Kuten Instaa seuraavat tietävät, meillä on ollut tässä varsinaista jännitysnäytelmää meneillään meidän aikaistetun Suomeen-paluun kanssa – ja ikävä nyt tosiaan spoilata tän jännitystarinan lopputulos, mutta eilenhän jo kerroin, että Suomessa ollaan.
Viimeiset päivät olivat aivan hurjan vaiherikkaita; tuntui, että puolen tunnin välein tuli uutta tietoa. Lisäksi huhut kiersivät, jopa valeuutiset menivät vahingossa välillä läpi (lähdekritiikki oli normaalia vaikeampaa, kun ei tunne espanjalaisia uutissivustoja) ja google translate oli aktiivisessa käytössä.
Matkalla kotiin viimeiseltä koulu- ja hoitopäivältä.
Suunnilleen tällaisia fiiliksiä käytiin läpi. Suuri disclaimer tähän: perustuu mun tietoihin ja muistikuviin! Toivottavasti muistan ajankohdat suunnileen oikein, pää jo saattaa vähän sekoittaa asioita.
Perjantaina, edellisen blogikirjoituksen jälkeen:
Maahan julistettiin hätätila. Sen sisältö oli kuitenkin vielä auki ja tietoa siitä odotettiin kuumeisesti. Sulkeeko Espanja rajansa?
Kävelimme illalla pitkin rantakatua, kiersimme vastaantulijat mahdollisimman kaukaa. Puolihuolimattomasti kiinnitin ensin huomiota siihen, että rannan jumppapaikkojen ympärillä oli punavalkoisia nauhoja. ”Remppaa pukkaa”, ajattelin. Kunnes näin tämän:
Kaupungin työntekijä sulkee leikkipaikkoja!
Olimme ajatelleet viettää viimeisen viikonlopun rannalla – siinähän olisi kai turvallista olla, kun vaan muista ihmisistä pysyisi kaukana. Mutta ei. Leikkipaikkojen lisäksi nimittäin suljettiin myös koko ranta.
Oli käynyt nimittäin niin, että kriisipesäkkeestä Madridista asukkaat olivat lähteneet joukkopakoon. Tiet olivat tukossa, moni matkalla Andaluciaan, jossa on paljon vapaa-ajan asuntoja. Fuengirolan kaupunki reagoi nopeasti sulkemalla rannat ja leikkipaikat, jotta epidemia ei pääsisi täysin räjähtämään. Netissä jaettiin kaupungin ilmoituksia.
Ravintoloiden oli määrä sulkea puolilta öin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pääministeri (?) kehotti vahvasti ihmisiä pysymään kodeissa ja poistumaan vain välttämättömistä syistä.
Viimeinen auringonlaskussa käynti kodin ulkopuolella perjantai-iltana.
Lauantai
Sulkeuduimme kotiin – aikuiset pakkasivat tavaroita kasaan ja lapset leikkivät tyytyväisinä. Aurinko paistoi ja parvekkeella oli kuuma. Yritin välillä pysähtyä lukemaan kirjaa, mutta en päässyt ensimmäisen sisältösivun avaamista pidemmälle, en edes ensimmäisen kappaleen alkuun. Seurasimme uutisia kuumeisesti.
Pakkasimme rekkaan lähteviä tavaroita – tosin rekka ei lähtisi vielä pitkään aikaan, mutta oli sovittu, että tavarat saavat jäädä varastoon odottelemaan. Ehkä sitten kesällä tavarat lähtisivät kohti Suomea…? Tarvitsimme lisää pakkausmateriaalia ja päätimme, että Joel lähtisi vielä katsomaan, ovatko basaarit auki. Valmistauduimme kuin ydinlaskeuman jälkeiseen maailmaan: ”ÄLÄ SITTEN KOSKE MIHINKÄÄN!”
Ja mikä yllätys!
Ulkona oli ihan tavallinen lauantaipäivä! Ihmiset siellä ravintoloiden terasseilla, kuhisemassa ja poskisuukkoja antamassa. Sisälläpysymissuositus mennyt täysin kuuroille korville! Whaaaat?
