Familia numerosa

¡Familia numerosa! Se kuulostaa jotenkin ihan poskettoman ihanalta.

Espanjassa asuva some-tuttuni kertoi joskus, että jo kolmella lapsella Espanjassa (tai osassa Espanjaa?) on familia numerosa. Sillä arvonimellä saa kai siellä sitten kaikenlaisia etuja, muistaakseni alennusta sähkölaskustakin! Mutta ennen kaikkea se kuulostaa vaan jotenkin ihan syötävän suloiselta.

Suomeksikin suurperheeksi on joku meitä joskus kutsunut – hehe jostain syystä tätä sanaa on enimmäkseen käytetty negatiivisessa mielleyhteydessä, mallilla ”miten suurperheellä on varaa” tms. Olen sivuuttanut yhteyden ja todennut, että suurperhe myös kuulostaa hyvältä, ihan kohteliaisuudelta! Mutta kröhöm hieman kyllä liioitellulta.

Otetaan huomioon, että olen kotoisin sieltä lestadiolaisuuden kanta-alueilta, joilla suurperhe oli kuitenkin aika erilainen kuin tämä meidän kolmen lapsen pikkukeskikokoisperhe.

Oma mielikuva meidän perheestä on kuitenkin edelleen vähän pikkuperhe. Ei tunnu siltä, että meitä olisi niin monta. Uskon, että iso tekijä tässä on lasten iso ikäero: kolmas lapsi ei ole koskaan tehnyt meidän perhe-eloa yhtään kuormittavammaksi. Meininkin olisi varmasti ihan erilainen, jos kolmas olisi vaikka tullut samalla kahden vuoden ikäerolla kuin kaksi ensimmäistä!

Nyt meidän viiden hengen perhe-elämä on loppujen lopuksi aika seesteistä.

Joitain huomioita/ilmiöitä meidän familia numerosa on kuitenkin aiheuttanut:

1. Autoon mahtuminen. Heh tämä meillä päällimmäisenä mielessä pyöri perheenlisäystä odotellessa. Ei kotiin mahtuminen, ei ”kaikille lapsille omat huoneet” (ei ole) -paineet, ei nukkumaamenojärjestelyt tai ruokapöydän ääreen ryhmittäytymiset. Vaan hitto vie kolme turvaistuinta takapenkille. Hassua kyllä just se oli jotenkin meille se käytännönjärjestelyistä keskeisin.

2. Hotellihuoneeseen mahtuminen. Muistan tän pointin Lilah sulta, monen monen vuoden takaa – me oltiin ehkä Thaimaan-matkalla silloin, lapset olivat 3,5- ja 1.5-vuotiaat. Tuli puheeksi majoitukseen mahtuminen. Ja kyllä: tavallisessa hotellihuoneessa alkaisi kyllä kohta olla vähän ahdasta, etenkin sitten, kun pienin ei nuku enää vieressä. Mutta siihen tilanteeseen on noussut meille Airbnb. Me ei itse asiassa olla ahtauduttu tällä combolla kertaakaan hotelliin, vaan Suomen-kesälomamatkallakin yövyttiin ihan pelkästään Airbnb-asunnoissa, joissa oli useampia makuuhuoneita.

3. Metatöiden määrä. Se ei ole jotenkin kasvanut kolmanneksella vaan vähintään satakertaistunut. Vaikka pienimmällä ei edes vielä juurikaan ole menoja, haha! Todellisuudessa se ei varmaan ole sinänsä metatöiden määrän kasvu, vaan niihin käytettävissä oleva aivokapasiteetti. Itse on (kyllä, edelleen) unitokkurainen kymmenenimetyksenöistä, ja sitten pitäisi muistaa kaikki koululaistenkin asiat. Omat asiat ovat unohtuneet jo ajat sitten. Mitkä asiat?

4. ”Joo voidaan tehdä, jos vaan ehditään”. Tästä on valitettavasti tullut vakiovastaus, jota isommat lapset joutuvat kuulemaan liian usein. Tosi moneen ”oispa kiva” -juttuun tulee vaan vuorokauden tunnit vastaan. Vaikka nyt lapselle kuulokkeiden kierrätysbongaamiseen tai vaikka leffailtaan koko perheen kanssa. Koko ajan vaan päässä hurraa priorisointi: mitä on pakko tehdä nyt, mitä on parempi tehdä nyt – ja mitä ois kiva tehdä nyt, mutta ei noiden kahden ensimmäisen takia tavallisesti ehdi.

