Tämä julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa.
Koronakevät 2020 on vaihtunut ihan kuin yllättäen kesäksi, joka tuntuu poikkeustilakevään jälkeen jotenkin yllättävän normaalilta. Vai onko epänormaaliuteen jo tottunut?
Korona ei ole tietenkään kokonaan Suomesta (saatikka maailmasta!) hävinnyt, mutta jotenkin tämä kesän tulo on antanut vähintäänkin hengähtämisen hetken tähän vuoteen. Kuten tiedätte, meidän perhe on ehdottomasti ”sieltä varovaisimmasta päästä”, ja jokainen perhe tietysti omalla tavallaan määrittelee, mikä se kulloinkin sopiva hengähtämisen sisältö omalta kohdalta on. Ja ennen kaikkea peräänkuulutan tässäkin toisten ihmisten valintojen arvostamista.
Meille se hengähtäminen on ehkä ennen kaikkea tätä, että kesäelämän mökkiytymisen myötä ei sitä koronaa täällä aina muistakaan. Mökillä linnut livertää ja tuuli humisee puissa. Perunakuopasta puskee varren alkua ja lammen vesi on vielä vähän liian kylmää uitavaksi. Turvavälit on kunnossa, kun ihmisen näkee jossain horisontissa korkeintaan kerran tai kaksi vuorokaudessa.
Ei sitä kuitenkaan tietysti kokonaan kannata unohtaa – etenkin kaikki ”ihmisten ilmoilla” liikkuvat toivottavasti muistavat pitää turvallisuuden mielessä, jotta tämänhetkinen hyvä tilanne ei muuksi muuttuisi.
Tällä hetkellä ”Suomen sulkeutumisesta” (me palattiin samaan aikaan Espanjasta) on kulunut tasan kolme kuukautta. Yllättävän vähän itse asiassa! Tässä vaiheessa, kolmen kuukauden jälkeen,on hyvä hetki vähän katsahtaa taaksepäin – tässä kootut ajatukseni kuluneessa koronakeväästä sekä ajasta sen jälkeen.
Aakkosjärjestyksessä:
Allergia. Enpä muuten tiennyt, että voin saada allergiaoireita siitä rakkaasta lemppariaurinkoisestani eli voikukasta! Lapsi puhalsi (pyynnöstäni) voikukan siemenet suoraan kasvoilleni ja siinä sitten kikattelin, että ai miten kutittaa.
Tuntia myöhemmin alkoi nenä ja silmät vuotaa, ja limakalvot olivat hiekkapaperia. Kärsin sitä siinä jonkin aikaa ja ihmettelin, kunnes tajusin ottaa antihistamiinin. Sillähän se meni sitten ihan heti ohi, onneksi. Ja onneksi en sentään säikähtänyt, kun osasin yhdistää oireet suoraan tuohon voikukan puhaltamiseen.
Siitepölyaikaan monella allergisella on varmasti pyörinyt mielessä ”koronaa vai allergiaa” -kysymys, oireet kun ovat samankaltaiset. Allergia-, iho ja astmaliiton sivuilta täältä voi lukea lisää.
Astma. Epidemian alkuvaiheessa lapsen sairastama infektioastma herätti meissä totta kai huolta: jos kerran tavallinen flunssakin on vienyt joskus osastolle, miten kävisi koronan kanssa…? Toisaalta jo aika alusta asti mainittiin usein, että lapset sairastavat taudin usein aikuisia lievempänä.
Myöhemmin riskiryhmien määritelmät tarkentuivat. Huomasin esimerkiksi Allergia- iho-, ja astmaliiton tiedotteen ”Kuuluuko astmaa sairastava koronan riskiryhmään?” jo silloin ihan tuoreeltaan (ilmestynyt 25.3.) ja tavasin sitä huolellisesti. Siinä sanotaan, että nykytiedon mukaan koronaviruksen riskiryhmään kuuluvat vain ne keuhkosairaat, joiden sairaus on huonossa hoitotasapainossa.
Allergia-, iho ja astmaliitolle esitettyjä yleisimpiä kysymyksiä & vastauksia aiheeseen liittyen löytyy muuten täältä, kannattaa lukea. Liiton maksuttomassa neuvontapuhelimessa (lisätietoja täällä) terveysalan ammattilaiset antavat henkilökohtaista ohjausta tällä hetkellä laajennetuin aukioloajoin, eli joka arkipäivä. Puhelut lisääntyivätkin valtavasti keväällä, ja moni sai vastauksia huoliinsa ja ongelmiinsa. Kannattaa muistaa tämä mahdollisuus, jos jokin asia esimerkiksi astmaa sairastavan koronariskissä huolettaa!
Huoli. Etenkin alkuun huolestutti, sekä lapsen infektioastman että lähipiirin riskiryhmäläisten puolesta. Huolihuippu oli siinä, kun matkustimme Suomeen ja sen jälkeen odottelimme, että tuleeko oireita.
Yllättävänkin nopeasti sellainen akuutti huoli kuitenkin hävisi – lähinnä siksi, että sekä meidän omaan että meidän läheisten elämään syntyi turvalliset rutiinit. Ja kun näki, että riskiin pystyy (meidän tapauksessa, kun ei olla töissä sellaisilla aloilla) itse omilla toimilla kuitenkin aika hyvin vaikuttamaan.
Sen jälkeenkin on tietysti huolestuttanut kotimaan ja maailman ihmisten tasolla, esimerkiksi köyhien maiden tilanne. Sellainen isompi omakohtainen pelko kuitenkin taittui alun jälkeen.
Hysteria. Syytös, jonka käyttäminen häiritsi minua jo ennen koronaa ja vielä enemmän sen aikana. Varovaiset (minkä vaan asian suhteen) tai jostain asiasta huolehtivat ihmiset tosi helposti leimataan hysteerisiksi, etenkin nettikeskusteluissa.
Totta kai varovaisuus voi mennä tasolle, jossa se jo häiritsee elämistä (korona-ajalla tietysti normaali jo sinänsä on erilainen) tai tuottaa ihmisen elämään enemmän negatiivista kuin positiivista. Mutta usein varovaistenkaan päätökset ei ole tehty ”hysteriatasolla” vaan ihan järjellä rauhallisesti punniten ja omalle kohdalle parhaaksi katsomansa linjan päättäen.
Eri ihmiset päätyvät erilaisiin päätöksiin; ihan samaan tapaan muissakin asioissa on olemassa ihmisiä, jotka esimerkiksi rakastavat moottoripyörällä ajoa ja niitä, jotka eivät kyseisen rakkineen selkään nousisi mistään hinnasta (*köh-Joel*). Erilaisia ihmisiä, erilaisia elämäntilanteita, erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä.
Hyvinvointi. Huomasin, että koronakevään aikana jotenkin entistä(kin) tiedostavammin etsin asioita, jotka voisivat kyseisessä tilanteessa tuottaa mulle hyvinvointia. Esimerkiksi hurahdin virtuaalitanssitunteihin ja kävin metsäretkillä enemmän kuin ehkä ikinä elämäni aikana – ottaen huomioon, että mä oon kuitenkin Kuusamosta kotoisin.
Hyvinvoinnin lähteet myös vaihtelivat: välillä se tarkoitti aikaisin nukkumaanmenoa ja pitkiä yöunia, toisinaan taas itseaiheutettua univelkaa leffoja katsomalla lasten mentyä nukkumaan. Sellainen sopiva tasapaino.
