Oodi nelikymppisille odottajille

Näin ei pitänyt käydä – vai pitikö sittenkin? Vuodet ovat vierineet niin, että mielipiteetkin ovat moneen kertaan muuttuneet. Mutta tässä sitä ollaan.

Me yli nelikymppiset odottajat tässä vatsat pullollaan muutakin kuin pelkkää pastaa. Me yli nelikymppiset odottajat tässä vielä kerran (tai jotkut ensimmäisen kerran) pötköttämässä ultraajan pöydällä, kuuntelemassa dopplerinviuhunnan läpi kuuluvaa sydämen sykettä ja kierrätysryhmässä ostamassa imetysrintsikoita.

Tässä me ollaan.

Joo, joo. Me tiedetään riskit. Ei tarvitse maalailla niitä enää meidän silmiemme eteen. Me todellakin tiedetään. Me ollaan kuultu se satajayksi kertaa jostain parikymmpisestä asti. Ensimmäistä kertaa ehkä jo yhdeksännen luokan ihmisen biologiassa 90-luvulla. Kyllä, me oltiin 90-luvulla jo yläasteella.

Me on luettu niin monet artikkelit siitä, miten kolmivitosen (viimeistään!) naisen hedelmällisyys romahtaa. Me ollaan eletty läpi ne kaikki lapsentekoiän paineet: milloin liian nuori, milloin liian vanha, ne ”sopivat vuodet” ovat olleet yllättävän lyhyet. Viuhuneet meiltä jo kauas taakse. Me on koettu ne paineet vuosi vuodelta, tunnettu ne sisällämme, pyöritelty mielessämme yön pimeinä tunteina, keskusteltu puolison kanssa, pähkäilty itseksemme. Päättäneet, muuttaneet mieltämme ja päättäneet uudestaan.  Kenties juuri niiden paineiden takia me ollaan lykätty päätöksiämme entistäkin pidemmälle.

Koska eihän enää voi. Vai voiko? No ei voi. Vai voiko?

Jos mietin vielä vuoden, että voinko, niin sitten en ainakaan voi. Vai voinko?

Uskallanko? Enkö? Mitä jos petyn? Mitä jos en edes yritä siksi, että en pettyisi? Mitä jos haluan ja yritän ja en saa ja petyn? Mitä jos saisin, jos yrittäisin, mutta koska en yrittäisi, en saisi koskaan tietää, että saisinko?

Vatsat pullistuen me luetaan netistä hedelmällisyyslääkäreiden kommentteja siitä, mitä kummajaisia erikoisuuksia me oikein ollaan. Miten harvinaista se on. Silti me kasvavine vatsoinemme emme välttämättä tunne itseämme kummallisiksi tai edes kovin harvinaisiksi. Onnekkaiksi, toki.

Me ollaan myös kuultu tai luettu nettikeskusteluista ne kaikki kommentit mummöäideistä ja kauhistelut siitä, miten lapsi muuttaa pois kotoa vasta vanhemman eläkeiässä. Me ei tunnisteta niistä kauhisteluista itseämme. Koska mehän toivomme vauvaa. Emme sitä, että se muuttaisi kotoa pois.

Kun me katsomme peiliin, sieltä ei katso mummoäiti vaan ihan vaan tavallinen, minunikäinen minä. Minä-äiti sellaisena kuin olen. Voinko muka olla liian vanha, jos kroppa kerran vielä sen mahdollisuuden antaa?

Me yli nelikymppiset odottajat ollaan totuttu lisäämään puheisiimme disclaimerit.

Kun me puhumme raskaudestamme, me lisäämme väkisinkin perään ”jos kaikki hyvin menee, kun tässä iässä on nämä riskit”.

Kun me iloitsemme raskaaksi tulemisesta, muistutamme nopeasti perään, että ”silti ei tietysti tähän ikään asti kannata venyttää”.

Iloitsemme ja pelkäämme. Iloitsemme ja disclaimeroimme.

Iloitsemme kasvavasta vatsasta ja kuitenkin tunnemme itsemme jotenkin ”vähän kummallisiksi odottajiksi”. Emmekä edes omissa silmissämme; itsellemme olemme tietysti ihan normaaleja. Vaan nimenomaan muiden silmissä niinä hetkinä, kun keskusteluun nousee ikä tai neuvolakorttiin kirjataan odottajan syntymävuosi.

