Trendin unelmamatkahaaste: safarilla Tansaniassa

Trendin unelmamatkahaaste – oh! Ei varmasti yllätä ketään, että minä osallistun tähän.

Ainoa ongelma oli valita yksi unelmakohde. Mikä ihme olisi niin yksi ylitse muiden…? Hetken mietittyäni oli ratkaisu kuitenkin aivan selvä: yksi reissu on ollut jotain ihan muuta. Kerran elämässä -matka *). Meidän safari Tansaniassa kesällä 2010.

*) tai no okei ehkä kaksi kertaa: oon jo kuullut, että Joel on lupaillut Silvalle, että joskus me mennään kaikki katsomaan leijonia, norsuja ja kirahveja niiden oikeaan elinympäristöön…

*******

Lensimme Arushaan Frankfurtin kautta, ja majoituimme yhden yön kämäisessä paikallisessa hostellissa. Heti ensimmäisenä aamuna lähdettiin jeepillä liikkeelle – viiden päivän safari oli ennakkoon varattu massiivisen safarinjärjestäjäkartoituksen ja sähköpostitse tehdyn tarjouspyyntökilpailun jälkeen.

Tämä ei ollut budjettimatka. Huh sentään niitä hintoja. Mutta ajattelimme tosiaan, että kerran elämässä. (tai kaksi) Siksi varasimme oman jeepin (useimmiten safari tehdään ryhmissä, ja yleisin kesto on kolme päivää), jossa hyvinvoinnistamme ja turvallisuudestamme vastasi viiden päivän ajan oma kuski/opas sekä oma kokki, joka vieläpä kokkasi minulle erikseen kasvisruokaa. Lisäksi halusimme yhtenä päivänä liikkua poikkeuksellisesti patikoiden – tämä aiheutti keskimääräistä enemmän säätämistä (onneksi safaritoimisto hoisi koko homman), että saatiin rekrytoitua konekiväärillä varustettu luonnopuiston ranger turvaksemme.

Tässä ”meidän jengi” Hamish (opas), Joel, Michael (kokki) ja minä:

Viiden päivän safariin mahtui sopivasti kolme kohdetta: Tarangirin luonnopuisto, Serengeti sekä Ngorongoron kraaterialue. Yöt vietettiin tavallisissa teltoissa leirintäalueella – kyllä, ihan siellä luonnossa, kaikkien eläinten seassa.

Vain kerran meinasimme kuolla – tarina täällä.

Niin joo ja sitten oli tietysti myös se Joelin malaria (löytyy samasta tarinasta täältä). Mutta se puhkesi vasta safarin jälkeen Sansibarilla, joten se ei ehkä liity tähän safariin – vai…? :)

Apua ei noista enempää, vaan takaisin aiheeseen: unelmamatka siis :)

Voisin kertoa, että nähtiin ihan lähietäisyydeltä kymmeniä leijonia, satoja norsuja ja seeproja sekä tuhansia gnuita. Ja kirahveja virtahepoja, apinoita ja vielä mitä. Mutta kuvat. Niitä tarvitaan ihan ehdottomasti tähän kertomukseen. Pienellä vaaleanpunaisella pokkariräpsykamerallani ikuistin mm. tällaista:

Yksi unohtumattomista hetkistä oli the kill. Meille kävi siis aivan älytön tsägä: näimme lähietäisyydeltä, kuinka leijona tappoi antiloopin.

Ajaessamme paikalle leijona oli jo uuvuttanut porukastaan eksyneen antiloopin, joka makasi syvään huohottaen keskellä pientä ajotietä. Pysäytimme jeeppimme kohteliaan välimatkan päähän – leijona vaani tien laidan heinikossa täsmälleen samassa asennossa kuin meidän Tikru kotipihalla kärpäsiä pyydystäessään.

Ja sitten: hyökkäys! Suoraan jeeppimme edestä. Väsynyt antilooppi ehti hädintuskin kavahtaa pystyyn. Tappo tapahtui arviolta puolessa sekunnissa.

Leijona ei ollut iloinen saamastaan jeeppiyleisöstä. Se käveli aivan kulkuneuvomme edestä ja murisi äänekkäästi: uskaltakaapa tulla saaliinjaolle… Poistuimme paikalta, koska emme halunneet läsnäolollamme häiritä tämän enempää luonnon järjestystä.