5. Pakkaamisen määrä. Yhtäkkiä viidelle hengelle onkin pakattavana aika paljon tavaraa, vaikka pakkaisi kuinka keveästi. Vaikka Sotkamoon ihan vaan pari vaatekertaa, villavaatteet ja ulkovaatteet. Kun mukaan heittelee koko komppanjan toppavermeet, villasukat ja vaihtohanskat, siihen ei enää pari nyssäkkää riitäkään!

6. Kolmen lapsen hämmästys, sosiaalisena ilmiönä siis. Tätä erityisesti Joel on kokenut. Kuulemma usein keskusteluissa (vaikka leikkipuistossa tms) toinen osapuoli olettaa, että taapero on meidän ainoa lapsi. Ja kuullessaan sitten jossain sivulauseessa, että tämä onkin jo kolmas, on kuulemma sellainen uudelleenkalibroinnin ja keskustelukumppanin uudelleenarvioinnin hiljainen hetki. Tyyliin joku mies oli vitsaillut heittäen Joelille kaupassa, että ”helppoa se vielä yhden kanssa on”. Joel oli vastannut siihen, että ”niin tämä on mun kolmas, meidän vanhin on jo 11-vuotias”. Siihen se vitsailu sitten jäikin.

Mutta kaikkein akuuteimpana – ja oikeastaan syynä, miksi tätä postausta aloin tänään kirjoittaa – familia numerosan aiheuttamana huomiona on tämä:

7. Taudit kestävät ikuisuuden! Siis miten se meneekin niin, että tavallisesti joka ikinen sairastuu yksitellen, parin päivä välein siis. Että kuulkaas nähdäänpä parin viikon päästä sitten, aikaisintaan!

Esimerkiksi meillähän oli siis se vatsatauti. Ensinnäkin se tosiaan alkoi eri perheenjäsenissä tasan kahden päivän välein. Mutta juuri, kun viimeinen perheenjäsen alkoi toipua, ensimmäinen aloitti jo seuraavan tautikierroksen, flunssan. Ja sitten taas kahden päivän välein yksitelleen niisk ja kröh. Vaikka pöpö oli joku ihan nössöpöpö eikä mikään noista kiertävistä megataudeista, niin silti 1-3 päivän sairastaminen per perheenjäsen, kertaa viisi. Niin sepä olikin sitten yhteensä lähes kuukausi niin, että aina oli joku perheenjäsen jollain tasolla kiinni joko ämpärissä tai nenäliinassa.

Ja mehän ollaan sairastettu viimeisten vuosien aikana ihan tosi vähän näin lapsiperhemittakaavassa mitattuna. Odotan vaan sitä aikaa, kun pienin aloittaa päivähoidon ja päästään taas ihan sinne hc-sairastamisen tasoille.

Perun puheeni. En odota.

Käymme siis uuteen viikkoon täten terveinä. Ja tehdään tällä viikolla, mitä ehditään.

39

You Might Also Like

  • Jp ja kirppu
    12.2.2024 at 18:42

    ”kolmas lapsi ei ole koskaan tehnyt meidän perhe-eloa yhtään kuormittavammaksi.”

    Oih tää kuulostaa niin hyvältä just nyt, kun rv37 alkamassa ja edeltäjälapset ovat 9v ja 12v😍❤️ Miun aivot miettii lähinnä mein lasten ikäeroa ja omaa 40v kriisiä. Kirppu kun täyttää 18v, vauva menee eskariin. Nii ja oon sillon 42v.

