How I met your father

Ottaen huomioon, että itse en toivottavasti enää koskaan deittailua harrasta, olen ollut varmasti poikkeuksellisen innostunut kuultuani Tinderistä. Siis sellaisesta kännyköiden deittailusovelluksesta, joka ilmoittaa lähistön vapaat sinkut ja tarjoaa heidän FB-profiilikuvansa näkyville.

Ei, en tietenkään ole koskaan sitä kokeillut. En ole edes nähnyt sitä enkä tarkalleen tiedä, että miten se toimii.

Mutta innostusta tuo ajatus herättää siksi, että se kuulostaa hyvin paljon samalta kuin se, miten minä ja Joel silloin aikoinaan tavattiin…

Kyllä: me olemme alun perin tavanneet netissä!

*******

Siihen aikaan (vuonna 2008) ainakin omassa kaveripiirissäni klikkailtiin kovasti Facebookin erilaisia ”huvinvuoksideittailusovelluksia”, ”Are You Interested?” ja mitä näitä nyt oli… Ohjelmat näyttivät toisten Facebook-profiilikuvia, ja siitä sitä sitten sai klikkailla, että hmmm no kiinnostaisikos vai ei. Ohjelma ilmoitti, jos tuli ”match” – ja jos tuli, niin sitten… no, voi joko ottaa toiseen yhteyttä tai olla ottamatta.

Itse harjoitin tuolloin viestittelyä useammankin kiinnostavan tyypin kanssa – vaihdettiin pikkunäppäriä viestejä ja kikateltiin. Usein päädyin itse asiassa viettämään perjantai- tai lauantai-illan yksin kotosalla parin siiderin ja nettiyhteyden kanssa; niii-iiin paljon helpompaa kuin baariin lähtö! Linjalla oli joku kiva tyyppi, jonka kanssa saatettiin heittää inbox-läppää vaikka kuusi tuntia putkeen. Netti-ihastunut olin aika useastikin.

Koko homma oli tavallaan sellaista ei-niin-vakavaa, kepeämielistä flirttailua, mutta toisaalta… Oli nimittäin jo tullut aika perusteellisesti todistettua, että aiemmin käyttämäni ”bongaa kahden promillen humalassa baarin komein rokkari” -tekniikkani ei nyt ainakaan ollut se, millä pitkäaikainen elämänkumppani löytyy. Auts. Auts. Auts. Ja auts.

*******

Koska miesmakuni on aina ollut hieman vinoutunut, omat deittiklikkailuni olivat aina tyyliä ei-ei-ei-ei-ei-ei (kertaa yhdeksänkymmentäyhdeksän) yhtä ”kyllä”-klikkausta vastaan. Tällä ei-ei-ei -tekniikalla olin liikkeellä sinäkin päivänä, kun Joelin kuva tuli sovelluksessa vastaan.

Sovellus oli jälleen kerran ilmoittanut, että ”someone has said yes” tai vastavaa. Klikkailin profiilikuvia eteenpäin, ei-ei-ei-ei-ei – ja pysähdyin Joeliin. Ei hemmetti, se on varmasti toi. En yhtään tiedä, miksi olin asiasta ihan varma.

Kuva oli vähän… jotenkin outo. Ja eikä; ton tyypin ikä!!!! Se on kakskytviis. Mä oon kolkytyks. Öö tota. Ei.

Mä siis klikkasin Joelille ei.

”Someone has said yes” -teksti muuttui muotoon ”no match” tai jotain.

Jatkoin klikkailuja eteenpäin varmaan parinkymmenen tyypin verran. Blaah, ei ketään kiinnostavaa. Sitten pysähdyin. Ei hemmetti, oisko sittenkin pitänyt klikata sille creepyn näköiselle tyypille kyllä…? Onkohan tässä jotain peruutustoimintoa? Nettiselaimen ”back”-toiminto onneksi toimi, klikkailin koko pitkän tien takaisin sen kaksvitosen tyypin kuvan luo. Muutin muotoon ”kyllä”.

”You have a new match”.

Heh näillä profiilikuvilla silloin toisiamme klikkasimme.

 

Kului ehkä viikko, varmaan enemmänkin. En ollut itse tehnyt tuon ”matchin” jälkeen mitään – heh ei ehkä sitten niin paljon kiinnostanut kuitenkaan. Sitten Facebookin inboxiin tuli viesti.
”Eikä! Se kaksvitonen laittoi mulle viestin!”

