Rv11 ja fiiliksiä

Päivä päivältä paksummaksi!

Ihan huvittaa, että eka raskauden pidin piilossa (lue: kuvittelin pitäväni) jonnekin viikolle 23, kun taas tätä kolmatta ei saisi kovin helposti piiloon edes tässä viikolla 11.

No, toisaalta mulla oli ekalla neuvolakäynnillä jo saman verran painoa, kun kahdella eka raskaudella synnyttäessä. Jaiks. Että kiitos vaan, koronavuoden liikkumattomuus. Mutta en nyt siitä mitään paineita aio ottaa; tunnen oloni hyvinkin sopusuhtaiseksi.

Muutenkin olo on tällä hetkellä jotenkin yllättävänkin hyvä. Melkein sanoisin, että tämä on helpoin alkuraskaus tähänastisista!

Se sellainen maailmanlopunväsymys ajoittui parille viikolle joskus viikkojen 6-8 tuntumassa. Silloin ei pystynyt toimimaan ilman päikkäreitä, ja päikkäreiden lisäksikin piti joskus vaan mennä koomauspötköttelemään, kun tuntui, että eipystyeikykene.

Selkein valokuvamuistikuva on tallentunut varmasti ikuisesti raskausajan muistoihin siltä hetkeltä, kun Joel kokosi mökillä sitä lasten keinu-kiipeilysettiä. Olin ollut aikeissa auttaa; no, sen sijaan pötkötin lamaantuneena Seelan kerrossänkypaikalla ja kuuntelin väliverhon läpi lasten barbileikkejä mökkiolkkarista. Olin hereillä, mutta niin pohjattoman väsymys, että en voinut liikauttaa sormeakaan. Barbileikkien äänet, repliikit ja juonenkäänteet sekoittuivat omiin puoliuni-puolivalve -ajatuksiin.

Se väsymys superpitkine syvine yöunineen vaihtui vähän niin kuin huomaamatta aamuyökukkumisiin. Mitä tämä tällainen on? Aloin heräillä kolmen-neljän aikoihin ihan pirteänä peipposena enkä saanut enää unta. Tämä aamuyön heräily katkesi oikeastaan vasta tänne Sotkamoon tuloon – sijainnin vaihtaminen selvästi katkaisi kukkumisrutiinin. Nyt olen nukkunut kaksi yötä ihanan hyvin.

Pahoinvointi on ollut sellaista aika tasaista öklötystä ja tyhjän yökkäilyä, aika lievää. Sekin oli ”pahimmillaan” (ei siis ollut mitenkään paha) tuossa muutamia viikkoja aiemmin. Öklötykseen auttaa minulla selkeästi tasainen syöminen. Olen ottanut ruokarytmiin pari ylimääräistä välipalaa: toinen ennen lounasta ja toinen ennen illallista. Välipala on joskus voileipä, mutta tavallisimmin hedelmä – hedelmiä tekee mieli edelleen jatkuvasti.

Ainoa selkeä ruokamielihalu tähän asti on ollut ne hedelmät. Appelsiinit, kiivit ja granaattiomena – niitä pitää olla koko ajan kaapissa!

Yhtenä yönä tuli sitten vähän vakavampikin oire – tai potentiaalisesti vakava, joka ei sitten ollutkaan onneksi vakava.

Heräsin eräänä yönä neljältä voimakkaaseen kipuun vasemmassa pohkeessa. Kipu oli suonenvetomaista, mutta se ei meinannut millään mennä ohi, tuli ja meni aaltoillen. Kuuntelin sitä tunnin ja yritin venytellä, hieroa ja ottaa hyvää asentoa sängyssä. Viiden aikoihin yöllä soitin ihan-ihan-varalta -asenteella terveysneuvontaan, ja sieltäpä sanottiinkin, että se pitää ehdottomasti tutkia. Raskauden aikana laskimotukosriski on ilmeisesti jopa 5-10 kertainen (lähde esim. täällä).

