Tavallinen viikko Espanjassa

Millaista on meidän arkielämä Espanjassa? Sitä kysytään paljon. No, kysymys on tietysti ihan hurjan laaja – ja tavallaan lähes kaikki tämän blogin talviajan postaukset kertovat tavalla tai toisella meidän arjesta täällä Fuengirolassa.

Ajattelin nyt kuitenkin tiivistää meidän yhden viikon tähän. Sellaisen yhden ihan tavallisen viikon, menoineen ja tekemisineen.

Tällainen on meidän viikko Espanjassa:
(yksityisyyssyistä päiviä ja tekemisiä on hieman sotkettu ja muunneltu, mutta kokonaiskuva on silti toivottavasti oikeanlainen)

Maanantai

Huomenta! Lapset heräävät yllärinä jo seitsemältä ja olemme pirteinä peipposina ensimmäisenä päivähoitopaikassa, vähän yhdeksän jälkeen.

Sitten töiden pariin. Puolilta päivin lähden kielikurssille ja sen jälkeen vielä työlounaalle.

Tänään haen lapset (ja ystävän) hoidosta aikaisemmin ja vien espanjakerhoon hoitopäivän päätteeksi. Sitten viivästyneille päiväunille kotiin. Itse jatkan töitä, Joel on kykkinyt tietokoneella koko tämän ajan.

Illalla oma zumba! Mennään ystävän kanssa yhdessä, ihana aivobreikki! Kotona olen vasta lähempänä kymmentä ja ehdin juuri suihkun jälkeen antaa hyvänyönhalit, kun lapset ovat jo menossa nukkumaan.

Tiistai

Herätys taas ilman herätyskelloa (täällä olemme ottaneet kännykän herätyshälytyksen pois päältä), ja tällä kertaa uni maistuu kahdeksaan asti. Yhdeksän jälkeen lapset hoitoon ja aikuiset töitä tekemään.

Hoitoonvientimatkalla kävin ostamassa kukkakioskista joulutähden.

Teen ison kirjoitusrupeaman ja päivä ihan vilahtaa ohi. Lounaan syön työpöydän äärellä, vaikka tarkotuksena olisi pitää Joelin kanssa yhteisiä lounastaukoja.

Lapset kolmelta kotiin ja päiväunille. Illalla lasten ystävät tulevat meille leikkimään. Ystävien lähdettyä päädymme lähtemään vielä illalliselle lähiravintolaan.

Keskiviikko

Aurinkoisen ja lämpimän viikon kunniaksi (aiemmin tänä syksynä kun on ollut sateisempiakin viikkoja) lapset pitävät ensimmäistä kertaa ekstravapaapäivän hoidosta. Aamun ensimmäiset tunnit lapset leikkivät kotosalla itsekseen, ja minä ja Joel teemme töitä. Mutta puolilta päivin lähdemme koko perhe rannalle – ihanaa! Kirmailemme siellä kolmisen tuntia, ja sitten kotiin lounaalle ja lapset päiväunille.

Illalla taas oma zumba, ah! Joel tekee ”iltavuoron” eli töitä lähes yöhön asti, mutta se on sen arvoista: nuo yhteiset päivähetket ovat kultaa! Tämä tehdään mielellämme toistekin tällaisina päivinä, kun lämpö lähenee hellelukemia.

Torstai

Päivä toistuu samalla rutiinilla kuin tiistai – ja miksi ei toistuisi, arkeahan tämä. Tarjolla olisi taas päivätunti espanjaa, mutta en ehdi mitenkään. Lounaankin syön taas koneen ääressä. Toisaalta pystyn pysäyttämään työpäivän lasten hakuun (enkä jatka hommia illalla), joten kiittelen itseäni hyvästä työtehokkuudesta. Arkipäivieni tavoite on ehtiä istahtamaan viimeisille auringonsäteille omalla terassille – nyt ehdin!

Päiväunien jälkeen vien toisen lapsen ja lapsen ystävän flamenco-tunnille. Ja illalla lähden vielä ystävän kanssa piiiitkälle iltakävelylenkille rantakadulle.