Myöhemmin julkistettiin tarkemmat tiedot hätätilan sisällöstä, ensin käänsin sitä translatella ja sitten luin muiden tekemiä käännöksiä. Tässä esimerkiksi listattiin syyt, milloin kotoa saa poistua. Esimerkiksi ruokakauppaan tai apteekkiin. Yksi kohta (numero neljä) oli, että saa poistua palatakseen kotiinsa. Tähän optimisti-minä tarttui kuin viimeiseen oljenkorteen. Mehän ollaan palaamassa kotiin! Kyllähän me voidaan palata kotiimme! Eikö niin…?
About sekuntia myöhemmin käynnistyivät huhut, että lentoliikenne pysähtyy jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Ulkonaliikkumiskielto alkaisi maanantaina klo 8.
Paitsi että myöhemmin (en valitettavasti muista, että missä kohdassa) tarkennettiin, että se alkaisikin HETI.
Illalla poliisit alkoivat sulkea ravintoloiden terasseja. Somessa levisi kuvia ja videoita tästä. Kyllä: suositus ei ollut riittänyt, ei käskykään. Vasta kun poliisi seisoo kädet puuskassa vieressä, alkoivat terassit sulkeutua.
”Juomat saa juoda loppuun sisällä!”, joku iloitsi somessa.
Voi ihmiset.
Illalla klo 22 ulkoa alkoi kuulua taputusta: kollektiiviset aplodit sairaanhoitohenkilökunnalle kiitokseksi valtavista ponnisteluista. Parvekkeet täyttyivät taputtavista ja hurraavista ihmisistä.
Se oli ihokarvojanostattavan ja kyynelkanaviapuristavan hieno hetki.
Sunnuntai
Ulkonaliikkumiskielto alkoi vihdoinkin mennä ihmisillä jakeluun. Ei vähiten siksi, että poliisi partioi kadulla. Kuulimme ensimmäisestä pidätyksestä ja 2000 euron sakoista. Netissä kiersi video poliisista huutamassa polkupyöräilijälle. Yleinen mielipide oli kääntynyt nopeasti sooloilijoita vastaan.
Ulkona liikkuvan piti pystyä todistamaan, kuka on ja mihin matkalla. Joel lähti passi taskussa viemään roskat. Koiraa ulkoiluttavien piti todistaa oman henkilöllisyyden lisäksi myös se, että koira on oma.
Pakkasimme ensin Espanjaan jäävät tavarat, ja kolmantena pakkaamisprojektina vielä lentokoneeseen lähtevät tavarat.
Lapset leikkivät majaleikkiä ja muita kivoja juttuja.
Lentoliikenteen pysähtymisestä kiersi edelleen jatkuvia huhuja. Jossain vaiheessa sisäministeri oli antanut epäsuorasti ymmärtää, että näin tulee tapahtumaan millä hetkellä hyvänsä.
Ulkoa alkoi kuulua musiikkia. ”This is the rythm of my life, the night, oh yeah” Hetkinen! Tän biisin esittää bändi nimeltään Corona! Säntäsimme omalle parvekkeellemme katsomaan. Lapsiperhe oli kantanut kaiuttimet parvekkeelle, pistänyt bileet pystyyn ja tanssi siellä muille vilkuttaen. Lapset aikuisten syleissä. Vilkutimme takaisin ja tanssimme. Kaikki hurrasivat ja taputtivat ja tanssivat.
Illalla joku postasi Flightradarin kuvan, jonka mukaan Malagaan ei laskeutuisi tai sieltä lähtisi tällä hetkellä mitään. Lentokentän lähellä asuvat todistivat, että koneet lentävät ohi. Oliko se nyt tässä?
Vähän myöhemmin lennot alkoivat taas liikkua. Mitä siellä tapahtui? Oliko se vain systeemivika Flightradarissa?
En pystynyt enää syömään. Yökkäilin tyhjää mahaa.
Kröhöm ehkä yökkäilin myös siksi, että olin juonut edellisenä iltana hermoihin ”yhden lasin viiniä” lasten nukkumaanmenon jälkeen. Kypsää ja aikuista. Niinku.
Illalla ulkoa alkoi kuulua taas mekkalaa. Joku tanssii! Yhdelle parvekkeelle oli asennettu hieno valaistus, joka näkyi kauas. Paritanssiesitys! Biisinä Viva Espana. Koko katu lauloi mukana – mekin vaikka ei osattu sanoja. Muuta kuin ”Viii-vaa Espana”.
