Browsing Category

Uncategorized

  • Alkuraskauden oireita ja oireettomuuksia

    Eräänä aamuna heräsin, ja en tuntenut kertakaikkiaan yhtään mitään raskausoireita. Ei väsyttänyt, ei öklöttänyt, ei mitään. Ihan tavallinen olo. Sen päivän aikana olin jo aivan varma, että tää oli sitten tässä.…

  • Kohti vappua

    Tulevan vapun lähtökohdat ovat ainakin vähän paremmat kuin vuosi sitten: tällä kertaa me nimittäin tiedämme, että tänään on vappuaatto.…

  • Tulppaaninkääntötemppu

    Käännetyt tulppaanit ovat täyttäneet someni viime aikoina! Tai no okei, liioittelin. Oikeasti neuleohjekuvat ja kissavideot ovat täyttäneet someni, ainakin Instassa. Jostain kumman algoritmisyistä olen nimittäin siirtynyt shaky-shaky-boom-boom-takapuolenheiluttelijavideokohderyhmästä suoraan kirjoneulevillasukkiin ja söpöihin…

  • Viikonlopun haaste: perinneleikki koko perheelle

    Ai lapset eivät enää leiki? Tuijottavat ruutua vaan? Ja aikuiset kiinni kännyköissään kaiket illat? Hahaa! Tämän toiseksi todistan ainakin meidän perheen osalta: me ollaan koko syysloman ajan kaiket illat juostu pimeässä…

  • Koronapäiväkirja 4: näin matkustimme lentokoneessa

    Paluuta Suomeen odottaessamme olimme erittäin tietoisia siitä, että matkustaminen Suomeen on meille yksi suurimmista vaaranpaikoista saada tartunta. Oman perheemme (ja sen riskiryhmäläisen), lähipiirimme riskiryhmäläisten sekä kaikkien muiden ihmisten ja koko kotimaamme takia…

  • Melkein valmis lähtöön

    Pakkaa pakkaa pakkaa pakkaa pakkaa. Muutaman tunnin yöunilla ja hirveällä puserrustsempillä: kaikki kasaan tehokkaasti, hop hop. Tää on tehty niin monesti, että tämähän menee vaikka unissaan. (ja siltä tällä unimäärällä tuntuukin)…