Vanha aihe? Se #metoo-hommahan meni jo?
Kaikki seksuaalinen ahdistelu valtakunnasta kitketty; siirrytäänpä seuraaviin aiheisiin…?
Mahtava ja rohkea ystäväni Paula turhautui #metoo-statuspäivityksiä seuraanneeseen hiljaisuuteen. Hän kirjoitteli Ruotsissa asuvan ystävänsä kanssa; siellä keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta käynnistyi aktiivisena, kun taas Suomessa monessa julkisessa keskustelussa päädyttiin joihinkin ihan absurdeihin ”no nytkö ei saa enää flirttaillakaan” -aihepiireihin.
Viime viikon keskiviikkona työpäivänsä päätteeksi Paula spontaanisti päätti perustaa Facebookiin ryhmän nimeltään ”Perustetaanko #metoo-fbryhmä Suomeen”. Aika moni oli sitä mieltä, että perustetaan. Kahden tunnin aikana ryhmään ilmestyi sata entuudestaan toisilleen tuntematonta naista valmiina toimimaan.
Ja pian sen jälkeen uusi ryhmä avautui: syntyi siis suljettu #memyös -ryhmä naisille ja muunsukupuolisille. Ryhmässä voi jakaa omia kokemuksiaan seksuaalisesta ahdistelusta, joko omalla nimellään tai anonyymisti ylläpitäjien välityksellä.
Tarinoita tulvii ryhmään. Tuttuja tarinoita kourinnasta, nimittelystä, itsensäpaljastelijoista, ahdistelusta. Järkyttäviä tarinoita seksuaalisista hyväksikäytöistä ja raiskauksista. Tarinoita, joissa kerrotaan jotain, mitä ei olla ehkä koskaan aiemmin kerrottu. Moni ahdistelutapaus on aiheuttanut uhriinsa häpeän – miksi olin päätynyt siihen tilanteeseen? miksi annoin sen tapahtua? olinko liian humalassa? – joka on saanut uhrin hiljentymään ehkä vuosiksi tai vuosikymmeniksi.
Ryhmässä saa jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan. Samalla ryhmässä on koettu suurta voimaantumista: ei enää.
Moni tarina alkaa teini-iästä. Aikuiset miehet kommentoivat esiteini-ikäisen uusia muotoja. Humalaiset huutelevat perään ja ehdottelevat. Koulussa pojat puristelevat rinnoista tai läpsivät takapuolelle.
Ala-asteella Kuusamossa 80-luvun lopulla niitä kutsuttiin ”vimmoiksi”. Pojilla oli ”läpsimisvimma” tai ”puristeluvimma”. Tytöt juoksivat kauhuissaan karkuun välitunneilla. Opettajatkin toki puuttuivat; juuri silloin ja juuri siellä asiaa ei katsottu ihan läpi sormien. Silti sitä tapahtui. Minutkin on jo ala-asteikäisenä ahdistettu nurkkaan ja puristeltu.
Omat muistoni tästä eivät ole mitenkään traumaattisiksi muodostuneita – jollakin toisella voi ollakin – enkä edes osaa syyttää juuri näitä poikia. Ihan (kai) kunnon kansalaisia heistä tietääkseni kasvoi. Mutta jotain on vialla jossain syvemmällä, kun jo ala-asteikäisten LASTEN ajatuksissa naisen kroppa on jotain, mihin on ”yhteisön” (muut pojat kannustamassa ja ”vimmaa” lisäämässä) lupa kajota ilman, että nainen (tyttö) on antanut siihen lupaa. Tyttö kirkuu ja pojat nauravat.
Jotain on silloin vialla, oikeasti.
Ei suoraan välttämättä edes (juuri näissä) pojissa vaan siinä ympäröivässä yhteiskunnassa, jossa tällaista ihan jatkuvasti tapahtuu.
#metoo-kampanja poiki myös ”vasta-ajatuksia”. Sitä, että ”kohta ei uskalla flirttaillakaan”. Pakko sanoa: ihan naurettavaa.
Joka ikinen täysjärkinen ja normaalilla empatiakyvyllä varustettu ihminen ymmärtää flirttailun ja seksuaalisen ahdistelun rajan. Ihan höpöhöpöä, että nämä kaksi sekoittuvat; tai sitten sekoittajalla on jotain pahasti vialla. Flirtti on ystävällistä ja iloista ja siitä tulee kiva mieli kaikille osapuolille. Seksuaalinen ahdistelu on yksipuolista ja siihen liittyy usein valta-asema (esimerkiksi ikään, asemaan tai fyysiseen voimaan liittyvä) ja sen valta-aseman väärinkäyttö.