Höllentäminen. Ympärilleen katsellessa huomaa, että suuri osa ihmisistä on jo reippaastikin höllentänyt käyttäytymistään – meidän perhe on näissä varmasti sen viimeisen kymmenen prosentin sisällä suomalaisista. Ja se on ihan ok.
Tällä hetkellä tartunta- ja epidemiatilanne Suomessa näyttää hyvältä, ja meillä on sellainen positiivinen ”katsotaan tilanteen kehittymistä” -fiilis. Jos sitten ollaan heinäkuussa ja luvut näyttävät edelleen näin hyviltä, luultavasti meidänkin perhe alkaa tehdä pieniä höllentämisiä: alkaen sieltä päästä, että mikä meille on tärkeintä, eli isovanhemmista ja lasten ystävien ulkotapaamisista.
Iltapäivälehtijumitus. Ai että. Tämä oli kyllä karsea vaihe ja siitä oli yllättävän vaikea päästä yli; varmaan kuukauden sitä kesti, jos ei ylikin. Koko ajan kännykässä kiinni ja tuntui, että ei voi tehdä mitään muuta (esimerkiksi lukea kirjoja) kuin roikkua netissä koronajuttuja lukemassa. Sekä Suomesta että Espanjasta, siinä riitti lukemista. Uhhuh.
Vähitellen se kuitenkin helpotti vähän niin kuin luonnostaan. Nykyään selailen uutisotsikot pari kertaa päivässä eli oikeastaan aika samaan tapaan kuin ennen koronaa.
Kasvomaski. Tätä me alkuun mietittiin. Jossain vaiheessa Joel käytti aikaa aiheeseen liittyvän kansainvälisen tutkimustiedon parissa (ah tuo Joelin tieteellinen elämänkatsomus) ja totesi, että huonommastakin kasvomaskista on todennäköisesti enemmän hyötyä kuin haittaa, kun sitä käyttää oikein.
Niinpä joskus silloin maalis-huhtikuussa hankimme meille kasvomaskit, ”ihan kaiken varalle” -mentaliteetilla. Jos joutuisi tilanteeseen, jossa sille olisi käyttöä. No, niillä ei ole vielä ollut käyttöä, koska emme käy niin lähellä muita ihmisiä, ha. Mutta onpahan varalta olemassa.
”Asenteen tasolla” henkilökohtaisesti kannatan maskin käyttöä, mutta parhaiten kuvio tietysti toimisi niin, että kaikki niitä käyttäisivät ollessaan sellaisessa ympäristössä, jossa turvavälien toteutumista ei voida taata. Koska maski suojaa ennen kaikkea muita, sen käyttö olisi hyvää huomaavaisuutta muita ihmisiä kohtaan esimerkisi julkisissa kulkuneuvoissa tai kaupoissa.
Vaikeaa astmaa sairastavan kannattaa myös harkita kasvomaskin käyttö tarkkaan, jotta ei vaikeuta omaa hengitystään. Allergia-, iho- ja astmaliitto vastaa astmaa sairastavalle, maskin käyttöä miettivälle tällä tavalla.
Kaupassa käyminen. Me ei edelleenkään olla käyty kaupassa-postissa-pankissa-apteekissa-whatever kertaakaan Suomeen paluun jälkeen. Kaikki tarvittava särkylääkkeistä vappuilmapallojen kautta samettikukan taimiin on saatu kontaktittomasti kotiinkuljetuksella.
Nykyisin muuten täällä Helsingissä on tarjolla paljon paremmin päivittäistavarakauppojen kotiinkuljetusaikoja kuin vielä kuukausi sitten. Varmaan siksi, kun moni on alkanut jo käydä itse kaupassa.
Käsien pesu. Tärkeää edelleen, ja käsienpesulaulu on meillä käytössä erityisesti silloin, kun tullaan ulkoa (vaikka ollaankin kontaktittomia) sisään. Hyvä rutiini ja tärkeää korona-ajan jälkeenkin.
Luonto. Ah, Suomen luonto. Mikä henkireikä! En vaan voi lopettaa sen ylistämistä akkujen lataajana.
Notkahdukset. Vaikka me ihan ehdottomasti kuuluimme niihin, joille korona-aika on ollut olosuhteisiin nähden helppoa ja jopa mukavaa (kääk tuon sanominen tuntuu aina suurelta synniltä), niin kyllä mullakin on aallonpohjia ollut. Silloin keväällä siis, sellaisia harmaita päiviä, jolloin kaikki tuntui blaah ja mitään ei oikein saanut aikaan.
Mun ulospääsy niistä oli illan virtuaalizumbatunti. Oli hassua joinain päivinä vasta iltaysin aikaan havahtua takaisin sellaiseen ”ai hei maailma” -optimismiin, kun koko päivä siihen asti oli mennyt lähinnä sisäisesti mököttäessä. Toinen ulospääsy notkahduksista oli vertaistuki (tämä omana kohtanaan myöhemmin) eli viestittely sellaisten ihmisten kanssa, joilla oli samanlaisia tilanteita ja ajatuksia päällä.
Ja sitten samanaikaisesti itse ajattelin koko ajan, että on ihan luonnollista, että niitä vähän harmaampia aallonpohjapäiviäkin on. Koska olihan se kevät tosi erikoinen.
Rajoitukset. Kannatan 100 % kaikkien rajoitusten noudattamista. Vertaan totta kai monessa asiassa Espanjaan (koska niin moni ystävä jäi sinne), ja sen takia tuntuu, että me Suomessa päästiin hyvin vähällä myös rajoitusten kanssa. Etenkin alkuun olisin peräänkuuluttanut tiukempiakin rajoituksia (taas vertasin Espanjaan), mutta onneksi nämä annetutkin (ja suositteluiden taso) tuntuivat toimivan.
Olen iloinen ja ylpeä kanssasuomalaisista (ja tunnen syvää yhteenkuuluvuutta), jotka sääntöorientoituneena kansana noudattivat suosituksia niin tarkasti – tämän ansiosta ja epidemiatilanteeseen nähden aikaisilla toimenpiteillä vältyttiin varmasti monesta. Pienellä jännityksellä odotan tulevaa, mutta eipä maalailla kauhukuvia nyt vielä seinille. Toivon kuitenkin kotimaaltani nopeaa reagointia ja uusia toimenpiteitä tarvittaessa.
Riskiryhmäläisten tapaaminen. Tämä on ollut meillä se koko korona-ajan vaikein juttu: ikävä lasten isovanhempia! (eli meidän vanhempia)
Mehän olemme nyt olleet ihan sieltä maaliskuun 16. päivästä asti vain oman perheen kesken, joten haluaisin nyt uskoa, että meidän olisi aika turvallista tavata 79-vuotiasta äitiäni, kun myös matkustamme ilman kontakteja. Jos kaikki menee hyvin (pliis pitäkää peukkuja!) saatamme lähteä automatkalle jo huomenna. Emme käy huoltiksilla (tankkaamme mobiilitankkauksella ja kertakäyttöhanskalla ja katsomme, että kukaan ei ole vastapäisellä tankilla) vaan syömme omat eväät.
Ja tälle seuraavalle saa vapaasti hihittää: aiomme pakata autoon mukaan ”matkapotan”. Siis sellaisen veneessä käytettävän matkahuussin, jota käytämme mökilläkin. Siinä kun kykimme maantien laidalla, niin jo on ohikulkijoilla viihdettä!
Bloggaaja bongattu potalta viitostieltä!
Mutta siis ahhhhh valtavan suuri paino tipahtaa jostain sydämen päältä, kun pääsemme näkemään äitiäni!