    • krista
      13.2.2024 at 12:34

      Heiiiiiiiii oonko mä tätä uutista kuullutkaan, kääk ollaanko me juteltu Instassa…? Mutta siis oon sitten onnitellut ennenkin tai en, niin IIIIIIIHANAA, IHANIA UUTISIA, onnea ihan valtavasti! <3
      -
      Mulla ois ihan valtavasti sanottavaa, hih mä intoilin tästä koko perheellekin aamupalapöydässä :D Että "yksi mun some-tuttu, joka on ollut mukana ihan sieltä teidän vauva-ajasta asti, saa kans kohta uuden vauvan ja ne isosisarukset on kans just teidän ikäisiä" ja meidän isot tytöt oli ihan, että "ooooo, miten ihanaa" <3 Että onnea meiltä kaikilta!
      -
      Mutta siis siihen kaikkeen, mitä oli sanottavana :) Että siis kuten oon postauksissa sanonut, niin meille tää kolmas lapsi isommalla ikäerolla on ollut parasta ikinä mitään <3 Siis ei minimaalista huonon puolen sanottavaa, ihan pelkkää hyvää, ja uskon lujasti (heh tuntematta), että niin se menee teilläkin <3 Nämä isommat sisarukset vaan niii-iiin ihanasti ottaa uuden sisaruksen vastaan, ja on jo niin paljon ymmärrystä kaikesta - ja pienin on sellainen "koko perheen vauveli", kaikkien lemmikki. Just siinä aamupalapöydässä juteltiin, että näin isommat lapset ei ollenkaan kilpailen huomiosta sen pienemmän kanssa - vaan pikemminkin kilpailee siitä, kuka saa siltä pienimmältä eniten huomiota <3 En voi enempää suositella ikäerojutuista kuin just näin <3
      -
      Ja hei ei kannata laskea vuosia (vaikka tiedän, että sitä tulee helposti tehtyä), ei niillä ole mitään väliä <3 Oot oikeassa iässä, jos vauva kerran sai alkunsa! Mä oon jotain viiskymppinen (hehe en aio edes laskea, jotain sinne päin), kun taapero menee eskariin. Ihan hyvä ikä! Ja tää nelivitosena/kutosena vauvan äidiksi -ikä oli kans just sopiva, oon ollut itse asiassa paljon jaksavamapi kuin silloin, kun oli kaksi pientä lasta. Mä uskon vahvasti, että sulle tulee kans sama elämys, että kolmannen kanssa saa vaan ne sydämenkuvat vaan koko kuviosta ja kaikki tuntuu vaan niin helpolta ja ihanalta <3 Kun on vaan yksi pieni siinä käsissä, kun aiempi kokemus oli, että oli kaksi pientä yhtä aikaa.
      -
      Kovasti tsemppiä viimeisille viikoille, ja tuu kertomaan sitten, kun teillä on pienin sylissä <3

      • Jp ja kirppu
        13.2.2024 at 16:01

        Kiitos❤️ Ei varmaan oo ollut tai en ainakaan muista😁 Onneks Kirppu ja veli odottaa kovasti vauvaa, ja niillä on pienempiä serkkuja niin paljon, että varmaan tietää vaippojen ja itkun tulevan samassa paketissa. En malttaisi enää yhtään oottaa.

  • Iina
    12.2.2024 at 19:58

    Tuttuja huomioita!
    Meillä on kolme pientä lasta juuri niillä parin vuoden ikäeroilla jokainen, mutta en kyllä silti koe, että meillä olisi mitenkään iso perhe. Vauva on isosiskojensa tapaan hyväuninen ja tyytyväinen, niin ei tämä kolmikko tunnu vielä ollenkaan paljolta :D Seuraan myös somessa nykyisin niin monia oikeasti suurperheitä (7+ lasta), että kolmen lapsen kutsuminen sellaiseksi tuntuu ihan hupsulta. Meillä on haaveissa vielä ainakin yksi tai kaksi lasta lisää samaan putkeen. Itse kutsuisin vasta viittä lasta ja siitä ylöspäin suurperheeksi, vaikka toki tiedostan, että nykyisillä syntyvyysluvuilla jo tämä kolme on vallan hyvä saavutus.

    • krista
      13.2.2024 at 12:40

      Ooo, te teitte kolmen putken <3 Meillä se putki katkesi, oli sen verran hektinen meininki silloin kahden pienen kanssa, että ei tullut mieleenkään enää jatkaa siinä vaiheessa :D Mutta sen pienen luovan tauon jälkeen kyllä on alkanut tuntua, että LISÄÄ LAPSIA, oispa ihana sellainen oikein iso katras <3 Jos olisin viisi vuotta nuorempi, niin neljäs olisi varmasti jo yrityksessä (hih siihen se helppous ehkä taas loppuisikin), mutta nyt oon kuitenkin päätynyt siihen, että ei enää uskalla omien ikävuosien takia.
      -
      Mulle ehkä neljästä eteenpäin tuntuu isolta, ja sit jostain 5-6 alkaen tuntuu jo suurperheeltä :) Mutta tosiaan tuolla Kuusamon hoodeilla suurperheellä oli helposti se 10 lasta ainakin! Mä kyllä ihailen nykyään suurperheitä <3