Ja sitten toisaalta.

Esimerkiksi itse ammattilaisia neuvolassa ja ultrissa kohdatessani olenkin (yllätyksekseni) ollut ihan tavallinen odottaja. Kun itse pakonomaisesti heitän mukaan kaikkiin neuvola- lääkäri- ja tutkimuskeskusteluihin sivulauseen ”kun olenhan tässä jo 44-vuotias”, ei vastapuolen pokerinaama värähdäkään. Olen miettinyt: ovatko he kaikki vaan niin harjaantuneita ammattilaisia, että ajatukset eivät näy kasvoilta – vai onko se oikeasti niin, että 70-luvun puolelle sijoittuva odottajan syntymävuosi ei paljon hetkauta?

Mutta niinpä vaan ei kirjaudu (Helsingissä) ikäperusteisia rasteja ”riskiraskaus”-ruutuihin eikä rapsahtele postiluukkuihin kutsuja lisätutkimuksiin, vaikka kuinka itse haluaisi.

Ollaankohan me sittenkin ihan tavallisia odottajia?

Kuinka moni yli nelikymppinen ei odota siksi lasta, että ei enää edes yritä? Joko ei halua – tai sitten voisi vaikka halutakin, mutta on sisäistänyt sen mantran, että ei tässä iässä enää voi.

Omat Instan priva-keskusteluni ovat kuitenkin meitä yli nelikymppisiä odottajia pullollaan. Kirjaimellisesti, vatsat pullollaan! Niin moni on itsekseen pähkäillyt olevansa ”ainoa harvinainen tänikäinen”. Voi tietäisittepä! Haluaisin yhdistää teidät kaikki toistenne puheille! Joko kaikki tämän maan yli nelikymppiset odottajat keskustelevat mun kanssa Instassa – tai vaihtoehtoisesti meitä on paljon enemmän kuin me luullaan.

On myös yli nelikymppisiä yrittäjiä. Jaan heidän kanssaan tuntemuksia surusta, jos kaikki ei aina menekään niin kuin toivoisi. Odotan ovulaatiota, toivotan hyviä tärppejä. Saan kuvia tuoreeltaan plussatuista pissatikuista ja liikutun kyyneliin melkein niin kuin se tikku olisi omani.

Meitä on olemassa. Eikä me olla omituisia! Ihan tavallisia naisia ympäri Suomen.

Jokin meissä saa tai on saanut vielä yrittämään. Vielä yhden kerran, tai ihan sen ensimmäisen kerran.

Ja tässä sitä ollaan. Kroppa on antanut sen toivon meille vielä kerran.

Tässä sitä siis ollaan epävarmuuksinemme ja pelkoinemme, silti myös onnentunteinemme ja ihanasti kasvavine vatsoinemme.

Me ihan tavalliset yli nelikymppiset odottajat.

137

You Might Also Like

  • M-E
    26.1.2022 at 16:52

    Olipa hyvä teksti ❤️

    • krista
      26.1.2022 at 16:53

      Oi, kiitos <3

  • jerttis
    26.1.2022 at 17:31

    Hyvä teksti, ainoastaan häiritsemään jäi tuo finglish, josta olet vielä tehnyt verbin: ”disclaimeroimme” :D
    Aaa, silmät valuu verta ja pää hajoaa, mutta enpä mäkään sille tähän hätään suomennosta keksi. :D Ei kielipoliisi mutta..

    • krista
      26.1.2022 at 17:45

      Hahaa, sori, se on itsekeksitty uudissana ihan tarkoituksella :D Sitä vaan makustelin itse useampaan kertaan, että onko se disclaimeröidä vai disclaimeroida :D

      Suomeksi se menisi jotenkin niin, että kirjoittaa monenlaisia selityksiä – mutta mun mielestä disclaimer (suomeksi ehkä vastuuvapautus?) on just se oikea sana kuvaamaan sitä ilmiötä, että etenkin somessa pitää antaa kootut selitykset, kun jotain sanoo. Se tarvitsee myös verbin, joten keksin sellaisen :D