Tilastot. En tiedä, olenko koskaan seurannut niin paljon tilastoja ja lukuja kuin viimeisen kolmen kuukauden aikana! Osin tietysti ihan turhaankin, koska eivät esimerkiksi nuo päivittäiset tartuntaluvut edes niin paljon kerro.
Mutta jotain kokonaiskuvaa tietysti se antaa, että onko päivässä 17 uutta tartuntaa vai 200.
Turvavälit. Olemme ihan valtavasti kaivanneet tarkempaa tutkimustietoa koronan tarttumistodennäköisyyksistä eri tilanteista ja tavoilla. Toivottavasti sitäkin pian kertyy lisää. Tuntuisi tosi tärkeältä tietää esimerkiksi (ihan tutkimustiedoista), että miten se oikeasti tarttuu ulkona, ja millainen se hyvä turvaväli sitten olisi ulkona ja millainen sisätilassa.
Tällä hetkellä ”meidän perheen hyvänä pitämä” turvaväli on varmasti pidempi kuin monella muulla; mieluiten me pysytään muista ihmisistä vähintään viidessä metrissä, mieluiten lammen vastarannalla, hehe. Tietysti jos toinen viidestä metristä kailottaa kovalla äänellä (kun muuten ei kuule), niin se ehkä siitä turvavälin merkityksestä sitten. Kun se huutaminenkin on kai oma riskinsä.
Vertaistuki. Tämä on taas kerran mun elämässä ollut niin tärkeää, että uhhh vaikea edes sanoin kuvailla! Minullakin on ollut siis tällä korona-ajalla tilanteita, jolloin vertaistuki on ollut arvokkaampaa kuin mikään kulta tai timantti: se, kun tajuaa, että ei ole ainoa jossain tietyssä asiassa.
Vertaistuki oli itselleni tärkeää esimerkiksi lapsen infektioastmasta huolehtimisen aikaan (etenkin epidemian alkuvaiheessa), lapsen kotiinjäämispäätöksessä (vapun tienoilla) sekä jossain vaiheessa, kun tuntui, että koko muu maailma kirmaa vapauteen ja itse tunsi itsensä ihan kummajaiseksi, kun halusi vielä edelleen pitää etäisyyttä muihin.
”Et ole ainoa, joka tuntee/tekee näin” on henkisesti aivan valtavan tärkeä viesti. Se, että tajusi, että on maailmassa ja tässä maassakin kuitenkin muitakin, jotka ovat miettineet asioita (ihan rauhallisesti järjellä siis, ei hysterialla) ja tehneet oman perheensä osalta ihan samanlaisia päätöksiä.
Myös Allergia-, iho- ja astmaliiton kevään vertaistreffeillä korona tuli tietysti keskusteluissa usein esiin – toki siellä puhuttiin monista muistakin aiheista, etenkin omista sairauksista. Liitto otti maaliskuussa ripeästi käyttöön virtuaalisuuden mahdollisuudet, ja esimerksi vertaistreffit siirtyivät keväällä kokonaan verkkoon.
Lisätietoa tulevista vertaistreffeistä löytyy täältä. Lähiaikoina tulossa on mm. anafylaksialasten vanhempien vertaistreffit sekä allergiaperheiden verkkovertaistreffit.
Ja sitten annan kaksi haastetta teille – ja arvaan, että kyllä tästä hyvä tulee!
Ensinnäkin haastan sua kertomaan, miten sä itse olet (tai miten teidän perhe on) näin taaksepäin kohti koronakevättä tämän korona-ajan kokeneet, joko näistä mun antamista näkökulmasanoista käsin tai ihan aiheen vierestä.
Ja toiseksi haastan käymään ihan koko keskustelun arvostelematta/arvottamatta muiden päätöksiä tai ratkaisuja! Käydään rakentava ja hyvä keskustelu erilaisten ihmisten välillä ilmaan mitään vähättelyjä tai tuomitsemisia mihinkään suuntaan. Mä tiedän, että me pystytään siihen!
Millaisin ajatuksin katsot taaksepäin koronakevääseen ja nyt?
Ja hei, muistatteko, kun keskusteluissa keväällä tsempattiin, että joissain tilanteissa nyt vaan päätetään selvitä tästä tavalla tai toisella. Eli kun vaikka jollain oli tiukkaa etäkoulun ja oman työn yhdistämisessä. Ja katsokaa meitä nyt: mehän selvittiin, hyvä me! Keväästä selvittiin, nyt on kaunis kesä. Ja toivotaan kaikkea hyvää kesälle ja sen jälkeen tulevaisuudelle.
Pysytään edelleen terveinä, rakkaat ihmiset!
PS. Allergia-, iho- ja astmaliiton jäsenkysely koronakeväästä 2020 on tällä hetkellä käynnissä, se on tullut viime viikolla jäsenten sähköposteihin. Mulle tuli viime torstaina ja vastasin heti. Kyselyllä halutaan selvittää, miten korona-aika on vaikuttanut allergiaa, ihotautia ja astmaa sairastavien arkeen. Jos olet jäsen mutta et ole vielä vastannut, kannattaa käydä vastaamassa!
Ja jos et ole vielä liiton jäsen, täältä pääset liittymään. Jäsenyyden hinta on (vain!) 27 €/vuodessa ja se kattaa kaikki samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet. On kyllä paljon enemmän arvoinen, kaikkine etuineen ja vertaistukimahdollisuuksineen!
17
kata
15.6.2020 at 12:25Meillä perheessä immuniteettiä heikentävää lääkitystä käyttävä ja ollaan oltu aika pitkälti samanlaisissa oloissa kuin tekin. Etätyö toisella joten talous on kestänyt, itse olin lomautettuna. Nyt pitäisi palailla töihin asiakaspalveluun ja se pelottaa. Sun blogi on ollut iso ilo tässä tilanteessa, just se, että voi olla varovainen ja elää silti lastenkin kannalta ihan kivaa elämää, on ollut henkisesti tosi tärkeää itselle ja sen näkeminen että tekin olette siinä onnistuneet on luonut toivoa niihin synkempiin päiviin.
Itse olen törmännyt paljon juuri tuohon hysteerikoksi leimaamiseen ja en jotenkin jaksa sitä, olen tullut suorastaan ihmisaraksi. Ymmärrän hyvin, että jos ei ole riskiryhmää perheessä/lähipiirissä, ei ole mitään tarvetta toimia yhtä tiukasti kuin me, mutta olen päin naamaa kuullut muuten mukavalta töiden kautta yhteistyötä tekevältä henkilöltä mm. lauseen ”noin sairaiden ei pitäisi elää muiden ihmisten keskellä, ei tuollainen ole normaalia, jonnekin pitäisi mennä yksin eristykseen” ja vaikka se ei itseäni koskenut, vaan puolisoani (joka ei tätä onneksi kuullut) niin käsitykseni ihmisten myötätuntoisuudesta ja hyvyydestä on kokenut oikeasti ison kolauksen. Puolisoni on tärkeää työtä yhteiskunnnan toiminnan kannalta tekevä, aktiivinen ja ihana ihminen, työyhteisössään pidetty jne, ja koska hänellä on sairaus, johon ei itse ole voinut mitenkään vaikuttaa ja siihen lääkitys joka altistaa vakavalle korona-taudille, osan mielestä hän suurinpiirtein joutaisi kuolla.
Iso kiitos siis sinulle siitä, että olet blogillasi tuonut iloa ja vertaistukea meidän kevääseen!