Aloin juuri tulla sisälle, kun jostain muualta alkoi kuulua jotain. Joku oli mies kaivanut esiin kitaran ja lauloi flamencoa. Upeasti lauloikin!
Parveke-esitykset jatkuivat ja ihmiset hurrasivat. Voi espanjalaiset, ihanat! On niin totuttu, että elämä keskittyy ulos, että toisten ”seuraan” hakeudutaan karanteenissakin. Kaikki parvekkeillaan yhdessä iltaa viettämässä, niin koskettavaa yhteisöllisyyttä! Positiivisia pilkaduksia ulkonaliikkumiskiellon ja hätätilan keskelle.
Mietittiin, että jos me ei päästä pois täällä, aletaan mekin pitämään omalla parvekkeella iltaesityksiä.
Haaveilin myös, että voi asuisipa vastapäisessa talossa joku zumbaopettaja…
Lasten fiilis.
Illalla kaikki tavarat oli pakattu, asunnon huonekalut paikoillaan ja me valmiina lähtöön kentälle ennen yhdeksää aamulla. Viimeiseksi illalla selasin taas uutisia (okei selasin niitä koko päivän viiden minuutin välein). Huhuttiin, että seuraavana yönä kaikki lennot loppuvat.
Että hyvää yötä vaan. Nukuin vajaat kolme tuntia.
Maanantai
Huomenta! Emme edelleenkään tienneet, pääsemmekö kotiin. Uusi huhu kertoi, että lentoliikenne pysähtyy kello kaksitoista. Meidän lennon suunniteltu lähtöaika oli 11.55.
Kahdeksan matkalaukkua. Aika paljon. Saimme tutulta kyydin kentälle, kaupunki oli aavemaisen hiljainen. Muutamat ulkonaliikkujat näyttivät tiukasti siltä, että ovat matkalla johonkin, maskit tai huivit kasvoilla – ja vasta kun ivattiin, että maskeja ei tarvitse. Äkkiäpä niitä kuitenkin näytti porukalta löytyvän.
Liikennettä lentokentälle oli yllättävän paljon.
Tytöt laittoivat maskit lentokentällä, ihan jo siksi että eivät räpläisi kasvojaan. Lentokonehygieniakäytännöistämme voisin kirjoittaa ihan erikseen, jos kiinnostaa, miten toimimme – kiinnostaako? Olimme nimittäin sitä suunnitelleet aika lailla; matkustamisessa kun tietysti on aivan selvä tarttumisriski ja halusimme olla superhuolellisia.
Noin puolella oli maskit. Eräät espanjalaiset bongasivat tuttujaan: nappasivat maskit pois ja heittäytyivät poskisuudelmiin. Tupakkapaikalla jotkut vetivät viimeiset savut maskit leuallaan.
Tallennuimme johonkin uutiskuvaan. Tytöt vilkuilivat maskeissaan kameralle ja kuvaaja hihkui ”guapa!”.
Hyvä merkki, saimme laukut matkatavaraan. Hyvä merkki, lähtöportilla on numero – konetta ei kuitenkaan näy. Pieni optimismi, mutta vielä jännityskin… Vasta kiitoradalla huokaisimme: me päästään Suomeen!
Kotimaassa oli kummallista! Tai kaikkein eniten kummallista oli se, miten voimakkaasti sitä oli uudelleenohjelmoinut aivonsa vain kahden ulkonaliikkumiskieltopäivän aikana. Tuntui aivan pöyristyttävältä, että lentokentän myymälät olivat auki! Maskeja ei juuri kenelläkään!
Ihmisiä liikkui kadulla, iiiik tuolla joku leikki leikkipaikalla. Teki mieli huutaa, että menkää sisään, olette vaarassa! Järki yritti opettaa alitajunnalle, että nyt ollaan Suomessa ja täällä ei (vielä?) olla noin pitkällä.
Katselimme lähiseudun tuttuja kulmia. Tuolla oltiin pulkkamäessä ennen joulua. Näitä maisemia ei nähdä ainakaan 14 vuorokauteen. Voi olla, että ei paljon pidempäänkään aikaan.
