Ampparinkarkoitusniksi – toimii!

Mökkihuudit kotihuudit leikkipuistohuudit kaikki huudit on just nyt täynnä ampiaisia. Aaaaargh. Yritän olla huitomatta, mutta epäonnistun surkeasti  viimeistään siinä vaiheessa, kun ne pirulaiset liimautuvat lapsiin. MUN LAPSIIN! IRTI!!! Lapsia ja mua ei ole koskaan pistänyt ampiainen eli emme tiedä, että olemmeko allergisia. Jotenkin se kauhistuttaa.

Ja tänä kesänä niitä on ollut niin järjettömän paljon, että mitkään amppari-pamppari-laulelut eivät ole enää auttaneet.

Viikko sitten yritin laittaa mökille valeampiaispesää (se toimi Espanjassa), mutta tajusin kyllä itsekin, että eihän se tähän aikaan vuodesta toimi. Se kai toimii (jos toimii) alkukesästä, kun ampiaiset ovat pesänrakennushommissa. Mutta nythän työläiset ovat kai jääneet kodittomiksi – ja ruoan perään näyttäisivät kovasti olevan. Makkaravoileipien päältä kannattaa syödä ensin makkarat tai muuten saa sata kymmenen viisi ampiaista leivänpäällisikseen.

Valepesä suodatinpussista ja talouspaperista – toimii alkukesästä, ei enää.

Mutta hei! Oletteko huomanneet sen viime aikoina netissä kiertäneen uuden (mulle ja monelle muullekin) ampparinkarkoitusniksin? Siitä on kirjoitettu uutisissa mm. täällä.

Me testattiin sitä eilen mökillä!

Eli läpinäkyviin muovipusseihin vettä ja sitten roikkumaan jostain niin, että aurinko niihin osuu ja heijastaa.

Ja kyllä! Oon ihan varma, että amppareita oli selvästi vähemmän kuin viimeksi! Ei sitä nyt miksikään nolla-ampiaistilanteeksi voinut mainostaa, mutta kun vielä viikko sitten ulkona syöminen oli aika lailla sietämätöntä, nyt kimpussa oli vain muutama yksittäinen pörisijä.

Ja kun terassilla ei syöty, ei näkynyt amppareitakaan. Kun viikko sitten niitä pörisi jatkuvasti.

Eli suosittelen kyllä ehdottomasti testaamaan!

Kaikenlaisia muitakin amppariansoja kai ihmiset virittelevät. Sellaisia, johon kuuluu esimerkiksi ampaisia houkutteleva makeaan liemeen kastettu rätti ja alla vesiastia. Mutta itse olen miettinyt, että päätyykö sillä lähinnä vain houkuttelemaan kaikki lähistön ampiaiset sinne päin. Karkoittaminen tuntuu muutenkin joukkotuhoa mukavammalta ajatukselta.

Iltaruoalla sen sijaan (kun aurinko ei enää paistanut muovipusseihin) ampiaisarmeija ihan hyökkäsi lasten makkaroiden kimppuun. Mutta hei, aina on MacGyver! Tai siis MacJoel.

Tadaa!

Järvivettä vesitonkkaan, tonkka ruttuun (että tulee oikein paljon heijastuksia) ja auringonkorvike päälle kännykän taskulampusta. Ja kuulkaas – ne lähtivät pois! Wohoo!!!

Okei muutamia yksittäisiä tuli takaisinkin pörisemään, mutta ei enää silleen armeijakaupalla.

Aiomme ehdottomasti virittää nyt noita muovipusseja ja vesitonkkasysteemejä lisää! Joel aikoi ottaa ensi kerralla mukaan oman työmaavalaisimensa, jotta saa kunnon valot osumaan noihin vesipulloihin auringon laskettua. Ampparidisko!

23
Like
2

You Might Also Like

  • Annem
    2.8.2018 at 10:33

    Tänään Hesarissa joku ampiaisasiantuntija tyrmäsi sekä valepesän että vesipussiniksin toimimattomaksi. Minä aion kieltäytyä uskomasta että eivät toimisi :D Jos saa edes vähän mielenrauhaa tähän ampiaiskurjuuteen jostakin aion tehdä sen. Inhoan ampiaisia mutta en haluaisi koko loppukesäksi sisällekään linnoittautua. Amppareita tuntuu olevan nyt järjettömästi ja vaikka kuinka yritän en kykene pysymään rauhallisena ja huitomatta kun ne pörräävät ihan iholla. Vielä ei ole pistoja tullut mutta ihmettelen jos ei tule. Yöpakkasia odotellessa…

