Koiramäen äijähistoria

Saimme vähän aikaa sitten läheiseltämme lahjaksi tytöille Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historian – oi, se on varmaan huippukiva kirja! Ihanaa, Koiramäen hauskojen hahmojen avulla lapset voivat varmasti oppia, miten ennen elettiin. Millaisia vaatteita käytettiin, millaisia ruokia syötiin? Millaista on ollut lasten elämä ennen?

Tuota tuota:

Tuota tuota tuota:

Tuota tuota tuota tuota:

Tuota tuota tuota tuota tuota:

Eäääh.

Yksinkertainen kysymykseni kuuluu: MIKSI?

Miksi hemmetissä Suomen historia on aina sotahistoriaa ja erilaisten ukkeleiden historiaa?

Historiassa olisi niin paljon muutakin kerrottavaa. Ainakin omalla kouluajalla myös kouluhistoria oli tosi isoilta osin taisteluiden nimiä ja vuosilukuja, ja paikasta toiseen siirtyviä sotajoukkoja. Toki historia on sitäkin. Mutta miksi aina vain sitä?

No. Kirjapettymyksestä huolimatta en halua olla kirjan arvostelemisessa epäreilu: ei tämä kirja sentään ihan pelkkää sotaa ole. Sotien lomasta nimittäin pilkahtelee hauskoja kertomuksia – ja kun lapsi haluaa haluaa haluaa tätä iltasaduksi (viisivuotias on tästä kirjasta hurjan kiinnostunut), yritän valita luettavaksi juuri niitä (valitettavan harvoja) kohtia.

Kuten:

Ja:

Pettymys ehkä kumpuaakin siitä, että tässä olisi ollut aineksia (ja mun omia ennakkotoiveita) myös kerrankin erilaiselle historiankirjalle. Olisi vaan ollut lisää näitä kiinnostavia kertomuksia ihmisistä ja elämänmenosta.

Mutta ei. Taas jumittui suomalainen historia jumittui jonnekin rintamalle.

Lapsihan siis tosiaan tätä kirjaa ihan rakastaa. Eilenkin juuri ennen nukkumaanmenoa pääsin iltasatuna kertomaan, miten Kaarle Herttua tuli tappamaan Klaus Flemingiä, joka olikin harmi kyllä ehtinyt kuolla omia aikojaan – mutta vihaisena Kaarle Herttua rähisi arkun ääressä ja nipisti ruumisarkussa makaavaa kuollutta marskia nenästä.

Nice. Hyvää yötä, kauniita unia.

 

PS. Ettei joku luule lahjahevosista ja niiden suuhun katsomisesta: kirjan lahjoittaja ei  pahastu tästä kirjoituksesta, hän itse oli se ensimmäinen, joka kirjan sisältöä alkoi ihmetellä sitä meidän lapsille lukiessaan.

28
Like

You Might Also Like

  • Karoliinan
    13.2.2018 at 13:32

    Kunnaksen Koiramäen talossa -kirja on enemmän ehkä sellainen millaista hait. Siinä on semmosta arjen historiaa. Itsellekin tosi kiinnostava kirja! :) ja ihan rauhallinen tunnelma siinä. Oliko tää historia se Kunnaksen uusin? Ei kyllä vaikuta kivalta!

    • krista
      13.2.2018 at 13:35

      Oi kiitos vinkistä!!! Ehdottomasti ens kerralla selataan kirjastossa – lasta nämä hahmot (ja historia) kiinnostaa niin paljon! Mä veikkaan, että tämä on aika uusi, 2017 lukee sisäkannessa.

      • Blue Peony
        13.2.2018 at 13:45

        Kyllä, kirja on uusi ja taisi olla vuoden 2017 myydyin kirja koko Suomessa :-).

        • krista
          13.2.2018 at 13:51

          Joululahjaksi se tuli (tosin vähän jälkijunassa) meillekin, ollut varmaan just joulun alla näkyvästi myynnissä Suomessa, veikkaisin :)

  • N
    13.2.2018 at 13:39

    Mauri Kunnaksen kirjassa Koiramäki on juuri tuollaista historiaa, jota kaipaat :) Näytetään miten ennen elettiin yms.

