Juhannussuunnitelmia

Ai että mitä ajattelimme tehdä juhannuksena…?

Noooh, ajattelin tässä synnyttää yhden uuden ihmisen maailmaan.

Saimme siis käynnistysajan – se on nyt ylihuominen perjantai, eli juhannusaatto. Meille on tulossa siis juhannusvauva!

Ja hauskaa kyllä: oma äitini on ihan koko ajan povannut juhannusvauvaa. Se sitten todellakin osui oikeaan.

Samalla tässä toteutuu aika osuva ympyrän sulkeutuminen. Nimittäin muistaako joku, mitä teimme viime juhannuksena?

Tasan vuosi sitten juhannuksena meillä siis tyhjennettiin keskenmenon jälkeen tyhjää kohtua vieläkin tyhjemmäksi. Nyt ollaan tavallaan saman asian äärellä, mutta (jos kaikki hyvin menee, mutta eipä nyt manata sen enempää) nyt sieltä kohdusta ponnistetaan esiin – tai vaihtoehtoisesti saadaan sektiolla – meidän perheeseen uusi ihminen.

Juhannus olisi siis voinut jäädä meidän muistoihin haikeana päivänä, mutta nyt se saa ihan uudenlaisen onnen ja merkityksen.

Ihan tasan vuosi. Uuden vauvan yrittäminen ja onnistunut raskaus oli tietysti meidän toiveissa silloin, mutta en olisi kyllä osannut vuosi sitten ajatella, että täsmälleen tasan vuoden päästä ollaan tässä synnytyshommissa. Ihanaa, vähän niin kuin oikeasti kaikki olisi tarkoitettu just näin!

Tiedän, että täällä on kuulolla kanssajänskättäjiä, jotka odottavat lähes yhtä kuumeisesti kuin mekin, että no koskas täällä oikein alkaa tapahtua. Ootte huippuja!  Ja tässäpä pientä helpotusta (?) muillekin odotteluun: jos ei homma käynnisty tänään tai huomenna itsestään, niin viimeistään perjantaina aamulla alkaa tapahtua!

Ei siis enää kauan! Jännittävää!

168

You Might Also Like

17 Comments

  • Reply
    Saara H
    22.6.2022 at 19:30

    Ihanaa, onnea teille ja voimia synnytykseen! ♡

  • Reply
    Nadja
    22.6.2022 at 20:38

    Voimia synnytykseen, koko perheelle, niin fyysisesti kuin henkisesti <3<3<3

    • Reply
      krista
      23.6.2022 at 11:02

      Kiitos! <3 Niin jännä ajatus, että kohta tapahtuu!

  • Reply
    Ellliisa
    22.6.2022 at 21:09

    Ihanaa! ❤️ voimia ja tsemppiä synnytykseen! Ihania hetkiä koko perheelle!

  • Reply
    Sanna
    22.6.2022 at 21:28

    Niin ihana juttu! 💕 Tsemppiä tulevaan!
    Meillä on molempien lapsien kohdalla käynyt samoin eli ensin keskenmeno ja sitten tasan vuosi eteenpäin ja synnytys. Olen itse ajatellut, että ehkä se on liittynyt siihen, että keskenmenon jälkeen on vain kulunut sopiva aika uuteen raskauteen.
    Mutta ihanan lohdullista kyllä, että keskenmenojen päivät ovatkin lopulta niitä syntymän hetkiä ♥️

    • Reply
      krista
      23.6.2022 at 11:03

      Kiitos! <3 Ja siis jännä juttu, myös Instassa moni kertoi just näin - oiskohan tosiaan just niin, että aika on oikea keskenmenon jälkeen siinä kohdassa <3 <3 < 3

  • Reply
    Odottava
    22.6.2022 at 21:41

    Vau Onnea!! Meillä kaksi vuotta sitten syntyi kuopus juhannus aattona. Nyt seuraavan laskettuun aikaan muutama viikko ja tuntuu että voisin kyllä jo synnyttää

    • Reply
      krista
      23.6.2022 at 11:06

      Ooo, onnea tulevalle synttärisankarille sekä tulevan vauvan synnytykseen. Voisikohan teillä käydä sama kuin meillä eli lapset saavat saman syntymäpäivän…? Meillähän siis molemmilla isoilla lapsilla olen 4.4. mennyt synnytyssaliin :)

      Tsemppiä joka tapauksessa viimeisiin raskausaikoihin! Mullahan kans laskettu aika vasta heinäkuussa eli ehkä samoihin aikoihin kuin sulla, mutta nyt tosiaan jo käynnistellään.

      • Reply
        Odottava
        24.6.2022 at 14:05

        Juhannus oli 18.6 ja tänö vuonna siis vasta viikkoa myöhemmin. 😀 eli ei tullut samaa synttäripäivää. Minkä takia käynnistettiin jo näin aikaisin sulla?

  • Reply
    Aave
    23.6.2022 at 10:13

    Tsemppiä synnytykseen!

  • Reply
    Karina
    23.6.2022 at 12:54

    Oi ihanaa! Tsemppiä huomiselle!

  • Reply
    Appa
    23.6.2022 at 18:51

    Voi, onnea huomiselle, ihanaa kun saatte juhannusvauvelin.

  • Reply
    Peppiina
    24.6.2022 at 12:12

    Ihanaa synnytystä ja postpartum-aikaa. ❤️ Mulla on synttärit juhannuspäivänä joten ehkä hänestä tulee synttärisamis mun kans. 😸

  • Leave a Reply