Oodi kätilöille

Tämä pitkä kirjoitus tulee nyt minulta tavallaan reilut 9 kuukautta myöhässä. Mutta siellä ne tekevät työtään tälläkin hetkellä, huolehtivat uusia ihmisiä maailmaan -Kätilöopiston kätilöt.

Onkohan juuri tällä hetkellä siellä syntymässä tyttö vai poika, ja millaiseen perheeseen…? Ponnistaako joku juuri nyt, ja kuka istuu tällä hetkellä Haikaranpesän synnytysammeessa tulevaa koitosta jännittäen…? Ja ovatko juuri ne samat kätilöt työvuorossa, jotka auttoivat myös Silvan maailmaan?

*******

Itse asiassa tähän 9 kuukauden viiveeseen on syynsä. Eräs myrtsi. Kahden viikon Kätilöopistolla olon jälkeen totta kai tämä myrtsi osui meille viimeikseksi. Hän ei halunnut auttaa, kun pyysin lähtöhetkellä neuvoja keskosen kiinnittämiseen turvakaukaloon. Sen sijaan sain moitteita, haukkuja, arvosteluita ja tuhahteluita – niin kauan, että siinä stressitilassa aloin itkeä lohduttomasti. Vasta sitten hän tuhahdellen tuli huoneeseemme.

Olin kuvitellut, että poistuessamme Kättäriltä käymme henkilökohtaisesti kiittämässä kaikkia ihania työntekijöitä. Ehkä jopa halaamassa. Sen sijaan poistuimme niin, että Joel talutti minua ja minä nyyhkytin puolihysteerisenä.

Ei ihan kaikkein onnistunein päätös. Iso osa harmitusta oli se, että tämä myrtsi jätti nyt minulle sen kaikkein viimeisimmän mielikuvan ja uhkasi haudata kaikki ihanat kokemukset muista kätilöistä allensa. Typerää – miksi yksi huono kokemus vesittäisi sata hyvää?! Nyt, kun aikaa on jo kulunut, voin jo sulkea myrtsin paremmin pois mielestäni ja keskittyä niihin muihin. Niihin ihaniin.

Apua, ja nyt se myrtsi on saanut jo aivan liikaa tilaa tästä. Hush, myrtsi! Mä puhun nyt niistä muista.

*******

Oma äitini on ensimmäiseltä koulutukseltaan kätilö. Myöhemmin hän opiskeli myös sairaanhoitajaksi, ja viimeiset parikymmentä vuotta työelämästään hän työskenteli neuvolassa. Kaikkein ylpein hän ammatillisesti on kuitenkin ollut juuri kätilön työstä: opiskelusta 60-luvulla Kätilöopistolla ja työskentelystä mm. Posion alkeellisessa synnytyssairaalassa.

Itselleni äidin työ näyttäytyi lapsena aika yksinkertaisena: mitä niin vaikeaa voi muka olla lasten punnitsemisessa ja raskaana olevien naisten kanssa juttelemisessa? Minua ei kiinnostanut äidin työ yhtään, eikä äiti työasioista koskaan puhunutkaan. Istuin kuitenkin aika usein koulun jälkeen äidin työpaikalla sarjakuvia lukemassa – pitkään sanasta ”kätilö” tulikin minulle ensimmäiseksi mieleen Nakke Nakuttaja.

*******

Synnytyskokemusteni jälkeen olen usein ylistänyt äidilleni Kätilöopiston kätilöitä. Ja äiti on siitä selvästi myös itse ylpeä. Tytär on vihdoinkin nähnyt vilauksen äidin ammatillisesta maailmasta.

Tämän myötä on käyty monia tosi kiinnostavia keskusteluita, kun äiti on kertonut opiskelijaelämästä 60-luvun Kätilöopistolla. ”Vau, ootko sä ollut mukana jossain opiskelijoiden hippiaatejutuissa? Ooo tai vaikka Vanhan valtaamisessa?!”, olin joskus teininä hölmönä kysynyt, kun äiti oli maininnut asuneensa 60-luvulla Helsingissä.

Voi, miten kaukana todellisuudesta tuo kysymys olikaan.