Perjantai

Suunnitelmissa Joelin kanssa lounas kodin ulkopuolella – ja fillarointi sinne lounaspaikkaan, lemppariravintola Mezza Notteen, toiseen päähän rantakatua. Ensimmäistä kertaa aikuiset pyörän päällä Fugessa, jea!

Ihana helteinen sää, hurautamme kymmenessä minuutissa paseon (se rantakatu) toiseen päähän. Ja toteamme, että Mezza Notte on remontissa. Jäämme ”no mihin me nyt sitten mennään” -hortoilemaan (perus) niin pitkään, että toteamme, että eihän me enää edes ehditä mihinkään. Niinpä syömme Mäkkärissä, hah.

Kasvishampurilaiset ovat mystisesti hävinneet ruokalistalta, joten syön lounaaksi hampparin ilman pihviä. Gourmet. Rantaterassin mieletön maisema ja auringonpaiste kompensoivat ruoka-ankeuden. Ei harmita vaan naurattaa.

Ehdin nipin napin kolmeen hakemaan lapset kotiin. Ja päiväunille.

Päikkäreiden jälkeen käymme pienellä välipalalla ”healthy fast food” -rantaravintolassa ja sitten huvipuistoon pariksi tunniksi! Lapset hyppivät, pomppivat, hyppivät ja pomppivat. Illalla on yllättävän viileä, kotimatkan pitkällä kävelyllä tulee vähän vilpoisa pelkissä huppareissa; olisi pitänyt laittaa takit lapsillekin.

Tulemme kotiin illalliselle. Kello on jo lähemmäs kymmenen, hupsis.

Lauantai

Ensimmäinen luukku joulukalenterista! Kiireetön heräily ja sitten ystävien kanssa aamupäiväbiitsille!

Pieni välipala ja lasten ystävä mukaan, sitten lasten tanssitunnille. Joel käy pikakuntosalilla tanssitunnin aikana, minä istuskelen opiston aulassa – se on mun oma kiva huilausbreikki, yleensä noutokahvikupin kanssa.

Haemme noutoruokaa: kanavartaita, kevätkääryleitä ja nuudeleita. Syömme ne omalla terassille levitetyllä retkiviltillä. Aurinko paistaa, ihanaa! Sitten pikapikaa päiväunille. Lapset nukahtavat nopesti, sillä motivaatio on hyvä: illalla pääsee leikkimään ystävän luo! Lasten leikkitreffien aikana minä & Joel käydään kaksistaan treffisyömässä libanonilaisessa ravintolassa.

Sunnuntai

Kiireetön aamu on vielä ihan ekstrakiireetön, sillä Joel päättää paistaa aamupalaksi lettuja. ”Lettuja! Lettuja! Lettuja! Lettuja!”, hihkuvat lapset ja hyppivät ylösalas.

Biitsille ehditään puolilta päivin ja tapaamme siellä pari ystäväperhettä. Lapset kirmaavat rannassa ja vähän vedessäkin; jotkut (hullut! ei me!) käyvät uimassakin jäisessä vedessä. Iik!

”Mitenkäs lounas?” -pähkäilyt aloitetaan liian myöhään ja yksi perheenjäsen saa väsykiukkuromahduksen. Hyvästelemme ystävät äänivallin ylittävässä huudossa ja kannamme rimpuilijan ja muun biitsikantamuksen kotiin. Kotona suihkussa hiekkoja pois pestessä kiukku hälvenee. ”Enkö ollutkin reipas?”, kiukkuilija kysyy. Ööö? No tota, miten sen nyt ottaa. Rakas olet.

Lapset päiväunille ja aikuiset myös.

Illalla siivotaan ja pestään hiuksia. Lapset saavat katsoa videoita hiustenselvittelyn ajan. Päivällinen yhdeksän pintaan ja nukkumaan.

Hyvä viikko, huomenna on taas maanantai!

