Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa.
On tosi paljon asioita, joiden tärkeyden huomaa kaikkein parhaiten silloin, kun ne menevät rikki tai puuttuvat. Pyykkikone lapsiperheessä rapa-aikaan. WC ja vetävä viemäri. Farkkujen vetoketju palaveripäivänä etenkin, jos on farkkujen kanssa lyhyt paita. Netti.
Kaikki nämä on itse koettu, ha.
Etätyöläinen eilen Kuopion Superparkissa.
Viime talvena Espanjassa meillä alkoi netti jossain vaiheessa pät-ki-ä. Ja pätkimisen lisäksi tietysti myös hiii-das-teeeeeeel-la. Ajatukset palautuivat siihen aikaan, kun netti oli vielä uusi juttu. Ensin kirjoitetettiin nettiselaimeen osoite, sitten painettiin enteriä. Ja sen jälkeen jäätiinkin sitten minuuttikaupalla tuijottelemaan hitaasti ruksuttelevaa sivua. Toimiiko, toimiiko, tuleeko sieltä jotain….? Se oli silloin ihan normaalia. Mutta nykyisin se tuntuu ihan tuskaiselta.
Parin päivän netinpät- – – ki- – mi- – – – sen jälkeen meidän omalla kotitoimistoilla alkoi olla jo suht kireä tunnelma; kahden ihmisen työt jumiutuivat ja deadlinet painoivat päälle. Sulje sä nyt kaikki sun ikkunat ja laitteet, niin mä saan edes tän yhden kiiremeilin laitettua. Aaaaaargh.
Kärvistelimme viikon. VIIKON. Sitten tilanne ratkesi (me hölmöt ei tehty sitä aiemmin) yhdellä puhelinsoitolla: naapuri, jonka kanssa jaoimme yhteisen netin, oli juuri netin hidastumisaikaan kytkenyt uuden älytelkkarin (?) samaan… systeemiin. Tai jotain sellaista; kuvittele tähän selitykseen espanjankielinen nopea puhe. Öööö, okei? Tai siis ”¡Vale!”, joka tarkoittaa espanjaksi, että selvä, mutta joka mun suusta tarkoittaa, että en ymmärrä, mutta piis älä selitä enää mitään. Joka tapauksessa, naapuri puhui paljon espanjaa ja teki jotain, ja sen jälkeen netti alkoi taas toimia normaalisti.
Huh!
Etätyöläinen ei voi olla ilman toimivaa nettiä. Tärkein työväline! Koneenkin voi hätätilassa vaihtaa, mutta toimiva nettiyhteys on välttämättömyys, että tällainen työnteko onnistuu.
Tavallisin kotiduuninäkymä (tai no: pöytä on siistimpi kuin tavallisesti).
Kovin usein ei tule oikeastaan edes ajatelleeksi, kuinka moneen asiaan nettiä käyttää normaalin arkipäivän aikana. DNA:n haastamana (kaupallinen yhteistyö DNA:n kanssa) mietin vähän omaa tavallista arkipäivääni ja netin osuutta siinä.
No. Aamulla tsekkaan kännykästä meilit jo ennen kuin vien lapset hoitoon; tiedän sitten, kuinka kiire on, ja samalla orientoidun ajatuksissani päivään. Tsekkaan myös kännykän Supersäästä säätilanteen (heh en koskaan katso sitä mittarista, sähköisen lämpömittarin paristotkin on olleet no noin viisi vuotta vaihtamatta) ja päivän ennusteen, jotta tiedän laittaa lapsille sopivat varusteet mukaan. Jos ehdin, katson jo tässä vaiheessa myös uutisotsikot; sanomalehtiä meille ei ole tullut vuosikausiin.
Lasten viennin jälkeen töihin. Eli mun tapauksessa koneelle, netin ääreen. Mun blogityö tapahtuu totta kai netissä, mutta niin tapahtuu oikeastaan kaikki muukin työ. Välillä käytän toki Wordia kirjoittamiseen, mutta silloinkin vähän väliä tsekkaan nettiselaimen puolelta faktoja tai toimeksiannon yksityiskohtia.