60-luvun kätilöopiskelijat asuivat Kättärillä tiukkojen sääntöjen alla. Kätilöiltä odotettiin siveellistä, lähes nunnamaista käytöstä. Kotiintuloajat olivat tiukat ja yhtään pidempiin poistumisiin tarvittiin lupalaput. Vierailijoita ei saanut tuoda huoneisiin, vaan heitä tavattiin vierailuhuoneissa – ja heh, miesvierailijoita ei kai kukaan (tai ainakaan minun kiltti perhetyttö-äitini) uskaltanut ajatellakaan

Eräs äidin opiskelukaveri oli jo naimisissa ja tuli aivan opiskelun loppuaikoina raskaaksi. Valmistumisen aikaan hänen raskausmahansa oli jo selvästi näkyvillä. Siksipä hän ei päässyt mukaan valmistujaisiin, muita kätilöitä (ja itseään) häpäisemään. Valmistua hän silti sai, mutta paperi hänelle ojennettiin muualla. Raskaana oleminen ei sopinut siveiden kätilöopiskelijoiden imagoon.

Myös toinen äidin tuttu, saman kylän tyttö pohjoisesta, meni naimisiin jo opiskeluaikanaan. Ja tuli raskaaksi kesken opiskeluiden – pöyristyttävää! Niinpä hänet erotettiin määräaikaisesti. Hän palasi takaisin pohjoiseen kotikyläänsä odottamaan ja synnyttämään. Lapsen synnyttyä hän antoi sen muutamaksi vuodeksi Kittilän emäntäkoululle ”oppimateriaaliksi”, päästäkseen siis itse takaisin opiskelemaan ja valmistumaan ammattiin. Vasta valmistumisensa jälkeen hän pääsi (lomia lukuunottamatta) tutustumaan omaan lapseensa ja mieheensä.

Nämä tarinat ovat tuntuneet minusta aivan häkellyttävältä. Miten paljon maailma onkaan muuttunut (Suomessakin) muutamassa vuosikymmenessä. Ja miten kipeitä ratkaisuja ihmiset ovat joutuneet tekemään.

*******

Okei eksyin aiheesta. Takaisin nykypäivän Kätilöopistolle.

Kaksi Kättärillä viettämääni viikkoa tarjosi myös samalla tosi kiinnostavan katsauksen tuollaisen laitoksen arkeen. Ja kätilöiden työhön. Olin sinä aikana tekemisissä ehkä noin 30 kätilön kanssa.

Ja niin kuin jo alussa sanoinkin: hitsi, miten paljon opin tuota työtä arvostamaan!

Minun näkökulmastani ainakin näytti, että kätilöt siellä Kätilöopistolla pyörittävät sitä koko isoa-isoa toimintaa. Mikä vastuu! He eivät todellakaan ole mitään ”lääkäreiden pikkuapureita” niin kuin olin aiemmin kuvitellut. Vaan juuri he ovat niitä, jotka homman hoitavat! Ja samalla ovat tukevia, ymmärtäväisiä, kuulevia ja inhimillisiä.

Totta kai kätilöiden joukossa oli monenlaista persoonaa. Oli kokemattomia vasta-alkajia, jotka olivat sitäkin innostuneempia. Sitten oli vakaita tyyniä konkareita, jotka varmasti pysyisivät rauhallisena vaikka koko massiivinen talo horjuisi. Oli rempseitä nauravaisia ilopillereitä, ja vähän leipiintyneitä mutta silti hommansa hoitavia perustyyppejä, jotka kuitenkin pienellä ”lämmittelyllä” sai vilauttamaan hymynkin. Niin ja oli se yksi ilkeä myrtsi, mutta hush taas myrtsi pois tästä jutusta.

Tätä viimeistä lukuunottamatta kaikilta sai apua ja lämpöä. Me olimme vauvanhoidossa täystumpeloita ja varsinkin minä olin typeriä kysymyksiä ja epävarmuuksia pullollaan. Meitä opastettiin pesussa, vaipanvaihdossa, imettämisessä. Kerrottiin kantoliinasta, esiteltiin imetystyynyä. Meitä kehuttiin, rohkaistiin, tsempattiin. En voi kuvitella mitään lämpimämpää ja empaattisempaa kuin nämä kätilöt.

Ja se toiminta siellä synnytyssalissa! Ihan käsittämätöntä! Miten ne pystyivätkin hoitamaan homman niin, että minusta putkahti ulos oikea, terve ihminen? Minä huusin vaan ”pliiiiiis auttakaa”, ja minua autettiin.