Ilmassa oli vahvasti krapulaa; istuttiin lauantaiaamuna ystävän kanssa Kalliossa kahvilassa aamupalalla. Oltiin kahvitankkauksen jälkeen lähdössä jonnekin Espoo-Vantaa -akselin pikkufestareille.
”Kato, tällainen tyyppi!”, näytin Joelin kuvaa kännykästä ystävälle.
”Oooooh, toi tekee niin hyvää mun vanhoille väsyneille silmilleni”, ystävä kikatti ja yritti tärisevin käsin sihdata kahvikuppia suuta kohti.
”Vastaanko mä sille? Se on KAKSKYTVIIS.”
”Heheheheheheh sitä paremmalla syyllä; totta kai sä vastaat sille.”

Se Joelin lähettämä viesti oli lyhyt ja vähän kummallinen. Jotain tyyliin:
”Jos et vastaa siihen mun lähettämään viestiin, on ihan mahdollista, että käy niin ikävästi, että me emme koskaan tapaa.”

Täh? En mä ole saanut mitään viestiä.

Näpyttelin kännykällä Joelin viestiin jonkun pikkunäppärän hihihi-hauskan vastauksen sieltä festarialueen olutteltasta, muovituoppisiiderin ääreltä.

Kävi ilmi, että Joel oli jo viikko sitten lähettänyt minulle sen deittisovelluksen kautta jonkun viestin, joka ei ollut koskaan tullut minulle perille asti.

Aloimme kirjoitella toisillemme Facebook-viestejä. Emme mitenkään kovin aktiivisesti, mutta silloin tällöin. Muutamaa viikkoa myöhemmin jompi kumpi ehdotti, että mennäänkö treffeille. Mentiin.

Siitä kirjoitin täällä.

Me vuosimallia 2008.

6
Like

You Might Also Like

  • CougarWoman
    26.2.2014 at 12:18

    Piilopuuma!! ;D

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 14:30

      No niinpä! Nyt jo vähän helpotti, kun Joel täytti 30. Ollaan yhtä äkkiä ihan samanikäisiä :)

  • Mimimii (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 12:39

    Hihi creepy Joel :D

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 14:38

      No hei eiks oo tuo kuva vähän creepy, hui! :)

  • mra firehill (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 13:09

    AYI oli myös meidän eka yhteysmesta :)
    Sille sovellukselle vois antaa lisääntymispalkinnon suomen valtion toimesta,niin monta lasta on AYIn myötä munkin kaveripiiriin syntynyt :D
    PS.voimia odotussohvalle. Sun blogi on mun öisten valvomisten pelastus kun Amelia herättää,valvottaa ja kun imetään kymmenettä kertaa keskellä yötä…

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 15:05

      No niinpä! Eipä varmaan tuonkaan sovelluksen jenkki(?)kehittäjät arvaa, että täällä kaukana Suomessa näitä AYI-muksuja maailmaan onnellisesti putkahtelee <3

      Kiitos myös tsempeistä, ja vastatsempit sinne valvomiseen… Mä oon yrittänyt täällä ajatella sitä perinteistä ”nuku nyt, kun on vielä mahdollisuus” -mantraa, kun tällä hetkellä yöt menee niin hyvin. Kohta se on taas loppu ja vakikooma päällä seuraavan vuoden ainakin :)

  • All_i
    26.2.2014 at 13:27

    Mun yks hyvä ystävä löysi aviomiehensä ja lastensa isän AYI:n avulla. Ja he asuivat vielä eri maissa! huisia!

  • littleB (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 13:50

    Mä edelleenkin ihmettelen aina kun jotkut on oikeasti löytäneet toisensa (ja nimenomaan sen oikeankin vielä!) netin kautta. Se on aika mieletöntä! Musta kun tuntuu et netti ja tälläset palvelut on vaan täynnä kaikenmaailman outoeinareita :D

  • Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 14:01

    Mä rrrrakastin aina lapsena kuulla sen ”miten tapasin isäsi” -tarinan. Sun täytyy kyllä ehkä editoida lapsia varten tosta omastasi muutama siiderituoppi. ;) Meidän lapset ei ole tainneet vielä edes kysyä, mikä on kyllä sääli, sillä tarina on tosi romanttinen: ranskalainen auringonlasku, rakkautta ensi silmäyksellä, koira, viittaus Proustiin (ja neuvostovalmisteiset silmälasit).