Mun duunit asuvat sähköpostiviesteissä, liitetiedostodokumenteissa ja Trello-tehtäväkorteissa. Kaikki netin kautta.
Aina en tee töitä kotoa. Silloin tsekkaan julkiset wifit tai jaan nettiyhteyden kännykästä kannettavaan. Ennen mulla oli kamerassa myös prepaid-kortti, jotta sain suoraan kamerasta kuvat esimerkiksi Instagramiin. Nykyään kuvaan oikeastaan pelkästään kännykällä, joten kameran omaa prepaidia en ole ladannut uuden puhelimen oston jälkeen.
Jos lähden julkisilla kaupungille, ostan bussilipun kännykällä. HSL.n sovellus on muuten pelastus ihmiselle, joka kroonisesti hukkaa bussikorttinsa! Samasta sovelluksesta tsekkaan kaupungilla liikkuessani säännöllisesti Reittiopasta: palaanko kotiin päin ratikalla vai bussilla? Kummalle pysäkille kävelen? Kun olen bussissa, laitan Joelille viestin, että mihin aikaan olen kotona ja kuka hakee lapset.
Enkä siis tietenkään laita viestiä millään antiikinajan tekstarilla, vaan netin kautta – Messengerissä tai WhatsAppissa. Tykkään itse Messengeristä enemmän, sillä saan sen viestit myös koneelle Facebookiin, kun taas kännykkää ja WhatsAppia vilkuilen harvemmin. Mutta perinteisiä tekstiviestejä käytän oikestaan vain oman äitini kanssa viestittelyyn.
Ja puhelimessa puhuminen, herranjestas. Se on jo nykyisin mulle kännykänkäytön harvinaisuus! Kun puhelin soi, se on 98-prosenttisella varmuudella joko Joel tai mun äiti. Tai puhelinmyyjä. En osta mitään, kiitos vaan.
Kännykkä on mulle enimmäkseen nettiväline.
Jos en mene sinä päivänä julkisilla vaan käytän autoa, laitan silloinkin netin päälle. Nimittäin nyt olen alkanut käyttää kännykästä sitä Spotifyta (toinen potentiaalinen olisi Deezer). Sieltä klik päälle ”Daddy Yankee radio”. Koska niin kuin kerroin: en kestä enää suomalaisia radiokanavia.
Ja tietysti autossa on monesti päällä myös kännykän navigaattori!
Netin kautta maksetaan tietysti myös laskut, hoidetaan vakuutusasiat, virastot, mun toiminimen kirjanpito (kuitit lataan kännykkäsovelluksen kautta) ja… …no, kaikki mahdollinen. Netti kuuluu oikestaan ihan kaikkeen, liikuntaankin: kun menen jumppaan, teen sinne tuntivarauksen netin kautta. Tietysti! Kun haluan lukea jonkun kirjan, varaan sen netin kautta ja se toimitetaan lähikirjastoon. Tai sitten sen voi kuunnella äänikirjana.
Jos jokin ei tapahdu netissä, se jopa herättää epäuskoa. Olin aivan häkeltynyt, kun lapsen iltapäiväkerhoon ilmoittautuminen täytyi tehdä viemällä itse paperilomake siihen iltapäiväkerhoon, mihin hakee. Whaaaaat? Tavasin ohjeen moneen kertaan, onko todella näin…? Ja lopulta ilmoittautuminen venyi ihan viime tippaan asti, koska paperilomakkeen itse kiikuttaminen tuntui nykyaikana vaan niin… …omituiselta. Loppun jäi vielä epätietoisuus, että toivottavasti se käsin täytetty paperilomake ei mennyt siellä hukkaan.
Sähköiset lomakkeet kun usein voi tarkistaa jostain asiointikansiosta. Nykyaika!
