Iltaruno – iltarukouksen korvaaja

Käperrymme itasadun ja lorusilittelyn jälkeen lasten kanssa peiton alle kainaloon ja sammutamme valot. Kattoon syttyy hohtamaan varmaan sadan tähden ”tähtitaivas”, pimeässä hohtavalla maalilla kymmeniä vuosia sitten maalattu.

Sen hetken nimi on tähtihetki.

Sitten on iltarunon aika.

Kun olin lapsi, meillä oli iltarukous. Emme olleet mitenkään uskonnollisia, mutta iltarukous oli ihana rauhoittumisen hetki – siinä yhteen ääneen lausuttuna, lohdullinen rutiini ennen hyvänyöntoivotusta.

Meidän iltarukous meni näin:

”Rakas Jumala, taasen on ilta,
yö joutuu ja nukutaan.
Surut lievitä vanhemmilta,
ovat joskus he murheissaan.

Koko maailman kansoja siunaa.

Kotieläimetkin navetassa makaa,
nuo lempeät kiltit niin,
rakas Jumala, tähtien takaa,
näethän niidenkin vuoteisiin.

Uni rauhaisa kaikille anna,
aamen.”

(Helli Hannula / Pikku-Leenan iltarukous)

Onko teille tuttu?

Hih pienenä yksityiskohtana lapsen ymmärryksestä mainittakoon, että tuossa kohdassa ”rakas Jumala, tähtien takaa, näethän niidenkin vuoteisiin” näin mielessäni aina sellaiset satukirjan klassiset sakaratähdet nukkumassa taivaalla vuoteissaan, peittojen ja tyynyjen alla. Kuvittelin siis, että ne tähdet ovat niissä vuoteissaan ja Jumala niitä katselee.

Vasta joskus aikuisiällä rukousta muistellessani tajusin, että aaaaa eläinten nukkumista siinä varjeltiinkin.

Jotenkin sitä vaan taas tuntee tärkeäksi jatkaa juuri tällaisia omasta lapsuudesta tuttuja rutiineja omienkin lasten kanssa.

Iltarukouksen kanssa olen ollut vähän kahden vaiheilla. Kyseessä oli ihana tapa, mutta silti varsinainen rukous ei kuitenkaan ole tuntunut meidän perheessä luontevalta.

Eräänä iltana se sitten tuli, aivan itsestään!

Kerran siinä tähtihetkellä suuni aukesi, ja sieltä tuli… iltaruno!

Runo, joka on minulle aivan yhtä rakas tai jopa rakkaampi kuin lapsuuden iltarukous! Runo on peräisin kirjasta ”Kaikkein kultaisin kirja” – suomennos on Marjatta Kurenniemen.

”Tähtiä jokainen rakastaa,
iltaisin kun pakastaa.
Katson niitä,
pidän siitä.
Kaukaisia maailmoita,
vaiko taivaan akkunoita?

Tähdet loistaa kimmeltäen,
niihin kaipaan,
kun ne näen.”

(Marjatta Kurenniemen suomennos / Kaikkein kultaisin kirja)

Ja kun se runo kerran suusta ulos pulpahti, se tuli myös seuraavana iltana. Ja seuraavana, ja joka ikinen ilta sen jälkeen.

Kas, meillä on iltaruno.

Iltarunosta on jo tullut tärkeä juttu meille kaikille. Tuntuu ihanalta ajatella, että tämän hetken lapsen varmasti aina muistavat. Ja ehkä siirtävät tavaksi omillekin lapsilleen.

Luetaanko teillä iltarukous – tai iltaruno? Oletteko noudattaneet oman lapsuuden tapaa tässä?

16
Like
1

You Might Also Like

  • ~ anonyymi ~
    25.5.2021 at 19:42

    Ei ole tuttu iltarukous, mutta niin kaunis, että otin talteen. ♥

    • krista
      26.5.2021 at 09:03

      Mä oon huomannut kans, että aika moni ei tätä tunne! Mun äiti tämä on opettanut, ja varmaan sitten hänen lapsuudestaan on tämä tullut, luulisin. Googlasin joskus huvikseni ja kyllä tämä ihan netistä löytyi eli ei ollut kuitenkaan ns. suvussa itse keksitty vaan jostain opittu…

      EDIT. googlasin uudestaan ja lähdekin löytyi, rukous on ”Pikku Leenan iltarukous, kirjoittanut Helli Hannula”, lisään juttuun!