  • Anna
    12.2.2024 at 20:58

    Toinen lapsi tuplaa lapsimäärän, mutta kolmas tuo vain puolet lisää ;)
    Me mietittiin kanssa tuota autoa aika paljon. Toki mietittiin myös huonejakoa (ja mietitään edelleen).
    Minusta tämä kolmas lapsi on ollut tavallaan kaikista helpoin. Esikoisen kanssa helppouden toi tietty se, että sai keskittyä vaan yhteen lapseen (ah, jos saisikin, mutta yhdestäkään en silti olisi valmis luopumaan). Kaikki oli kuitenkin uutta ja omaa vanhemmuutta ja lapsen kehitysvaiheita joutui paljon miettimään. ”Kääk, nyt se oppi tuollaisen ja sille pitäisi nyt hankkia tällainen juttu sitä varten.” Tai ”Kääk, kaikki vaatteet alkaa käydä pieniksi.” Nyt senkun vaan kaivaa varastosta esille, mitä tarvitaan ja tietää, että kaikkea ehtii vähän myöhemminkin, JOS tarvitsee. Ja vähän jopa muistaa ja osaa varautua etukäteen. Myös henkisesti osaa varautua kun tietää, miten nopeasti aika rientää. Ei olen ihan niin umpikujassa yövalvomisten ja muiden vaiheiden kanssa. Ylipäätään osaa ottaa rennommin. ”Ai se mättää kukkaruukusta multaa lattialle? No josko saisin sen puhuttua lopettamaan ja jos en niin teen tämän jutun loppuun ja haen sen sitten pois ja muistutan, että kukka tarvitsee mullan itse ja vaihdetaan kukkien mullat sitten kun tarkenee tehdä sen ulkona.” xD Esikoisen ja ehkä toisenkin kanssa olisi suunnilleen rynnänny paikalle ja kaapannut lapsen kainaloon ja juossut hakemaan imuria. Nyt saatan katsella multapinoa lattialla hyvinkin useamman tunnin viitsimättä vaivautua. Kun se kumminkin ilmestyy siihen kohta uudestaan.
    .
    Tuo airbnb pitääkin pistää korvantaa. Mahdollisia hotelliöitä kun olen miettinyt minäkin, että miten ihmeessä mahdutaan. Syksyllä vielä Ruotsin reissulla mahduttiin laivan lapsiperhehyttiin (Viking) kun pienin nukkui vieressä. Sisäsängyllä oltaisiin myös mahduttu, mutta vähän ahtaasti. Siljalla on paremmat isot perhehytit, mutta sen terminaali on meidän tarpeisiin ihan väärällä puolella kaupunkia. Yksi olisi ottaa kaksi lähekkäin olevaa hyttiä. Joissain laivoissa on myös hyttejä, jotka yhdistää ovi, minkä avaamista voi pyytää respasta.
    .
    Minä suhteutan lapsiperheen kokoa myös siihen, että päiväkodissa yhdellä aikuisella voi olla 4 alle 3V ja 7 yli 3V. Että ehkä minä selviä kolmen lapsen kanssa jos iät ovat 9V, 6V ja 9kk. Vaikka toki ero on siinä, että näiden kanssa ollaan koko päivä ja koko ajan, mutta esim. liikkuminen kylillä tai jossain muualla kodin ulkopuolella on näiden kanssa vielä tosi helppoa, kun sen suhteuttaa mielessään noihin lukuihin ja siihen, mihin on töissä tottunut.

    • krista
      13.2.2024 at 12:44

      Haa miten hyvä matemaattinen pointti, noinhan se menee! :D

      Mutta siis just samat kokemukset näin kolmannen kanssa, jotenkin sitä niin paljon selkeämmin laittaa ikään kuin asiat mittasuhteisiinsa eikä hötkyile pienestä: oli se sitten sotkua tai jonkun ideaalin noudattamista (näin jokin aika sitten esimerkiksi pitkän keskustelun nokkamukeista ja olin ihan että WHAAAT oikeasti) tai ihan mitä vaan. On jo jotenkin nähnyt, että miten ne lapset kasvaa joka tapauksessa oikein mainioiksi tyypeiksi, on sitten ollut nokkamuki tai pillipullo tai onko hörppäytetty lasin reunalta :)