Kerron taas omakohtaisen esimerkin – tämäkään ei ole mitenkään traumaattinen (minulle), mutta jotenkin hyvin kuvaava. Eräänä ihanana kesäiltana (vuosia sitten; aikaa ennen lapsia) olin ystäväni kanssa Mikonkadun terasseilla, pitkästä aikaa kuulumisia vaihtamassa. Viereisessä pöydässä oli ryhmä vanhempia, jo vahvasti humalaisia miehiä. Olivat kuulemma tulleet ”maakunnista bisneksiä katsomaan”, oli kuulemma sviittiä ja poreallasta ja shampanjaa. Esittivät siinä sitten hyvin humalaista ja ördäävää kutsua sinne. ”Ei kiitos, olemme tässä ystävän kanssa kahdestaan kuulumisia vaihtamassa”, vastasimme.
Jäikö tilanne siihen? No tässä vaiheessa kaikki arvaavat, että ei jäänyt. Miehet jatkoivat ja jatkoivat, tulivat samaan pöytään kielloista huolimatta, alkoivat puhua törkeyksiä. Tarjosivat rahaa, ehdottelivat hierontoja. Kiellot, maininnat puolisosta – MIKÄÄN ei auttanut. Olin aivan raivoissani: onko todella niin, että meidän pitää poistua tältä terassilta (ei ollut vapaita pöytiä edes muualta) eikä näitä miehiä saada lopettamaan. Lopulta huusin: minut on opetettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä (he olivat siis ihan eläkeläisikäisiä), mutta tuo on törkeää ja teidän täytyy poistua tästä. Ei. Ei mitään.
Ja kyllä, meidän täytyi poistua, että saimme olla rauhassa. Ukot jatkoivat iltaansa.
Tai se, kun sitkeä mieshenkilö liimautui minuun ja toiseen ystävääni, kun olimme keikkaa katsomassa. Mikään kielto ei auttanut, ei huuto. Mies oli kiinni takapuolissamme. Lopulta heitin siiderit miehen päälle. Ystäväni spontaanisti säikähti ”miten sä noin teit? ei noin voi tehdä!”. Ai eikö? Meitäkö sitten saa ahdistella?
Kun keskustelu seksuaalisesta ahdistelusta päätyy ”eikö voi edes flirttailla”-keskusteluun, ei voi oikein muuta kuin ähistä turhautumisesta. Tai kirkua, että aaaaaargh urpot. Onko seksuaalisesta ahdistelusta keskustelu niin raskasta ja vaikeaa, että se täytyy yrittää vesittää tuollaisella. Tai sitten vaihtoehtoisesti ”kyllä miehiäkin ahdistellaan” -kommenteilla.
Niin ahdistellaankin. Ja se on ihan yhtä väärin.
Ketään ei saa ahdistella.
#memyös -ryhmässä on jo yli 9000 jäsentä; se on tarkoitettu siis turvalliseksi keskustelupaikaksi pelkästään naisille ja muunsukupuolisille. Tuleeko jo tänään 10 000 jäsentä täyteen – tule mukaan ja osoita tukesi.
Tänään on avattu myös #memyös-nettisivu, täällä. Ja se puolestaan on kaikille.
Sinne on nyt jaettu suljetun ryhmän kertomuksista sata ensimmäistä; siis tietysti tarinoista niitä sellaisia, joiden jakamiseen on annettu lupa. Tarinat kertovat, millaista on seksuaalinen ahdistelu Suomessa naisten kokemana. Näitä tarinoita kannattaa lukea – myös miesten kannattaa.
Nämä naisten tarinat rakentavat kokonaiskuvaa, jossa ei riitä, että Tomi Metsäketo saa potkut produktiosta tai että Facebookissa ja blogeissa jaetaan #metoo-statuksia ja sitten jatketaan elämää kuten ennenkin. Että ”eihän siinä nyt mitään pahaa ole, kun vähän pepusta puristaa – älä nyt oon noin tiukkapipo”
Seksuaalisen ahdistelun kitkemiseen ei riitä pelkästään se, että rikoksia paheksutaan. Rikokset eivät ole ainoa seksuaalisen ahdistelun muoto. Varmasti joka ainoa meistä voi kovaan ääneen todeta vaikkapa, en hyväksy sitä, että lastani kopeloidaan koulussa. Tai huudellaan perään kasvaneista rinnoista, tai huoritellaan koululaisia. Kaikenlaiselle seksuaaliselle ahdistelulle pitää laittaa nollatoleranssi.