Ohje oli lähteä päivystykseen välittömästi, jos se pahenee – tai muussa tapauksessa heti aamukasilta soitto omalle terveysasemalle ja ajanvaraus. No, ei onneksi pahentunut: polttavin kipu hävisi, kun siinä nousin liikkelle, mutta sellainen tasainen jomotus ja polvitaipeeseen säteilevä kipu jäi.

Eli ohjeen mukaisesti varasin sittten ajan ensin terveyskeskuslääkäriltä, joka lähetti käynniltä vielä päivystysultraan. Ultra tehtiin ”poissulkevana”, ja sellainen se sitten onneksi olikin: ei löytynyt mitään hälyttävää. Kuulemma raskaana olevalta nämä tällaiset pitää kuitenkin tutkia, ja hyvä niin. Nyt ainakin tietää, että jos tulee toisen kerran vastaavaa (veikkaan, että se oli ärhäkkä suonenveto), voi olla aika huoletta!

Sain luvan ajaa automatkankin tälle Sotkamoon, pysähdyttiin vaan jaloittelemaan paljon useammin kuin tavallisesti.

Supistelut ovat muuten alkaneet – apua! Ne alkoivat joskus viikolla 8, ja silloin heti alkaessaan olivat aika voimakkaitakin. Mullahan on supistusherkkä kohtu ja sen takia ensimmäinen lapsi syntyi kuusi viikkoa etuajassa ja toinen meinasi syntyä jo ihan superaikaisin – mutta pakkomakuun ansiosta pysyi sitten vatsassa täysiaikaisen rajan yli. Mutta joo ensimmäinen ajatus supistuksista oli, että nytkö se jo alkaa. Apua jos kohtu jotenkin ”alkaa supistella lasta ulos” sieltä jo nyt!

Oon kyllä henkisesti varautunut makaamaan viimeiset kuukaudet, mutta en nyt sentään viikolta 8 asti!

Silloin kasiviikolla supistukset tulivat aina vähänkin rasittaessa, ja mua onkin nyt neuvottu välttämään kaikkea sellaista, mikä supistuksia aiheuttaa. Alussa se tarkoitti vähän kaikkea, nimesin kävelytahtini geriatriakävelyksi.

Mutta nyt supistelutkin ovat vähentyneet ja pystyn toimimaan suht normaalisti – en nyt ihan hippaleikkiin silti lähde. Kun alkaa supistella, hidastan tahtia.

Jännittää tietysti, mihin kunto tämän geriatrialiikkumisen (ja hyvin todennäköisen loppuaikojen makaamisen) myötä romahtaa. Mutta romahti se silloin kakkosraskauden pakkomakuussakin ja mulla on vahva luotto siihen, että siitä taas sitten vähitellen palaudun.

Mun elämän paras aikuiselämän kunto mulla on ollut kahdesti: ensin joskus vähän yli kolmikymppisenä ennen lapsia, ja toisen kerran vähän yli nelikymppisenä ennen koronaa. Näinä ”parhaan kunnon hetkinä” on ollut sellainen olo, että jaksaa mitä vaan, ja rankimmissakin zumbissa teki mieli tehdä biisien välissä tasajalkahyppyjä, että saa vähän rasitusta, haha.

Että tällä logiikalla vähän yli viisikymppisenä tulee sitten varmaan se kolmas kunnon huippukohta, haha! Siinäpä mulle sitten seuraava kuntotavoite!

Tämä yllättävän helppo alkuraskaus saa tietysti myös välillä sellaiset sisäiset negisäänet liikkelle, että ”kai siellä sit on kaikki hyvin”. Varhaisultran jälkeen olen kuitenkin aika hyvin saanut huolet pidettyä poissa.

Sitä ensimmäistä varsinaista ultraa pitää odotella vielä pari viikkoa. Tosi pitkä aika kyllä!

Mutta olen siis vakiinnuttanut tämän nyt ajatusmalleihini niin, että kun kerran syke näkyi, siellä jotain ainakin on ollut. Ja muuta en voi nyt tehdä kuin elellä, olla ja odottaa – ja katsoa sitten parin viikon päästä, että mitä se ultra sanoo. Että ollaanko sieltä alettu kasvamaan vauvaksi asti.

