”Kaikki mukaan”

Tirpalla on tällä hetkellä menossa aivan hurmaava (ja ehkä myös vähän erikoinen?) vaihe, jonka nimi selvästikin on ”kaikki mukaan”.

Miten se sitten ilmenee?

No, esimerkiksi ruokapöytään mennessä on pakko saada ”kaikki ukkelit mukaan, kaikki ukkelit, kaikki ukkeliiiiit!”. (kyllä: meidän ei-leluja-ruokapöytään -linjamme on täysin romahtanut) Ja ruokailun jälkeen tirppana keskittyneesti kerää taas ”kaikki ukkelit mukaan!”, ja ne täytyy asettaa tiskipöydän reunalle katselemaan, kun Silva pesee kätensä. Ja sitten taas ”kaikki ukkelit mukaan” leikkeihin.

Kaikki ukkelit ratsastamassa.

 

Ja potalle.

Ja päikkäreille.

Ja autoon.

Ja niin edelleen.

”Kaikki mukaan” -pehmoeläimet tulossa tirpan ja Ämmin kanssa pottahommista.

 

Ja oi ei, jos joku niistä on edes hetken aikaa hukassa: ”missä toinen ukkeli? missä toinen ukkeli? missä toinen ukkeli ON?!?”

Eikä tämä koske siis pelkästään puu-ukkeleita vaan oikeastaan kaikkia leluja, jotka on jollain tavalla yhdistettävissä ”samaan sarjaan”. Ja aina tosiaan ikään kuin samaa sarjaa – ei ikinä erilaisia leluja keskenään sekoittaen.

Kaikki norsut ja kaikki leijonat.

 

Arvatkaa vaan, kuinka monta kertaa esimerkiksi tirpan päiväunivaunuun on lastattu ”kaikki mukaan!!!” –kokoelma pikkuautoja, puujunan vaunuja tai vaikkapa muovisia kylpyeläimiä. Haasteena on myös se, että tirpan täytyy koko ajan nähdä, että ne kaikki tosiaan ovat mukana. Välillä päikkärivaunussa on aika ahdasta.

Kaikki autot.

 

Asia on tuntunut olevan tirpalle niin äärettömän tärkeä, että olemme oikeastaan aika itsestäänselvästi antaneet naperon pitää omat ukkeli-, auto- tai kylpylelukokoelmansa mukana. Ei kai siitä mitään haittaakaan ole… (paitsi okei joskus on vähän vaikea käydä potalla viiden pehmolelun kanssa)

Olen näin maallikkotulkintana ajatellut, että ehkä tällä on jotain tekemistä eroahdistusvaiheen kanssa…? Tirpalle kun on muutenkin niin tärkeä tietää, että missä kaikki tärkeät ihmiset ovat – päivän aikana kerrataan vähän väliä, että missä ”puuttuvat henkilöt” ovat. Ja kiintymys ihmisiin tuntuu syntyvän jo päivässä tai parissa – esimerkiksi Laura-tätiä tirppana kyselee iltaisin ja viikonloppuisin jatkuvasti ja selostaa, että ”Laura-täti omassa kotona, Laura tulee aamulla Sivvan kanssa leikkimään”. Ja erästä kaksi viikkoa sitten lastenhoitajahaastattelussa käynyttä ”tätiä” tirppa kyselee silloin tällöin edelleen, niisk.

Ehkä sama ”puuttuvan kaipuu” kohdistuu nyt myös leluihin.

Yksi kikka kuitenkin on huomattu: nukkumaan mennessä kaikki ukkelit/kaikki teletapit/kaikki autot/kaikki mitkä-ikinä voi näppärästi peitellä omaan sänkyynsä (no tulihan sille meidän ökyhintaiselle pinnasängyllekin viimeinkin jotain käyttöä!) ja sanoa hyvää yötä ja hei hei. Silloin niistä luopuminen ei sitten olekaan enää kovin vaikeaa.

Aamulla ne kuitenkin sitten kaivetaan ensimmäiseksi esiin:
”Huomenta kulta, huomenta! Missä ukkelit ON?!? Kaikki mukaan potalle!!!!”