Vaikenemisen ja häpeän muuri pitää murtaa.
#memyös-sivun yhteyteen on laitettu vetoomus – sekin on tarkoitettu ihan kaikille. Eduskunnassa on ajankohtaiskeskustelun seksuaalisesta häirinnästä 13.12. Sen päivän aamulla adressi toimitetaan kaikille kansanedustajille.
Paula kirjoittaa (Vallilan Irma -blogissa täällä):
”Koska totuus on ruma ja hankala. Vähän niinkuin hikisen ukon stondis, joka työntyy pakaroihisi täydessä ruuhkabussissa, samalla kun tunnet kuuman läähätyksen niskakuopassasi. Tiedäthän sen tunteen? #memyös #dammenbrister”
47
krista
7.12.2017 at 14:53Pliiiiiiiis ( <3 <3 <3 ) ei aloiteta tätä keskustelua ahdistelukokemusten vähättelyllä ja heittomerkkeihin laitetuilla ahdistelusanoilla. Et nyt varmasti ajattellut tällä mitään ikävää (ja olet kiva ja fiksu tyyppi blogikommenttiesi perustella!) ja halusit jakaa tuon ajatuksesi, mutta silti esitän toiveen, että ei lähdetä keskustelussa tuolle samalle radalle, josta jo ihan alussakin mainitsin, että mihin suomalainen keskustelu on jäänyt jankkaamaan. Ei siis jatketa sitä jankkausta tässäkin, pyydän <3 Eli että "joku tuntematon jossain netissä on sanonut ahdisteluksi jotain, mikä MUN MIELESTÄ ei ole ahdistelua" ei vaan mil-lään tavalla ole tän jutun pointti.
Tinkatar
7.12.2017 at 14:59Mun mielestä tärkein siinä tilanteessa on se oma tunne – jos ei tunnu kivalta ja tyyppi kiellosta/pyynnöstä lopettaa huolimatta jatkaa, on kyseessä ahdistelu, ihan vaikka se olisi vaan kehumista/treffeille pyytämistä tms. Jos tuntuu itsestä kivalta, niin ei se varmaan silloin ahdistelua ole – mutta ulkopuolisena ja varsinkin netistä lukiessa on ihan mahdoton sanoa kuinka ahdistava se tilanne sille henkilölle on. Ja aina ei vaan saa edes sanottua, että voitko lopettaa – kyllä sen tyypin nyt silti pitäisi tajuta, että jos ei vastakaikua tule, niin parempi ehkä jättää se henkilö rauhaan (tai näin ainakin luulisi, totuus taas on ihan toinen…)
krista
7.12.2017 at 15:01Tosi hyvin sanottu!
Huitu
7.12.2017 at 15:49Oot Krista ihan oikeessa, että ahdistelua ja toisten tunteita ei pidä väheksyä, mutta oon kyl Anniksenkin kaa samaa mieltä et osa on ruvennu vähän tekeen kärpäsestä härkästä ja siitäkin pitäis saada keskustella. Kuka tavallinen mies (tai nainen) uskaltaa kohta sanoa mitään kohteliasta tai esim. pyytää treffeille, jos pitää alkaa pelätä, et toinen pitääkin sitä yhtäkkiä ahdisteluna. Kun koskaan ei voi tietää, miten toinen ottaa tai kokee vilpittömästi tai viattomasti sanotut sanat tai eleet.
