Kahden vuorokauden päästä me ollaan jo (toivottavasti) perillä ensi talven Espanjan-kodissamme. Ei sitä kyllä taas oikein pysty edes ymmärtämään.
”Miten pakkaaminen edistyy?”, meiltä on kyselty jo viikkokaupalla. Aiheutamme kyselijöille kohonneet kulmakarvat kertomalla, että pakkaamme sitten vasta viimeisenä päivänä. Eihän siinä nyt muutamaa tuntia (ehkä neljä tuntia?) pidempää mene, kun kaksi aikuista ripeästi tekee.
Suurin osa ensi talven tavaroista lähtikin siis jo rekkaan, nyt huomenna pakataan enää lähinnä vain käyttövaatteet (eli kaikki, jotka ovat tällä hetkellä esillä miinus lasten pieneksijääneet) sekä muu käyttökama.
Ja kaikki henkilökohtaiset tavarat talosta laatikoihin ja vaatehuoneen uumeniin.
Tänään on vielä normaalit työpäivät ja illan harrastukset ja muut menot.
Viimeisten hyllyjen tyhjentyessä matkalaukkuhin on helppo pyyhkiä hyllyt. Etukäteen se olisi vähän hukkaan heitettyä hommaa. Huomenna on jonkin verran vielä asioiden hoitoa; siksi aikaa buukkasin kolmeksi tunniksi meille siivouspalvelun auttamaan.
Pientä ajoittaista epätoivoa aiheuttaa, että tässä talossa ei näytä yhtään siltä, että täällä olisi siivottu. Saatikka että täältä oltaisiin pian lähtemässä matkalle. Kaappien tyhjennys ja nurkkien kuuraus ovat siinä mielessä epäkiitollisia hommia, että ne eivät näy vielä tässä vaiheessa päälle päin. Näkyy vain kaikki levällään oleva kama.
Vaikka todellisuudessa ne levällään olevatkin on tietysti sitten hyvin nopeasti nosteltavissa laatikoihin.
Oma tunnelmani on enemmän haikea kuin riemukas. En muista, tuntuiko viime vuonna tältä. Ulkoilman harmaudessa käväisee kyllä mielessä, että ”kohta valoon”, mutta jotenkin tällä kerralla se ei aiheuta sellaisia sielunsykkyröiden ilonvoltinheittoja kuin ehkä voisi kuvitella. Tai siis miten itse kuvittelisin.
Joten hieman haikeassa tunnelmassa, työkiireiden keskellä, huomenna aamusta iltaan täysillä tsempaten.
Mutta illalla aion käydä vielä viimeisessä jumpassa Suomessa. Ensi viikolla zumbailen taas Espanjassa.
Vaikka nyt ei siltä tunnukaan, uskon että sitten auringon paistaessa, palmujen alla kuplii taas ilo.
Nyt kuplii vain liian monta kupillista kahvia.
25
Onneli Winter/onnelin elämää
31.10.2018 at 14:05Samaa mieltä …tuon kahvin kuplimisen kanssa ;) itsellä venynyt sairasloma aiheuttaa liiallista kahvinjuontia (toisaalta jos söisin samaa tahtia, sekin tuottaisi …ehkä muutakin kuin kuplintaa…heh). Tämä harmaus täytyy vain ottaa vaiheena, yksi neljästä, ihanasta erilaisesta vuodenajasta. Jotain syksyllä sulkeutuu ja menee piiloon, sitten saapuu uusi aika joka tuo aina jotain yllättävää tullessaan. Kaikella on paikkansa ja aikansa, vaikkakin herkemmät näistäkin harmauksista valitettavasti kärsii. Toivotaan että paikanvaihto tälläkin kertaa tuo sen ilon ja lämmön mitä olette hakemassa. Turvallista matkaa <3
krista
31.10.2018 at 17:14Joo kahvissa (kuten niin monessa muussakin asiassa elämässä) on se rajansa, jolloin hyvä alkaa muuttua huonoksi :D
–
Mulla on varmaan huono just se harmaudensietotoleranssi; sitä kestäisi, jos se olisi vain lyhyt hetki (kuten pohjoisemmassa), mutta täällä Helsingin talvessa se tuntuu kestävän sen… …about puoli vuotta. Tai sitä se ainakin tuntuu. Nyt melkein tuntuu, että olisi kuitenki valmis näkemään senkin ja odottamaan sitä ”valkoista talvea”. Ei tuo ulkoilma houkuta, mutta josko kaivautuisi oman peiton alle ja odottaisi kevättä :D Tai ehkä me kuitenkin sit lähdetään sinne Espanjaan :D Mutta voi olla, että ensi talvena jäädään kyllä Suomeen, nyt on vähän sellainen fiilis.