  • MariaKoo
    12.2.2024 at 21:46

    Meillä on neljä lasta (nuorin jo 9) ja pitkästä aikaa tuossa pari viikkoa sitten yksi ihminen kommentoi, että ”teillähän onkin oikein suurperhe”. Se kuulostaa minusta edelleen tosi oudolta. Ei meillä ole mikään suurperhe, meillä on.. meidän perhe! Tuntuisi tosi oudolta, jos lapsia olisi yhtään vähemmän. Kahden lapsen perhe on minun silmissäni pienperhe :D.
    Ja noi oudot reaktiot, kun oletetaan ensin, että on vain yksi: muistan kun odotin neljättä ja esim hammashoitola avattiin keskustelu: onko tää esikoinen vai..? Vastaus ”ei kun neljäs” sai aina sellaisen hauskan reaktion ja kysyjän naamasta näki ajatuksenkulun: ”onkohan niillä kaikilla sama isä, olikohan se vahinko, onkohan se uskovainen” :D

    • krista
      13.2.2024 at 12:54

      Varmaan se muuten meneekin osittain niin, että se oma perhekoko tuntuu ”just siltä tavalliselta”. Esimerkiksi mulla tämä 3 lasta tuntuu perukselta, mutta sitten n+1 (eli meidän tapauksessa neljä) tuntuisikin sitten jo selvästi isommalta :D

      Hih tuo on muuten hauska tuo ”onko tämä teidän esikoinen” -kysymykset, multa kans on kysytty niin vaikka hammaslääkärissä ja neuvolalääkärillä. Se on varmaan kyllä joku ihan peruskysymys, mitä kuuluu -tyyppinen, mutta silti :) Aina silleen ”tää on kolmas” -vastaus saa sellaisen ”okei no sit en jauhakaan mitään pikkuasioita, hoidetaan homma ja heippa” -vastaanoton :D

      Ja siis mä oon kans joskus ajatellut, että ajatteekohan joku, että tää on uusi kierros, etenkin kun ekan ja kolmannen ikäero on tän 10 vuotta. Eihän sillä tietty mitään väliä ole, mutta silti. Joskus oon vielä vahingossa sanonut ikäeroon kommenttina, että ”me aloitettiin tällainen uusi kierros vielä” ja sitten vasta tajusin, että sehän kuulostaa, että uuden puolison kanssa toinen kierros. Vaikka mä tarkoitin, että ihan saman puolison kanssa, mutta toinen kierros vauva- ja taaperoelämää :D En kuitenkaan onneksi lähtenyt selittelemään mitään, annoin asian olla :D

  • Lilah
    12.2.2024 at 22:39

    Mä en ole ikinä pitänyt meidän neljää suurperheenä vaikka hotellihuoneisiin ei olla enää toviin mahduttu. Auto ei ollut ikinä ongelma, niitä on vaihdettu tarpeen mukaan, jotta kaikki mahtuvat mukavasti. Onneksi tuli Airbnb silloin vuosia sitten, kun olisi muuten alkanut tehdä tiukkaa hotelleissa – ja toisaalta vuosikymmen ekan ja vikan välissä on mahdollistanut sen, että kotimaassa isommilla lapsilla on oma hotellihuone aikuisten naapurissa. Yöt joissa aikuiset olisi jaettu eri huoneisiin on laskettavissa yhden käden sormin. Laivalla väliovelliset hytit on toimiva ratkaisu, toisessa parivuode, toisessa perus neljä sänkyä. Pakatessa toki tavaraa kertyy, mutta ei olla myöskään eletty vaihetta jossa olisin juurikaan pakannut neljälle lapselle vaan viimeisen synnyttyä isoin tai parikin alkoivat hoitaa hommia jo pitkälti ääniohjauksesta elleivät itsenäisesti. Enkä kyllä koskaan ole myöskään kokenut noita kommentteja että ”ai neljä” mitenkään negatiivisina – tai sitten en ole vaan tajunnut, kun olen itse ollut omistani onnellinen. Metatyön määrä on kasvanut exponentiaalisesti. Kahden lapsen kanssa en käyttänyt kalenteria, muistin kaiken. Enää en edes yritä vaan säästän vähäisen kapasiteetin tärkeämmille asioille. Se vähän pelottaa, kun jostain luin, että monilapsisten perheiden vanhemmat sairastuvat todennäköisemmin muistisairauksiin. Muistin ahkera käyttö ruuhkavuosina ei siis ehkä suojaa vanhempana muistiongelmilta vaan pikemminkin päin vastoin.