  • S
    25.5.2021 at 19:54

    No ei. Saako tällaista edes kirjoittaa, mutta mä vaan käsken lasta menemään yläkertaan nukkumaan ja laittamaan äänikirjan päälle vartin uniajastuksella. Sanon hyvää yötä tietysti ja lapsi tietää että käyn vielä katsomassa häntä nukkumaan mennessäni.

    • krista
      26.5.2021 at 09:15

      Hih saa kirjoittaa! :) Kuulostaa ihanan suoraviivaiselta ja helpolta – ja varmasti teillä on sitten läheisyys/yhteisyyshetkiä arjessa muissa kohdissa päivää <3

  • A
    25.5.2021 at 20:49

    Meillä oli iltarutiinina, että lauloin lapselle joka ilta ”pieni tytön tylleröinen” (tätä lauloin hänelle myös vauvana, kun koitin ehdollistaa siihen, että se on merkkinä siitä että on aika nukkua ja kyllä se sit jossain vaiheessa alkoi toimia). Aika monta kertaa muistan alkaneeni laulaa kiukku kihisten hampaiden välissä (nukutusjutut ei aina olleet helppoja), ja sitten se kiukku suli laulun myötä ja lapsi vaipui tuhisten uneen ja olikin taas muuttunut raivostuttavasta ipanasta rakkaimmaksi muruksi. Mun omia lapsuuden lempilauluja, joten siitä kai se tuli. Nyt sen laulaminen on kyllä jäänyt (en tarkkaan muista milloin se loppui, jotenkin jäi ja lapsikaan ei ole enää pitkiin aikoihin pyytänyt, en tiedä muistaako hän enää tuota rutiiniamme). Nykyään me vaan kuunnellaan yhdessä äänikirjaa ja hipsin pois kun lapsi on nukahtanut (tai sitten kun meinaan itse nukahtaa, kumpi nyt ekaksi sattuu tapahtumaan :)).

    • krista
      26.5.2021 at 09:17

      Oi, tuo oli lapsena munkin lempparilastelaulu – tuo ja Magdaleena <3
      -
      Se on muuten jännä (silloin pienempien lasten kanssa), että miten se nukkuva lapsi yhtäkkiä onkin sellainen 100 % rakkaus, vaikka 10 minuttia sitten olisi kihissyt kiukusta :D

  • Lilja
    25.5.2021 at 21:15

    Ei runoa tai lorua mutta Makeasti Oravainen laulu, jota kutosluokkalainenkin vielä välillä pyytää ennen unta😊

    • krista
      26.5.2021 at 09:21

      Ah, ihana laulu tuokin <3 Ja ihanaa myös se, että isompikin lapsi vielä pyytää - varmaan siitä tulee joku sellainen ihana totuttu lohtu, paluu "pienempään lapsuuteen" ja sen turvallisuudentunteeseen <3 Tää on tavallaan just tällaisten tapojen ydintä: että siihen palaamalla saa sitten turvallisen tunteen niistä kaikista kerroista, kun sitä on laulettu <3 Voi hyvin olla, että vielä aikuisenakin jonkun tällaisen lorun/laulun/tms kuullessaan tulee hyvä mieli ja lohdullinen olo <3

  • Karina
    26.5.2021 at 11:21

    Meilläkin laulettiin. Yleensä Sininen uni, ja jos ei riittänyt, niin kaivoin muistista esiin muita tuutulauluja, esim juurikin Pieni tytön tylleröinen, tai Peikkoäidin kehtolaulu. Talvisin laulettiin myös Tonttua :) Välillä yritin Päivänsädettä ja menninkäistä, mutta poitsun mielestä se oli liian surullinen. Tytär tykkäsi kyllä, mutta kun samassa huoneessa nukkuivat niin ei sitten laulettu sitä. Laulut jäi joskus pari vuotta sitten ja nyt isommalle vaan huikataan hyvät yöt mutta pienemmälle pitää vielä antaa pari kulausta vettä lasista ja peitellä sänkyyn :)
    Ihana runo muuten – ei ollut aikaisemmin tuttu. Mä olen vähän outo – en koskaan lapsenakaan tykäänyt runoista ja loruista, ja olen ollut tosi huono lastenkin kanssa lukemaan loruja. Ei vaan jotenkin ole mun juttu, en tiedä miksi.