Ja illalla meidän kodissa netti toimii vielä silloin tällöin telkkarinakin – kun sitä perinteistä televisiota meillä ei (vieläkään) ole. Lapset saattavat katsoa vaikka hiustenselvityksen ajan Viaplaysta tai Yle Areenasta Ryhmä Hauta, tai Youtubesta Littlest Pet Shopin lauluja. Eilen etsittiin Youtubesta Risto Räppääjän lauluja. Ja illalla lasten mentyä nukkumaan vielä me Joelin kanssa katsotaan usein Viaplaysta leffaa tai sarjaa.
Oho, aika paljon nettiä siis mahtuu meidän yhteen päivään, kun näin alkaa laskea! Yleensä sitä tietysti ei edes tiedosta olevansa netissä (paitsi klassisessa nettiajelehtimisessa), vaan hoitaa vaan tavallisesti jotain asiaa. Netti ei ole sisältö sinänsä, vaan se väline, jonka kautta arkiset asiat hoituvat.
Netti on kyllä just sellainen näkymätön palvelu, jonka tärkein tehtävä (mulle) on se, että se toimii. Nopeus on sopiva silloin, kun en kiinnitä siihen huomiota vaan asiat toimivat luontevasti.
Mulle itselleni netinkäyttäjänä on ihan sama tekniikat tai härpättimet, tai gigat tai mokkulat tai kaistanleveydet tai valokuidut tai mitäikinäneonkaan. Hah, en halua tietää liikaa. Jos Joel joku alkaa selittää, laitan kädet korville ja sanon la la la la la la la. Haluan vaan, että voin luottaa siihen, että mulla on käytössä sekä kotikoneella että kannettavassa ja kännykässä netti, joka toimii.
Että kun teen töitä tai alan katsoa leffaa, se pyörii eikä jumita. Joku muu siellä nettioperaattorilla saa hoitaa ihan kaikessa rauhassa sen tekniikkapuolen, että homma toimii – ja siitähän mä sitten asiakkaana maksan. Se on sitä palvelua.
Tän oon kertonut ennenkin. Kun mä olin yhdeksännellä luokalla, meidän koulussa olisi ollut mahdollisuus valita valinnaisaineeksi ATK.
En valinnut. Ajattelin, että en mä koskaan kuitenkaan tee sellaista työtä, jossa tarvittaisiin mitään tietokonetta.
Ahhhhhahahahahahaha.
Kaupallinen yhteistyö: DNA
11
Tiiana
23.4.2019 at 16:09Kai tiesit että WhatsApp:sta saa myös koneelle PC -clientin josta voit käyttää sitä kunhan kännykkä on lähettyvillä. Nimimerkillä laiskat naputtelee viestinsä näppäimistöllä
krista
23.4.2019 at 16:12No EN TIENNYT! :D Kiitos! :D Vau, tää avaa ihan uudet ulottuvuudet! Mä en siis yhtään tykkää viestien näpyttelystä kännykkään – itse asiassa myös siksi oon mieluummin käyttänyt Messengeriä… Jesh!
PikkuKirppunen
23.4.2019 at 18:01Meinasin tulla vinkkaamaan tätä samaa, että avaa vaan Web WhatAppin selaimessa, ni johan toimii. Itsellä se on kotona koneella ollessa usien auki, koska WhatsAppista on mun mielestä näppärämpi esimerkiksi etsiä hakusanalla jotain asiaa entä Messengeristä. Ja mun pitää usein kelata viestien joukosta, että ”mitähän me puhuttiin”, kun on niin valikoiva muisti… 😂
krista
23.4.2019 at 20:12Ihan mahtavaa! Mun mielestä WhatsAppista ei just löydä mitään (ja usein ne on vaan aikasyöppöjä ryhmäkeskusteluita) ja Messengeristä löytää helpommin FB-inboxin kautta vaikka jaetut kuvat ym – MUTTA tämä nyt tietty johtuukin siitä, että mulla on se WhatsApp ollut vaan kännykässä! Kokeilen ehdottomasti!
