Viisi kertaa minä (osa 2: töölöläiselämää)

Melkein neljä vuotta on kulunut, ja olen tällä hetkellä 25 vuotta. Tai ihan kohta täytän 26. On siis:
 

Huhtikuu 2003

Kello on soinut puoli yhdeksältä niin kuin joka aamu. Istun töölöläisen ullakkoasunnon keittiössä, lautasella Nalle-neljänviljanpuuroa ja Formverkistä ostetussa ökykalliissa juomalasissa itse tehtyä lattea. Avomies on vaahdottanut minulle maidot ennen kuin on lähtenyt töihin IT-firmaan. Itse se syö aamupalansa vasta töissä. On se sitten kiltti. Aivan liian kiltti.

Ollaan tavattu 20.10.2000 Bottalla – päivämäärä on jäänyt mieleen, koska avomies on matematiikkahullu. Siltä se ei kyllä päällepäin näytä. Tapaaminen kävi hassusti. Oltiin ystävän kanssa bile-bile-bilettämässä heti eroni jälkeen. Minulla oli violetti nahkahame, jonka päällä roikkui sellaisia outoja koirantalutushihna-metalliketjuja, jotka olivat silloin tosi-tosi trendikkäitä. 

Miehiä pörräsi sinä iltana ympärillä ihan riesaksi asti, varmasti hiljaa huusin sellaista vastaeronneen naisen ”okei katsokaa NYT mä oon vapaa” -viestiä. Mutta kaikki miehet olivat jotenkin… ääääh. Paikka oli varsinainen lihatiski.
”Eiks nyt kukaan noista kelpaa, täällähän on tosi hyvännäköisiä”, ystävä ihmetteli.
”Ääääh, ei yhtään mun tyyliä. Mulla on ihan erilainen maku”, nurisin.
”No millaisista sä sitten tykkäät?”
Nousin pokkana seisomaan tuolille Bottan yläkerran ”rokkiosastolla” ja katselin ympärilleni. Näin tumman komean pitkätukan villapaidassaan.
”No tuollaisista”, osoitin miestä sormella.
Rokkipoika näki osoitteluni ja tuli parin minuutin päästä juttelemaan.

No olipa helppoa. Ja kappas, minusta tuli taas seurusteleva – muutama päivä edellisestä erostani.

*******

Lasisella uudella ruokapöydällä on iiiiso pino papereita. Gradu. ”Omenapeppu omaksi – liikkuvan naisruumiin representaatiot naisten liikuntalehdissä”. Hurjan kiinnostava aihe, olen jo käynyt esittelemässä tutkimustani julkisesti ja gradun tekeminenkin luistaa. Mutta mutta mutta… Äääääh.

Tiedostan itsekin, että logiikkani on täysin sumea. Opintoni ovat olleet jo pitkään kasassa, sivuaineita vähän liikaakin. Mutta luopuminen opiskelijaelämän vapaudesta ahdistaa. Siirtyminen kahdeksasta neljään -työelämään ahdistaa. En halua valmistua, haluan olla vielä opiskelija. Vapaa! Niinpä pyrin lykkäämään gradun tekemistä… ….jep: hakeutumalla kahdeksasta neljään -työhön. Jepjep. Mutta nimi on jo alla sopimuksessa, työt alkavat parin viikon päästä, ja gradu saa jäädä toistaiseksi odottamaan.
”Mä sitten jatkan sitä jossain vaiheessa töiden ohella”, uskottelen itselleni.

Uusi elämänvaihe on alkamassa. Kohta en ole enää opiskelija, vaan tässä taloudessa on kaksi työssäkäyvää nuorta aikuista – toinen (en minä) jopa hyväpalkkaisessa työssä. Dinkku-talous. Kohta on vihdoinkin rahaa matkustella; tähän mennessä olen käynyt vain viikon halvoilla äkkilähdöillä turistikohteissa. Päätän alkaa laittaa joka palkasta rahaa sivuun tulevia reissuja varten.

Ensi kesänä on tulossa reissuista ensimmäinen. Ollaan opiskeltu koko talvi avomiehen kanssa espanjaa. ”Qué tal?” ”Muy bien”. Siitä tuli idea lähteä rinkat selässä kiertämään Espanjaa – hui. Rinkatkin on jo käyty ostamassa urheiluvälineliikkeestä. Minun punainen Haltin pikkurinkkani on kuulemma samanlainen kuin kilpailijoilla Suuri Seikkailu -tv-sarjassa; siinä, missä rämmitään jossain Posion metsissä.