–
Otan tässä esimerkin aivan toiselta alueelta. Oon ite länsisuomalainen mut asun Itä-Suomessa ja täällä puheen tyyli on kyl niin erilaista. Kun oon ite ajatellu, et oon sanonu asiana ihan tavallisesti ja normaalisti, niin vastapuoli onkin pitänyt mua jopa tylynä. Mikä siis ei todellakaan oo ollu mun tarkotus, vaan oon ite kuvitellu puhuvani ystävällisesti, sanonu vaan miten asia on mut sillai mukavasti. Vielä 4 vuoden jälkeenkään en oo oppinu et kuinka paljon mun pitäis pehmentää puheitani ja miten, et vastapuolikin ymmärtäis, etten oo niin tyly ja tyrmäävä kun sen korvaan kuulostaa. Voin siis hyvin kuvitella, et kerrottuihin ahdistelukokemuksiin saattaa mahtua pari väärinymmärrystäkin, mikä ei toki tee itse asiaa millään tavalla hyväksyttäväksi, mut toivois miehillekin vähän ymmärrystä.
krista
7.12.2017 at 15:56Mä en nyt voi sille mitään, mutta mun tekee nyt mieli vähän kirkua :)
krista
7.12.2017 at 16:02Kuulkaas ihanat! Mä tein nyt tällaisen tässä blogissa poikkeuksellisen vedon (muistaakseni kerran tehnyt saman maahanmuuttokeskustelun yhteydessä), että poistin kommentin ja samalla häviää sen alakommentit. Vaikka siellä ei mitään suoranaisesti pahaa ollutkaan (ja samalla hävisi myös hyviä pointteja), mä en vaan JAKSA alkaa jankkausta siitä, että ymmärtääkö joku flirtin seksuaaliseksi ahdisteluksi. En vaan J-A-K-S-A. Ja kun keskustelu siitä ois vaan jatkunut ja jatkunut – joku kirjoittaa vastauksen ja seuraava taas vastauksen siihen – ja kun se EI ollut tän jutun pointti. Kun tää juttu nimenomaan ALKOI sillä, että se ei ole sen pointti :)
–
Joten poistin. Sori :) Aikamoista ylivaltaa tää blogin pitäminen :) Anteeksi, kun poistin, mutta aina ei vaan jaksa :)
Tinkatar
7.12.2017 at 16:41Ymmärrän hyvin miksi poistit, munkin teki mieli jo vähän kirkua. On tosiaan ihan turhaa jankata tästä samasta aiheesta (siis tehdään kärpäsestä härkänen, kohta ei uskalla sitä ja tätä, miehet tuomitaan liian heppoisesti jne) kun se ei oo yhtään nyt se pointti. Pointti on, että tätä tapahtuu, päivittäin, kaikenlaisissa muodoissaan eikä siitä puhuta tarpeeksi. Onneksi nyt puhutaan ja toivon että tää laajenisi vielä tästä ja vakiintuisi jotenkin, että ympäristökin alkaisi tuomita tätä käytöstä eikä se uhri jäisi yksin (häpeämään, niin kuin liian monessa näistä tarinoista).
Liityin #memyös -ryhmään, kiitos tästä vinkistä.
krista
7.12.2017 at 18:41Hienoa, kun liityit! Olen itse lueskellut nyt usean päivän tarinoita; välillä se tuntuu jo raskaalta -mutta ihan valtavan silmiäavaavaa. Miten paljon samantyyppisiä tarinoita toistuu, miten yleisiä nämä kokemukset ovat. Asiasta puhuminen (vaikka se kivuliasta onkin, varmasti kertojille mutta myös kuulijoille) ON tärkeää: vaikenemalla ja villaisella painamisella annetaan just puitteet, että tuollaista tapahtuu. Nollatoleranssia tarvitaan – sitä, että joukkovoimalla viestitään, että ahdistelu EI ole ok.
Huitu
7.12.2017 at 20:24Täytyy kyl sanoa et nyt meni vähän maku tähän kommentointiin, mut Kristan blogihan tää on. Mä ainakin halusin vaan omalla kommentillani sanoa yhtään väheksymättä itse asiaa et asiat ei koskaan oo niin mustavalkosia.
–
Mä oon aina tykänny tästä blogista ja sen positiivisesta ja kannustavasta ilmapiiristä ja oon ajatellu et täällä saa sanoa eriävänkin mielipiteen kunhan sen tekee rakentavasti. Tylsää et tää asia nyt kääntyi näin.
