Meitä suomalaisia varmasti eniten (?) koskettanut luonnonkatastrofi on Se Yksi, vai oletteko samaa mieltä: se tsunami vuosimallia 2004. Paitsi uhrilukunsa vuoksi, se kosketti tietysti myös siksi, että tsunamissa meneytyi (Wikipedian mukaan) 179 suomalaista. Kaikenkaikkiaan kuolonuhreja oli saman lähteen mukaan 296 684.
Minua itseänikin, ihan henkilökohtaisella tasolla, tämä tsunami aika kovasti kosketti. Vuodenvaihteessa 2004-2005 olin juuri lähdössä vapaaehtoistyöhön Intiaan (siitä mm. täällä) – vain muutama päivä tsunamin iskemisen jälkeen.
Kun lähdin kohti tuhoaluetta, oikeastaan aika lailla kaikki oli vielä epäselvää. Sen jo tiesin, että alkuperäiseen vapaaehtoistyöpaikkaani, lastenkotiin Cuddaloressa, en voisi ainakaan heti alkuun mennä – se oli lähellä rantaa eikä edes lasten tilanteesta ollut vielä selvyyttä. Että onko niitä lapsia enää siellä edes olemassa. Lentokenttävirkailijakin kysyi, että oletko varma, että aiot matkustaa tuohon suuntaan – juuri silloin suomalaisten evakuointilentoja kovaa vauhtia järjestettiin vastakkaiseen suuntaan.
Olin kuitenkin varma. Jotenkin kummallisella tavalla olin varma, että minun täytyy mennä sinne.
Pari päivää myöhemmin Suomen lööpit huusivat milloin minkäkinlaista koleraepidemiavaaraa. Minä seisoin kumisissa varvastossuissani keskellä täysin tuhoutunutta intialaista kalastajakylää, kaiken romun keskellä, ja tunsin olini hyvin-hyvin epätodelliseksi. Ruumiit oli sentään jo kannettu pois. Yhtään taloa ei ollut pystyssä.
Cuddaloren lastenkotilapsia, tsunamista selvinneitä.
Intiassa elämä pyöri tsunamiavustustöiden ympärillä – ja toisaalta tavallaan ei. Järjestö teki avustustöitä, mutta johtajan näkemys oli varmasti oikea: länsimaalaisen kalpeanaaman ei kannata olla konkreettisesti paikalla avustustyökohteisssa. Minä istuin toimistolla, jossa oli sähköä tyyliin puolen tunnin ajan päivästä ja yritin tehdä edes jotain. Ei minusta varmasti ollut mitään apua. Pari intialaisella tarkkuudella (heko. heko.) tehtyä raporttia taisin kirjoittaa länsimaalaisille avustusjärjestöille siitä, mihin heidän antamansa varat on käytetty ja miten avustustyöt etenevät.
Mutta joo – en missään nimessä halua antaa vaikutelmaa, että olisin ollut joku merkittäviä tuloksia aikaansaanut länsimaalainen suuri avustaja. Heh heh. Kunhan vaan yritin elää siellä ja jotenkin tulla mukana olematta liikaa tiellä.
Moni asia omassa elämässä otti kuitenkin vähän niin kuin vaivihkaa uutta suuntaa tuon Intia-kokemuksen jälkeen. Ehkä arvoja tai jotain. Äh, enmätiedä. Itse asiassa jossain vaiheessa ihan vakavasti harkitsin, että hakisin SPR:n avustustyöntekijäksi – sellaiseksi, joka kutsuttaisiin tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla katastrofialueelle. Okei okei, en ole lääkäri enkä hoitaja, mutta luin silloin jostain, että siellä tarvitaan monesti vaikkapa viestinnästä vastaavia henkilöitä.
No, sitten tulivat lapset. Ehkä joskus 20 vuoden päästä?
Nämä muistot heräsivät tietysti Nepalin viimelauantaisen maanjäristyksen uutisointia seurattuani.