  • Sini
    26.1.2022 at 17:32

    En ole nelikymppinen, enkä edes odottaja. Mutta olipa niin kauniisti ja hyvin kirjoitettu. Ihan liikutuin ja vähän myös samaistuin. Oma ikä alkaa 2:sella vielä noin 2kk. Mutta juuri luin Hesarin artikkelin siitä kuinka ne lapset ois pitänyt tehdä 20-25 vuotiaana. Kuinka se hedelmällisyys laskee jo siitä eteenpäin joka kuukausi, kuinka ne mahdollisuudet pienenee koko ajan. Onhan se varmaan ihan faktaa mutta myös ahdistavaa, itse en tosiaankaan ollut valmis ajattelemaan lasten hankintaa vielä 20 vuotiaana.

    • krista
      26.1.2022 at 17:49

      Kiitos! <3 Ja oliko se Hesari! Mä luin ehkä kans jotain tuollaista, vai luinkohan vaan otsikon ja jutun alun - mutta joka tapauksessa ajattelin jotenkin, että JUST JOO enää ei riitä edes se "yli 35 hedelmällisyys romahtaa" vaan nyt pitää alkaa kuumottelemaan 20-25 vuotiaana. Ja TIETYSTI pitäisi olla myös siinä vaiheessa valmistunut, vakityössä ja parisuhteessa vakiintunut siihen mennessä, jep jep toki toki, ei miiiiiitään paineita. (mäkin siis tapasin Joelin vasta, kun olin 31v - enkä halua ajatella, millaisten tyyppien kanssa olisin lapseni ikävälillä 20-25v tehnyt...)

  • Amaalia
    26.1.2022 at 17:33

    Ihana teksti! Tosin sinänsä en voi samaistua, että 35-vuotiaana odottajana olin jo diagnoosilla ”geriatrinen raskaus” ja ikä mainittiin kyllä joka paikassa :D. Se oli myös syynä erilaisiin vaivoihin, mitä aiemmissa raskauksissa ei ollut (esim. supistelut)

    • krista
      26.1.2022 at 17:54

      Apua, geriatrinen raskaus, mitä ihmettä :D Mä en ollut tuollaista (ONNEKSI) kuullutkaan, en ole varma, oliko mun aivot valmiita tälle :D Mä en siis ”pääse” riskiraskaudeksi (eli esimerkiksi olisi saanut NIPTin kunnalliselta) edes nätisti pyytämälläkään :D Ja jos en nyt ihan väärin katsonut, yhteenkään neuvolakäyntimerkintään ei ole edes siihen kuvailuosaan mainittu mun ikää (vaikka olen sitä kyllä itse toitottanut, haha) tai mitään siihen liittyvää. Pelkästään siinä yhdistelmäseulan laskukaavassa se ikä on ollut siellä sisällä, mutta sieltä tuli siis (kop kop puuta) ihan miniminiminimaaliset riskiluvut. Kuntakohtaisia eroja ehkä? Geriatrinen raskaus, voi apua :D Mun ekat raskaudetkin siis on olleet geriatrisia raskauksia, sain esikoisen 35-vuotiaana ja nuoremman lapsen 37-vuotiaana. Mun pitäisi mennä johonkin vanhainkotiin jo tästä varmaan :D

  • Suhina
    26.1.2022 at 18:24

    Äitini oli niin vanha saadessaan minut, että siirtyi eläkkeelle kun olin yläasteella. Ja voi sitä ilon määrää. :) Olen nuorin sisaruksistani ja aina joutunut hieman ”taistelemaan” äitini ajasta ja huomiosta. Kun omat siskot alkoivat jo olemaan poismuuttoiässä kun äitini jäi kotiin, syntyi välillemme yhteys mikä on säilynyt tähän päivään asti. <3 Se oli varsinkin siinä herkässä iässä kultaakin arvokkaampaa. Siinä taas yksi plussa vanhemmalla iällä lapsen saamiseen. <3

    • krista
      26.1.2022 at 18:31

      Oi, miten ihana kuulla <3 <3 <3 Tuota en tullut muuten ajatelleeksikaan, että tosiaan kun meilläkin tulee esikoisen ja kuopuksen ikäeroksi 10 vuotta - eli kun isommat sitten joskus (niisk) muuttaa omilleen, tämä nuorin saa vielä moneksi vuodeksi vanhemmat ihan kokonaan (kotioloissa) itselleen <3

