Karibiakeittiö

Puutaloelämään kuuluu olennaisena osana keskeneräisyyden sietäminen. Ja siinä me olemmekin tosi hyviä. Itse asiassa paljon parempia kuin esimerkiksi remontoinnissa tai siivoamisessa.

Tällä palstalla tuskin tullaan siis koskaan näkemään sellaisia loppuun asti hiottuja sisustuskuvia, joissa valo osuu design-esineisiin juuri oikealla tavalla. (myös siksi, että meillä ei ole design-esineitä)

Tässä kurkistus puutalon (keskeneräiseen) Karibiakeittiöön:

Ihastuimme heti ensisilmäyksellä isoon aurinkoiseen keittiöön, johon valo tulee kahdesta suunnasta. Aina täällä ei kuitenkaan näyttänyt tältä, vaan…

…tältä.

Koko taloprojektin ideana on koko ajan ollut, että nyt teemme omannäköistä. Kotia. Ja juuri meidän kotia, ei kenenkään muun. Ja vaikka ra-kas-tan tummaa puuta, nämä vaaleat puuovet… …no, eivät varsinaisesti olleet minun tyylisiäni.

Talouspoliittisista syistä keittiön isompi remontti saa siirtyä muutamalla vuodella. Lohdutimme itseämme ajattelemalla, että käyttämällä keittötä näemme, mikä oikeasti on käytännöllistä ja mikä ei. Näin on käynytkin, havaintojamme esim,:

  • jääkaapin vieressä pitäisi olla laskutilaa
  • lieden molemmin puolin myös laskutilaa, myös kuumille kattiloille ja pannuille
  • vesipiste ei saa olla kaukana liedestä
  • lisää kaappitilaa tarvitaan

…ja koska keittiö menee joka tapauksessa uusiksi muutaman vuoden kuluttua, sen ehostuksella voi kai vapaasti vähän revitellä…? Niin syntyi Karibiakeittiö.

Joel maalasi kylmänsiniset kaakelit Ronseal-kaakelimaalilla. Ensin kokeiltiin (muistaakseni) sävyä Oatmeal, mutta koska se näytti likaiselta seinän värin rinnalla, maalattiin kaakelit uudestaan valkoisella.

Lopputulos ei itse asiassa ole kovinkaan hyvä: pinnasta ei saatu tasaista, vaan siihen jäi kupruja ja valumia. Nääh, ei haittaa – tämä on parasta, mihin me pystymme!

Kaakeleiden saumauskaan ei mennyt kuin Strömsössä: Ronsealin saumakynä ei toiminut. Niinpä keittiön kaakelit jätettiin kokonaan saumaamatta, ja pikku-wc:n saumaaminen jätettiin suosiolla kesken. Joel aikoo feikata saumat myöhemmin (koska-ikinä-se-onkaan) minipensselillä ja valkoisella maalilla.

Myös keittiön seinien mintunvihreä sai häipyä. Koko talon seinien pääväriksi valitsimme Sadolinin Maailman värit -sarjasta Havanna Mediumin, jota sitten piristetään (koska-ikinä-se-onkaan) muilla väreillä ja tapeteilla.

Karibia-henki syntyi oikeastaan vähän itsestään. Joel keksi ensin, että voisimme käyttää useampaa väriä, ja väreiksi valikoituivat lähes itsestäänselvästi Joelin lempiväri turkoosi ja minun lempparini oranssi.

Kolmas väri oli ensin seinän värin kanssa yhteensopva Havanna Syvä, mutta lopputulos oli vielä liian kesy. Niinpä vaihdettiin värikartan kirkkaimpaan keltaiseen!

Ja koska vanha ja kulunut on meidän silmäämme kauniimpi kuin uusi ja kiiltävä, ovet kulautettiin elämäänähneen näköisiksi. Ovenrivatkin vaihdettiin

Joel teki erilaisia kulautuskokeiluja oven sisäpintaan. Lopulta toimivimmaksi osoittautui tällainen: Maalatut ovet hinkattiin ensin teräsharjalla. Sitten miksattiin lattiavahaa ja usempaa väriä (turkooseille oville punaista, oransseille oville turkoosia ja punaista, ja keltaisille oville kaikkia kolmea väriä). Sitten vaan sotattiin rätillä mömmöt epätasaisesti oviin.

(tai siis Joel teki kaiken tämän, minä raskauspahoinvoin Kampissa)

Kaappien supermähmäisiä likapintoja aikani jynssättyäni totesin, että en halua laittaa omia astioitani toisten vuosikertalikaan. Ratkaisuksi löytyi dc-fix -kontaktimuovi, joten käytinkin sitten yhden kokonaisen viikonlopun keittiötä neuroottisesti teippaillen… Rungot valkoisella, hyllyt keltaisella ja valkoisella.