    • krista
      27.5.2021 at 10:44

      Hauska havainto muuten – nyt tajusin, että meillä ei ole koskaan tainnut olla tuutulauluja iltaisin laulettavana! Jännä, mistäköhän sekin johtuu, ei varmaan mistään, ihan vaan sattumasta :D

      Ihania lauluja <3 Tuo Peikkoäidin laulu on kans kyllä ai-van ihananihana <3

  • Elmeri
    26.5.2021 at 14:16

    Meillä laulettiin piitkään lennä lennä leppäkertun pitkä versio, joka taitaa olla unilaulu alunperin. Meillä oli myös tuo Kaikkein kultaisin kirja iltasatuna ja lapset rakastaa tuota runoa. Nykyään äänisadut hoitavat nämä tehtävät ja sanotaan sen jälkeen vain hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia montamonta kertaa. Pitäskin ehkä ottaa joko iltasatu tai iltalaulu takaisin.

    • krista
      27.5.2021 at 10:45

      Tuo Kaikkein kultaisin kirja on kyllä… täyttä kultaa <3 Ne kuvitukset ja kaikki, ah!
      -
      Hihihi meilläkin hoetaan "kauniita unia oman kullan kuvia" satayksi kertaa, suunnilleen :D Meillä on sellainen tapa, että sitten kun kuuluu oven sulkeutumisen ääni, sitten pitää lopettaa hokeminen. Siihen asti hoetaan :D Mutta sitten tulee hiljaisuus.

  • Ellu
    26.5.2021 at 14:58

    Mä olen laulanut lapsille iltalauluna Päivänsäde ja Menninkäistä (esikoinen oli niin pieni, hento ja vaalea, että ajattelin häntä päivänsäteenä). Ihan vauva-aikoina lauloin myös Eppujen Murheellisten laulujen maata ;).
    Pientä tytön tylleröistä (ja sen versiota Pientä pojan pulleroista) en enää pystynyt sen jälkeen, kun luin sen alun pienen lapsen kuolinilmoituksen tekstinä. Itketti silloin (ja vähän vieläkin).
    Minun isoäitini luki minun kanssani aina klassisen Levolle lasken luojani. Havahduin vasta aikuisena kuinka karmivat sanat siinä on.

    Iltarunoksi voisi myös sopia Kirsi Kunnaksen Tiitiäinen, metsäläinen..

    • krista
      27.5.2021 at 10:51

      Hihihi ja meidän tummien lasten kanssa ollaan samastuttu ehkä menninkäiseen enemmän <3 Ihana laulu!
      -
      Apua, nousi ihokarvat pystyyn tuosta kuolinilmoituksesta, ja kyyneleet silmiin. En ehkä pysty edes ajattelemaan tuota tuosta näkökulmasta, apua, ihanaa ja niin valtavan surullista, nooooh <3 <3 <3 "Silmät pienet sulki" aaaargh en kestä (nyt ne kyyneleet jo valuu)
      -
      Joo munkin mielestä se "jos sijaltaan en nousisi" -kohta on aina ollut karmiva. Ei varsinaisesti sellainen ajatus, jonka haluaa illalla viimeiseksi mieleensä :D