    • krista
      13.2.2024 at 12:57

      Tuo Airbnb on kyllä ihan muuttanut majoitusmeiningin! Toki siinä on ne huonotkin puolet (vaikutukset asuntotilanteeseen ym.), mutta on kyllä ihan lapsiperheen luksus jo ihan siinäkin, että on tavallisesti kunnon keittiöt jne ja riittävästi tilaa.

      Apua, en ois välttämättä halunnut tietää tuota muistisairausyhteyttä :D Etenkin kun mulla löytyi geeneistä alttius sellaiselle, kääk. Voiskohan se liittyä myös jotenkin nukkumiseen, tai siis nukkumattomuuteen monen lapsen perheen elämässä, apua :D

    • Anna
      13.2.2024 at 15:33

      Saako tuon väliovellisen hytin muuten varattua suoraan tai pitääkö soittaa ja pyytää vai miten sen saa? Jatkoa ajatellen. Meille on siis kerran sattunut väliovellinen ihan vahingossa.

      • Lilah
        14.2.2024 at 18:48

        Taisi olla varauspalvelun kautta saatavilla tuo väliovellinen hytti.

        Meillä käsillä on ne ajat, kun ei voi tietää lähteekö teinit baanalle vanhempien nukahdettua, jos saavat oman hotellihuoneen. Tämän saattaa tietysti välttää sillä, että laittaa niiden kanssa samaan yhden pienemmän sisaruksen. Ovat sen verran vastuullisia, etteivät jättäisi pienempää yksin :-D

        • krista
          15.2.2024 at 09:02

          Hahaa, ovelaa! Täytyy laittaa niksi muistiin tulevaisuutta varten :D

  • Anni
    13.2.2024 at 07:14

    Meillä on viisi muksua, biologisia on kaksi ja kolme lainattua. Näin joka talvi viikon Rukalla viettävänä voin todeta, että pakkaaminen on aikamoinen rupeama. Peräkärry on oltava mukana, että saamme mahtumaan laskettelu- ja hiihtosukset monoineen, sähköläskipyöriä pari puhumattakaan villakerrastoista, hiihtopuvuista, laskettelukypäristä ja toppavaatteeista.

    Hyttejä tarvitsee aina laivalle kaksi samoin usein myös hotellihuoneita. Ranskassa ollessamme muksut tulivat autosta ulos (meillä seitsenpaikkainen suv) alkoi viereisen auton mies nauraa ja näytti osittain järkyttyneenä, että VIISI lasta ja pyöritti päätään. Minulle tämä on täysin normaalia enkä osaa ajatella meitä suurperheenä. Myöskään mitään vihjailuja en ole saanut, että pitäisikö hieman hillitä. Tosin meidän perheestä näkee, etteivät kaikki ole biologisia lapsiamme, joten ehkä se selittänee tämän.

    Melkoista logistiikkaa tämä arjen pyöritys kyllä vaatii ja tarkkaa suunnittelua sekä aikatauluttamista, että kaikki on siellä missä pitää silloin kun pitää tarvittavat hommat tehtynä.

    • krista
      13.2.2024 at 13:00

      Ai että, mun mielestä vaan jotenkin kuulostaa niin IHANALTA <3 Varmaan se on jotenkin mielikuvajuttu, mutta jotenkin näen mielesssäni just ihanan liudan lapsia tulemassa ulos autosta ja mun mielikuvissa se on sellainen ihana idylli <3 Tänään tuolla taaperon kanssa kaksistaan rattaita työnnellessä mietin tätä kommenttia ja puolitiedostamatta silleen "pitäisköhän meidänkin pyrkiä saamaan tän joukon jatkoksi vielä lainalapsia" <3

      • Anna
        13.2.2024 at 15:35

        Siis tukiperheistähän on huutava pula varmasti ympäri maata, että miksi ei jos omat rahkeet ja rakkaus riittää :) Siinä olisi yhksi mahdollinen tie saada vaikka viikonloppulapsia ainä välillä joukon jatkoksi.