Alkaa vieläkin itkettää.

Synnytyksen jälkeen osastolla minua kävi jututtamassa debriefing-henkisesti paikalla viimeisenä ollut kätilö. Istuimme rauhassa ja kiireettä yhdessä,ja kävimme tapahtumia läpi. ”Jäikö mitään hampaankoloon?” ”Millaisen arvosanan synnytykselle antaisit?” ”Tämän perusteella uskaltaisitko tehdä toisen lapsen?” Sain vapaasti kysellä ja käydä läpi tapahtumia. Ja hurjatkin asiat loksahtelivat mielikuvissani oikeille paikoilleen. Näinhän sen pitkin mennä. Kyllä, minä olen synnyttänyt. Kaikki hyvin.

Toivoisin, että tällainen debriefing käytäisiin kaikkialla, jokaisen synnytyksen jälkeen. Minulle se teki ainakin todella-todella hyvää: kaikki mahdolliset traumankohteet laantuivat ja mieli jotenkin rauhoittui. Ihan hyvä synnytys se kai sitten olikin.

*******

Ihan hengästyn, kun ajattelen kätilön työpäivää – etenkin synnytyssalissa työskentelevän kätilön. Miettikää, miten mielettömän raskasta se on! Silva syntyi klo 2.03. Siellä minun ympärilläni oli kaksi kätilöä ja kätilöopiskelija sekä synnytyslääkäri, ja kaikki täysillä kyynärpäitään myöten (anteeksi) veressä. Ja viereisissä huoneissa muita synnyttäjiä samoissa tilanteissa.

Ja kahdeksan tuntia tuollaista, huh huh! Ja minä kun kuvittelin, että minun työni toimistorottana on ollut jotenkin rankkaa ja vastuullista. Ha! Vähänpä tiesin.

Miten tuollaisten työvuorojen jälkeen irroittaudutaan töistä, mennään kotiin nukkumaan…? Oman perheen luo. Ja sitten taas uudestaan kirkuvia äitejä tukemaan. Miten he voivat jaksaa?

En voi ymmärtää. Ihailuni on aivan mittaamattoman suuri.

Ja seuraavan kerran, kun joku on nousemassa barrikadeille kätilöiden arvostuksen ja (vastuusen ja ammattitaitoon nähden naurettavan pienen!) palkan vuoksi, niin pliis kutsukaa minut mukaan!

Lämmin kiitos kaikille niille ihanille Kätilöopiston kätilöille (paitsi sille yhdelle myrtsille, joka tuskin tätä lukeekaan), jotka olitte mukana Silvan ensimmäisillä elinmetreillä!

Te muutitte maailmani.

2
Like
1

You Might Also Like

  • OdotuksestaOnneen
    17.1.2013 at 17:36

    Kätilöt on kyllä aarteita! (paitsi ne myrtsit) Itse olin Lohjalla synnyttämässä ja sain meitä vastaanottanutta kätilöä lukuunottamatta loistavaa hoitoa. Toiveitani kuunneltiin ja asioista keskusteltiin kanssani (tai paremminkin kanssamme, meitä oli minä, mun mies ja doula) Ja vaikka synnytys ei mennyt niinkuin olisin toivonut, (eli lääkkeettä ja toimenpiteettä), niin kokemus oli kuitenkin mahtava ja jälkikäteen kätilö kävi läpi synnytyksen kahden kesken ja kyseli jäikö jotain hampaankoloon tms. 

    Synnytyskertomuksia löytyy ainakin http://synnytyskertomuksia.blogspot.fi/ siellä niitä  kaunita  ja sitten niitä ei niin kauniita http://synnytysloukkaus.wordpress.com/

  • Hanelma (Ei varmistettu)
    17.1.2013 at 21:23

    Hei vaan kaikki äidit!

