Ekaluokkalainen näöntarkastuksessa

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.

Mistä tietää, näkeekö lapsi hyvin? Mistä tiesitte, että lapsi tarvitsee silmälasit?

Tätä minulta on vuosien varrella tosi usein kysytty – meidän esikoinen siis sai ensimmäiset silmälasinsa jo 2-vuotiaana. Tosi usein kysyjä on samaan hengenvetoon kertonut, että hän pohtii näitä näköasioita juuri oman lapsensa kohdalla.

No, silloin esikoisen kanssa lapsen silmälasien tarve tuli esiin muiden silmiin liittyvien tutkimusten yhteydessä. Ja tietysti oli myös se yksi tietty kommentti aikoinaan taaperoharrastuksessa: eräs toinen äiti kysäisi minulta ohimennen, että voisikohan tuo silmien söpösti siristely viitata siihen, että tämä reilun vuoden ikäinen tirriäinen voisi kaivata silmälaseja.

Täh? Ei kai…? Sehän esimerkiksi nepalilaisessa ravintolassa pokkana poimii valkoisia basmatiriisinjyviä valkoiselta pöytäliinalta.

Vähän myöhemmin kävi sitten ilmi, että tämä toinen äiti oli tulkinnut sen söpöyssiristelyn ihan oikein.

Tuleva koululainen sovittelee silmälaseja.

Koska perheen isosiskolla on silmälasit, myös perheen pikkusiskon näköä on jo kerran taaperoisena erikseen tutkittu; silloin ei tullut ilmi mitään erityistä, mutta tietysti taaperon näöntarkastus on vähän toisenlaista kuin tällaisen isomman lapsen. Isompi osaa jo vastailla optikon tai silmälääkärin kysymyksiin ja kertoa, mitä näkee. Niinpä näin ennen koulun alkua halusimme käyttää meidän tulevan ekaluokkalaisen vielä uudestaan perusteellisessa optikon näöntarkastuksessa.

Hyvä näkö on nimittäin ihan valtavan tärkeää oppimiselle.

Lapsi ei välttämättä itse osaa suorilta sanoa, näkeekö hän riittävän hyvin – jos joku lapsi on aina nähnyt tietyllä tavalla, niin miten hän voisi tietää, näkeekö hän samalla tavalla kuin muut. Ja jos vaikka kirjaimia lukukirjan sivulla on vaikea hahmottaa tai rivit tuntuvat hyppivän, oppijalle saattaa iskeä vain hermostus ja turhauma. Esimerkiksi tämän tarinan lapsella epäiltiin jopa lukihäiriötä – kunnes kävi ilmi, että hei tämä lapsihan tarvitsee vain silmälasit!

Todellakin: joskus oppimisvaikeudet voivatkin johtua vain siitä, että lapsi ei näe riittävän hyvin. Tämän asian kanssa kannattaa olla hereillä, jotta lapsi saa mahdollisimman hyvän alun koulutielle.

Mutta mistä sen sitten tietää, näkeekö se oma lapsi hyvin?

Veikkaan, että usein ensin herää jonkinlainen orastava epäilys, joko vanhemmalla, opettajalla tai vaikkapa koulun terveydenhoitajalla. Mutta eihän sitä sitten loppujen lopuksi tiedä mitenkään muuten kuin menemällä sinne näöntarkastukseen.

Niinpä mun vastaus tuohon ”mistä sen tietää?” -kysymykseen on aina mennyt jotenkin näin: Jos asia pohdituttaa, se voi olla jo hyvä merkki siitä, että lapsen näkö kannattaa tarkistaa. Hyvä ajankohta on esimerkiksi juuri tässä koulutien kynnyksellä, jos sitä ei ole aiemmassa vaiheessa tullut tehtyä!

Lasten silmäsairauksiin ja karsastukseen erikoistuneen silmälääkäri Aurora Heickell kertoo täällä sekä täällä, miten lapsen näköhäiriöt ja näkövaivat voivat oireilla arjessa – jokaisen vanhemman kannattaa lukea nuo jutut!

Me varattiin siis meidän tulevalle ekaluokkalaiselle optikon näöntarkastus Pasilasta Triplan Silmäasemalta tuossa viime kuun lopulla. Päätös lapsen näöntarkastukseen menemisestä oli muuten hyvin helppo tehdä: Silmäasemalla optikon tekemä näöntarkastus on alle 18-vuotiaille aina maksuton.

Emme siis maksaneet käynnistämme yhtään mitään, vaan tällainen on ihan ilmaista kaikille alle 18-vuotiaille.

Jos silmälaseille olisi tarvetta, Silmäasema myös lahjoittaa ekaluokkalaiselle ilmaiset silmälasit ensimmäisen kouluvuoden aikana, mikäli silmälääkäri toteaa niille olevan tarvetta. (alle 8-vuotias tarvitsee silmälaseihin aina silmälääkärin määräyksen) Kehykset ekaluokkalaisen veloituksettomiin laseihin voi valita koko valikoimasta, samoin kaikki tarvittavat käsittelyt kuuluvat mukaan.