    • krista
      2.8.2018 at 11:37

      Joo, mäkin näin just sen! (tän jutun kirjoittamisen jälkeen) Mutta mä veikkaan, että asiantuntijat nimeävät toimivaksi VAIN sen tavan, joka 100 % ja todistetusti toimii, nämä pesät ja pussit taas ovat näitä jonkun keksimiä diy-niksejä. Ja oma kokemushan sen sitten viime kädessä todistaa, että tuntuuko joku toimivan vai ei – ei meilläkään ne siis 100 % poistuneet, mutta esimerkiksi nyt tänään ei ole ollut vielä yhtään ampparia tässä, ja kyllä mä sitä aikamoisena voittona pidän :D

      Ja samoin viime talven Espanjassa meillä hävisi pikkutalon pihan ampparit 100 %, kun laitettiin valepesä. Että kyllä mä väitän, että se toimi ainakin just silloin :D

      Joten todellakin kannattaa edes kokeilla! Mäkään en pysty olemaan huitomatta silloin, kun ne tulee IHAN ihoon (tai ruokaan) tai lapseen kiinni. Sit kyllä lähtee huidonnat käyntiin :D

  • murina
    2.8.2018 at 10:34

    Samalla hetkellä kun aloin lukea tätä lensi ikkunasta ampiainen sisälle, lähti kyllä takasin ulos ennenkun ehdin alkaa vesiesteitä virittelemään (työpöydälle, shh vähän vaa nopeesti eksyin puutaloa lukemaan, nyt jatkan kiltisti töitä, joojoo 😇)

    • krista
      2.8.2018 at 11:40

      Hei sähän vaan kävit täältä lukemassa näppäriä ampparinkarkoitusniksejä koko työpäivän hyvinvoinnin edistämiseksi – kyllä se lasketaan työnteoksi! :D

  • Tarja
    2.8.2018 at 11:19

    Tuosta allergiapelosta vielä; ellei ole ennen saanut ampiaisen pistoa, ei voi olla sille allerginen. Allergisoituminen vaatii herkistymisen, eli aikaisemman piston.

    Toki reaktio voi olla voimakas ja varmasti ensimmäisellä kerralla sitä onkin :(

    • krista
      2.8.2018 at 11:43

      Joo toka pistolla se sitten kai vasta on tosi paikat kyseessä! Mulla kävi antibioottiallergian kanssakin niin. Mutta silti se eka pistokin jo kammoksuttaa! Toka ehkä (jos mahdollista) sitten vieläkin enemmän :D

  • Maija
    2.8.2018 at 11:58

    Tuossa vesipussiniksissä on sitten tulipalovaara, toimii samoin kuin lasi auringossa eli voi sytyttää takana olevan talon palamaan… Eli ei kannata jättää vartioimatta.

    • krista
      2.8.2018 at 21:52

      Mun FB-feedissä oli kans tästä ja tutkailtiin tuota, mutta en nyt ehkä ihan näe, että miten siitä voisi lämpöä alkaa syntyä… Mutta ehdottomasti silti kannattaa tarkkailla! Onhan niitä tosiaan jostain vesilaseistakin joskus tullut aikamoisia kärtsäämisiä, mitä on kuvia nähnyt!

      • Tilia
        10.8.2018 at 08:36

        Lasinpalasta syttyi maastopalo Lapissa tänä kesänä, se toimii linssinä samoin kuin tuo vesipussi. Tosin jos se pussi pyörii tuulessa, ei se lämmitä yhtä kohtaa helposti syttymiseen asti.

  • A
    2.8.2018 at 12:45

    Mä en niin yhtään tykkää amppareista ja är-syt-tää kun ne tulee pilaamaan kaunista syksyä. Ja siitä inhottavia elukoita, että eivät paljon provosointia tartte. Nimimerkillä pysähdyin pari vuotta sitten (hikisenä) liikennevaloihin fillarin kanssa ja tadaa, amppari lensi pistämään (tasan tarkkaan en provosoinut, en ehtinyt reagoida ennen pistoa mitenkään, niin ja se ei törmännyt muhun (jolloin ois voinut säikähtää), vaan senkus tuli vaan pisti niskaan). Onneksi ei tullut mitään järkkyä reaktiota, mutta säikäytti kyllä ja tekee hyvin paljon vaikeampaa siitä että ”ota rauhallisesti kun ampiaiset pörrää ympärillä”.

