Valokuvaäänimuistoja ja muuta puolihysteeristä tajunnanvirtaa

Iso osa teistä tietää varmasti hyvin, millaiset luonnondoupit saa synnyttämisestä. Ja imettämisestä. Niiden voimin sitä sitten pitkälti se ensimmäinen vuosi vedetäänkin…

Mutta hitsi saa niitä luonnondouppeja näköjään ilman yhdeksän kuukauden odotusaikaakin! Nimittäin esiintymisestä ja kilpailemisesta!

Mulle iskee aina esiintymisen jälkeen adrenaliinihumala. Esiintymistä seuraava yö menee valvoessa, kun kroppa ja pää ovat vielä jossain ylivireystilassa – ja seuraavana päivänä on ihan selvä esiintymiskrapula. Tää on jännä; tämä toistuu joka kerta ja on ilmeisesti yleinen ilmiö ainakin meidän tanssiryhmässä; kaikki valittelevat ”krapulaa” seuraavana päivänä.

Ja ilman siis alkoholia, mikä tässä mainittakoon.

Tuo sunnuntain kilpailu vei kyllä sitten tämän luonnondouppiasian ihan nextille levelille. Sellainen outo hysteerinen ylivireysolo jatkui vielä seuraavalle päivälle; oon jotenkin ihan… …outo. Yliväsynyt, mutta silti ylivirkeä – tiedättekö. Niin kuin olisi valvonut muutaman yön ja juonut tuhat kuppia kahvia ja kymmenkunta energiajuomaa päälle. Silleen ”väsytt-KLING-KLING-KLING!

Nyt kahden päivän päästä alkaa iskeä vihdoinkin se adrenaliinikrapula. Yhdessä tän flunssan kanssa. Äääähhg.

Mutta siis ihan turha kuvitella, että pystyisin vielä tänään kirjoittamaan mistään muusta kuin tästä. Niinpä kirjoitan tästä. Otan kuppiin Pandol Hottia ja kirjoitan siitä, mikä mielessäni liikkuu. Eli tämä.

12139957_10153395341837670_2542546599489202487_o

Valokuvamuisto on tuttu juttu. Kun joku hetki on tallentunut muistiin niin tarkasti, että voi ihan nähdä mielessään pysäytyskuvan siitä. Mutta sama voi näköjään tapahtua myös äänillä.

Se oli se hetki, jolloin juontaja piti hetken hiljaisuuden ennen voittajan julistamista:
”KAMLEES FROM FINLAND!!!!!”

Sitten tähän mielikuvaan liittyykin valokuvaväläysmuisto. Taustalla pimeydessä häämöttää taputtavan ja vislaavan yleisön kuva, mutta minun kuvakovalevylleni on tallentunut edestäni Alexandran ihanan punaisen tanssipuvun selkä. Nappaan siitä kiinni ja halaan. Sitten joka puolella halataan. Täristään. Itketään. Tanssigurumummeli Saroj Khan siinä meidän tärisevänhysteerisen parven keskellä, kuvia otetaan. Mrs. Bean –Jaana tiputtaa rämisten lavalle sen hemmetin pokaalin ja kaikki kikattavat hysteerisenä. Sen kansi ei enää aukea; klommoille meni.

Lavalta poistuttuani pompin ympäriinsä tehden täysin epäsopivia sheikkausliikkeitä. Meidät ohjataan suoraan lavalta Bollywood-aiheisen aikakauslehden kuvaussessioon. Kuvaajaa huvittaa, kun Duracel-tanssijat eivät meinaa pysyä pöksyissään.

Arvokkuus ennen kaikkea. Not. Me voitettiin!!!!!

Mä teen nyt paljastuksen. Me ei oltu teknisesti paras ryhmä. Ei läheskään. Mutta meillä oli sellaisia vahvuuksia, joilla me saimme yleisön taputtamaan seisten. Sellaisia, joiden ansiosta meitä vietiin fanikuvasta toiseen. Joiden takia jokaisella askeella joku (intialainen) pysäytti meidät, koska halusi sanoa: ”You were AMAZING! You are my favourite!”