Jos olen oikein ymmärtänyt, tuon ultran ja verikokeiden perusteella tulee sitten jonkinlainen riskiarvio. Näin 44-vuotiaana odottajana tuo tietysti jonkin verran kuumottelee (tosin on kuumottanut aikaisemminkin), mutta päivä kerrallaan eteenpäin mennään ja toivotaan parasta!

Mahdolliselle pojalle on muuten täydellinen nimi (kolme nimeä) jo valmiina! Ja mikä ihaninta: nimi on koko perheen yhdessä keksimä, lapsilla oli keksimisessä se isoin osuus.

Mahdollisen tytön nimi on melkein valmis myös. Kaksi aika varmaa osasta siinä jo on, mutta vielä odotetaan, että iskee se bang-fiilis, mikä tapahtui pojan nimen kanssa. Nimeksi tulee todennäköisesti siis kolme nimeä.

Nimiehdotukset etenkin tytön nimeksi (koska pojan nimi on jo varma) erittäin tervetulleita! 

32

You Might Also Like

  • Hj
    14.6.2021 at 20:43

    Sofia <3

  • Paula
    15.6.2021 at 14:24

    Aaaa en jotenkin nyt yhtään kestä! <3 Luin sun blogia joskus vuosia sitten aktiivisesti, kun vielä vähän varovasti haaveilin omista lapsista (noin about vuonna 2013), ja vielä silloinkin, kun esikoinen oli pieni. Sittemmin olen vieraantunut blogeista, mutta olen silloin tällöin vieraillut katsomassa, mitä "vanhoille tutuille" kuuluu.

    Viime kuukausina päässä on pyörinyt kela siitä, että ehkä sittenkin haluaisin vielä kolmannen lapsen – vaikka olen 41. Pääni keksii perusteluja päivästä riippuen joko puolesta tai vastaan.

    Ja nyt, kun tulin käymään täällä, näenkin ekana, että Puutalobabyn Krista on raskaana yli nelikymppisenä! Tän on nyt pakko olla joku merkki! Onnea ja kaikkea hyvää!

    • krista
      16.6.2021 at 10:08

      Hihii, täällähän sitä vielä tosiaan porskutellaan – ihanaa, kun tulit kuulumisia katselemaan! <3 Ja hei SELVÄ MERKKI! <3 Ai hitsi mulla oli sitä pähkäilyä pitkään, siis VUOSIA. Järjellä päätettiin, että ei, mutta silti jokin ääni hiljaa sisällä koko ajan kyseli, että puuttuuko vielä yksi tästä meidän perheestä. Ja kun tämä meni sitten näin, kaikki loksahti IHAN paikoilleen ja koko perhe haluaa tätä ihan valtavasti! Alussahan tässä vasta ollaaan, ultra ensi viikolla (APUA), mutta parasta toivotaan tietysti! <3
      -
      Pysy ihmeessä jatkossakin taas uudestaan mukana, tai tule ainakin kurkistelemaan <3 Täällä sitä ollaan! :) Kiitos onnitteluista <3

      • Paula
        16.6.2021 at 14:32

        Mä näen kyllä SELVIÄ MERKKEJÄ vähän väliä, raskaana olevia naisia on joka suunnassa ja tämäkin siis vielä :D

        Tuo on just se kela, mikä munkin päässäni pyörii: järki sanoo, että kaksi on juuri sopivasti ja hyvä, mutta sitten on se pieni ääni, joka väittää, että meidän perheestä saattaisi puuttua vielä joku… Loksahduksia odotellessa :D

  • Ellu
    21.6.2021 at 12:44

    Multa meni tämä postaus alunperin jotenkin ohi, mutta innostuin nimipohdinnasta niin, että katselin nimikirjasta S-tyttöjen nimiä. Tässä nämä mun ehdotukset vielä myöhässä: Saana, Saaga, Sandra/Santra, Selina, Soila, Solina, Solja, Stina, Suoma, Sylvia.

  • 1 2