Ja toivon teille onnistunutta ja ihanaa matkaa tapaamaan äitiäsi, tosi fiksusti olet matkasuunnitelman tehnyt!:)
krista
15.6.2020 at 12:42Voi apua kiitos, nyt mä herkistyin, kyyneleet tuli silmiin, kiitos tästä <3 <3 <3
-
Tosi moni asia oli niin kauniisti sanottu <3 Mutta siis ihanasti olit myös tavoittanut sellaisen meidän ajatuksen, että me tosiaan on haluttu, että esimerkiksi lasten (ja aikuistenkin) kannalta tämä aika olisi kivaa ja nautinnollista ja tästä jäisi jopa kivat muistot. Eli ei vaan surkuteltaisi, että mitä ei voida, vaan etsittäisiin kivoja asioita niistä jutuista, mitä voidaan tehdä ja panostetaan niihin <3 Tuli tosi hyvä mieli siitä, että se on "näkynyt läpi" blogista, vaikka en välttämättä ole sitä suoraan sanonutkaan. Tai ehkä olenkin, en muista :)
-
Mäkin olen kohdannut tuota, että riskiryhmäläisten elämää ikään kuin vähätellään - ja se tuntuu tosi pahalta. Veikkaan, että se on ennen kaikkea ajattelemattomuutta ja oman ajattelun suppeutta. Esimerkiksi äitini ikäisistä joku on tölväissyt some-keskusteluissa, yli seitsemänkymppisistä siis, että "itse en ainakaan haluaisi maata p*vaipoissa vaan olisi parempi päästä pois". Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten jollain voi olla niin yksipuolinen kuva vanhusten elämästä, esimerkiksi tuollainen kuin äitini (täyttää 80 syksyllä) elää täysipainoista hyvinvoivaa elämää, hiihtää ja poimii marjat ym. ja käy talvella kuukausia Espanjassa. Sehän on laadukasta, hyvää elämää ja geenien perusteella sitä voi olla jopa 20 vuotta vielä edessä! (äidin äiti ehti täyttää sata vuotta)
-
Tosi hyvä, että olette pystyneet olemaan tähän asti eristyksissä! Ja tsemppiä ihan valtavasti töihin paluuseen! Onko siinä ollut mahdollisuutta ottaa turvallisuusasioita huomioon, plekseillä tms.? Tai voiko työnantajan kanssa jutella joistain toimista (että tekisit vaikka taustatyötä toimistossa, jos sellaista on) turvallisuutesi parantamiseksi sillä ajatuksella, että kotona on riskiryhmäläinen? Onneksi tilanne vaikuttaa tosiaan olevan just nyt hyvällä mallilla, tosin tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, mutta muuta ei voi kuin mennä päivä kerrallaan <3
-
Iiiiiiiso kiitos viestistäsi! <3
Tilia
15.6.2020 at 13:07Hirveän rumasti puhutaan myös laitoksissa asuvista vanhuksista. Vaikka olisi muistisairautta ja virtsanpidätysongelmia (joillain on jopa synnytyksen jälkeenkin), on silti edelleen se sama rakas ihminen omaisilleen ja ystävilleen, ei mikään taakka ja kuolemaan joutava olento. Voi olla huolissaan koronasta ja lasten ja lastenlasten terveydestä, haluta halata rakkaitaan, tsempata heitä elämässä eteenpäin, Rakastaa isolla R:llä… Riippumatta siitä, pystyykö itse pukemaan vaatteet aamulla päälleen vai ei ja muistaako, onko kesä vai talvi, aamu vai ilta. Voi käydä uskomattoman syvällisiä keskusteluja ihmisten kanssa, ymmärtää oman tilansa – ja myös nauttia elämästään. Ei ihmisarvo kuulu vain itse itsestään täydellisesti huolehtimaan kykeneville, kuten jo vauvoista ymmärrämme.
—
Kristalle bloggausvinkki: Tutustu Muistikummitoimintaan! Tällä hetkellä livenä ei varmaan tehdä muistikummikoulutuksia, mutta verkossa varmaan onnistuu nytkin. Meistä kukaan ei elä niin, etteikö muistisairasta ihmistä tulisi koskaan missään elämässä vastaan.
krista
15.6.2020 at 13:13Kyllä, juuri näin, olen sataprosenttisesti samaa mieltä <3 <3 <3
-
Ja hei KIITOS vinkistä, et tätä varmasti osannut arvata tai tietää, mutta muistiaihe sivuaa itse asiassa minunkin arkeani. En ollut silti muistikummiudesta kuullutkaan, tutustun ehdottomasti!
Anu
15.6.2020 at 12:39Itse toimin perhepäivähoitajana ja kolmea päivää lukuunottamatta olen hoitanut kotonani hoitolapsia viidestä eri perheestä. Aluksi ajatus kauhistutti, kotonamme kun on astmaa sairastava. Mutta kaikki on mennyt hyvin; terveenä ollaan oltu. Toki tarkempia ollaan oltu ettei flunssaisena hoitoon ja käsien pesusta huolehdittu entistä tarkemmin.
krista
15.6.2020 at 12:45Työsi on ollut näille perheille varmasti kullanarvoista <3 Ja ihana, että olette pysyneet terveinä ja että olette saaneet sovittua toimivan käytännön sille, että ei flunssaisena hoitoon! Se on ihan valtavan tärkeää! Mä uskon, että tuo olisi ensi syksynäkin iso tekijä siinä (näin maallikon arvioimana, hehe), että epidemia ei lähde leviämään. Toivon, että ihmiset noudattavat vastuullisuutta siinä asiassa, se on just niitä juttuja, joilla yksittäinen ihminen voi vaikuttaa epidemian tulevaisuuteen.
Torey
15.6.2020 at 13:24Kevät meni yllättävän nopeasti. Ja kesä todella tuntuu yllättävän normaalilta. Itseasiassa itseäni ei olisi haitannut, vaikka maailma olisi jäänyt vähän rauhallisempaan moodiin.
Oli kyllä keväällä kurjaa kuinka tavallinen flunssa tai pienikin kurkkukipu säikäytti. Sitä seurasia niin omaa oloaan, kuin lastenkin pientä niiskutusta tavallista tarkemmin ja päässä pyöri kauhukuvat.
Toivon, että syksyllä koulut ja harrastukset jne. pääsisivät alkamaan normaalisti, eikä tulisi toista aaltoa. Lapset alkavat kaivata normaalia kanssakäymistä ystävien kanssa.
https://naissanelioissa.wordpress.com
krista
16.6.2020 at 13:37Mäkin itse asiassa toivon, että korona-ajasta jää myös joitain ”oppeja” koronattomaan elämään, ai hitsi siitä voisinkin kirjoittaa ihan erikseenkin! Ihan käytännön jutuista esimerkiksi virtuaaliliikkuminen <3 Ja sitten monen asian hoitaminen etänä (palaverit ym), toki itse oon sitä tehnyt Espanjastakin käsin. Ja myös se, että räkäisinä/oireisina jäätäisiin entistä helpommin kotiin koronan jälkeenkin - näin just tilaston, miten esimerkiksi noroa on ollut viime keväänä aivan murto-osa edellisvuoteen verrattuna!
-
Mäkin toivon, että syksyllä olisi elämä jo ns. normaalimmassa, ainakin siinä "uudessa normaalimmassa". Olisi ihana, että lapset voisivat mennä kouluun/eskariin, ja uimakoulua on ikävä!