30

You Might Also Like

  • Anna
    3.12.2018 at 20:03

    Hei, miten muuten kävi teidän vaunupäikkärien kanssa? Tuli tätä lukiessa yhtäkkiä mieleen että viimeksi kun muistan lukeneeni vaunupäikkäreistä ne olivat vielä teidän tytöille hurjan tärkeät ja pohdit sitä miten joku saattaa paheksua niin isoja tyttöjä vaunuissa. Onko vaunut jo mennyttä aikaa ja jos on niin miten siirtymä sujui?

    • krista
      3.12.2018 at 20:35

      Joo, tytöt siirtyivät vaunupäikkäreiltä sänkypäikkäreille tänne Espanjaan tullessa. En muuten tullutkaan kirjoittaneeksi siitä erikseen omaa postausta (riviväleissä taisin mainita jossain makuuhuonejutussa – ehkä, en muista tarkalleen), kun jotenkin se aina meinaa johtaa just siihen sellaiseen ”nooooooin isot lapset vielä nukkuu” -ihmettelyyn, vuodesta toiseen hih :D

      Mutta siis, joo, se sänkypäikkäreille siirtyminen sujui ihan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN hyvin, ei meinattu uskoa omaa tuuriamme :D Jännitettiin sis aika paljon, että miten käy… Mutta heti eka päivästä (tultiin siis tänne asuntoon eka päivää juuri ennen päikkäriajan alla) alkaen tytöt otti vaan unilelut ja meni omaan huoneeseen omiin sänkyihin ja NAPS nukahtivat päiväunille ja nukkuvat edelleen sen pari tuntia tyytyväisinä. Aika vähän vaihtelee, joskus on jopa niin myöhään kuin 16-18 tai joskus jopa pidempään, tosin kuuden jälkeen tavallisesti aletaan varovaisesti herätellä. Mutta parasta, kun heräilevät itsestään, koska herätettynä herää joskus kiukkuampiaisia :)

      Meidän oma aiempi ajatus oli, että päiväuninukkumisen helppous liittyy vahvasti siihen vaunuehdollistumiseen ja siksi varmaan ei alettu sitä aiemmin ”rikkoa”. Mutta näköjään se ei ollutkaan siihen välineeseen niin kytköksissä. Tosi yllättyneitä kyllä ollaan, että se VOI mennä noin kivuttomasti. Samoin illalla nukkumaan menevät naps vaan ”hyvää yötä kauniita unia” ja sit jäävät omaan huoneeseen nukkumaan. Ehkä tää on joku ”maailmankaikkeuden kompensaatio” siitä, että aikoinaan pari vuotta sitä vauvan nukkumattomuushullutta jouduttiin kestämään :D

      • Anna
        4.12.2018 at 13:45

        Hienoa että meni niin hyvin :) Minä haluaisin jatkaa tuon oman lapseni (1V) kanssa vaunupäikkäreitä vielä pitkään kun saan samalla käveltyä aika pitkiä matkoja ja oltua omien ajatusten kanssa. Toisaalta se rajoittaa sitä että ei voi tehdä mitään muuta sillä välin kun tuo lapsi nukkuu. Esikoisen vaunupäikkärit loppuivat muistaakseni siihen kun tuli niin lämpimät ilmat kesällä että ei vaan voinut viedä ulos nukkumaan (ei ollut tämän vuoden kesä vaan edellinen) ja kun se siirtyminen kävi niin sujuvasti niin sille tielle jäi. Nyt tuo 4V ei enää nuku päikkäreitä kuin satunnaisesti. Ja minä kun pitäisin niin hurjan tärkeänä sitä että lapset saisivat kunnolla unta. Miksi juuri minun lapsieni (molempien…) piti saada isältään sellaiset geenit että pärjäävät niin vähällä unella :D

        • krista
          4.12.2018 at 18:22

          Toivottavasti onnistutte! Näissä on tosiaan puolensa ja puolensa, mutta kunhan löytää sen rutiinin, joka omalle perheelle parhaiten sopii. Ja lapsethan on tosiaan niin erilaisia tuon tarvittavan unen määrän kanssa. Meillä on tuollaiset päikkärinrakastajat; eikä ihme, kyllä äiti ja isikin päikkäreistä tykkäävät. Saavat nukkua niin pitkään kuin tuntuvat päiväunia tarvitsevan <3