  • Vyyhti
    26.1.2022 at 18:39

    Lääketieteellinen näkökulma lapsen hyvinvointiin on vain yksi näkökulma muiden joukossa. Äidin korkeampi ikä tuo lapselle myös useita etuja kuten enemmän elämänkokemusta ja usein myös vakaamman elämäntilanteen ja paremmat resurssit ym. Lapsi voi toki olla vaikeampi saada alulle ja raskaudessa voi olla jonkin verran enemmän riskejä, mutta nelikymppiselle äidille syntyneellä lapsella on kyllä keskimäärin oikein hyvät lähtökohdat elämään. Onnea odotukseen!

    • krista
      26.1.2022 at 19:15

      Totta! Ja siis tietysti lääketieteellinen puoli on keskeistä siinä mielessä, että on valtava inhimillinen tragedia, jos lapsi jää nimenomaan iän takia kokonaan saamatta. Ja ymmärrän erinomaisen hyvin, miksi hedelmällisyyslääkärit (jotka esimerkiksi lehtijutuissa – tietysti – aina kommentoi) tätä korostavat, sillä se on sitä heidän erityisosaamistaan ja he näkevät juuri heitä, jotka tämän asian kanssa kamppailevat. MUTTA tosiaan tuo lääketieteellinen puoli on vain yksi puoli näitä perheenperustamis- ja lapsilukuasioita. Esimerkiksi ihan näin peiliin katsomalla itselleni tämä on ylivoimaisesti parempi ikä kuin 20 vuotta sitten: just vakiintunut elämä ja parisuhde, ennen kaikkea OMA TOIVE lapsesta – silloin 20 vuotta sitten sitä ei todellakaan ollut. Joten MINULLE 44 on huomattavasti parempi ikä odottaa vauvaa (kop kop puuta, jos vaan tässä kaikki hyvin menee) kuin 24 olisi ollut. Ja jollain toisella elämäntilanteet voi olla ihan päinvastoin. Tuossa just Instan puolella juteltiin, että jos ajatellaan, että naisen hedelmällinen ikä olisi teoreettisesti murrosiästä vaihdevuosiin, niin aika laaja skaala elämää on siinä välissä.

  • Heli
    26.1.2022 at 19:51

    Kauniisti kirjoitettu. Hienoa, että nosta esille tämän positiivisen puolen vanhemmista odottajista. Minulla, yli nelikymppisellä on nyt viikon ikäinen vauva kainalossa, vanhempia lapsia on kolme. Tuntuu siltä, että asiat ja lasten saannit ovat menneet juuri niin kuin pitikin ja päällimmäisenä on mielessä valtava kiitollisuus siitä, että vielä saan olla juuri tämän lapsen äiti, minunikäinen minä. Tuo oli hyvä kommentti, siis että itselle oma ikä on vaan oma ikä. Ja eikö se mene myös niin, että lapsethan ne pitää liikkeessä ja uteliaana, tässä saa vielä kuusikymppisenä kuunnella lasten jorinoita ihan kotona.

    • krista
      26.1.2022 at 20:53

      Oi, onnea ihan valtavasti uudesta vauvasta <3 Niin ihana kuulla just tuollaista: että tosiaan pystyy kokemaan, että kaikki on mennyt just niin kuin pitää. Tuo on myös oma "tavoitteeni" (tosin tavoite on väärä sana tässä), mutta siis toivon, että itse koen myös näin - ja jotenkin myös uskon, että näin se juuri menee <3 <3 <3
      -
      Hih ja mun mielestä myös on vaan kiva ajatus, että kun mä oon kuusikymppinen, kotona on vielä lapsi :) Tiedän, että moni haaveilee ajasta, jolloin lapset on muuttaneet pois kotoa ja on taas "vapaa". Mulla varmaan oli sitä vapautta puolestaan niin pitkään ennen lapsia (tosiaan sain esikoisenkin vasta 35-vuotiaana), että en sitä nyt millään tavalla ikävöi - enemmänkin nautin tästä ajasta lasten kanssa. Ja halusin siihen vielä jatkoajan :D Ja siihen "vapauteen" puolestaan riittää vaikka puolison kanssa kahdenkeskeiset vuorokaudet. Niitä ei toki vauvan tultua ihan heti ole luvassa, mutta siitäkin on jo kokemus - että se on niin ohimenevä aika se vauva-aika, kohta lapsi on jo isompi ja hups vaan on taas sellaisessa elämänvaiheessa, että sitä kahdenkeskeiselämää onkin sitten taas mahdollista saada <3 Eli kaikki hyvin, juuri niin kuin kuuluukin <3