Anomuumioriginaali
15.6.2020 at 14:04Mun pitää kans kirjoittaa julkiset kiitokset siitä, että oot rohkeasti pitänyt blogissa pidättyväistä linjaa esillä. Siitä on ollut lohtua myös mulle. Oon myös kokenut, että oman perheen kesken pysyttely ja ulkoilu umpimetsässä on nostattanut tuttavapiirissä kulmia. Toisaalta meillä ei ole perheessä eikä säännöllisesti tavattavissa lähimmäisissäkään ketään erityistä riskiryhmäläistä, mutta varsinkin puoliso nyt vaan sattuu olemaan hyvin varovaista ja murehtimiseen taipuvaista (eli varmaan sitten sitä hysteeristä) tyyppiä.
–
Mua on jopa vaivaannuttanut tai nolostuttanut vastata kieltävästi löyhemmin suhtautuvien kaveriperheiden näkemisehdotuksiin, kun ei ole ollut mielessä ketään tiettyä henkilöä, jota suojatakseen sen tekee. On ollut kiva tietää, että on ainakin yksi toinenkin saman ratkaisun tehnyt lapsiperhe :) tosin sillä erotuksella, että en ole kokenut, että olisin osannut tehdä tästä lapselle eri tavalla kivaa. Tuntuu, että arki on kuitenkin ollut sitten pysyväislaatuisesti vähän (tai vaihtelevasti paljon, koska oma mieliala on myös kyntänyt välillä todella syvällä) ikävämpää kuin tavallisesti.
–
Mutta siis tietäkää, että teidän ponnisteluja (potalla tien varressa ehhehe) arvostetaan.
krista
16.6.2020 at 13:42Oi miten kivasti sanottu, KIITOS, nämä on mulle tärkeitä kommentteja! <3 (tai no kaikki on, mutta tästä tulee ihan superhyvä mieli!) Välillä "varovaisuudesta" kirjoittaminen on tuntunut vähän hankalalta, kun pelkää arvostelua - toisaalta arvostelun alla sitä näin bloggaajana on monesti muutenkin :D Kun kaikki ympärillä olivat varovaisia, oli ihan eri juttu, mutta tavallaan "vähemmistöön jääminen" jossain asiassa herättää monenlaisia tuntemuksia ja välillä sen kanssa on vaikea laittaa itseään ns. peliin ja arvostelun alle. Onpa sekavasti kirjoitettu, mutta kyllä te ymmärrätte <3
-
Meillä on (tietääkseni) yllättävän hyvin läheiset suhtautuneet meidän "keskimääräistä varovaisempaan" käytökseen. Ainakin tietääkseni :D Mutta tosiaan aina, jos huomaa (yleensä somessa) jonkun toisen perheen, joka on ns. samalla linjalla kuin itse, tulee sellainen *tuuletus tuuletus hei me kans* -fiilis :D
-
Kiitos tästä viestistä! Tällaisia vastaavasti täällä arvostetaan kovasti <3
Anna
15.6.2020 at 14:06Meillä tilanne on ollut aika päinvastainen kuin teillä. Ei riskiryhmäläisiä perheessä eikä ole edes ollut mahdollista eristäytyä kun olen käynyt jatkuvasti töissä päiväkodissa. Mies teki ja tekee edelleen pääasiassa etätöitä ja lapset otettiin hoidosta kotiin heti kun suositus tähän tuli.
Töissä kevät oli aika raskas. Vaikka lapsia oli vähän niin se että ohjeitukset vaihtuivat päivittäin ja koko ajan sai olla varpaillaan sen suhteen mikä tänään on tehtävä eri tavalla kuin eilen oli raskasta.
Me myös päätimme heti pahimman tautihuopun laannuttua ja lasten oltua jo yli pari viikkoa vaan kotona että tavattiin pihaleikkien merkeissä naapurin lapsia. Se oli suuri helpotus. Lapset kun hyppivät jo seinille kotona vaan kahdestaan.
Syy siihen miksi ollaan yritetty ottaa asian kanssa kohtalaisen rennosti on ihan se että minä olen töissä joka päivä päätynyt olemaan tekemisissä monien ihmisten kanssa, joten täydellinen eristys ei olisi meillä ollut edes mahdollista. Toki tuo että näin ihmisiä töissä ja sitten tavattiin naapuria oli riski, mutta päätimme naapurin kanssa yhdessä että se riski otetaan eikä kumpikaan tavannut työpaikan ulkopuolelta muita perheitä kuin toisemme.
Eniten surettaa kun juhannus joka on meillä vuoden sukujuhla jää nyt aika nysäksi verrattuna tavalliseen. Ruotsin sukulainen ei pääse tänä vuonna suvun kesäpaikkaan ja todennäköisesti ollaan siellä vaan oman perheen kanssa. Savusaunaa en uskalla itsekseni lähteä lämmittämään, mutta saadaan ainakin rantasauna ja järvenranta.
–
Syksy mietityttää kun vanhempi lapsi aloittaisi eskarin ja itse teen taas keikkatöitä että onko kummallakaan menemistä normaalisti eskariin ja töihin vai joudutaanko rajoituksia palauttamaan käyttöön syksyn tullen kun kaikki flunssapöpöt ja taudit taas alkavat jyllätä enemmän kuin kesällä.
krista
17.6.2020 at 18:14Kyllä, just näin, eri perheiden tilanteet ovat niin vaihtelevaiset – töistä ja paikkakunnasta ja ihan vaikka lasten tarpeista lähtien, kaikki vaikuttaa!
–
Samoin täällä, syksy mietityttää – mutta nyt mulla jo vähän silleen positiivisen kautta, kun uusien tartuntojen määrä on ollut niin hyvä viime ajan… Että tuleeko sitä toista aaltoa vai ei, sitähän ei tietty voi vielä kuin arvailla. Mutta olisipa kyllä niin ihanaa, että jos syksyllä voisi mennä kouluun ja eskariin normaalisti! Jos tartuntatilanne on tällainen kuin nyt, meilläkin lapset menisivät kouluun/eskariin, vaikka me ”näitä varovaisia” ollaankin :) Peukut pystyssä!
–
Ja ihanaa juhannusta poikkeustilanteesta huolimatta! Meillä on tavallisesti juhannustapana Kumpulan juhannusjuhlilla käynti, se vaihtui nyt tähän Sotkamossa olemiseen. Meillä muuttui siis jopa mukavammaksi <3
Taija E
15.6.2020 at 16:54Kiitos, kun kirjoitit jälleen tästä aiheesta! Aiemmat kirjoituksesi ja kommenttien lukeminen on toiminut minulle suurena vertaistukena. Kirjoittamasi vastaukset kommentteihini ovat lämmittäneet sydäntäni todella. Vaikka emme tunnekaan, niin tiesin, että ymmärrät. Jossain vaiheessa korona ahdisti ihan kauheasti. Olemme olleet erittäin varovaisia ja varmaan sitten hysteerisiä siihen nähden, että meidän perheestä kukaan ei ole riskiryhmäläinen. Mies ei ole voinut tehdä lainkaan etätöitä ja sen vuoksi olin aivan varma, että saamme tartunnan. Pelkäsin. Välillä ärsytti miehen työ. Tuntui, että itse hoidan vaativan työn ja lapset neljän seinän sisällä ja mies vesittää kaiken käymällä töissä. Eihän se tietenkään näin ollut. Raskaimpina hetkinä sitä vaan ajatteli hyvin synkästi. Äitienpäivänä näimme ensimmäistä kertaa anoppia puistossa ja sen jälkeen olemme pikkuhiljaa laajentaneet piirejämme siten, että ollaan nähty kavereita ulkona – kiitos hyvien ilmojen. Lomalla aiomme myös reissata Suomessa ja uskaltautua ainakin Lintsille. Terassillekin aion mennä jossain vaiheessa valkkarille. Korona on kuitenkin vahvasti mielessä. Vkloppuna emme menneetkään Kuusijärvelle uimaan, koska parkkipaikka ja rannalle johtavan tien pientareet oli aivan täynnä autoja. Emme siis ehdoin tahdoin änkeä itseämme ruuhkiin, mutta höllätä aiomme radikaalistikin parin kuukauden takaiseen verrattuna. Ihanaa ja aurinkoista jälleennäkemistä äitisi kanssa! On varmasti tärkeä kohtaaminen teille kaikille.
krista
17.6.2020 at 18:21Kiiiiiitos tästäkin kommentista – ja anteeksi muuten kaikille, että vastailen vähän viiveellä, meillä oli siis matkapäivä eilen.
