at 13:40

    Olen sanonut saman suoraan esimiehelleni, joka ei siitä ollut moksiskaan. En näe että tulisi sitä päivää, jolloin palaisin täyteen työviikkoon. Äitiysvapaiden jälkeen palasin töihin ja teen 80% työviikkoa, käytännössä kuuden tunnin päiviä. Konsulttifirmassa homma oli vain ilmoitusasia. Yhä isompi osa myös kolleegoista on ryhtynyt tekemään lyhennettyä työaikaa tai harkitsee sitä. Kyse on kuitenkin työhönsä intohimolla suhtautuvia taitavia tyyppejä, jotka haluavat oppia uutta ja edetä myös ammatillisesti. Siihen vain ei oikeasti tarvita sitä 40 tunnin työviikkoa. Olen it-alalla töissä (toisessa pohjoismaassa, en Suomessa) ja tuntuu että lyhennetty työaika on lähestulkoon uusi trendi. Ihmiset uskaltavat sanoa ääneen mitä toivovat, eikä kukaan luule että he olisivat sen vuoksi ammatillisesti epäpäteviä tai epämotivoituneita. Ja se on hienoa se! Mulla on paljon toivoa siihen, että lyhyemmät työajat pikkuhiljaa leviäisivät myös muille ammattiryhmille.

    • krista
      26.8.2020 at 14:03

      Ihan mahtavaa! Joitain vuosia sitten mä olin useamman kerran sellaisessa keskustelussa, jossa manattiin sitä, että Suomessa työnajan lyhentämiselle aina ajateltiin olevan joku ”syy”. Eli joku jäi osa-aikaeläkkeelle, tai opiskeli töiden ohella, tai pienet lapset ja siksi halusi lyhentää. Mutta sellainen ”koska haluan tehdä vähemmän töitä” ei tuntunut olevan sellaisten moraalisesti (?) hyväksikatsottujen syiden joukossa. Vaikka sehän on todella hyvä syy! Veikkaan – ja sunkin kommentista ja teidän työpaikasta päätellen – että tämä on vähitellen muuttumassa ja ihmisillä ikään kuin silmät aukeaa siihen, että miksi just se 40 tuntia pitää olla se normi.

      Ja tosiaan tuo, että lyhennetty työaika ei tosiaan ole vaan lusmujen tai laiskojen ihmisten juttu, vaan ihan ammatillista etenemistä haluavakin voi tehdä vähemmän töitä. Silloinhan sitä riittää paremmin vaikka just aikaa ja energiaa itsensä kehittämiseen ja uusiin juttuihin! Tämä olisi todellakin suotava trendi, ja ihan superhienoa, että teillä se jo selvästi toteutuu, tää tuo uskoa siihen, että se voisi olla joskus laajemminkin mahdollista!

  • Leena
    26.8.2020 at 13:54

    Terveyskeskuslääkärinä koen olevani hyvässä asemassa, koska voin käytännössä valita täysin vapaasti, teenkö 80 % vai peräti vain 60 % viikkoa. Rahallisestikin mahdollista. En todellakaan näe sellaista elämäntilannetta, jossa ei olisi tilaa yhdelle ”ylimääräiselle” vapaapäivälle joten vajaa viikko lienee pysyvä ratkaisu itselleni.

    • krista
      26.8.2020 at 14:07

      Ai että näitä on kiva lukea! Ja sun duunin mainitseminenkin kivasti osoittaa sen, että hyvin erilaisissa töissä tällainen alkaa (ehkä?) vähitellen nousta mahdolliseksi. Oikeastaan kun ajattelee, niin hyvin harva ammatti on sellainen, jossa välttämättä tarvitaan se 40 tuntia työtä viikossa tai ei tule mitään. Onko sellaista ammattia edes? Kysymyshän on tosiaan usein työn järjestelyistä. Ja tietysti siitä, että palkkauksen pitää olla sellaista, että se on käytännössä ihmiselle mahdollista – tämähän tietysti tekee valitettavasti sen, että matalapalkka-aloilla valinta on paljon vaikeampi tai mahdoton, jos tulot eivät riitä elämiseen. Mutta tähän juuri tarvittaisiin yhteiskunnalta jotain mallia niin, että tällainen vaihtoehto olisi kaikkien ulottuvilla!

      Mäkin uskon (ja toivon!), että vajaa viikko on mulle pysyvä ratkaisu!

  • Elina
    26.8.2020 at 13:54

    Tämä korona-aika siirsi minut toistaiseksi täysipäiväiseen etätyöhön. Ja koska lapset ovat koulussa/hoidossa, on tämä aivan mahtavaa! Tulee vähän yrittäjämäinen olo, olen enemmän oman ajankäyttöni herra. Pelkään jo sitä, kun tämä vaihe loppuu ja saan tehdä ehkä hyvällä tuurilla muutaman päivän etänä kuukausittain. Ehdin enemmän, jaksan enemmän, työt sujuu. Ajatus vähintään 8-16 toimistolla + plus matkat+päiväkotikuljetukset tuntuu uuvuttavalta, ja sitä se onkin. Nyt tauot on rentouttavampia, kotityöt eivät jää kaikki iltaan, olen kotona lapsia vastassa. Puoliso on juuri noita kaatuneita, eikä paluuta täyspäiväiseen työhön ole ehkä enää koskaan, mikä tekee aseman työmarkkinoilla aika vaikeaksi (ja estää minulta työajan lyhentämisen). Olen myös tehnyt nelipäiväistä viikkoa osittaisella hoitovapaalla, sekin oli mahtava vuosi.

    • krista
      26.8.2020 at 14:12

      Mä oon kans etätyön rakastaja; ja tavallaan just mun työhän on myös etätyötä! Mä sain aikoinaan mun vatsahaava-aikoina (kiitos ihanan esimiehen) sellaisen järjestelyn sovittua, että olin säännöllisesti etänä aina tiistain ja torstain. Halusin olla maanantaina ja perjantaina lähipäivillä, että kukaan ei vaan pääse syyttämään lusmuilusta, ja tuo oli mahtava rytmi, kun joka toinen päivä ei tarvinnut vetää vaatteita niskaan ja lähteä kykkimään M-junaan. Etänä sai tehdä kaikki keskittymistä vaativat kirjoitushommat, ja läsnäpäiviin sitten palaverit. Ja nykyisin sujuu palaveritkin virtuaalisesti, eilenkin mulla oli kaksi palaveria netissä. Säästää aikaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään!