    Täällä kirjoittelee juuri valmistumassa oleva kätilö, joten me kätilöt olemme kuulolla. Levitän tätä myös muille jo valmistuneille kätilö tovereilleni. :)

    Ihanaa kuulla kerrankin jotain positiivista meistä kätilö ihmisistä! Monesti blogeja tai nettiä selatessa saa melkoisia haukkuja niskaansa, mutta täällä kirjoittelevat äidit ovat todella nähneet työmme tärkeyden ja vastuullisuuden. Omasta puolestani voin sanoa, että kätilön ammatti on haasteellinen, mutta mikä on sen ihananpaa, kuin olla mukana tuoreiden vanhempien ehkä elämän muistettavimmissa hetkissä. <3 Kuinka moni teistä on kuullut äitienne ja ystävienne muistelevan jopa synnytyksestä kuluneiden vuosikymmenten jälkeen, millainen kätilö synnytystä oli hoitamassa? Asettaa pieniä paineita, mutta me kätilötkin olemme inhimillisiä ihmisiä. Meillä on hyviä ja huonoja päiviä. Toivottavasti emme kuitenkaan toisi niitä huonoja fiiliksiämme mukaan synnytyksiin ja lapsivuodeosastoille.

    Paljon voimia ja jaksamista lapsiperheiden arkeen! Iloa kevääseen ja tervetuloa synnyttämään! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.1.2013 at 21:36

    Kiitos! : D

    t. kätilö, mutta en missään nimessä se myrtsi. ;) Niitä on, tiedän. Onneksi suht harvassa..

  • Cpop
    17.1.2013 at 22:31

    Minulle se myrtsi sattui sitten synnytykseen. Onneksi oli semmoiset supistukset päällä etten kyennyt poistumaan sairaalasta, varmaan olisin sen muuten tehnyt. Kyseinen kätilö käyttäytyi minua kohtaan kokoajan jotenkin ylevänä ja erittäin työhönsä kyllästyneenä ja oikein paistoi kasvoilta kuinka vaivalloista oli minun synnyttämistäni opastaa.

    Onneksi myöhemmin synnytyshuoneeseen tuli toinenkin nuorempi kätilö avustamaan, sillä hän oli oikein kannustava ja muutenkin hänestä tuli positiivista energiaa siihen tilaan. Kovasti vastaava kätilö yritti imeä senkin hyvän siitä kokemuksesta. Jonkun aikaa ponnistettuani hän kysyi haluanko nähdä hiukset ja kun vastasin ”en” (oli aikamoiset ponnistussupistuskivut yms ja halusin vaan lapsen ulos mahdollisimman nopeasti)niin kätilö vastasi ”Arvasinhan minä”.

    Muut kätilöt ketkä tapasin olivat suurimmaksi osaksi mukavia, jotkut aivan super ihania ihmisiä ja olen heille kiitollinen! Täällä ei tuota loppukeskustelujuttua saa, mikä on todella harmi. Itse olisin kyllä kokenut sen tarpeelliseksi, sillä olin ihan kauhuissani kotiin lähtiessäni ja ensimmäiset päivät/viikot olin ihan paniikissa melkein jatkuvasti. Pelkäsin vaipan vaihtoa ja lapsen kylvetystä aivan kamalasti.Onneksi ajan kanssa ne pelot helpotti kun oppi sitä käsittelyä.

    Kiitoksia vain kaikille niille aivan mielettömän ihanille ja osaaville kätilöille! Te autatte niin monia ja monella tapaa!

  • iitu -
    17.1.2013 at 22:44

    Aloin itkemään kun mietin miten ihana kätilö miulle sattu naistenklinikalla. Ois ihan kamalaa jos siinä itse synnytystilanteessa ois joku myrtsi. Hyi se ois kauheeta, vihaan jo sitä myrtsiä!

    Oon miettinyt monta kertaa sitä omalle kohdalle sattunutta kätilöä ja ajatellut että lähetän sille kortin ja kiitoksen mahtavasta työstä – sitten taas mietin että siellä syntyy niitä lapsia koko ajan ja se teki töitä meidän parissa öö…ehkä tasan 4 tuntia. Mutta kun ne oli ehkä koko tän maailman tärkeimmät neljä tuntia…Oisin varmaan mennyt totaaliseen paniikkiin jos paikalla ei ois ollu lohduttava ja kannustava kätilö. Ehkä ei oo sittenkään liian myöhästä lähettää sitä korttia….:)

    Yllätyin myös että vitsi tää kätilöhän hoitaa yksin koko homman (tietty olin ite myös jonkin verran osallisena :D) , ihan loppumetreillä hälytettiin joku toinen kätilö apuun. Kyllä siinä välillä joku lääkäri piipahti, mutta en kyllä muista siitä/niistä(?) juuri mitään.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.1.2013 at 22:45