krista
7.12.2017 at 21:13Harmi, että meni maku – ja harmi, että myös sun kommentti poistui siinä! Teen tätä harvoin, mutta nyt tuntui, että mulle itselleni tulee paha olo, jos joudun keskelle jankkausta tästä aiheesta, ja siksi päädyin tähän. Koska se keskustelu olisi väistämättä jatkunut (kokemus jo osoittaa) ja se jankkaus oli just sitä, minkä kirjoitin ahdistavan mua. Tiedätkö, miten tän nyt selittää… että jos kirjoitan, että mua ahdistaa (”tekee mieli kiljua”) asia X ja sit kommenteissa aletaan JUST sitä asiaa X jauhamaan; niin eihän mulla ole tavallaan mitään velvollisuutta laittaa itseäni keskelle sitä asiaa, mikä tekee mulle pahan olon – ja joka oli just sitä, mistä mä kirjoitin, että EN halua jankata. Tää tosiaan ON mun hallinnoima tila eikä mikään yleinen keskustelupalsta, vaikka 99,99 % ajasta täällä keskustellaan ihan mitä vaan keskustelijat haluaa. Mutta joo, tää on tosi harvinaista; en ole vuoteen tainnut poistaa yhtään kommenttia. Nyt tein tällaisen valinnan, oman itseni takia lähinnä. Luin kuitenkin kommenttisi, ja kaikki siinä olleet muutkin! Ja sun perustelutkin, eikä niissä ollut mitään ”väärää”. Eikä edes aloittajan viestisssä! Mutta en vain halunnut jatkaa JUURI SITÄ säiettä keskustelua tällä tontilla ja tämän postauksen alla, toivottavasti edes vähän voit (voitte aloittajan kanssa) ymmärtää <3 Ihminen siis täälläkin päässä :)
N.
7.12.2017 at 17:34JES JES JES JES JES!! AIVAN MAHTAVAA!
Lisää ääntä tästä vaan, laitoin itsekin Facebookiin #metoo -statuksen muutama viikko takaperin, ja se oli rehellisesti sen päivän/viikon/ varmaan jopa kuukauden suurin tekoni. Mä en normaalisti paljoa mieti avaanko sanaisen arkkuni jos on painavaa asiaa, mutta tällä kertaa ihan oikeesti harkitsin pari tuntia että kehtaanko lähteä kampanjaan mukaan, koska joudun pahimmassa tapauksessa kertomaan ihmisille mitä mulle on tehny. En halunnut joutua kenenkään hampaisiin tai perustelemaan omia näkemyksiäni, saatika vääntämään kättä siitä onko flirtti nyt okei vai ei ja ”voi-kun-meitä-miehiä-nyt-taas-sorretaan”.
Jokainen, jolla ei ole pokkaa ottaa osaa tähän keskusteluun ilman että yrittää ohjata puhetta harhateille saisi katsoa peiliin ja miettiä pitkään ja hartaasti MIKSI on niin helvetin vaikeaa puhua aiheesta niissä raameissa jotka keskustelulle on annettu? Tätä keskustelua ohjaavat ahdistelun kohteeksi joutuneet, ja muiden on parempi ottaa oppia tai olla ihan hiljaa.
Kotona oman poikaystävän silmät aukesivat aikalailla, kun hän kysyi illalla miksi olin laittanut kyseisen statuksen Facebookiin, ja kerroin siinä ensimmäisenä mieleeni tulleet kokemukset, jotka alkavat siitä kun olen tokalla luokalla, eli ihan lapsi vielä. Avautumisen jälkeen hän kysyi miksi en ole koskaan puhunut kokemuksistani ennen, ja näytin muutamat perseily/kyseenalaistus/vähättelykommentit Facesta. Eipä ihmetellyt enää sen jälkeen, vaan ymmärsi miksi tämä kampanja on niin tärkeä.
Kiitos tästä postauksesta.
krista
7.12.2017 at 18:49Tuota mäkin olen ihmetellyt! Miksi tätä ilmiötä on vaikea ottaa vastaan sellaisena kuin se on? Ikään kuin tässä oltaisiin laittamassa kaikkia seksirikollisten penkille, ja eihän se niin ole! Ei tässä kaikkia miehiä syytetä ahdistelusta; luultavasti se on aika pieni osa, joka on monen ahdistelutapauksen takana.