Tämä kirjoitus puolestaan syntyi Lauraxxx:n eiliseen bloggaukseeni jättämästä kommentista, jossa oli linkki Väestöliiton blogiin. Luin tekstin ja meinasin alkaa ratikassa itkeä liikutuksesta. Lainaan suoraan:
”Kriisitilanteissa tytöt ja naiset ovat erityisen haavoittuvia. Raskaudet ja synnytykset eivät katoa kriisin iskiessä. Katastrofin keskellä naiset ja vastasyntyneet ovat vaarassa, sillä lääkkeistä, terveydenhuoltopalveluista ja ehkäisyvälineistä on pulaa eikä neuvolapalveluja tai synnytysapua ole saatavilla. Usein äidit ja lapset myös kärsivät traumaattisista kokemuksista, sairauksista ja väkivallanteoista. Tutkimusten mukaan kriisitilanteissa myös naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on normaalia yleisempää ja erityisesti nuoret tytöt ovat alttiita raiskauksille.”
Väestöliiton blogista löytyi myös lista järjestöistä, joiden kautta voi tukea Nepalin avustustöitä. Täällä.
Poimin niistä itsekin tähän pari suoraa linkkiä:
SPR: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/nepalin-maanjaristys
Suomen World Vision: http://www.worldvision.fi/katastrofiapu
Pelastakaa Lapset: http://www.pelastakaalapset.fi/tue-tyotamme/lahjoita/
Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/
Kiitos! <3
Kuvat Intiasta vuonna 2005.
Aiempia muistelubloggauksia vapaaehtoistyöajastani ja -ajatuksistani:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-4-vapaaehtoistyohon-intiaan
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-5-elamaa-jarjestolla
Järkky
28.4.2015 at 17:22Mun piti myös hakeutua SPR:n vapaaehtoiseksi, siellä kun tarvitaan myös logistiikkaihmisiä. Olin jo alustavasti keskustellut esimiehenikin kanssa siltä pohjalta, että miten firma suhtautuisi siihen, että olisi tuollaisessa mukana ja saattaisi lyhyellä varoitusajalla joutua lähtemään jonnekin. Mutta sitten…tuli raskaus. Ja lapsi. Ja nyt vielä toinenkin on matkalla. Joten ehkä joskus tulevaisuudessa sitten.
En vain yleisellä tasolla hirveästi tykännyt suomalaisten hirveästä auttamisvimmasta tsunamituhon aikaan. Se tuntui niin tekopyhältä, kun ihmiset hätäilivät tutun lomakohteen ”vilpittömän palveluhaluisten hierojattarien” puolesta. Olisi hienompaa, jos ihmiset toimisivat vaikka SPR:n kuukausilahjoittajina, jolloin järjestön olisi mahdollista ylläpitää valmiutta, suunnitella (kustannus-)tehokasta toimintaa ym.
Kristaliina
28.4.2015 at 20:56Mäkin olin jo silloisen työpaikan esimiehelle alustavasti maininnut, että saatan hakea :) Mutta hei, katsoin just, että yläikä noihin tais olla jotain 65. Ehditään hyvien lastenteon jälkeenkin :)
Intiassakaan tsunamityö ei todellakaan ollut ongelmatonta. Käsittääkseni esimerkiksi monissa kalastajakylissä avustukset menivät kalastajille ja köyhimmistä köyhimmät eli kastittomat jätettiin sen ulkopuolella. Lisäksi (tämäkin mallia ”käsittääkseni”) esimerkiksi jostain toimitettiin vaatteita, jotka lopulta poltettiin. Kastijärjestelmän takia kun käytettyjen vaatteiden käyttäminen ei käy päinsä. Mutta joo – kuulopuhe-disclaimer :)
Hanna R.
28.4.2015 at 18:37Lahjoittaminen kannattaa ja on viisainta ja parasta, mitä tässä tilanteessa voimme tehdä. Tässä Suomen UNICEFin FB-ryhmästä poimitut terveiset Nepalista UNICEFin vesi- ja sanitaatiotyötä johtavalta Antti Rautavaaralta:
”Näin voimakas maanjäristys oli pahinta, mitä voi tapahtua. Mutta me tiesimme heti, mitä tehdä:
1) Valmiusvarastot otettiin välittömästi käyttöön, ja ne on nyt jaettu ihmisille, 2) tilasimme lisää tarvikkeita, jotka saapuvat huomenna Kööpenhaminasta, 3) pyysimme apuvoimia, jotka ovat tulossa, 4) käynnistimme vesi-ja sanitaatiotyön koordinoinnin – UNICEF on vastuussa koko kriisialueen vesihuollon järjestämisestä.