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 15:10

      Uuuuuu, toi on runollista! Me ei kyllä samaan päästä, vaikka muovituopitkin editoitais pois :D …vaikka oli se ekatreffitapaaminen (minkä kerroin tuolla aiemmassa vanhassa bloggauksessa) meilläkin ihana, ehkä me ainakin ensialkuun kerrotaan se :)

      Mehän käytiin muuten silloin meidän naimisiinmenomaistraattikäynnin jälkeen Koffin puistossa ottamassa itse itsestämme ”hääkuva” (jossa Silvakin oli mukana) sen saman puun alla, jossa silloin ekatreffeillä oltiin <3

      • LauraEm.
        26.2.2014 at 20:27

        Mitähän ihmettä me kerrotaan :D eka tapaaminen baarissa, toka tapaaminen baarissa, kolmas tapaaminen kotisohvalla telkkaria katellen ja pizzaa syöden :D saako noista väännettyä jonkun Hyvin Paljon Kaunistellun, ”tapasimme juhlissa (baarissa) ja aloimme jutella yhteisistä mielenkiinnon kohteista (kaljasta), toistakaan kohtaamista emme pystyneet tunteiltamme pidättelemään (”hei teijän on pakko nähä se!”)vaikka olimme tahoillamme muussa seurassa, kolmannen kohtaamisen vietimme keskittyen vain toisiimme (ja csi:hin) ja siihen, millaisia olemme aitoina ihmisinä (pizzasta tykkääviä sohvaperunoita)…” Öhm.

        • Kristaliina
          26.2.2014 at 21:13

          :D Hei toi toimii ihan hyvin noin! :D

  • kao kao
    26.2.2014 at 14:10

    Mitää, säkin.. mä oon luullut et AYI on joku hauska sovellus missä sä voit käydä kommentoimassa tyyliin ”olisitko kiinnostunut” ei ”olen kiinnostunut”. Lähinnä ärsytti kun kaikki intialaiset siellä mulle jutteli (hey baby, looking beautiful, could we videochat please?) ja jätinkin sen klikkailun. 

    Nyt tuli viikonloppuna joku idea että menenpä sinne taas nauramaan niille kuville (kyllä, karo 31 vee on tosi kypsä). Ja tässä sitä on viestitelty yhden tyypin kanssa lauantaista lähtien 24/7. Meni tossa puhelinnumerotkin vaihtoon ja mä oikeasti haluan nähdä sen! Minä, maailman nirsoin treffeillelähtijä.. Katotaan mitä tästä tulee.. :)

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 15:41

      Heeeeei hieno homma! Ja eihän se tarvitse kuin yhden kerran osua just se oikeanlainen tyyppi kohdalle :)

      • kao kao
        27.2.2014 at 10:33

        Noin mä toivon. Tänään on ekat treffit. Hii. 

        • Kristaliina
          27.2.2014 at 10:55

          Uuuuuu! Hauskoja treffejä!

  • Emmi Nuorgam
    26.2.2014 at 14:24

    Mekin ollaan mun miehen kanssa aloitettu FB-inbox-jutuilla (sen jälkeen kun ollaan ilmeisesti tapeltu baaritiskillä politiikasta…..) ja mun äiti ja isäpuoli on tavannut suomikaksnelosessa! Me ollaan miehen kans seukattu 4 vuotta (tai siis ollaan me nyt oltu jo vuosi kohta naimisissakin..) ja äiti ja isäpuoli on olleet 10 vuotta naimisissa. Sellainen reaalimaailman deittailu on niiiiiiin ysäriä. ;)

  • sula
    26.2.2014 at 14:25

    Miehesi on niiiiin komea :O! Nyt kyllä patistan sinkkuystäväni nettiin deittailemaan!

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:27

      Suosittelen! Netistä löytyy hyviä miehiä! (ja naisia)

  • Surku (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 14:32

    Aaaa, rakastan näitä tapaamiskertomuksia! Itsehän en ollut nykyiseen kihlattuuni tippaakaan tykästynyt aluksi, pidin koko tyyppiä pseuduälykkönä koheltavana naistennaurattajana, enkä ymmärtänyt, mitä muut naiset hänessä näkivät. Kunnes sitten tutustuin häneen kunnolla ja hupsis, mitä kävikään. :D Parempaa miestä juuri minulle en voisi edes kuvitella!

