Kevät kahdesta näkökulmasta

Katselimme Joelin kanssa auton ikkunanpyyhkijöiden läpi, miten ulkona satoi räntää, vettä, rakeita, lunta, kissoja, koiria ja pikkumarsuja.

”Ajattele, jos nyt tultaisiin Espanjasta, miltä tämä meidän silmiin näyttäisi”, Joel pohti.
”Nyt tätä katselee vaan silleen, että jaa sataa räntää, mutta kohta se kesä tulee.”

Oho! Totta! Miten osuva ajatus!

Koska siis – kuten olen kertonut – niinä viimeisinä vuosina, kun olemme palanneet Espanjan-talvehtimiselta Suomeen, on tehnyt mieli huutaa kaikille, että ETTEKÖ TE NÄE, MITEN TÄMÄ KOKO LUONTO ON KUOLLUT!

Koko talven Suomessa olleet suomalaiset fiilistelevät auringonpilkahduksia ja hyvällä mielkuvituksella nähtävää orastavaa lehdensilmua ja huokailevat, että ”kesä tulee ja kohta sitä istutaan terasseilla”.

Kun taas itse näkee harmautta, ankeutta ja kuolemaa ja ajattelee, että et oo j*mankauta tosissasi, onko sulla silmiä edes päässä tai niissä minkäänlaista näkökykyä.

Täällähän näyttää ihan järkyttävän kamalalta eikä todellakaan miltään kesänpilkahduksilta.

Noin niin kuin heh vähän kärjistäen, mutta oikeastaan ei kärjistäen ollenkaan. Siltä se nimittäin on tuntunut – ja tietenkään ei voi sitä ääneen sanoa, koska sähän oot just ollut Espanjan auringossa, joten mitä hittoa sä siinä valitat. Aiempia ajatuksia parin vuoden takaa täällä.

Ja toisaalta nyt sitten kotimaan-talven jälkeen: oi ihana kevät!

Nyt me ollaan yhtäkkiä just niitä kummallisia kura-ankeuden keskellä kevätfiilistelijöitä, joiden silmä näkee pusikossa sen ihanan upean krookuksen eikä sitä harmaanlikaista talvenjämäryönää.

Kyllä, olen todellakin fiilistellyt niitä silmuja! Kyllä, kyllä, kyllä katso siinä on ihan selvästi vihreää!

”Hullu”, olisin muutamina aiempina vuosina ajatellut.

Huhtikuinen luonto tosiaan tuntuu ihan merkittävästi erilaiselta kotimaan-talven jälkeen kuin silloin, jos on lähtenyt Suomen talvea pakoon jo vaikka joskus marraskuussa.

Itse asiassa tällaisen uskomattoman hienon lumiriemutalven jälkeen on vaikea edes hahmottaa, että mitä me siinä Suomen talvessa edes mentiin pakoon. Mutta olisin varmasti aika eri mieltä, jos ei olisi ollut tuota mahtavaa kolmen kuukauden ”oikean talven” lumijaksoa vaan pelkkä ikuinen marraskuu.

Huhtikuu on siis selvästi väärinymmärrett… tai no eri tavalla ymmärretty kuukausi, jos pöllähtää suoraan siihen tuolta lämpimämmästä ilmanalasta.

Ei se huhtikuun rapakuolema väkisin kauniimmaksi muutu, vaikka kuinka sanoisi Espanjasta tulevalle, että kato, kevät.

Mutta syy siihen ei välttämättä ole huhtikuussa vaan siinä, millaisessa kehyksessä sen näkee.

Piti elää yksi Suomen talvi, että muisti taas huhtikuun hohdon!

(ja jatkossa tosiaan mahdollisilta Espanjan-talvilta kannattaa palata vasta toukokuussa ja suosiolla skipata tämä ”ihana kevät”, joka silloin ei pysty kokijaansa hurmaamaan)

