Sademetsässä

”Hei katsokaa, ihan niin kuin oltaisiin jossain viidakossa!”, minä hihkuin pitkospuilla kostean ja rehevän, korkeuksiin kasvavan (märän) kasvuston keskellä.

”Sademetsä!”, lapsi keksi.
”Koska ollaan metsässä ja täällä sataa, niin tämä on tietysti sademetsä!”

Viiden kilometrin luontopolkuretki ei välttämättä olisi meille päällimmäinen mielessä oleva sadepäivän aktiviteetti, mutta onneksi suhtauduimme (yli)optimistisesti sääennusteeseen. ”Nääh, pieniä ripsauksia vaan.” Kotoa lähtiessä säätila oli mukavan puolipilvinen, mutta ensimmäiset sateet saatiin juuri Espooseen, Hanikan luontopolulle saapuessa.

Mietimme, että kokeillaan nyt kuitenkin ja käännytään sitten vaan takaisin, jos oikein alkaa sataa.

No, ei käännytty.

Ja kivaa oli! Tässä tuli eteen se klassinen varustelukysymys, eli vedenpitävät takit (joissa hyvät huput) ja varpaat kuivana pitävät kengät (paitsi Joelilla) tekivät sen, että eihän sade meitä haittaa, antaa sataa vaan. Kuten Ti-Ti Nalle sanoisi. Tai siis Riitta-täti laulaisi.

Auto me jätettiin ihan sinne, mihin googlemaps meidät vei. Pienen paloaseman takaa löytyi pieni levennys, joka näytti siltä, että siihen voisi auton jättää. Kaksi autoa siinä oli ennen meitä. Meidän reitin alkupäässä oli luontoreitin merimaisemat, ja siellä ensimmäisellä kolmanneksella oli myös Kaitalahden lintutorni.

Tällä tavalla kierrettynä luontopolun loppupäähän jäi jättiläismäinen siirtolohkare (sijaitsi muuten yllättävän lähellä kerrostaloasutusta!) ja hiidenkiukaat eli muinaiset haudat. Lapsille hiisi olikin yllättävän tuttu taruolento – sanoivat, että Koiramäen tarinoista ovat siitä lukeneet.

Lasten mielestä yksi hauskimmista jutuista taisi olla ”keltsujen” bongaaminen. Reitti oli siis merkattu keltaisilla täplillä, jotka näyttivät aina reitin suunnan.

Ai että mä tykkään tällaisista poluista, joissa ei tarvitse arpoa, että mihin suuntaan mennään! Joku oli raaputtanut keltsuille sinne tänne hymynaamoja.

Ja pitkospuut ovat tietysti jotenkin ihania – niitä tällä reitillä todellakin riitti!

Tällaisena sateisena päivänä vastaantulijoita oli koko reissulla ehkä viisi, joten turvavälit todellakin olivat kunnossa. Tällä reitillä ei ole nuotio- tai eväspaikkoja, mutta omien eväiden syöminen sujuu kyllä oikein hyvin esimerkiksi kallioilla. Me syötiin siellä lintutornilla, koska sinne pääsi hyvin sateensuojaan ja siellä ei ollut lintujen bongailijoita paikalla.

Viiden kilometrin polku olisi ollut tosi sopiva lasten kanssa kierrettäväksi, jos vaan olisimme tajunneet varata vähän enemmän aikaa. Meillä alkoi loppupäässä päikkäriväsymys painaa jo päälle, sekä lapsilla että aikuisilla. Viimeinen kilometri meni kyllä aika autopilotilla ”jalka toisen eteen mars mennään nyt vaan”. Useammalla pysähdyksellä (me pysähdyttiin kunnolla vain kerran, ja sekin oli siellä alkupäässä) olisi varmasti pysynyt virkeämpänä loppuun asti.

Mikään ”samoillaan keskellä metsää” -elämys Hanikka ei ole, sillä asutus on tosiaan välillä hyvinkin lähellä. Ja reitin varrella oli useita autoteitä, joita mentiin yli tai ali.

Mutta hienoa ja monipuolista luontoa siellä oli, ja reitti oli tosiaan oikein kiva lasten kanssa. Ja jotenkin se vaan sellaisella alkukantaisella tasolla ilahduttaa, kun näkee, että lasten mielestä tällainen metsäretkeily on tosi kivaa kesätekemistä. Ei ole ollut (ainakaan vielä) huvipuistoihin ikävä!

Tällaisia retkiä lisää tähän kesään!

Minne seuraavaksi? Vinkit kivoista (ja hiljaisista) koko perheelle sopivista luontopoluista max. noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä erittäin tervetulleita!

21
Like
2

You Might Also Like

  • kaisapii
    3.7.2020 at 14:35

    Meikon ulkoilualue Kirkkonummella oli kiva. Espoossa, aika lähellä tota Hanikkaa on myös Kasavuoren näköalakallio joka on kiva.

    • krista
      3.7.2020 at 15:21

      Jesh, ihan mahtavaa, KIITOS! Molemmat on mulle tuntemattomia, ja molemmat just siellä suunnalla, että voisi käydä esim. siellä ja jatkaa mökille sen jälkeen. Iso kiitos!

  • Linn
    3.7.2020 at 16:26

    Tuossa vieressä on leirisaari, jossa olen ollut monena kesänä pitämässä riparia,joten myös luontopolku on tullut lenkkeiltyä mooonta kertaa. Ah, tuli ihan haikea olo.

    • krista
      5.7.2020 at 19:24

      Toi näyttikin ihanalta ympäristöltä – me siis ajettiin ensin vahingossa ohi (hehe) sinne syvemmälle Suvisaaristoon (?) ja tuntui niin kuin olisi maaseudulle mennyt! <3 Voisi just hyvin kuvitella, että siellä on joku kiva riparileiripaikka <3