      Koronasta jos näitä hyviä puolia hakee, niin etätöiden yleistyminen on varmasti just yksi niistä. Toivottavasti se jää pysyvästi suomalaiseen työelämään! Mä kans näen, että siinä ja yrittäjämäisessä olossa on paljon jotain samaa. Se on tosi tärkeää, että päättää itse mahdollisimman paljon omasta ajankäytöstään, mulla se ainakin vähentää stressiä huomattavasti! Ja siis avokonttorin häly… koko ajan tekeminen keskeytyy, kun taas etänä saa keskittyä just niin kuin haluaa, ja sit pitää pienen tauon ja käydä vaikka happihypyllä ulkona! Etenkin kun taas päivä alkaa lyhetä, niin voi vaikka keskellä päivää hyödyntää sen ainoan valoisan hetken ja pitää vähän ulkoiluvapaata siinä.

  • A
    26.8.2020 at 14:35

    Mun työaika on 1612 tuntia vuodessa ja about vapaat kädet miten nämä tunnit kalenteriini sijoitan (toki käytännössä on rajoitteita, mutta periaatteessa näin). Olen suurimman osan työelämästäni ollut tällaisissa akateemisissa työsuhteissa, joten varsin hyvin tiedän tämän skeeman plussat ja miinukset (olen ollut myös 60% ja 80% työajalla kun lapsi oli pienempi). Plussaa on vapaus tehdä töitä silloin kun haluaa. Tarkoittaa, että mun on ollut mahdollista hakea lapsi ajoissa päiväkodista ja viettää hänen kanssa ilta ja jatkaa töitä lapsen mentyä nukkumaan. Miinusta taas se, että noh, työt on aina läsnä ja oikeasti tunteja tulee käytettyä enemmän kuin ”pitäisi” (mutta toisaalta, se on enemmän työn luonne kuin työaikajärjestelmä). Liika työnteko oli ongelma etenkin nuorempana, lapsen tultua kuvioihin, on elämässä ollut tarve raivata tilaa perheelle (toisaalta vanhakantaisesti omaa työtäni pidetään kutsumuksena ja oletus on että tuo virallinen tuntimäärä ei riitä mitenkään…koitan vastustaa tätä ajatusta). Olen tehnyt myös samoja töitä pari vuotta kellokortilla, ja silloin oli helpompaa erottaa työ ja vapaa-aika, mutta toisaalta tuntui naurettavalta kökkiä toimistolla kun hommat ei edistyneet ja ois tarvinnut (ajattelu)tauon. Kellokorttiaika oli kyllä ihan mielenkiintoista, mutta ei sitä ikävä ole.

    Nykyisellään koen olevani aika hyvässä balanssissa työn kanssa. Etätöissä maaliskuussa lähtien, mikä helpottaa ajankäyttöä kun ei tartte suhata fillarilla ees taas (toisaalta ajankäyttöä helpottaa myös kun lapsi on jo tokaluokkalainen). Odotan kyllä toimistolle pääsyä, työmatkassa on hyvää se että tulee liikuntaa :) ja varmasti tulevaisuudessa yhdistän sekä etätyötä että työpaikalla tehtävää työtä. Mulla on elämäni eka vakityö (ja koeaikakin meni jo, juhuu!) ja työtehtävät ja työkaverit on mainioita. Oon siis oikeasti tällä hetkellä tyytyväinen siihen mitä työelämällä on tarjota ja koen olevani aika hyvässä balanssissa (pyrin tekemään sellaista klo 8.15-15.45 työpäivää, koska se natsaa parhaiten lapsen kouluun & ip-kerhoon…jatkona päivädin aikatauluille…).

    • krista
      27.8.2020 at 09:12

      Hihi kun näin tuon tuntimäärän, niin ajattelin, että APUA! Mutta sit otin ihan laskimen käteen… Jos on viisi viikkoa vuodessa lomaa, niin vuodessa on työviikkoja 47. Tällöin tuolla tuntimäärällä ois vähän yli 34-tuntiset työviikot tai sitten enemmän lomaa. Eli tuntimääräjärkytyksessä yli päästyäni (yli tuhatkuusisataa tuntia töitä!!!!) toi kuulostaa kyllä tosi ihanalta, että on vapaus tehdä työt just silloin, kun haluaa.

      Mä muuten tykkäsin silloin aikoinaan ihan valtavasti siitä kellokortista! Hassua. Mutta mulla se meni niin, että kun mulla on taipumus tosiaan tehdä koko ajan liikaa. Jos ei olisi kellokorttia, joka päivään tulisi koko ajan liikaa, mutta ne vaan ”häviäisivät”. Mutta kun joka kerta leimatessa näki saldon (ja siitä tuli raportit), oli sellainen mahtava omatunnonvapautus pitää niitä sitten myös pois päin. Mähän kävin esimerkiksi viisi viikkoa Intiassa ihan vaan saldovapailla yhdistettynä ne joululomaan ja yhteen talvilomaviikkoon. Tämä onnistui just niin, että poissaolo oli ajoitettu töissä hiljaiseen aikaan, kun taas kiireaikoina tein enemmän. Mutta siis täydellä palkalla viisi viikkoa Intiassa, huikeaa! Eli jollain hassulla tavalla se kellokortti toikin sitten mun tapauksessa myös vapautta!

      Ihan huippua muuten kuulla, että sun työkuvio meni näin hyvin ja löytyi noin kiva työ! Jotenkin sitä tuntee ihan iloa toisen puolesta! Jännä, kun tosiaan ei mitenkään tunneta, mutta tällaisista kommentinpalasista kuitenkin muodostuu jonkinlainen ajatus toisesta ihmisestä ja just kun mietit sitä duunitilannetta silloin talvella… Mutta siis jesh, hienoa!

      • A
        27.8.2020 at 16:09

        Joo, mun laskelmissa tuo 1600 tuntia (plus kikytunnit) taipuu runsaisiin lomaviikkoihin (eli 37,5h työviikkoja ja lomaviikkoja sitten enemmän). Kellokortissa oli tosiaan hurjan hyvää että työtunnit konkretisoitui ja etenkin ne saldovapaat hyvällä omalla tunnolla.