    • krista
      13.2.2018 at 13:44

      Ihanaa! Meille sattui siis väärä Koiramäki! Ehkä siksi tämä tuntuikin pettymykseltä, kun mielikuva Koiramäestä oli just sellaisesta entisaikojen elämästä (ja tämänkin kirjan nimi ja kansikuva viittaa siihen), mutta sitten onkin vaan sotaisasta historiasta kyse tässä…

      • Blue Peony
        13.2.2018 at 13:53

        Jos lasta kirja vilpittömästi kiinnostaa, lukisin sitä hänelle kuitenkin. Lapsi suodattaa pois sen, mitä ei pysty käsittelemään. Kirjassahan kuvataan myös historian ketjua ja sekin oli lapsestani kiinnostavaa, hän identifioi kirjasta mm. sen ajankohdan, jolloin oma sukumme tuli Ruotsista Suomeen, ja oli ihastunut, kun kirjassa oli mukana myös hänen suosikkihahmonsa, Koiramäen Martan, jälkeläinen, hän kaivoi esille valokuvia isovanhempiensa isovanhemmista ja näiden vanhemmista ja pohti, että hän on siis sen ja sen lapsenlapsenlapsen… lapsi ja se ja se eli silloin ja silloin ja koki siis sitä ja tätä ja totesi, että hassua, kun isovanhempien vanhemmista kolme syntyi Venäjän vallan aikana ja olikin siis tavallaan venäläisiä…

        • krista
          13.2.2018 at 13:55

          Joo niin ollaan luettukin; vaikka sisäistä riitasointua itselleni aiheuttaa se, että joutuu selittämään sotajuttuja näin nuorelle. Mutta mieluummin kivempiin tarinoihin painottuen, mä en halua mennä vielä 3- ja 5-vuotiaiden kanssa tieten tahtoen liian syvälle näihin. Mutta joo luettiin siis nuijasota ja ruumiin tökkiminen just eilen iltasaduksi, uhhuh :D (mutta mieluiten siirrän kirjan sitten sivuun, kun siihen akuutti innostus on laantunut)

          • Blue Peony
            13.2.2018 at 14:05

            Minä en ole voinut välttyä sotajuttujen selittämistä lapselle hyvin pienenä yksinkertaisesti siksi, että niihin törmää kaikkialla. En ole halunnut valehdella lapselle esimerkiksi siitä, miksi työtoverillani on isoja arpia näkyvissä paikoissa (hän on tullut pakolaisena Suomeen sota-alueelta), miksi Syyriasta paenneet leikkikaverit ovat Suomessa (ja nämä lapset kertovat itsekin kokemuksistaan leikkitovereilleen) tai että moni sukulainen on upseeri tai että isovanhemmat olivat lapsia sota-aikana. Lapsi on ottanut asiat hyvin luonnollisesti ja pohtinut niitä kulloisenkin kehitystasonsa mukaisesti. Tavallaan hyväkin näin, koska muuten voisi tulla melkoisena järkytyksenä sitten, kun hän tutkii maailmaa itsenäisemmin.

          • Tilia
            13.2.2018 at 14:08

            En tiedä, onko tämä sotajuttukin vähän sellainen helposti syttyvä tyttö-poika-aihe, mutta pienten poikien maailmassa sotaa kyllä leikitään jo tuossa iässä aika lailla ja omallenikin jouduin jo 4-vuotiaana selittämään vaikka sun mitä toisen maailmansodan asioista, kun oli niistä ja ylipäänsä kuolemasta kovin kiinnostunut siinä iässä.

