Ihana kallis hyödyllinen turhake

Joskus sitä vaan ha-lu-aa jotain. Tavallisimmin jotain kallista. Ja ehkä myös vähän turhaa.

Jo raskausaikana haaveilin tällaisesta – viiden viikon pakkoleposairausloman aikana oli aikaa googlata kaikenlaista. Logiikkani toimi (ontuen) jotenkin näin: jos me JOKA TAPAUKSESSA joskus ostetaan syöttötuoliksi Stokken Tripp Trapp, eikö se olisi järkevää ostaa jo nyt. Niin, ai ja sitten myös sellainen Newborn Set

…koska siis senhän saa sitten varmasti huuto.netissä myytyä (ja muita selityksiä).

Kuvasta voi jo ehkä päätellä, miten kävi.

No, järkiperustein käydyn keskustelun jälkeen todettiin, että pärjäämme kyllä ilmankin – ja onhan se aivan liian kalliskin. Ja niin edelleen.

Kielteinen hankintapäätös siis tehty, kops nuijalla pöytään ja tätä ei osteta. Paitsi että arviolta kolmen päivän kuluttua asiasta keskustellaan jälleen.

Ja kun tämä keskustelu oli käyty noin seitsemänkymmentäkaksi kertaa, totesimme että hmm, äiti taitaa todellakin haluta tämän. Klassinen ”ostetaan äiti hiljaiseksi” siis.

Okei, oli se kallis. Ja ilmankin oltaisiin pärjätty. Mutta IHANAA saada edes joskus rauhassa aamupala syötyä ja Hesari luettua – joskus jopa kannesta kanteen.

 

Ps2. Pirpana toivoi joskus blogipostausta siitä, mitä oikeasti tarvitsee laitokselta palatessa. (postaus tulossa lähipäivinä!) Tämä ei ole yksi niistä tärkeimmistä :)

 

4

You Might Also Like

  • Nonariina
    27.6.2012 at 15:24

    Mun mies on nyt ikuisesti kiitollinen sulle, koska olen itse ollut korkean hinnan takia kyseistä tuolia vastaan, mutta nyt kun näin ton Newborn setin niin mieli alkoi kummasti muuttua  ;D Ehkä mies saa sittenkin tahtonsa läpi.

  • Pirpana (Ei varmistettu)
    27.6.2012 at 17:43

    Pirpana kiittää jo tulevasta :)

    Täytyy myöntää, et tuo Stokke ja Newborn-setti on täälläkin pyörinyt mielessä.. Saa nähdä nyt mihin päätökseen sen suhteen päädytään.. Ehkä se kuitenkin tulis meillekin tarpeeseen ;)

  • Sandels
    27.6.2012 at 17:44

    Voi ei. Näyttää niin käytännölliselle, että ihan harmittaa kun ole könynnyt lattian rajassa syöttämässä sitterissä köllöttelevää vauvelia ja tiedostamattomadti miettinyt eikö tähän könyämiseen ole muuta vaihtoehtoa.. Voi kumpa olisin ottanut asioista selvää, turha tuota ENÄÄ on hankkia… ;)

  • iitukka
    27.6.2012 at 18:55

    Meillä saman asian hoitaa tavallinen sitteri ruokapöydälle nostettuna. Onnistuu syöminen ja seurustelu, eikä maksanut mitään (koska sitterikin saatiin käytettynä).

    Ihana blogi, ja kiinnostaa jo silläkin että meillä on lähes saman ikäinen tyttö :)

  • Miia (Ei varmistettu)
    27.6.2012 at 21:27

    Onneks en muutamaa kuukautta aiemmin nähny tätä, muuten olis ollut pakko saada! Hmmm..Vai pitäskö ostaa ihan varmuuden vuoksi…jos vielä joskus… :D

  • Semi-Vierailija (Ei varmistettu)
    27.6.2012 at 21:42

    Mahtavaa, että jollain muulla on tuollaisia samanlaisia fiksaatioita kuin itselläni, viimeksi tässä tänään ostettiin tietynlainen (ja tietty se kallein) POTTA! Syöttötuoli ei ole meillä tuo TrippTrapp, mutta kyllä tämänkin perässä ajettiin, että saatiin just se, mitä haluttiin. Mietin vaan, että kuinkakohan paljon lapsen onnellisuutta lisää se, että se saa p*skoa (äidin mielestä) i-h-a-n-a-a-n pottaan..? Varmaan sen täydet 100%. Kumma miten kritiikittömäksi tässä melkoinen pihistelijä muuttuu, kun on kysymys lapsen tarvikkeista…
    Kiitos oikein elämänmakuisesta ja mukavasta blogista, jota on ilo seurailla vasemmalla silmällä, koska oikea tarkkailee herkeämättä, mitä oma kääpiöinen touhustaa.