        Ja työkuviot, tosiaan ihan mahtavasti kävi niiden suhteen, vaikka alkutalvesta kovasti jänskätti. Eli jesh tosiaankin :)

  • Tiina
    26.8.2020 at 15:20

    Itse teen töimistotyötä ja vaikka tehnyt jo monia vuosia niin voin sanoa pitäväni työstäni. Hoitopavaalta palasin 80% työaikaan ja teen sitä edelleen vaikka lapsi täyttää keväällä jo 5. Aion myös jatkaa niin pitkään kuin mahdollista. Teen joka päivä töitä mutta lyhennettynä ja tämä sopii meille! Lapselle tule älypitkiä päiviä ja iltoihin jää tosi hyvin yhteistä aikaa 🤭

    • krista
      27.8.2020 at 09:23

      Kuulostaa tosi hyvältä! Ja just tuo, että myös arkipäivänä on aikaa olla perheen kanssa eikä ilta ole vaan sellaista kauppaan-ruokaa-nukkumaan -putkea. Meillä kans lapsilla on noin kuusituntiset päivät ollut aina, yleensä noin 9-15 mutta silleen vähän joustellen, päivästä riippuen. Se on tuntunut tosi sopivalta!

  • murina
    26.8.2020 at 16:13

    Otsikkotasolla oon uutisointia seurannut, mutta toivon että myös muut kun ne toimistotyötä tekevät muistetaan tässä keskustelussa… Terveisiä vaan 3-vuorotyöstä, joka viikko tuntimäärän lisäksi on rankkaa, koska pitää rytmiä venkslata ees taas ja myös viikonloput menee usein töissä.
    Tosin itsellä just tällä hetkellä unelma tilanne, teen 50% työaikaa ja opiskelen monimuotona. Ja esikoisen jälkeen kun palasin työelämään oon yhteensä ehkä vuoden, korkeintaan kaksi, tehnyt täyttä työaikaa. Muuten ollut keskimäärin 80% työajalla.

    • krista
      27.8.2020 at 09:30

      Siis kyllä, tätä mä just kans ajoin takaa, eli tämä pitäisi mahdollistaa kaikille. Tällä hetkellä osa voi ”oma-aloitteisesti ja omakustanteisesti” lyhentää (ja hienoa tietysti tämäkin!), mutta tosiaan esimerkiksi muutenkin pienestä palkasta se ei välttämättä ole mahdollista, tai just vuorotyöllä voi olla hankalampaa järjestelyiden kannalta. Eli mallia pitäisi myös rakenteellisesti muuttaa, jotta vaihtoehto olisi aidosti kaikkien tavoitettavissa. Vuorotyötä muuten ajatellen vuorokausihan näppärästi jakautuu paitsi 3*8 malliin, myös 4*6, joten vuorojen pyörityksen kannalta voisi näin ihan maallikkotasolla ajatella, että systeemi olisi toteutettavissa. Toki sen pitäisi tosiaan olla rakenteellinen muutos ja niin, että tosiaan palkkataso ei kärsi.

      Oi 50 % työaika ja monimuoto-opiskelu kuulostaa just täydelliseltä! <3

  • Karina
    26.8.2020 at 16:14

    Mä olen asiantuntijahommissa IT-alalla ja mulla on ollut jo monta vuotta superjoustava työaika joka sopii mulle kuin nenä päähän. Tiedän että monet kammoksuu ja pitää jopa ”orjatyönä” sitä tapaa jolla mä teen työni mutta painotan – mulle se sopii ja mä nautin. Eli, teen hommia toki enimmäkseen normaalin työpäivän aikana pääsääntöisesti, mutta joskus ei huvita, ja silloin ihan hyvällä omallatunnolla lähden vaikka kävelylle tai nokosille (jos olen etänä) ja sitten toisena hetkenä teen hommia iltamyöhään tai viikonloppuna. Just pari viikkoa sitten sain inspiraation yhtenä sunnuntaina ja tein monen tunnin työpäivän. Mulla on vielä se plussa tässä, että mihin aikaan tahansa olen koneella, niin aina on joku mun töille relevantti ihminen linjoilla koska mulla on kollegoita ympäri maailmaa eli kellon ympäri. Sunnuntaina on lisäksi Lähi-Idässä työpäivä :D Missään nimessä kukaan ei oleta eikä pakota mua tekemään hommia näin, vaan jopa ihmettelee kun ilmestynkin johonkin jenkkipalaveriin klo 23 Suomen aikaa., mutta mä tykkään kun voi tehdä silloin kun ”huvittaa” ja tottakai olen etuoikeutettu kun näin voin tehdä, tiedän että moni ei voi. Mun töiden kannalta ei silleen tuolla tuntimäärällä ole merkitystä vaan enemmänkin se, että saanko mä mulle osoitetut hommat tehtyä niin että muutkin saavat työnsä tehtyä ja firma pyörii.

    • krista
      27.8.2020 at 11:00

      Tää onkin varmasti just tosi tärkeää: että saa tehdä töitä sellaisella rytmillä, joka itselle sopii! Siinä on varmaan tärkeä kuitenkin just itse pitää huolta omasta hyvinvoinnista eli että ei lähde tekemään niin paljon, että ei ehdi palautua. (mulla itsellä siis tämä vaara ollut aina, kun innostun, mutta viime vuosina yrittänyt pitää tätä hallinnassa) Mä kans muuten teen välillä ”ei-tyypillisiin” aikoihin hommia, jos muuten on vaikka perheessä sellainen tilanne, että on sopivampi sauma tehdä joku homma sunnuntaina kuin maanantaina. Vaikka nykyisin oon yrittänyt viikonloppuja pitää mahdollisimman tyhjinä.

      Mutta siis tosi hyvältä kuulostaa etenkin, jos työn rytmi sopii sulle! Sit taas vastaavasti jos jotain pakottamalla laitettaisiin tällaiseen, se voisi olla hyvinkin kuormittavaa jollekulle, vaikkapa se, että sunnuntaina ei olisikaan aina vapaapäivä. Näin me ihmiset siis erilaisia työntekijöinäkin!

  • Anu
    26.8.2020 at 16:22

    Perhepäivähoitana työtunteja kertyy tällä hetkellä viikkossa n.50. Välillä jaksaa paremmin; välillä huonommin. Työstäni pidän todella paljon ja se auttaa jaksamaan 😊

    • krista
      27.8.2020 at 11:02

      Jaiks, kymmenen tuntia päivässä keskimäärin! Mutta tosiaan työssä viihtyminen auttaa kyllä paljon <3 Tärkeää työtä teet!

