Manjana, manjana (eli bussimatka espanjalaisittain)

Los Pacosista kulkee paikallisbussi numero 1 periaatteessa tunnin välein keskustaan ja kauppakeskus Miramariin. Periaattessa.

Eräänä aurinkoisena aamuna kiirehdimme aamupalapöydässä ja vilkuilemme kelloa: tänään lähdetään keskustaan asti – bussilla! Nyt syökää reippaasti! Meidän pitää nyt mennä! Onko vesipullot mukana? Onko unilelut mukana? Ääk mulla on hampaatkin pesemättä! Ehditäänkö me vielä? Mitä se kello ooooooon…?

Hiki hatussa (HUH!) kohti bussipysäkkiä: me ehditään kuin ehditäänkin!!!! Pysäkin sähköinen näyttö näyttää kuutta minuuttia. Hieno homma. Hyvä me. Hetki vaan tässä odotellaan.

Odotellaan kuusi minuuttia. Odotellaan seuraavatkin kuusi minuuttia. No kerrankos se myöhässä on. Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen ohi kävelee suomalainen vanhempi mies, joka huutaa tien toiselta puolen, että ei se bussi varmaan ole tulossa, kun ei se ole tästä nyt viime aikoina ajanut.

Jaahas. Jaahas. No, sellaista sattuu. Lähdetäänpä sitten jotain muuta bussipysäkkiä etsimään, josko päästäisiin sitten siihen tunnin päästä kulkevaan seuraavaan bussiin.

Kävellään pari kilometriä. No, tässä ovat vaan nämä toiseen suuntaan menevät pysäkit. Mutta kuka tietäisi, missä se poikkeusreitti on…? No, kävelläänpä Los Bolichesiin, siitä se ainakin menee. Bussit kulkevat bussikadulla, eikö niin? Loogista. Paitsi vain toiseen suuntaan. Puolen tunnin kävelyn jälkeen kysytään neuvoa ravintolan tarjoilijalta, joka pyörii hetken ja viittoo sitten randomisti kaupunkia kohti. No, kävelläänpä sitten vähän lisää.

40 minuutin kävelyn (tuplavaunuja työntäen) jälkeen löytyy vihdoinkin bussipysäkki, jesh!

Sähköinen näyttö kertoo, että seuraavan bussin tuloon on 32 minuuttia.

Mutta hei – mehän ollaan jo ihan inessä tässä manjana manjana -skenessä. Ei tässä mitään. Tuossa näyttäis olevan jonkinlainen kahvila – mennään tässä odottaessa kahville.

Istahdamme juuri kahvilan terassille, kun… …BUSSI!!! Eiiiih!?!? Numeroa ei näkynyt, ehkä se ei ollutkaan meidän bussi…

Tilaamme kahvit ja tytöille tuoremehut. Ai tuoreista hedelmistä, toki! Istahdamme ajatuksena hörpsäistä juomat pikaisesti – kunnes huomaamme kahvilan pitäjän lähtevän ulos kahvilasta muovipussi kädessään.
”Se lähti varmaan ostamaan niitä appelsiineja”, minä vitsailen. Kunnes tajuan… …nainen kääntyy jonnekin viereisen talon sisäpihalle…
”…eiku sehän lähti tietysti POIMIMAAN NIITÄ!”

Vilkuilemme kelloa. Nainen palaa vastapoimittujen appelsiinien kanssa, pyydämme mehut take away -kuppeihin. Lisää kelloon vilkuilua. Juomme kahvit – tai siis minä juon; Joel kaataa omansa päälleen, kun kuppien kahva onkin jotenkin ränkkänä. Nyt vaan äkkiä takaisin sinne pysäkille! Joelilla housujen etumus märkänä.

Palaamme pysäkille siihen aikaan, kun bussin pitäisi tulla viiden minuutin kuluttua. Sähköinen näyttö kertoo: 28 minuuttia.

EIIIIIH!!!!!

