Joelin resepti ruokavihkoon?

Kaupallinen yhteistyö: Sannan ruokakassi

Te tiedätte varmasti jo Sannan ruokakassin – että se on yksi aika toimivia arjen helpottaja. Kerrankin ei tarvitse miettiä, että ”äh mitä me nyt oikein syötäisiin”, vaan ruokalista ja tarvittavat ainekset tuodaan kotiovelle asti. Ruokakassista on ollut aiemminkin blogissa, mm. täällä.


Tiedätte ehkä myös sen, että Joel kokkaa mulle (ja muullekin perheelle) ihan älyttömän hyviä kasvisruokia – niin hyviä, että niiden eteen maussa ei mene mikään muu kuin nepalilaisen ravintolan paneer chili parhaimmillaan (täysin objektiivinen arvio, hehe).

No, nytpä yhdistetään nämä kaksi juttua – tai siis toivottavasti yhdistetään!

Sannan ruokakassi on nimittäin haastanut ryhmän bloggaajia (en edes tiedä, ketä muita tässä on mukana, iik!) jakamaan helpon ja maistuvan arkiruokareseptin ja kuvamaan & kuvailemaan sen blogiin – mutta reseptiä ei saa kuulemma vielä paljastaa – ja sen jälkeen lukijoiden reaktiot ratkaisevat! Hauskaa!

Kolme eniten ääniä (=blogikommentteja) saanutta bloggaajareseptiä pääsee marraskuussa Sannan ruokakassin reseptiruokalistalle. Ja kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan myös lukijapalkinto, eli yhden viikon ruokakassi; voittaja voi valita perhekassin, pikakassin, gluteenittoman perhekassin tai vegekassin.

Tähän kisaan meidän perhe osallistuu siis Joelin reseptillä – ja nimenomaan Joelin (vegaani)kasvisruokareseptillä. Samalla toivon nimittäin hurjan kovasti, että jos resepti pääsee kolmen parhaan joukkoon, se valitaan myös ”tavallisiin” ruokakasseihin, eikä pelkästään vegekassiin. Koska hyvänmakuinen kasvisruoka sopii myös sekasyöjän lautaselle – ja on tavallaan mahtava haastaa myös sekasyöjät kokeilemaan kasvisruokaa ja näyttää, että se voi olla her-kul-lis-ta! <3

Tässäpä jo pieni salakurkistus Joelin reseptin aineksiin:

Meidän oman pihan omenapuu tuottaa nyt kahden taukosyksyn jälkeen tosi hyvää satoa, joten omput kuuluvat meidän perheen ruokalistalle tulevina aikoina monella tavalla. Omena ei meillä ole pelkästään jälkkäriruokien aines – moneen arjen lämpimään ruokaan omenat tuovat mukavan raikkaan ja kirpsakan fiiliksen, nam!

Ja tämä resepti on siis nimeltään…

…Joelin omena-bataatti-kikherneruukku <3

Tältä se näyttää valmiina padassa:

Pataruoat puolestaan ovat helppoa ja maistuvaa arkiruokaa: yhteensopivat ainekset ja sopivat mausteet vaan pataan, ja sitten koko systeemi uuniin pihisemään ja puhisemaan itsensä meheväksi. Muuta ei tarvita! Meillä tämä annos syötiin sunnuntaina turkkilaisen jugurtin (ei vegaaninen, eli vegaaneille tietysti tähän jokin muu!) ja pita-leivän kanssa. Itse tykkään dippailla tällaisia ruokia lämpimällä leivällä, mmn!

…ja annos maistui niii-iiiiin hyvältä viikonloppu-ulkoilujen päälle!

Miltäs kuulostaa? Toivottavasti ihan hyvältä, hihi!

Eli jos olet sitä mieltä, että tämän ruoan resepti ”ansaitsee” tulla julkaistuksi Sannan ruokakassin reseptivihkolla ja satojen suomalaisten kotien keittiössä, niin heitä ihmeessä kommentilla tähän postaukseen! <3 Voit vaikkapa ihan perustella, että miksi juuri tämä ruoka kannattaa valita mukaan reseptivihkoon – tai sitten voit osoittaa solidaarisuuskannatusta ihan ”hip hei huraa” -henkisesti :)

…ja kaikkien kommenttinsa jättäneiden kesken arvotaan siis viikon Sannan ruokakassi! Arvonta on käynnissä ma 18.9. klo 12 asti, ja kilpailun säännöt löytyvät täältä.