–
Mun mielestä nimenomaan on tärkeä miehillekin ymmärtää, millaisessa todellisuudessa naiset tämän asian kanssa elävät, mä luulen, että sitä ei ehkä täysin ymmärretä. Ehkä sillä tavalla joku mies astuu jossain tapauksessa väliin eikä vaikka katso vierestä, kun ”kaveri pokaa naista” kourimalla ja työntämällä käsiä paikkoihin, mihin ne eivät ole tervetulleita. Ehkä joku mies itsekin havahtuu? Ajattelee parikymppisten tanssilattiaa ja sitä tyyppiä, joka kännissä menee kourimaan tyttöjä. Mitä jos se saisikin ”ahaa, tää ei olekaan hyvä juttu” -ahaa-elämyksen eikä tekisikään sitä enää toiste. Ehkä tuntisi vähän noloutta siitä, että on niin tehnyt. Ehkä pyytäisi anteeksikin joltain (vaikka työpaikalla), jota on ahdistellut. Ihan hyvin niin voisi tapahtua. Mä uskon, että näillä keskusteluilla on merkitystä; ehkä jopa näin lyhyellä aikajänteellä mutta myös pidempiaikaisesti, kun yhteiskunnassa koko ajan rakentuu se normi, että miten on ok käyttäytyä ja miten ei. Tärkeä juttu!
krista
7.12.2017 at 18:51Olisipa muuten aivan huippua myös sellainen #memyös-kampanja, jossa ahdistelua tehnyt (vaikkapa anonyymisti) pyytäisi anteeksi tekojaan. Jos siis kyse olisi tällaisesta tanssilattialla kourimisesta. Eikös kiusaamisesta joskus ollut sellainen…? Että kiusaajat ilmoittautuvat ja pyysivät anteeksi. Muistanko ihan väärin?
Tanja
11.12.2017 at 14:50Pakko heittää tähän väliin että mun tuttavapiirissä muutama miespuolinen henkilö teki juurikin tuollaisen #metoo postauksen jossa he myönsivät tehneensä joskus sellaista, pyysivät anteeksi ja jakoivat ajatuksia aiheesta.
krista
11.12.2017 at 15:42Ihan mahtavaa; hatunnosto! Myös tuolla ryhmässä on tullut myös tuoreita kertomuksia, miten joku on puuttunut ahdisteluun. Ihan mahtavaa! Tällaisilla ON merkitystä <3
Netu
7.12.2017 at 20:56Hei, ihan pakko kommentoida ihan hassua juttua. Ei liity mitenkään tähän postaukseen mutta pakko oli sanoa. Oon katttonu Netflixistä sellasta sarjaa kun Wynonna Earp ja siussa on vähän samaa näköä kun siinä näyttelijässä! ihan tyhmä juttu tällästä kommentoida mutta olipahan pakko laittaa :D
krista
7.12.2017 at 21:20Hihi, tuo ei ollut mulle tuttu, mutta googlasin – ja KYLLÄ, kyllä mäkin näen vähän yhdennäköisyyttä. Klikkasin yhtä kuvaa, joka näytti pysäytyskuvaltaan eniten mun näköiseltä; ja haha, sattuipa sopivasti tähän aihepiiriinkin :D Pienenä välikevennyksenä siis, terkut mun dobbelgängeriltä:
https://goo.gl/images/NjEnxG
Kiisu
7.12.2017 at 22:19Kiitos! Liityn myös ryhmään heti tämän kommentin jälkeen. Halusin sanoa liittyen tuohon Ruotsi-mainintaasi, että se on täysin totta. Asun Ruotsissa ja täällä tosiaan tuo keskustelu käy edelleen ja aktiivisesti! Meillä on mm. työpaikan seinälle ilmestynyt posteri liittyen siihen, sekä lounaalla keskustellaan työkavereiden kanssa asiasta toisinaan ja jaetaan kokemuksia. Minä päätin myös olla rohkea ja kerroin julkisesti isommassa työporukassa, että minua ahdisteltiin jopa viimeisimmissä saman työpaikan pippaloissa kesällä. Hävetti ja pelotti kertoa, mutta tämän kampanjan myötä olen saanut niin paljon rohkeutta ja myös sellaisen akuutin ”aaarrrffgghhh-miksi-ihmiset-eivät-ymmärrä”-turhautumisen takia oli vain pakko tehdä se päätös, että olen avoin tästä. En enää piilottele tällaisia sen takia kun ”voi voi työkaverilla menee maine”. Mitäs kävi kourimaan takapuolesta… kolme kertaa.. ja täysin tuntematonta juuri tapaamaansa henkilöä!
Mahtavinta tässä oli työkavereiden suhtautuminen kertomaani. Yksikään seka-sukupuolisesta porukastamme ei näyttänyt vaivaantuneelta tai syyttävältä, kaikki olivat oikeasti positiivisen kannustavia.