    Minä synnytin Kätilöopistolla (tykkään, tykkään) eikä ollut myrtsejä. Kiitos vielä kätilöille!!
    Sitä mä itse oikein ihmettelin, että yhdenkään kätilön kohdalla ei tullut sellainen olo että olisi ollut kiire (=olivat aina läsnä) kun kyselin heiltä opastusta (osin varmaan jonninjoutavia kysymyksiä), vaikka koko osasto oli tupaten täynnä ja tiesin että luppoaikaa heillä ei ollut…se on hieno taito se. Arvostan.

  • Papyli
    17.1.2013 at 23:00

    Olipas mielenkiintoista lukea hieman 60-luvun kätilöopistosta :)

    Olen samaa mieltä kanssasi kätilöistä ja nostan hattua alalla työskenteleville, sen verran hullua touhua toi synnyttäminen on.. 

    Omassa synnytyksessä kätilönä oli mies, mikä jostain syystä aluksi kummastutti (ehkä sitä on ajatellut, että vain naiset toimivat kätilöinä). Hän oli mielestäni mahtava ja ei turhia hössötellyt, mikä oli siinä tilanteessa mielestäni hyvä. 

    Myös minä luin synnytyskertomuksen ja puhuin hoitajan kanssa synnytys tilanteen läpi ennen lähtöä.  Näin mihään ei jäänyt epäselväksi.  Toivottavasti kaikkien kanssa toimittaisiin samoin, koska näin mahdolliseen seuraavaan synnytykseen on paljon helpompaa mennä..

    Itse synnytin Turun yliopistollisessa sairaalassa.

  • Roudantoivo
    17.1.2013 at 23:01

    Hihii, on aina hauskaa lukea muiden kokemuksia. Erityisesti nyt taas, kun ”pitkästä aikaa” odotellaan kolmatta pikkuista, jonka laskettu aika on huhtikuussa. Edellisillä ikää nyt 1,5 ja 2,5 vuotta. :D 

    Myös minulla on lähinnä positiivisia kokemuksia kohtaamistani kätilöistä kummastakin synnytyksestäni TYKSissä. En edes jaksa muistella niitä, jotka ihmettelivät pöhnäistä olemustani (eivätkös monet ole ekan synnytyskertansa jälkeen vähän pihalla tai pyörällä päästään?) ja pitkiä kynsiäni ensimmäisen synnytyksen jälkeen tai sitä yhtä, joka vihaisesti väitti avuttomalle ensisynnytystä jännittävälle nuorelle, ettei heille turhaan kannata soitella jos ei selvästi ole tosi kyseessä, vaikka neuvolan ohjeiden ja oman tulkintani mukaan selvästi oli. Erityisesti toisella kerralla kaikki olivat ihania ja jaksoivat neuvoa ja kertoa missä mennään, kun vain sellainen sopiva väli oli eikä liian kiirettä. Olisin ollut ihan paniikissa, jos minulle ei olisi kerrottu kaikkia yksityiskohtia, myös niitä vähän inhottavia ja huolestusta herättäviä, vaikka kaikki menikin oikein hyvin ja ponnistusvaiheet olivat todella nopeita (ensimmäisellä kerralla 16 min ja toisella 9 min) hitaasta avautumisesta huolimatta.

    Välillä on mukava nähdä kaupungilla ihan omissa puuhissaan jostain etäältä joku omalle kohdalle osunut kätilö, tulee niin lämmin olo, kun miettii jonkun toisen – ihan oikean ihmisen – auttaneen omat lapseni maailmaan. Heillä on oma elämänsä ja silti he jaksavat auttaa muita ja olla ihania ja läsnä. En koskaan viitsi mennä häiritsemään, vaikka samaan kauppaan osuisin, he ovat tehneet jo niin paljon, etten kehtaisi olla enempää vaivaksi. Tuskinpa (tai mistä voin tietää) olisin voinut jäädä heidän mieleensä, vaikka he ainakin ovat jääneet minun mieleeni. :)

  • Dimmi (Ei varmistettu)
    17.1.2013 at 23:46

    Järkyttävä tuo myrtsi! ;( Tuli oma synnytyskokemus mieleen ja se, kuinka herkässä tilassa silloin oli. Onneksi ei osunut myrtsiä kohdalle, pelkästään niitä mukavia kätilöitä! Toivoisi ammattilaisenkin ymmärtävän, miten herkässä tilassa juuri synnyttänyt nainen on.. Mutta onneksi myrtsit ovat harvassa!