12079472_1491462574480995_8000536122455445850_n

Kuva bongattu (ja lainattu) keskimmäisen intialaisen naisen omalta Facebook-sivulta. Vasemmanpuoleinen intialainen nainen oli finaalissa esiintynyt laulaja, ja takarivin intialainen tanssija belgialainen Bollywood-opettaja ja oikeassa etukulmassa saksalainen (?) tanssija. Kaksi viimeksi mainittua pääsivät soolokisan finaaliin.

Kaiken ytimessä on tietysti meidän uskomaton opettaja ja koregrafi Ilona Kolachana. Ilonan korografiat ovat sitä, mitä itse Bollywood-tanssista ajattelen – että jokainen liike ja ele kertoo tarinaa. Ikään kuin sanoittaa kertomusta. Se ei ole vain liikettä (tai sheikkaamista), se on tarinankerrontaa. Opettaessaan Ilona aina kääntää meille sanat; tiedämme, mitä tanssimme. Kun nainen laulaa, että hääyötä ennen yhdeksän rannerenkaan kilinä pitää häntä hereillä koko pitkän yön ajan, me näytämme sen tunnetilan sekä eleillämme että ilmeillämme. Että miltä se tuntuu. Odottavalta, riipivältä, jännittävältä. Olemme ujoja ja rohkeita, flirttailevia ja kainoja, iloisia ja muka-loukkaantuneita. Intialaisittain.

Kasvojen ilmehdintä ei itse asiassa ole meille suomalaisille kovin helppoa. Siinä pitää päästä yli sellaisesta suomalaistyypillisestä nolouden pelosta. Mutta sitä voi harjoitella ihan niin kuin tanssiakin! Ennen esitystä lämmittelemme paitsi kropan, myös kasvojen lihakset.

Ilonan koreografiat ovat saaneet usein intialaisilta hyvää palautetta siitä, miten ne esittävät intialaista kulttuuria. Koska siis monet länsimaalaiset koreografit vain yhdistelevät liikkeitä meidän omaan silmään kivaltanäyttävällä tavalla, ilman syvempää tietämystä; ei siis välttämättä ymmärretä nähdä vaivaa oikeasti opiskella taustatiedoksi vaikkapa intialaisia kansantansseja tai klassisia tansseja. Ilona on opiskellut näitä Intiassa, jotta koreografiat olisivat mahdollisimman autenttisia. Käytännön esimerkki: toista kilpailutanssiamme varten me opettelimme kuukausikaupalla tietynlaista askellusta – sellaista, mikä onnistuessaan näyttää helpolta ja yksinkertaiselta, mutta jonka rytmi käytännössä sotii täysin meidän länsimaalaista rytmikäsitystämme vastaan. Ihan hurjan vaikeaa saada pää (ja jalat) ohjelmoitua ihan (meille) uudenlaiseen rytmiin! Mutta se oli tärkeää, että lopputulos on just oikein eikä sinnepäin. Joten me harjoittelimme, harjoittelimme ja harjoittelimme ja laskimme garba-askelia syksyn ajan varmasti unissammekin.

Mutta vaikka kaikki tuo on meidän tanssillemme keskeistä, meillä on myös vielä jotain muuta.

bollywood kamlees jatkossa

Kimppakuva eka kierroksen jälkeen, finaalipaikan selvittyä!

Kilpailussa oli tanssijoita ympäri Euroopan. Saksan lisäksi ainakin Espanjasta, Ranskasta, Belgiasta, Sloveniasta, Puolasta, Turkista, Romaniasta… Olikohan muita…? Soolotanssin voiton vei aivan järjettömän taitava ammattitanssija Kinga Malec Puolasta. Ryhmäsarjan finaalikolmikossa oli meidän lisäksemme ryhmät Saksasta ja Sloveniasta – ja voiton vei suomalainen Bollywood Kamlees.