  • Annika
    13.2.2018 at 13:43

    En tiedä oletteko jo tutustuneet, mutta Kunnaksen Koiramnäki- sarjassa on kuvattu ihanasti juuri sitä vanhan ajan elämää mistä haikailit tuossa postauksen alussa. Hyvänä esimerkkinä esim Koiramäen tarinat. Ihana kuvitus ja täynnä lapsia kiinnostavia yksityiskohtia ja knoppitietoa. Meillä ainakin lapset ovat ko. kirjoista tosi kiinnostuneita ja mielellään kuuntelisivat uudelleen ja uudelleen. Suosittelen. :)

    • krista
      13.2.2018 at 13:46

      Joo just tuossa yllä ehdinkin jo kirjoittaa, että tosiaan oma mielikuvani Koiramäestä oli just tuota! Suomeen palatessa voisi ujuttaa tän kirjan jonnekin hyllylle odottelemaan vaikka sitä, kun näitä asioita käsitellään koulussa (silloin saattaisikin kivasti aueta nämä Koiramäen hahmoilla kuvitetut historiajutut) ja ostaa/lainata kirjastosta joku tuollainen enemmän arkielämää kuvaava Koiramäki tilalle!

  • Blue Peony
    13.2.2018 at 13:43

    Mauri Kunnashan on kirjoittanut vaikka kuinka paljon historiasta lasten näkökulmasta esimerkiksi Koiramäki-kirjoissaan. Löytyy Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen lasten joulukirkko, Koiramäen Martta ja Ruuneperi, Koiramäen lapset ja näkki… Ovatko ne teille tuttuja?

    Oman lapseni mielestä tämä oli kiinnostava kirja ja tehty, kuten koulun historiankirjatkin ovat: historiallisten tosiseikkojen lomassa on noita kertomuksia tavallisista ihmisistä. Lapsi oppii sitä kautta ymmärtämään, että muistiin merkittyjen tarinoiden ohessa kulkee se tavallisen kansan usein muistiin merkitsemätön historia, joka ennen kiinnosti tutkijoita huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja josta ei välttämättä ole säilynyt kovin paljoa. Eli Kunnaksen kirja on tehty ihan tässä samassa hengessä ja avaa mielestäni lapsille historiaa hyvin. Oma lapsi oivalsi kirjan luettuaan esimerkiksi, keitä ne hakkapeliitat olivat, joista hän oli Keski-Euroopassa kuullut.

    • krista
      13.2.2018 at 13:49

      Joo eli siis ovat :) Just mielikuvana, että sellaisia Koiramäen kirjat ovat, ja 7 veljestä meillä on itselläkin (tosin se on aika riitaisa meidän lasten makuun).

      Ehkä tällaiset sotaisammat kirjat sopiikin vähän paremmin koululaisille? Pettymys tuli tosiaan siitä, kun kirja ei päällisin puolin näyttänyt sotaisalta, mutta sisältö oli paljon (ei kuitenkaan kokonaan) sitä. Vähän silleen raskaalta tuntuu selittää sota-asioita 3- ja 5-vuotaille, mieluummin laittaisin kirjan ”hyllylle”, mutta nyt ei oikein voi, kun etenkin isompi on siitä ihan lumoutunut. No, yritän tosiaan lukea valikoiden. Ehkä tämä ”avautuu” sitten paremmin vähän vanhempana.

      • Ande
        13.2.2018 at 13:56

        Tein saman huomion, ehkä tämä sopii paremmin koululaiselle. Itse en ole syntyperäinen suomalainen vaan kotoisin Suomen riitapukari-maasta. Siksi minulla vähän tökkii se, että Suomen historia kitetytyy aina sotaan (sodassa voittamiseen, toisen kukistamiseen ja toisesta maasta vapautumiseen). Ne ovat toki tärkeitä teemoja ja varmasti aika olennaisia suomalaisen identiteetin rakentumisessa, mutta eikö voitaisiin välillä iloita muistakin asioista? Itsekin olisin toivonut tästä kirjaa joka olisi sopinut paremmin alle kouluikäiselle lapselle. Mutta näin kokonaisuudessa tykkään hirmuisesti Kunnaksen kirjoista!