    P.S. Jestas, miten aikuisen näköinen Joel on tuossa kuvassa! Mun 26-vuotiaani on ihan superjunnu tuohon verrattuna. :D

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:35

      Tuo eka kuva (kuulemma) on otettu jopa silloin, kun Joel on ollut 24 :) Tuossa meidän yhteiskuvassa se on 25 – itse asiassa kun me tavattiin, se oli just ihan vasta täyttänyt 25 vuotta, eli se oli melkein-24 silloin, huh huh…

      Mutta joo, munkin mielestä Joel on aina näyttänyt jotenkin ikäänsä aikuisemmalta. Ikäkriiseilyä mulla kyllä oli joskus silloin alkuun, mutta ei tuota ikäeroa kyllä nykyisin koskaan muistakaan. Mä ainakin kuvittelen, että kun joku näkee meidät pariskuntana, kukaan ei ajattele että ”oho nuori mies ja vanhempi nainen” :D :D :D

  • Kielonen (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 14:54

    Netistä ne parhaat miehet löytyy!

    Tosin itse en tunne ketään, joka olisi löytänyt ”sen oikean” minkään deittipalvelun kautta. Useamman tyypin kuitenkin, joka on löytänyt puolison jostain (mmo-)pelistä tai IRC:stä (ei se galleria). Yllättävän monet myös kansainvälisiä parisuhteita. Tämä tosin varmasti johtuu siitä, että olen nörtti, joka hengaa nörttien kanssa.

    Oma kokemukseni on ehdottomasti se, että netti on se PARAS paikka tavata toinen ihminen. Tulee oikeasti puhuttua ja tutustuttua ennen kuin tapaa ”oikeasti”.

    Itselläni on takana yksi epäonnistunut kansainvälinen netistä (= pelistä) alkanut suhde (huono ajoitus ja hieman myöhäisteinidraamaa plus vaikutteita epämääräisestä kolmiodraamasta), sekä tämä nykyinen 5 vuotta tähän mennessä kestänyt IRC:n peliin liittyvästä kanavasta alkanut kansainvälinen parisuhde. Hyvin porskuttaa. Ehdittiin parissa kuukaudessa jutella ja tutustua erittäin hyvin ennen kuin tavattiin ensimmäistä kertaa in real life.

    Muutenkin kaikki ne mahtavat pelaajapojat ovat aina olleet juuri keitä sanovat olevansa. Yhä tuntuu porukka olevan pelko persiissä siitä, että kaikki teeskentelisivät olevansa muita kuin olevat. Varsinkin useamman vuoden nettikaveruuden jälkeen irl-näkemiset ovat olleet aina hienoja reissuja. Tottakai varmasti niitä friikkejäkin siellä liikkuu, mutta maalaisjärkeä käyttämällä yleensä selviää hyvin.

    • callette
      26.2.2014 at 17:03

      Tää on kyllä niin totta – toisen nörttitytön, jolla on myös nörttimies (netin kautta myös suhde alkoi) kihlattuna, näkökulmastakin :) 

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:04

      Samaa mieltä! :)

      Mä tiedän kans useampia pelien kautta tutustuneita pariskuntia.

      Itse tapasin sen kevään/kevättalven aikana muistaakseni kolme juttelutyyppiä livenä (useimmiten ilman ”treffipaineita” – tyyliin yhden kanssa lähdin toppavaatteissa extempore-pulkkamäkeen keskellä yötä) ja kaikki niistä oli ihan sellaisia kuin viestien perusteella oli voinut kuvitellakin. Ehkä tuossa FB-jutussakin oli jotenkin sellainen, että kun jokainen on siellä kuitenkin omalla nimellään (ja ehdittiin esim. olla FB-kavereita jonkin aikaa ja näki toisen valokuvia, kavereita, statuksia jne jne), että siellä ihmiset ovat ikään kuin ”omana itsenään”. Tai sitten mulla vaan kävi hyvä tsägä :) …ja totta kai aivan mahdottoman hyvä tsägä sitten kävikin, kun Joelin tapasin :)

      Meistä etenkin Joel on sataprosenttisesti sitä mieltä, että ei me oltais ”live-elämässä” koskaan tavattu. Kun ei se käynyt just juurikaan baareissakaan edes silloin – ja jos kävi, niin oli kuulemma vain omien kavereiden kesken jossain nurkkapöydässä puhumassa nörttijuttuja eikä todellakaan olisi mennyt juttelemaan kenellekään tytölle :) Mä yritin, että ”hei mut ehkä oisin tullut juttelemaan sulle”. Mutta se väittää, että ois ensin änkyttänyt, sitten kaatunut ja kolmanneksi lähtenyt juoksemaan karkuun :D

      Mutta joo, jos mun joku ystävä pähkäilee, että voi kun löytäisi jonkun kivan tyypin, mun vastaus aina on nettiin nettiin nettiin!!!