–
Mutta ai että tuntui hyvältä kuulla, että olet saanut lohtua täällä kommenttiboksissa ja blogissa <3 En osaa edes varmasti sanoa, miten arvokkaana sellaista pidän, iski taas sellainen väläyksenomainen "tämä on se syy, miksi bloggaan" -fiilis. Että miten tärkeää tosiaan sellainen (molempiin suuntiin kulkeva) ymmärrys voi olla! Alkuun blogin perustamisen ajassa se vertaistukiaspekti oli vauvaelämään liittyvä, mutta näin myöhemmin se voi olla monta eri asiaa elämän eri ulottuvuuksilta - ja tänä kummallisena ja jännittävänäkin keväänä sitä on puolestaan saanut tähän korona-asiaan <3 Ja sitä en voi enempää painottaa, että ihan samaan tapaan kuin jos joku saa sydämenlämmitystä täältä, minä saan samaa tunnetta takaisin. Joten kiitos <3
-
Mekin otettiin nyt iso steppi, kun tultiin tosiaan tänne Sotkamoon, ja tämän jälkeen jos tautitilanne pysyy hyvänä, varmaan just hyvin hallitusti teemme pieniä "piirinlaajennuksia", varmaan aivan naurettavan minimaalisia muiden mielestä, mutta just tasan sitä tahtia, mikä meille itsellemme tuntuu hyvältä! Mekin käytiin uimassa luonnovedessä tänään <3 Helsingissä ei vielä biitsiruuhkiin uskallettu, mutta täällä oli pieni lähiranta, jossa oli ihana polskia. Kohta lähdetään uudestaan iltauinnille <3
-
Nautinnollista kesälomailua teille rankan syksyn jälkeen! <3 Onkohan tämä muuten just näitä, että rankkuuden jälkeen sitä osaa taas arvostaa sellaisia normaalisti pieniäkin juttuja! Esimerkiksi tuo uintipolskinta tuntui jotenkin ihan tavallistakin upeammalta! Toivottavasti näin käy myös teillä, kun pääsette lomailun pariin! <3 Paljon halauksia (koronattomia etähalauksia!!!) ja KIITOS vielä <3
Vipsu
15.6.2020 at 16:55Blogisi on tarjonnut paljon tsemppiä tähän aikaan. Olemme olleet omaehtoisesti eristyksissä maaliskuusta asti myös ja tilanneet myös kaiken mahdollisen ovemme taakse. Edes nyt emme ole halunneet löysätä rajoituksista ja olemme kumpikin voineet työskennellä etänä. Mies käy lenkeillä (usein autolla syrjemmässä), mutta minä kävelen toistaiseksi sisällä, koska kunto ei oikein muuta nyt salli. Varovaisuus oli kuitenkin onni onnettomuudessa, koska olen sairastanut yskää (kuivaa ja päinvastaista) maaliskuusta saakka ja negatiivisen koronatestin sekä vasta-ainetestin jälkeen sain vasta noin viikko sitten inhaloitavan kortisonin. Kunto ja paino ovat pudonneet ja nyt vain toivon, että lääke alkaisi tehota, koska tablettimuotoista hoitoa ei tällä hetkellä arvioitu turvalliseksi. Kieltämättä vertaistukea kaipaisi, koska allergiat tai astma eivät ole ennestään tuttuja ja rintakipuineni ihmettelen, auttaako kortisoni oikeasti lähiviikkojen aikana. Hoidon aloittaminen tosiaan venyi, koska korona vei huomion terveysasemilla. Luokittelen itseni nyt jollain asteella riskiryhmäläiseksi, koska hoito on vasta alussa eikä tasapainossa. Itsekin luin alussa kaikkea mahdollista koronasta ja nyttemmin astmasta, jonka varsinainen diagnosointi tulee siirtymään koronan kannalta turvallisempaan aikaan.
krista
17.6.2020 at 20:00Kiitos, ihana kuulla <3 Ja ihan mahtavaa muuten, että tekin ootte saaneet mahdollisuuden työskennellä etänä! Kun sellaisen "etäelämän" saa toimimaan, niin miksipä sitä tosiaan löysäillä ennen kuin itsellä on sellainen olo, että se on turvallista ja tuntuu mukavalta! Mehän siis esimerkiksi välillä yritettiin ulkoilla lähiseudulla, mutta etenkin Joel totesi, että se tuo enemmän stressiä (kun joka puolelta puski päälle ihmisiä) kuin rentoutumista. Meillä kun tosiaan oli ihan ruuhkaa ulkoilumaastoissa silloin "sulkuaikaan".
-
Kaikki peukut pystyssä, että lääke alkaa toimia ja olosi helpottuu! Oletko päässyt kuitenkin johonkin raitista ilmaa haukkaamaan ja turvallisesti ulkoilemaan? Toivottavasti ainakin sen aika koittaa pian, jos lääke toimii!
-
Eikös se Niinistökin kai sanonut jossain, että "itse voi antaa itselleen suosituksia", se oli mun mielestä aika hyvä ajatus. Eli jos itse katsoo vointinsa kanssa olevansa riskiryhmäläinen (niin mekin tavallaan lapsesta ajatellaan, vaikk ei virallisesti olisikaan), niin toiminnan voi mitoittaa sen mukaan. Pääasia, että hyvinvointi pysyy (olosuhteet huomioon ottaen) suht hyvänä poikkeustilastakin riippumatta.
-
Ihan valtavasti tsemppiä sinne sairastamisesta toipumiseen! <3
murina
15.6.2020 at 19:16Päällimmäisenä tästä poikkeusajasta on jääny mieleen, että multa katosi kalenterista vähintään kuukausi! Veikkaan että se oli toukokuu 🤔 koska yhtäkkiä oli vaan kesä ja kohta on a
muka juhannus…
Kotikoulu oli meillä ekaluokkalaisen kanssa todella raskas, koska lukemaan oppimisen kanssa on koko vuosi tehty töitä erityisopen avustuksella ja hyvästä virtuaaliopetuksesta huolimatta tuntu, että koko homma kaatu lopulta omalle vastuulle. Mutta jotenkuten kunnialla selvittiin.
krista
17.6.2020 at 20:02Hei mullakin on kadonnut! Jos ei ihan kokonaista kuukautta kerralla, niin viikko sieltä ja toinen täällä on ihan varmasti hävinnyt johonkin! Just mökillä ihmeteltiin, että ihan vasta me oltiin täällä merinovillakerrastot välikausivaatteiden alla – ja nyt uikkareissa, whaaat?
–
Ja tuuletus etäkoulusta selviämiselle! <3
A
15.6.2020 at 20:54Mä sanoisin, että kevät on mennyt hyvin, mutta kyllä aina säännöllisesti koen sellaisia lyhyitä paniikkihetkiä, että ”en kestä, haluan että elämä palaa normaaliksi”. Ne on tosi lyhyitä hetkiä, mutta silti pitää tovi hengitellä, että tää on nyt mitä elämä on ja takaisin ”viattomuuden aikaan” ei oo paluuta – ikinä. Surullista, mutta totta. On myös jännä, että tällaisenkin kanssa oppii elämään.