 
Like

You Might Also Like

  • Silmukan saalistaja (Ei varmistettu)
    29.1.2014 at 12:39

    Ihana <3 :) Täällä on kaksivuotiaalla menossa vahvasti ”Minä olen koira/kissa/vauva/Robin”-vaihe :D

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 12:48

      Hihihi, minä olen Robin :) Se laulaja vai Robin Hood? :)

      • Silmukan saalistaja (Ei varmistettu)
        29.1.2014 at 12:54

        Laulaja Robin :D Tätä Robin fanitusta on kestänyt jo kuukausi tolkulla ja alkoi Boom kah musiikkivideosta. Musiikkivideossa hajoava kaukosäädin teki poikaamme aika suuren vaikutuksen :D

  • Jenn-
    29.1.2014 at 12:41

    Voi ihana Silva! :)

    Tuosta eroahdistuksesta, apua. Meidän niin hyvin ja aina omassa sängyssä yöunet nukkunut poika on ruvennut kammoksumaan omaa pinnasänkyään. Se aiheuttaa siis aivan kauheaa ahdistusta ja paniikkia ja karjuntaa. Kuvittelen, että se liittyy juuri tuohon eroahdistukseen. Mä en tiedä mitä tolla vois tehdä. Aamumaidonkaan jälkeen se ei enää tavalliseen tapaansa jatka unia, vaan alkaa huutamaan siinä vaiheessa, kun sitä yrittää nostaa takaisin sänkyyn. Siispä heräämmekin näköjään nykyään kuudelta. Ja iltaisin se huutaa niin kauan kuin nukahtaa. Kellään mitään vinkkejä?

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 12:47

      Tykkäysklikkaus tuolle ensimmäiselle – ei jälkimmäiselle kappaleelle…

      Joo, munkin maallikkotulkinta laittais nuo yöitkut eroahdistuksen piikkiin… Meilläkin perhepedissä on välillä (erityisesti Joelin lomien jälkeen) ollut sellaisia kausia, että tirppa kierähtelee koko yön väliä isin kainalo – äidin kainalo – isin kainalo – äidin kainalo; eli unissaankin ikään kuin tarkistelee, että molemmat on paikalla <3

      Toivottavasti jollain on antaa vinkkiä sulle tuohon! Ikään kuin olisin kuullut tuollaisista ”sänkypaniikki” kausista joskus aikaisemminkin – luultavasti jossain blogissa ja sen keskustelussa :)

      • Annis (Ei varmistettu)
        29.1.2014 at 14:06

        Meillä oli joululomalla 1 v 4 kk tytön kanssa pinnasänkyahdistus. Otti hirveät raivarit ja itkut aina kun illalla laskettiin pinnikseen. Ratkaisu löytyi puolivahingossa, kun nostettiin normisänkyyn hetkeksi, siihen nukahti heti. Niinpä kotonakin siirryttiin nukkumaan lastensängyssä pinnasängyn sijasta. Rauha palasi ja kaikilla oli edes about hyvä tahto.

        Kunnes 2 viikkoa sitten lapsi meni täyspaniikkiin aina kun illalla alettiin mennä nukkumaan. Itkien kauhuissaan ryömi sängystään pois, seurasi ovelle ja koetti lähteä omasta huoneestaan. Taas ratkaisu syntyi puolivahingossa, tällä kertaa laitetoin tytsyn hetkeksi myyntiin menossa olevaan pinnasänkyynsä, että saan käteni sekunniksi vapaaksi. Kävi naamalleen, veti peiton korviinsa ja kuorsasi hetkessä. Nyt nukkuu taas pinniksessä ja illalla iloisesti vilkuttaa hei heit kun jätämme nukkumaan itsekseen. Mystinen on lapsen mieli, mutta välpätköön sängystä toiseen jos se mielenrauha sitä vaatii.

        • Jenn-
          30.1.2014 at 09:00

          Meidän poika ei kyllä pysyis hetkeäkään sängyssä,  jos sen laittais tavalliseen sänkyyn :) Täytyy toivoa, että tämäkin vaihe menee jossain vaiheessa ohi.