    • Deleng (Ei varmistettu)
      4.3.2014 at 15:38

      Apua! Oli pakko kommentoida tähän, kun kuulostaa niin tutulta. :D Mulla myös nyt pian 3 vuotta kestänyt kansainvälinen (no, naapuriruotsista) suhde alkanut IRC:issä peliin liittyvältä kanavalta :D Alkuun vain pelailtiin yhessä isolla porukalla, parin kuukauden päästä vihdoin hoksattiin toisemme kunnolla ja alettiin privailemaan, ja siitä 6kk päästä tulin ekaa kertaa tänne Ruotsiin käymään. Nyt viime kesäkuun alussa muutin tänne :)

      Hauskaa törmätä toisiin vastaavanlaisen tarinan omaaviin, varsinkin johonkuhun jolla jopa NOIN samanlainen (IRC pelikanava, hah!). :)

  • Morgaise (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 14:58

    Heh, mie löysin mieheni ja lapseni isän myös netin kautta. Ja vieläpä kaverin netin kautta. Eli kaveri vastas netti-ilmoitukseen, treffas minä taustatukena ja lopputuloksena oli pari, muttei alkuperäisillä asetuksilla. Ei paha. Kesällä tulee 14 vuotta ja ensi syksynä 7 vuotta naimisissa.

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:26

      Hihii, onneksi menit taustatueksi!!!

  • tiia_
    26.2.2014 at 15:12

    Ihana tarina – ja on hurjan kivaa lueskella juttuja muidenkin nettitapaamisista tässä kommenttiboksissa! :) Mä tapasin mieheni entisen blogini välityksellä. Kuuden vuoden jälkeenkin havahdun välillä ihmettelemään, että kuinka mieletön tuuri mulla kävi: blogini ykköslukijasta tuli mun aviomies. :)

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:25

      Oi vau! Blogin kautta tapaaminen onkin sellainen tapaamismuoto, josta en ole kuullut kenenkään kertovan aikaisemmin. Mutta täällähän sitä tutustutaan näin virtuaalisesti muutenkin toisiimme – ihan luonteva ajatus siis, että blogissa voi tutustua kumppaniinsakin!

  • MonaP (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 15:25

    Hihii, sama tarina täällä! Vajaa viis vuotta sitten tavattiin Are You Interestedissä ja nyt on vauva tuloillaan :D Gotta love Facebook!!

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:08

      Hihii, lisää AYI-vauvoja! :) …niin että jos joku joskus parjaa Facebookia tai sosiaalista mediaa (tyyliin että vieraannuttaa ”oikeista” sosiaalisista suhteista jne), niin voidaan esitellä nämä meidän jälkikasvut todisteina siitä, että hei kuulkaas on sillä Facebookilla jotain todellisia vaikutuksiakin! :)

      Iiiiisot onnittelut! <3

  • Maria** (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 15:41

    Hei

    Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin blogiasi, joka on ihastuttava.
    Tämän tarinan ja varsinkin tuon kuvan jälkeen on kuitenkin pakko kysyä asiaa, jota olen miettinyt useasti… onko Joelia joskus kutsuttu Lokeksi? Näyttää erehdyttävästi pojalta, jonka kanssa jo vuosia sitten menehtynyt veljeni, vietti ison osan nuoruus/teinivuosistaan?

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 15:46

      Joo, on! Joel on kertonut veljestäsi ja ihan selvästi herkistyy edelleen joka kerta, kun edes mainitsee veljesi nimen. Hän oli Joelille tosi tärkeä ystävä <3

      • Maria** (Ei varmistettu)
        26.2.2014 at 16:00

        &lt;3
        Mikä sattuma! Olin teini kun veljeni kuoli, ja poikaporukan jäsenet olivat silloisesta perspektiivistä vähän kaukaisia (niiiiin vanhoja ja kokeneita ;) ), joten ihana nähdä miten hyvin elämä on kohdellut heitä aikuistuessa.