Olo on tyhjä, vaikka puitteet ovat kunnossa. Tai no avomiehen asuntohan tämä on virallisesti; ei minulla opiskelijana olisi ollut varaa töölöläiseen hulppeaan ullakkokämppään, jonka suurelta terassilta on näkymät yli koko kaupungin. Itse olin haaveillut vanhasta puutalosta ja olimme käyneet jopa katsomassa yhtä asuntoa Ruoholahden villoilla. Mutta kun avomies oli antanut käyntikorttinsa kiinteistövälittäjälle (joka oli nähnyt käyntikortissa komeilevan  logon), kyseinen välittäjä oli tuonut meidät katsomaan tätä. Ja kyllä: sitten oltiin ihan myytyjä. Samoin asunto pian meille. Onneksi eletään niitä hulluja vuosia, jolloin lainaa saa melkein mínkä ikinä summan kehtaa pyytää.

Ja täällä sitä nyt sitten asutaan Töölön kattojen yllä ja ollaan mukamas ihan pienen asteen parempia kuin kukaan muu.

Avomiehen ystävät alkavat jo vakiintua: naimisiin ja sitten lapsia. Mutta eijeijei minä en todellakaan halua mitään sellaista. En ikinä! Minä haluan matkustella ja elää ja olla villi ja vapaa. En todellakaan aio alkaa tylsäksi ja vanhaksi, en en EN! Naimisiinmeno on minulle yhtä kuin henkinen kuolema, uhh lapsista puhumattakaan – ei IKINÄ!

Avaudun tästä ”en ikinä vakiinnu” -elämänfilosofiastani satunnaiselle työtutulle muutaman viinilasillisen jälkeen.
”En tunne miestäsi, joten anteeksi että sanon näin. Mutta ehkä et ole kuitenkaan vielä löytänyt sitä ihan oikeaa elämänkumppania”, työtuttu sanoi varovasti.
Olipa törkeästi sanottu! Mähän olen rakastunut ja mulla on kaikki hyvin ja SITÄPAITSI asun siellä töölöläisessä ullakkoasunnossakin – mietipäs kuule sitä! HA, tyyppi on vaan katkera siitä, että se ei ole niin villi ja vapaa kuin MINÄ!

Niin, oikeassahan se työtuttu sitten tietenkin oli.

Avomiehestäni erosin kuuden vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2006, jolloin television katsominen (kyllä: siellä hulppeassa töölöläisessä ullakkoasunnossa) kävi henkisesti aivan liian tukahduttavaksi. Miehessä ei ollut muuta vikaa kuin että en voinut enää hen-git-tää hänen kanssaan samassa huoneessa.

AAAAAAAARGH, pois täältä, antakaa happea, antakaa VAPAUS! Ja muuten seuraavaksi aion bongata vierelleni jonku villin ja vapaan, jonkun hurjan, jonkun erikoisen – jonkun SEIKKAILIJAN!
(okei voitte ehkä arvata, miten huonosti siinä sitten kävi)

 

Edellinen osa (elokuu 1999) täällä.
Tulossa vielä maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010… …mutta phuuh, ehkä parin päivän tauon jälkeen. Muistelu alkaa jo ihan hengästyttää.

 

 

You Might Also Like

  • Papyli
    21.7.2013 at 14:20

    Mä en jaksa odottaa seuraavia osia! Kumma kun sitä on niin kiinnostunut toisten menneisyydestä :D Tä on kyllä ihan mahtava juttusarja idea.

  • Hemmuli (Ei varmistettu)
    21.7.2013 at 14:54

    Ehkä parasta mitä olen missään blogissa lukenut ikinä.

    • Kristaliina
      21.7.2013 at 15:05

      Oi vau kiitos! Itseäni tosiaan vähän jo hengästyttää… :)

  • Sigrid1 (Ei varmistettu)
    21.7.2013 at 16:22

    Minäkään en meinaa malttaa odottaa seuraavia osia, nämä on niin mahtavia. Ihana matka menneisyyden sattumanvaraisiin hetkiin. Itsekin aloin mietistellä että mitä tulikaan tehtyä ja ennen kaikkea tunnettua noina aikoina.

    • Kristaliina
      21.7.2013 at 18:37

      Jännä juttu, miten sitä tosiaan alkaa muistaa kaikenlaista, kun sijoittaa itsensä johonkin tiettyyn hetkeen – vaikka etukäteen luulisi, että äh mulla ei ole mitään käsitystä vuodesta 2003 :) Mutta on siellä muistissa näköjään kaikenlaisia tunnelmia, kun vähän kaivaa :)

  • Nannannaa (Ei varmistettu)
    21.7.2013 at 18:47

    Tosi kiva juttusarja! Innolla ootan seuraavia osia. :)

    Päivän kevennys: vähänkö meinasin pudota sohvalta, kun luin tuolta tekstistä ensin: ”Rinnatkin on jo käyty ostamassa urheiluvälineliikkeestä.” :DD Silmälasit vois olla paikallaan…

    • Kristaliina
      21.7.2013 at 18:50

      Hehe! Mun piti ihan varalta vielä käydä katsomassa, että enhän varmasti ole kirjoittanut väärin. Joo: rinkat :D

  • n (Ei varmistettu)
    21.7.2013 at 19:14

    Hei, tykkään sun kirjoitustyylistä. Voisitko kirjoittaa kirjan :)

