Erään purennan tarina

Röntgenkuvat hampaistani olivat valmiina auki tietokoneella, kun astuin hammaslääkärin huoneeseen.
”Et sinä onneksi näytä näin kasvokkain niin pahalta kuin mitä röngenkuvat olisivat ennakolta antaneet olettaa, kun niitä tuossa katselin”, hammaslääkäri totesi heti alkuunsa.

Öööh, kiitos?

*******

Tähän mennessä olen kertonut oikomishoidostani vähän niin kuin sivulauseessa. Parissa bloggauksessa on ollut kuvia telaketjuistani (täällä ja täällä), ja keskustelua on käyty kommenteissa ja Instagramissa. Koko tarina on kuitenkin jäänyt kertomatta. Tässä se tulee.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun vihdoinkin sain kaupungilta hammaslääkäriajan Silvaa odottaessani. Tai oikeastaan kaikki lähti tietysti siitä, kun 80-luvun Kuusamon hammaslääkäri ei ”raaskinut pilata kauniita hampaita raudoilla” ollessani kouluikäinen. Sain vain sellaiset yöraudat, vaikka olisin ilmeisesti tarvinnut järeämmät raudoitukset jo silloin.

Mutta joo eipä mennä kuitenkaan niin pitkälle. Vaan neuvolaan.

Neuvolasta siis ohjattiin normaaliin käymään hammaslääkärissä raskausaikana, koska raskaus vaikuttaa niin voimakaasti hampaisiin ja niin edelleen. Okei, varasin ajan. Sain sen tasan puolen vuoden päähän (se hoitotakuu ilmeisesti) – aikaan, jolloin Silva itse asiassa oli syntynyt. Jeah, mahtavaa hammaslääkäripalvelua kaupungilta, ajattelin. Mutta menin hammaslääkäriin kuitenkin, pieni keskosvauva auton turvakaukalossa mukana.

Nuori hammaslääkäri oli to-del-la huolellinen. Ja ihana ja ystävällinen ja kaikkea. Tarkastuksen loppuun kysäisin, että mitä mieltä olet tuosta mun purennasta.
”Noooh, onhan se tietysti aika…”, hammaslääkäri aloitti.
”Mitä jos varaisin sinulle ajan röntgeniin?”

Siitä eteenpäin asiat rullailivat seuraavan parin vuoden ajan eteenpäin hitaasti, mutta tasaisesti. Sain ajan eteenpäin. Siitä eteenpäin. Ja eteenpäin. Sitten konsultaatioajan oikojalle. Sieltä kirurgiseen sairaalaan. Siellä oikojalle. Olin oikomisjonossa vuoden. Sitten toiselle oikojalle, josta tuli ”oma oikojani”. Ja leikkauksen tekevälle kirurgille (joka ensitöikseen tiputti mallipääkallon päälaen lattialle, mutta paikkaili salamannopeasti: ”sulle ei käy noin”). Oikoja esitti monikymmensivuisen oikomishoitosuunnitelman seminaarissa (?), jossa oikomishoito hyväksyttiin. Riskejä käytiin vielä kerran läpi. Hoitoja käytiin vielä kerran läpi. Oletko varma? Oletko varma? Oletko varma?

Alkuun en ollut ihan varma, lopulta olin.

Päätin lähteä massiiviseen oikomishoitoon, joka huipentuu siihen, että leukani katkaistaan poikki kahdesta kohtaan ja siirretään oikealle paikalleen.

Telaketjut suussa! Kuva eka päivältä.

Ongelma suussani on siis tämä (niin kuin minä olen asian suunnilleen maallikkoymmärtänyt): alaleukani on väärällä kohdalla, ja vuosien kuluessa alahampaat ovat jäytäneet ylähampaiden juuriin vaurioita. Ylähampaat ovat alkaneet kääntyä ja harittaa; muutoksen näkee selvästi jo vaikkapa viiden vuoden takaisia valokuvia katsoessa.

Eikä vaiva tosiaankaan ole (vain) esteettinen. Kärsin päänsäryistä ja ylähampaiden takana olevat ikeneni ovat todella arpiset ja vaurioituneet. Ongelma on sellainen, että vuosien myötä sen ennakoidaan vain vauhdilla pahenevan.

Alkutilanne. 

Siirtyneet hampaat voidaan siirtää raudoilla takaisin – ja se käykin näköjään huimaa vauhtia. Purenta kuitenkin palautuisi nopeasti takaisin harittavaksi, jos hoito jäisi pelkkäään oiontaan. Niinpä täytyy (kirjaimellisesti) pureutua siihen, missä se ongelma oikeasti on. Alaleukaan.