Toisin kuin kotona luonto-ohjelmia katsoessa, luonnossa ei tullut mieleenkään kauhistella antiloopin kohtaloa. Se kuului asiaan. Elämään Serengetillä. Eivätkä tällaiset näytkään kuvottaneet:
(varoitus – nyt tulee hc-materiaalia)

Korppikotkien läsnäolosta saattoi jo aavistaa, että…

…leijona on saanut saaliiksi jotain.

Kaksi eläintä ylitse muiden tekivät vaikutuksen. Tietysti ensinnäkin ne leijonat – kun villi leijona kääntää tuimasti katseensa ihmistä kohti, syöksyy joku alkukantainen kauhun aalto läpi koko kropan. Vaikka jeeppien kimppuun leijonat tuskin koskaan (?) hyökkäävätkään.

…paitsi voi sanoa, että vähän (järjettömästi) pelotti, kun joutui joskus käymään kyykkypissalla jeepin takana. Siinä keskellä tietä, Hamishin seisoessa aseistettuna puolen metrin päässä. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että olisi lähtenyt jotain puskaa etsimään.

Ja toinen eläin, josta ei vaan silmä saanut tarpeekseen: kirhavi.

Privaatti-safarin hyviä puolia: voi pysähtyä halutessaan vaikka tuntikausiksi piirtämään eläimiä ilman, että kukaan hoputtaa eteenpäin.

Aivan käsittämätön pitkäkaulainen koikkelehtija – kuin suoraan jostain esihistoriasta. Näyttää lempeältä ja harmittomalta. Mutta jos haluat nähdä hongankolistelijan toisen luonnon, heitäpä YouTubeen hakusanat ”fighting giraffes”. Sen jälkeen mielikuvat harmittomasta honkkelista eivät ole enää koskaan ennallaan.

Matkakampausta tekemässä.

Ngorongoron kraaterialueella näimme myös elämämme liikenneruuhkan. Päädyimme keskelle gnuiden massavaellusta. ”Gnu! Gnu! Gnu!”, ne huusivat omaa nimeään. Eikä puhettakaan mistään väistämisestä. Olimme gnuruuhkassa jumissa varmaan lähemmäs toista tuntia.

Sen sijaan patikointipäivän eläinbongaussaldo jäi aika pieneksi, mutta päivä konekiväärimiehen kanssa ja valtavilla kraatereilla kävely oli tietysti kokemus jo sinänsä.

Joel pääsi myös Tazania leikkimään:

Kraaterin pohjalla olisi ollut hyvällä tsägällä mahdollisuus nähdä leopardeja…

…mutta me saimme tyytyä vain tuoreisiin tassunjälkiin:

Kokonaisuudessaan safari oli aivan huikea – suosittelen aivan ehdottomasti.

Lasten kanssa tällaiselle matkalle lähtöä täytyisi kyllä suunnitella vähän tarkemmin. Isommalla (lue: tosi-tosi isolla) rahalla luonnonpuistoissa voi yöpyä myös talomaisemmissa ”teltoissa”, joissa on omat vessat ja suihkut – ja tietysti myös turvatummat oltavat. Myös jeepissä istuminen useamman päivän ajan ei varmasti ole ihan leikki-ikäisten juttu – sieltä kun ei pääse pois, vaikka millainen hermostumishepuli iskisi. Mutta esimerkiksi kouluikäiselle safari olisi varmasti aivan uskomattoman upea kokemus.

Safarin jälkeen lensimme vielä Arushasta Dar es Salamin kautta reiluksi viikoksi Sansibarille. Mutta pakko myöntää: safari oli niin käsittämätön elämys, että sen jälkeen valkoinen ranta ja turkoosi meri olivat liian… …tavallisia. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, Sansibar ei enää onnistunut tekemään vaikutusta kaiken safarilla koetun jälkeen.

Plussat ja miinukset:

+ ainutlaatuinen, unohtumaton, järisyttävä… …mitkään ylisanat eivät riitä

– kallis, kallis ja kallis
– yöpyminen leirintäalueella ei kovin turvallista tai mukavaa – paremman majoituksen hinnat puolestaan tähtitieteelliset

*******

Mutta joo, kuten alussa totesin: kerran elämässä.

Tai kaksi.

Tyytyväiset turistit maisemassa.