SaidaP
31.10.2018 at 15:30Hei, olen samaistunut moniin teksteihisi vaikka (piirun verran) alle kolmekymppinen lapseton olenkin. Eniten kuitenkin on ollut samaistumispintaa reissuun liittyvissä teksteissäsi. Olen myös monena syksynä lähteny talvea karkuun. Vaikka tänä syksynä olisi ollut tilaisuus taas lähteä jäin. En tiedä miksi. Tunne oli ehkä sama kun sinulla nyt. Tuntui haikealta ja vaikealta. En ole tehty kestämään joka vuotista talvea, mutta nyt koen, että saan talvesta ja suomesta enemmän kuin lähdöstä. Ehkäpä myös takataskussa jo olevat laivaliput Etelä-Amerikkaan on osansa asiaan. Tai sitten mielettömän upea kesä ja syksy jonka sain viettää suomessa. Oli syy mikä vaan olen onnellinen, että ensi kertaa osaan katsoa suomen talvea positiivisin mielin. Se tuskin olisi mahdollista jos ei välillä taas lähtisi.
Lähtö on raskasta ilman asunnon kuntoonlaittoa ja kahta lastakin, mutta perillä teitä varmasti odottaa jälleen ihana talvi! Ja toivottavasti sinäkin löydät vielä suomen talvien leppoisuuden kaikesta kylmästä ja pimeästä huolimatta
krista
31.10.2018 at 21:53Tosi tuttuja ajatuksia! Ja tuossa Suomen mielettömässä kesässä ihan varmasti on pointtinsa: mehän tultiin ihanimpaan lämpöön silloin toukokuun puolivälissä, ja siitä ihana kesä vain jatkui ja jatkui ja jatkui. Se varmasti teki osansa siihen, että nyt tuntuu, että voisi hyvin mennä läpi yhden suomalaisen talvenkin. Lisäksi mehän ollaan talvipimeys koettu viimeksi useampi vuosi sitten; toisaalta ehkä muistikuvat on haalistuneet (heh), mutta toisaalta aurinkovarantoja on tankattu niin paljon, että ajatus pimeydestä ei nyt enää tunnukaan niin pohjattoman musertavalta niin kuin se pari vuotta sitten teki. Eli tavallaan just ne poissaolot on tehneet tehtävänsä! <3
-
Voin hyvin kuvitella, että ensi talvi mekin asutaan Suomessa. Sitten sen jälkeen taas voi miettiä, että mitä seuraavaksi <3 Onneksi lopunelämänlinjauksia ei tarvitsekaan tehdä, vaan elämää voi elää vuosi (ja osittain hetki) kerrallaan <3
Anna
31.10.2018 at 17:14Jotenkin tuntuu olevan ilmassa Suomen kaipuuta tänä syksynä. Lähiömutsikin kirjoitti jotain aihetta sivuavaa vähän aikaa sitten. Jäin pohtimaan syitä. Yksi voi hyvinkin olla tuo Saidapin mainitsema upea kesä. Kun lämpö on pessyt pois edellisen talven palelut ja kolotukset niin sitä jaksaa ihan erilaisin voimin ponnistaa kohti talvea. Ja syksykin on hellinyt. Ei ole puolentoistavuoden mittaisen harmauden tuomaa taakkaa harteilla.