    Itse synnytin naistenklinikalla ja siellä oli myös tuo ”debriefing” käytössä. Oli kyllä loistava tapa käydä asiat kunnolla läpi, itselläni kun oli aika kauhea synnytys. Oli hyvä käsitellä ikävät asiat tuoreeltaan, niin sai ne pois mieltä painamasta. Harmi ettei kaikissa sairaaloissa ilmeisesti harrasteta samaa!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.1.2013 at 00:07

    Tämäkin kätilö kiittää. :) Harmilinen myrtsi-kokemus, mutta tosiaan olemme kaikki ihmisiä ammattimme takana, ja joukkoon mahtuu joka sorttia. Lisäksi on myös hyviä ja huonoja päiviä meilläkin, vaikka noin huonoa ei kyllä kellään saisi olla, eikä ylipäänsä ne koskaan saisi asiakkaisiin heijastua.

    Tuo mainitsemasi purku eli synnytyskeskustelu pitäisi kyllä olla käytössä jo useimmissa Suomen sairaaloissa, ja hyvä niin. :)

    Ja kyllä me tykätään niitä kortteja saada, vielä vaikka vuosienkin päästä synnytyksistä. Mikään ei pidä työmotivaatiota niin korkealla, kuin tyytyväiset perheet. :)

  • heat (Ei varmistettu)
    18.1.2013 at 07:22

    Hauska lukea tätä sinun blogia ja huomata kuin paljon voi jakaa yhteistä vieraan ihmisen kanssa :) Minunkin äiti on kätilö. 4,5 kk tyttäreni nimi on Silva. Mieheni seuraa intohimoisesti UFC:tä (ja kyllä.. on koukuttanut myös minut siihen) ja olemme myös reppureissanut monet maailman kolkat. Tätäkin kommenttia kirjoitan Thaimaassa Silvan nukkuessa päikkäreitä riippumatossa :) Jotenkin niin kummallista huomata kuinka täysin tuntemattoman ihmisen ajatuksenjuoksua on niin vaivatonta seurata! Huomaan myös, että jaamme pitkälti myös samanlaisia ekologisia ja eettisiä arvoja.
    Ja ajatella, että löysin blogisi sattumalta, vähän ennen Silvan nimiäisiä, kun googletin Silva-nimen merkitystä. Sillä olisin halunnut keksiä jonkin kivan tarinan sille miksi päädyttiin juuri siihen nimeen.. en keksinyt. Nimi vain oli niin kaunis :)
    Olen kommentoinut joskus aikaisemminkin tänne, ja jos totta puhutaan, niin tämä on ainoa blogi mihin olen IKINÄ ylipäätään kommentoinut :D hah.. nyt oli vain pakko :D

  • Liisa
    18.1.2013 at 22:06

    Olipa hurja tuo tarina siitä ”opetusmateriaaliksi” jätetystä lapsesta. Tuli ihan paha mieli.

    En tiennytkään, että olitte Kättärillä niin pitkään. Me oltiin synnytyksen jälkeen ”vain” kuusi päivää. Mutta ehti siinäkin aika monta kätilöä/hoitajaa tavata.

    Synnytykseen sattui kätilöksi tosi mukava opiskelija (jolla oli huimat papukaijan väriset ripsenpidennykset). Toki paikalla oli  myös kokeneempi ohjaaja, mutta hän jäi etäisemmäksi opiskelijan ollessa vetovastuussa. Synnytyksestä ei montaa asiaa jäänyt hampaankoloon mutta ne vähätkin selvisivät kun sama kätilö kävi juttelemassa sen läpi kanssani  myöhemmin.

    Minulle puhui synnytyksen aikana vähän rumaan sävyyn lääkäri, mutta siitäkin oikeastaan loukkaantui mieheni minun puolestani, itse en niin pannut merkille. Piti kiirettä ponnistaessa.

