Negatiivinen

Negatiivinen raskaustesti, jesh jesh jesh!

Niin nurinkurista. Ensin meidän elämän ihanasti yllärimylläytti positiivinen raskaustesti. Sitten kävi niin kuin kävi, mutta sen jälkeen se tikkuun pissaaminen vasta alkoikin. Tällä kerralla sieltä odotettiin negatiivista – jotta myöhemmin voisi alkaa odottaa taas positiivista.

Kuulostaa (ja tuntuu) ihan pähkähullulta.

Minä ottamassa kuvaa itsestäni.

Keskenmenon katsotaan olevan done siinä vaiheessa, kun jälkivuoto on loppunut ja neljän viikon kuluttua raskaustesti näyttää negatiivista.

No. Minähän olin optimistinen jo kaksi viikkoa lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. No ei kai se raskaustesti nyt enää positiivista näytä, kokeillaanpa.

Just joo. Niin terhakka positiivinen kuin ikinä voi vaan olla. Kaksi viikkoa tyhjennyksen jälkeen; tuntui niin oudolta. Raskaushormonit, hush pois menkää jo! (että voin toivoa, että saan ne joskus taas takaisin)

Neljä viikkoa tyhjennyksen jälkeen tein sitten taas uudestaan. Ja kyllä, vihdoinkin negatiivinen, jea!

Jotta tosiaan voi alkaa odotella, että se olisi jossain vaiheessa ehkä mahdollisesti taas positiivinen.

Sekopäistä. Niin sekopäistä.

Minä ottamassa kuvaa itsestäni, kun joku iso pörriäinen takertuu nutturaani.

Kuukautiset alkavat yleensä kuuden viikon kuluessa keskenmenosta alkavat kun alkavat. Sen jälkeen voi sitten yrittää uudestaan – ja aikaisemminkin voi, mutta sitä ei kai varsinaisesti suositella.

Urbaanin kaupunkilegendan mukaan raskautuminen on muuten todennäköisintä just keskenmenon jälkeen. Enkä siis yhtään tiedä, onko tälle mitään oikeita todisteita; ei välttämättä ole. Mutta onhan se jotenkin aika kiva ajatus.

Heh me naureskeltiin, että silloin ehkä ainakin yrittäminen tapahtuu ikään kuin tosissaan. Että voihan se olla tosiaan ihan tottakin!

35

You Might Also Like

  • Anna X
    30.7.2021 at 18:49

    Minulle on käynyt juuri sama kuin sinulle, ja kuopus sai alkunsa heti tuossa vaiheessa!

    • krista
      30.7.2021 at 18:58

      Oi, kävisipä meillekin noin! <3

  • Veema
    30.7.2021 at 22:29

    Täällä toinen, jolle kävi noin 😅😅 Tosin menkat alkoi vasta 2kk keskenmenon jälkeen, mutta heti ekasta kierrosta plussa 🥰 ja nyt vietetään tuon kuopuksen 4-vuotissynttäreitä 😍

    • krista
      4.8.2021 at 23:42

      Mä kans täällä menkkoja kuumeisesti (ei kirjaimellisesti) odottelen, toivottavasti pian jo tulisi ja kävisi noin ihanasti niin kuin teille <3

  • Hilda
    30.7.2021 at 22:34

    Kuukautiset usein myös muuttuvst epäsäännöllisiksi vähän ennen vaihdevuosia.
    Minulla ennen niin kellontarkka 28. päivän kierto lyheni lyhenemistään neljänkympin jälkeen, ja nyt odotan, että mokoma riesa loppuisi kokonaan.
    Olen kuullut tuosta keskenmenon jälkeen raskautumisesta sen suuntaista tietoa, että vie muutaman kuukauden, että kohdun pinta on vastaanottavainem alkion kiinnittymiselle. Tiedä sitten mikä on totta, itse nuorempana tulin aina helposti raskaaksi, mutta 5 kertaa tuli keskenmeno viikoilla4-8.
    Onneksi 2 kertaa raskaudet johtivat ihanien vauvojen syntymään.

    • krista
      4.8.2021 at 23:47

      Mulla on tällä hetkellä just lyhyimmillään varmaan! Jotain 23 päivää. Jostain luin, että noin 42 vuotiaana se on lyhimmillään. Mutta tuollaisena lyhyenä on ollut tosi tarkka nyt tän reilun vuoden, kun mulla ylipäänsä kuukautisia on ollut. Mullahan on sitä ennen ollut koko aikuisikäni sellainen ehkäisy, että vuoto on ollut lähinnä epäsäännöllistä tiputtelua silloin tällöin – eli varsinaista säännöllistä normaalipitkää kuukautiskiertoa en ole koskaan kokenutkaan, hassua.

      Mulle sanottiin niin, että tosiaan jo ennen ensimmäisiä kuukautisiakin hedelmöittyminen on mahdollista, mutta silloin saattaa olla just kiinnittymisessä haastetta eli sen(kin) takia suositellaan, että vasta ensimmäisten kuukautisten jälkeen alkaa uudelleen yrittää. Niin me sit ajateltiin tehdä! Ja joo, mulla taitaa olla sama, että raskautuminen käy helposti, mutta sitten jospa vielä saisi vauvaksi asti vielä tälläkin kertaa… Kokeillaan ja katsotaan <3 Ihanaa, että teilläkin kahdesti johti vauvaan asti! <3

  • Liinea
    30.7.2021 at 23:43

    Täällä kans, heti ekasta kierrosta keskenmenon jälkeen plussa! Mutta keskenmeno tuli siitäkin sitten. Peukut pystyyn teille!