Miksi?

Mä väitän, että meidän vahvuus on tässä:

12080065_10153398445137670_964828673034205432_o

Kuva: Ilona Kolachana.

Ryhmä. Ryhmäsarjassa nähtiin paljon sellaisia ikään kuin… …soolotanssijoiden yhteisesityksiä. Teknisesti taitavat ammattitanssijat toistavat yhtä aikaa samoja liikkeitä; mutta ”se jokin” kenties puuttuu. Se henki, joka syntyy ihanan, toinen toistaan tsemppaavan ryhmän yhteisdynamiikasta ja… …läsnäolosta. Väitän, että meidän esitys oli finaalissa ensimmäinen, joka sai (pitkiin alkutanssinumeroihin turtuneen) yleisön hereille. Että hei vau nythän tämä show tässä käynnistyi. Jäimme mieleen. Erotuimme.

Meidän ryhmämme ei ole pelkkä tanssiryhmä, se on Bollywood-tanssiperhe.

En tiedä, onko tämän taustalla jokin Ilonan ovela ja piilotettu tarkkaanharkittu strategia vai mikä – mutta kuten kuvista (ja pelkästään jo siitä, että minäkin 38-vuotiaana kahden pienen lapsen äitinä olen kilpatanssiryhmässä mukana) olette varmasti huomanneet, meidän ryhmämme ei ole sellainen ”kaikki samannäköisiä, -ikäisiä ja -kokoisia” -tanssiryhmä. Me olemme perhe, jossa nuorimman ja vanhimman perheenjäsenen välillä on se about 30 vuoden ikäero. Olemme kaikki omanlaisiamme; ja joku puhuu lukiovuosista kuin eilisestä, toisella on pienet lapset ja kolmannen lapset kohta jo aikuisia. Se monimuotoisuus on meidän rikkautemme ja voimavaramme! Se tekee ryhmästä… …hyvän paikan olla – ja se yhteishengen ja yhteisen ilon säteily näkyy meidän tanssiimme asti.

Me kiinnitämme toinen toisemme huivit ja irtoripset. Kuljetamme toistemme tavarat jaetuissa matkalaukussa ja kimppakyyteilemme treeneihin. Annamme kaikki omastamme yhteiseen hyvään. Kannustamme, autamme, harjoittelemme yhdessä, tarkistamme liikkeitä ja ilmeitä. Viestitämme Facebookissa parhaimmillaan sadan viestin tuntivauhtia.

Me olemme ryhmä.

Ja ollaanhan me tietysti ihan hemmetin hyviä, ha ha. Olemme oikeasti!

12120148_10153398445132670_96372133939853460_o

Kuva: Ilona Kolachana

Mutta niin on moni muukin.

Itse kuitenkin spekuloin, että juuri tuo mahtava ryhmädynamiikka on se meidän salainen ase, millä me Frankfurtissa erotuimme.

”From now on Finland is Europe’s next Bollywood-capital”, sanoi toinen tuomari.
”The whole India should be proud of you”, kiitti Saroj Khan.

Valokuvantarkkoja äänimuistoja.

Voin myös mielessäni uudelleentanssia jokaisen sekunnin meidän molemmista tanssikoreografioista. Sekä karsintakierroksen ”Dhaani chunariyasta” (Bollywood-leffan musiikkivideo Youtubessa täällä) ja finaalitanssista ”Mere Hathon Mein Nau Nau Churiyanista” (Youtube-musiikkivideo täällä). Muistan liikkeeni, ilmeeni ja eleeni, muistan ne kohdat, missä eksyin rivistä (anteeksi, tytöt!) ja ne hetket, jolloin yleisö räjähti aplodeihin kesken tanssin. Vaikka joskus lavallaolohetki on mielessä jälkeenpäin sumea, nyt jostain syystä muistan kaiken. Ihan joka sekunnin.

