6+1 tänä kesänä luettua

Äänikirjahuuman lisäksi olen Suomeen palattuamme nauttinut myös akuutista kirjastopalveluhuumasta. Huomasin juuri, että olen lukenut esimerkiksi nyt viimeisen viiden päivän aikana neljä kirjaa – aikamoista! Olenkohan samaan päässyt koskaan esiteini-iän  ”luen koko Kuusamon kirjaston läpi” -kesälomien jälkeen…?

Tälllaisia olen viime aikoina lukenut.

Kuvasta unohtui se tämän kesän paras: Paljasjalkainen kuningatar.

1. Elif Shafak: Kirottu Istanbul

(suomentaja: Maria Erämaja)

Tämä oli niitä kirjoja, joiden viimeisen neljäsosan aikana menee pää (positiivisesti) solmuun juonenkäänteiden nivoutuessa yhteen – ja siitä, että äää miten tää nyt menee ja mitä kaikki tarkoittaa. Parhaissa kirjoissa jään vielä jälkikäteenkin miettimään sukupuita ja tapahtumien syy-seuraus -suhteita. Tämä oli juuri sellainen kirja.

Olin aiemmin lukenut Elif Shafakin kirjan Kunnia ja tykkäsin siitä kovasti. Kirottu Istanbul (alkuperäinen nimi on muuten The Bastard of Istanbul, joka on mun mielestä kuvaavampi kuin tuo käännösnimi) tuntui siihen verrattuna jonkin verran raskaslukuisemmalta, ainakin alkuun. Mutta kirjan luettuani tein kirjastoon varaukset myös kirjailijan kahteen muuhun kirjaan: Valkoinen elefantti ja Rakkauden aikakirja.

Eli kyllä, ehdottomasti tykkäsin! Useamman sukupolven (ja etenkin) naisten kertomus Turkista, uuu lisää tätä.

2. Ildefonso Falcones: Paljasjalkainen kuningatar

(suomentaja: Satu Ekman)

Ah, nämä on näitä historiallisia tiiliskiviä!

Falconesin ensimmäisen, Meren katedraalin (siitä täällä) kanssa ähisin alkuun jonkin verran juuri sellaisen raskassoutuisuuden takia. Mutta silti kirja pääsi käyntiin, luin ja tykkäsin. Kakkonen Fatiman käsi oli jo puhdasta rakkautta. Ja samaa jatkoi tämä kolmas, Paljasjalkainen kuningatar.

Ekassa kirjassa (siis Meren katedraalissa) minua häiritsi sen naiskuva; kaikille kirjan naisille kävi tosi nopeasti ihan älyttömän huonosti. Tyyliin mainittiin sivulauseessa jonkun äidistä, ja kohta se jo joukkoraiskattiin ja jätettiin ojaan. No, jokaisessa näissä on kuitenkin naisen osa noussut keskeisemmäksi kirjan loppua kohti, ja tämä kolmas Paljasjalkainen kuningatar oli sitten ihan naispääosainen kirja – että hei sainpa mitä halusin. Kirja kertoi siis Espanjan romanin ja entisen Kuubasta tulleen orjan ystävyydestä ja heidän elämästään 1700-luvun puolivälin Espanjassa. Mutta… voiko näin sanoa…? Jotenkin olin kuitenkin ihan koko ajan tietoinen, että naisen elämän kuvaajana tässä oli kuitenkin mies. Vaikka tarina oli hurjan hyvä, en kuitenkaan päässyt ihan ”iholle tunteisiin” kumpaakaan päähenkilöistä, ja se vähän harmitti. Olisin halunnut just sinne iholle hei :)

Mutta siis aijaijaijai, näistä mä silti nautin. Historiaa ja paljon asioita, jotka ennen kirjan lukemista ovat olleet vain kaukaisesti tiedossani (esimerkiksi romanien vainot Espanjassa tai muut historialliset tapahtumat, jotka Falconesin eri kirjat ovat käsinkoskelteltavasti läsnä). Ah, rakastan sitä, miten kirjat voivat tavallaan herättää myös historian eloon ja saavat mut ihmisten kautta jotenkin ymmärtämään (luulemaan ymmärtäväni) eri asioita.