        • krista
          13.2.2018 at 13:57

          Joo ihan täsmälleen samaa mieltä! Vaikka en riitapukari-maasta (hih, hyvin kuvattu) kotoisin olekaan, mutta silti jotenkin aina osuu silmään, että meillä tosian historia tuntuu niin valtavan sotapainotteiselta. Ainakin omalla kouluajalla se oli tosi pitkälti sotia, onkohan niin vieläkin?

          Ja mä kans tykkään Koiramäen hahmoista tosi paljon!

          • Blue Peony
            13.2.2018 at 14:08

            Nykyisin koulun historianopetuksessa on esillä paljon myös niitä ihan tavallisten ihmisten tarinoita punottuina laajempaan kontekstiin. Mutta jos miettii maailmanhistoriaa laajemmin, huomaa, että sodat ja merkittävät saavutukset ovat ne, jotka on merkitty muistiin, koska ne ovat muovanneet ihmisten maailmaa ja niiden avulla esim. hallitsijat ovat luoneet kuvaa itsestään aikalaisille ja varmasti halunneet jäädä myös historiankirjoihin. Vaikka nykyään ns. tavallisten ihmisten historia kiinnostaa aiempaa enemmän, se on vaikea historian laji juurikin siksi, että tietoa on vähän.

      • Blue Peony
        13.2.2018 at 13:56

        Ilmeisesti tuota kirjaa on laajasti kyllä ostettu pienemmillekin lapsille ja itse tunnen teidän tyttöjen ikäisiä tyttöjä, joille kirjaa luetaan ahkerasti. He eivät takerru yksittäisiin tapahtumiin, vaan pohtivat laajemmassa kontekstissa ehkä siksi, että Koiramäki-hahmot ovat tuttuja. He miettivät, olisiko se tai tuo hahmo sukua koiramäkeläisille jne. Kunnaksen kirjat ovat mielestäni siitä hyviä, että ne sopivat hyvinkin eri ikäisille, kussakin ikävaiheessa lapsi poimii niistä erilaisia asioita.

        • krista
          13.2.2018 at 15:00

          Ehkä lapset myös suhtautuvat kuulemaansa (ja asioihin) eri tavoilla? Meillä kysellään tyyliin joka ikisestä asiasta aina joka ikinen juttu :) Tiedonjanoiset pienet tyypit, ja valtavan kiinnostuneita just niistä ihan nyansseistakin, jopa ilmeistä ym. Jotkut toiset ehkä eivät takerrukaan, kun jotkut toiset kelaavat juttuja päivin ja öin. Eli sanoisin sen tutun ”lapset ovat niin erilaisia” -lausahduksen tähänkin :)

      • Mumrik
        13.2.2018 at 14:37

        Mä en oikein ymmärrä, miksi minkään ikäisiltä lapsilta pitäisi peitellä sitä tosiasiaa, että ihmiskunnan historia on hyvinkin suurelta osin sotainen. Maailmassa on sodittu niin kauan kuin ihmisiä on ollut, syyt ja aseet ovat vain vaihdelleet ja kehittyneet. En tietenkään tarkoita, että alle kouluikäiselle tai sen vanhemmallekaan tarvitsisi erityisesti esitellä sodan raaimpia puolia, mutta Koiramäki-kirjassa niitä tuskin onkaan. Jos lapsi pitää kirjasta, miksi ihmeessä se pitäisi poistaa luettavien joukosta? Siksi, että vanhempia ahdistaa? Kuten moni aiempikin kommentoija on todennut, lapsi poimii kirjoista ne asiat, jotka kykenee käsittelemään ja niin pitää ollakin. Ei kaikkea tarvitse juurta jaksaen selittää, jos lapsi ei erityisesti kysy.

        • krista
          13.2.2018 at 14:45

          Kirjotinkin kyllä sekä kommenteissa että postauksessa, että sotakohtia on luettu, koska lasta ne kiinnostavat. Jos yrittäisimme peitellä, niin todennäköisesti olisin kirjoittanut, että ”laitoimme kirjan heti pois emmekä lukeneet sitä lapsillemme” :)

  • Arya
    13.2.2018 at 13:49

    Itse olin myös vähän pettynyt kirjaan, ja meillä se jäi hyllyyn odottamaan otollisempia aikoja, kun neiti 6v ei ollut myöskään kovin kiinnostunut.