  • Asikaine
    29.1.2014 at 12:43

    Haa, kuulostaa hauskalta :)

    Meillä on menossa haluan-osallistua-KAIKKEEN!-vaihe. Haluan itse sekoittaa puuron, haluan laittaa takkaan puut, haluan laittaa pyykit koneeseen, narulle, kaappiin, haluan pakata laukun..

    Ihan hyvä pikkuapulainen, mutta motoriikka vähän vielä laahaa perässä..munakkaat hellalla, halot pitkin lattioita, pyykit pitkin märkää kylppärin lattiaa…

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 12:50

      Hih, meillä kans ”Sivva auttaa!”. Ihan ehdoton lemppari on kauppakassien purkaminen :) Ja tietysti pyykkikoneen täyttäminen ja nappuloiden painelu. Ja oi sitä riemua, kun turppa bongaa jostain vaikka äidiltä unohtuneen jugurttipurkin ja saa ”Sivva auttaa”-viedä sen ihan itse roskakoriin <3

  • kirsikkainen
    29.1.2014 at 12:51

    Ihana <3 ! Oon yirttänyt manipuloida samaa teemaa mun muksulle, kun sen leikeissä yleensä joku sanoo ”en leiki sun kaa”. Ja leikin ohessa yritin viljellä, että kaikki pitää ottaa mukaan ja Neiti sanoi, ”mutta  L ja A päiväkodissa ei leiki mun kaa” :,(

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 12:55

      Voi niisk! Niinhän se varmaan on, että monet asiat tulee esiin leikeissä – voi pikkuista, se varmasti painaa mieltä  <3 Oletko jutellut päiväkodin henkilökunnan kanssa tuosta?

      • abc (Ei varmistettu)
        29.1.2014 at 15:20

        Suosittelen ehdottomasti puhumaan henkilökunnalle! Siellä kun on yleensä paljon lapsia ja rajallisesti henkilökuntaa niin kaikkea ei millään pysty huomaamaan vaikka kuinka haluisikin ;( Ja joskus aikuiset ei edes tiedä että lapsi on ko. kavereiden kanssa halunnut mennä leikkimään.

        Terveisin Päiväkodintäti

      • kirsikkainen
        30.1.2014 at 09:08

        Sanoivat päiväkodista, että ainahan lapset on semmoisia – julmia välillä toisilleen. Pyysin, että kiinnittäisivät huomioo, että ainakin meidän Neidille täytyy  sanoa, että kaikkien kanssa voi leikkiä ja hää ite rupee ”syrjimään”. Neidin kohtalo on olla ryhmän pienin – itekin olin aikoinaan ja ei ollut helppoa! Isoilta imastaan kaikki mallitkin sitten. Muistan ainakin oman 3-vuotiaan minäni, joka yritti tehä niin kuin isommatkin, jotta olisivat leikkineet mun kanssa.

        • abc (Ei varmistettu)
          30.1.2014 at 21:02

          Voi tuntuu pahalta lukea tätä :( itselläni on niin erilainen ajattelumalli, mielestäni ei voi aatella että ”lapset ovat joskus julmia”, eiköhän sitäkin asiaa voisi opettamalla muuttaa. Ehkä olen vähän nuori ja idealistinen.. Mutta siihen on hyvä pyrkiä!

  • Merih (Ei varmistettu)
    29.1.2014 at 13:16

    Tosi mielenkiintoista lukea tällaisesta, millaisia vaiheita toisten lapsilla on! Kun tuossa iässä jo lapsilla alkaa tulla ihan erilaisia juttuja… Meidän poika on 3vee eikä sillä ole ollut mitään tuollaista. Nyt se vähän alkaa kiintyä yhteen pehmoleluun, jonka se haluaa joskus mukaan sänkyyn tai vessaan. Mut muuten se ei leluistaan juuri välitä, ei se varmaan edes huomais jos niistä puolet katoais johonkin.

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 13:28

      No mäkin oon enemmän ehkä kuullut omilta kavereilta tätä, että lelut eivät välttämättä naperoilla vielä herätä niin isoja tunnereaktioita… Tai että niillä leikitään kyllä, mutta niitä ei tosiaan kaivata, jos ne jonnekin häviävät.