Molemmilla kerroilla annoin tansseissa kaiken itsestäni niin täysillä, että meinasin kilpahiihtäjämäisesti oksentaa heti takahuoneoven sulkeuduttua. Tärisin kalpeana lattialla, tanssiystävät antoivat käsiin pähkinöitä, vettä ja proteiinipatukkaa.

Koska ystävää autetaan.

En unohda sitä vuorokautta ikinä.

12120189_10153398445337670_5892946207662175300_o 12079842_10153398445152670_2828235717962874704_o12138490_10153398445342670_8952296213564769239_o

Kuvat: Ilona Kolachana

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Yritän kirjoittaa huomenna jo jostain muusta. Saas nähdä :D Mutta kiitos, kun (jos) olette jaksaneet lukea mun tanssihöyryilyjä :) Ihan mielettömän iso kiitos myös kaikille meitä onnitelleille ja muille tsempanneille ja henkisesti meidän voitossa mukanaolleille! Hehe mähän oon ollut täysin koukussa onnitteluiden seuraamiseen – ihanaa, kun Insta ja Facebook vaan paukkuvat onnitteluista jopa ympäri maailman. Ainutkertaista. Todellakin.

PS. Videot meidän omista tansseistamme ilmestyvät jossain vaiheessa intialaisen telkkarikanavan (sieltä oli kuvaaja paikalla) nettisivulle. Haluatteko nähdä?

68
Like

You Might Also Like

  • melkein naapuri
    13.10.2015 at 14:39

    Halutaan nähdä videoo!! Ehdottomasti!

    • krista
      13.10.2015 at 15:44

      Jee! Mä laitan heti, kun (JOS! KUN!) saan käsiini!

  • vannikkila
    13.10.2015 at 14:48

    Ai halutaanko? Tottakai halutaan! Mä jo mietin, että millä sanoilla voisi yrittää löytää youtubesta :D

    • krista
      13.10.2015 at 15:44

      Hihi meidän ryhmäläisetkin kuumeisesti seuraavat sitä sivustoa, mihin sen pitäis tulla ”in three hours” tai siis ”in three days” tai siis ”tomorrow” eli käytännössä tarkoittaa, että jouluun mennessä EHKÄ :D :D :D

  • ElinaBeE
    13.10.2015 at 15:31

    Olisi tosi kivaa nähdä video! Sun innoittamana oon muuten ensi viikolla menossa ihan ensimmäiselle Bollywood-tanssitunnille ikinä :D Saas nähdä onko mun juttu!

    • krista
      13.10.2015 at 16:02

      Hitsi mihin mun kommentit häviää, oon yrittänyt vastata sulle jo kahdesti… Tuleekohan kohta tuplana? Tai siis triplana, kun sanon vielä kolmannen kerran, että:

      Ihan mahtavaa! Toivottavasti hurahdat yhtä ihanasti kuin minäkin! :)

  • Maija
    13.10.2015 at 16:20

    Heti kun olin nähnyt sen pokaalikuvan instassa, tuli mieleeni yksi blogiteksteistäsi pitkän ajan takaa: ehkä yksi asia Kamleesien menestyksen takana on sekin, että te tanssitte like everybody’s watching :) Niin kuin tietysti tanssikisassa pitääkin, mutta en silti usko sen läheskään kaikilta onnistuvan tai tulevan luonnostaan.

    • krista
      13.10.2015 at 16:21

      Apua mulla ihan nousi iho kananlihalle, kun luin tän sun kommentin! Tiedätkö – olet sataprosenttisen oikeassa!!!! Vau. Niin totta!