Eli siis aivan huikean hieno homma, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää!

Optikko ja optiometristi Nelli Pöyry tekee ensimmäisen silmiinkurkistuksen heti saapuessa.

Koko tämä näöntarkastuskokemus oli lapselle tosi hyvä – voiko sanoa jopa, että hauska kokemus. Ja onhan isosiskokin käynyt näöntarkastuksissa niin usein, että oli aika jo pikkusiskonkin päästä!

Äiti arvosti sitä, että Triplan Silmäasemalla asiointi tuntui hyvin turvalliselta näinäkin aikoina: kaikilla oli maskit, myymälässä oli väljää (käytiin arkipäivänä päiväsaikaan) ja pinnat kiiltävänputipuhtaita ja kaikki välineet desinfioitiin ennen käyttöä. Ja ihan ensimmäiseksi marssittiin kunnon saippuakäsipesulle.

Lapsi puolestaan arvosti superkivaa optikko Kirsi Jalosta. Iso suosittelu, hän oli tosi hyvä lasten kanssa! Minä vain ihastelin vieressä, miten hyvin lapsella ja optikolla synkkasi.

Esimerkiksi tässä keskustellaan siitä, että mitenkäs nämä polven naarmut oikein ovat syntyneet.

Näöntarkastus tehtiin kokonaan erillisessä huoneessa ja se kesti puolisen tuntia. Tuntui tosi kivalta, että kiireen tuntua ei tullut, vaan perinpohjainen tarkastus moninaisine ”näkötehtävineen” tehtiin kaikessa rauhassa ja niin, että lapsella oli koko ajan siinä leppoisaa ja mukavaa.

Käynnin sisältö ja tulokset menevät suoraan lapsen Omakantaan, jossa se on sitten jatkossakin hyvin tallella ja tarkistettavissa.

Ja hyvin näkyi! Optikko ei siis todennut jatkotutkimustarvetta silmälääkärillä. Aavistuksen verran plussaa voisi laittaa, jos esimerkiksi myöhemmin lukemisessa alkaisi rivit pomppia tai tulisi muuta haastetta vastaan. Tätä neuvottiin siis seuraamaan, ja niin me tietysti aiotaankin nyt tehdä.

Oijoijoi, ei siis tullut juuri nyt silmälaseja, vaikka lapsi olisi sellaiset ilomielin ottanut. Päästiin kuitenkin vielä huvin vuoksi laseja sovittelemaan ja ihastelemaan – jos sellaiset sitten vaikka jatkossa joskus saisikin.

Katsokaa, krokotiililasit!

Haha, okei no nämä olivat kyllä vielä liian isot.

Mutta oli paljon sopiviakin, ja nämä hienot turkoosit glitterkimaltelevat lasit olisivat olleet lapsen suosikit. Miten isolta koululaiselta hän näissä näyttääkään!

Jos siis teilläkin on pieni koululainen, jonka näkeminen yhtään mietityttää tai näköä ei ole tarkastettu, niin kannattaa kyllä todellankin käydä näöntarkastuksessa. Sittenpä sen tietää! Ja se oli todellinen matalan kynnyksen juttu, eli helppo ja ilmainen.

Tosiaan Silmasemalla optikon näöntarkastus on alle 18-vuotiaille ilmainen, ja lisäksi vielä ekaluokkalaisen saa silmälasitkin Silmäasemalta ilmaiseksi, jos silmälääkäri toteaa lasien tarpeen.

Just nyt koulujen alkaessa on hyvä aika käyttää lasta näöntarkastuksessa – pystyy poistamaan mahdolliset esteet oppimiselle jo ihan koulutien alkumetreillä!

…ja tulevan koululaisen mielestä se oli kivaa.

14

You Might Also Like

  • Appa
    9.8.2021 at 16:55

    Hieno postaus, kiitokset. Meidän Joel aloittaa nyt esikoulun vasta, hän on kohta 5 vuotias ja hänen vasen silmä on todella huono, hänellä on lasit ja tervettä silmää peitetään 2-3 tuntia aina päivässä. Ei ole alkanut vielä näkökyky parantua puolessa vuodessa mutta poika on mitä terävin ja ihanin ikinä vaikkei aina näekään 100 pronsenttisesti. Mutta toivotaan parasta, hyvää koulun alkua teille ja kesäähän on vielä jäljellä paljon.

    • krista
      11.8.2021 at 09:38

      Meillä kans oli esikoisella peittohoitoa taaperoisena! Onneksi näitä hoidetaan ja huomataan nykyään niin hyvin <3
      -
      Ihania loppukesän päiviä myös sinne!