PikkuKirppunen
24.4.2019 at 11:38Ootko huomannut, että keskusteluista pystyy hakemaan Etsi-komennolla? Eli siis puhelimella avaa keskustelun, josta haluaa etsiä jotain, painaa oikean yläkulman kolmesta pisteestä ja sieltä Etsi, sitten vaan kirjoittaa hakusanan. Samasta paikasta valitsemalla Mediat (tai ryhmissä Ryhmän mediat) saa myös listauksen kaikista keskustelussa olevista kuvista, dokumenteista ja näköjään myös linkeistä.
Koneella keskusteluista voi etsiä hakusanalla viestejä aktivoimalla keskustelun ja painamalla henkilön tai ryhmän nimen vieressä olevaa suurennuslasia ja kirjoittamalla hakusanan. Kuvat ynnä muut taas löytyy painamalla suurennuslasin vierestä kolmea pistettä ja valitsemalla Yhteystieto ja sieltä Mediat, linkit ja dokumentit. :)
krista
24.4.2019 at 14:29Pikkukirppuselle: (jos menee viesti väärään paikkaan) OHO, niinpäs näköjään voikin! En ollut tuotakaan huomannut! Nyt ihan kännykän kanssa testasin ja löytyi! Helpottaa kyllä! Varmaan mä oon just käyttänyt WA:ta vähemmän ja just sen takia ei ole tullut tutustuttua yhtään enempää noihin ominaisuuksiin! Hienoa, KIIIITOS vinkeistä!
A
23.4.2019 at 16:53Ihana ATK :D Mä otin ATK-valinnaisaineen (turhin ikinä, tiesin tietokoneista enemmän kuin opettaja), normimpi valinta kai oli siihen aikaan vielä konekirjoitus. Mä halusin 7.lk:lla kaupan kassaksi kun aattelin että siinä saa laskea kun tykkäsin matikasta niin kovin. Nooh, ei ehkä niinkään…
Mä olen roikkunut netissä siitä lähtien kun teekkarikylään muutin vuosituhannen vaihteessa (se oli jotain käsittämätöntä muuttaa valokuidun varteen jostain modeemiajasta). Nykyään tosin meillä käytetään hitainta nettiä mitä saa, riittää ihan hyvin (DNA:n mukaan meidän netti riittää ”satunnaiseen nettisurffailuun ja sähköpostien lukemisiin”, mutta ihan hyvin tulee HD-laatuista kuvastreamia.
krista
23.4.2019 at 20:25Hahaa, ja mä just valitsin sen konekirjoituksen! Se oli kyllä varmasti hyödyllinen – mutta samanaikaisesti harmittaa edelleen se, että minulle hankittiin sitten joululahjaksi ysillä siihen aikaan kallis sähkökirjoituskone; ajatuksella, että ”sitä tarvitsee sitten opiskeluaikana esseiden kirjoittamiseen. No, ei tarvinnut. Kuljetin sen kyllä mukanani Helsinkiin, mutta (niisk) käyttämättä jäi se kone. Ja siihen aikaan se oli tosiaan iso investointi rahallisesti ja meidän perheessä. Toki sillä kotona jonkin verran silloin konekirjoitusta harjoittelin, ja muutaman novellin kirjoitin ja lähetin nuortenlehtiin :)
–
Oon varmaan kertonut nämä tarinat ennenkin, mutta menköön :) Mähän siis sain ensimmäisen sähköpostiosoitteen kansanopistolla, vuosi on ollut 96-97. Silloin en muistaakseni sitä juurikaan käyttänyt, mutta seuraavana vuonna ammattikorkeakoululla jo käytettiin sähköpostia ja jonkin verran nettiäkin. Mä ”vastustin” alkuun nettiä ja paasasin, että siitä ei ole mulle mitään hyötyä. Mutta sitten menin kerran Vanhan ylioppilastalon nettihuoneeseen. Mietin, että mitäköhän mä nyt sitten voisin netistä katsoa. Laitoin hakuun (?) Red Hot Chili Peppers – ja sitten aika yhtäkkiä katosi kahdeksi tunniksi! Tulin sieltä nettihuoneesta silmät lautasina, että NETISSÄHÄN ON IHAN MITÄ VAAN :D :D :D
MMinne
24.4.2019 at 13:29Miten sitä ennen muinoin jaksoikaan odottaa nettiä niin kauan?! Nyt oli meillä töissä joku aika sitten yhteydet hitaalla ja sitä myöden kaikki ohjelmat koneessa ja ihan meinas mennä hermo jo siihen, kun joku kesti ehkä kolme tai viis sekuntia. Siis apua, ihan ikuisuus! ;D
Eipä muuten ollut itelläkään tietoa, että WA:n saa koneelle myös. Aina oppii jotain uutta!