  • Kukka
    13.10.2015 at 16:26

    Nyt on kyllä todellista esiintymishumalaa ilmassa!
    Suuret onnittelut koko ryhmälle voitosta! Intian lisäksi Suomikin saa olla teistä ylpeä. Mulla tuli monet kylmät väreet, kun luin näitä kilpailuun liittyviä tekstejä. Miten mahtavaa ensinnäkin se, että saat kahden lapsen äitinäkin tanssia (koska tanssiminen nyt vaan on yksi aivan ihana asia) ja toiseksi, että sinulla on noin mahtava ryhmä ympärilläsi. Siinä, että saa kuulua heterogeeniseen ryhmään, jossa on tiivis yhteys – siinä vain on sitä jotain ja PALJON.

    Yksinkertaisesti: <3 <3 <3

    • krista
      13.10.2015 at 16:45

      Niin on! Koska tää menee ohi? Meneekö tää ohi? Vai saakohan aina olla kännissä? :D

      Kyllä myös tuolle kaikelle muulle. Mähän muuten aloitin koko Bollywood-tanssiharrastuksen vasta Silvan syntymän jälkeisenä syksynä (eli oon tanssinut vasta kolme vuotta ja siinäkin oli puolen vuoden tauko, kun olin liikuntakiellossa, kun odotin Seelaa) ja se on alusta asti ollut mulle se iso oma henkireikä tän lapsiperhehärdellin keskellä. Välillä treenejä on ollut kerran viikossa, välillä ennen esiintymisiä tai tätä kilpailua melkein päivittäin :D Joskus väsyneimmillä elämänhetkillä on tuntunut, että tuo tanssi on ollut ainoa hetki, jolloin voi olla tunnin tai muutaman tunnin niin, että ei ajattele lapsiasioita YHTÄÄN. Kun keskittyy vaan, että univelkaisenakin pystyy oppimaan koreografian ja pysymään muiden perässä :) Se tekee niii-iiiin hyvää arjen vastapainona!

      Ja kyllä, toiseksikin tuo ryhmä <3 <3 Mä oon niin onnekas!

  • Inka
    13.10.2015 at 17:10

    Tunnistan niin tuttuja fiiliksiä tuosta. Oon yhtä eri tanssilattia harrastanut pienestä pitäen ja esiintymisen jälkeinen humala -> krapula on niin tuttu ilmiö :D lapsena olin myös tosi kiukkuinen esityksen jälkeen, kun olisin halunnut vielä jatkaa tanssimaailmassa enkä mennä vaikka illalla nukkumaan :D miekin haluaisin koittaa joskus bollywood-tanssia, mutta täällä kaupungissa ei ilmeisesti voi. Täytyy muuttaa Helsinkiin!

    • Inka
      13.10.2015 at 17:10

      *tanssilajia siis

    • krista
      13.10.2015 at 18:30

      Jännä ilmiö tämä adrenaliini(?)humala! Turtuisikohan siihen, jos esiintyisi työkseen vai olisiko aina pienessä nousussa? Tuli nimittäin ohikiitäväksi hetkeksi mieleen muusikot ja tarve ”nollata” keikan jälkeen. Heh itse olen kyllä aina jälkeenpäin niin puhki, että virtaa ei riittäsi edes ”nollaukseen” – ei kyllä sitten nukkumiseenkaan.

      Vastaavasti tuli mieleen oma kokemus ensimmäisestä laskuvarjohypystä! Silloin oli samanlainen adrenaliiniryöppytunne useamman päivän päällä! Ehkä tämä on se juttu, mikä koukuttaa extreme-lajeihinkin :)

      Suosittelen kokeilemaan! Jos teillä ei ole kursseja, niin sitten vaikka jonain viikonloppuloman intensiivikurssina, niitäkin aina silloin tällöin näkee järjestettävän :)

  • Karin
    13.10.2015 at 19:10

    Totta kai me halutaan nähdä!! Kysytkin vielä, varsinkin ton hääyö-ilme-kuvauksen jälkeen.
    Ja kun kerroit teidän hyvistä puolista ja tuomareiden suitsutuksista, niin mä täällä hormonihuuruissa pidättelen kyyneleitä :)