  • E.M.
    26.8.2020 at 16:39

    Ihanaa, kun otat kantaa tähän! En ole ihan varma, että mitä 6 tunnin työajalla tarkoitetaan siinä esityksessä, mutta olen ymmärtänyt, että siinä pyritään siihen, että 6 tunnista saa nykyisen 8 tunnin palkan. Moni sanoo tekevänsä 80 % työaikaa eli 6 tunnin päiviä tai 4-päiväistä työviikkoa, mutta siinä myös palkka putoaa sen 20 %. Itselle se on suurin ongelma työajan lyhentämisessä, koska omassa työpaikassani tiedän, että työtehtävät eivät vähenisi käytännössä yhtään vaikka palkka putoaisikin.

    • krista
      27.8.2020 at 11:09

      Joo kyllä, tässä nyt tosiaan tiivistettynä monta olennaista pointtia tuossa! Ilmeisesti esityksessä tosiaan ideana on se, että palkkataso edelleen säilyisi. MUTTA tosiaan nykyisillä 80% valinneilla vaihtoehto on tosiaan ”omakustanteinen”. Tosiaan hienoa jo se, että sen voi tehdä omakustanteisesti ja hyvä juttu niille, joilla tämä mahdollisuus on taloudellisesti ja työn puolesta, mutta tosiaan rakenteellisena asiana tämän pitäisi tarkoittaa sitä, että käytännössä pyritään siihen, että 6 tunnista saa 8 tunnin palkan. Tällöin kevennys koskisi myös niitä, jotka eivät esimerkiksi palkkatason puolesta siihen muuten taloudellisesti pystyisi.

      Mähän oon muuten ollut yhden puolivuotiskauden osa-aikaisella opintovapaalla niin, että mulla oli perjantait vapaita opiskeluille. Ei toiminut. Tein neljässä päivässä viiden päivän työt, ja perjantain tullen olin niin puhki, että en saanut mitään aikaiseksi. Sitten ähkin koko viikonlopunkin huonossa omatunnossa, ja sitten tulikin taas ma-to ja kamala työtsemppi. Ja seuraavana perjantaina opintovapaapäivänä taas ihan koomassa… Eli tosiaan se on myös olennaista, että työmäärä on sille tuntitasolle sopiva eikä vedetä ihmistä vielä enemmän piippuun sillä, että tekee lyhyemmässä ajassa pidemmän ajan työt.

  • Anna
    26.8.2020 at 19:00

    Tämä oli nyt postaus jonka otsikon nähdessäni olisin halunnut jo samantien sännätä kommentoimaan ja halaamaan ja heittää serpentiinit kattoon ennen kuin edes pääsin lukemaan.
    Olen itse niitä jotka tekivät normaalia työaikaa ja täyttä viikkoa kunnes alkoi vähän rapsahdella päässä. Syytin sillä hetkellä aika sekavia ja raskaita kotioloja, mutta ongelma jatkui. Firma kasvoi ja työtahti lisääntyi. Stressi lisääntyi ja ennen rennosta työpaikasta tuli levoton ja tunnelma oli aina kiireinen. Ajoin itseni siihen pisteeseen missä en enää ollut hyvä työssäni, itkin joka päivä kotimatkalla. Joskus töihin ajaessakin. Työkaverit pelkäsivät minua enkä todellakaan hallinnut tunnetilojani.
    Jäin kuukaudeksi sairaslomalle, sen jälkeen palasin tekemään vajaata viikkoa pariksi kuukaudeksi ennen äitiyslomaa. Siltä lomalta en enää palannut entiseen työpaikkaani. Kun siellä ei ollut tarjolla osa-aikaista työtä irtisanouduin ja rupesin keikkatyöläiseksi. Tein sen minkä jaksoin ja hain rajojani.
    Kuukausi täyttä työaikaa meni, mutta loppukuusta aloin ajatella että ihanaa kun pätkä loppuu. Huomasin entisten ahdistuksen ja väsymyksen oireiden palailevan hiljaksiin.
    Sitten kokeilin sitä että tein 10 päivää kuukaudessa töitä (lapsen päivähoitosopimuksen mukainen määrä päiviä) ja silloin työnteko oli kivaa. Lähdin jokaisena työaamuna ilolla ja innolla töihin ja olin ihan super hyvä ja innostunut työntekijä joka antoi niinä kymmenenä päivänä kaikkensa ja muina päivinä lepäsi.
    Esimiehen pyynnöstä nostin päivät viiteentoista. Siinä huomasin että suurin into ei enää riittänyt kaikille päiville. Vasyin, mutta myös palauduin. Tasapaino säilyi ja löysin omat rajani.
    Olen tehnyt keikkaa niin että en aamullakaan tiedä onko sille päivälle töitä, olen ollut ennelta sovituilla keikoilla ja niistä poiki lopulta osa-aikainen työ niin että oli pari vakituista päivää ja loput tein keikkaa sen mukaan mitä halusin ja keikkoja oli. Välillä oli täydempiä viikkoja ja välillä tein vain kahta päivää. Nautin hurjasti tästä vapaudesta vaikuttaa itse töihin ja työmääriin. Samalla kotikunnan kaikki alani yksiköt tulivat hyvin tutuiksi ja sain nähdä paljon erilaisia tapoja tehdä työtä. Opin todella paljon kiertävänä keikkasijaisena.
    Kun minulle tarjottiin määräaikaista työsopimusta epäröin jonkun aikaa. Sen tiesin että täyttä työaikaa en suostuisi tekemään, mutta halusinko luopua vapaudestani jotta saisin vakautta. Kyse oli puolesta vuodesta joten päätin suostua 30 tuntisella viikolla. Tein viiden päivän viikkoa kuuden tunnin päivillä. Tällä hetkellä taas teen neljän päivän viikkoa vaihtelevan mittaisilla päivillä. Kumpikin tapa sopii minulle. Paremmin jaksan kun teen nelipäiväistä, mutta lyhyetkin päivät menevät. Ainakaan toistaiseksi en pystyisi tämän enempää työskentelemään ja ehkä olisin tehokkaampi jos tekisin vähemmän, mutta tällä hetkellä olen löytänyt sellaisen sopivan tasapainon jonka kanssa pystyn elämään kohtalaisen mukavasti niin jaksamisen kuin taloudenkin osalta.
    .
    Se että haluaa huolehtia omasta työkunnostaan ja jaksamisestaan ei ole laiskuutta vaan viisautta. Ei se ole työn vieroksuja joka haluaa pitää itsensä työkuntoisena ja tiedostaa omat oikeat rajansa. Ei ihmisen ole pakko ajaa itseään loppuun ja antaa koko elämäänsä työlle. Työn pitää olla sellaista että se tuo mielekkyyttä elämään ja taloudellista hyötyä joka mahdollistaa erilaisia juttuja vapaa-ajalla eikä suinkaan koko elämä ja elämän tarkoitus.

