Kisulin uudet vaatteet

Kop kop kopu kopu kop puuta – piiiiitkällinen syyskauden flunssa taitaa olla jo ohi. Heh kohtahan sitä sitten on taas valmis kevään vastaaville. Ai niin, ja joulunakin ollaan tietysti perinteisesti kipeitä! Ja Uutena Vuotena, luonnollisesti.

Mutta asiaan.

Kolmen viikon sisälläolo alkoi jo välillä vähän syödä naista ja naperoa, mutta onneksi tirppanen on näpertelijälaatua. Tehtiin muovailuvahasta naan-leipiä, ja askarreltiin-askarreltiin-askarreltiin, etenkin tarroilla ja magneeteilla.

Ehkä suurimmaksi menestykseksi osoittautuivat kuitenkin nämä:

Hmm eräänlaiset kissa…tarra…paperinuket? Eli kisunuket, joille voi pukea ja riisua tuollaisia uudelleenliimautuvia tarramuoviläpärevaatteita ja -tavaroita.

Megahitti.

Tässäpä siis joululahjavinkki, jos teiltäkin löytyy tällainen pieni askartelijapaskartelija <3

Kisuteeman lisäksi näitä oli myös koira, ostopaikkana Suomalainen Kirjakauppa (Kauppakeskus Kaaresta), hintaa en muista. Sori.

Ikäsuositus näköjään 6-11 vuotta, mutta ei kannata antaa sen hämätä – meidän kaksvuotiaalle ainakin just ikätasosopivaa ajanvietettä :) Pieniä osia kyllä on, eli varoituksen sana jos on suuhunlaittamistaipumusta. Meillä nää täytyy pitää visusti poissa kaikenlaitansuuhunvauvan ulottuvista.

Itse asiassa nää on aika kivaa ajanvietettä äidillekin:

Ite tein.

You Might Also Like

  • Nonariina
    19.12.2014 at 17:51

    Djecon kaikki lelut ja puuhastelut on aivan ihania! Helsingissä Fredalla on kauppa nimeltä Zicco, joka myy melkein pelkästään Djecon leluja ja noita askartelujuttuja. Ostin sieltä melkein kaikki lahjat tänä vuonna :).

    • Kristaliina
      19.12.2014 at 19:59

      Mä kans vasta kotona huomasin, että hei tämähän on tuota Djecoa! Mä en ehkä uskaltais sinne Ziccoon :)

      • Nonariina
        23.12.2014 at 19:22

        Joo, ehkä ei kannata :D Saattais palaa muutama kymppi (vähintään) toisaalta noi on mun mielestä aika edullisia tai ainakin kohtuuhintaisia ja puuhaa riittää vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

  • jh (Ei varmistettu)
    19.12.2014 at 19:21

    Oijoi! Näähän on vähän samantyyppisiä ku mulla oli pienenä: sellanen Peppi Pitkätossun talo ja piha tuossa taustakortissa ja siihen sit sai liimailla tarinan hahmoja uudelleen ja uudelleen. Se oli ihan huippu! Vieläköhän sellasia on olemassa?

    • Torey
      19.12.2014 at 19:36

      Mulla oli pieni merenneito! :D

      Ja sit sellasia sai muksuna lentokoneestakin!

      • Kristaliina
        19.12.2014 at 20:00

        Hei joo niin sai; sellaisia missä oli lentokoneen kuvia!

    • Kristaliina
      19.12.2014 at 19:58

      Oi vau, etenkin jos Peppi Pitkätossua jostain saa, niin tahtoo mull... meidän lapselle! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.12.2014 at 01:13

    Ooo, vau! Kiitos vinkistä! Näitä täytyy ehdottomasti jemmata reppuun naperolle (ja äidille) piiiitkälle lennolle puuhailtavaksi.

    • Kristaliina
      20.12.2014 at 11:11

      Joo hei lennoille just hyvät! Jotkut noista osista on kuitenkin pieniä (siis ihan tosi-tosi pieniä), joten kannattaa varmaan rennosti varautua siihen, että lennon jälkeen niitä on enää vain puolet jäljellä :) …ettei siis tarvitse jotain tuollaista minimaalista kisunsukkaa konttailla pimeässä pitkin koneen lattiota :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        21.12.2014 at 16:27

        Miespuoliset stuertit on yleensä aika ystävällisiä kaivamaan lattioilta lasten leluja. Meillä on koneessa aina mukana pääsiäismunista tulleita pikkuleluja (ei haittaa jos/kun häviävät). Kerran sitten lapsi kaipasi yhtä näistä kun lelut oli jo pakattu kasseihin ja laskeutumisvalmistelut käynnissä. Stuertti pyysi tenavaa ystävällisesti istuutumaan, mutta kun kuuli ettei voi koska muurahaiskarhu on kadoksissa, hän pyysi lapsen penkkiin ja sukelteli siellä jaloissamme 3-4 senttistä karhua etsimässä :-)

  • Mar-Jatta (Ei varmistettu)
    20.12.2014 at 10:52

    Näin unta, että pidit lukijoillesi uudenvuodenjuhlat! Teidän talo oli tosi iso ja sokkeloinen, eksyin enkä löytänyt teitä muita ennen kuin huutelit, että tännepäin. Vieraiden joukossa oli myös mun entinen pomo ja olin vähän yllättynyt että hänkin lukee tätä blogia, vaikka on ihan erilaisessa elämäntilanteessa. Juhlat oli kivat, mutta Joel oli ilmeisesti eri mieltä bileiden pitämisestä ja oli vähän… nooh… nuiva :)

    • Kristaliina
      20.12.2014 at 11:08

      Naurunhihitykset erityisesti tuolle viimeiselle – toi oli sit se unen realistinen osuus :D 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.12.2014 at 21:24

    Hei pöh, tääkään ei ollu kirjoitus teidän oikeasta kisusta! :)

    • Kristaliina
      20.12.2014 at 21:39

      Hehe meidän kisulle ei kyllä vaatteita sais laitettua päälle :) …mutta jos tää on kuultavissa postaustoiveena, niin laitetaan korvan taakse!

  • flygrl
    20.12.2014 at 22:20

    Ja Djecoa maahantuova firma on Herttoniemessä, meillä mummu käynyt siellä tontunhommissa <3

    • flygrl
      20.12.2014 at 22:20

      Hiiviskettu siis nimeltään :)

  • Emmiliini (Ei varmistettu)
    20.12.2014 at 23:08

    Voi älä Krista kiltti suosittele Suomalaista kirjakauppaa, se on ihan tylsä monopolikauppa, joka on tappanut kaikki pienet kilpailijansa pois markkinoilta… Katsokaapa vain, missään pikkukaupungissa ei enää ole omaa kirjakauppaa, on vain Suomalainen. Ja niitä kirjoja, joita se ei ota valikoimiin, ei sitten vain saa. Koskee esim. kaikkia vähänkin vaihtoehtoisempia sarjakuvia. Paperiosasto on kyllä hyvä – ja niin Tiimarikin joutui lopettamaan.

    • Kristaliina
      21.12.2014 at 10:29

      No höh sentään! …mutta sieltä tää tosiaan vaan ostettiin ja ois ollut hölmö jättää ostopaikka mainitsematta :) 

      Heh Joel muuten ostaa kaikki kirjansa Amazonista. Että silleen, ei ehkä ihan hyvä vaihtoehto tuossa paikallisentukehtuismielessä sekään…