Huvikseni testasin puukuvioista fiksausmuovia myös rumien harmaiden puutasojen peittämiseen – ja sehän toimi! It’s all fake and I love it!

Netissä olen nähnyt myös vanhan puun näköistä teippiä, googlaamalla esim. täällä:

http://villaharmonia.blogspot.com/2010/09/kirppistelya-ja-dc-fix-muovi.html

Kaupoista en ole tuota kuitenkaan vielä onnistunut bongaamaan!

3

You Might Also Like

  • Tommi K
    18.5.2012 at 15:33

    Huikeat on kyllä värit :)

    En nähnyt kuvista, millainen pesuallasratkaisu teillä nyt on, mutta suosittelen tavoitetilan toivelistalle tätä: Hyvin iso pesuallas. Se on todella kätevää.

    Meidän allas on kooltaan 50 cm x 60 cm ja se on 20 cm syvä. Pohdimme jossain vaiheessa, pitäisikö altaita olla mieluummin kaksi, mutta kyllä tämä yksi todella iso allas on käytössä huiman hyvä. Se on siis niin iso, että siinä mahtuu pesemään uunipellin, mikä on ns. normikokoisissa altaissa lähes mahdotonta. Siellä voi olla muutama kattilakin likoamassa ja silti voi pestä jotain pienempää ilman, että allasta tarvitsee tyhjentää.

    Ratkaisu vaatii tietysti, että laittaa tavallisen keittiöhanan sijaan sellaisen, jolla ylettää suihkuttamaan joka kohtaan. Meidän ratkaisu näkyy täällä: http://www.lily.fi/juttu/joulun-ihme

  • Kristaliina
    18.5.2012 at 15:56

    Tosi osuva lisäys! Just eilen yritin pestä meidän tavisaltaassamme tuollaista isoa puista leikkuutasoa ja loiskuttelin pesuvedet pitkin pöytätasoja, lattioita ja itseäni….

    Ja vau tuota koko teidän keittiötä! Heh on kyllä erittäin eri tavalla omannäköinen kuin meidän kaikki-värit-yhdelle-neliömetrille -keittiö, mutta omannäköinen ei voi koskaan ollakaan samannäköinen :) Tietysti perus-Ikea-keittiötkin ajavat asiansa helppona ja edullisena vaihtoehtona, mutta erilaiset, persoonalliset ratkaisut aina vaikuttavat. Vau!Jotain tuollaista (väriversiona) joskus meillekin!

  • Tommi K
    18.5.2012 at 16:25

    Kiitokset. Joo, me ollaan vähän tällaisia minimalisteja värien suhteen. Kärjistettynä näin: vaatteissa mustaa, sisustuksessa valkoista ja tiikkiä. Väripilkkuja tehdään sitten yksittäisillä tapetoiduilla tai maalatuilla seinillä ja tekstiileillä. Keittiössä näkyy lisäksi rosteri.

    Nyt kun luin tuon vanhan juttuni uudelleen, tuli pari muuta vinkkiä mieleen. Tämä on tietysti makuasia, mutta ainakin meidän puolihuolimattomassa käytössä pitkä terästaso toimii työtasona huomattavasti paremmin kuin aiempi öljytty puu.

    En voi olla myöskään mainostamatta & kehumatta vetolaatikoita. Ovat huomattavasti käytännöllisemmät esim. allaskaapissa kuin normikaapit, joiden perälle unohtuu kaikkea epämääräistä.

    Tuolta näkyy niitäkin, en vaihtaisi: http://www.lily.fi/juttu/53-vetolaatikon-ja-10-liukuoven-keittio

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.5.2012 at 19:59

    juuri tuollaista mintunvihreaa ihailin anopin vanhassa keittiossa (sekaan ei tykannyt siita) :)

    Kantoliinakitinoista: joskus se johtuu siita etta vauvalla pissa- tai kakkahata. pienessa tilassa vauva ei halua laskea alleen, ja ahisee kun on hata. jos sen ottaa pois niin aika isolla todennakoisyydella hetken paasta on vaipassa jompi kumpi tarve.

    (jos haluaa ruveta tosi hard coreksi niin voi lukea lisaa vauvojen vessahata viestinnasta, mutta luulen etta se homma menee vahan liian kovaksi suurimmalle osasta vanhemmista).