      • Eepu
        27.1.2022 at 12:00

        Siskoni sai muutama vuosi sitten ”iltatähden”, jolla 3 vanhempaa sisarusta. Nyt kun nuorin on 4 ja vanhimmat sisarukset 14 ja 15, niin kätevästi sitä pääsee lähtemään itsekseen kauppaan, vanhemmat käymään vaikka syömässä yms.. Ja vaikka oltaisiin vain ihan kotona, niin isommat osaavat pistää nuorimman vaikka nukkumaan, jos vanhemmat käyvät rauhassa saunassa yms. Sisaruksilla on isosta ikäerosta huolimatta lämmin suhde ja murroiän kuohujakin tuntuu pikkusisarus tasoittavan.
        Teilläkin tällainen mahdollisuus kätevästi muutaman vuoden kuluttua :)

        • krista
          27.1.2022 at 13:39

          Oi, kiva kuulla! Ja hei hyvä pointti myös tuo murrosiän kuohujen mahdollinen tasoittaminen – ikäerosta voisinkin muuten kirjoitella joskus erikseen. Oon itse myös ajatellut, että kenties pikkusisarus myös pidentää leikin aikaa ja ikään kuin mielikuvitusrikkauden ylläpitämistä vanhemmilla sisaruksilla <3 Ainakin näin toivon, leikki ja erityisesti mielikuvitusleikki on niin hurjan tärkeää!

  • Lilli
    26.1.2022 at 21:02

    Pakko kommentoida tähän, että oma äitini sai kuopuksensa 44-vuotiaana ja juoksi siitä 1.5v päästä maratonin. Että se niistä mummoäideistä.

    • krista
      27.1.2022 at 13:40

      Haa! Mä en ole ”maratonhenkinen” ollenkaan harrastussuuntautumisina, mutta tuli heti sellainen olo, että MÄ KANS HITSI VIE :D Ehkä mä voisin vaihtaa tuon johonkin zumbamaratoniin :) Mutta todellakin aion vielä tulla hyvään kuntoon tämän(kin) raskauden jälkeen!

  • Pikkulintu
    26.1.2022 at 21:04

    Mä ajattelen niin, että ensimmäistä/ensimmäisiä ei kannata suunnitellusti jättää neljäkympin puolelle (sitten eri luku on, ettei elämäntilannetta ym aina voi suunnitella), mutta ei neljänkympin jälkeen kannata olla yrittämättä ja toivomatta. <3

    Pohjautuu ehkä omaan kokemukseen. Mä olen 35v ja näyttää siltä ettei kolmatta lasta enää meille tule – aika meni jo. Olen loputtoman kiitollinen, että saimme kaksi jo kun olin 25v ja 27v.

    • krista
      27.1.2022 at 15:42

      Joo, ihan hyvin ajateltu – ja tietysti tosiaan se ”suunnitellusti” se olennainen sana, sillä useinhan nämä liittyvät myös elämänvaiheisiin, ei vaikka ole kumppania aikaisemmin tai jotain muuta. Ja tuo oli ihanasti sanottu, että neljänkympin jälkeen ei kannata olla yrittämättä ja toivomatta <3
      -
      Niin ihanaa, että saitte <3 Tällaiset pohdinnat laittaa kyllä vielä entistä enemmänkin arvostamaan sitä, että mekin on tosiaan jo kaksi ihanaa saatu <3

  • Kata
    27.1.2022 at 09:15

    Ihana teksti – ja ihania kuvia! Sä tosiaan hehkut.