Tiiliskivivaroitus. Mutta jos tällainen on yh-tään sun genre tai haluat kokeilla jotain historiallisia tiiliskivikirjoja, niin kannattaa ottaa nämä kaikki Falconesin kirjat työn alle.

Näitä ei muuten sit todellakaan hotkaise hetkessä, kuten pari seuraavaa hotkaisee.

3. Nuria Farah: Aavikon tyttäret

Mua vähän harmittaa, että joka kirja-arvostelussa (googlailen usein kirjoja ennen kuin korkkaan) kuvailu aloitetaan näin – ja sitten teen sen itsekin, höh. Eli näin: Aavikon tyttäret on ensimmäinen somalialaisen suomeksi kirjoittama romaani. Tämä mainitaan kirjan sisäkannessakin, samoin kuin se, että kirja on kirjoittajansa pitkäaikainen haave. Osaankohan kuvailla, mikä mua siinä harmittaa…? No siis se, että ikään kuin se jotenkin vähättelisi kirjaa; kertoisi, että tämän takia se on kiinnostava eikä siksi, että olisi vaan ihan älyttömän hyvä kirja. Ja sanamuoto ”kirja on tekijänsä haave” myös jotenkin kuulostaa mun korvaan vähättelevältä, ikään kuin tuen vuoksi tässä luettaisiin ja silleen. Eikä hyvän tarinan.

Ja vielä yksi asia, joka kirjassa harmittaa: ihan älyttömän huono kansi. Kuvapankkikuva (jossa on teltta, kun kirjassa asutaan majoissa) ja päällä kuva tytöstä istumassa supisuomalaisen näköisellä kiviaidalla, luultavasti äitinsä Stockmannin villatakissa ja muovinen hiusklipsu hiuksissa…? Ööö ei ihan nyt näytä 1900-luvun puolivälin Somalialta. Ikään kuin kustantamo (?) ei olisi ihan tosissaan tätä kirjaa ottanut.

Mutta sitten kirjaan, kansien sisälle siis.

Tarina oli ihan hurjan kiinnostava ja juuri sitä genreä, jota rakastan. Tarina kertoi siis somalialaisesta Khadijasta ja hänen elämästään 1900-luvun puolivälin Somaliassa. Ajoittain, etenkin alussa, tuntui kuitenkin niin kuin olisin lukenut nuortenkirjaa. Kovin ”syvälle” tapahtumien sisään ei jotenkin koskaan päästy; esimerkiksi Kahdijan silpominen kerrottiin vain kolmella sivulla, vaikka siinä olisi ollut hurjan kiinnostava kohta pureutua syvemmälle kulttuuriin ja tapoihin. Se kolmesivuinen oli toki hyvin kirjoitettu ja siinä oli aivan valtavan kiinnostavia ajatuksia, jotka just kuvasivat tuon raa’an toimenpiteen ”ajatustaustaa” (kirjan päähenkilön äiti haukkui tyttöä, että pissatessaan ”suihkuten” tyttö virtsasi kuolleen isänsä silmiin; tyttö itki ja halusi ”puhtaaksi”), mutta sitä olisi halunnut ahmia vaan vielä enemmän. Syvemmälle, syvemmälle!

Haha, ja se vielä mainittakoon, että sanapari ”päiväntasaajan aurinko” toistui kirjassa aivan liian monta kertaa, jopa samalla sivulla kahdesti. Kustannustoimittajalle terkkuja, etkö tosiaan huomannut…?

Kuulostaapa negatiiviselta. Ei ollut tarkoitus olla niin negatiivinen! Tarina oli oikeasti tosi hyvä, vaikkakin kirja mökkilaiturilukemisena sellainen yhdessä iltapäivässä hotkaistava (mulla on aikamoinen lukuvauhti). Tällaisia kirjoja lukisin mielellään lisää! Afrikka siis kiinnostaa – toinen lempparikirjailijoistani (Khaled Hosseinin lisäksi) on muuten Chimamanda Ngozi Adichie.