  • Karina
    13.2.2024 at 10:59

    Meillä on kaksi, ja jos olisin löytänyt lasteni isän nuorempana, niin lapsia olisi varmaankin just se kolme. Ite oon ainoa lapsi, enkä kokenut sitä koskaan ongelmaksi, mulla oli paljon ystäviä ja serkkuja, mutta jotenkin mulla oli päässä sellanen kolmen lapsen kuvasto. En kuitenkaan sitä kolmatta niin kuumeisesti halunnut, että olisi jäänyt jotain hampaankoloon, vaan nyt on ihan hyvä näin. Mulla on itse asiassa useampi kaveri joilla on kolme tai enemmän lapsia, joka on aika jännä, kun kuitenkin pitkään Suomessa syntyvyys on kai ollut se vajaa 2.
    Kaksi hotellihuonetta tarttee jo näiden kahden teinin kanssa muuten – ja kerran kun lapset oli vähän pienempiä ja olimme vielä kaikki samassa isossa hotellihuoneessa niin tytär tuhersi itkua vuodesohvassa kun isi kuorsasi :D Mutta kohta varmaan loppuu perhelomat muutenkin, vanhempi jo suunnittelee matkaa kavereiden kanssa…. Äkkiä se aika menee :-/

    • krista
      13.2.2024 at 13:05

      Me kans oltaisiin neljännen tekopuuhissa (heh okei ei just varmaan just tällä hetkellä vaan niin kuin yleisesti), jos olisin vaikka viitisen vuotta nuorempi. Toisaalta sitä sitten sai kuitenkin elää sitä lapsetonta elämää pitkään (mun tapauksessa 35v asti) ja ei jäänyt fiilistä, että jotain ois jäänyt tekemättä – joten en kadu, ei ole jäänyt hampaankoloon täälläkään.

      Hih mä oon joskus ajateltu, että kun tytöt ois sellaisia teinejä tai nuoria aikuisia – että mitä jos oltaisiin vaikka kahdessa bambumajassa. Ja heti perään, että KUKA NIITÄ SITTEN VAHTII, ETTÄ NE EI LÄHDE SALAA YÖLLÄ BAILAAMAAN, ei ei eijeijeijei ei voi antaa omaa bambumajaa teineille :D Okei, ei ehkä maailman ajankohtaisin ajatus :D

  • Ullis
    16.2.2024 at 18:30

    Mä nappaan kiinni tuohon kokemukseen metatöiden määrästä ja sun huomioon siitä, että ehkä eniten on noussut tunne niiden määrästä, kun on samaan aikaan univajetta.

    Mä myös olen huomannut saman tuntemuksen tässä lapsellisen elämän kuluessa – liittyen omien töiden määrän ja kuormittavuuden muutoksiin. Lasten ollessa pieniä tein suht vaativaa työtä reissuineen ja tuolloin jaksoin vielä suorittaa (liikaa) muillakin rintamilla. Mutta stressi puski just arjessa läpi ja kuormitus oli kova. Vaihdoin vähemmän kuormittavaan virkamiestyöhön ilman työreissuja ja liiketoimintavastuita kun nuorimmainen oli eskari-ikäinen ja se vapautti niin kaistaa kuin hermoja. Ja olisi toiminut varmasti pikkulapsivaiheessa myös. Palasin vaativampiin töihin reilu vuosi sitten, ja vaikka tämä on mennyt isojen lasten kanssa hyvin ja olen osannut rajata töitäni enemmän, metatöiden rasittavuus on taas nostanut päätään. Nyt onneksi niitä on jo vähemmän ja olen osannut siirtää niitä paremmin myös miehelle ja tietysti nuorisolle itselleen. Mutta siis, kokonaiskuormitus vaikuttaa! Ja mä ehdottomasti suosittelen, etenkin jos metatöistä ei erityisesti tykkää tai ne kuormittavat, niitä jaettaisiin perheessä. Sekin viisaus, että voit saada (lähes) kaiken, mutta et kerralla, on osoittautunut oivaltavaksi tässä puolen vuosisadan iässä, kun energiaa ei ole enää niin loputtomasti kuin nuorempana. (Pakko sanoa, että tässä uuden presidentin uutisointihuumassa olen välillä miettinyt, olisiko perheessä molemmat voineet toimia samalla tavalla koko ajan – en usko).