    • krista
      13.10.2015 at 19:54

      Oh, kiitos! Hui tässähän alkaa tulla jo paineet, että onko se oma hääyöilme sit onnistunut vai ei :D

  • Kahvittelija
    13.10.2015 at 19:30

    Ihanaa, onnea!!! Videoita kehiin vain :)

    • krista
      13.10.2015 at 19:54

      Hitsi oon käynyt kyttäilemässä sitä telkkariasemasivustoa, mutta ei vielä näy. Toivottavasti tulee kuitenkin!

  • Ii
    13.10.2015 at 19:45

    Jeee, onnneee niin paljon mahtavasta kokemuksesta ja voitosta! Ja video tanssista kiinnostaa!

    • krista
      13.10.2015 at 19:55

      Kiitos! <3 Hitsi toivottavasti saadaan se video!

  • Mie vaan
    13.10.2015 at 19:52

    Onnea! You rock, vai mitä se ois Bollywood-slangilla?

    • krista
      13.10.2015 at 19:53

      ”You rock” voisi hyvinkin olla laini jostain Bollywood-elokuvasta :D Eli just noin se sanotaan! :D Kiitos! <3

  • Johanna K.
    14.10.2015 at 12:56

    Suuret onnittelut hienosta tuloksesta! Varmasti kyllä upea tunne, jos ja kun ootte pitkään jo yhdessä harjoitelleet, ja sitten tulee tuollainen bonus kaiken muun kivan päälle. :) Ja just kiva juttu, että kirjoitat aidosti ja rehellisesti onnen ja tyytyväisyyden tunteista. Tarttuu hyvä mieli itsellekin.

    • krista
      14.10.2015 at 21:41

      Kiitos! <3 Tää on tietysti näin tällaista ylitsepursuavaa jälki-intoa, että sitä on tosi vaikea pitää sisällään :D Mietin ennen kuin aloin tätä kirjoitta, että oisko pitänyt kirjoittaa jostain muusta (että osaa varmasti jo kyllästyttää), mutta sitten totesin, että EN PYSTY. Pitää kirjoittaa siitä, mikä on mielen päällä :)
      -
      Mutta joo, TODELLA upea tunne! Me ollaan treenattu syksyllä tosi tiiviisti (jotain 10 tuntia viikossa) ja tietysti jo pelkästään tuonne meno oli sen arvoista. SItten, kun tuli vielä noin huikea voitto, tuli tietysti päälle vielä sileen ekstra-VAU olo! Niin kuin että iso työ tuotti tulosta <3

  • Juika
    14.10.2015 at 15:30

    Onneksi olkoon!! Odotan videoita! Kirjoitit niin hienosti ryhmästänne! Tuli melkein ikävä omia tanssivuosia. Löytäisinköhän itseni taas joskus tanssitunnilta?

    • krista
      14.10.2015 at 21:46

      Kiitos! Jos tuntuu, että tanssi tuottaisi sulle iloa, niin SUOSITTELEN! Mä oon ainakin saanut tuosta tän viimeisen kolmen vuoden aikana niin paljon ihania muistoja ja hetkiä ja kokemuksia, että <3 <3 <3 Todellinen henkireikä tähän lapsiperhehärdelliin!

  • Pax
    14.10.2015 at 16:13

    Kuulostaa ihanalta! Ryhmässä tekemisessä syntyy tosiaan ihan oma meininkinsä, joka välittyy myös katsojalle, ja näköjään tuomaristollekin. Kun kaikki kannattelee toisiaan, ei pienet virheet haittaa!

    • krista
      14.10.2015 at 21:47

      Kyllä! Mäkin tosiaan huomasin eksyneeni muutaman kerran kuviosta – mutta ehkä saan anteeksi, kun voitto tuli ryhmälle silti :D