Sannan ruokakassi -palvelu toimii pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla (Esim. Tuusula ja Nurmijärvi), Tampereella, Turussa, Lahdessa
ja Vaasassa. Sannan ruokakassin sivuilta voi tarkistaa, toimitetaanko palvelua omalle postinumeroalueelle. Ruokakassin tilaajat saavat juuri nyt tilaajalahjana Microplane-raastimen tilatessaan ruokakassin täältä.

PS. Loput viikonloppuna tehdyistä ruoista meillä laitetaan tietysti aina pakkaseen:

Lapsiperhemeininki: ruokaa pakastimessa <3

Yhteistyössä: Sannan ruokakassi

13
Like
5

You Might Also Like

  • MarjaH
    11.9.2017 at 11:10

    Kuulostaa tosi hyvältä! Joelin reseptejä olen ennenkin mukaillut, ovat helppoja, hyviä ja toimivia!
    .
    Ps, käveltiin vahingossa miehen kanssa teidän pihan ohi vuosipäiväkävelyllä (12 vuotta!). Ihailtiin :)

    • krista
      11.9.2017 at 11:33

      Joo, Joelin ruoat (objektiivinen mielipide edelleen, haha) on kyllä NAM! :)

      Hihi, joku muu ois voinut sanoa pihaa sotkuksi :D Nooh, elämän jäljet ja silleen, näkee että on lapsia talossa! :)

  • Anu
    11.9.2017 at 11:38

    Olen surkea kasvisruokien tekijä 😞 uudet reseptit tervetulleita! Innolla odotan 😊

  • Minka
    11.9.2017 at 11:43

    Todellakin ansaitsee tulla mukaan! Meille on rantautunut rotaatioon Joelin panek mifu ja mielellään tätäkin kokeilisin!

  • zirpale
    11.9.2017 at 12:08

    Toivottavasti tämä resepti valittaisiin, kuulostaa hyvältä 👍

  • Riina
    11.9.2017 at 12:18

    Näyttää NIIN herkulliselta! 😋 Reseptiä odotellessa…

  • Heispi
    11.9.2017 at 12:37

    Näyttää herkulliselta! Pataruuat oonkin ihan unohtanut 😊

  • Miikku
    11.9.2017 at 13:18

    Näyttää ja kuulostaa niiin hyvälle

  • Riikkinen
    11.9.2017 at 13:19

    Nam, pataruoka sopisi alkavaan syksyyn!

  • Lumina
    11.9.2017 at 13:24

    Ehdottomasti tällainen helppo ja helposti lähestyttävä kasvisruokaresepti ansaitsee tulla julkaistuksi! Me ollaan sekasyöjiä, mutta jotenkin liha on alkanut viime aikoina tökkimään eikä lapsillekaan niin hyvin maistu (paitsi nakit :D ). Onneksi kasvisruuat on nyt enemmän esillä ja nyhtökaura & härkis tekee helpoksi vähentää lihan syöntiä. Tällä hetkellä lähinnä korvataan tutuista liharuuista esim jauheliha yleensä Härkiksellä, mutta kaivattais myös sellaisia helppoja kasvisruokareseptejä jotka maistuisi toki myös lapsille. Tää resepti vaikutti just sellaiselta, ei liian vieraan kuuloinen. Itseltä jää ainakin vielä sellaiset tofu/itu tms jutut kokeilematta… Mutta pikkuhiljaa kokeilemalla oppii ja uskaltaa testata vieraampiakin juttuja. Lisäksi meiltä puuttuu oikeastaan kokonaan tällaiset pataruokareseptit jotka olis lapsiperheen arkeen just täydellisiä!! Ja tietty pakkaseen aina ruuan loput kun vaan mahdollista! <3

    • krista
      11.9.2017 at 13:30

      Mä oon ihan samaa mieltä: härkis ja nyhtökaura on kyllä niii-iiin huippuaineksia ja ne on helppo saada maistumaan myös (ainakin meidän) lapsille! Samoin pavuista meidän lapset tykkäävät, etenkin Silvan lempiruoka oli jossain vaiheessa (Espanjassa) ”papupöperö”. Ja sit tietty ne nakit :D :D :D

  • MMinne
    11.9.2017 at 13:44

    Hyvältä reseptiltä vaikuttaa!