Nyt ollaan kotona.
46
Heiskaska / www.valoablogi.com
17.3.2020 at 20:21Täällä ollaan vielä niin epidemian alussa, etteivät ihmiset vielä tunnu edelleenkään ymmärtävän tilanteen vakavuutta ja oman toimintansa seurauksia. Eiköhän täälläkin mennä vielä ulkonaliikkumiskieltoon, kun suositukset eivät tunnu purevan.
Mahtavaa, että pääsitte kotiin ja toivottavasti vielä terveinäkin. Tsemppiä karanteeniin ja oikeastaan koko kevääseen!
krista
17.3.2020 at 20:56Mekin kyllä ajatellaan, että ei tämä varmaan ole vain 14 vrk kotona, vaan eiköhän se ole pidempään… Eli että siihen mennessä muukin maa saattaa olla ulkonaliikkumiskiellossa. Tämä tietysti vain omaa fiilistä sen perusteella, miten se sitten Espanjassa meni – ja toivon hartaasti, että fiilis on virheellinen! Oon tosi tyytyväinen kuitenkin siihen, että selviä rajoituksia Suomessa on jo tullut! Paljon on varmasti kiinni siitä, miten hyvin ihmiset nyt niitä alkaa noudattaa… Voi todella toivotaan parasta <3 <3 <3
Torey
17.3.2020 at 22:09Mä olin niin iloinen ja onnellinen teidän puolesta kun päivitit instaan, että olette kotona! ❤ Vähän tuli tippa linssiin.
Yllättävän äkkiä sitä jotenkin tottuu poikkeustilaan. Itse toivon kuitenkin, että ulkonaliikkumiskieltoa ei tulisi. Lasten kanssa edes kävelyllä käynti tekee paljon!
Ja haluaisin kuulla lentomatkasta!
https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/03/16/maaliskuu-tahan-asti/
krista
18.3.2020 at 10:53Tuntuu kyllä niin valtavan hyvältä kuulla, kun joku toinen tällä tavalla ”elää mukana” <3 Tulee sellainen olo, että joku välittää, ja taas osoitus siitä, että virtuaaliset suhteet on myös samalla oikeita suhteita!
-
Ja siis kyllä, toivotaan todella, että Suomeen ei tule ulkonaliikkumiskieltoa! Täällä on tosiaan sitä väljyyttä eli ulkona ei välttämättä törmää sataan ihmiseen kotiovella niin kuin vaikka meidän Espanjan-asunnossa, jossa oli ravintolat suoraan alakerrassa.
-
Mutta JOS se ulkonaliikkumiskielto tulisikin, niin haluan lohduttaa, että siitä selviää ja siihen tottuu yllättävän nopeasti! Meidän Espanjassa asuvat ystävät ovat nyt viidettä päivää ulkonaliikkumiskiellon alla (ja asunnotkin on Espanjassa usein pienempiä kuin mihin Suomeen totuttu) ja kuvissa näkyy iloista puuhastelua ja kaikenlaista kivaa puuhaa, mitä on keksitty - ja tietysti etäkoulua jne. Mut ihan yllätti, miten sopeutuvainen ihminen tosiaan on: kun tilanne on, mitä on, aivot jotenkin suuntautuu siihen, että nyt tästä on vaan selviydyttävä ja etsittävä hyviä puolia siitä, mitä saatavilla on. Kunhan ei sairastu, niin kaikesta muusta pärjää kyllä lopulta <3 (ja usein tietysti siitä sairastumisestakin, vaikka sitä kannattaakin kaikin voimin välttää)
-
No hitsi mä kirjoitan niistä lennoista vielä, vaikka jollakin saattaakin jo tursuta korvista ulos meidän koronakuulumiset :D Mutta teen sitten seuraavaksi sen jälkeen sen keskeneräisen kirjapostauksen, jotain muutakin kuin koronaa blogiin :D
Miitu
18.3.2020 at 16:31Mikäs tässä on kotona ollessa, kun työt sen sallii (ja lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että niitä töitä pystyy tekemäänkin). Ja hyvä kun pystyy olemaan kotona – riskiryhmäläisiä löytyy tästä perheestä riittämiin.
.