”Se, mitä täällä nyt tarvitaan on rahaa. Täällä ei tarvita vaatteita eikä sitä, että ihmiset tulevat tänne. Rahoitustarpeet ovat ihan käsittämättömän suuret.”
Kertalahjoituksen UNICEFille voi tehdä täällä: https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/tee-kertalahjoitus/
<3
Kristaliina
28.4.2015 at 20:57Oho, mullahan unohtui Unicef tuosta listasta! Totta kai se myös tosi-tosi keskeinen tahi, kiitos lisäyksestä!
Pyjama
28.4.2015 at 20:32Me heräämme auttamaan, kun tulee joku äkillinen onnettomuus. Tsunamista, hurrikaanista tai valtavasta maanjäristyksestä selvinnyt saattaa jopa saada apua ulkomailta. Onhan nuo katastrofit kauheita, mutta silti minusta tuntuu hirveämmältä, että tänäänkin taisi kuolla 8000 pientä lasta aliravitsemukseen, nälkään (eli sen 3 miljoonaa vuodessa, mikä on FAOn ja WHOn arvio vuosittain aliravitsemukseen kuolevien, alle 5v lasten määrästä).
Kristaliina
28.4.2015 at 20:50Kyllä. Oi kyllä. Parempi tietysti, että edes joskus herätään auttamaan. Mutta apua ympäri maailman tarvitaan kyllä tosiaan ihan jatkuvasti.
Hemmetti. Mä taidan alkaa jollekin järjestölle kuukausilahjoittajaksi.
Vierailija (Ei varmistettu)
28.4.2015 at 21:13Vielä kun löytyisi se järjestö, jolla suurin osa rahasta todella menee perille eikä ylisuureen hallintoon ja rahastojen kasvattamiseen. Toki ne rahastotkin sitten tuottavat, mutta ylläpitävät varmaan paljon myös avun annon kannalta ihan turhia juttuja. Esim sotaveteraaneille kerätyistä rahoistahan tosi pieni osa menee niille veteraaneille lopulta..
Kristaliina
28.4.2015 at 21:24Tämä on mullekin se vaikea juttu.
Siellä Intiassa olin itse töissä paikallisessa ruohonjuuritason järjestössä – siellä ainakin avun tarjoaja ja avun saaja (eurooppalaiset ja myös suomalaiset pienjärjestöt tukivat sitä) olivat ikään kuin… …lähellä toisiaan.
Hallintokulujen lisäksi on muitakin puolia – esim. sellainen, että itse en esimerkiksi halua tukea vaikkapa avustustyön sivutuotteena ”käännytystyötä”.
Kristaliina
28.4.2015 at 21:25…mut eiks joku SPR voisi olla aika hyvä? Silleen yleisluotettava?
sariaaa (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 03:07Itse asiassa Punainen risti ei ole ollenkaan niin hyva kuin se sellaisella rahoitusmaaralla voisi(ja pitaisi) olla.
Itse annoin Medecins Sans Frontieres’lle (Doctors without borders) koska niilla on hyva transparency score, ja koska kyseisen jarjeston paamies (vai -nainen?) antaa itselleen palkkaa vain reilun 100 000$ vuodessa (mika on ihan oikeasti pieni palkka, tai siis niin etta monessa muussa vastaavassa _hyvantekevaisyys_jarjestyssa paajehu nostaa huomattavasti suurempaa palkkaa). Taalla voi klikkailla eri jarjestoja vertailla niita (tosin sivu on usalainen, eli voit verrata vaikka usan punaista ristia usan MSF:n). https://www.charitywatch.org/charities
Muita tarkeita juttuja on etta 1) antaa rahaa eika tavaraa 3) ei korvamerkkaa lahjoitustaan vain tahan katastrofiin kaytettavaksi, ja 3) ei lahde paikan paalle itse ”auttamaan”.
Jos ihan tosi tosi tosi paljon haluaa lahtea tekemaan jotain konkreettista ilman laakarin/sairaanhoitajan/insinoorin ammattia JA katastrofikoulutusta, niin suurimman humanitaarisen teon tekee silla etta lahjoittaa lentolipun hinnan valitsemalleen avustusjarjestolle.
ananasasa (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 07:03Käsittääkseni Suomessa on laki, että kerätyistä varoista 10 prosenttia saa mennä hallinto- ja muihin sellaisiin kuluihin, ei enempää!
