Muuttolinnut parveilevat pelikaanivarastolla

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Pelican Self Storagen ja Indieplacen kanssa.

Oispa aika hienoa jo kertoa, että operaatio aikuisten makuuhuone on valmis, vanhaa vaatehuonetta korvaavat uudet säilytysratkaisut olemassa ja meidän pelikaanivarastoa ei enää tarvita.

Mutta ei ole valmista, ei.

Tapahtui kaikenlaista elämää tässä välissä – tarkemmin sanottuna tuolle hyllynnikkarointivastuulliselle puolisolle tupsahti sellaista työkiirettä, että kodinremppahommat laitettiin meillä suosiolla tauolle. Mutta marraskuussa operaatio taas toivottavasti jatkuu! Jos hyvin käy, me saadaan yläkerran uusi huonejärjestely korkattua jo ennen kuin lähdetään vuodenvaihteessa sinne Espanjaan.

”Tämä ei ole sitova sopimus”, Joel tuossa vieressä (lakonisesti) toteaa.

Jos (kun?) meillä sitten loppuvuonna aikuiset nukkuvat omassa makuuhuonessaan (WOU), nousee sitten esiin seuraava pieni pulmanpoikanen.

Aikaisempina vuosina me ollaan tyhjennetty meidän koti talvivuokralaisia varten pakkaamalla kaikki ”irtotavara” just sinne vaatehuoneeseen. Mitä nyt sitten, kun sitä vaatehuonetta ei enää ole, vaan se huone onkin makuuhuone…?

Minne ihmeeseen ne vuokralaisten alta pois pakattavat tavarat sitten laitetaan?

No – tadaa – siihen on onneksi jo vastaus olemassa: tuonne meidän Viikin Pelican Self Storageen.

Eikä muuten olla ainoita. Viime viikonloppuna, juuri tuossa alla olevan kuvan ottamisen hetkellä, kuvassa vasemmalla näkyvän hissin ovi aukesi – kappas, tuttuja! Sieltä tuli esiin ihan yllättäen meidän tuttavaperheen mies, Espanjaan talvimuuton keskellä. Ai tekin täällä! Jos oikein ymmärsin, heillä taisi viimeiset tavarat mennä juuri varastoon ennen talvehtimismuuttoa. Mahtavaa!

Espanjan-muuttolintujen parvikeskittymät ovat selvästi:
a.) Fuengirolassa Los Bolichesin kaupunginosassa
b.) Viikin Pelican Self Storagella

Me ei sentään oltu tuolla Viikissä vielä Espanjaan-pakkaamisen pyörteissä, kun mehän eletään vielä nämä tulevat kuukaudet tukevasti vielä tässä Suomi-kotosalla. Sen sijaan nyt viikonloppuna me vietiin pelikaanivarastolle kesän viimeisiä merkkejä: pari laatikkoa kesävaatetta, puutarhakalusteiden pehmusteet, Kreikasta ostetut uimalelut (kyllä, roudattiin ne Suomeen) sekä vierassänkynä toiminut ilmapatja.

Ja kotiin päin tuotiin varastolta koko porukalle talvihanskat.

Meillä on tällä hetkellä tuolla Viikin varastolla vuokrattuna 1,5 neliön kokoinen varastohuone, ihan pienimmästä päästä siis. Sinne mahtuu kuitenkin yllättävän paljon tavaraa, sillä tila on tosi korkea. Täyskorkeita ”lattiasta kattoon” -laatikkopinoja tuolla on nyt tällä hetkellä neljä, ja lisäksi väleihin mahtuu esimerkiksi mattorullia. Olisimme voineet ehkä pelata laatikkotetristä tarkemminkin, mutta yritimme täyttää varaston niin, että toisaalta tila on käytetty tehokkaasti, mutta toisaalta löydämme sieltä helposti kaiken tarvitsemamme.

Saas nähdä, joudutaanko me Espanjaan lähtiessä vaihtamaan vähän isompaan kokoon – mutta tähän kompaktiin malliin me nyt kuitenkin ensin tähdätään.

Vaatehuoneen rempan takia poispakattujen tavaroiden ja kesätavaroiden lisäksi tuolla varastolla on just nyt esimerkiksi meidän villaiset talvimatot (ne sieltä jo pian haetaankin lattialle laitettaviksi) ja Suomi-Espanja -siirtymisissä tarvittavat tyhjät matkalaukut.

Toinen noista kuvissa näkyvistä Pelicanin vihreistä laatikoista on itse asiassa tällä hetkellä tyhjä (samoin kuin tuo keltainen matkalaukku), sillä niistä sain myytyä syksyllä kirppiskamaa eteenpäin. Ensi viikolla ne kuitenkin täyttyvät mökiltä tuotavista tekstiileistä. Ajateltiin siis helpottaa vähän kevään mökinsiivousurakkaa ja hakea kaikki tekstiilit sieltä talveksi pois – näin ne pelastuvat akuutilta mökkihiirenkakkaukselta talven aikana.