          • Anna
            4.12.2018 at 20:19

            Esikoinen tosiaan vielä parivuotiaana veteli 3-4 tunnin päikkäreitä pihalla, mutta sitten alkoi lyhentyä ja hyvin nopeesti jäi lähes kokonaan pois. Satunnaisesti hoidossa nukkuu. Kuopus taas on ollut aina todella huono nukkumaan (minun mittapuuni mukaan). Niin yöllä kuin päivälläkin. Vasta ihan viime kuukausina on alkanut tulla öitä kun ei herää ollenkaan. Päikkäreillä ei tahdo pysyä unessa vaan havahtuu hetken päästä ja jos ei ole ktään kyljessä niin tulee heti hätä. Minä taas olen aika herkkä oman uneni suhteen. Jos en saa säännöllisesti vähintään 7 tuntia unta yössä tulen parissa vuorokaudessa tosi kiukkuiseksi ja pinna on kuin hapertunut kuminauha. jos taas nukun yli 9 tuntia niin olen ihan pihalla koko päivän. Mies taas pärjää helposti 5-6 tunnin yöunilla ja viikonloppuna saattaa ottaa takaisin tai sitten nukahtaa heti jos istuu alas eikä ole mitään virikkeitä. Minä taas joudun tekemään töitä nukahtamiseni eteen jos päivällä yritän nukkua. Näin erilaisia siis olemme :)
            Päiväunet ovat minusta hurjan tärkeät vielä eskareillekin. Lapsesta joka yleensä nukkuu huomaa tosi äkkiä jos ei ole nukkunut päiväunia. Kskittyminen ja mieliala on ihan toinen (olen siis ollut eskareissa töissä ja sieltä tämä kokemus).

  • MariaKoo
    3.12.2018 at 21:35

    Pakko kysyä, kun varsinkin ekassa kuvassa tytöt näyttävät lähes samanikäisiltä: muistatteko te arjessa ikäeron? Itse kun monasti huomaan unohtavani, sekä isompien (10&12v), että pienten (4&6v) kanssa. Mennään samoilla unirytmeillä, lähes samoilla oikeuksilla ja velvollisuuksilla jne. Sit aina joskus havahtuu, että Ai niin, tää toinenhan olikin pienempi ja tuo isompi ei tän ikäisenä koskaan… jne!

    • krista
      3.12.2018 at 21:54

      Joo kyllä, tai no ehkä enemmänkin ”kyllä ja ei” – välillä muistaa ja välillä ei, varmaan just vähän samaan tapaan kuin teillä :) Oikeudet on usein aika samat/kokonaan samat lapsilla, en juurikaan keksi (ainakaan tähän aikaan päivästä, heh) asiaa, jossa toisella olisi enemmän oikeuksia kuin toisella. Tisaalta isommalta tulee vaadittua enemmän (esimerkiksi siivoamisessa, kun joskus se toinen vaan rallattelee) ja sekin tavallaan tuntuu tietysti epäreilulta. Eli tuota velvollisuuspuolta. Pientä autetaan enemmän varmaan, ja sellaisia. Toisaalta vaikka pukemistilanteessa sille lykkään spontaanisti hupparia, joka jumittaa, riippumatta siitä, onko kyseessä nuorempi vai vanhempi. Mutta joo, varmasti joskus toinen ”hyötyy” ja joskus toinen – ehkäpä siinä on kaikkein tärkeintä, että molempiin suuntiin on se hyötyminen vaihtelevasti.

      Tasapuolisuus on tytöille itselleenkin tosi tärkeää eli ainakin heille olisi hankalampi perustella, että olisi kovin paljon erilaisia oikeuksia iästä riippuen. Tai siis niin päin, että meillä ei toinen edes halua jotain, jos ei toinenkin saa. Jos vaikka olisi vain toisen kanssa liikkeellä ja ostaisi jätskin, niin melkein hätä tulee sille jätskin saajalle, että siskonkin pitää saada.