Vierailija (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 09:56No enpä ole tällaisesta kuullut. Muistaakseni juurikin tsunamin aikoihin kerättiin rahaa juurikin tsunamin uhrien auttamiseen ja lopulta raporttien mukaan vain murto-osa rahoista meni sinne, suurin osa makaa jossain rahastoissa kasvattamassa pääomaa. Toki sitä kautta rahaa auttamiseen tulee lisää, mutta silloin on mielestäni väärin kerätä tyyliin ”lahjoita-juuri-tämän-ja-tämän-ajankohtaisen-katastrofin uhrien auttamiseksi”.
Margretin kummi (Ei varmistettu)
28.4.2015 at 21:27Kummilapsi voisi olla kiva vaihtoehto, voisitte piirtää ja kirjoitella hänelle lasten kanssa yhdessä ja olisi se konkreettinen valokuva piirongin päällä muistuttamassa hänestä. Ja ehkä mahdollisuus joskus päästä kummimatkallekin mukaan tapamaan häntä.
Kristaliina
28.4.2015 at 21:30Teillä on kummilapsi?
Apua mä oon siihenkin vähän epäluuloinen – Intiassa kuuli sellaista tarinaa, että jonkun perhen tytön koulutusta mukamas tuettiin rahallisesti, mutta todellisuudessa perhe osti rahalla tyyliin telkkarin. Eli siihenkin tarvittaisiin riittävän hyvä valvonta; eli rahat esim. suoraan koululle lukukausimaksuun tms. Mitä kautta teillä on se kummilapsi ja mistä?
Ajatuksena se ois kyllä ihan tosi-tosi ihana!
Kristaliina
28.4.2015 at 21:35Tässä ajatuksia kummilapsen hyvistä ja huonoista puolista: http://www.maailma.net/artikkelit/kummilapsi_kehitysmaassa_ei_aina_tayta_odotuksia
Toisaalta pakkohan sitä on jotenkin ajatella niin, että tukee miten tukee, niin kyllä ne hyvät puolet on varmaan usein isommat kuin ne mahdolliset huonot. Koska muutenhan sitä voi päätyä siihen, että ”en mä tue millään tavalla, kun en voi olla varma, miten apu menee parhaiten perille” – ja se nyt sitten ainakaan ei ole hyvä.
Mä muuten esimerkiksi siellä Intiassa keräsin lähipiiriltäni rahaa ja ostin isot määrät lastenkodille mm. hygieniatarvikkeita, kengät ja koulureput kaikille lapsille jne. Näinkään ei suositella tehtävän. Tein silti.
Vierailija (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 07:14pakko tähän mainita, että jos halutaan hyvää ”valvontaa”, hallintokuluihin on pakko mennä rahaa. (: hyvä hallinto on tosi tärkeä osa kansalaisjärjestötoimintaa, koska muuten ne rahat menee ainakin hukkaan. että hallintokuluja ei kannata vain kirota! toki niiden pitää olla järkeviä ja perusteltuja.
Kristaliina
29.4.2015 at 21:34Tää on kyllä totta! Hitsi. Mut joo, totta.
paulahelena
29.4.2015 at 07:23Ainakin noissa kummilapsijärjestöissä mitä mä oon katellut raha menee koko yhteisön tukemiseen ja nimetty lapsi vaan tuo sitä konkretiaa. Vähän hassuahan se olisikin, jos rikas länsimaalainen vois poimia jonkun yhen rahotettavan sieltä tuhansien joukosta ja auttaa tätä eteenpäin elämässä (tai tämän perheelle telkkarin).
Kristaliina
29.4.2015 at 21:36Tämä tuntuukin jotenkin yleisellä tasolla järkevämmältä. Vaikka just se ajatus yhdestä yksittäisestä kummilapsesta on ihana ja tosi kiva, jos sellaisen saa ihan nimettynä, niin onhan se tosiaan järkevämpää, että raha menee enemmän yhteisölle. Aikamoista kateuttakin varmasti herättäisi, jos yksi jostain köyhyydestä ja kurjuudesta yhtä äkkiä saisikin vaikka-ja-mitä ja kukaan muu ei.