Toinen mitä mietin että olisiko niin että kun monena vuonna matkustaa ja on pitkiä aikoja pois kotoa (sekä sinä että Lähiömutsi olette tehneet pitkiä reissuja) niin jossain kohtaa vaan tulee se tunne että voisipa olla kotona. Kun ei ole nähnyt talvea pitkään aikaan niin talven paskaisin loska unohtuu ja sitä kaipaa lunta, posket punaavaa pakkasta ja lumen luomaa taikamaailmaa. Olisiko meissä pohjoisen kasvateissa vaan jotenkin rakentunut kaipuu myös tuohon hämäränhyssyyn?
Joka tapauksessa toivottavasti ilo lämmöstä ja uusista (mutta tutuista) ympyröistä löytyy uutta energiaa ja iloa ja saatte viettää hauskan talven!
Olen aina mielenkiinnolla lukenut Suomen ja Espanjan kulttuurieroista. Jostain syystä kulttuurierot ja mielipide-erot ovat minust äärimmäisen mielenkiintoinen keskustelun aihe ja ehkä tänäkin talvena löydät jotain uutta kirjoitettavaa aiheesta :)
Voimia pakkaamiseen, hyvää ja mutkatonta matkaa ja oikein hauskaa talvea!
krista
31.10.2018 at 21:59Kyllä, mä kans tosiaan uskon, että ihana kesä ja kaunis syksy on tehneet tehtävänsä tähän tunteeseen! Kylmän kesän jäljiltä vuosi sitten oli ihan eri juttu. Ja kyllä, samoin monen vuoden talvipoissaolon jälkeen sitä alkaa muistella just niitä ”lapsuuden talvia”, tai ”oikeita talvia”, tai mitä ovatkaan. Just niitä valkoisia lumimaisemaa, auringonpaistetta siinä, ja hiljalleen leijailevia lumihiutaleita. Kun ei ole enää sitä ”tätä se Helsingin talvi on” -traumaa niin akuuttina päällä :D Ehkäpä muutama talvi Helsingissä tekisi taas tehtävänsä :D Tai sitten pitäisi ensi talveksi lähteä johonkin pohjoiseen!
–
Ja samaa mieltä siinäkin, Suomi-Espanja -kulttuurierot jaksavat kiinnostaa minuakin, ja aina sit kuitenkin niistä havainnoi jotain uutta. Ja mausteensa antaa sekin, kun moni ulkosuomalainen kertoo omia kokemuksiaan. Ehkäpä sieltä taas jotain näkökulmia irtoaa <3
Mithun Heidi
31.10.2018 at 20:26Viimeiste päivät on aina mielenkiintoisia, lähti sitten mistä suunnasta tahansa.. Tsemppiä! <3 Mulla on joka vuosi lähtötohinassa sellainen fiilis, että miksi pitää TAAS lähteä. Johtuu eniten siitä, että lähtöä aina edeltää vuoden kiireisin aika duunissa (noin 40 päivää 12-18h tuntia päivässä) ja sen päälle sitten paikkojen kuntoon laitto (tai pahimmillaan tavaroiden muutto varastoon, kuten on monena vuonna ollut. Kuitenkin sitten, kun pääsen kentälle kaikki tekemättömät asiat unohtuu ja syy miksi lähtöpäätös oli taas kerran tullut tehtyä piirtyy taas mieleen. Ja on onnellinen, huojentunut olo.
krista
31.10.2018 at 22:01Niin on! Ja kun luulisi, että se helpottaa monen siirtymän myötä, mutta EI VAAN HELPOTA. Melkein henkisesti vaikeammaksi käy, vaikka toki pakkauspuoli kävisikin rutiinilla. Vaikeimpia mulla on tähän asti ollut Suomeen-paluut, sekä siis Espanjasta poislähdöt että toissa kevään Suomeen saapuminen, kun oli niin kylmä. Ja nyt sitten tämä Suomesta-lähtö tuntuu lähes yhtä vaikealta myös.
–
Mutta mä kans vahvasti uskon, että se huojennus ja onni sitten taas iskee. Se tunne,että on JUST oikeassa paikassa. Mutta on tämä jotenkin erikoisella tavalla piinaavaa tämä ”kahdessa maassa asuminen”. Sydän aina vähän jossain muualla <3