    • krista
      2.8.2018 at 21:53

      Joo mäkin oon tältäkin kesältä kuullut paljon niitä, että ne vaan tulee ja suorilta pistää ilman mitään ”syytä” – tai voihan olla, että ne on just äsken johonkin muuhun ärsyyntynyt ja pistetty joutunut sit vaan sijaiskärsijäksi. Mutta joo on vaikea ottaa rauhallisesti :D Mä johonkin asti pystyn (eli en suorilta kilarifriikkaa), mutta esimerkiksi tänään kun yksi jäi jumiin mun lettiin just korvan kohdalle, niin en tainnut nyt ihan jäänviileänä pysyä :D

  • Saida
    2.8.2018 at 15:28

    Noita vesipusseja näkee paljon mm. Aasiassa katuruokaloissa roikkumassa juuri niiden ruokien päällä. Olen ajatellut aina niiden liittyvän kärpäsiin. Mutta voihan se tehota molempiin. Olenki miettinyt mikä siinä toimii, mutta ei näköjään asiantuntijatkaan tiedä. :D en usko, että olisi noin laajalti maailmalla käytetty jos olisi ihan humpuukkia.
    Postausten perusteella olette päässeet viettämään paljon aikaa mökillänne. Ihanaa varsinkin näillä säillä! :) Ovatko tytöt jo niin isoja, että viitsitte sinne heidän kanssa mennä vai oletteko saaneet ihan kahdestaan nauttia? Lapsettomana kun katson vierestä siskojeni mökkeilyä alle vuoden ikäisten lastensa kanssa ymmärrän täysin, että ihmisillä tulee taukoa mökkeilyyn lasten saannin jälkeen. Itse olen jo uuvuksissa pelkästä sivustaseuraajan roolista. :D

    • krista
      2.8.2018 at 22:01

      Tuossa Ylen jutussa sanottiin, että se valo jotenkin häiritsee ampiaisen suunnistusta ja tuntuu epämiellyttävältä, se oli joku Luontoillan asiantuntija. Mutta sit taas HS:n jutussa asiantuntija oli sitä mieltä, että ei toimi. Mutta joo jos tosiaan niin moni tuntee saavansa helpotusta (esim. me taas tänään!), niin ei siitä mitenkään haittaakaan ole! Ja meillä tuntuu toimivan. Idean ”keksinyt” täällä Suomessa Ylen jutun mukaan oli bongannut tän Espanjasta.

      Joo tänä kesänä on päästy mökkeilemään ihanan paljon! Lasten kanssa ollaan oltu täällä muutamia kertoja päiväreissulla, ja sitten kahdestaankin yönylireissulla useampia kertoja. Ihanaa! Täällä on usein muutamia asteita vilpoisampaa kuin Helsingissä, niin tänä kesänä tämä on tuntunut jotenkin ihan erityisen ihanalta <3

  • Lilah
    2.8.2018 at 16:05

    Meillä roikkuu terassilla cd-levyjä ja tuntuu, että nekin vähän toimii. Tai sitten ollaan riittävän monta ampparia tapettukin ettei niitä ihan kymmenittäin enää tunge kerralla terassille. Tosin ollaan siellä ehkä myös vähemmän syöty kun ei ole ruoka päiväaikaan maistunut ylipäätään.

    Tuota vesipussin toimimista lasin tavoin en ihan tajunnut. Väittäisin että eroaa suurennuslasista (jos sitä tarkoitettiin), koska ei muodosta yhtä polttopistettä.

    • krista
      2.8.2018 at 22:04

      Voisko tosiaan nuo cd-levyt toimia just samalla tekniikalla kuin vesipussi – mun logiikan mukaan kyllä! Koska tuo Ylen jutun luontotyyppi tosiaan sanoi, että se uv-valo häiritsee niiden suunnistamista, samoinhan se ois sitten cd:n kanssakin!

      Jos muuten kyse on UV-valosta niin kuin tuo Yle-jutun tyyppi sanoo, niin sittenhän meidän MacJoelin kännykkä-placebon ei pitäisi toimia, hmmm… Eilen se kuitenkin tuntui vähän toimivan, ja nyt tänään ei olla iltasyöty ulkona. Täytyy ehkä kokeilla vielä uudelleen!

  • Miitu
    3.8.2018 at 18:08

    En oo näiden raitapaitojen fani millään muotoa, mutta kieltämättä tällä hetkellä huolettaa eniten ampparikammoisen ekaluokkalaisen koulumatkat. Aika hyvin tuo on oppinu rauhoittamaan itsensä ampparien läheisyydessä, mutta jos kuulee/lukee näitä uutisia, niin takapakkia tulee melko varmasti. Kauhukuvissani lapsi on hysteerisen toimintakyvyttömänä tuolla jossain tienposkessa. Hitsi, ku ottaa äitillä koville aina välissä tää itsenäistyminen…