      Ja meillä taas esim. jo viime kesänä Joelin piti kerran leikkipuistosta juosten lähteä unitiikeriä hakemaan, kun se oli unohtunut kotiin – Silva ei voi nukkua ilman sitä ja suru puuttuvasta tiikeristä oli aivan valtava. Tirppa on ilmeisesti jotenkin tosi voimakas kiintymään asioihin ja ihmisiin… Kun taas kotiin/omaan sänkyyn tms. se esim. siellä reissulla kaivannut yhtään. Jännä juttu! Mutta ehkä tosiaan alkaa myös persoonallisuuserot näkyä tässäkin jo tämän ikäisillä!

  • KaHeVi
    29.1.2014 at 13:19

    Ihana, sulin. =)

  • Kahvittelija
    29.1.2014 at 13:23

    Meilläkin on meneillään tuollainen ”kaikki mukaan” -vaihe…muuten se on ihan harmitonta, mutta just potalle mentäessä välillä käy hankalaksi, kun esim. kaikki Maailman ympäri -pikkukirjat täytyy kerätä mukaan. Ja myös tuo Asikaisen mainitsema auttamisvaihe, sitä on kestänyt jo pitkään, eikä loppua näy. Mutta välillä siitä on ihan konkreettista hyötyäkin, kun taapero kiikuttaa roskat roskiin, auttaa purkamaan ruokakasseja, sammuttaa valoja, kiikuttaa pyykkiä jne. :)

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 14:55

      Hih hii, eli samat just mielläkin päällä – just tuo auttamishomma myös! :)

  • Hannahi90 (Ei varmistettu)
    29.1.2014 at 14:04

    Olettahan pohjustanu sitä että kun vauva syntyy? Äiti lähtee sairaalaan ja on poissa kotoa jonku aikaan. Koska mitä ilmeisemmin Silvalle tulee eroahdistus siitäkin; äiti lähtee ja sehän saattaa tapahtua ihan yllättäen, ja on vielä useamman yön poissa. Teillä varmaan on hoitaja Silvalle siksi aikaa mutta se pohjustaminen olis varmaan hyvä

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 14:19

      Joo, se tulee olemaan kova paikka, huokaus… Pohjustettu on puheilla kyllä jo pitkän aikaa, mutta se käytäntö sitten… Tirppahan ei ole koskaan ollut yötä ilman äitiä – saatikka äitiä ja isiä yhtä aikaa, jos/kun synnytys sattuu yöllä. Turvaksi tulee varmasti tuttuakin tutumpi ja turvallistakin turvallisempi mummi, mutta silti yö on varmasti vaikea. Tarkoituksena olisi vähän harjoitellakin tuota – toivottavasti ehditään ennen kuin ”tosi toimiin” joudutaan… Tästä aiheesta varmasti bloggausta tulossa! :)

      • Hannahi90 (Ei varmistettu)
        29.1.2014 at 14:26

        Harjoitelkaa ihmeessä! Muista ite kun äiti lähti synnärille pikkuveljeä synnyttämään ikävä oli suuri ja äitin hame oli nukkukaverina :)

        • Hannahi90 (Ei varmistettu)
          29.1.2014 at 14:29

          MuistaN :D

  • Veer (Ei varmistettu)
    29.1.2014 at 15:25

    Onkohan tämä varhaiskasvatuksen opiskelija jotenkin vinksahtanut… Ensimmäinen ajatus tästä oli nimittäin: ”oooh, onpa matemaattisesti taitava lapsi!!”. Siis kun Silva selkeesti osoittaa 1) osaavansa ryhmitellä esineitä niiden ominaisuuksien mukaan ja 2) hahmottavansa määriä (koska tietää milloin joku puuttuu)

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 17:10

      Oho ja vau! Joel tämän lukiessaan luultavasti halkeaa ylpeydestä :)

      • saalla (Ei varmistettu)
        29.1.2014 at 17:23

        Mulle tuli ihan sama ajatus, että vautsi kun osaa spontaanisti luokitella tavaroita ryhmiin ja hahmottaa ne kokonaisuuksina :D ja ihana juttu muutenki &lt;3