    Myös vuodeosastolla kaikki olivat mukavia, myrtsi ei osunut omahoitajavuoroon. :) Vain yhdestä kätilöstä jäi vähän nuiva olo, mutta hyvää hänkin tarkoitti. Kemiat vain eivät kohdanneet.

    Taidetaankin Ilo 1-vuotissynttärin kunniaksi sitten parin kuukauden päästä lähettää kiitoskortti.

  • Ella F.
    18.1.2013 at 22:53

    Hmmm, pitäisiköhän mun vielä kuitenkin ottaa yhteys Haikaranpesään ja kysyä, josko joku haluais keskustella mun kanssa mun synnytyksen läpi..? Mä olin vähän yllättynyt, kun se synnytyskertomus annettiin allekirjoitettavaksi ja kysäistiin vaan, että eikös kaikki nyt päällisin puolin ole kuitenkin hyvin ja että joskus myöhemmin sitten soitellaan ja kysellään, että haluatko vielä jostain keskustella. No ehkä mä olin sitten siinä kunnossa, ettei kukaan olisi saanut musta järjen sanaa ulos.

    Outoa oli myös se, että olin tasan kolmen kätilön vuorot syntymähuoneessa (Haikaranpesässä ne on ”syntymähuoneita” eikä synnytyssaleja), ja molemmat heistä, joiden aikana tylleröinen ei ollut syntynyt, tulivat seuraavassa vuorossaan mua onnittelemaan, mutta synnytyksen hoitanut ei.

    Mulla ei ole mitään yhtäkään kättäri kätilöä vastaan (paitsi sitä myrtsiä, joka ensimmäisenä aamulla synnytyksen jälkeen kävi mut haukkumassa, kun itkin kipuja ja kailotti että läpeni haisee ihan mädälle voivoi miten hölmö olenkaan kun en tajua jo kävellä ja olla ilman sitä patjaa, joka on jälkivuodon takia aika välttämätön. Onneksi häntä en sitten jatkossa nähnyt enää vilaukseltakaan), päinvastoin. Hänkin, joka itse actionin hoiteli, teki sen ehdottomasti parhaan taitonsa mukaan. Mutta silti näyttää nyt siltä, että jotain keskusteluja on käytävä, ennenkuin toista lasta käytännön tasolla harkitsen.

    Mutta edelleenkään, en nyt tässä halua sen enempää ketään kätilöä kritisoida, paitsi sitä kohtaamaani myrtsiä, koska asia on myös niin, ettei kaikkien kanssa vaan aina kohtaa. Yleensäkin kaikki terveyden- ja sairaanhoitotyö on haasteellista, raskasta ja rahallisestikin aivan aliarvostettua. Itseäni on vaan jäänyt vaivaamaan jotenkin yllättävä määrä tapahtumia. 

  • JassuL-K (Ei varmistettu)
    18.1.2013 at 22:55

    Ihana kirjoitus, toivottavasti sitä saa itse sitten joskus yhtä positiivisia kokemuksia (myrtsiä lukuunottamatta). Muutenkin aina mieltä lämmittää lukea hyviä kommentteja hoitoalaan liittyen, itse kun työkseni hoidan ihmisiä siellä elämän toisessa ääripäässä. Kiitos loistavasta blogista!

  • Kristaliina
    18.1.2013 at 23:24

    Mukava huomata, että tämän keskusteluketjun kiitokset ovat myös kantautuneet kätilöiden korviin! Ja täällä lisää kiitoksia, eli Kirje kätilölle ”Jenkan tahti” -blogissa!

    EllaF: Jos mitenkään tuo on Kättärillä vielä näin jälkikäteen mahdollista, niin suosittelen ehdottomasti ”jälkipuintia”. Olen aika varma, että minuakin olisi jäänyt painamaan synnytyksessä moni asia jos en olisi jotenkin saanut niitä tosiaan loksahtelemaan päässäni oikeisiin kohtiin. Nyt koko ajatus synnyttämisestä (mahdollisesti joskus uudestaan) tuntuu ihan mahdolliselta.

    Liisa: Käsittääkseni sille ”oppimaterialilapselle” kävi kuitenkin elämässä ihan hyvin. Sain sähköpostiini myös kiinnostavan viestin, jossa kerrottiin että ainakin eräässä toisessa emäntäkoulussa oli vastaavaan tapaan ollut lapsia opiskelijoiden hoidettavana. En tiedä, mutta vastaisivatkohan jollain tavalla nykyistä lastenkotityyliä…?