    Mutta ymmärrä toisaalta myös tämän kirjan fokuksen, sillä onhan Kunnas jo tosi ansiokkaasti kuvannut kansanhistoriaamme Koiramäki-kirjoissaan. Onko teillä luettu niitä?

    • krista
      13.2.2018 at 13:53

      Joo ehkä tässä oli just tosiaan se, että omat ennakko-odotukset sisällöstä oli erit. Ehkä jos kansi olisi ollut ”sotaisampi” niin siitä olisi tajunnut, että tämä on erilaista kuin Koiramäen aiemmat jutut ovat olleet. Hyllylle menee meilläkin sitten, siellä on vähän se Koiramäen 7 veljestä odottelemassa myös :)

      • Blue Peony
        13.2.2018 at 13:58

        Minun lapseni oli kaksi, kun sain lukea Koiramäen seitsemää veljestä kuukausitolkulla. Sitten tuli Koirien Kalevala, ja kun hän oli neljä, pitikin siirtyä Lasten Kalevalaan, koska oli niin kiehtovaa hänen mielestään, enkä jaksanut enää lukea lopottaa koirista :-D!

  • Kaisa
    13.2.2018 at 13:59

    Tässä on jo moneen kertaan vinkattu että ne muut Koiramäen kirjat esittelevät entisajan elämää – ja ihanasti esittelevätkin. Meidänkin lapset tykkää niistä hulluna. Ja sitten kun lapset on kouluikäisiä niin huikean hieno teos on Kaakinen, Kuisma, Manninen: Suomen lasten historia. Siinä on Kivikaudesta alkaen aina fiktiivinen, mutta histrorian tietoon ja tapahtumiin perustuva kertomus aikalaisesta lapsesta, joka elää ne tapahtumat ja sen jälkeen tietosivut kyseisestä Suomen historian ajanjaksosta. Upea ja havainnollinen kirja.

    • krista
      13.2.2018 at 14:08

      Hei kiitos vinkistä, tuohan kuulostaa ihan huippukivalta kirjalta!!

    • Blue Peony
      13.2.2018 at 14:17

      Pisteet Suomen lasten historialle täältäkin. Lisäksi mm. Suomen lasten taidehistoria ja Suomen lasten linnakirja ovat kivoja!

  • Raleigh
    13.2.2018 at 14:03

    100 vuotisen itsenäisyyden markkinarahat kiinnosti Kunnastakin. Kouluikäiselle tää on kyllä hyvä kiinnostuksen herättelijä.

    • Raleigh
      13.2.2018 at 14:06

      Ja tässä varmaan just haettu että miten suomesta tuli suomi, itsenäinen tasavalta.

      • krista
        13.2.2018 at 14:11

        Aaa joo totta! :D Muuten joku tyyliin ”Suomen itsenäisyyden tarina” olisikin kuvannut tätä kirjaa vähän paremmin. Nyt me lahjan ostajan kanssa oltiin ajateltu, että historia olisi muutakin kuin sotimista :)

        • vierailija
          19.2.2018 at 14:36

          Varmaan kannattais iennakkoon jo kaupassa tutustua kirjojen sisältöön, ettei tulisi näin kovia pettymyksiä, aikuisille.

  • Tilia
    13.2.2018 at 14:04

    Se eka teos Koiramäen talossa on ilmestynyt jo 1980, että pitäisi olla sullekin Krista jo lapsuudesta tuttu? :) Siinä on esitelty sekä naisten että miesten työt ja henkilögalleria on tasapuolinen, jopa tyttöihin painottuva, kun Koiramäen pikkulapset ovat Elsa, Kille ja Martta. Särkänniemen Koiramäki-alue on myös visiitin väärti.

    • Blue Peony
      13.2.2018 at 14:10

      Ja meidän lapsuudessa 80-luvulla kirjoista oli TV-sarjakin!