  • Katarina
    10.8.2021 at 11:48

    Hei, tarkennusta pyytäisin: jos optikko toteaa lasitarpeen niin ohjaa silmälääkärille? Paljonko silmälääkärin käynti maksaa vai onko se myös ilmainen?

    • krista
      10.8.2021 at 14:09

      Tähän mun hei täytyykin pyytää Silmäasema tarkemmin vastaamaan, mutta kirjoitan niin kuin itse ymmärsin – toivottavasti menee suunnilleen oikein! Ja varmistetaan vielä Silmäasemalta!

      Eli : optikko tosiaan ohjaa alle 8-vuotiaan silmälääkärille, jos toteaa sen tarpeelliseksi. Silmälääkärille voi mennä Silmäasemalle tai halutessaan vaikka julkisellekin, jolloin voi vaikka silmälasireseptin kanssa tulla takaisin Silmäasemalle ilmaisia laseja valitsemaan. Mutta jos lapsi on jo täyttänyt 8 vuotta, ei tuota silmälääkärikäyntikoukeroa tarvita. Tämä alle 8-vuotiaan silmälääkäritarve on siis ihan yleinen sääntö, jota käsittääkseni kaikkialla pitää noudattaa. Jos käy silmälääkärillä Silmäasemalla, se on tosiaan maksullinen, mutta optikkokäynti on ilmainen. Me itsekin pähkäiltiin, mennäänkö ilmaiselle optikolle vai maksulliselle silmälääkärille, mutta todettiin, että ilmainen optikkokäynti on helpoin tapa tsekkauttaa tilanne.

      Tämä siis mun omien sanojen mukaan, mutta pyydetään vielä tarkempi vastaus Silmäasemalta.

      • Silmäasema
        11.8.2021 at 12:06

        Hei Katarina ja Krista!

        Kuten tuossa Kristan vastauksessa tulikin jo esille, optikko ei tosiaan saa määrätä laseja alle 8-vuotiaalle lapselle, vaan alle 8-vuotiaalle silmälasireseptin kirjoittaa aina silmälääkäri. Silmälääkärikäynnin voi tehdä joko kunnallisella tai yksityisellä puolella.

        Meiltä Silmäasemalta löytyy lasten näköön erikoistuneita silmälääkäreitä, joihin voi tutustua tarkemmin sivuillamme: https://www.silmaasema.fi/silmalaakarit-ja-asiantuntijat. Silmälääkäreiden vastaanottohinnat ovat lääkärikohtaisia ja määräytyvät aina vastaanoton pituuden ja tehtyjen tutkimusten mukaisesti. Käynnistä saa Kela-korvauksen.

        Ilmaiset silmälasit ekaluokkalaisille -kampanjassa silmälasit saa hankittua lapselle silmälääkärin reseptillä (voi olla myös muun kuin Silmäaseman silmälääkärin resepti). Lasit voi hankkia milloin tahansa ensimmäisen kouluvuoden aikana.

  • Katariina
    11.8.2021 at 09:02

    Myös ekaluokkalaisten terveystarkastuksessa tarkastetaan näkö (sekä lähinäkö että kaukonäkö) ja varmasti ohjataan eteenpäin jos tarvetta on. Tämä tiedoksi jos joku ekaluokkalaisen vanhempi näitä näkemisasioita pohdiskelee!

    • krista
      11.8.2021 at 09:35

      Kyllä! Just tosiaan usein kouluterveydenhoitajalta tällaiset näön haasteet voi tulla esiin, tai sitten voi tietysti olla, että vanhempi tai opettaja on sen huomannut tai epäillyt jo ennen terveydenhoitajan tarkastusta! Pääasia, että huomataan <3

  • Anna
    13.8.2021 at 22:01

    Kiitos, kiitos, kiitos Krista!
    Me käytiin tänään tokaluokkalaisen kanssa tämän jutun aiheuttaman ahaa-elämyksen siivittämänä näontarkastuksessa ja odotellaan nyt silmälaseja saapuvaksi. Ja kyllä, näkö on tutkittu terveystarkastuksissa eikä huolta ole niissä herännyt. Näin ollen en ole osannut näköasioita aiemmin kummemmin pohtiakaan. Tämän tekstin myötä tuli kuitenkin mieleen, että ehkäpä kummallisesti takkuavan lukuinnon taustalla voisi olla muutakin kuin motivaatio-ongelmia. Niin kuin olikin!

    • krista
      15.8.2021 at 17:50

      Oiiiiii miten ihana kuulla! Ai että tuli hyvä mieli, kiitos, kun kerroit <3
      -
      Ja ai hitsi miten hienoa, että menitte ja ratkaisu lukuintotakkuilulle tosiaan selvisi! Ihan uudet lukemismaailmamahdollisuudet edessä <3 Toivottavasti löytyi ihanat mieleiset silmälasit <3