Yhdeksän kirjaa viime kesältä

Mitä ihmettä! Oon turtunut jotenkin sellaiseen ”tässä elämänvaiheessa en ehdi oikein lukea” -mantraan, että en voi uskoa tätä: sitten viime kirjapostauksen jälkeen olen näköjään lukenut yhdeksän kirjaa!

Niinku ööö missä välissä? Ilmeisesti jossain oudossa välissä, jota en tiennyt olevan olemassakaan.

Tämän vuoden lukusaldoksi kirjattakoon 21 kirjaa tässä vaiheessa. Näköjään neljä enemmän kuin viime vuonna tähän aikaa, oho!

Tässäpä taas vähän sinnepäisessä ”paras ensin” -järjestyksessä – todellisuudessa osasta on jo niin pitkä aika (kuka muistaa jonkun kesäkuun hei), että vähän on saattanut tuntuma joihinkin kirjoihin heikentyä.

1. Valerie Perrin: Sunnuntain unohdetut

Käännös: Saara Pääkkönen
lainattu kirjastosta

Omaksi yllätyksekseni rakastin Valerie Perrinin aiempaa käännettyä kirjaa, Vettä kukille, jonka kuuntelin äänikirjana. Tämä Sunnuntain unohdetut on itse asiassa kuitenkin Perrinin esikoiskirja, meillä Suomessa nämä on vaan käännetty käänteisessä järjestyksessä.

Kirjaa korkatessani sain useamman viestin, että joltain oli jäänyt tämä kesken. Ei siis oltu tykätty. Mutta mä olin ihan eri mieltä: mun mielestä tämä oli ihana eikä yhtään keskenjätettävä! Ei toki niin maaginen kuin Vettä kukille, mutta ihana tunnelmaltaan oli tämäkin.

Onkohan siinä jotain ranskalaista (vai onko tämä sterotypiaa?), mutta jotain kumman ameliemaista näissä Perrinin kirjoissa on. Jotain ihan tietynlaista tunnelmaa.

Sunnuntain unohdetut ovat muuten niitä vanhusten hoivakodin asukkaita, joita kukaan ei käy tervehtimässä sunnuntaisin. Tarinassa hoivakodin asukas avaa vähitellen tarinaansa nuorelle hoitajalle. Ihana, kosketti.

2. Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

Käännös: Inka Parpola
lainattu kirjastosta

Odottamatonta oli myös tämän nouseminen mun listan kakkoseksi. Tämä oli ihan random-laina kirjastosta!

Luin muistaakseni tätä vähän hidaslukuisempien kirjojen välissä, ja sellaiseen kohtaan tämä oli ihanan raikas ja sympaattinen, helppolukuinen tuulahdus. Kolme erilaista punjabilaistaustaista sisarusta päätyvät edesmenneen äitinsä toiveesta pyhiinvaellusmatkalle Intiaan.

Ehkä ministi sellaista veijaritarinatyyppistä kerrontaa: rentoa ja hymyn suupieleleen nostattavaa, mutta ei kuitenkaan mitään höttöä. Oikeastaan ihmettelen, miten en ollut kuullut tästä kirjasta aiemmin. Ehdottomasti lukemisen arvoinen: kiva ja paikoin syvällinenkin (naisen asema, eri sukupolven maahanmuuttajienn kokemukset, sisarusten väliset suhteet jne) kirja.

3. Mari Renko: Pitsihuntuun kuiskattu

Arvostelukappale saatu: Bazar

Oi mä olisin halunnut nostaa tämän kirjalistauksen kärkeen! Tykkäsin nimittäin ihan tosi paljon tämän kotimaisen kirjasarjan ykkösosasta, alkuvuonna lukemastani Helmisormus kirjekuoressa. Kotimainen ”mun skenen” mitä menneisyydessä tapahtui -kirja, wohoo!

Mutta aijaijai vaikka tämä kakkonenkin oli tosi hyvä, se ei kuitenkaan niin yltänyt tuohon titanicmaiseen (siinä siis oikeasti oltiin myös Titanicilla) sfääriin kuin ykkösosa. Oli tosi kiva palata nurmeslaisen perheen (Ikoset) elämään tuttujen henkilöiden kuulumisia lukemaan, mutta tämä kirja oli enemmän sellainen nykyihmisen rakastaa – ei rakasta -ihmissuhdetarina kuin just sellainen menneisyysselvittelykertomus, joihin itse olen heikkona.