Leuka sahataan (oi kyllä) poikki suun sisäpuolelta päin – mitään arpia ulospäin ei ole luvassa. Ongelmana kuitenkin on, että sahauskohdasta kulkevat juuri hermokanavat. Ne avataan, ja sitä tehdessä, kirurgin sanoja noudatellen: ”hermo ottaa aina jonkinlaista hittiä”. Vauriot vaihtelevat pienistä… …suuriin. Pahimmillaan vaurio voi olla jopa lopunelämän hermosärky ja kolmiolääkkeet. Tämä on kuulemma kuitenkin hyvin-hyvin-hyvin harvinaista.

”Vaikka ei se tilastollinen harvinaisuus tietysti siinä vaiheessa lohduta, jos se osuu juuri sinun kohdallesi”, eräs hammaslääkäreistä muistutti.

Toimenpide on käsittääkseni koko maan mittakaavassa suht harvinainen, mutta tämän nimenomaisen kirurgisen sairaalan sisällä näitä operaatioita tehdään kuitenkin viikoittain. Ja todella hyvin tuloksin.

Tilanne nyt (tai siis viikko sitten).

Hammasraudat eivät siis vielä ole mitään. Oikaisun jälkeen mars kirurgin pöydälle ja kuukausien toipumiseen ja nestemäiseen ruokintaan. Välillä sitä oikein lävähtää päähän, että mitä hemmettiä sitä nyt onkaan tekemässä. Olen kuitenkin päätökseeni tyytyväinen. Nyt tai ei koskaan. Hemmetti.

Mitä mieltä olette:
Hullua, rohkeaa vai hullunrohkeaa?

 

 
Like

You Might Also Like

  • Mimimii (Ei varmistettu)
    2.8.2014 at 10:19

    Hei voiko joku vähän valottaa millaiset maksut tuollaisesta operaatiosta tulee kunnallisella tai yksityisellä?

    Itselläni ainakin jotain purentavikaa joka paljastui minulle vasta kun täysi-ikäisenä muutin toiseen kuntaan ja hammaslääkärini vaihtui. ”Joo sullahan on tää ylipurenta” enkä ollut ikinä aiemmin edes tiennyt mikä se on!

    Suurien kustannusten pelossa en ole uskaltanut haaveilla kauniista ja suorasta purukalustosta. En sitten tiedä onko minulla sama tilanne tuon leuan kanssa kuin sinulla Krista.

    • Iiduliinu (Ei varmistettu)
      3.8.2014 at 21:29

      Heips, minä osaan vastailla. Itseltäni leikattiin Turussa viime kesänä sekä ylä- että alaleuka yhtäaikaa TYKS:ssä.

      Julkisella sektorilla le fort 1 (yläleuan irroittaminen ja eteenpäin/taaksepäin/ylöspäin siirtäminen) ja/tai bilateraalinen sagittaalinen split (eli alaleuan halkaisu ja siirto joko eteen tai taaksepäin) maksaa jokaiselta hoitokäynniltä (rautojen kiristys, kontrollikäynnit jne) polikliinisen käyntimaksun (alle 30€ TYKS:ssä) ja itse leikkaus sen jälkeisine sairaalaöineen (4yötä osastolla) 120-140€, jos oikein muistan. Julkisen sektorin hoitoon pääsyyn vaikuttaa kuitenkin se, kuinka paha purentavirhe on. Minulla purentavirhe oli niin suuri, että täytin kaikki hoitotarpeen kriteerit ja pääsin hoitoon. Yksityisellä sektorilla ei käsittääkseni tehdä tämän luokan oikomisia, vaan siellä tehdään vähemmän kirurgiaa vaativia hoitoja. Varaa itsellesi aika hammaslääkäriin, niin hammaslääkäri tekee tarvittaessa lähetteen oikojalle tai ohjaa sinut yksityiselle sektorille, jos et täytä julkisen puolen kriteerejä.

    • Kristaliina
      3.8.2014 at 21:35

      Mitä ihmettä – mihin mun kommentti on kadonnut…? Tietoavaruuteen?

      Yritän muistaa naputella vastauksen uudelleen. Mutta samaa suuntaa kirjoittelin Mimimii:n kanssa! Hitsi, pitkä viesti! Unohdinkohan mä painaa tuota lähetys-nappulaa…?

    • Mimimii (Ei varmistettu)
      4.8.2014 at 13:20

      Hei ja kiitos vastauksesta! Ja laita oma kommenttisi tosi Krista jos sen jaksat vielä kirjoittaa :D
      Luulen että itse en pääsisi kunnan puolelle, mutta voisihan sitä aina kysyä!