4. Fabio Geda: Krokotiilimeri

(suomentaja: Leena Taavitsainen-Petäjä)

Hotk. Noin hotkaisin tämän.

Krokotiilimeri on tositarina 10-vuotiaasta afganistanilaisesta hazara-pojasta (nimeltään Enaitollah Akbar), jonka äiti jätti hänet yksin Pakistanin puolelle. Jo ihan alkuasetelmaltaan ihokarvatpystyynnostattava: äiti halusi siis poikansa turvaan, salakuljetti rajan yli ja jätti yksin sinne, ja palasi itse takaisin muiden sisarusten luo. Ihan jo tässä alkuasetelmassa näin äiti-ihmisenä käyn läpi satojatuhansia tuntemuksia: että miltä tuntuu valita pahasta ja pahimmasta; ne ajatukset äidin mielessä, kun haluaa poikansa turvaan lähes varmalta kuolemalta, joka kotikylässä olisi edessä – ja joutuu jättämään lapsensa yksin… aaaargh, en melkein pysty kirjoittamaan.

Kirja on elämänkertatyyppinen, haastatteluna tehty siis. Jonkin verran tuntuu, että keskushenkilöllä on ollut kiire kertoa tapahtumat eikä fiiliskuvaukselle ole jäänyt tilaa; tämä käy ilmi ihan kirjastakin, kun haastattelija yrittää kysellä enemmän, mutta poika keskittyy kertomisissaan mieluummin tapahtumiin. Se on harmi, aijaijai jos haasttelija olisi saanut vielä vähän enemmän irti yksityiskohtia! Ja sata sivua lisää :)

Mutta siis kaikenkaikkiaan suosittelen joka ikiselle, jota pakolaiskriisi on koskettanut! Koskettava tosi tarina: karu, mutta toisaalta myös lohdullinen, eli tarina sisälsi tosi paljon inhimillisyyttä ja upeita ihmisiä, jotka poikaa auttoivat hurjalla matkallaan, jossa mm. käveltiin 29 päivää vuoriston yli ja maattiin vuorokausikaupalla sullottuna rekan valepohjan alla. Alkusivujen kartta on todella havainnollinen ja sitä selasin pitkin kirjaa.

Tämäkin on puolessa päivässä pikahotkaistava, ja tyyliltään pikemminkin toteava kuin fiilistelevä. Mutta siis hurjan hyvin ja realistisesti kertoo tämän pojan (ja varmasti monen muun) tarinan.

Ehkä silmiäavaavin tässä oli sellainen ajatus, että hän ei oikeastaan edes halunnut erityisesti Eurooppaan. Hän vain halusi ihan-mihin-vaan-paikkaan, jossa voisi olla turvassa: asua ja tehdä töitä. Hän olisi lähes koko ajan halunnut jäädä paikoilleen (esimerkiksi Iraniin rakennustyömaalle), jos vain olisi saanut elää turvassa.

Eli joo, tosi koskettava kertomus.

5. Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa

(suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi)

Okei tää seuraava menee ehkä jo vähän hömppäosastolle. Mutta hömppäosasto goes Burma kuitenkin.

Tykkäsin viime kesänä saman kirjan ykkösosasta (siitä täällä) Sydämenlyönneissä ikuisuus ja nyt etsin käsiini kakkososan. Sanotaan nyt niin, että jos tykkäsi ekasta (mä tykkäsin), niin tykkää varmasti tokastakin. Ja jos ei tykännyt ekasta, niin ei kyllä sitten varmasti tästäkään :)

Eli kirjoittajan kieli saa jotenkin lähtemään mukaan tarinaan heti ensisivuilta, ja sitten sitä vaan kääntelee sivuja eteenpäin hurmiossa. Aika… …tällaista vaaleanpunaista. Itsensä etsimistä, rakkautta, Burmaa ja silleen. Ministi tosiaan hömppäakselilla, mutta hei – koska Burma, menee läpi mulle, ha.