Ja siis painotettakoon, että tässä myös oli se menneisyysosuuskin: vuonna 1939 sotasairaalan hoitajatar aviottomasti raskaana. Mutta se ei jotenkin ihan niin paljon saanut painoarvoa kokonaisuuskertomuksessa kuin olisin toivonut.

Toivottavasti en ollut liian kriittinen lukija (joskus odotukset voivat olla turhan korkeat), koska siis kirjahan oli ihan tosi hyvä! Tässä mun listauksessa parempi kuin vaikka nyt luettu Lucinda Riley tai Jojo Moyes, joten aika kova veto kotimaiselta kirjailijalta. Innolla odotan myös seuraavaa Ikoset-sarjan osaa, joka ilmestyy ensi vuonna! Tätä lisää, hyvähyvä!

4. Lucinda Riley: Valo ikkunassa

Käännös: Hilkka Pekkanen
lainattu kirjastosta

No tämähän tietysti oli just sitä Rileytä, mitä Riley on. Olen tykännyt jonkin verran kaikista Rileyn kirjoista, mutta jotkut ovat olleet enemmän järisyttäviä lukukokemuksia kuin toiset. Tämä ehkä sijoittui jonnekin puolivälin tienoille mun Riley-asteikolla. Menneisyyden henkilöt kiehtoivat tässä itseäni enemmän kuin nykyisyyden; tosin se ei ole ylläri, mulla taitaa olla aina näin päin.

Tarinassa taas kerran menneisyys ja nykyisyys jotenkin nivoutuvat yhteen ja menneisyys selviää vähä vähältä. Tämä asetelma ei vaan jotenkin lakkaa kiinnostamasta, vaikka myönnettäköön, että itselläni ovat jo kyllä kaikki Rileyn ja Kate Mortonin ja muutaman muun juonet ihan sekasotkua. Jos saisin jostain luettavakseni katkelman (tai juonikuvion), en mitenkään pystyisi kertomana, että onko se vaikkapa Mortonin Kellontekijän tytär vai Rileyn Perhosten huone. Okei paitsi jos kirjassa ois just kellon tekoa tai perhosia, haha.

Valoa ikkunassa tarjoaa siis taas kerran sellaisen mehevän ”mitä on tapahtunut ja miten tämä liittyy nykyaikaan”-asetelman. Nykyajassa nainen perii kartanon ja pitäisi päättää, mitä sille tehdään. Nainen tapaa ”sattumalta” miehen, jonka suku kietoutuu jollain tavalla yhteen naisen suvun kanssa. Mutta mitä onkaan tapahtunut?

Rileyn faneille siis. Ja miten kukaan voisi olla olematta Rileyn fani, ha!

5. Jojo Moyes: Yksinäisten sydänten talo

Käännös: Laura Ekberg
lainattu kirjastossa

Myös Moyesille mulla on asteikko: kärjessä ihan mahtavat kirjat, jotka yhdistävät Moyesin ihanan kerronnan ja historiaulottuvuuden. Ja sitten ne ”ihan hyvät”, jotka sijoittuvat nykyaikaan ja ovat siten… ihan hyviä.

Tämä on nyt sitten sellainen nykyihmiskertomus ilman historia-aspektia, eli sarjaa ihan hyvä.

Kertomuksessa yksinhuoltajaksi jäänyt nainen huomaa asuvansa paitsi lapsensa myös isäpuolensa ja biologisen isänsä kanssa. Mutkikkaita perhesuhteita, rakkausmurheita ja sydänsuruja, kivaa kerrontaa ja silleen. Oikein hyvä luettava kirja, ei kuitenkaan sellainen wutum-tajunnanräjäyttävähyvähelmi.

6. Jasmin Darznik: Iranilainen tytär

Käännös: Anu Nyyssönen
lainattu kirjastosta

Anteeksi, mutta miksi tässä on näin ruma kansi? Meinasi jäädä kannen takia lukematta. Onneksi ei kuitenkaan sillä hetkellä ollut muutakaan lukemista, niin luin tämän!

Käsittääkseni omaelämänkerrallinen kirja oli nimittäin ihan hurjan hyvä, vaikkakaan itse kerronta ei tässä ollut niin lumoavaa kuin jollain toisella. Mutta ne tapahtumat ja iranilaisten naisten elämänkohtalot, uuuh. Tässä kirjassa oli upeaa myös se, miten se taas pystyi avaamaan täysin erilaisen kulttuurin ajattelua tavoilla, mitä ei osaa itse edes ajatella (saatikka hyväksyä, tietenkään). Toivottavasti en muista väärin, mutta tällainen kohta oli vaikkapa sellainen, että eronneen naisen raiskaamisesta ei rangaistu, koska nainehan oli ”käytetty” jo valmiiksi, niin eihän siitä raiskauksesta mitään harmia tule. Ja silleen. Uuh.