    • kirsikkainen
      30.1.2014 at 08:55

      Luulen, tämäkään ei mene niin kuin teoriassa kirjoissa sanotaan, tai ainakin yleisesti lapset on paljon viksumpia, mitä ”kuuluisi” teorian mukaan olla :)  Meilläkin muksu ryhmitteli lelunsa tarkkaan ennen kun oppi edes puhumaan kunnolla. Ikää oli vasta se alle 1,5v. Sillon oli se vaihe kun pakkasi ja purki laatikoita ja laukkuja ja aina erikseen oli picnic-korin lelut, blocksit, supermarket-lelut, pehmot…. Ja määränkin hahmottavat ehkä alitajuntaisesti, mutta ennemminkin muistaa yksilöt ”se punainen pieni puuttuu”, ”missä on äiti-nalle” jne – se tuli kyllä huomattavasti myöhemmin kuin tuo 1,5 v (:

  • Anne K (Ei varmistettu)
    29.1.2014 at 17:04

    Moi! Meillä ehkä vähän samanlainen vaihe, lapsella on kaksi koiraa, iso ja pieni. Hän kyselee aina, missä on pieni koira, jos hänellä on vain iso koira mukana. Eilen iso-koira sai nimen Miki-koira hänen hoitopaikkansa koiran mukaan ja pienen koiran hän nimesi ”toiseksi äidiksi”. J on halunnut myös ripustaa katon koukkuun, kaikki pehmolelut, hän ohjailee meitä: pieni nalle korkealle, iso karhu korkealle, iso pupu korkealle, pieni pupu korkealle. Puput ja karhut käyvät meillä myös potalla. Tänään kun hän laittoi isolle jalkapallolle nenätippoja ja halusi laittaa niitä myös pienelle jalkapallolle, hän kyseli : ”missä pieni pallo, äiti hakee pieni pallo” ja sitten tai hän voi kysyä ”missä on tennipallo”, kun hän potkii jalkapalloa ja haluaa samalla potkia kaikkia pallojaan. Sama jos hän hoitaa nukkea, hän haluaa hoitaa kaikkia nukkeja yhtä aikaa.

    • Kristaliina
      29.1.2014 at 17:14

      Joo, kuulostaa just samalta! Tirpalla on muuten kans kaksi Telatappia, iso-Tappi ja pikku-Tappi ( <3 ) ja niillä kans leikitään aina parina ja etsitään, että ”missä toinen on?”, jos toinen puuttuu.

      Toinen äiti – oih, taitaa olla rakas lelu <3

  • Jonnaa
    29.1.2014 at 17:17

    Meillä joka paikkaan otetaan kolme kissa pehmolelua.ne istuu omalla tuolilla kun syödään ja pesukoneen päällä kun saunotaan.ja ennen hampaiden pesua mimmi vie kissat nukkumaan.näille kissoille koko poppoo myöntyy antamaan myös hyvän yön halit ja aamulla kissat siirtyy sohvalle katsomaa piirrettyjä….juurinkin mietin että koska nämä kissat voisi oikeasti mennä pesulle? kaikki kun on tai ainakin olivat väriltään valkoisia vielä vuosi sitten.

  • Piipo79
    29.1.2014 at 18:00

    Aivan sama vaihe menossa! Kaikki pehmolelut (tai senhetkinen fokuslelu/t)mukaan ruokapöytään, potalle, kaupungille jne. Ja yölläkin jos herää, niin muistaa tarkasti mitkä lelut oli nukkumaan mennessä vieressä.
    Lisäksi tuo kotoa poissaolevien henkilöiden läpikäynti (isi poissa, pappa kotona jne) on meilläkin menossa. Hassu vaihe tosiaankin!