  • kultahillokala
    18.5.2012 at 20:05

    Älyttömän ihanat kaapit! Tuollaset ku sais! aijai:)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.5.2012 at 11:32

    Eikö sinne saumoihin mene sitten vettä?
    Ihana blogi sinulla :) vaikkei meillä vauvoja olekaan…

  • Kristaliina
    20.5.2012 at 12:51

    Vierailija (ensimmäinen): Niin ne makuasiat menee ristiin… :) Meille on myös ihmetelty, että miksi IHMEESSÄ maalasitte noin ihanien puuovien päälle – mutta tosiaan ne eivät vaan olleet ”meidän näköiset”, eli kysyjälle vastasin että siksi :)

    Eteisessä meillä on vielä sellaiset vihertävänharmaat seinät ja harmaa lattia. Niitäkin värejä moni ihailee, mutta mun silmään ne on vaan liian ”kylmät”, haluaisin jotain lämpimiä hehkeitä sävyjä. Toistaiseksi ovat kuitenkin jääneet maalaamatta, kun ovat niin hyvässä kunnossa.

    Ai vessahätäviestintää? :D Hih, taas kokonaan uusi vauvaulottuvuus minulle :) Olisi aika mielenkiintoista tutustua sellaiseen, jos sillä tavalla osaisi tulkita taas vauvelia vähän paremmin… Yksi tuttu itse asiassa hoisi lapsensa vaipattomana koko vauva-ajan: joistain tietyistä ynähdyksistä voi kuulemma tulkita pissan/kakan tulon ja sitten vaan vessanpöntön tai lavuaarin päälle roikottelemaan. Ja eihän ne käytä vaippoja esim. Intiassakaan, vaan vanhemmat ovat herkistyneet tuolle ”vessahätäviestinnälle”.

    (toisin kuin minä: pidin siellä KERRAN vauvaa sylissäni ja sain heti megapissat päälleni – ilmeisesti roikotin sitä epähuomiossa juuri pissa-asennossa…)

    Kultahillokala: Kiitos! Meilläkin sen ”oikean” keittiöremontin tekeminen saa nyt vähän viivästyä, kun eihän noista väriläiskistä raaski luopua…

    Vierailija (toinen): Äh ja joo – totta: kirjoitin siis näköjään ihan väärin, kun puhuin saumauksesta… Sori! Me siis vaan maalattiin vanhojen (saumattujen) kaakeleiden päälle kaakelimaalilla. Ja koska kaakelimaali vedetään koko homman päälle, saumat oli sitten tarkoitus ”piirtää” kaakeleiden väliin tuollaisella kaakelikynällä. Mutta se kynä tosiaan ei oikein tehnyt siistiä jälkeä ja piirtelyt jäi kesken.
    Saumat ovat siis oikeasti siellä maalin alla, meidän feikkipiirtelyt jäivät vaan tekemättä :)
    …ja kiitos blogikiitoksista :)

  • NiinaS (Ei varmistettu)
    21.5.2012 at 10:49

    Upeat värit! Mun ykkösinhokki keittiön kaapeissa on kaikenlaiset holvikaaret – mutta näköjään nekin saa näyttämään hyvältä, kun laittaa päälle tarpeeksi ronskisti väriä :)

  • Am
    21.5.2012 at 13:14

    Heheei, myin just täsmälleen tuommoiset ovenrivat/laatikonvetimet pois joskus viime kesänä Kallion puistokirppiksellä! Nuo ei kumminkaan liene ne yksilöt kun niitä ei muistaakseni noin paljon ollut. :) Väliaikaisessa on hyvä revitellä, hauskalta näyttää!

  • Kristaliina
    21.5.2012 at 18:50

    Kiitos! :)

    NiinaS: Joo, me kans ei tykätty yhtään siitä kaarimuodosta. Mutta yllättäen tosiaan värin kanssa näyttää ihan erilaiselta – mun silmään ihan niin kuin olisi sellaiset elämäänähneet kaapinovet jostain Karibian satamasta :)

    Am: Juu, ei ole samat rivat vaikka ehkä samanlaiset – nämä on Oulunkylän K-raudasta kotoisin :)

  • Vippe (Ei varmistettu)
    20.4.2015 at 16:46

    Hei,

    jos vain kerkiät niin olisi kiva kuulla miten pohjustitte keittiökaappien maalaustyön? Eli hioitteko ja kuinka ronskisti? Laitoitteko ensin jonkun pohjamaalin vaiko suoraan vaan maalia pintaan? Montako kerrosta?

    Mitä maalia käytitte? Maalsitteko ihan sudilla vaiko rullalla? Vai otitteko ovet irti ja ruiskumaalasitte? Entä nuo ”listat”, irrotitteko ennen maalausta? Kiitos jo etukäteen jos viitsit aloittelijaa urakassa neuvoa alkuun :o)