    • krista
      27.8.2020 at 11:20

      Ah, kiitos tästä, siis just näin! Tää on niin hyvä esimerkki siitä, että ihminen voi olla tosiaan työmäärällä x innokas ja superhyvä työntekijä – kun taas työmäärällä x+y ihan se sama ihminen lamaantuukin paljon huonommaksi työntekijäksi. Ja siis huonoimmillaanhan kuvio voi johtaa siihen, että se ihminen ihan turhaa leimautuu (työpaikalla ja itselleenkin) ikään kuin epäkelvoksi työntekijäksi, vaikka oikeasti vaan vähäisemmällä työmäärällä ihminen olisi superhyvä työssään! Tää jotenkin pitäisi alleviivata ja liimata hitto vie (sori tehosana) katuvarsikyltteihin, että tämä ymmärrettäisiin!

      Ja siis kyllä, sama myös tuolle viimeiselle. Just näin! Itsekin tätä postausta kirjoittaessani pidin just kieltä keskellä suuta (näppäimistöä), että ei heti joku tulisi huutelemaan jotain pullamössöleimaa tai työn vieroksujaa. Koska esimerkiksi mun osalta voisi sanoa, että ”eihän tuo ole koskaan edes uupunut”. No en olekaan! Koska mä olen nimenomaan pystynyt onnekseni huolehtimaan siitä etukäteen keventämällä ENNEN sitä mahdollista uupumista tai sen uhkaa. Siitähän pitäisi olla vaan iloinen, että pystyy jollain tavalla vaikuttamaan asiaan ennen kuin sitten oikeasti uupuu ja joutuu siitä toipumiseen käyttämään aikaa. (Ja mun osalta tosiaan reagoin vatsallani, eli kyllä mulla niitä vatsahaavaoireita tosiaan sitten olikin, tää oli noin vuotta ennen ”vauva-aikaa”. Siihen sain helpotusta lyhyellä parin viikon sairauslomalla ja sen jälkeen säännöllisillä etäpäivillä, ja myös viisas esimies huolehti, että en haali liikaa töitä itselleni – näin selvisin stressaavasta työstä ilman uupumista.)

  • Katri
    26.8.2020 at 19:27

    Mielenkiinnolla seuraan keskustelua 6-tuntisesta työpäivästä, se olisi ihana! Ja kyllä oman alan osa-aikatyöt on kiven alla itselläkin. Suurena haaveena olisi mielekäs sellainen löytää.

    Mulla on pyörinyt mielessä yksi idea: kun tulee töihinpaluun aika vauvan kasvettua isommaksi ja mulla on uuden työn haku edessä, niin mitä jos hakisin töitä jonkun toisen kanssa ”työparina”? Molemmille tulisi (ainakin lähtökohtaisesti) 50%:n työaika. Tokihan tämä jotakin maksaa työnantajallekin, ja olisi mietittävä, miten homma oikein käytännössä toteutuisi, mutta keksin myös useita hyötyjä! Koska alani on ”asiantuntijatyyppinen”, työnantaja saisi käyttöönsä kaksi asiantuntijaa, vaikka hieman eri painotuksilla, ”yhden hinnalla”. Voisin työskennellä uusia juttuja toisen kanssa ideoiden, mikä ainakin itselleni olisi tosi innostavaa. Ja jos lapsi/lapset olisivat esimerkiksi sairaana, toinen meistä voisi silti olla töissä eikä koko työpanos häviä poissaolon myötä. Onkohan tällaisessa jonkun muunkin mielestä ideaa? Ja hitsi haluaisin niin paljon kuulla kokemuksia vaikka Ompeluseurassa, jos joku on jo näin tehnyt!

    • Anna
      26.8.2020 at 21:23

      Enpä ole tällaista itseasiassa koskaan ajatellut vaikka nytkin työnkuvaani kuuluu muiden osa-aikaisten työntekijöiden vapaapäivien paikkaaminen! Eli vähän saman tyylinen ratkaisu, mutta toki aika erilainen.
      Ideana kuulostaa ihan mahtavalta, mutta jotenkin itselleni herää ajatus että yrityksenä tuo voisi toimia ehkä jouhevammin kuin niin että työparina hakee töitä. Mutta miksipä ei. Kannattaahan sitä ihan vakavissaan pohtia ja kokeilla!

      • Katri
        26.8.2020 at 22:09

        Jes, idea ei siis ehkä ole ihan liian hullu?! :D Yritys voisi olla toinen vaihtoehto, se (tai ainakin kevytyrittäjyys) olisi joka tapuksessa ehkä lisätulon lähteenä. Jonkinlaiseen työyhteisöön olisi kuitenkin hieno kuulua!

    • krista
      27.8.2020 at 11:24

      Tää on mun mielestä just sellainen ihan mahtava ”out of the box” -idea, jonka mahdollisuuksia olisi mahtava selvittää! Työnantajalle mahdollisesti sosiaalikulut tulisivat tuplana, mutta toisaalta sitten työnantaja voisi voittaa siinä, että toisen sairastaessa toinen tekee kuitenkin töitä. (jos ei nyt just molemmat yhtä aikaa sairasta) Sitä paitsi työparit voivat myös innostaa toinen toisiaan eli parhaimmillaan työnantaja saisi kahdet säkenöivät aivot, jotka jaksavat hyvin!

      Mähän siis itse ihan silmänräpäyksessä voisin lähteä tällaiseksi ”työparipuolikkaaksi”, mun mielestä tämä olisi työntekijänä ihan loistojuttu!