  • aihio
    26.2.2014 at 16:18

    Ihanan vapauttavaa lukea muistakin nettipareista :) mua edelleen vähän nolottaa kertoa, että tavattiin miehen kanssa suomi24 treffeissä, vaikkei sitä ole edes kysytty enään moneen vuoteen. Muutaman kuukauden kerkisin olleen kaiken maailman nettitreffimestoissa ihan vaan huvin vuoksi enkä nirsoilultani tavannut ketään livenä. Tai siis ketään ennen tätä nykyistä siippaa. Olin ihan urpo ja menin ekoille treffeille tuntemattoman miehen kotiin kertomatta kenellekään mihin meen. onneksi kaikki meni niin hyvin, että koko kesän ajan tavattiin joka päivä ja muutin virallisestikin miehen luokse n. vuoden seurustelun jälkeen. Nyt takana on kuusi ja puoli vuotta yhdessä, kahden viikon päästä mennään naimisiin ja kesällä syntyy ensimmäinen lapsi :)

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 17:21

      Me kans alkuun aina kiemurreltiin noloina, kun joku kysyi, että hei missäs te ootte tavanneet. ”Öööö tuolla ööö jooo” (puheenaiheenvaihdos). Ihan hassua, miksi se ois sen nolompaa kuin mikään muukaan… Sehän itse asiassa on oikeinkin hyvä tapa tavata – alkoholilla ei osuutta asiaan (niin kuin ”perinteisesti” usein on) ja niin edelleen. Mutta joo: näin 5,5 vuoden seurustelun, 1,5 vuoden naimisissaolon ja pian kahden lapsen jälkeen ei täälläkään enää nolota :)

      JA useamman kerran nyt myöhemmin, jos olen maininnut jollekin tutulle tästä asiasta, niin vastaus on yllättäen ollut ”hei joo tiiätkö niin mekin!” :)

  • A. Sinivaara
    26.2.2014 at 17:41

    Musta on jotenkin hassua, että minä, supernörtti, jonka sosiaalinen elämä on melkein 20 vuotta roikkunut jossain keinotodellisuudessa, löysin lopulta mieheni liikennevaloista. Tai siis, mies löysi minut. Vai miten se nyt meni… no, äh, meni miten meni, tässä ollaan vielä 9 vuotta myöhemminkin.

  • Melina G
    26.2.2014 at 17:43

    Mäenkestä! Musta toi on jotenkin ylisöpöä. :-) 

    Itsekin viestintäihmisenä ja ylipäänsä uteliaana ihmisenä olen minäkin aikoinani testannut netin deittipalveluja. Suurin osa vastauksista oli joko täysin pervoja tai sitten vaan muuten typeriä. Vain yksi vastaus oli älykäs ja hauska. Siihen vastasin. Ja tyyppi olikin mun naapuri! Tosi mukava mies, jota tapasin (rappukäytävän ulkopuolellakin) muutaman kerran, mutta kumpaakaan ei selvästikään oikein kiinnostanut muuten kuin kaverimielessä. 

    Mutta jos oisin sinkku, netissä mäkin olisin. Kuka jaksaa enää käydä baareissa? 

  • Pulina (Ei varmistettu)
    26.2.2014 at 18:13

    Minäkin tapasin mieheni alun perin netissä, vaikka en sitä edes itse aina muista, sillä treffit sovittiin melko nopeasti. Olin tekemässä eroa eksästä, ja tunsin tarvitsevani treffit, heti nyt. Selasin treffipalvelun ilmoituksia, ja laitoin nykyiselle miehelleni lyhyen viestin, josta yhteydenpito muutaman päivän päästä lähti käyntiin. Kun näimme, ajattelin, että tsiisus, en kyllä tiedä, mutta en voinut irtikään päästää. Nyt, kahden ja puolen vuoden päästä, vauva on tuloillaan, hetken treffitarpeesta tuli elämänmittainen suhde.

  • Katie
    26.2.2014 at 18:25

    Huh, tuolle sun kuvallesi mäkin olisin vastannut ’yes’! :)

    • Kristaliina
      26.2.2014 at 21:05

      Hihihihiiii, kiitos!

    1 2