6. Jojo Moyes: Jos olisit tässä

(suomentaja: Heli Naski)

Okei ministi hömpästä täyshömppään. Onko tämä nyt sitä chick litiä?

Tämä genre ei ole mun vahvinta alaa, mutta etenkin reissuilla olen (englanniksi) lukenut ennenkin muutamia näitä tällaisia, jotka tunnistaa kansikuvan taittotyylistä ihan samaan tapaan kuin nuo ”mun genren” oranssinkeltaiset kirjatkin hah.

Viime talvena Espanjassa lukemisepätoivoissani otin seurakunnan kirjastosta saman kirjailijan ”Kerro minulle jotain hyvää” -kirjan. Ja vaikka luinkin sen vasta sitten, kun ei ollut mitään muuta luettavaa ja vähän ähisin alussa lukiessani, uppouduin silti lopulta lukemiseen. Ja oli pakko myöntää: hyvin kirjoitettu hei.

Sama tapahtui nyt. Otin tämä jatko-osan ”hätäriksi”, ja kun olin lukenut ihan kaiken muun, luin tämän. Ja joo, hotkin taas vuorokaudessa. Eli joo on kevyttä ja silleen, mutta ehkä ei aina tarvitse ollakaan kuutta sukupolvea kansanmurhaa. Joskus menee siis ehdottomasti tällainenkin, kunhan se on näin hyvin kirjoitettua ja mukaansatempaavaa.

+1: Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

(suomentaja: Tarja Härkönen)

Ääääh. Otin tältä kirjailijalta ensin Espanjan-kirjastosta lainaan lupaavan oloisen kirjan nimeltään Marina. Luin hetken ja totesin nuortenkirjaksi, mutta että kirjailija on myöhemmin siirtynyt aikuisille kirjoitettujen romaanien pariin.

Seuraavaksi hätärinä (lue: Aurinkorannikon seurakunnan kirjaston valikoima, josta olin johelmet kahden talven aikana lukenut) sain käsiini Zafoninn trilogian uusimman kirjan (ne voi lukea missä järjestyksessä tahansa), Taivasten vanki. Joo luin, mutta vähän se oli sellaista tahkoamista, kun aihepiiri ei ollut niin mukaansatempaava – silti lukemisen jälkeen jäi olo, että joo, luen ne kaksi muutakin kyllä. Ja nyt sitten kirppikseltä bongasin tuon trilogian ekan, Tuulen varjon.

Ja joo. Kyllä mä sitä yhtenä mökkivuorokautena luin, mutta jotenkin… …ei vaan sit ihan lähtenyt. Ehkä kirjakaupan käytävät ja salaisuudet (ja etupäässä isät ja pojat) sit kuitenkaan ei ole se mun juttu. En saanut kirjaa loppuun mökkivuorokauden aikana, ja jokin merkki on varmaan se, että kotiin tullessa en jatkanut enää kirjaa vaan se jäi kesken.

Veikkaan, että tämä oli kirjakauppatrilogian (vai onkohan neljäs osakin suunnitteilla) tyrehtyminen mun osalta. Harmi sinänsä.

Eli +1 -kategoriassa siksi, että kesken jäi.

Laitoin muuten kirjastoon varauksen siihen kirjaan, jota suosittelitte mulle jo viime vuonna: eli Elena Ferranten Napoli-trilogiaan, ja laitoin varauksen siis sen ensimmäiseen osaan.

Muita varauksiani hakiessa kysyin ohimennen, että no mikäs sen tilanne on (että tuleeko tyyliin viikonloppuun mennessä vai vasta ensi viikon alussa). Kirjastovirkailija klikkasi konetta ja totesi:
”Olet sijalla 218.”
????!?!?!?!?!?!

”Anteeksi MITÄ?”