Nyt pari viikkoa sitten meillä oli työporukan kanssa risteily ja koko illan miespuoliset työkaverit ”vahtivat” meitä naisia ja poistivat *heti* kaikki lääppijät yms. juuri ne tanssilattialla liimaantujat, ilman että meistä kenenkään tarvitsi mitään sanoa tai pyytää apua. Siitä tuli hyvä fiilis. Ja ei, ennen kuin joku kyyninen miettii, nämä työkaverit eivät myöskään itse sillä mitään pojoja hakeneet.
Eli tätä kampanjaa todellakin tarvitaan. Se avaa silmiä ja tuo rohkeutta, ei pelkästään meille naisille vaan myös muille miehille, jotta ”uskaltavat” puuttua, eivätkä katso sormien läpi.
Sori nyt hieman rönsyilevä teksti, olen uninen ja jo sängyssä. :)
krista
7.12.2017 at 22:27Ai hitsi! Vau, mikä kommentti – ihan mieletöntä kuulla, että asioiden esiinnostamisella tosiaan ON väliä! Oliko työpaikkasi johto tai joku työntekijä aktiivinen esimerkiksi posterin laitossa? Tuohan olisi ihan mahtava valtti työnantajallekin: meillä on ahdistelusta vapaa työpaikka :) Oi! Vinkkinä kaikille suomalaisillekin työnantajille :) Ja tuo on nii-iiin totta: tämä ei ole pelkästään naisten asia vaan myös miehille tämän asian esiinnostaminen voi antaa tuollaista rohkeutta puuttua!
–
Hitsi, kiitos että kerroit tällaisen!
Kristiina
7.12.2017 at 23:47Hei, hieno juttu että keskustelu aiheesta jatkuu ja asia pysyy ns. pinnalla! Muuta yksi asia tässä häiritsee eli se, että keskustelu on niin ”yksinäkökulmaista”. Aika moni mieskin kohtaa seksuaalista ahdistelua. Monet paitsi illalla viihteellä ollessa mutta myös esim. työpaikalla. Kaveripiirissäni on muutamakin mies mm. portsarina, poliisina ja palomiehenä. Heillä on monen monta ahdistelutapausta kerrottavanaan. Aika usein humalaiset naiset tietty ahdistelijoina mutta kuitenkin. Eli muistetaan se että ahdistelija ei aina ole mies vaan homma toimii myös toisin päin. Eli katellaan jokainen sinne omaan peiliin ja pidetään huoli ettemme myöskään itse sorru epäkunnioittavaan käytökseen.
Ida
8.12.2017 at 09:07Syy siihen, miksi tämä keskustelu keskittyy lähinnä naisiin kohdistuvaan ahdisteluun, on sen järkyttävä yleisyys mikä tekee siitä rakenteellisen ongelman. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että miehiin kohdistuva ahdistelu olisi yhtään sen vähempää väärin ja että siitä ei saisi puhua.
krista
8.12.2017 at 10:40Kyllä, juuri näin! KETÄÄN ei saa ahdistella, ja hyvin voin nähdä silmissäni tuon humalaisten naisten tilanteen, se on väärin. Samoin valta-asemaan perustuvaa ahdistelua voi olla esimerkiksi työpaikalla; ja kaikki ahdistelu on väärin. Ja niin kuin Idakin tuossa sanoo, naisiin kohdistavan ahdistelun yleisyys tekee siitä rakenteellisen ongelman ja siksi se on päällä keskusteluissa; MUTTA kaikenlainen ja kaikkin kohdistuva ahdistelu on ihan yhtä väärin.
Kuunari
8.12.2017 at 17:51Minä taas en usko, että kyseessä ovat harvat miehet, vaan että miltei jokainen tekee tämän virheen jossain ikävaiheessa, ellei useammassa: toisten yllyttämänä, normalisoinnin ja yleisen käyttäytymiskulttuurin myötä, ja vailla parempaa tietoa. Uskon että suuri osa lopettaa iän karttuessa, mutta rakenteellisen ongelmasta tekee se, että kaikki riippuu piireistä, joissa liikkuu, ja nuo piirit vaihtuvat monta kertaa nuoruuden aikana: alakoulu (silloin uskoakseni ahdistelua jossain muodossaan tekee suurin osa pojista), yläkoulu (tunteiden käsittelykyky on heikko murrosiässä jo otsalohkon uudelleenmuotoutumisen vuoksi), harrastusryhmät, toisen asteen koulutus, armeija, opiskelu, työpaikat… useammassa kuin yhdessä näistä tulee kohtaamaan toimintakulttuurin, joissa ”äijät vähä vaa heittää läppää” tai kerskuu pukuhuoneessa tekosillaan tms. Vaatii melkoista luonteenlujuutta, ettei mihinkään näistä missään vaiheessa elämäänsä lähde mukaan vaan jättäytyy aina ulkopuoliseksi ”porukoista”. Ei ahdistelu ole mikään yksittäisten miesten juttu, tämä on kulttuuri.