krista
24.4.2019 at 14:27Sanos muuta! :D Mä muistan, kun olin joskus 90-luvun lopussa (ilmais)töissä pienessä musiikkilehdessä. Kotona mulla ei ollut tietokonetta, joten kävin toimiston viereisen mainostoimiston konetta lainakäyttämässä. Klikkasin aina jotain, ja sit seuraavaksi juttelin mainostoimistoihmisen kanssa niitä näitä, kone siinä ruksutteli. Joskus kävi niin, että kone ei toiminut koko käynnin aikana. Sitten lähdin kotiin ja yritin seuraavana päivänä uudestaan :D :D :D Ja haha tästä tuli vielä mieleen muisto, kun vielä yliopistoaikana mulla ei ollut nettiä kotona, ja tein jo friikkutoimittajan töitä. Kirjoitin jutut kotona tietokoneella ja tallensin ne disketille. Sitten disketin kanssa yliopistolle, jossa disketti taas koneelle, ja sieltä sähköpostia lähettämään. Ja seuraavana päivänä piti taas palata yliopistolle katsomaan, että onko tullut viestiin vastausta :D
–
Joo todellakin, aina oppii uutta! Mullekin avautui uusi WA-ulottuuvuus tästä!
Tilia
25.4.2019 at 08:38Tää oli just tätä 90-luvulla yliopistolla! Luentojen välissä juostiin jonottamaan sähköpostikoneelle käytävään, nettiin taas pääsi vain atk-luokissa ja ruuhkaahan niissä aina oli… Joskus käytiin yliopistolla lauantainakin tsekkaamassa, onko tullut mitään vastauksia. Sähköposti oli ihan mullistava keksintö ystävien väliseen yhteydenpitoon kaupunkien välillä. Kaukopuhelut (lankapuhelimesta!) olivat kalliita ja kirjeillä kesti sen muutaman päivän aina suuntaansa plus postimerkit tuntuivat opiskelijan kukkarossa. Sähköpostia pystyi lähettämään ILMAISEKSI yliopistolta ja se meni HETI perille! Ja sähköpostiosoitteitakaan ei saanut noin vain, mitään ilmaisia mainosposteja ei vielä ollut, vaan piti kuulua johonkin organisaatioon (koulu, työpaikka, jne.), mistä sai sähköpostiosoitteen käyttöönsä.
krista
25.4.2019 at 09:18Ihan täsmälleen samat kokemukset :D Sit jossain oli sellaisia pikakoneita, joissa sai olla vain 10 (?) minuuttia, ja niille pääsi helpommin. Mutta ai että sitä joskus tuli seisottua jonossa esimerkiksi opiskelijakirjastossa, varmaan lähemmäs tunnin jonotus ennen kuin pääsi koneelle :D
–
Mulla ei muuten Kuusamosta Helsinkiin muuttaessa ollut puhelintakaan ensimmäisen n. 9 kk aikana, ennen kuin sitten joululahjaksi sain sellaisen halvan Ringon. Sillä pystyi soittamaan, mutta tekstiviestimahdollisuutta siinä ei ollut. Mutta sitä ennen sen vajan vuoden ajan mulla oli vaan puhelinkortti, jolla soitin puhelinautomaatista kotiin silloin tällöin :D Ja opiskelija-asuntolassa oli yhteispuhelin, johon mulle saattoi yrittää soittaa, mutta yleensä en ollut siellä asuntolalla. Miten ihmeessä sitä sovittiin vaikka kavereiden kanssa tapaamiset silloin, ihan hassulta tuntuu :D