Haha. En meinannut tajuta. Mutta joo. Taitaa olla aika suosittu kirja. Ehkä saan sen käsiini ensi kesänä.

12
Like
1

You Might Also Like

  • Anomuumioriginaali
    16.7.2018 at 11:13

    Arvaa muuten mikä olis superbueno! Jos mainitsisit myös suomentajan. Ihan vaan tekijät esiin -mentaliteetilla, mutta myös siksi, että kustantamoiden suomentajavalinnoissa ja suomennosten laadussa on ihan hirvittävää vaihtelua. Mulla lukemispäätökseen vaikuttaa sekin, kuka kirjan on suomentanut (Kersti Juva, Kristina Rikman, Outi Menna, Raija Rintamäki = JEE! Ja moni muu toki myös)

    Tietenkin myös suomennoksesta olis kiva lukea jotain, mutta sen ymmärrän kyllä, että normikirjanahmija ei välttämättä koe edes osaavansa kommentoida sitä, saati että muistaisi. On hämmentävää, miten moni ei edes tajua, että se niiden suomeksi lukema kirja ei ole mitenkään maagisesti suomentaidon hankkineen kirjailijan kynästä :D

    • krista
      16.7.2018 at 11:20

      Joo hei tästä olikin viimeksikin puhetta, ja enhän mä tietty muistanut :D Lisään suomentajat, kun oon koneella! :)

  • murina
    16.7.2018 at 12:54

    Ei mulla muuta kun että Jojo Moyes on yks mun lempparikirjailijoista :)
    sillä on myös pari ehkä enemmän sun tyylistä kirjaa esim.
    Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

    • krista
      16.7.2018 at 15:21

      JESH, teen heti kirjastoon varauksen tuohon! Joo hän on ehdottomasti hyvä kirjoittamaan, sen ihan tuntee – mielelläni luen häneltä lisää, kiitos vinkistä! <3

      • Torey
        16.7.2018 at 15:41

        Joo kannatan myös ehdottomasti tota Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. Se oli ihana!

        Ja sit jos haluaa helppoa ja huvittavaa kotimaan kirjallisuutta ni Peter Franzénin Särkyneen pyörän karjatila oli huvittava. :D

        • krista
          16.7.2018 at 16:23

          Heeei löytyisköhän tuota Franzenia äänikirjana…? Se saattais toimia sellaisena, tsekkailen!

  • reet_ta
    16.7.2018 at 15:50

    Ootko lukenu Mende Nazerin omaelämäkertaa Orja: Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen? Suosittelen, siinä muistaakseni käsitellään juurikin tuota silpomista enemmänkin ja oli kaiken kaikkiaan ihan supermielenkiintoinen, uskon että voisit tykätä vaikka sijottuukin enemmän nykyaikaan.

    • krista
      16.7.2018 at 16:01

      Uuuuuu en ole! Kiitos!!! Luen ehdottomasti, varaukseen menee!!!

  • Lurre/iloaeloa
    16.7.2018 at 16:34

    Jee, tässä oli pari mitä en oo lukenut! Laitan listalle, meillä näyttäs olevan ainakin osittain samoja kirjamieltymyksiä :) :) Lukeminen on ihanaa, mutta se hyvien kirjojen etsiminen uuvuttavaa :D Laitoin kans tohon Napolin ykkösosaan varauksen, oon sijalla 9. Kannattaa selvästi asua pienemmässä kaupungissa :D

    Monesti ulkomaalaisten kirjottajien elämäntarina/historiaansukellusromaanit on mun lemppareinta, mutta luin kesäkuussa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat, ja yllätyin kuin mukavaa luettavaa sekin oli. Ei maailmaa mullistavaa, mutta antoi mulle ison palan Suomen historiasta, joka on itselle jäänyt sellaiseksi, ettei tartu päähän ei millään. Muita Mustosen sarjoja koitin kans, mutta ne ei niinkään sytyttänyt, vaikka sain kyllä aina aloitetun kirjan luettua.