17
Like
3

You Might Also Like

  • Anna
    12.4.2021 at 21:53

    Minusta jotenkin tuntuu että en edes haluaisi päästä skippaamaan tätä hetkeä. Koska nyt ja just NYT on se hetki kun into pihalla touhuamiseen on isoin. Kaikki on kuin tyhjä taulu jota pääsee täyttämään. ”tuohon laitan sitä ja tuohon tätä ja kohta tuolta nousee niitä ja niiden kanssa voisi olla näitä”. Katselen koivuja ja odotan sitä kun kaukaa katsottuna näkee hennon vihreän höytyväpilven koivikon latvassa.
    Ymmärrän kontrastin jos tulee vehreydestä tähän harmaaseen. Olen pari kertaa ottanut ihan pienenpiniä maistiaisia kun matkustettiin keväällä n. viikoksi Irlantiin ja paluupäivänä siellä oli +15 ja kasvit ihanasti jo vihreinä joka puolella ja täällä +4 ja harmaata. Olihan se paluu vähän ankea. Varsinkin kun jälkimmäisen reissun jälkeeen paluuta seuraavana päivänä satoi 10cm lunta :D Silti en haluaisi menettää rakkauttani tähän vuodenaikaan. Keskikevääseen ja loppukevääseen (alkukeväästä ei tarvitse puhua kun oikeasti on kuraa ja loskaa jokapaikassa ja kaksi lasta ja karvavarpainen koira kantavat kuraa sisään) kun joka päivä voi kävellä pihaa ympäri katsomassa mikä pilkottaa. Luonto muuttuu niin nopeasti että jos ei ole koko ajan valppaana se livahtaa ohi. Niistä ensimmäisistä lumikelloista juhannukseen asti on sellaista ihmeellistä keväthurmosta. Sen jälkeen laskeutuu kesään ja sitä vaan elää ja nauttii siitä. Elokuun lopussa on kaikki paukut käytetty eikä puutarhaa jaksaisi millään enää hoitaa ja sitä vähän kuin luovuttaa. Ehkä voi vähän roiskia syyslannoitetta sinne ja tänne XD Syksyn tuoksut kutsuvat pois pihasta metsään. Poluille ja kävelemään. Ja sitten alkaakin kohta odottaa lunta ja sen jälkeen uutta kierrosta ympäri ja kevään puutarhavillitystä jne. Minulle tämä vuodenkierron aaltoliike on niin nautinnollinen. On energisiä jaksoja ja lepojaksoja ja nyt alkaa se kaikista energisin. Olen monesti tätä miettinyt ja minä kaipaan sitä aaltoliikettä ja oikeasti isoja kontrasteja. Jos joku vuodenaika jää vaisuksi tai tuntuu että melkein kokonaan välistä (kuten eteläsuomen kuraiset ja lumettomat talvet) tuntuu että en saa vuodenajasta kunnolla irti mitään ja se vuodenajan vaihtumisen tuoma energiapiikki jää saamatta ja sitä on vaan väsynyt. Ja juuri nyt haluan vaan hypettää tätä ihanaa hentoista elämää joka maasta työntyy ja sitä pursuilevan hersyvää elämää jota linnut pitävät joka puolella.
    .
    Ja nyt taas lähti tämä ajatusten kirjaaminen lapasesta XD Kuten minulle helposti käy kun aletaan puhua vuodenajoista ja niiden vaihtumisesta. Minulle se on jotenkin niin korostunut asia omassa elämisen rytmissä, että haluaisi vaan jakaa sen tuomaa iloa kaikille, vaikka muille se ei välttämättä millään puheella tuo sitä isoa tunnetta. Innostuksissaan sitä vaan ei osaa lopettaa kun haluaisi kaikkien näkevän sen ihanuuden XD

  • Ida
    13.4.2021 at 07:58

    ”et oo j*mankauta tosissasi, onko sulla silmiä edes päässä tai niissä minkäänlaista näkökykyä.” 😂😂😂

    Mä rrrrakastan kevättä! Joka vuosi se tuntuu yhtä uskomattomalta. Valo lisääntyy, alkaa olla lämpimämpää, luonto heräilee. Parasta!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

  • Tilia
    13.4.2021 at 08:04

    Just näin kuin Anna kirjoittaa. Eihän se toukokuu tuntuisi miltään, jos alla ei olisi ollut maalis- ja huhtikuita. Fiilistelen joka päivä, mitä lumikasan alta kukkapenkkiin on punkemassa ja kuulostelen, kuka uusi muuttolintu on tullut äänineen paikalle. Joskus olen ollut keväällä ulkomaanmatkalla, ja koko systeemi menee sekaisin, kun on jäänyt olennaisia vaiheita keväästä elämättä.

  • Karina
    14.4.2021 at 13:34

    Mä kävin viime viikolla hammaslääkärissä mulle oudossa lähiökaupunginosassa – kun ne antaa niitä aikoja ihan mistä vaan ja pakko ottaa vastaan että pääsee ylipäänsä – ja laitoin kavereille whatsappia että ”kauhee slummi tää!” Sitten vähän kadutti ja tuli mieleen että niin, Etelä-Suomi alkukeväästä ei ehkä ole kaikkein hehkeimmillään missään kaupunginosassa :D
    Mä toisaalta tykkään vuodenajoista, mutta toisaalta oon kesäihminen henkeen ja vereen. Ihanaa kun valo lisääntyy keväällä ja linnut laulaa ja vesi solisee, mutta kyllä mä eniten odotan kesän kuumia. Sunnuntaina yritin toiveikkaana juoda kahvin omalla terassilla auringossa mutta aika äkkiä piti tunnstaa että ei ihan vielä… Mutta hei, kesää kohden!