    Joo, Silva oli tosiaan siellä osastolla lyhyemmän aikaa: 8 päivää ja sen jälkeen ”avohoitopotilaana” Lastenpoliklinikalla vielä viikon. Mutta sitä ennen minä olin siis mahoineni makuillut siellä jonkin aikaa, jotta saatiin kortisonit tiputettua ja sitten sitä synnytystäkin käynnisteltiin vähän pidempään.

    heat: Hih ihan mielettömiä yhteensattumia! Mulla jotenkin läikähti sellainen lämmin tunne, kun sanoit että Silva nukkuu päikkäreitä riippumatossa – ihan niin kuin meidän Silvasta olisit puhunut, hassua :) Mä oon tainnut jossain vaiheessa epäillä, että oonkohan mä Liisan kanssa vahingossa sama henkilö (meillä oli niin paljon yhtäläisyyksiä, myös ihan lasten nimi(ehdotuksista) alkaen), mutta mä oonkin ehkä sama henkilö sun kanssa :D

    Kiitos kaikille hyvistä kommenteista ja kivasta keskustelusta!

  • M-M
    19.1.2013 at 22:53

    Mullakin oli tosi mukavat kätilöt. 
    Ensimmäisestä en paljoa muista, ei kerennyt kauaa olla, kun vuoro vaihtui. Mutta sen muistan, että hän toi mulle teetä ja pullaa, kun odoteltiin lääkäriä kalvoja puhkaisemaan.
    Mullahan jouduttiin käynnistämään synnytys rv41+3, koska lapsivettä oli tosi vähän jäljellä, (minne lie kadonnut). Toisaalta olis ollut kiva tietää, koska tuo tyttö olis lopulta päättänyt syntyä, siihen mennessä ei mitään merkkejä ollut tiedossakaan :D
    Kätilö2 oli nuori ja erittäin mukava. Kesken ponnistusvaiheen hänellä loppui vuoro ja kätilö3 tuli siihen. Suuren vaikutuksen minuun teki, se, että tämä kätilö2 sanoi jäävänsä siihen asti, että vauva syntyy. Myös kätilö3 oli nuori ja mukava. Synnytyssalin puolella olevat hoitajatkin olivat todella mukavia.
    LKS:ssä on myös tuo synnytyskeskustelu, kätilö3 kävi sen läpi kanssani seuraavana aamuna osastolla.
     

    Osastolla oli myös ihania hoitajia, jotka kyllä neuvoivat tarvittaessa. Osa oli kyllä hieman vähemmän mukavia, onneksi heitä ei montaa kohdalle osunut.
     

    Mutta tuo kätilö jäi kyllä mieleen! Oli tosi ihana teko häneltä. Kirjoitinkin sen ylös sinne synnytyskertomuslappuun, joka jäi heille.

    Hyvät muistot jäi ja kyllä uskaltaisin mennä toistekkin, jos tuon hellun innostumaan toisesta :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    12.2.2013 at 18:16

    Kiitos tarinasta! Mietin että mikä on linjasi, onko mahdollista odottaa ns. yksityiskohtaisempaa kertomusta synnytyksen kulusta? Tarkoitus ei ole urkkia eikä olla perverssi, vaan lievittää omaa synnytyspelkoa ja avata mysteereitä…

  • Kristaliina
    12.2.2013 at 20:09

    Joo, on hyvinkin mahdollista! Se on ollut mielessä jo piiiiitkään (hih no tän 10 kk), mutta jostain syystä on vaan jäänyt kirjoittamatta. Mutta hyvä, kun esitit toiveen – laitetaan tulemaan jossain vaiheessa!

  • Oliver (Ei varmistettu)
    25.4.2013 at 21:03

    Kommentoin vielä näin vanhaa kirjoitusta. Ehdottomasti kannattaa antaa palautetta kyseisen kätilön toiminnasta. Muuten hän saa jatkossakin terrorisoida äitejä vapaasti.

  • Klö (Ei varmistettu)
    19.10.2013 at 18:02

    Kiitos ihanasta kirjoituksesta! Ihana kuulla että meitä arvostetaan! T: pohjoisen kätilö

  • 1 2