—
Toisaalta koen olevani superonnekas. Mä olin työnhakijana vuoden alussa ja pari paikkaa meni ohi suun, joista harmittelin kovasti. Sain sitten vakipestin (juhuu!!!) niin että omasta tahdosta aloitin keskellä helmikuuta (enkä maaliskuun alussa) ja ajoitus ei olisi voinut olla parempi, kun ehdin tavata uuden työn työkavereita muutaman viikon ”livenä”. Tämä on kovasti helpottanut etätyötä nyt sit kevään mittaan (ja samaten, en voi muuta kuin kokea olevani ihan äärettömän onnekas, että sain työn). Korona on kohdellut meitä ja lähipiiriä varsin lempeästi, ei ole ollut pelkoa töiden loppumisesta tai lomautuksista, vaan etätyöt onnistuu ja työt rullaavat, itse asiassa varmaan syksyllä koronan peruja vaan lisääntyvät (kyllä se on haastavaa kun on lapsia kotona, oli ne sit pikkukoululaisia tai taaperoita, huh, tai siis itse en ehkä ois selvinnyt taaperoista). Lähipiirin yli 70v. ei ole myöskään sairastuneet, mikä on helpottavaa.
—
Meillä ollaan oltu koulujen kiinniolon ajan minimaalisissa kontakteissa, ei käyty kaupoissa, muutama pakettiautomaattinouto tehtiin hiljaisina aikoina, jos paketteja ei saanut kotiinkuljetuksin. Ruuan suhteen ollaan menty ihan 100% kotiinkuljetuksella. Lapsi ei myöskään nähnyt ketään fyysisesti, edes ulkona (videoyhteyksin paljonkin). Koulujen avautumisen jälkeen, lapsi meni kouluun harkinnan jälkeen ja pian sen jälkeen luvattiin myös että saa tavata luokkakavereitaan ulkona. Ihan koska he joka tapauksessa ovat päivittäin tekemisissä. Kaupassa oon käynyt kaksi kertaa maaliskuun puolivälin jälkeen, ostin ekaluokan päättymisen kunniaksi ruusuja ja toinen kerta oli kun palautettiin miehen kanssa meillä kevään aikana kertyneet vissypullot. Tällä hetkellä lapsi on kesän toisella leirillä ja on vietetty lapsen kaverisynttärit (3kk myöhässä) ulkosalla. Siinäpä on meidän riennot…eli aikuiset ei olennaisesti tapaa ketään jossei ole pakko, lapsella kontakteja enemmän (kesäleirit ovat olleet niin odotettu juttu, että emme ole hennoneet niiden osallistumista lapselta kieltää, leirien järjestelyt ovat kummankin leirin tapauksessa olleet vastuulliset ja tautitilanne tällä hetkellä on helsingissäkin kohtuullisen rauhallinen).
—
Omaa kesälomaa odotan kovasti (ja onneksi on kesäloma). Tänä vuonna ei paljon matkusteta, mutta nautitaan Helsingin kesästä.
krista
17.6.2020 at 21:10Hei mahtavaa, että sulla meni duunikuviot noin! Kun sitä silloin etukäteen mietit – mutta niin ne vain asiat loksahtaa <3 Ja siis JESH, että on kesäloma, vaikka on uusi duuni!
-
Te ootte kyllä kans tosi fiksusti miettineet nuo kontaktit, eli että just niitä tavattiin, joita tapasi koulussa muutenkin. Mä veikkaan, että me tehdään samaan tapaan sitten, kun/jos syksyllä koulut alkaa!
-
Ja siis hitsi tuli tuosta vissypullojen palauttamisesta mieleen, siis korona-ajan yksi ihan melkein koominen juttu on TYHJÄT PULLOT :D Kaiken saa kotiin, mutta tyhjiä pulloja ei saa ulos päin :D Meillä on siis cokis-pulloja ja tölkkejä niin karsea määrä, että jos joku näkisi, niin... ...apua :D Meillä on onneksi talon alla sellainen kylmätila/maalattiainen varasto, sinne ne on säilötty. Kun me aletaan käydä kaupassa, me varmaan eletään ensimmäinen kuukausi pelkillä pullonpalautusrahoilla :D :D :D
A
18.6.2020 at 10:15Joo, meillä oli kolme jätesäkillistä niitä 1,5l pulloja (ei siis normisti juoda vissyä, kun ei sitä jaksa kaupasta jaksa kantaa…mutta kun ruoka tulee kotiin niin helppoa laittaa noitakin mukaan). Onneksi on nykyään muovipullot :D Mietittiin että ärsyttävää kunnei haluta käteistä, niin mitä sieltä kaupasta nopsaan nappaa mukaansa sit että kuluu pullorahat, mutta onneksi bongasin tiedon että s-kaupassa voi tallettaa rahaa kassalla s-tililleen, joten sinne sujahti pullorahat!
Miitu
15.6.2020 at 21:15Luulen, että alueellisilla eroilla on merkitystä omaan suhtautumiseen tähän tilanteeseen. Alkuvaihe meni itsellä aika samoja latuja kuin Krista tuossa kuvauksessasi. Tällä alueella on tilanne kuitenkin ollut alusta asti varsin rauhallinen, ja esimerkiksi oma paikkakuntamme ei yllä ”yli 5 tapauksen” -listauksiin. Kun vielä olimme koko porukka kotona etätöissä/-koulussa/lomautettuna, niin aika varhain linjattiin naapuriperheen, missä on sama tilanne, että lapset voivat leikkiä pihalla keskenään. Tuosta on vielä kesän tullen höllennetty ja naapuruston lapset ovat alkaneet kerääntyä meille parvekkeen alle varjoon leikkimään. Nyt ja täällä näin. Pääkaupunkiseudulla olisimme todennäköisesti toimineet toisin ja täälläkin muutetaan toimintaa, jos (enemmän) aihetta ilmenee.
MMinne
16.6.2020 at 10:24Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa, että tässä koronahommassa alueelliset erot ovat myös todella suuria. Meidän kaupungissa tilanne on ollut koko ajan hyvin rauhallinen, varmistettuja tapauksia on ilmeisesti tasan yksi (tai ainakin alle 5, koska emme ole listauksessa). Lähin iso kaupunki on myös ollut varsin rauhallinen, vain muutama kymmenen tautitapausta. Todennäköisesti olisin pk-seudulla asuvana suhtautunut tähän paljon tiukemmin, mielestäni olen kyllä annettuja ohjeistuksia noudattanut hyvin, vaikken noin eristyksissä olekaan ollut..
–
Ihanaa reissua teille, ilmeisesti olette sille lähteneet!
krista
16.6.2020 at 13:48Kyllä, tämä on niii-iiiin totta! Esimerkiksi nyt, kun mennään sinne Sotkamoon, niin siellä ei ole uusia tartuntoja tullut varmaan kahteen kuukauteen. Alkuun tuli 23, mutta sen jälkeen luku on pysynyt sitkeästi samana. Ja esimerkiksi Kuusamo on ”nollaluvussa” eli alle viisi. On kyllä todella eri asia, jos asuu tuollaisissa paikoissa kuin täällä pääkaupunkiseudulla! Itsekin aivan varmasti mukauttaisin käyttäytymistä ja eristäytymisen tasoa just sen mukaan, että mikä se tilanne on – jos me asuttaisiin Kuusamossa vaikka, niin tuskin oltaisiin eristäydytty näin.