  • Miitu (Ei varmistettu)
    30.1.2014 at 07:07

    Kuulostipas tutulta. Meillä oli noin vuosi sitten sama vaihe menossa, joka tosin kohdistui voimakkaimmin unileluihin. Muuten ne ”kaikki” tukittiin jos johonkin kassiin ja niitä kiikuteltiin edes takaisin. Unilelujen kohdalta tilanne ratkesi, kun tyyppi nimes yhden leluistaan, minkä jälkeen muut muuttui yhtäkkiä ilmaksi. Tuo lelu on viimeisen vuoden aikana muuttunu tytön puheissa täysin inhimilliseksi. Lelulla on tunteet, lelu saa auttaa pukeutumisessa, jos se ottaa hietaan ja vanhemmatkaan ei saa auttaa jne. Viimeks eilen tyttö ruokailun jälkeen otti pöydästä tuon lelunsa (joka tietenkin myös oli ruokailussa mukana), painoi kaulaansa, sanoi ”xx pitää minusta tiukasti kiinni” ja lähti kiipeämään syöttötuolia alas. Äitiä vähän hirvitti tämä akrobatia…

    Nykytilanne sitten taas noiden keräilyleikkien suhteen on se, että ne on otettu voimakkaammin eri leikkeihin mukaan. Esimerkiksi juuri nuo vastaavan tapaiset ukkelit on ruokaa (tietenkin…), samoin palapelin paloista ”leivotaan kakkua” ts. kasaa palat paistinpannulle ja tuikkaa ”paistumaan” tyhjään ovelliseen kaappiin. Lasta sen sijaan, joka nyt oikeasti liittyis niihin ruokajuttuihin, on kaupan viivakoodinlukija ”piip!”. Pehmolelut on viime aikoina toimia useimmiten potilaina, joilta otetaan verikokeita tai tehdään muita tutkimuksia. Toinen funktio pehmoleluilla on se, että äiti ja isäkin saa yöksi omat unikaverit, kun tyttö valitsee meille omat pehmot. Näppärää: Se Tärkein pysyy omassa kainalossa, mutta muutkin pehmot pääsee vuorotellen kainaloon nukkumaan.

  • Iksu
    30.1.2014 at 10:00

    Meilläkin oli syksyllä (neidin ollessa sen ikäinen kuin Silva nyt) vaihe, jossa valtava määrä unileluja kulki mukana sänkyyn ja sängystä pois. Joka paikkaan niitä ei onneksi roudattu, mutta sekä yöunille että päikkäreille piti saada koko jengi, ja auta armias jos joku oli hukassa… Herätessä sama homma toisinpäin, eli ensin äidin/isin/mummon syliin lastattiin kaikki kaverit ja sen jälkeen se rakkain lelu kainalossa nostettiin omat kädet ylös ota-syliin-merkityksessä. Apinan kädet sai olla tuolloin koko joukon kantelussa, mutta jotenkin sekin vaihe hiipui pikkuhiljaa. Nykyisin unilla on vain yksi lelu ja muilla leikitään sitten muita leikkejä.

  • Mammara
    30.1.2014 at 14:58

    Mää kans just painin näiden eroahdistusten kanssa… huoh. Tämä on niin vaikiaa, kun ei tiedä mitä siellä lapsiraukan päässä pyörii. Tänään mietin, voisiko huonounisuus johtua myös eroahdistuksesta? Voisiko? 

  • Adiina
    30.1.2014 at 21:25

    Voi pientä! :D Meillä poika on kuljettanut jääkiekkomailaa mukanaan. Siitä ei irrotettu edes automatkoilla. Pukeminen oli hieman haasteellista tuon mailan kanssa, mutta onneksi se vaihe on jo vähän jäänyt.

  • Kapusha (Ei varmistettu)
    1.2.2014 at 17:57

    Mä olen taas yrittänyt markkinoida unilelua meidän pojalle, jottei aina tarvis siitä Äidin kädestä pitää kiinni kun nukahtaa… :D Nyt yksi kissapehmo näyttäisi saavuttaneen sellaisen arvon että sen kanssa voi nukkua :P
    Ainoa lelu mikä oikeastaan on erittäin tärkeä on mopo. Mummin luokse mennessä ei kerkeä edes ulkovaatteita ottaa pois kun pitää ”aja mopo”. Välillä ajelee pitkän aikaa toppapuku päällä mopolla kun ei malta vaan riisua :P

    Mä sain päivän naurut kyllä kun luin tuon viimesen ”Missä kaikki ukkelit on?Kaikki mukaan potalle!!!!” :D