  • Anna
    26.5.2021 at 19:34

    Ei ole, mutta meillä on samat toivotukset jokaiselle lapselle henkilökohtaisesti joka ilta.
    ”Hyvää yötä
    Kauniita unia
    Nuku hyvin
    Rakastan sinua
    Huomenna nähdään”
    .
    Kun kuopus oli vauva, meillä oli itse keksitty loru jonka mukana hierottiin koko vauva joka ilta.
    .
    Aurinko laskee, ilta jo on
    Silti vain Ellen on uneton.
    Varpailla vauhti on mahdoton
    Kai niitä tallessa kymmenen on?
    1,2,3,4,5,6,7,8,9,10
    Hyvää yötä varpaat.
    .
    Tähtiä syttyy
    ilta jo on
    Yhä vain Ellen on uneton
    Jaloilla vauhtia aina vaan ois
    Silitetään niistä liika vauhti pois
    Hyvää yötä jalat.
    .
    Kohta kuu nousee
    ilta jo on
    Miksi siis Ellen
    on uneton?
    Olisiko navassa unen nappula?
    Kyljissäkin uni kai vois asua
    Hyvää yötä vatsa
    .
    Lamput kohta sammuu
    ilta jo on
    Kädet vain vielä käy karkelohon
    Olkapäistä sormiin
    uni virrata saa
    Ja kymmenessä huoneessa taas asustaa
    1,2,3,4,5,6,7,8,9,10
    Hyvää yötä sormet
    .
    Nyt aika unen
    ilta jo on
    Enää pikku Ellen ei ole uneton
    Tiikeri kun silittää
    ja käy kainaloon
    silloin Ellenkin siirtyy
    unen tanssitaloon.
    Hyvää yötä tiikeri
    Hyvää yötä Ellen.

    • Anna
      27.5.2021 at 06:51

      Kun moni puhuu iltalauluista niin meillä on molemmille laulettu Ryhmäteatterin Taru sormusten herrasta-näytelmän Merelle, laulua iltalauluna.

      • krista
        27.5.2021 at 10:58

        Hei täytyypä googlettaa tämä, ei ole tuttu!

        • Anna
          27.5.2021 at 16:51

          Sehän kertoo haltioiden lähdöstä Keski-maasta ja on sitä kautta hyvin surullinen, mutta samalla kaunis ja rauhallisuutensa puolesta hyvä iltalaulu :) Ja Tolkienistiperheen lapsille pitää edes vähän piilomainostaa xD

    • krista
      27.5.2021 at 10:53

      Oi, miten pohjattoman ihania, ”hyvää yötä varpaat” <3 <3 <3 <3

      • Anna
        27.5.2021 at 16:52

        <3

  • kapustarinta
    26.5.2021 at 20:47

    Tosi kaunis tuo lapsuutesi iltarukous. Minulle lapsena (ja aikuisena) iltarukous on tuonut sellaista yli ymmärryksen käyvää turvaa, jota en lorua lukemalla kokisi. Lapsuuden kotini ei ollut mitenkään uskonnollinen, eikä iltarukousta minulle opetettu. Otin sen jossain vaiheessa vaan itse käyttöön.

    • krista
      27.5.2021 at 10:59

      Mä ymmärrän täysin <3 Mäkään en ole uskonnollinen, mutta esimerkiksi jos yöllä iskee joku aamuyön ahdistus, laitan usein kädet ristiin. Siitä tulee joku määrittelemätön lohtu, turvallisuuden tunne <3

  • Sanna
    27.5.2021 at 14:41

    Iltarunorutiini on kyllä hyvä perinne! Itselleni toi vielä opiskeluaikoinakin suurta lohtua ja rentoutusta, kun illalla toisti lapsuudesta tuttua rukousta tai laulua. Itse kun en kuitenkaan ole uskonnollinen, niin lapsille on tullut vain laulettua. Lauluina pieni tytön tylleröinen ja omalta äidiltä peritty (ilmeisesti itse keksitty) ”äidin kulta, pieni vauva, äidin kulta, lintunen” mantra yksitoikkoisella sävelellä :) Tosin jossain vaiheessa esikoinen halusi aina iltalauluksi Kolme varista, istui aidalla… 😁

    Koululaiselle en ole enää laulanut, vähän harmittaa, että jäi pois siinä vaiheessa, kun hän alkoi jäädä itse lukemaan sänkyyn. Perus hyvän yön toivotukset vain. Hm… pitää ehkä ottaa laulu uudelleen käyttöön!