    • krista
      13.2.2018 at 14:12

      Meillä ei sitä kotona koskaan luettu, mutta hahmot toki tuttuja jo lapsuudesta ja Koiramäellä käyty :) Käsitys Koiramäestä siis oikein hyvä, siksi tämän kirjan sotaisuus yllättikin, kun odotti sellaista kivaa niin kuin on tottunut Koiramäeltä näkemään.

  • A
    13.2.2018 at 14:20

    Mulla oli vähän vastaava ongelma, kun luin lapselle ”Iltasatuja kapinallisille tytöille”. Siinä sit pääsi iltasatujen lomasta selittämään että mikä on aktivisti, natsi, demokratia, orjuus, apartheid, miten joku voi ampua toista päähän, radioaktiivinen säteily, alkuperäisasukas,….argh. Oikeasti meinasi hajota pää (ja lapsi ihmetteli että miksi tässä kerrotaan vain tytöistä, hänelle, itse siis tyttö, oli hyvin hämmentävää tyttö-poika-erottelu ja se että koko kirja toitotti että tytöt ei voineet tehdä sitä ja tytöt ei voineet tehdä tätä…siis lapselle joka on pienestä pitäen kuullut että tytöt ja pojat voi tehdä mitä vaan tämä oli oikeasti hämmentävää). No, tulipahan sitten crash-course kaikkiin historian vääryyksiin (joo ja ei todellakaan mennyt mun top-suosikkikirjoihin, siis vaikka kuinka feministi oon, niin tää ei ollut ehkä musta paras tapa esittää asia).

    • krista
      13.2.2018 at 14:27

      Hahahaaa, me saatiin sama kirja tän kanssa samassa paketissa! :D En vielä selannut, mutta… …saattaa mennä hyllylle sekin odottelemaan muutaman vuoden kulumista! Siis HYVÄ, että tällaisia kirjoja on, mutta sit toisaalta… …sopivassa ikävaiheessa ihan tosi-tosi hyvä siis, meidän isommalle ehkä vuoden päästä. Häntä kovasti kiinnostaa kaikki nämä tällaiset, mutta toisaalta on niin huolehtivainen, että helposti menee asiat uniin ja pohtii niitä liiankin pitkälle asti.

  • WandaP
    13.2.2018 at 14:24

    Oma lehmä ojassa, mutta jos silti saan ehdottaa: turkulaisen pienkustantamon Sigillumin viime vuonna julkaisema lasten historiakirja Kaupunki maailman keskellä. Turun lasten maailmanhistoria tarjoaa tuoreempaa tapaa lähestyä suomalaista historiaa… http://sigillum.fi/tuote/turun-lasten-maailmanhistoria

    • krista
      13.2.2018 at 14:30

      Saa ehdottomasti ehdottaa omia lehmiä! :) Näyttääpä tosi kivalta kirjalta! Ehkä toimii parhaiten oman kaupungin asukkaille (tai jos käy vaikka siellä niin ”matkamuistona”), onkohan Helsingistä olemassa tällaista jotain vastaavaa…?

  • Joanna
    13.2.2018 at 14:28

    Oonkohan mä Suomen ainoa ihminen, joka ei ole koskaan oikein syttynyt Mauri Kunnaksen kirjoille! Kuvitus on toki hienoa yksityiskohtineen, mutta varsinkin nuo tietokirjatyyppiset lastenkirjat ovat mielestäni vähän tylsiä, eivätkä lapsenikaan ole oikein syttyneet niiden jutuille. Voihan olla että ovat enemmän kouluikäisten kirjoja, vaikka pienemmillekin niitä paljon markkinoidaan. Tarinallisemmissa Kunnaksissa (jotkut Tassulan tarinoista, Onnin paras joululahja) löytyy kyllä muutama helmi, joista olemme lasten kanssa tykänneet.