Mutta. Kyllä tässä huolettaa pidemmällä aikavälillä myös sekä oma että monen muun toimeentulo – ja sen seurannaisvaikutukset. Pari viikkoa sitten vielä iloittiin miehen hyvästä työtilanteesta, eilen ilmoitettiin kolmen kuukauden lomautuksesta. Ja näitä on paljon. Meidän kohdalla työt todennäköisesti jatkuvat elämän normalisoituessa (näin hartaasti haluan uskoa), mutta monelle tämä on suuri isku.
krista
18.3.2020 at 18:09Sama täällä, olosuhteisiin nähden hyvät oltavat <3
-
Ja totta tuo taloudellinen puoli! Toisaalta sitten me Espanjassa jouduttiin kokemaan hetki sitä tilannetta, jolloin oltiin "yli taloushuolien" ja "yli tylsyyshuolien" ja siinä pisteessä asti, että tuntui, että kyse on hengissä selviämisestä... Tämä tuntuu nyt kummalliselta, mutta sen jälkeen aivoihin jotenkin ohjelmoituu vain "pysytään hengissä" ja taloudelliset seurannaisvaikutukset tuntuvat siltä, että no ne selvitetään sitten joskus niiden kanssa, jotka tästä selvisivät. Siksi suomalainen keskustelu vähän yllätti, että "miten te näistä nyt murehditte", mutta sit pitää ihan muistuttaa itseään, että Suomessa ei olla vielä niin pahassa tilanteessa ja siksi tuollaiset murheet ovat vielä ihmisten ajatuksissa tai jotain. Mitenköhän osaisin selittää. Ikään kuin että ymmärrän täysin esimerkiksi Suomessa käytävän keskustelun ja tsemppipuheen taiteilijoiden toimeentulosta ja sen tukemisesta (ja kannatan ajatusta ja toivon kaikkille toimeentuloa jatkossakin!), mutta kun näki hetken "yli sen" menevästä tilanteesta, haluaa sanoa, että hei kunhan pysytään hengissä, niin kaikki muu sitten järjestetään. Että lopettakaa tuo murehtiminen - jos mennään viikko samaan suuntaan kuin Espanja, niin kukaan ei noita murheita muistakaan... Toivoa sopii, että Suomessa yhteiskunta auttaa sitten yksilöitä ja yrityksiä jaloilleen, Espanjassa tämäkin taitaa olla hankalampaa.
Miitu
18.3.2020 at 18:52Sitä murehtii kulloinkin lähimpänä olevia murheita. Viime viikolla tilanteen alkaessa vyöryä päälle, ehti miettiä tilanteet läpi, jos jompikumpi tai molemmat meistä vanhemmista sairastuu vakavasti tai jopa menehtyy – kuinka lasten käy, lähipiirin riskit jne. Lupa etätöihin ja heti perään määräys siihen oli helpotus, samoin kuin koulujen siirtyminen etäopiskeluun. Lomautus on nyt konkreettinen elämää horjuttava asia. Todella toivon, että kuvaamasi kaltaista tilannetta ei jouduta kohtaamaan täällä, mutta aika näyttää.
krista
18.3.2020 at 19:04Se menee just näin! Ja siis huh kuule arvaa, ajateltiinko me kans Espanjassa jo tuota samaa – että mitä jos me aikuiset vaikka jouduttaisiin espanjalaiseen sairaalaan, mihin lapset menivät (joilla todennäköisesti silloin tartunta eli sikäläisille ystäville ei voi antaa), mitä jos joutuisivat espanjalaisille sosiaaliviranomaisille jne… Jepjep – mähän mainitsin, että mulla oli monta nukkumatonta yötä. Tuollaisia kelailuja sitä silloin vedeltiin, uhhuh.
–
Ja kyllä, todella toivotaan, että Suomessa ei mene noin pahaksi – ONNEKSI täällä alettiin tiukempiin toimenpiteisiin Espanjaa noin viikkoa aiemmin, toivon ihan valtavasti, että siitä on hyötyä! Ja JOS tilanne menisi ulkonaliikkumiskieltoon (itsessäni liikkuu ajatus, että täälläkin voisi joutua siihen, kun sen tapahtumakulun kerran jo näki), niin siitäkin selviää! Kunhan ei vaan sairastu. Se on jännä, miten nopeasti tosiaan siihen mukautuu; meidän sikäläiset ystävät tuntuu jotkut jopa nauttivan siitä, pieniä iloja hehkuttaen, ihmisen psyyke on ihmeellinen <3 Toivotaan, että siihen ei mennä - ja uskotaan, että selvitään, vaikka siihen mennäänkin!
