Vielä yksi syysretki akuutisti tarvittiin.
Olimme fiilistelleet metsäretkillä – oi niitä kiitos useampi meidän perheen syyslomaan! Ja niitäpä sitten tehtiinkin: käytiin Sotkamossa Hiukassa meidän vakkarikävelyreiteillä, ja Helsingissä reippailtiin ensimmäistä kertaa Vuosaarenhuipulle.
Mitäs sitten? Ehkä Hanikka, siellä ei ole käyty pitkään aikaan! Hallainvuori on ihana, mutta ohi ajaessa katseltiin, että sen alueen puut jo ehkä tiputtaneet lehtensä. Seurasaari? Ehkä tämä, tuo tai se?
”Nyt kyllä pitäisi alkaa ihan pitää kirjaa kaikista potentiaalisista kohteista, niin sitten voisi vaan siitä aina poimia jonkun”, Joel pohti.
Sitten suunnitellun retkipäivän aamuna osa heräsi kurkkukipuisena kurjaan oloon. Joopa joopa joopa joo. Siirretäänpä sitten.
Viimeinen syyslomapäivä käynnistyi siis antikliimaksisesti Lidlissä käynnillä (no hei viiden euron alekupongin viimeinen päivä!), halvan sähkön pyykkipäivällä sekä pieneksijääneiden talvikenkien myyntiinlaittamisella. Lomariemua kerrakseen. Kunnes…
No hei onhan siellä tosi kiva ilma kuitenkin! Tässä on vielä minihetki ennen taaperon päiväunia – josko ihan vähän käväistäisiin ulkoilemassa sillä kokoonpanolla, joka sattui silloin kotona olemaan.
Osa porukasta oli jo ulkona, kun minä totesin: No hei otetaan nyt sitten pienet nopeat eväätkin! Voileivät, vesipullot ja mulle kahvia termariin.
Niinpä lähdetiin randomisti käväisemään. Mitä jos tästä sitten vaikka tuonne, meneeköhän tuosta kävelypolk… polk… polk… Omg, katsokaa tuonne!
Ja kyllä: aivan tutusta mutta aiemmin näkymättömästä paikasta avautui täydellinen syysnäkymä. Paikasta, jonka ohi ajan lähes päivittäin lapsia harrastuskuskaamassa mutta joka ei näy tielle. Täydellisen keltainen vaahteranlehtimatto, viimeiset lehdet leijailemassa läpi aurinkoisen syystaivaan. Pienenpieni porrastuskin eväiden syömiselle, kuin katsomo. Ja kruununa vielä aita kosken puolella: tässähän voi pieninkin kirmailla vapaasti lehtiriemuissaan ilman pelkoa patoon plompsahtamisesta.
Lehtiä kasattiin, niihin hypittiin.
Lehtiin kaivauduttiin, syvältä kasan uumenista kuuluu kolmevuotiaan: ”Vielä! Vielä! Vielä!”
Henkäiltiin, että vau miten täydellistä. Ei hitsi miten täydellistä. Apua miten täydellistä. Miten me päädyttiin just tähän. Täydellistä.
Syötiin eväät ja huokailtiin lisää. Pieni syksyinen syysparatiisipläntti maantien kyljessä tarjosi meille juuri sen, mitä siihen hetkeen kaivattiin. Enempää ei tarvittu, kaikki tarvittava oli just siinä.
Ja siis sehän oli ihan täydellinen syysretki! Aivan veti vertoja jollekin pitkään suunnitellulle isolle ja systemaattiselle isommalle syyspäiväoperaatiolle.
Olin muuten tehnyt lähtiessä itse kahvini (tavallisesti Joel tekee sen) ja ähissyt, että hitsi että tuli taas pahaa. Mutta mitä ihmettä! Termarin kautta nautittuna meidän pienessä syyspläntissä se kahvi olikin maagisesti ihanan herkullisen hyvää. Join kaiken!
Tapauksen opetus: pieni riittää, pieni on ihan hyvä.
Tuli myös pestyksi halvat pyykit, myytyä kengät ja käytettyä Lidlin viiden euron alekuponki. Kaikki, mitä ihminen lomanpäätössunnuntailtaan tarvitsee.
No Comments