Mut joo, ovat varmaan ajatelleet asian noissa järjestöissä :)
minä:) (Ei varmistettu)
28.4.2015 at 22:28se on järkyttävää mitä tapahtuu ja se että länsimaat havahtuu siinä vaiheessa että ehkä jotenki vois auttaa.. mutta todellisuus sitten ”pölyn laskeuduttua” on se, ettei enää muisteta eikä enää auteta (lahjoiteta). Ja erityisesti silloin ollaan huolestuneita ja asiaan kiinnitetään huomiota, kun asia koskee länsimaalaisia. Tästä just hyvänä esimerkkinä tuo lapsikuolleisuus aliravitsemukseen etc. Tai se että kuinka monia on oikeesti huolissaan samalla lailla Syyrian sodan tilanteesta. Mitä siellä tapahtuu, ja kuinka paljon siellä tarvittas apua…
Mutta kuukausilahjoittajaksi johonki järjestöön. Mä itse oon Unicefilla. Ja onhan näitä moniakin. Jokainen valitkoon mieleisensä.
vaan on se jotenki typerää että sinne virkamiehille, rahastoihin, osakkeisiin tai iha mihi vaan muualle ku sinne itse kohteeseen menee ne rahat. Ja sit nää isot tahot ”ratsastaa” näillä katastrofeilla, tarkotan siis sitä että tehdään isot kampanjat ja keräykset katastrofin aikana, mutta saaduista rahoista menee vain osa suoraan kohteeseen ja loput jää firman/tahon pussiin ”hätävaraksi”. Sekavasti selitetty, mutta jospa asia tuli selväksi :)
Yks mitä suosittelen, jos haluaa oikeesti auttaa näitä Nepalin uhreja ja että rahat menee suoraan kohteeseen on: http://www.mayanepalry.com
Kristaliina
29.4.2015 at 21:39Mutta sit taas toisaalta se, että hyvä että joskus havahtuu edes auttamaan. Mutta joo, pitkäaikainen apu on tietysti paljon-paljon parempi juttu.
Mä oon ollut kans Unicefin (ja Greenpeacen) kuukausilahjoittaja – heh feissareiden ”uhri” joskus silloin, kun feissarit olivat vielä täällä ihan uusi juttu. Myöhemmin katkaisin lahjoitukset, kun itsellä oli raha tiukalla. Mutta voisin kyllä alkaa uudestaan!
Nii
29.4.2015 at 06:58Nää avustusjutut on kyllä hankalia. Muistaakseni juuri tsunamin aikaan uutisoitiin isosti juuri siitä, että ne hirvittävän suuret rahasummat ei todellakaan päätyneet koskaan sinne uhreille saakka. Ja onhan se nyt ihan selvää, että isojen järjestöjen isojen organisaatioiden pyörittämiseen menee rahaa ja osa avustusrahoista menee siihen väkisinkin. Asenne siitä, ettei tää kuitenkaan mene oikeasti perille, on mun mielestä kuitenkin aika turha. Kyllä sille toimistosihteerillekin voi ja pitää maksaa palkka, jotta se systeemi toimii ja apu saadaan perille. Yritän siis sanoa, että mun mielestä SPR on iso ja luotettava järjestö, johon itse ainakin luotan ja joka kuitenkin on hädän hetkellä usein ensimmäisenä ja viimeisenä paikalla – myös kotimaassa, toim. huom. Esim. täällä meidän kylällä on käytössä systeemi, että jos talo palaa, paikallisella SPR:n jaostolla on sopimus isoimman ruokakaupan kanssa ja sieltä pääsee hakemaan välttämättömimmät vaatteet ja ruokatavarat ilmaiseksi – vaikka keskellä yötä, jos tarve silloin on.
Itse lahjoitan joka kuukausi 20 euroa SPR:lle, ja se on suunnattu kotimaahan. Raha menee siis ensi- ja turvakoteihin ja kriisiapuun, joita tarjotaan juurikin täällä Suomessa. Eli se on myös vaihtoehto niille, jotka ei halua lahjoittaa siihen ”loputtomaan suohon” rahaa, kuten mieheni asian ilmaisee… ja onhan se loputon suo ihan hyvä käsite, en lopultakaan voi pelastaa kaikkia vaikka laittaisin aina koko palkkani pelkkään avustamiseen… kyllä me silti lahjoitetaan aina sillointällöin myös ulkomaille.