    • krista
      27.1.2022 at 15:42

      Oi, kiitos! <3 Nyt onkin toisaan sellainen hyvävointinen kohta raskautta, toivottavasti tämä vaihe kestää mahdollisimman pitkään <3

  • Cara
    27.1.2022 at 12:41

    Minulla on omasta suvustani parikin sukututkimusta eri haaroista, ja ne ulottuvat jopa 1600-luvulle saakka. Niitä kun plaraa, huomaa, että lasten saaminen kypsemmällä iällä ei varsinkaan vähävaraisempien keskuudessa ole todellakaan ollut harvinaista. Suomi on näet pitkään ollut ns. länsimaisen avioliittomallin maa, mikä tarkoittaa sitä, että ennen naimisiinmenoa oli pakko kerätä edes jotain omaisuutta, omat myötäjäiset. Esimerkiksi isoisäni isoäiti meni 23-vuotiaana kihloihin ja neljän vuoden päästä oli varaa mennä naimisiin. Hän sai esikoisen 28-vuotiaana ja sen jälkeen syntyi vielä seitsemän lasta, joista nuorimmat hänen ollessaan 42- ja 45-vuotias. Hänen sisarensa taas solmi avioliiton vasta 39-vuotiaana ja sai neljä lasta ehdittyään täyttää 40, viimeisimmän samana vuonna, kun täytti 46. Isoisäni vanhemmatkin saivat lapsensa vasta reilusti yli kolmekymppisinä (isoisoäidilleni tosin oli kuulemma ihan kunnanlääkäri käynyt ihmettelemässä niin vanhaa ensisynnyttäjää). Alle 25-vuotiaita ensisynnyttäjiä ei suvustani näyttänyt löytyvän kuin pari, hyvin usein oltiin lähellä kolmeakymppiä ja jopa sen yli. Toivoisinkin, että synnyttäjien iän kauhistelun sijaan luotaisiin sellainen ilmapiiri, että keskityttäisiin enemmän ihmisten lapsitoiveiden tukemiseen erityisesti hylkäämällä se tuomitseminen. Jokaisella on omat syynsä toivoa lasta ja jokainen tekee itse sen valinnan, että sitä lasta juuri siinä tietyssä vaiheessa yrittää tai ei yritä. Elämä ei aina mene toiveiden tai suunnitelmien mukaan, ja luomalla jonkinlainen vaatimusstandardi sille, koska niitä lapsia pitäisi saada, ei tuo maailmaan yhtään lasta lisää.

    • krista
      27.1.2022 at 15:44

      Apua, miten hyvä kommentti – KIITOS tästä! <3 Tosi kiinnostavaa nuo teidän sukuvutkimuksen iät, ja tosiaan ei edes "vähän yli neljänkympin" vaan ihan tuollaista 45 ja 46 vuotta, ja jo tosiaan sukupolvia sitten! Eikös hedelmällinen ikäkin ole sen jälkeen jopa venynyt...?
      -
      Ja täysi allekirjoitus myös kaikelle, mitä tuossa lopussa sanot, olet niii-iiiin oikeassa ja toivon just samaa <3

    • Reetta
      28.1.2022 at 09:17

      Samaa olin tulossa kommentoimaan. Äitini puolen suvussa on lähes kaikki naiset (1900-luvun alkupuolelta taaksepäin) saaneet viimeiset lapsensa noin 43-45-vuotiaana.

    • Tilia
      28.1.2022 at 11:37

      Meidän suvussakin on saatu ihan yleisesti lapsia yli 40-vuotiaana – jos äiti on ollut vielä hengissä – mutta on kyllä aloitettu myös parikymppisenä. Talollisten talojen emännät ovat saaneet lapsia noin 20 vuoden ajan, suunnilleen parin vuoden välein. Osa vanhoille äideille syntyvistä lapsista on kyllä nykyään myös ns. vahinkoraskauksia, kaikki eivät ole kovasti suunniteltuja ja yritettyjä. Tätä voi olla vielä vaikeampi myöntää, että nelikymppisenä tuli raskaaksi ihan vahingossa. Hedelmällisyyden laskusta toitottaminen joka puolella voi myös johtaa siihen, ettei ajatella ehkäisyä enää niin tosissaan tarvittavan. Myös yllättävän monet niistä, jotka eivät edes hoksaa olevansa raskaana ennen kuin raskaus on jo pitkällä, ovat teinityttöjen sijasta niitä, joilla on jo omia lapsia ja kokemuksia raskaudesta.