  • Vauvasekoitin (Ei varmistettu)
    2.8.2014 at 10:37

    Huh, kuulostaa rankalta. Rankkana pidän sitä senkin takia, koska minulle tehtiin oikomishoitoa nelisen vuotta teini-iässä ja tiedän siis, millaista se on. Hampaillani oli ”liian vähän tilaa” ja vaihtoehtona oli joko muutaman hampaan poisto, joka saattaa vaikuttaa negatiivisesti purentaan tai sitten tuo oikominen. Paljonhan siihen särkyä liittyi, mutta nyt olen useamman vuoden saanut nauttia suorasta hammasrivistöstä. Oli se siis sen arvoista ja varmasti sinäkin sen niin koet, vaikka välillä kipu ja kaikki lannistaakin.

  • tyttönen (Ei varmistettu)
    2.8.2014 at 11:25

    Surffailin pitkin nettiä ja sattumalta eksyin sun postaukseen aiheesta hammasremontti. Tulin vain kertomaan, että ien paranee todella nopeasti, että suuhun ei välttämättä mitään arpia jääkään! itselläni on juurikin oikomishoidon (raudat) rinnalle lisätty kirurginen toimenpide, joka suoritettiin parisen vuotta sitten. Ien avattiin ja sinne työnnettiin jos jonkinmoista ketjua yms, mutta ei montaakaan viikkoa kestänyt kun kaikki oli ihan fine (viimeisetkin tikkejen rippeet saatu pois). Tsemppiä hurjasti!

  • Bianca** (Ei varmistettu)
    2.8.2014 at 14:37

    Ihanan rohkeaa! Ja keksin juuri kohdan siihen ”ohjeita 10vuotta nuoremmalle itselleni”- haasteeseen.. Typerin virheeni on ollut siirtää hammaslääkärikäyntejä, ne kun vain vakavoituvat ja kallistuvat odottelun myötä :/ Tsemppiä sulle :)

  • Mimmien äiti (Ei varmistettu)
    2.8.2014 at 21:24

    Rohkeaa, mutta varmasti sen arvoista!

    Itse olen myös käynyt kirurgisessa ja hoitosuunnitelma esiteltiin jo minulle (oikomishoito, leuan katkaisu, oikomishoito), mutta siellä seminaarissa tulivatkin tohtorit siihen tulokseen, että minulle riittää vuosittainen hampaiden hionta. Itselläni on ollut ala-asteikäisenä oikomishoitoa kuutisen vuotta ja yläleukaa levitettiin silloin. Toisen raskauden aikana alettiin hammaslääkärissä (yksityisellä) ihmettelemään, miksi ikeneni on kaikki todella paljon vetäytyneet. Ja sen jälkeen purentaa alettiin mittailemaan ja kohta olinkin jo kirurgisessa sairaalassa ensimmäisellä käynnillä. Itse päätin heti, että jos purenta pitää vielä kertaalleen laittaa kuntoon, lähden siihen kaikkeen mukaan, vaikka se aika pelottavalta kuulostikin. Parempi hoitaa suu ja hampaat kuntoon niin säästyy monelta muulta vaivalta. Ja koska oikomishoitoon ei tällä kertaa lähdettykään, on minulla käytössä joka yö purentakisko, enkä voisi elää ilman sitä tai muuten päätä särkisi päivittäin. Lisäksi käyn vuosittain hiomassa hampaitani uuteen korkeuteen tai jotain sellaista.

    Olet tehnyt ison päätöksen, mutta uskon sen olevan pitkässä juoksussa kannattava. Tsemppiä, voimia ja pitkää pinnaa kaikkeen tähän operaatioon liittyvään! Kyllä sä selviät!

  • iituliina (Ei varmistettu)
    2.8.2014 at 22:06

    Mulle tehtiin jokusia vuosia sitten (sopivasti täysi-ikäistyttyäni, että saisi ihan itse maksaa viulut..) suunnilleen samankaltainen suunnitelma oikomisineen ja leukaluun katkaisuineen. Kieltäydyin. Toivottavasti ei kaduta myöhemmin.