Kristaliina
29.4.2015 at 21:42Toi on niin totta – että tarvitsee se toimistosihteerikin tosiaan palkkansa. Ja mitä mä oon kuullut, ne palkat eivät kuitenkaan ole mitään tähtitieteellisiä, ammattilaisille maksettaisiin paljon enemmän jossain ”kaupallisella puolella”, joten järjestöissä työskenteleminen on tavallaan aina myös kutsumusammatti. Mutta että saa ammattilaisia hoitamaan hyvin organisaatiota/viestintää/whatever, täytyy nyt jotain maksaa kuitenkin.
Näitä ökypomoja varmasti jossain on, en sitä sinänsä epäile. Jotenkin naiivisti ajattelen, että näissä suomalaisissa tukipiireissä kuitenkin ollaan enemmän niitä ”hyviksiä”. Ja tosiaan jos kaikkea epäilee, niin sitten ei voi auttaa millään tavalla, ja onko se sitten hyvä. Ei.
Lauraxxx (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 07:57Kiitos Krista kirjoituksesta! Tykkään sun blogistasi tosi paljon siitä, että uskallat ja haluat välillä kirjoittaa myös yhteiskunnallisista ja vaikeista asioista (toisin kuin monet muut bloggaajat).
Jotenkin ahdisti lukea uusia meikkivinkkejä ja ”Oman hyvinvointini aakkoset” tyyppisiä kirjoituksia, kun lukematon määrä ihmisiä on menettänyt juuri kaiken.
Kiitos.
Ja PS olen itse ollut Punaisella Ristillä töissä ja todellakin kyllä se raha menee perille. Olen itse tämän nähnyt. Työntekijöille maksetaan toki palkkaa mutta tollaisissa katastrofitilanteissa ihmiset tekevät töitä ilman erilillistä korvausta lähes vuorokaudet ympäri. Ja tietenkin vapaaehtoiset päälle. Punaisella Ristillä on nepalissa edustusto, jolla tietää, mistä tilannetta lähdetään purkamaan ja koordinoi koko hässäkkää.
Kristaliina
29.4.2015 at 21:50Täällä on onneksi niin fiksut lukijat, että jaksavat ja haluavat lukea välillä tällaisiakin! Tällaiset aiheet on mulle itselleni aika olennaisia, jos ajatellaan, että tää on tälleen ”mitä ajattelin tänään” -tyyppinen blogi :)
Joo ja hei Anomuumi-nimimerkki kans on avannut joskus tätä järjestössätyöskentelemispuolta tosi hyvin! Meenkin seuraavaksi lukemaan, mitä hän oli just tähän kommmentoinut!
Kristaliina
29.4.2015 at 21:51Eiku apua oliks se edes Anomuumi, kuka se oli? Iik nyt en löydäkään! :)
Vierailija (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 09:14Nuoruuden poikaystävä oli rauhanturvaajana Eritreassa (siis yli 10 vuotta sitten).Kun hän kuuli, että aloin kuukausilahjoittajaksi SPR:lle, oli melkeinpä vihainen. Rauhanturvaajana näki kuinka SPR:n rahoja tuhlattiin siihen, että isot pomot elivät leveästi, mälläsivät köyhyyden keskellä.
Anomuumi (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 10:07No kyllä se mällääminenkin on varmaan tosi suhteellista. Mä ainakin koen, että ihminen, joka on tehnyt niin hienon uravalinnan että keskittyy ainoastaan maailman parantamiseen, ansaitsee siihen myös hyvät olosuhteet. Kuka sitä muuten edes pitkään jaksaisi?
Yleisemmin: saanpa kerrankin olla ylpeä siitä että on tehnyt jotain järkevää: olen jo vuosia lahjoittanut kuukausittain Unicefille ja nyt vuoden verran SPR:llekin. Kuukausilahjoitus se on, jolla jotakin merkitystä on. Lukekaa Project maman hyvä teksti täältä (etenkin loppupuoli): http://www.projectmama.info/2014/11/auttamisen-ammattilaiset.html
Vierailija (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 11:15Alla annettu linkki oli paras mainospuhe lahjoittamisen puolesta piiiiitkään aikaan! Lue ja lahjoita!