    • krista
      13.2.2018 at 14:33

      En usko, että oot ainut :) Mä veikkaan, että Kunnas on monelle sellainen ”kansallisaarre” että siitä ei juurikaan sanota ääneen moitteita tai se on jotenkin paheksuttavaa – vähän niin kuin joku sanoisi, että ei tykkää… …no vaikka Muumeista. Varmaan kun monelle hahmot kuuluu omaankin lapsuuteen ja ne kokee tärkeiksi. Mikä on tietysti ihanaa, että omasta lapsuudesta tuttuja tärkeitä hahmoja voi lukea lapsilleenkin! Mulla esimerkiksi Peppi Pitkätossu -kirja on tällainen, ja moni kirja Tammen kultaisisista kirjoista.

      Meille on nyt sattunut kirjoista tämä ja lisäksi se 7 veljestä, joka tosiaan myöskin on aika… …riitaisa. Lapset ei siitä kovin innostuneet, mutta ehkä senkin aika on myöhemmin. Mutta meidän täytyy tosiaan lueskella itsellä noita vanhempia, kun niistä mulla on vain ”mielikuvakäsityksiä” eikä niin tarkkaa kokemusta esim tarinoista. Herra Hakkaraisen unikirja meillä on, mutta siinä ei ole muuta tarinaa kuin nukkumaanmeno, sellainen vauvakirja siis :)

  • ElinaM
    13.2.2018 at 15:09

    Voisin kuvitella, että tuo kirja olisi just meidän 4 ja 6v. poikien mieleen :D Ei ehkä niinkään mun… Se on vaan jännä, miten poikia kiinnostaa hirveesti sotajutut ja aseet. Viime aikojen iltasatulemppari on ollut Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä, jota luetaan repeatilla… Ja siinähän kyllä tapellaan ja nujakoidaan minkä keretään. Ehkä nämä meidän hulivilit kuitenkin löytää siitä jotain samaistumisen aihetta ja onhan siinä sentään hyvä ja rauhaa rakastava loppu :)

    • krista
      13.2.2018 at 17:35

      Haha joo se tosiaan on se meidän toinen Koiramäki, ja meidän lapset puolestaan vieroksuivat sitä nujakointia, se tuntui heistä ikävältä. Mutta tää on tosiaan just sitä, miten erilaisia lapset voi olla <3
      -
      Meillä se Seitsemän veljestä jäi odottelemaan myöhempää yritystä ja vaikkapa sitä, että mahdollisesti koulussa luetaan sitä alkuperäistä versiota. Sitten se Koiramäki varmasti kivasti sitä elävöittää :) Apua, tuli takauma: meillä koulussa ala-asteella Seitsemää veljestä luettiin äidinkielen tunnilla ÄÄNEEN. Ei ole muuten kovin miellyttävä muisto :D

  • MIMA
    13.2.2018 at 15:16

    Meidän juuri 6-vuotta täyttänyt tyttö taas rakastaa Iltasatuja kapinallisille tytöille :) Monet kirjassa esitetyt hahmot vievät todella mielenkiintoisille aloille, joista ei muuten arjessa tule koskaan juteltua. Itse en ole sotaisia ja riitaisiakaan lastenkirjoja koskaan hätkähtänyt, sillä 80-luvun tyyliin olen oppinut lukemaan Alibia ja Rikospostia tavaten :D

    • krista
      13.2.2018 at 17:37

      Mua alkoi tuo nyt kiinnostaa, että millainenkohan kirja tuo sitten on! Täytyypä selailla lisää, katsoin siis ihan silleen sekunnin vilkaisun verran sitä vaan ja sitten se jotenkin unohtuikin. Tuossa se lasten kirjapinossa seisoo, ei ole vielä kukaan valinnut iltasaduksi :)

  • Jp ja kirppu
    13.2.2018 at 17:07

    meillä nämä on kirpun suosikkeja myös 😊 Mutta ihanin on KESÄ KOIRAMÄESSÄ. Ihan täynnä vanhoja perinteitä juhannuksesta, kivoista jutuista jne.. Voisin lukea sitä aina iltasaduksi, mutta tuo kuopus ei innostunut.. 😊
    Suosittelen. Ja jossakin meillä on mummon tuomana ilmeisesti TALVI KOIRAMÄESSÄ, mutta en sitä löytänyt. Se on todennäköisesti kirpun jemmassa pikkuveljeltä.