    Toisin kun tuon Tuulen varjon. Siis se ei vaan napannut muakaan! Jätin sen sitten suosiolla kesken, kun aattelin että ei mulla lapsiperhearjessa ole NIIIN paljon aikaa, että käyttäisin sen pakkolukemiseen :D

    • krista
      16.7.2018 at 17:38

      Hahaa joo varsinkin kun se oma suosikkigenre on aika kapea (ja oma lukumakukin vähän tiukka), niin niiden ”helmien” löytäminen on joskus vähän haastavaa! Hei ootko lukenut Damaskoksen rakastavaiset? Oon saattanut vinkata ennenkin :) Mutta se on noista tiiliskivistä se muhun ehkä eniten vaikutuksen tehnyt kirja, luin sen jo ennen lapsia mutta ois varmaan yhtä hyvä edelleen :)

      Hei siinä äänikirjapostauksessa tosi moni vinkkasi tuosta Enni Mustosesta! Mulla on ollut suomalaisten kirjailijoiden kanssa vähän henkistä haastetta – paitsi Sofi Oksanen ja Viron historia – mutta oon monesti miettinyt, että myös Suomen historiasta ois ihana lukea jotain hyvinkirjoitettua historiallista tarinaa. Eli ehdottomasti kokeilen tuota Enni Mustosta, varmaan äänikirjana, veikkaisin!

      Ja joo, just sama fiilis mulla tuosta Tuulen varjosta!

      • Lurre/iloaeloa
        17.7.2018 at 06:05

        Joo oon lukenut Damaskoksen rakastavaiset joskus pari kesää sitten, oli kyllä hyvä!

        Mäkin oikeestaan löysin noi Enni Mustoset bookbeatin kautta, tosin luettuna versiona kännykästä ne luin, mutta kuitenkin :)

  • Aila
    16.7.2018 at 16:53

    Kiitos vinkeistä, nämä tulee aina tarpeeseen! Mä vinkkaan vuorostani Jeninin aamut (Susan Abulhawa) joka on on kanssa yhden perheen pakolaistarina Palestiinasta, ja positiivisesti yllätti Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta, josta en etukäteen tiennyt mitään mutta just silleen vaivihkaa kerrotaan historiaa kiinnostavasti (Rio Janeiron 😄, sarjassa enpä ole tästäkään koskaan mitään tiennyt!) Ja sittenhän nämä kaikki luetut (ja odottaa lukemista) listat kirjataan Good Reads- appiin.

    • krista
      16.7.2018 at 17:44

      Joo, Jeninin aamut oon lukenut! <3 Mutta hei tuo Seitsemän sisarta on ihan tuntematon - eli JEEEEE sain jo nyt monta varausta lisää kirjastoon! Seuraava mökkivuorokausi, oijoijoi luettavaa tulossa! <3 Eli ehdottomasti lukuun menee!
      -
      Tuota Google Readsia mulle on suositeltu ennenkin mutta en ole vielä tutustunut. Miten se oikein toimii...? Tai ehkä voin googlata itsekin :) Mutta joo mullekin ois ihan tervetullut jonkinlainen lukemisten kirjaaminen! Jonkin verran kirjana tänne blogiin, mutta toisaalta täällä on ehkä vain noin puolet mun bloginpitoaikana luetuista kirjoista (kun en nyt ihan kirjablogiksi ajatellut tätä laittaa) ja olisi tosi kiva pitää jotain listaa, että itsekin muistaa, että mitä on lukenut ja mitä tykkäsi :)

      • Aila
        16.7.2018 at 19:12

        Noh en oo mikään guru, mutta sieltä voi hakea haluamiaan kirjoja ja tallentaa ne ”want to read”-listalle (kätevä kun pyörii kirjastossa ja miettii mitä ihmettä sitä keksisi) ja sitten voi tallettaa luetuiksi. Siellä voi myös arvostella ja lukea muiden arvosteluja mutta mulle tää on ensisijaisesti paikka johon mä kirjaan ylös ne lukuvinkit että joskus löydän ne jostain… Ja siis varmaan paljon muutakin ominaisuuksia jos jaksaisi perehtyä.