      • Cara
        31.1.2022 at 13:36

        Se on totta, että jos on ollut varallisuutta tai kuulunut ns. ylempään luokkaan, on lapset Suomessakin saatu aikaisemmin. Omassa suvussani on oltu lähinnä köyhiä ja maattomia, ja se on vaikuttanut voimakkaasti siihen, että kihlaukset ovat olleet jopa vuosien pituisia ja lapset on saatu siksi vanhempana. Toisaalta noin sata vuotta sitten suvussamme alkoi näkyä se ilmiö, mistä puhutaan tänään paljon: naiset alkoivat kouluttautua ja toimivat jopa työelämässä kodin ulkopuolella esim. pankissa, puhelinlaitoksella, opettajina jne. ja lykkäsivät avioitumistaan.

  • Anni
    30.1.2022 at 09:34

    Hieno kirjoitus ja hehkuvat kuvat!

    Luen tässä päivän Turun Sanomia ja lehdessä on iso juttu ”Ikäsynnyttäjät hämärtävät kuvaa hedelmällisyydestä”. Jutussa kerrotaan, että yli 45-vuotiaille syntyi Suomessa vuonna 2020 150 lasta. 40-45-vuotiaille olettaisin syntyvän vielä aika paljon enemmän lapsia vuosittain.

    Myös minun suvussa yli 40-vuotiaana lapsen saaneita on paljon, mm. toinen isoäideistäni ja isoisoäideistä 3/4. Kaikki heistä ovat saaneet lapsia jo alle 30-vuotiaina, mutta perheet olivat suuria, osa lapsista on kuollut pieninä ja kaksi on leskeksi jäätyään avioitunut toisen kerran.

    • krista
      1.2.2022 at 09:06

      Kiitos! <3
      -
      Ja apua, "ikäsynnyttäjät" :D Onkohan tuo nyt juurikaan parempi kuin se geriatrinen synnyttäjä - seuraavaksi ehkä harmaapantterisynnyttäjät, tai kenties seniorisynnyttäjät :D
      -
      En harmi kyllä löytänyt tuota juttua tuolta sivulta enkä googlella, oisko ollut vaan lukijoille...? Saa linkata, jos löydätte! Mutta joo, mä oon kans lukenut (haha olen aihetta aika paljon googlannut) noista luvuista, ja yllättävänkin pieni on tuo yli 45-vuotiaille syntyvien määrä. Mä itse ehdin täyttää 45 vuotta ennen vauvan syntymää, jos kaikki hyvin menee, eli olisin kai nipin napin vielä tuossa alemmasa haarukassa.
      -
      Sen sijaan se, mitä google löytää, on iso määrä juttuja just tuolla näkökulmalla, että "tunnettujen henkilöiden raskaudet hämärryttävät totutta, todellisuudessa naisen hedelmällisyys romahtaa" :D Se oli just nyt iltapäivälehdissä taas Kiurun ja muiden yli nelikymppisten raskauksien jälkeen, ja esim täällä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/26/moni-heraa-lapsitoiveeseen-liian-myohaan-35-vuotta-on-naisen-hedelmallisyyden Toivottavasti Turun Sanomilla oli vähän jotain muutakin annettavaa kuin tämä kulunut näkökulma (sillä näkökulmalla kirjoitettuja juttuja löytyy ainakin kymmenen vuoden ajalta), siksi olisikin kiinnostavaa lukea se, että olisiko sinne kenties tuotu jotain muutakin kuin sitä samaa!

  • Maria
    30.1.2022 at 19:26

    Ihana blogi ja äitiyden hehku kuvissa! <3 Kiitos kirjoituksista! Ne ovat tuoneet lohtua ja iloa minulle km:n viikko sitten kokeneena rv 12 ja toiveissa kolmas. Muutaman kuukauden päästä tulee 40 mittariin, niin olet oikein inspiroiva siinäkin mielessä. Hyvää odotusta!