    • krista
      13.2.2018 at 17:08

      Voi nämä kuulostaa tosi kivalta! <3

  • Miitu
    13.2.2018 at 17:56

    Meillä tää oli lukutaitoselle kuusvuotiaalle liian jännä. Luulen, että tulee liian lähelle nyt ja järkyttää turvallisuudentunnetta, kun muutenkin alkaa lähestyä ne ajat, kun pitäis olla hetkittäin yksin koulupäivien jälkeen. Saduissa/elokuvissa kuin noin muuten jännittävämmätkin kohdat menee.

    • krista
      13.2.2018 at 19:25

      Joo tämä on muuten jännä (heh), miten erilaisille lapsille eri asiat tuntuvat liian jännittäviltä. Meille toiselle lapselle ihmisen ilkeys on täysi nou-nou – niin kuin oon sanonut, niin joskus Nalle Puhin Kanikin oli ihan liikaa :) Kun taas toiselle lapselle liian jänniä ovat kohdat, johon joku eksyy/kulkee yksin/jää jumiin. Ja sit se voi olla vaan sellaista lapsen vaiheeseen liittyvää myös… Ihme kyllä tätä ei olla meillä pidetty jännänä, vaan pikemminkin kiinnostavana. Vähän jopa erikoista, että miksi eivät ole kokeneet noita liian jänninä…

  • Rinkeli
    13.2.2018 at 17:57

    Meilläkin typy 3,5v sai joululahjaksi tuon kirjan. Meillä ei innostuttu lukemaan sitä (krhm äiti siis), mutta isänsä kanssa nuo kahlasivat sen iltasaduksi läpi vähän yli viikossa..Ja sitten se yksi kerta mulle kertoi jostain hahmosta siinä hirveän tietävänä. Että kai ne ottaa siitä sen tiedon mitä haluavat ja tarvitsevat :D

    • krista
      13.2.2018 at 19:27

      Meillä muuten lapsi kans selosti tätä kirjaa tietäväisenä mulle – mutta sellaista kivaa kohtaa, että perunaa kutsuttiin joskus maapäärynäksi (jos oikein muistan). Tällaisia ois saanut olla enemmän! Ehkä niissä muissa Koiramäki-kirjoissa sitten tosiaan on!

  • mini
    14.2.2018 at 10:03

    No tätä Suomen historiaa Kunnas mietti ja teki lähes 10 vuotta suunnitteluineen kun normaalisti tekee kirjan vuodessa. Mielenkiintoinen kirja kyllä mutta tosiaan vähän vaikeaselkoinen ja vaatii useamman lukukerran. Tosiaan jo edellämainitut kannattaa tsekata ja tuo ihana Koiramäen kesä missä myös on entisajan juttuja. Mun mielestä näillä on helpompi tutustuttaa lapset just esim. Seitsemään veljekseen, kalevalaan jne. Herra hakkaraisen kirjat on hauskoja ja toimii pienemmillekin sekä vanhemmat Riku, Roope ja Ringo kirjat. Onko muuten Tatu ja Patu kirjat jo tuttuja?

  • Titityy
    16.2.2018 at 11:40

    Pakko kommentoida, että ”Suomen lasten historia” on ihan huippu! Mulla ei itselläni ole lapsia, mutta luen kirjaa silti :D nyysin sen vanhempieni luota omaan hyllyyn… Eli vahva suositus niin pienemmälle lapselle kuin teinille tai aikuisellekin! Pienen kohdalla kannattaa vähän valikoida, sillä osa tarinoista on aika hurjia/jännittäviä… Myös ne tarinoiden jälkeen tulevat infosivut on kiinnostavia.
    Ps. Itsehän aikoinaan käytin kirjaa myös historian ylppäreihin kertaamiseen :D