  • Jonna
    26.8.2020 at 19:51

    Kuten moni muukin on kommentoinut, vanhempainvapaiden jälkeen palasin 80 % työajalla. Tosin puolisen vuotta olin välissä kokoaikaisena, kun puoliso oli kotona, mutta nyt minulla on aina perjantait vapaata. Aivan täydellinen viikkorytmi minulle! Lapsi on isoäidillään hoidossa, ja nukkuu päiväunet n. klo 14-16, joten kuuden tunnin päivästä ei siinä mielessä olisi hyötyä. Kolmen päivän viikonloppu on täyttä ihanuutta, ja työviikosta palautuu ihan eri tavalla!

    Olen myös miettinyt sitä, että kuudessa tunnissa tehdään kyllä todella monen ”toimistotyön” kahdeksan tunnin työt ihan helposti. Tehokkuus saattaa tosiaan jopa kasvaa vaikka tunnit vähenee, kun jaksaa oikeasti keskittyä päivän ajan. Fyysisissä töissä en näe niin suurta eroa välttämättä, toki fyysinen jaksaminen varmasti kasvaa, mutta on kuitenkin paljon töitä, joissa ei vaan pystytä samaan lyhyemmässä ajassa. Näillä aloilla varmasti hankalampaa perustella lyhyempi työaika, arvelisin? Samat hyödyt sielläkin varmasti olisi jaksamisessa kuitenkin.

    • krista
      27.8.2020 at 11:43

      Kyllä, just tämä havainto/ajatus ilmeisesti tuossa kuuden tunnin mallissa, että tosiaan tehokkuus voi kasvaa. Tämä oli muuten aika kiinnostava uutinen, joskus vuosi sitten – eli 90-luvulla tällaista on tosiaan testattu ja tehokkuus on kasvanut jopa ihan fyysistä työtä tekevissä yrityksissä! https://yle.fi/uutiset/3-10933517

      Kuulostaa tosi hyvältä tuon sun työrytmi! Niin kiva kuulla, että ainakin kommenttien perusteella tosi moni on saanut tuon 80% työajan järjestettyä! Tosin tosiaan tässä vaiheessa se on ”omakustanteista”, kun koko yhteiskunta ei tuossa mallissa ole, mutta siis mä ainakin uskon, että joka ikisen euron arvoista elämälle ja hyvinvoinnille! (silloin, kun talodellisesti yhtään mahdollista sitä näin järjestää)

  • Sannikaarina
    26.8.2020 at 21:18

    Olen taloushallinnon tehtävissä ja teen kuuden tunnin työpäivää. Jouduin irtisanotuksi hoitovapaansa aikana, kun firma meni konkurssiin, jossa työskentelin. Ensimmäinen ajatukseni oli voi: sinne meni haave lyhennetystä työpäivästä hoitovapaan jälkeen.
    Kaikki tähdet olivat kuitenkin ilmeisen oikeassa asennossa, kun kuukautta ennen löysin ja sain talousassarin paikan, johon nimenomaan haettiin kuuden tunnin sopparilla.
    Työkkärin ukkeli ei meinannut millään tajuta, että en halunnut jäädä työnhakijaksi, kun olin saanut vain osa-aikaisen paikan.
    Kuopus on nyt 18 ja olen sittemmin vaihtanut työpaikkaa, mutta teen edelleen kuutta tuntia. Pois en vaihtaisi, onneksi talous sen sallii <3

    • krista
      27.8.2020 at 11:47

      Ihan mahtavaa! Ja hih voin kuvitella tuon tilanteen työkkärissä :D Mäkin oon just niitä, että ”osa-aikainen työ” on ihana sanapari, ei mikään ”voi ei, kun en kokopäivästä saanut”. Ja sit vielä oon näinkin pöhkö, että mä jopa ottaisin määräaikaisen työn mieluummin kuin vakituisen! :D Toi on jo varmaan ihan hulluutta. Mutta siis mulle ois kiva ajatus, että ”okei tätä kestää nyt puoli vuotta” ja sitten voi taas ottaa uutta suuntaa. Sellainen ”nelkyt tuntia tästä eläkeikään” on just sitä painajaismatskua :D Voihan sitä vakityöstäkin irtisanoutua (ja tulee myös irtisanomisia), mutta itselleni ainakin tunnollisena työntekijänä irtisanoutuminen on tosi iso kynnys. Nipin napin sain sen tehtyä sitten hoitovapaalta käsin, mutta tiukkaa teki sekin. Hassua.

      Mutta siis kuulostaa just hyvältä, onneksi tuo on järjestynyt sulle! <3

  • RainDrop
    26.8.2020 at 21:20

    Tämä 6h työpäivä olisi kyllä ihan mahtava idea, mielelläni tekisin vain 6h päivässä töitä tai 30h viikossa ja saisin silti 40h palkan. Ja voin omastakin kokemuksesta sanoa, että se tekisi hyvää ellämänhallinnalle ja jaksamiselle. Mutta millä ihmeellä sen voisi rahoittaa?

    Olen työskennellyt keittiöalalla ja meillä oli molemmissa työpaikoissa työaika laskettu 40hx52 vkoa, mutta jaettuna koko vuodelle, eli käytännössä kesällä työaika oli vähintään 9-18 ja talvella noin 9-17 ja tunnit tasautui vuoden aikana. Ja nämä olivat siis vain ”päiväaikaan” auki olevia paikkoja, tunnit olisivat olleet toki ihan erilaiset iltaravintolassa. Jos tähän kuvioon alettaisiin soveltaa 6h työaikaa, se tarkoittaisi, että työnantajan pitäisi ottaa joku toinen töihin paikkaamaan ne loput tunnit, koska kokit eivät tietenkään voi lähteä kotiin jos ravintola on auki. Ja tämän ylimääräisen ihmisen palkka luonnollisesti pitää kattaa myynnillä, joten se tietäisi suoraan hintojen korotusta. Sama monella muulla alalla, ei sairaanhoitaja voi sanoa, että koettakaa olla sairastumatta tässä muutaman tunnin aikana ennen kuin seuraava tulee vuoroon. Työllistävä vaikutus tällä toki olisi ja 6h malli mahdollistaisi monelle ne vähemmät tunnit, ettei tarvitsisi tehdä 40h viikkoa. Mutta jos jo nykyään pienipalkkaisella työllä ei meinaa elää edes täysillä tunneilla, miten se onnistuisi puolitetuilla tunneilla? Samoin pelkään että entistä useampi yksinyrittäjä joutuisi jatkamaan työntekoa yksinään, koska työvoiman palkkaamisesta tulisi entistä kalliimpaa.