  • tähtisilmä
    4.8.2014 at 01:23

    Innostuin kun luin oikomishoidostasi.itselläni sama leikkaus edessä:/ jään seuraamaan tilannettasi;)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.8.2014 at 22:28

    Olen itse ollut samantyyppisen vaivan vuoksi julkisella puolella potilaana nyt keväästä 2010 alkaen. Ensimmäiset raudat minulle laitettiin lokakuussa 2010 ja hoitosuunnitelmassa oli alunperin myös leikkaus. Leikkaushoidosta kuitenkin luovuttiin, koska hoitotiimi arvioi ongelman korjaantuvan myös Herbstin kojeella. Siinä hampaisiin asennettavalla kojeella saavutettiinkin yhtä hyvä lopputulos kuin leikkauksella ilman sairaslomia ja keittoruokia. Toki olin välillä kipeä pelkästään kojeiden vuoksi, mutta vähällä selvisin leikkaukseen verrattuna. Purenta on korjaantunut ja olen saanut ensimmäistä kertaa elämässäni suoran, kauniin hammasrivistön. Vielä käytän öisin sekä kitalakilevyä että purennanohjainta ja hoitotuloksen pysymistä seurataan säännöllisin väliajoin.

    Pointtini taisi olla siis se, että leikkauksellekin on vaihtoehtoja, tai ainakin omassa tapauksessani oli :) Tsemppiä hoitoihin!

    • Kristaliina
      17.8.2014 at 11:10

      Hei täytyypä googlata tuota kojetta, en ole sellaisesta ennen kuullutkaan!

    • Herbstin koje (Ei varmistettu)
      30.8.2014 at 15:35

      Hei! Kiitos kommentistasi Herbstin kojeen käytöstä. Tytöllämme on kolme päivää sitten laitettu herbstin koje, tällähetkellä ongelmana on syöminen, takahampaat eivät mene yhteen, sivuliike vaikeaa. Tyttö on nyt hiukan masentunut laitteesta, loppuvatkohan kivut viikon sisään? Helpottuuko syöminen?

  • KiaQ (Ei varmistettu)
    17.8.2014 at 10:23

    Heps, täällä vielä yksi, jolle on tehty samantyyppinen operaatio. Mulla vaan astetta rajumpi, jossa siirrettiin sekä ala- että yläleukaa. Tää tehtiin pari vuotta sitten ja enää muistona on pieni tunnoton kohta leuassa. Tai siis alentunut tunto, ei kokonaan tunnoton. Muutama viikko leikkauksen jälkeen oli kurjaa ja epämukavaa (ei suuremmin kipuja) kuitenkaan, mutta kaiken kesti koska hyödyn ymmärsi. Mulla siis oli selvää, että tulen menettämään etuhampaani ellei leikkausta tehdä. Purentani tuhosi ienkudosta yläetuhampaiden takana. Tekarit muuten eivät ole tuossa tapauksessa vaihtoehto, koska tekarit ei kestä tuollaista purentaa. Jos joku nyt vakavissaan haluaisi omista hampaistaan luopua.

    Vertaistukea löytyy sivustolta operaatio.com
    Sieltä löytyy myös kuvagalleria ennen-jälkeen leukaleikkauksen ja paljon tietoa + omakohtaisia kokemuksia

  • Vielä yksi (Ei varmistettu)
    23.9.2014 at 14:34

    Satuin blogiisi ihan sattumalta, kun etsin tietoa uudemmista retentiolangoista. Mutta itselle tehtiin sama hässäkkä 12 vuotta sitten (tuolloin 22-vuotias) ja aivan ehdottomasti sen arvoista! Tuolloin oli käsittääkseni vielä aika uusi operaatio ja minut leikannut kirurgi kävikin aiheesta luennoimassa ulkomaita myöden, mutta nykyään kaiketi aika ”rutiinijuttu”. Ennen leikkausta päänsäryt olivat sitä luokkaa, että opiskelu ja töiden teko oli ajoittain aika hasardia. Siihen nähden nykyään hieman kutiseva/kihelmöivä ja mm. kylmään ja tärinään edelleen reagoiva vähän hassu hermokohta leuassa ei tunnu missään. Mummoja kolottaa kolealla luita, mua leukaan. Metallilaatatkin poistettiin vielä erikseen, mikä helpotti kylmäreagointia (tekniikka voi olla jo muuttunut). Ainut vain mikä hieman kiristää hermoja on tuo retentiolanka, joka melkoinen mötiskä, kerää jokaisen porkkananpalasen ja jonka kiinnikkeetkin alkaneet kulua. Niitä tänään vähän paikkailtiin ja sain samalla kuulla, että ovat nykyään ihan eri luokkaa kuin yli 10 v. sitten. Te joille laitettu lähiaikoina: onko lanka kuinka paksu ja tuntuuko selvästi? Koetteko haitaksi? Mieleni tekisi vaihdattaa uudempaa teknologiaan.

  • 1 2