-
Ja oi hitsi ymmärsitähän, että ajatus ei ollut millään tavalla vähätellä lomautuksen aiheuttamaa huolta, ei ollenkaan! Nyt vasta hoksasin, että saattaa kuulostaa siltä - mä pöllö kun aloin miettiä taloustilannetta yleisesti enkä sitä henkilökohtaista huolta. Toivottavsti ei kuulostanut epäempaattiselta, anteeksi! Kyllä, taloudelliset huolet ovat aivan aitoja ja horjuttavat elämää! Ja olen pahoillani, että teille kävi noin kurjasti <3 Toivotaan, että niistä selvitään ja loppupeleissä yhteiskunta auttaa kansalaisiaan yli tästä. Kunhan vaan pysytään terveinä ja päihitetään tämä virus.
Miitu
18.3.2020 at 20:40En kokenut vähättelynä. Ymmärrän kyllä, mistä omat ajatuksesi kumpusivat. Ja todella pystyn samaistumaan siihen. Vuoden sisään on lukuisia kertoja päivässä jännitetty tehohoidossa olleen läheisen selviämistä, selviä riskejä taudin suhteen löytyy niin itseltä kuin turhan monelta läheiseltä. Toisaalta huoli painaa terveydenhuollossa eturintamassa työskentelevien läheisten terveydestä ja jaksamisesta. Ehkä omana ajatuksena oli tuoda tämäkin näkökulma esiin, sillä se koskettaa tällä hetkellä niin monia.
krista
18.3.2020 at 21:02Hyvä, ja sä onneksi ”virtuaalitunnet” mua jo, mä itse aloin lukea uudestaan kommenttiani ja ajattelin, että hupsis, kirjoitinko tökerösti. Mutta hyvä <3 <3 <3 <3
Ilargia
18.3.2020 at 18:55Mä kyllä ymmärrän hyvin, että myös Suomessa varsinkin yksittäiset ihmiset ovat huolissaan taloudestaan. Nimittäin kyllä täällä Madridissakin kaikesta huolimatta ihmiset ovat toimeentulostaan huolissaan ja esim. El País (iso paikallinen sanomalehti) on ollut täynnä talousjuttuja: haastatellaan konkkaa pelkääviä yrittäjiä, esitellään hallituksen linjauksia, pohditaan pelastuspaketteja yms. Onneksi jotain on jo tehty ja lisää toimia varmasti tulee, Suomessakin. (Toivottavasti vain niissä toimissa mennään ihminen ja kestävyys edellä, sen sijaan että rahaa jaeltaisiin johonkin veroparatiisifirmojen osingonjakoon.)
krista
18.3.2020 at 19:11Oi, te olette Madridissa – mikä siellä on tilanne nyt? Voi kaikki ajatukset teille, toivottavasti olette terveinä! <3 <3 <3
-
Joo El Paisia luin minäkin, google translatorilla, heh. Mä varmaan vaan oon skipannut talousuutiset, kun olen kuumeisesti lukenut huonoilla kyvyilläni noita juttuja viruksen leviämisestä.
-
Mulla on sellainen ehkä naiivi käsitys, että "taloudelliset pelastustoimenpiteet" kyllä sitten hoidetaan, kunhan vaan tästä selvitään. Totta kai meidän länsimaisten olot eivät ole pitkään aikaan ennallaan ja paljosta luovutaan varmaan me jokainen, mutta jos vaikka Suomi on rakennettu uudestaan sodan jälkeen, me kyllä tehdään se koronan jälkeenkin! Meidän nykyiset sukupolvet vaan eivät ole kokeneet tällaista ennen. Me joelin kanssa on pohdittu myös jonkin verran sitä, että vaikkapa maanjäristykseen verrattuna tässä on etuna se, että ihmisten omaisuus suurelta osalta ei tuhoudu, ei tiet/rautatiet/lentokentät ym niin kuin vaikka maanjäristyksissä kävisi. Eli KUN tämä sitten joskus on ohi, päästään taas nopeammin käynnistelemään työt ja "uudelleenrakennus" ja toivon, että ihmisillä on myös toinen toisensa auttamisen henki tämän jälkeen!