Jaiks toivottavasti niitä ei ole siellä mökillä ihan kakattu jo… Ylihuomenna mennään katsomaan!

Tämä varasto on tosiaan niin siisti, ilmastoitu, turvallinen, ja vailla kosteutta, että täällä voi huoletta säilyttää monenlaista tavaraa. Ei todellakaan tarvitse pelätä homehtumisia (niin kuin kävi aikoinaan mun asunnon kellarissa säilyteyille tavaroille, siitä täällä) tai vaikka niitä hiirenkakkoja.

Meille tuon Pelican Self Storagen toimivuuden yksi tärkeä tekijä on sijainti: tuonne Viikkiin ajaa meiltä kymmenessä minuutissa. Niinpä siellä ihan oikeasti voi vain käväistä; se on auki klo 5.30 – 24.

Homma toimii niin, että ensin kulkulupalätkällä avataan portti, ja sitten vaan ajetaan auto suoraan katetulle lastausalueelle (näkyy tuossa ulkokuvassa, jossa lukee Lastaus). Nyt tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa ei päästy ihan suoraan oven eteen, kun paikalla oli useita muitakin. Syyssateisen lauantai-iltapäivän ruuhka! Mutta aina ennen on saatu auto suoraan siihen oven eteen.

Sitten samalla kulkulätkällä ulko-ovi auki, ja siitä saa valikoida käyttöönsä sopivan nokkakärryn tai tuollaisen rullakon; rullakko on mun lemppari, se liikkuu niin keveästi, että lapsetkin jaksavat (ja haluavat) sitä työntää. Sitten hissillä oikeaan kerrokseen, ja pitkin hauskannäköisiä vihreäovisia käytäviä omalle lokerolle. Lapset tykkävät käydä tuolla, niiden mielestä tuo paikka on mahtava suunnistussokkelo!

(okei ja mun mielestä myös)

Lasten mielestä hauskaa on myös liiketunnistimilla toimivat valot: kun kävelee kulmalle ja katsoo aina uudelle käytävänpätkälle, sinne syttyy itsestään valot. Taikuutta! Harry Potter!

Me itse tehtiin kevään blogiyhteistyön myötä saadun lyhyen ilmaisjakson jälkeen tuonne oma vakituinen varastonvuokraussopimus (ihan omalla rahalla), jota me jatketaan nyt ainakin kevääseen asti, ehkä pidempäänkin.

Sellaista me ainakin on vähän nyt väläytelty ajatuksissa, että ”akuutin tarpeen” (tuo huonejärjestysremppa ja kevätkuukaudet Espanjassa) jälkeen me voitaisiin vaihtaa siellä pienempään varastoon, 1 tai 0,75 neliöön. Siellä saisi jemmattua vaikka talviliikuntavälineet ja muut talvivarusteet kesäisin, ja nuo mökki/puutarhatekstiilit sun muu kesäkama talvisin.

Pakko jakaa tähän vielä Joelin sanat viime käynnillä Viikin Pelican Self Storagella:

”Oi olisipa muukin elämä yhtä hyvin järjestyksessä kuin laatikot näiden siistien käytävien ja vihreiden numeroitujen ovien takana.”

Ai mmmmitä…? Eiks meidän elämä muka ole…?

Kaupallinen yhteistyö: Pelican Self Storage ja Indieplace

8
Like
1

You Might Also Like

  • Noona
    28.10.2019 at 19:29

    Olisipa kyllä erittäin kätevä tuollainen varasto! Meidän kerrostalosta löytyy onneksi sentään tilava vintti, mutta se ei oikein sovellu esim. juuri vaatteiden säilyttämiseen, kun ei ole lämmitetty.

    Päädyin tämän postauksen alusta tuonne keväällä julkaisemaasi postaukseen, jossa kerroit että olette myymässä teidän bugiksia! Haha, näin puoli vuotta myöhemmin on hyvä tulla kyselemään, mutta kun kommenttiosiossa ei ainakaan mitään lopullisia kauppoja näytetty tekevän niin on ihan pakko nyt varmistaa, että eihän ne nyt vaaaaan sattuisi olemaan vielä uutta kotia vailla? Epätoivoisen huutelua jne. :D :D

    • krista
      28.10.2019 at 19:39

      Joo vintit ja kellarit voi parhaimmillaan olla hyviä, etenkin jos on lämmitetty ja ilmastoitu! Oon nähnyt etenkin uudemmissa taloissa hyviä. Mulla on ollut kerrostalokodeissa joskus hyviä ja joskus huonoja kokemuksia; huonoimpia varmaan kellarimurrot (harmittaa vieläkin, että kaikkien aikojen paras reissurinkka varastettiin) ja sit se case homehtuminen, kun tyhmänä vein ”perunakellariin” tavaraa enkä tajunnut, että totta kai siellä olevat tavarat homehtuu :( Sekä murroissa että homehtumisessa vakuutus on toki korvannut, mutta sit harmitusta se ei tietysti ole poistanut! MUTTA tosiaan joissain taloissa on tietty parempiakin varastointimahdollisuuksia!