Se on ihan selvä että hallintokuluja tulee eikä 10 eurosta 7,5 euroa perille kuulosta huonolta. Käsittääksen on kuitenkin paljon tätä huonommankin ”hyötysuhteen” avustusjärjestöjä. Valitettava tosiasia on, että sellainen tehokkaasti syö halukkuutta auttaa.
Kristaliina
29.4.2015 at 21:44Mut myös kutsuttiin tuonne, mutta… …viesti taisi jäädä sähköpostisumaan ja unohtua. Näin jälkikäteen ajateltuna aika harmi – ois ollut kiinnostavaa!
annigai (Ei varmistettu)
29.4.2015 at 11:55Täältä ääni myös maya nepalille. Apu menee suoraan perille ilman suurta koneistoa välissä. Varmasti isoilla järjestöillä rakennetaaan, toivon niin, pidemmällä aikavälillä uutta infrastruktuuria mutta valitettavasti kriisiapu ei tunnu ainakaan nopeasti löytävän kathmandun ulkopuolelle. Mieheni on nepalista ja esim. Hänen kotikylällä on tarve hätämajoitukselle. Valtion edustajat olivat käskeneet ostaa itse. Valitettavasti Nepal on hyvin korruptoitunut joten nähtäväksi jää miten miljoonat sinne nyt lahjoitetut eurot käytetään. Jälleenrakennus vie kuukausia ja jopa vuosia, toivottavasti apua viedään pahimman kriisin jälkeenkin.
Kristaliina
29.4.2015 at 21:58Toi onkin mulle uusi järjestö, täytyypä tutustua!
Joo me länsimaiset ihmiset ei välttämättä tulla aina ajatelleeksi just korruptiota ja muita avun perillemenon esteitä – Intiassa se oli just se kastilaitos… Toivottavasti Nepal saa apua, joka aidosti menee perille!
Vierailija (Ei varmistettu)
1.5.2015 at 18:51Kollegani on parhaillaan Nepalissa vapaaehtoistyöntekijänä ja on viestinyt, että luotto valtioon ja viranomaisiin ei siellä ole tällä hetkellä kovin korkealla ja avustustoiminta virallisilta tahoilta on hidasta ja sekavaa. Nyt valtio on myös tehnyt linjauksen, että kaikki nepalilaisille organisaatioille maanjäristyksestä selviämiseen tarkoitetut rahat, jotka on siirretty paikallisille pankkitileille siirretään automaattisesti valtiolle keskitetysti käytettäväksi (lähde täällä: http://directionkathmandu.com/information/important-notice-from-the-gove…). Tämä ei kasvata luottoa valtioon vaan lisää pelkoja rahojen väärinkäytöstä. Tämän takia kannattaakin ehkä tällä hetkellä suosia (toiminnassaan läpinäkyvämpiä) kansainvälisiä järjestöjä, jotka todennäköisemmin saavat apua perille myös paikallistasolle, missä sitä todella tarvitaan.
Lisää suomalaisajatuksia maanjäristyksen keskeltä voi lukea täältä:
http://pohjantahdestaetelaan.blogspot.fi/2015/04/kun-maa-tarisi.html
LauraEm.
29.4.2015 at 12:30Vaikka nää ei meekään yks yhteen, niin just tällasten uutisten keskellä vituttaa ne jo muutama viikko sitten ihan tarpeeks vituttaneet manifestit, ”oman maan asiat ensin kuntoon”. Kuinka sokeita ihmiset voi olla maailmalle?
Mä koin kanssa joskus tosi suuria vaikeuksia kuukausilahjotusten kanssa, lopulta valitsin Pelastakaa Lapset ihan vaan ajatuksena, että se on spesifimpi kun suuret yleisjärjestöt. Toki näistä voi olla mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mut mustakin on vähän katkeraa sivuuttaa kaikki järjestöt ja kaikki aputoimenpiteet sillä perusteella, että ”joku on joskus sanonut että kerran kaikki raha ei ehkä välttämättä mennyt tiettyyn tarkotukseen”.
Kristaliina
29.4.2015 at 21:56Uhh. Jotenkin sisällä muljahti, kun ajattelin kontrastia näiden ”oman maan asiat kuntoon”:n ja oikean hädän kanssa. Nyt kyllä töräytän vähän suoraan, mutta itselleni on kyllä paljon tärkeämpää ihmisyys kuin se, minkä valtion rajojen sisällä kukainenkin sattuu asumaan.