Odotamme 28 minuuttia. Sitten odotamme vielä 20 minuuttia. Kunnes…

BUSSI!!!!!!! Ei voi uskoa todeksi –  se todellakin tulee!!!! Vastahan tässä lähemmäs kolme tuntia ollaan oltu matkalla.

Bussi on täpö-täpö-täpötäynnä. Siis TÄPÖ-täpö. Meillä tuplavaunut.

”Ei mahdu!”, Joel parahtaa keskiovilta.
”MAHTUU!!!!”, minä huudan etuovelta maksamasta.

Ja mahtui.

bussi-fuengirola

Usein tilaa on hyvinkin.

Ruuhkabussissa on meidän lisäksemme kolmet tai neljät vaunut. Siellä pitkin ja poikin käytävillä. Vaunujen määrää itse asiassa ei pysty edes laskemaan, kun väkeä on niin paljon, että ei näe muutamaa ihmistä edemmäs. Paikalliset tulevat muuten tavallisestikin omilla vaunuillaan ihan bussin etuovista sisään ja jäävät pokkana sinne keskelle käytäviä vaunuillaan. Tällä kertaa me kaikki vaunuilijat tukimme kaikki mahdolliset sisään- ja ulosmenoaukot. Bussissa matkustaminen on kuin live-elämän tetris, jossa etsitään juuri oikeankokoista koloa itse kullekin. Väistellään ja sahataan ulos ja sisään ja nostellaan vaunuja edes ja taakse ja käännytään ja pujotellaan.

Mutta arvatkaa mitä?

Tässä ruuhkabussissa kukaan ei anna pahaa silmää tien tukkiville lastenvaunuille. Ei murise eikä tuhahtele ähertäessään itseään ulos. Ei kukaan. Pikemminkin ihmiset ystävällisesti pyytelevät anteeksi. He pyytelevät anteeksi meiltä; kun ”joutuvat häiritsemään” meitä puikkelehtiessaan ulos ja sisään. Siinä ruuhkassa vielä lirkuttelevat meidän lapsille ja muihinkin vaunuihin.

Katselen ympärilleni. Hetkinen – tässähän on jotain muutakin poikkeavaa! Kukaan ei manaa julkisen liikenteen myöhästelyä, ruuhkia, ahtautta. Ihmiset juttelevat ja nauravat. Tässä bussissa körötellään matkalla kuka minnekin; mikäs tässä. Oikeaan suuntaankin ollaan menossa.

Yhtä äkkiä ei itseäkään enää harmita, että 20 minuutin bussimatka (10 minuutin henkilöautomatka motaria) on kestänyt yli kolme tuntia.

Lapset ovat suloisia. Aurinko paistaa. Ihmiset rupattelevat. Bussi köröttelee juuri sitä vauhtia kuin pääsee kapeita katuja kulkemaan. Mikäs tässä. Manjana manjana.

”Paluukyyti sujuu varmaan paremmin, kun se lähtee sieltä Miramarista päätepysäkiltä”, minä arvelen.

Olen oikeassa. Paluumatkalla selviämme 20 minuutin bussimatkasta alle kahdessa tunnissa.

 

PS. Muistatteko sen nettitarinan? Arvatkaa onko se selvinnyt? Ahhhhahahahahahahaah (kaikuu ontto nauru jossain käytävillä). Ei.

23
Like

You Might Also Like

  • Lurre
    5.1.2017 at 20:47

    Hahaa, voi ei, meillä oli kans vähän samanmoinen seikkailu tonne Miramariin syyskuussa :D me vaan mentiin sit loppujen lopuks taksilla sinne, bussien epäselvyyksien takia, mutta paluumatka olikin sitten monen tunnin seikkailu :D

    • krista
      5.1.2017 at 20:48

      ”Bussien epäselvyys” on just hyvä yleisnimitys tälle :D Me mentiin kans seuraavalla kerralla suosiolla taksilla Miramariin :D

  • Hankriste
    5.1.2017 at 21:16

    Käytiin jokunen vuosi sitten miehen siskon luona espanjassa, kun hän oli siellä aupairina. Käytettiin vain ja ainoastaan junia jalkojen lisäksi, oli halpaa, helppoa ja vaivatonta, ja junia kulki oikeastaan koko ajan.