      • Lilah
        3.12.2018 at 23:08

        Tuli noista oikeuksista mieleen, että mitä isommiksi lapset on kasvaneet, sitä tärkeämpää esikoiselle on meillä ollut, että oikeudet ei ole samat. Että pienempi ei saa kaikkea samalla hetkellä kuin hän. Eka puhelin, lupa käydä itsenäisesti kaverilla/kaupassa, koulun discot, elokuvat (ikärajat) jne. Eli kun odotetaan enemmän niin saakin enemmän, koska on vanhempi. Tässä olen kokenut myös pienemmälle kasvattavaksi, ettei saa aina samaa kuin toinen.

        • krista
          4.12.2018 at 10:14

          Joo voi hyvinkin olla, että se vielä muuttuu just noin päin jossain vaiheessa!

  • Tia
    4.12.2018 at 04:40

    Nyt ollaan ajantasalla! Kome kuukautta hujahti kun alusta alkaen alkoi lukemaan 🙂 nythän meillä vasta ongelma onkin, mitäs nyt luetaan yösyötön jälkeen kun pitää babyä pitää puolisen tuntia pystyasennossa ennenkuin päässään jatkamaan unia 🤔😅 ihanaa on ollut lukea teidän arjesta ja elämästä, sun kirjoitukset on ihan huippuja ja niiiiin samaistuttavia!

    • krista
      4.12.2018 at 10:26

      No VAU, ja tervetuloa nykyaikaan! Ihan mahtavaa! Mutta kääk, nyt sun tosiaan täytyy asettua reaaliaikaiseen rytmiin eli ei vaan voikaan enää klikata, että ”seuraava”, ”seuraava”, ”seuraava” ja luettava vaan jatkuu ja jatkuu… Mitäs mä keksisin sulle suositeltavaksi seuraavaksi imetysluettavaksi…? Onko Lähiömutsi tuttu blogi jo? Mutta pysy kuitenkin tälläkin tontilla jatkossakin! <3 Ja kiitos ihanasta viestistä! <3

      • Tia
        4.12.2018 at 13:09

        Ehdottomast pysytään! Kokeilin tota lähiömutsia mut ei oikeen lähteny.. pitää jotaa keksiä 😄 hei muuten kesän postauksissa kyselit suomi roadtrip vinkkejä niin Kotka!

    • Anna
      4.12.2018 at 13:38

      Hei, kohtalotoveri! Luin kanssa tämän vuoden aikana tämän blogin alusta asti kiinni (en muista enää milloin) ja tunne oli aika tyhjä. Että mitäs nyt… Onneksi tänne tulee postauksia kuitenkin melko usein, mutta eihän se silti ole sama.
      Lähiömutsi on aika erilainen alussa ja nykypäivänä. Luin aikoinaan esikoista odottaessa ja hänen kanssaan valvoessa Lähiömutsin kiinni samalla tavalla. Mutta jos ei iske niin ei iske. Ehkä joku ihan kirja?

      • Tia
        4.12.2018 at 14:07

        Heipähei 🤗 Niimpä! Kerkes tottuu siihen et puutalobaby kehii! Onneks tulee kyllä usein uusia postauksia! Ukkokulta vähän kävi murahtelemaan vieressä kun laitoin pikkuvalon päälle lehteä lukeakseni 😅 Pitää alkaa testailemaan, eiköhän joku natsaa!

        • krista
          4.12.2018 at 18:24

          Hei entä joku äänikirja? Mä tykkäsin hurjasti niistä…. ääk mikä se oli, se Paavo :) Tarhapäivä oli yksi osa, ja… Yösyöttö, siitä se sarja alkoi. Varoitus kyllä, että saatta joutua nauramaan ääneen välillä (vauva voi herätä) :)

          • Tia
            4.12.2018 at 20:56

            Äänikirjaa pitääki kokeilla! Yösyöttö leffa oli hauska ni pakko kirjojen olla viel parempia. Meidän neiti on tottunu jo nauruu, nyt jo pitäny kuunnella silloin tällöin kun sun blogia oon lukenu 😄