  • Kristaliina
    28.6.2012 at 15:57

    Design-potta :D Älä VAAN kerro, millainen se on, tai saatan saada uuden pakkomielteen. :)

    Ennen sitä jotenkin luuli, että esim. amme on amme on amme on amme. Joka ostetaan Prismasta ja ainoa tärkeä valinta on värivalinta. Mutta ehei – raskaaksi tultua sai oppia, että niissäkin on vaikka mitä ominaisuutta ja telinettä ja HINTAA. (mä oisin ostanut OK Babyn Ondan, mutta koska oltiin sovittu, että kylvetys on isin ”se juttu”, annoin Joelin valita – ja  Joel halusi FlexiBathin) Mut joo, huh, kyllä meitä vaan rahastetaan :)

    Mulle kans tuo itse syöttötuoliosuus ois ollut ihan sama, Ikea olisi kelvannut hyvin – mutta just tuo Newborn Set oli se, minkä ha-lu-sin.

    Ja joo, Joel kans moneen kertaan ehdotti sitterin (tai meillä on sellainen laina-vauvakeinu) laittamista pöydälle. Ja olisihan se tietysti ihan hyvin riittänyt. Mutta niin – mä ha-lu-sin :D

    Tuo sitteriosuus muuten on aika yllättävän pienikokoinen, vaikka siinä sanotaankin, että se menisi puolivuotiaaksi asti. Eli kovin isolle vauvelille sitä ei ehkä kannata hankkia – paitsi jos on seuraavia tulokkaita suunnitelmissa :)

    …ja siis senhän saa sitten varmasti huuto.netissä myytyä (ja muita selityksiä).

    ps. Kiitos ihanasta palautteesta – aina mukava kuulla, että joku tykkää lueskella! :)

  • Neenee (Ei varmistettu)
    28.6.2012 at 17:05

    Ja pinkki tripp trapp oli PAKKO saaha. Samoin oli PAKKO saaha apina-bugikset. Veikkaan, et se design-potta on semmonen pyöree ns. donitsi, joka mun kaverilla oli PAKKO saaha:D Harvoin tulee pakko-olo, joten ku se tulee, ni sit on kyllä ihan pakko saaha, muuten ei saa mielenrauhaa. Nyt voi sanoa, et onneksi olin niin skeptinen raskauden lopputuloksen suhteen (en hankkinu mitään ennenku oli varmaa, et lapsi tulee kotiin), muuten varmasti hukkuisimme tavaraan:D

  • Tommi K
    29.6.2012 at 14:22

    Vink, vink: Kolme käytettyä Tripp Trappia bongattu Marinkadun Toistossa. Kuva tuolla: http://www.lily.fi/juttu/kaupunkikierros-vauvan-kanssa, siellä aika alhaalla.

  • Neenee (Ei varmistettu)
    1.7.2012 at 23:57

    http://www.huvikumpu.fi/Potta-Hoppop-Donut

    Tässä toinen linkkivinkki:D

  • pönttöilijä (Ei varmistettu)
    8.7.2012 at 22:26

    Sillä ei tee mitään. Meille ostettiin eikä tarvittu kertaakaan, mihinkään.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    28.7.2012 at 21:48

    Moi!

    Sun blogiin eksyminen tuli kalliiksi..! :) Mä olin kanssa päätynyt, että kun syöttötuolin aika tässä taloudessa koittaa (n. puolen vuoden päästä), hommataan meille tuo tripp trapp. Tänne eksyttyäni aiemmin täysin turhukkeena pitämäni newborn set oli kumminkin myös ihan välttämätöntä saada.. :) Samantien riensimme siis kauppaan ostamaan sekä syöttötuolin, että newbornin..

    Tykkään sun blogista, kirjoitat mieltä virkistävästi! :)

    //Emma

  • Kristaliina
    29.7.2012 at 21:05

    Hihi, sori Emma :) Hmm pitäisköhän mun printata tämä bloggaus mukaan sitten, kun mennään sitä seuraavaa istumaosaa ostamaan – saisivat antaa alennusta myynninedistämisestä :D

    …vaikka tuolla Stokkella taitaa olla kyllä täysfiksatut hinnat. Yritin silloin etsiä vaikka mistä nettikaupoista, mutta joka paikassa oli eurolleen sama hinta joka osalla – höh…