Tosi paljon nostatti ihokarvoja myös sellaiset tiedot, miten uudistuksina ajatellut jutut ovatkin voineet koitua vahingoksi. Esimerkiksi naisten huntukielto ei vapauttanutkaan naisia vaan sitoi heidät entistä tiukemmin kotiinsa. Ja niin edelleen.

Mutta siis minkä kerronnassa hieman ontui, se sisällöltään korvautui. Todella värisyttävä ja hyvä kirja, suosittelen.

7. Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

käännös: Ulla Lempinen
lainattu kirjastosta

Joel lainasi mulle tän Oodista ihan kansikuvan perusteella – aika hyvin bongattu!

Olisin halunnut tykätä tästä enemmänkin: tarina oli tansanialaisen tytön kasvutarina. Mutta itseäni häritsi jotenkin sellainen turhan rujo seksuaalisuus ja seksuaalisuuden loukkaaminen. Ja siis olihan sitä (jälkimmäistä) edellisessä kirjassakin, mutta tässä se oli jotenkin erilaista, en osaa määritellä.

Jonkinlainen ”viitteellisyys” myös häiritsi (ja on mulle punainen vaate), eli kirjoittaja tavallaan kertoo ja tavallaan ei ja jää lukijan tulkittavaksi, että mitä tuossa tapahtui ja mitä se tarkoittaa. Että mitä hittoa tässä nyt halutaan sanoa. Mä oon enemmän halkipoikkipinoon-ihminen: kerro tai ole kertomatta!

8. Karina Sainz Borgo: Kolmas maa

käännös: Satu Ekman
lainattu kirjastosta

Tästäkin tavallaan tykkäsin ja en, haha. Olin lukenut saman kirjailijan toisen, Caracasissa on vielä yö, ja siitä jäi vähän samanlainen vaikutelma: siitä siis tykkäsin, mutta osittain yhteiskunnallinen puoli jäi selittämättä eli en oikein ymmärtänyt, mihin tilanteeseen Venezuelassa tarina liittyy.

Kolmas maa meni vieläkin (mulle) hankalammaksi: kirja nimittäin sijoittuu epämääräiselle alueelle, jota ei varsinaisesti edes ole. Eli että selitetään maantieteellisiä paikkoja ja muka faktoja (joku kulkutauti, jota osa pakeni), mutta sitä ei ole. Graaaaah. Sanotaan nyt niin, että tällainen saa mut tavallisesti heti jättämään kirjan kesken, mutta tän luin. Joten tämä kirjan ansioksi luettakoon!

Hautausmaata hoidettiin täälläkin, mutta haha vähän eri meiningillä kuin Vettä kukille -kirjassa. Jotenkin tuli mieleen mad max, oltiin sellaisessa hulluuden ja kurjuuden ja rikollisuuden ja kaaoksen meiningissä.

9. Soraya Lane: Kuubalainen tytär

Käännös: Lauri Sallamo
lainattu kirjastosta

En ihan tarkkaan tiedä, miksi mä luen tätä. Luin sen eka osankin, Italialainen tytär, haha ja lainasin kirjastosta kolmannen, Safiiritytär.

Tämähän on nyt se halpaversio Lucinda Rileyn seitsemän sisaren sarjasta. Aivan liian samanlainen idea, mutta tarinat ovat ns. helpompia ja köykäisempiä. Mutta näköjään mä silti luen näitä.

Hotkaisin tämän lentokoneessa matkalla Lontooseen ja takaisin. Tavallaan sellainen hotkaisupala tämä onkin. Ihan ok silloin, kun ei muutakaan ole saatavilla.

Varmaan mä luen lopulta koko sarjan.

Uuuh, olihan siinä taas pari kirjaa! Oliko tuttuja joukossa tai innostuitko lukemaan jonkun?

PS. Seuraavaksi lukuun on tulossa näitä:
Soraya Lane: Safiiritytär (lainassa kirjastosta)
Kristin Harmel: Katoavien tähtien metsä (lainassa kirjastosta)
Jojo Moyes: Riikinkukon paratiisi (lainassa kirjastosta)
Kristin Hannah: Sodan sisaret (lainassa kirjastosta)