    • krista
      5.1.2017 at 21:29

      Joo mekin viimeksi käytettin etupäässä junaa – se kulkee 20 minuutin välein ja on muutenkin kaikin puolin näppärä. Tällä kertaa kuitenkin asutaan sellaisella sijainnilla, että junalle kävelee puoli tuntia ja siitä on enää yksi pysäkki keskustaan, ja keskustasta Miramariin sit taas 20 minuutin kävely, se tuntuu vähän hölmöltä. Ja kestää noin tunnin. Mutta tietty siihen puolen tunnin päähän (Los Boliches) sinänsä kyllä kävellään lähes päivittäin. Mutta tästä tuonne Miramariin se bussi on se näppärin, silloin kun se vaan kulkee :D Kyllä se välillä siis ihan kulkeekin, jos hyvä tsägä käy :D

  • Janisah
    6.1.2017 at 06:14

    Terveisiä Suomesta, karseaa;
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005034792.html

    • krista
      6.1.2017 at 10:02

      No huh! Tuollainen on muutenkin vanhemmalle sellainen stressipiikkitilanne – itsekin kerran oon just tuollaisen vähän reilu 2-vuotiaan kanssa ollut bussissa, jossa oma lapsi sai totaalihepulin eikä vaan lopettanut. Oli väsynyt, mutta ei suostunut asettumaan bussiin. Siinä muutenkin painaa päälle omissa ajatuksissaan se, että ”apua mitä muut ihmist ajattelee, kun mä en saa tätä hiljenemään” – ja sit vielä jos kuski alkais huutaa. Huh huh. Tuleepa mieleen, että kenties sillä kuskilla on muutakin ongelmaa siinä (ylikuormitus, stressi?), että ei välttämättä ole parhassa mahdollisessa tilassa bussin rattiin…?

  • nuppunen
    6.1.2017 at 21:02

    Voi Espanja ja bussit! Tätä lukiessa tuli niin nostalginen olo :D Me oltiin miehen kans aikoinaan kuukausi Torreviejassa ja saatiin kans nauttia paikallisen liikenteen riemuista. Kerran yks paikallislinja körötteli kahdella saman numeron(?!) bussilla peräkkäin sen muutaman kilsan reitin ja siihen meni muistaakseni n. tunti :P Mutta se on kyllä totta, että julkisilla kulkevat on siellä tosi hyväntuulisia ja huomaavaisia :) Kaikkein ikimuistoisin reissu oli matka Alicantesta Torreviejaan ku bussi hyytyi keskelle ei mitään. Mies yritti huhuilla et puhuuko täällä joku englantia, mut saatiin puoleemme vaan hämmentyneitä katseita :D Parinkymmenen minuutin päästä joku paikallisista rupesi osoittelemaan tielle ja hihkui meille jotain espanjaksi. Onneksi sieltä tuli uus bussi, joka sitten kesti ihan perille asti :P Ihan semisti meinasi tulla välissä paniikki, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

  • Sanna
    18.1.2017 at 20:20

    No mutta onneksi ei kuitenkaan niin niin täynnä. Itse olin toissavuonna kroatiassa (ei ollut turisti aikaa) ja tuli todettua että paikalliset bussit tungetaan ääriä myöten täyteen. Bussi johon oli tarkoitus nousta tungettiin niin täyteen ettei ovi meinannut edes mennä kiinni. Ihmiset istuivat sylikkäin ja seisoessa ei tarvinnut ottaa tukea mistään, kun muut ihmiset pitivät sinua pystyssä. Kyllä siinä suomalaisena ahdisti jo ajatus että entäs jos ne kaikki muutkin on tällaisia :D No mentiin sitten bussiin, joka kiersi 5km ylimääräisen lenkin mutta ei ollut läheskään yhtä täysi.