    Joten niin mahtava ja ihmisten elämänlaatua parantava kuin tämä visio onkin, sen rahoitus täytyy tulla jostain, eikä se oikein voi olla vain veroja korottamalla?

    • Tilia
      27.8.2020 at 08:47

      Työnantajan kannaltahan tämä on kallis ratkaisu, jos jokainen tekee vain kuutta tuntia. Kolmen kahdeksan tunnin tekijän sijasta tarvitaa neljä kuuden tunnin tekijää. Tulee maksettavaksi neljälle lomapäivät, työterveyshuolto, vakuutukset, sairastamiset, rekryt lisääntyy, esimiehelle tulee enemmän alaisia, joiden asioita setviä jne. Monessa suorittavassa työssä matkakustannukset nousisivat aika paljon ja työteho laskisi vastaavasti, jos tekisi vain kuuden tunnin päivää, sillä työpäivästä kuluisi autossa matkalla työkohteelle suhteessa paljon isompi osa. Niillä aloilla, joilla on työvoimapulaa (esim. terveyskeskuslääkärit), on helpompi sanoa, että tulen vain 80-prosenttisesti paikalle, jos 100-prosentin tekijöitä ei ole jonossa. Ajatustöissä kuudessa tunnissa tehnee aika lailla saman mitä kahdeksassakin – ja kuten todettu, monesti ne parhaat ajatukset eivät siellä konttorilla työpöydän ääressä edes synny, vaan ihan jossain muualla.

    • krista
      27.8.2020 at 11:54

      Tuonne ylös linkkasinkin tosi kiinnostavan vuoden takaisen jutun, laitan uudestaan tähän https://yle.fi/uutiset/3-10933517 Eli – niin uskomattomalta kuin se tuntuukin – on viitteitä siitä, että hyvinvoinnin myötä työnteon tehokkuus voisi tosiaan jopa kasvaa niin, että se voisi rahoittua jopa ihan itsestään. Kantsii lukea tuo juttu, se on tosi mielenkiintoinen!

      Mä luulen, että tuollaiseen malliin siirtyessä nuo kaikki työvuorkierrot vaan laskettaisiin uudestaan. Eihän kaikki ravintolat muutenkaan ole auki just tasan 8 h työvuorojen mukaan, vaan on erilaisia aukioloaikoja, ja työvuorot on saatu maagisesti työvuorosuunnittelussa rakennettua niihin – ja samoin sairaaloissa ollan joka tapauksessa töissä kellon ympäri (sattumoisin vuorokausi jakautuu yhtä näppärästi 8 kuin 6 tunnin mukaan) eli mä jotenkin ajattelen sen niin, että rakenteen uusimalla se on sitten lopulta vain totuttautumiskysymys. Eihän se 8 h työpäivä kuitenkaan mistään taivaalta annettu yksi totuus ole, siihen on vaan totuttu ja tottumuksen murtaminen tuntuu ehkä ajatuksena hankalammalta kuin mitä se sitten lopulta (alkuhämmennyksen jälkeen) onkaan.

  • Torey
    26.8.2020 at 22:32

    Kun mä aikoinaan tein 6 tuntista päivää, niin se oli yhtä mun tasapainoisinta ja onnellisinta aikaa! Sopivasti töitä, sopivasti vapaa-aikaa. Okei, enemmän palkkaa olisi hoitoalalla kaivannut (kuten yleisestikkin), mutta mielummin kyllä tein lyhyempää päivää.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/08/25/kiitollinen/

    • krista
      27.8.2020 at 20:09

      Mä niii-iiin uskon! Jos vierekkäin ois 8-tuntiset päivät ja 6-tuntiset päivät, ei tarvitsisi miettiä sekuntiakaan, että kumman ottaisin!

  • Anne
    27.8.2020 at 01:23

    Juuri näin! En ole itse koskaan oikein jaksanut ”normaalia” 40 tunnin työviikkoa, enkä onnekseni sellaista joutunut juurikaan edes tekemään. Olen ollut sairaslomalla työhön liittyvän uupumuksen ja masennuksen takia, tosin uupumus ei ole johtunut niinkään liiasta työmäärästä, vaan muusta siihen liittyvästä ahdistuksesta. Sairasloman jälkeen työhön paluu tai paremminkin uuden työn etsminen tuntui kuitenkin vaikealta osaltaan juuri siksi, kun yleinen odotus on juuri tämä 40h työviikko, joka tuntuu itselleni liian suurelta määrältä. En yksinkertaisesti jaksaisi 8 tunnin työpäivää tai ainakaan sen jälkeen enää mitään muuta, ja ihmettelenkin, miten niin monet näyttävät jaksavan sitä.

    Onnekseni olen tällä hetkellä osa-aikatyössä, joss viihdyn muutenkin hyvin. Työpäivien pituus vaihtelee hiukan, mutta pääasiassa päivät ovat maksimissaan 6 tuntia. Vaikka palkka on pienempi kuin suuremmalla tuntimäärällä, niin valitsisin ehdottomasti mieluummin tämän, koska näin työpäivät tuntuvat mielekkäiltä ja jaksan paremmin.

    Jos haluaa tehdä pidempiä päiviä, niin tämä on toki ok, mutta toivoisin, että olisi paremmat mahdollisuudet myös lyhyempiin päiviin, eikä 40 tunnin työviikkoa pidettäisi ainoana ”normaalina” vaihtoehtona, johon kaikkien pitäisi pyrkiä.

    • krista
      27.8.2020 at 20:14

      Ai että, miten samaa mieltä olenkaan tuosta viimeisestä lauseesta! (ja toki siis muustakin) Mutta hankalaa on just tosiaan sekin, jos/kun 40-tuntista pidetään just sinä ainoana normaalina ja muuta vaativat vähän niin kuin perusteita, että miksi haluaa poiketa normaalista. Tosin kyllä tässä keskustelussa on ollut ihana nähdä, miten moni tekee 80 % työaikaa täällä!