-
Paljon virtuaalisia halauksia Madridiin! <3 Teillä on niin paljon hurjempaa kuin mitä Andalusian tilanne on ollut. Kerro ihmeessä kuulumisia sieltä, miten jaksatte ja voitte? <3
Ilargia
18.3.2020 at 22:43Kiitos tsempeistä, meillä menee olosuhteisiin nähden hyvin! Oltiin noin viikko viranomaisten edelle toimissa, eli puoliso jäi etätöihin (mä olen muutenkin) pari viikkoa sitten ja reilu viikko sitten lopetettiin muu ulkoelämä. Töihin keskittyminen on ollut haastavaa, mutta tärkeimmät asiat on järjestyksessä: ystävät ja tuttavat eri puolilla maailmaa on toistaiseksi kunnossa ja itse ollaan oireettomia myös. Meidän oma talous ei myöskään ole mitenkään erityisesti uhattuna. Täytyy vaan kehitellä selviytymiskeinoja mökkihöperyyteen:D Onneksi meillä on sentään parveke! Ja muutenkin ihan asiallinen kaksio, niin että esim. skype-kokouksia voi pitää eri huoneissa.
–
Hyvä, että pääsitte turvallisesti kotiin, vaikka vaiherikasta olikin! Me ei vielä tiedetä, missä vaiheessa seuraavan kerran suunnataan Suomeen, heinäkuu oli suunnitelmissa olla siellä, mutta nyt ei kyllä uskalla varata mitään. Ei myöskään nyt uskallettu lähteä, koska Suomen lähipiirissä on paljon riskiryhmäläisiä eikä oikein ollut tiedossa karanteenipaikkaa, kun taas täällä on nykyinen koti. Toisaalta ei meillä täällä pitäisi olla sen enempää hätää, kun vaan olemme varovaisia.
–
Ja joo, ymmärrän kyllä hyvin, että madridilaisten baarinpitäjien haastattelut yms. eivät ehkä olleet sitä sisältöä, jonka kääntäminen tuntui oleellisimmalta viikonloppuna:’D Kyllä mäkin uskon, että pitkällä tähtäimellä tästä vielä noustaan, ja toivottavasti paljon helpommin kuin just tuollaisista fyysistä infraa tuhoavista katastrofeista. Mutta jos tässä menee kuukausia, niin hätäratkaisujakin varmasti tarvitaan. Ilmeisesti Suomessa joku oli ehdottanut väliaikaista perustuloa (tulisi samalla vähän laajempi kokeilu…), josko sellaisella sitten esim. pienyrittäjiä saisi pelastettua?
–
Kestävyystieteen parissa työskentelevänä toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tästä myös otettaisiin opiksi jälleenrakennusta varten. Myös yksilötasolla, just tuollaisen auttamisen hengen yms. muodossa, mutta ihan erityisesti päättäjien parissa. Me tarvitaan yhteiskuntina paljon parempi valmius vastata isoihin kriiseihin, koska niitä todellakin tulee myös jatkossa. Ja WHO:han varoitti käytännössä juuri tällaisesta pandemiasta jo 2 v. sitten ja kuuntelivatko päättäjät (taaskaan) tutkijoita… Suomessa ja monessa EU-maassa on kuitenkin onneksi hyvä pohja, jolta jälleenrakentaa. Esim. chileläisten ystävien puolesta huolettaa enemmän, mutta ehkä sielläkin tämä sysää alkuun muutoksen kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa on sosiaaliturva.
–
Yrittäkää siellä Suomessa vakuuttaa kukin oma lähipiirinne, että toimisitte nyt eikä myöhemmin eristäytymisen kanssa. En edes muista kuinka moni tutkija on viime aikoina korostanut eri medioissa, että näissä jutuissa oikea hetki toimia on silloin, kun se tuntuu vähän liian aikaiselta (kuten tuolla lampivertauspostauksessa Krista selititkin). Paljon tsemppiä ja halauksia myös sinne!