    • Kristaliina
      21.7.2013 at 19:22

      Hih mulla ei taitaisi kärsivällisyys riittää sellaiseen – bloggaus on mulle sopiva muoto. Voi napu-napu-napu-naputella tekstin heti inspiraation iskiessä, julkaista sen nopeasti saman tien, ja saada palautteenkin heti. Ihan parasta :)

      Mutta kiitos :)
      …ja ehkä tuolle kirja-asialle kuitenkin pitää sanoa ”ehkä joskus” – oishan se mahtavaa, jos joskus välähtäisi joku kuningasajatus kirjalle :)

  • TiinaMariN.
    21.7.2013 at 20:08

    Juttusarja on aivan mahtava, ja kuvat muistuttaa omasta nuoruuden tyylistäni:) Ollaan oltu naapureitakin, itse asuin Messeniuksenkadulla 2000-vuoden alusta…ööh, muutaman vuoden. Sitten piti päästä Kallioon kun alkoi ahdistaa. Muuten, taidat olla mun kanssa lähestulkoon samanikäinen, mikä yllätti kun luulin sinua noin 25-vuotiaaksi!

    • Kristaliina
      21.7.2013 at 23:18

      Hih joo kymmenen vuotta siihen lisää vaan, niin tulee lähemmäs oikeaa :) Sulle kans haastekopinottopyyntö, silleen tyylibloggausnäkökulmasta: ois jännä nähdä kuvia sun tyylistä noina vuosina :)

  • Rosanna
    21.7.2013 at 23:09

    Voi vitsi kuinka innolla odotankaan jatkoa! :D Kirjoitustyylisi uppoaa just eikä melkeen, miten osatkaan eläytyä menneisyyteen noin elävästi ja ennen kaikkea muistaa noin tarkasti! Aivan mielettömän hyvä idea tämä One Day -tyylinen postaussarja. 

    Ps. Hihihi en olisi kyllä ikinä arvannut blogin perusteella että sinulla on ollut hevarimenneisyys! ;) Kivoja kuvia!

    • Kristaliina
      21.7.2013 at 23:15

      Hevarit ja hipit on ajatusmaailmaltaan yllättävän lähellä toisiaan :)

      Hei nappaa säkin koppi tästä haasteen muodossa, ”virallinen” haaste tulee huomenna!

      • Kristaliina
        21.7.2013 at 23:16

        …kunhan Joel päästää mut meidän ”pääkoneelle” ja pääsen skannaamaan haastejuttuun tarvittavat lisäkuvat  :)

        • Rosanna
          22.7.2013 at 14:42

          Hei joo! :) Tämä on kyllä niin mahti-idea, että pitääpäs itsekin tarttua. Tosin minä olen ollut vuonna 1999 10 -vuotias, ja ainoat asiat jotka muistan tuolta asialta liittyy varmaan spaissareihin ja vihreään polkupyörääni! :D Mutta minulla olisi kyllä muistamattomuuteeni sellainen pieni apu takataskussa, nimittäin päiväkirjapinot vanhempieni luona. En kyllä tiedä uskallanko moisia avata. ;)

  • Melina G
    22.7.2013 at 00:03

    Ihana kesäjatkis! :-) 

    Aloin itsekin pohtia, mitä sitä onkaan noina aikoina tehnyt ja ajatellut.. ja tajusin että kääks, oikeesti olis parempi, että ei muistelisi! :-) 

    • Kristaliina
      22.7.2013 at 00:06

      Nämä ensimmäiset päiväykset on onneksi niin vanhoja, että voi ajatella, että no siitähän on niiiiiiiiiiin paljon aikaa, enhän mä enää mitään tuollaisia tekisi :)

  • Ella F.
    22.7.2013 at 11:26

    Huh, itsekin näitä lukiessa huomasin miettiväni, että mitäs sitä on noina aikoina tullut tehtyä, ja ai kamalaa, kyllä loppuu muistelut lyhyeen :P 

    Vaikka olen pitänyt elämäni ohjenuorana sanontaa, että ihmistä kaduttaa enemmän se mikä on jäänyt tekemättä kuin se mitä on tehnyt, niin kyllä muutama juttu on, mistä mietin, että parempi olisi ollut ehkä kuitenkin jättää väliin =)

    Tää on kyllä loistava sarja!

  • FFFifi
    22.7.2013 at 13:54

    Mitä tuolle gradulle tapahtui (vai paljastuuko se jatko-osissa)? Tosi kiinnostava aihe :)

    • Kristaliina
      22.7.2013 at 19:56

      Hih jatko-osaan mennessä gradu oli jo unohtunut :)

      Tutkintovaatimukset muuttuivat ja vanhenivat moneen kertaan, ja lopulta päädyin tiivistämää gradun kandintyöksi, jonka palautin pari vuotta sitten valtsikkaan :)