      No hitsi Bugikset sitten meni keväällä, meidän ystäville. Tässä talossa ei ole enää yksiäkään vaunuja pyörimässä tilaa viemässä, wohoo :D Mutta toivottavasti teille löytyy sopivat! Hei meidän tutut taitaa muuten olla myymässä myös omiaan, kysynkö? Heillä mustat ja huippuhyväkuntoiset! Jos eivät ole saaneet hekin jo myytyä, mutta voin kysyä, jos haluat!

      • krista
        28.10.2019 at 20:38

        …ja höh, kuulemma tuttujenkin Bugikset jo myyty! Mutta varmasti jostain löytyy teillekin hyvät! <3

        • Noona
          29.10.2019 at 18:15

          Tuollaiset varkaudet on kyllä tosi tylsiä :( Mutta onneksi edes ton parhaan reissurinkan kohdalla vakuutus sentään vähän jeesasi tilannetta, vaikka eihän se tosiaan yhtään sama ole…

          Hitsi, että teidän Bugikset ehti mennä – ja siis näin mä vähän arvelinkin, mutta ihan pakko oli varmistaa! Mutta mahtavaa teidän kannalta kuulla, että ainakaan vaunut eivät sitten ole puutalosta tilaa viemessä :D Kiitos tosi paljon tuttujen Bugistenkin kyselystä <3 Harmi, että nekin olivat ehtineet mennä, mutta meillä on onneksi tässä ihan hyvin aikaa setviä vaunuasioita, kun vasta huhtikuussa odotetaan pikkukaveria saapuvaksi! Eli ihan varmasti löytyy meillekin vaunut vielä.

  • Torey
    29.10.2019 at 09:27

    Meillä oli varasto joskus jostain. Oisko ollu jonkun muuttorumban/rempan kohdalla. 😅 Tosi kätevää oli saada tavarat turvalliseen paikkaan!
    Ja kaipa nuo vaan yleistyy kun kodeissa saattaa olla tosi vähän varastotilaa. Meidän nykyisessä talossa tosin sitä ongelmaa ei ole. Meidän varastot saa porukat aina huokaamaan ihastuksesta. 😂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/10/27/upea-tilaisuus/

    • krista
      29.10.2019 at 11:03

      Joo, omat hyvät varastotilat ois kyllä niii-iiin luksusta! Me ollaan puhuttu, että jos me joskus rakennettaisiin itse suunnitellen oma talo, siinä olis ensinnäkin kuisti (oh!) ja toiseksi hyvä kuraeteinen, sellainen jossa on säilytystilaa likaisille ja mielellään myös pesupiste! Ja sitten kolmantena käytännön juttuna tilava hyvä (ei kosteutta keräävä) varastotila, johon sais järjestelmällisesti just vaikka ”väärän kauden” kamat siirrettyä pois perusvaatekaapista pyörimästä. Ja sit neljäntenä asiana vielä suora käynti myös keittiöstä tai olohuoneesta ulos! Että kesällä voisi vaan astua huoneesta ulkoilmaan ilman, että tarvitsisi kiertää eteisen ja portaiden kautta :)

      Varmaan monissa taloissa on sama kuin mellä eli neliöitä on otettu/otetaan asumiseen mahdollisimman paljon, sitten varastointitilalle ei jääkään neliöitä. Meilläkin neliöitä on virallisesti alle sata eikä huonejärjestyskään ole ”nykyihmistehokas” (tavallaan vain kolme huonetta eikä niistäkään yksikään ole ”normaali” ovilla kokonaan suljettava huone), mutta tähän me aiotaan mahtua ja mahdutaankin. Vaikka sitten plan b, c ja d käyttöön ottamalla tilaratkaisuissa. Toive on, että koskaan ei tarvitsisi muuttaa pois <3 Sitten vaan luovilla tilaratkaisuilla yritetään pärjätä. Jossain vaiheessa tulee vastaan, jos lapset haluavat/tarvitsevat omia huoneitaan, mutta jotain keksitään kyllä sittenkin :)

  • Kaisa
    1.11.2019 at 21:45

    Oi Krista te lähdette taas, onnellista eloa teille rakkailla rannoilla ja vuorilla!

    • krista
      1.11.2019 at 21:53

      Kiitos! <3 Miten sinun osaltasi, tuletko joskus vielä uudestaan? :)