      Mä itse olen sattumalta somessa törmännyt tässä vuosien varrella muutamiin TODELLA kiinnostaviin työpaikkoihin. Ja sitten niissä on mainittu työaika 40 tuntia. Muutaman kerran on kutkuttanut lähettää kysymys, että voisiko tätä tehdä lyhyemmällä työllä ja etänäkin vielä (hehe Espanjasta), mutta sitten oon vaan todennut, että nääh ei kannata. Hakijoita on kuitenkin paljon ja löytyy niitä ”normaaliakin” hakevia. Että miksi turhaan edes kyselen, kun en halua sitä 40 tuntia kuitenkaan elämästäni työlle antaa :D Niinpä on jäänyt hakematta! Ja tosiaan onhan mulla onnekseni tämä itsenityöllistäminen, johon oon tosi-tosi tyytyväinen. Mutta ihan vaan tosiaan pari kertaa ois ollut niin mulle nakutettu juttu (esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestön viestintää tms), että on melkein tehnyt mieli olla takinkääntäjä ja hakea ihan tuollaista palkkatyötä. Mutta ei eijeijei täysiaikaisena…

  • Karoliinan
    27.8.2020 at 09:05

    Meillä puoliso tekee 80% työaikaa lääkärinä ja mä itse toistaiseks vielä nolla-tuloilla kultasepänverstaalla.. :D ihan mahtavaa kun jää aikaa kaikkeen muuhunkin elämässä! Mä saan mennä milloin vaan verstaalle, mihin aikaan vaan lounaalle ja mihin aikaan vaan kotiin. Toivottavasti tämä kantaa ja joskus saisin tuloja tästä. :) Me ei tarvita rahaa paljoa. Halutaan elää halvalla ja tehdä asioita joita me rakastetaan.. ja priorisoida lapsiin kun ne vielä ovat pieniä. Me ollaan tiskikoneeton, autoton ja telkkariton perhe ja hyvin kulutuskriittisiä. Tuntuu että näillä valinnoilla saa ihmisiä suututettua ja siksi välillä hävettää turhan paljon meidän elämä ja valinnat. Siitä kun pääsisi irti niin huh.. mulle on kutsumus tehdä töitä itselleni: se motivoi olemaan tehokas kun sittenku hommat on tehty niin vapaa-aika alkaa.

    • krista
      27.8.2020 at 20:20

      Kuulostaa niin ihanalta <3 Me kans on priorisoitu perhe-elämä ja hyvinvointi uraputkien/rahankeruun eteen, ja se valinta on meille niin itsestäänselvä, että se on jopa silleen naurettavan yksinkertaista <3 Ei ole tarvinnut miettä, että onko valinnut oikein oman perheen kohdalle vai ei!

  • Lilah
    27.8.2020 at 14:20

    Mä olen aina tehnyt täyttä työaikaa. Neljästi palannut äitiysloman jälkeen (paristi kesälomia siihen perään) 100% työhön. 80% olisi ollut taloudellinen mahdollisuus, mutta koska työmäärä ei olisi sillä vähentynyt yhtään, en olen halunnut siihen lähteä. Työmäärä on muutenkin usein ollut ylimitoitettu aikaan nähden. Liukumat sentään on käytössä niin voi vähän perheen tarpeiden mukaan joustaa. Korona-aika on ollut ihan luxusta, kun työmatkat ovat jääneet pois (etäkoulu oli kyllä sanonko mistä ja korona kasvatti työmäärää entisestään). Kuuden tunnin työaikaan tarttusin kiljuen, jos vain työn määrä vähenisi vastaavasti. Omassa asiantuntijatyössä tämä kuitenkin tarkoittaisi koko työn uudelleen järjestelyä, koska samojen asioiden hoitoon ei voi toinen ihminen läpystä vaihtaa työpäivän päättyessä vaan kullakin pitää olla omat kokonaisuutensa hoidettavana.

    • krista
      27.8.2020 at 20:25

      Joo kyllä, sen pitäisi ehdottomasti sitten mennä niin, että työmäärä on oikealla tavalla mitoitettu! Mäkin tuolla yllä jossain kerron siitä omasta epäonnistuneesta osittaisesta opintovapaasta, jolloin päädyin tekemään neljässä päivässä viiden päivän työt, neljän päivän palkalla. Juu ei.

      Yhteiskunnan osalta kuuden tunnin työaikanormaaliin siirtyminen tosiaan tarkoittaisi työn uudelleen järjestelyä monilta osin. Mutta mä en usko, että se ois mahdotonta! Onhan Suomessa siirrytty myös 6-päiväisestä työviikosta 5-päiväiseen joskus. Ei tuollaiset uudelleenjärjestelyt varmaan sekunnissa tapahdu, vaan varmaan siinä kaikenlaista isompaa järjestelyä olisi.

  • P
    27.8.2020 at 19:30

    Kuuden tunnin työaika olis niin luksusta! Mutta koska olen töissä terveydenhuoltoalalla niin se ei valitettavasti tulisi ikinä onnistumaan. Lisää väkeä pitäisi palkata töihin mutta mistä? Kun nytkin on työntekijöistä pulaa. Mutta toisaalta voisiko tuo olla keino jolla alalta paenneet olisi mahdollista saada takaisin hommiin? En tiedä. Teen täyttä työaikaa ja työmäärä on niin valtava että olen tällä herkellä työuupumuksen partaalla (samoin kollegani). Tällä hetkellä ei vaan ole taloudellisesti mahdollista tehdä lyhyempää työpäivää vaikka se mun jaksamista auttaisikin. Tosin vielä enemmän auttaisi se että työntekijöitä olis tarpeeksi ja johtaminen ja työn organisointi kunnossa.

    • krista
      27.8.2020 at 20:29

      Hyvä pointti muuten tuossa, että voisiko uupuneet tai alanvaihtajat saada takaisin? Teidän alalle kyllä tosiaan tarvitaan lisää ammattilaisia ja LISÄÄ LIKSAA, todellakin. Ja isompi palkka sitä työvoimaakin voisi houkutella lisää…? Ehkä jos tuollaista työelämämuutosta joskus alettaisiin tehdä, tulisi pakko ottaa tällaisetkin huomioon (vihdoinkin) eli terveydenhuoltoalasta pitäisi saada niin houkutteleva vaihtoehto, että sinne todella olisi tulijoita. Ja palkkaus on kyllä varmasti yksi osa sitä, ja työn kuormittavuus (josta taas se työaika on tietysti yksi osa). Niin kurja ajatus, että sitten siellä teidän alalla olevat ammattilaiset tekevät työpaineen alla niin paljon töitä, että uupuvat – ja sitten on vielä vähemmän tekijöitä, ja senkin myötä taas jäljelle jäävienkin työpaine kasvaa. Sietämätön yhtälö, tuota pitäisi niii-iiiin korjata!