–
Samanaikaisesti olen jonkin verran protestoinut myös sitä, että monet rajoitukset/suositukset ovat kuitenkin valtakunnallisia. Mä olisin toivonut Suomeen paikallisempia linjoja esimerkiksi ravintoloiden ja vaikka ihan koulujenkin kanssa: nopea reagointi paikalliseen tautitilanteeseen jne. Tuntuu jotenkin erikoiselta (ehkä siinä on joku lainsäädännöllinen tausta), että esimerkiksi ravintoloille tai koululle on samat rajoitukset silloin, kun tartuntoja on nolla (ja joku Kuusamo vaikka, joka on ihan fyysisestikin kaukana muista paikoista) kuin että jos tartuntoja pn paljon.
–
Ja kiitos Mminne reissuntoivotuksista! Itse asiassa vasta nyt puolen tunnin päästä lähdetään, nyt sammutan koneen ja pakataan auto :)
Tiia
16.6.2020 at 08:27Jos mietin pelkästään meidän perhettä, niin koronakevät toi tullessaan enemmän hyvää kuin huonoa. Me ollaan aina oltu tiiviisti yhdessä viihtyvä, paljon kotona oleileva perhe, joten meillä ei seinät kaatuneet päälle. Alettiin kyllä kuntoilla enemmän ja tehdä metsäretkiä. Mun oma olo oli itse asiassa paljon stressittömämpi kuin yleensä, kun kaikki ylimääräiset menot ja tapaamiset oli karsittu pois. Varsinkin lasten kaveritreffien järjestäminen on mulle yleensä vähän sellaista ”pakkopullaa”: tärkeä asia, josta haluan huolehtia, mutta yhtään ei haitannut, kun ei tarvinnut järkeillä näitä. Mutta totta kai koko ajan taustalla oli eriasteinen huoli tilanteesta, riippuen vähän mitä tiedotusvälineissä milloinkin kerrottiin. Etenkin lähipiiriin kuuluvan riskiryhmäläisen puolesta tuli murehdittua. Aluksi tuli seurattua koronakäyriä ja kaikenlaisia käppyröitä liian tiiviisti, mutta vähitellen tästä tavasta pääsi eroon. Nyt jatketaan ahkeraa käsienpesua, noudatetaan turvavälejä, eikä mennä ihmisjoukkoihin, mutta esim. kirjastossa ollaan jo käyty ja kaupoissakin useamman kerran (Varsinais-Suomessa on ollut niin pitkään rauhallinen koronatilanne). Tiheät käsipesut ja mukana kulkeva käsidesi jäävät varmaan pysyvästi meidän tavoiksi :)
krista
18.6.2020 at 13:14Hei tuo muuten totta mullekin, oon ollut selvästi stressittömämpi tänä keväänä kuin vaikka viime syksynä! Ihan jo siinä, että ei tarvinnut aamulla alkaa pukea ja lähteä jonnekin, vaan riitti että etäkoululainen on yhdeksältä koneen äärellä!
–
Meilläkin on siinä ja siinä, että olisiko kevät jopa plussan puolella. Isovanhempien tapaaminen ja lasten ystävien tapaaminen (sisältäen koulun/päiväkodin) on ne ainoat, jotka meillä on hankalia kohtia. Muuten me voitaisiin olla näin vaikka vuosi :D
Jenni M.
16.6.2020 at 13:00Olette olleet onnekkaita kun olette saaneet olla eristyksissä. Omat vanhempani ovat työikäisiä. Toinen kuuluu riskiryhmään ja sai tehdä etätyötä, mutta toisen oli pakko kiertää työmailla, kauppakeskuksissakin. Ja kun maskeista oli pulaa, ei niitä riittänyt näille rakennusalan ammattilaisille, jotka niitä normaalistikin työssään käyttävät. Ei siinä paljon puolikkaan talouden eristäminen auta, jos toisen kohdalle sattuu, mutta onneksi ei ole sattunut.
krista
18.6.2020 at 13:18Kyllä, todella! Ja se, että se kävi vielä niin helposti, tai siis että oltiin jo etätöissä entuudestaankin. Toki aina voisi keksiä huonoakin, toinen lomautettuna ja toisella töitä murto-osa normaalisti, mutta mä näen sen vain positiivisena lisääntyneen vapaa-ajan myötä :D Onneksi on säästöt, ei kyllä enää kauan :D
–
Mutta kyllä, varmasti tosi hankalia ja kipeitä tilanteita monessa perheessä sellainen, että kodissa voi olla vaikka riskiryhmäläinen ja jonkun perheenjäsenen pakko käydä töissä – ja vaikka vielä just riskitöissä. Ja just teillä työmaillakin, kun niissäkinhän oli joitain tartuntaryppäitä olllut. Onneksi teille ei sattunut mitään! <3 Ja onneksi tilanne jo ainakin tällä hetkellä paljon parempi kuin pari kuukautta sitten!
Blue Peony
17.6.2020 at 10:27Maskeista puheen ollen: kaipaisin ihan viranomaistahon ohjeita siitä, mikä on turvallinen tapa vaihtaa ja hävittää maski esimerkiksi liikennevälineessä ja työpaikalla, jos niiden käytöstä päädytään antamaan suositus. Sehän ei riitä, että maskia käyttää, vaan se pitää säännöllisesti vaihtaa, ettei ala läpäistä. Miten tämä siis turvallisesti tapahtuu, ja miten ne kertakäyttöiset maskit hävitetään? Itse kuvittelisin, että niihin pitäisi suhtautua samanlaisena ongelmajätteenä kuin vaikkapa neuloihin tai terveyssiteisiin, joten silloin avonainen roskis työpaikalla tai metroasemalla ei ole oikea paikka varsinkaan, kun tiedot siitä, kauanko virus voi elää materiaalissa, ovat niin ristiriitaisia. Pitäisikö siis kantaa mukanaan pusseja maskeja varten ja missä vaiheessa ne on turvallista kantaa vaikkapa taloyhtiön roskikseen? Lisäksi kangasmaskit pitäisi pestä keittämällä tai 95 asteessa, että viruksen saa varmasti pois, jos sitä sattuisi olemaan. Kuulemma polyesterimaski suojaa puuvillamaskia tehokkaammin, mutta sehän ei keittelyä kestä. Tämän koki ihan konkreettisesti itävaltalainen ystäväni, jonka ekopesukoneessa ei ole 95 asteen ohjelmaa, maskit sulivat suositellun parin minuutin keittämisen aikana ihan löysiksi, kun tekokuitu venyi. Eli jotenkin tuntuu, ettei tätä asiaa ole mietitty ihan loppuun asti.
krista
18.6.2020 at 13:59Hyviä kysymyksiä – ja onko nämä just nyt sellaisia, joihin ei tavallaan ole ”oikeita” vastauksia. On yhtä tutkittu ja toista, mutta mitenkäs sitten kaiken vetäisi yhteen…? Esimerkiksi sitä tehtyä maskiselvitystäkin on kritisoitu. Toisaalta esimerkiksi Espanjassa on maskipakko, mutta sitä en kyllä tiedä, onko siellä annettu kaikki tällaiset kannanotot vai meneekö se vaan manjana-meiningillä :) Mutta joo, olisi kyllä toivottavaa, että tulisi sekä selkeä suositus että sitten tarkat ohjeet ja mielellään niin rautalangasta väännettynä ja niin monta kautta viestittynä, että varmasti menisi perille sekä käyttö- että säilyty/hävitysturvallisuuteen liittyvät asiat.