  • Riika A
    11.9.2017 at 14:12

    Ei ois kyllä itselle tullut mieleenkään kokeilla tuollaista yhdistelmää. Mutta ehkä se juuri siksi ansaitsee päätyä reseptivihkoon. :)

  • Maarit
    11.9.2017 at 14:24

    Mielenkiinnolla testaisin! Meillä ei ole lapset hyväksyneet kikherneitä ruokiin, joten maistuva resepti niistä kiinnostaa. Itse kun niitä tykkäisin käyttää.

    • maria
      11.9.2017 at 16:33

      Oletko kokeillut falafeleja? Meillä lapsetkin tykkää niistä ja aineena vain kikherneitä, sipulia, valkosipulia, persiljaa ja mausteet. Kaiken lisäksi vegaaninen vaihtoehto.

      • krista
        11.9.2017 at 16:41

        Falafeleille suositus minultakin, ne on meillä ”äidin herkkupullia” :)

  • Maria
    11.9.2017 at 14:40

    Voisin kokeilla.! Vaikka bataatti ei ihan lempiruokia olekaan. Osaatko muuten sanoa, saako kassia Jyväskylään? Toisessa blogissa kerrottiin että saisi, mutta ei kyllä löytynyt jyväskylän postinumeroilla (kokeilin useampaa). Olisi niin kiva testata, kun ainainen pohdinta mitä ruokaa sitä laittaisi..

    • krista
      11.9.2017 at 14:45

      Tällä hetkellä ei harmi kyllä toimita Jyväskylään :( Jyväskylä oli jossain vaiheessa ainakin tulossa toiminnan piiriin, mäkin muistan joskus kirjoittaneeni, että ”tulossa myös Jyväskylä”… Varmasti kysynnän mukaan näitä alueita tarkastelevat eli kannattaa ehdottomasti laittaa toivetta/palautetta, jos haluaa palvelua omalle alueelle, jota ei vielä noissa toimitusalueissa ole! :) (…ja lukevat varmasti näitä kommenttejakin :) )

  • Puuraitti
    11.9.2017 at 14:46

    Kaikki ideat ja avut perheen arkiruokarumbaan ovat tervetulleita, erityisesti kasvisfokuksella.

  • Rosie
    11.9.2017 at 15:09

    Oi, näyttää ja kuulostaa todella hyvältä! Olen ehdottomasti samaa mieltä, että kasvisruokia saisi olla myös sekasyöjien ruokavaliossa, ja jään innolla odottelemaan, josko tämän herkun reseptin saisi joskus luettavakseen. ;)

  • Oliver
    11.9.2017 at 15:13

    Vaikuttaa hyvältä!

  • A
    11.9.2017 at 15:17

    Vegaanikassi kelpais..

  • Tanjaminna
    11.9.2017 at 16:08

    Ois ihana saada ruokakassi resepteineen suoraan kotiin! Teidän paneer chili (?) -reseptin innoittamina ollaan kokkailtu nepalilaista leipäjuuston kera, kiitos ja nam!

  • Saana
    11.9.2017 at 17:19

    Kannatan, herkulliselta kuulostaa!

  • Jenna
    11.9.2017 at 17:23

    Oi me niin tarvittaisiin koko perheelle maistuvaa kasvisruokaa. Ja arkiruoka ideoita!

  • Teija
    11.9.2017 at 17:44

    Kuulostaa hyvältä. En itse ikinä älyä lisäillä omenaa ruokaan, vaan yleensä ne syödään sellaisenaan tai käytetään leivontaan.

  • Himatuikku
    11.9.2017 at 18:00

    Uuniruoat on ihan parhaita, herkullisia, helppoja ja valmistuu pääosin itsekseen. Raaka-aineet tässä ruoassa on hyvät ja kuvassa näyttää herkulliselta. Meillä menisi myös turkkilaisen jugurtin kanssa. Jään odottelemaan reseptiä!

  • 1 2 3