    • krista
      1.2.2022 at 09:10

      Olen tosi pahoillani, voimia teidän suruun <3
      -
      Olet ehkä blogista lukenutkin, meillähän oli siis myös viime keväänä myös keskenmeno. Syksyllä onnistui sitten uusi raskaus ja nyt kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin <3 Toivon ihan valtavasti teille voimia tästä menetyksestä selviämiseen ja että teilläkin on sitten onnistunut odotus vielä edessä <3 <3 <3
      -
      Ja kiitos! <3

  • LauraMaria
    31.1.2022 at 21:39

    Tää kirjoitus kolahti! Itselläni nyt on ikää 33 vuotta, eli en mene yli 40-vuotiaisiin odottajiin tai lasta toivoviin, mutta haluan vielä lapsen, ei siis vielä lapsia mulla. Tunnen monesti sitä, että oon jo ns. liian vanha lapsen hankintaan. Että tosiaan parhaat vuodet meni jo, ja munasolut on kuihtumassa kovaa vauhtia totaalisesti. Tää kirjoitus toi mulle sellaista hyvää mieltä, että kyllä mulla on vielä aikaa.. :) <3
    Niin ja tästä tekstistä seurasi uni, missä ensin olin silleen, että mennyt jo parhaat vuodet ohi, sitten unen lopussa olin silleen, että no, jos Krista Kiuru tulee raskaaksi 47-vuotiaana, niin on mulla vielä yli kymmenen vuotta aikaa tässä. Silleen lohduttava, toiveikas sävy siinä unessa.. :)

    • krista
      1.2.2022 at 09:21

      Mä myös mietin siinä vähän yli kolmekymppisenä tuollaisia! Ja mietin siis myös sitä, että siinä vaiheessa en tuntunut edes haluavan lapsia – että luotanko siihen tunteeseen, että en halua, vai kadunko sitten jälkeenpäin, jos muutankin mieltäni enkä sitten enää saakaan. Muutinkin sitten mieltä myöhemmin, osin siksi koska Joel halusi ja mä vähän ”menin mukana” sen asian kanssa – onneksi <3
      -
      Pakko kertoa mun yhdestä senajan unesta kans, kun säkin kerrot unesta! Oon kyllä kertonut tän aikaisemminkin :D Mutta mä näin sellaista unta, että olin bussissa, ja mulla oli sylissä iso määrä ilmapalloja, ja hirveä paniikki, kun ne uhkasivat tyhjentyä, osa oli jo ihan lässähtänyt. Sellainen oikein painajaishätä. Vieressä oli nainen, jolla oli syli täynnä lapsia. Se sanoi mulle, että "meillä on miehen kanssa vähän kiihkeää". Ei tarvitse olla kovin kummoinen unitulkitsija, että tuosta unesta saa tulkinnan :D
      -
      Mä tosiaan vasta 31-vuotiana tapasin Joelin. Taisin olla 34, kun vasta muutettiin yhteen ja sitten just ehdin täyttää 35 ennen esikoisen syntymää, toinen lapsi tuli 37 vuotiaana ja nyt kolmas toivottavasti 45-vuotiaana <3 Eli paljon "ehdin", vaikka noin myöhään aloitin ja alun perin en edes tiennyt, että haluanko! Olen tietysti ollut tosi onnekas, että kaikki meni näin. Jokainen ihminen meistä tietysti on erilainen, mutta uskon, että sulla on vielä hyvin aikaa <3

  • Lia
    1.2.2022 at 15:13

    Kiitos. Kun on yli 4-kymppinen ja on onnistunut synnyttämään tähän mennessä pelkästään kuolleita lapsen alkuja, tämä kirjoitus tuo hiukan lohdutusta. Ehkä mekin ehditään vielä.

  • Vauva
    2.2.2022 at 17:15

    Itse sain kolmekymppisenä esikoiseni. Välissä vaihtui mies ja hänen kanssaan saimme viime vuonna vauvan ja täytin 40v. Ja voi apua, mikä vauvakuume päällä nyt. Jos vielä yhden vauvan saisi… uskaltaisiko? Johtuuko tämä vain hormoneista? Jos saan tällä iällä terveen vauvan, onko jo liikaa toivoa toista? Jaksammeko kahden pienen kanssa jos kaikki edelleen menisi niin hyvin että vauvan saisimme? No, aika näyttää kuinka käy.