        • krista
          16.7.2018 at 23:45

          Täytyy ehdottomasti tutustua! :)

      • Neljäveen äiti
        16.7.2018 at 21:58

        Seitsemää sisarusta olisin minäkin tullut suosittelemaan. Tarttui mukaan pokkarialesta ajatuksella että joku kolmaskin tähän kasaan pitäis vielä saada – ja yllätti täysin mukaansatempaavuudellaan. Kun olin päässyt loppuun, tutkailin kirjaston varaustilannetta jatko-osalle, ja totesin etten jaksa odottaa niin kauan :D . Tilasin englanninkielisenä pokkarina kolme seuraavaa osaa (alle kympin kipale), nyt on lukemista kesähelteille!

        • krista
          16.7.2018 at 23:50

          Jesh mahtavaa, kuulostaa tosi lupaavalta! :)

      • Lurre/iloaeloa
        17.7.2018 at 06:01

        Goodreads on kyllä mainio, kun helposti voi myös tarkistaa ne omat luetut (mulla menee aina sekasin että mitä oon lukenut ja milloin), ja näkee kätevästi luetut sivumäärät yms. Kannattaa! :)

  • kaisa
    16.7.2018 at 21:57

    Mä oon tykännyt Ken Folletin romaaneista. Niissä on ihanasti historiaa ja hyviä hahmoja. The Pillars of the Earth taitaa olla yhden sarjan eka kirja. Ja toinen hyvä trilogia häneltä on the Century trilogi. Mä oon lukenut Kindlellä englanniksi joten en tiiä suomenkielisiä nimiä.

    • krista
      16.7.2018 at 23:53

      Uuu, googlasin ja näyttäisi olevan paljonkin käännettyjä hänellä, täytyypä testata!

  • A.I.
    17.7.2018 at 01:04

    Tätä on ehkä suositeltu sinulle aiemmin, mutta uskoisin että menee ihan ja just sun genreen! Eli Celestine Vaite: Tahitin tyttäret.

    • krista
      17.7.2018 at 09:45

      Hei joo tämä mun täytyy ottaa käsittelyyn uudestaan! Mulla oli muistaakseni viime kesänä (tai edellisenä) se jo lainassa, mutta jostain syystä en koskaan korkannut ennen kuin tuli jo palautusten aika. Mutta täytyy kokeilla uudestaan!

  • -paula*
    17.7.2018 at 08:56

    Kiitos kun selvensit, että Moyes on ihan eri genreä. Näin tuon kirjastossa ja ajettelin jo sitä tarkemmin katsomatta, että enpä otakaan jos se on tuollainen ”Puutalon tyylinen” -kirja (näin sen jossain aiemmassa kuvassasi kai). Tahdon univelka-aivoille nyt kevyttäkin kevyempää lukemista, muuhun ei pysty, mutta lukea haluan. :D

    • krista
      17.7.2018 at 09:57

      Joo tämä on just sellaista kevyttä (mutta samanaikaisesti hyvää!) luettavaa, ei kuitenkaan mitään höttöä vaan ihan tunteita herättävää, eli suosittelen ehdottomasti! Voisin kuvitella, että ”lajinsa” parhaimmistoa! Nuo kannattaa lukea järjestyksessä eli ”Kerro minulle jotain hyvää” ensin ja tää ”Jos olisit tässä” sen jälkeen, eli tää on selkeä jatko-osa.

    • murina
      18.7.2018 at 11:20

      Jos ihan kevyen kevyttä kaipaa, nii sit ehkä suosittelisin ennemmin vaikka Sophie Kinselleä, mä ainakin itken aina silmät päästäni Moyesia lukiessani :D tai sit alottaisin esim. Parillisia ja parittomia kirjasta, se on kevyempää Moyesia

      Ja tietysti riippuu aina mihin vertaa, että mitkä kirjat on kevyitä ja mitkä ei!