    • krista
      4.8.2021 at 23:47

      Kiitos! <3 Ja toivotaan, että vielä onnistuu <3

  • Suvi
    31.7.2021 at 00:17

    Itsellä kävi myös niin, että heti keskenmenon jälkeen tulin raskaaksi. Ei aloitettu ehkäisyä välissä, vaikka sitä suositeltiinkin. Toivottavasti teillä testi näyttää taas pian plussaa 😊

    • krista
      4.8.2021 at 23:54

      Kiitos! Voi että on ihana lukea näitä! <3 Toivottavasti myös meille käy näin ihanasti!

  • Anna
    31.7.2021 at 09:08

    Huh, meillä eletään jänniä aikoja kun eka kierto keskenmenon jälkeen menossa. Me ei jääty odottamaan kuukautisia kun meille sanottiin, että heti vaan uudestaan kun oma kroppa tuntuu siltä. Ennen kuukautisia ei kuitenkaan tärpännyt. Voi olla, että minun pitkällä kierrolla ovulaatio sattui juuri kesäreissun aikaan. Tai no, tuotakaan tiedä mikä kierron pituus on jos keskenmeno sotki kropan toimintaa jotenkin (minulla tuntuu reagoivan ihan kaikkeen). Nyt siis uusi yritys.
    .
    Jään pitämään teille ihan hurjasti peukkuja pystyssä ja muita sormia ja varpaita ristissä. Toivottavasti saadaan molemmat pian kertoa hyviä uutisia <3

    • krista
      4.8.2021 at 23:56

      Ois kyllä ihana kertoa yhtä aikaa hyvät uutiset <3
      -
      Ja jesh, sulla ehti jo kuukautiset alkaa! Mä vielä odottelen... Toivotaan parasta! <3

  • Miiru
    1.8.2021 at 21:58

    Mä sain spontaanin keskenmenon joskus h5-6. Hoitui kotona itsestään, kävin tosin ultrassa sen jälkeen -tyhjä kohtu. Ei jääty odottaman kuukautisia, koska… No mitään lääketieteellistä syytä ei osattu sanoa miksi pitäisi odottaa (”neuvolassa on helpompi määrittää raskausviikot jos on kerotoa viimeiset kuukautiset”). Tulin raskaaksi heti perään. :) Se vauva on jo 6v ja hän on just se vauva joka meidän kuuluikin saada (versus olo km jälkeen – olisin halunnut juuri hänet, niin hassu ajatus kuin se onkin?).

    Alkuraskaus oli muuten todella tunteellinen. Siis tämä toinen. Oli vaikea aluksi luottaa siihen, että elämä taas kantaa ja raskaus jatkuu. Tsemppiä! Mä olen myös aina puhunut avoimesti keskenmenostani. Varmaan se on helpompaa kun on kaksi lasta myöskin.

    • krista
      4.8.2021 at 23:59

      Oi, mä oon monesti kuullut tän just näin – että sitten lopulta tuntee just tasan niin, että ”näin sen piti mennä, tää lapsi meidän piti saada” <3 Niin ihana ajatus!
      -
      Mä uskon, että mullakin mahdollinen seuraava raskaus olisi vielä tätäkin enemmän tunnemyllerrystä täynnä... Ei varmaan yhtään uskaltaisi luottaa... Kuitenkin tietysti haluaisi nauttiakin! Mutta varmasti aika jännittävää olisi. Ja tuo on tosi totta: varmaan on helpompaa mullakin näin kertoa, kun on jo kaksi lasta ja ei ole myöskään kertynyt sellaista painetta, että olisi yrittänyt pitkään. Ja varmasti riippuu ihmisestä, ja tilanteesta, ja ihan kaikesta <3

  • Lilah
    2.8.2021 at 08:15

    Mä en edes tiennyt, että keskenmenon jälkeen täytyy tehdä raskaustesti. Vai liittyykö lääkkeelliseen tyhjennykseen? Itsellä aikanaan km tammikuussa, kohdunulkoinen raskaus todettu arviolta rv 6+ huhtikuussa, hoidettu akuuttina leikkauksella. Sen jälkeen piti viikoittain käydä verikokeella tarkastamassa hcg, kunnes laski riittävästi. Tähän meni muistaakseni 6-7 vkoa. Tulin uudelleen raskaaksi niin, että täysiaikainen vauva syntyi seuraavassa maaliskuussa. Kohdunulkoisen jälkeen myöhemmissä raskauksissa pääsi onneksi varhaisraskauden ultraan niin ei tarvinnut turhan montaa viikkoa jännittää miten homma päättyy.

    • Anna
      2.8.2021 at 11:03

      Kun verikokeen kanssa tuli säätöä niin minulle tarjottiin vaihtoehtona tehdä kotona raskaustesti, että saatiin todettua raskauden todella keskeytyneen kokonaan. Eli jos hormonitasot tarkistettiin verikokeella niin sen takia ei varmaan testiä tarvittu.

      • Lilah
        3.8.2021 at 01:01

        Kaksi eri tapausta mulla siis km ja kohdunulkoinen. Näistä ensimmäisessä ei siis neuvottu tekemään raskaustestiä eikä otettu labroja. Ainoa neuvo oli yrittää uudelleen yksien menkköjen jälkeen (jotta raskauden alkuajankohta olisi helpompi tietää).

    • krista
      5.8.2021 at 00:00

      Mä veikkaan niin, että tää mun saama ohje on ns. säästölinja, eli Helsingissä ei ole mitään seurantaa, vaan itse vaan pissataan raskaustestitikkuun. Multa ei ole tuollaisia hcg:tä mitattukaan, en edes itse asiassa tiedä, että mikä se on :D