          • Anna
            4.12.2018 at 21:43

            Äänikirjan voi laittaa kuulokkeista niin ei edes häiritse ketään eikä sitten häiritse omaa untaan näytönvalolla tai muita nukkuvia lampuilla :) Minä olen ihan äänikirjaaddikti. Koko ajan pitää olla jotain kuunneltavaa. Jos siivoan, jos laitan ruokaa, jos askartelen, jos syön niin ettei koko perhe kokoonnu pöydän ääreen ja joskus sillonkin. Nyt kuuntelen englanniksi niin ei haittaa vaikka lapset kuulevat hurjiakin kohtia ;) Joku Aarresaari on aina vähän hankala kun pitää laittaa pois jos on pelottava kohta ja lapset huoneessa. Minulla kun ei ole niitä kuulokkeita.

      • krista
        4.12.2018 at 18:26

        Oli muuten pakko laskea, Anna & Tiia: olette siis lukeneet nyt 2085 (!!!) mun kirjoittamaa juttua! Aikamoista! Ihan käsittämätön luku! <3 <3 <3

        • Tia
          4.12.2018 at 20:58

          Oho, olihan niitä muutama! 🤗 Laatukamaa<3

        • Anna
          4.12.2018 at 21:44

          Vau! :O Tosin joudun tunnustamaan että jotkut jutut luin vauvan valvottamilla silmillä aika puolihuolimattomasti, mutta suurimman osan kyllä ihan ajatuksella. Aika hurja määrä.

  • Ellie
    4.12.2018 at 13:12

    Ihan asiasta toiseen: blogissa näkyy linkkejä vanhoihin juttuihin ja nyt tekstin alla näkyy tieto Kenian äitiyspakkauskeräyksestä. Lupasit toukokuussa jakaa blogissa kuvia pakkausten perillepääsystä, mutta en löytänyt niitä tekstien joukosta. Olisi kivä kuulla, päätyivätkö paketit perille!

    • krista
      4.12.2018 at 13:29

      Uskomatonta, mikä ajoitus sun kysymyksellä – ootko ihan varma, että et vakoile mua…? <3 *vilkuilee olkansa yli* :D Siis mä nimittäin olen JUST NYT TÄLLÄ HETKELLÄ tekemässä juttua tästä! Mulla on mm. avustustyöntekijöiden kuvaamaa videota ensimmäisten pakkausten jakamisesta ym. <3 <3 <3 Ne menivät siis silloin keväällä upeasti perille, vaikka kuvat eivät siihen postaukseen vielä ehtineetkään. Mutta nyt teen tosiaan uutta juttua ja ajattelin tehdä videonkin tästä saamastani videomatskusta <3 JA ajattelin, että kai me nyt joulun alla voitaisiin taas kerätä uusi sadan pakkauksen sarja tuonne...? Mä nimittäin ainakin voisin ostaa sukulaisille aineettomiksi joululahjoiksi noita!
      -
      Videon kanssa kun tässä seuraavaksi säädän, niin hetki tässä kestää. Mutta veikkaisin, että ensi viikon alulla julkaisen jutun. Mutta siis näin huikkauksena, että PERILLÄ OVAT, olivat jo silloin keväällä <3 <3 <3 <3

    • krista
      4.12.2018 at 13:35

      …ja vielä jatkan, kun oon niin intona tästä – tämänhän siis jo jaoin Facebookissa aiemmin, mutta ei varmaan ole osunut kaikkien silmiin – eli Avussa oli juttu tästä. Tuolla just ne meidän ostamat pakkaukset on <3 Täällä siis jo Avun juttua:
      https://www.apu.fi/artikkelit/apu-kakuman-pakolaisleirilla-keniassa-aitiyspakkaukset-tulevat-tarpeeseen
      täällä videota alueelta Avun jutussa: https://www.apu.fi/videot/apu-on-paikan-paalla-kakuman-pakolaisleirilla-pohjois-keniassa
      Jotenkin tosi koskettavaa katsoa, että millaista tuolla oikeasti on <3