Oma sänky 3-vuotiaalle – ja kuinkas sitten kävikään

3-vuotias mutristi kasvojaan niin kuin vain 3-vuotias osaa: yhtä aikaa hieman kärttyisenä ja samanaikaisesti pelleilemällä, hyvin tietäen itsekin, että aion nyt pamauttaa tähän ruokapöytään kärkevän mutta hauskan kommentin.

”Ja MMMMMIKSI minulla ei ole ikiomaa sänkyä? Siis MIKSI en voi nukkua omassa sängyssä vaan nukun isin ja äidin vieressä?”

Plink, plink, plink. Henkiset huomivalot (sellaiset pyörivät ja punaiset mutta äänettömät seireenivalot) välkkyivät puutalon iltaruokapöydässä. Herkkyyskausi! Reagoi nyt! Tämä on se herkkyyskausi! Toimi!

”Haluaisitko sä oman sängyn? Sä voit saada sellaisen! Me voidaan laittaa sulle ihan ikioma sänky!”

”JEEEEEE!”, sanoi taapero ja kaikki vaikutti herkkyyskausiajattelun täysiosumalta.

Ja osui vieläpä perjantai-iltaan tuo kommentti, eli heti lauantaina päästiin rehaamaan huonekaluja pitkin puutaloa.

Meillä oli siis pläni ihan valmiina. Tai Joel ehkä sanoisi: ”oliko todella?”, mutta oli oli.

Oikeastaan tasan vuosi sitten meidän keskisisko sai sängykseen ihanan ilmaiseksi bongatun antiikkisängyn. Sen myötä hänen aiempi juniorikokoinen (?) sänkynsä pakattiin päreiksi ja sijoitettin meidän sängyn alle odottelemaan juuri tätä herkkyyskausihetkeä.

Ja meidän pikkumakkarin ompelukonepöytä sen sijaan… No sanottakoon niin, että ompelupöydän keskeisin osa (se ompelukone) on asunut meidän keittiön pöydän äärellä jo vähintään puoli vuotta. Luovutaan siis ompelupöytäunelmasta tällä kertaa (pöytä päätyi takaisin alakertaan, tällä kertaa koululaisille koulupöydäksi) ja laitetaan tähän paikkaan nyt 3-vuotiaalle se ikioma sänky!

Niin tässä samassa paikassa on ollut siis ompelupöydän…

…lisäksi Joelin etätyöpiste…

…pinnasängyn paikka (vauva taisi olla sängyssä vain arviolta tämän kuvan oton verran)…

…sekä lukemattomat kerrat ”tähän vain kertyy tavaraa” -rojunurkkaus. Ei kuvatodistusaineistoa tai vaikka jos olisikin, niin en tähän laittaisi, ha.

Joten tulkoon tämän nurkan käyttötarkoitus numero 356! Vain väliaikaista ja ohimenevää.

Vaihto-operaatio oli yllättävänkin yksinkertainen: ompelukoneettomanpöydän tyhjennys ja siirto alakertaan (olohuoneeseen, taas meillä on työpöytä olohuoneessa, oi kyllä), tyhjän kulman imurointi, sänky esiin ja kokoaminen, patja esiin, lakanat sänkyyn ja valmis!

Meidän taaperolla on ikioma sänky!

Siihenpä sitten innolla heti seuraavana iltana nukkumaan.

Vastaavassa tilanteessa aikoinaan meidän isosiskot alkoivat ”kerrasta maaliin” -tekniikalla mukisematta nukkumaan omassa kerrossängyssään. Jee jee oma sänky ja hyvää yötä vaan.

Noooh, kuinkas sitten kävikään?

Iltasatu luettiin vielä idyllisesti omassa sängyssä.

Mutta kun tuli aika laittaa pää tyynyyn (muumityyny!)…

”Tämä on liian kylmä!”

Haha niin-PÄ! Taapero oli tietysti tottunut vanhempien esilämmittämään sänkyyn ja 37-asteiseen kainalopaikkaan.

No, tule sitten viereen ja kokeillaan huomenna uudestaan. Ja ylihuomenna.

On tässä jo useampi päivä kulunut eikä sänky ole sen lämpimämmäksi muuttunut, vaikka sitä on yritetty esilämmittää.

Onneksi asialla ei ole kiire, nautimme ihan mielellämme vielä tästä viimeisestä välissä nukkuvasta pikkuisesta. Sänky on nyt tuossa tarjolla – ja en todellakaan aio käynnistää tästä mitään sänkysekoiluja, olkoon siinä tyhjillään vaan. Luotan siihen, että jossain kohdassa varmasti tulee se hetki, kun hän vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti innolla kääriytyy ikiomaan sänkyynsä.

Niin joo itsehän nukuin oman äitini vieressä vielä siihen asti, kun mulla oli ensimmäinen poikaystävä. Mutta eipä siitä sitten sen enempää. Ehkä se oli se mun herkkyyskausi silloin 16-vuotiaana, ha!

ps. Tuo paikka on kyllä oikeasti vähän viileä, siksi me ei pidetty siinä vauvaakaan nukkumassa. Ehkä siihen voisi kokeilla jotain seinävaatetta tai jotain vastaavaa, jos siihen jostain paikasta pääsee vetämään.