Ja kyllä, pidän vastakkaista ilmiötä eli naisten tekemää, vielä paljon hyväksytympää ja vielä vahvemmin vaiettua ahdistelua ongelmallisena myös. Mutta syyllisiä on niin paljon vähemmän ja ahdistelun kohtaaminen niin niin niin paljon harvinaisempaa (ei esim. päivittäistä, paitsi hyvin harvoissa tapauksissa), että sitä ei vaan saa käyttää naisten kohtaaman ahdistelun esiin tuomista vastaan.
krista
8.12.2017 at 18:08Tosi hyvä pointti! Ajattelin todennäköisesti liian suppeasti, kun ajattelin ”aikuisten miesten poikittaisotosta” ja että siinä varmaan pieni osa tekee. Mutta tosiaan jos ajattelee ”pitkittäissuntaisesti” eli että onko ollut elämänsä aikana osallisena tuossa, niin olet oikeassa: määrä on varmasti paljon suurempi. Eli kyllä: tosi hyvä pointti! Ja juuri koska se on kulttuuri, siihen puuttuminen on tärkeää, jotta siitä kulttuurista ”opitaan ulos”.
Vanha nörtti
12.12.2017 at 18:00Hieno postaus ja kampanja. Pienen tyttären isänä on upeaa, että tämä tulee esille nyt. Ehkä kulttuuri ehtii vielä muuttua. Oikein ettei tartuta älyttömyyksiin flirttailusta. Vaikuttaa siltä, että niin kommentoivat käyttävät sitä vain keskustelun kääntämiseen. Haluan tuoda oman pienen sivujuonteeni tähän, joka liittyy edellisen kirjoittajan kommenttiin kulttuurista.
Olen itse perinteinen älykkönörtti, en kuitenkaan introvertti. Koulussa kirjat ja tieto kiinnostivat enemmän kuin älyllisesti laiskat kaveripiirit. Vasta yliopistossa sosiaalistuin. En ole ikinä flirttaillut kellekään, muutamia yrityksiäni on todennäköisesti pidetty outoina tai creepyinä. En oikeastaan edes ymmärrä mitä se on. Kukaan ei missään varsinaisesti opeta pojille ja tytöille toisen sukupuolen kohtaamista käytännössä. Se tapahtuu ilmeisesti sukupuolittuneissa kaveripiireissä, joissa ”pojat ovat poikia” ja tytöt ”tykkäävät vaateista ja kikattavat”, jos kärjistän ymmärrystäni em. kulttuurista.
Minä olen kokenut aina pelkkää pelkoa edes ajatuksesta osoittaa huomiota vastakkaista sukupuolta kohtaan. Pelkäsin sitä, että joku huomaa kiinnostukseni. Pelkäsin sitä, että minut torjutaan. Lisäksi katsoin kaikkea analyyttisesti kuin luontofilmin soidinmenoja. (upea puoliso löytyi vahingossa verkon kautta).
Tiedän, että meitä ”oudompia” on paljon enkä ole tässä mitenkään mitättömässä vähemmistössä. Osasta meistä voi hyvin tulla näitä metoo -ahdistelijoita ikuisesti ymmällään kulkien.
Kun tämän kampanjan ydinasia on saatu kunnolla käsiteltyä, toivoisin kiinnitettävän huomiota positiivisella tavalla siihen millaista on hyvä flirttailu. Miten se tehdään? Uskaltaako sellaista tehdä vaikkei olisikaan lihaksikas adonis? Voisiko sitä harjoitella jo ihan koulussa vaikka sen välttämättömän seksikasvatuksen rinnalla ja vaikka painottaen tätä puolta. Omalta osaltani seksikasvatus oli hassua. Osasin pienintäkin nippeliä myöten kaiken. Täysi mysteeri pitkälti toista vuosikymenntä oli se kuinka siihen itse asiaan päästään.
Ei se kulttuuri muuten muutu elleivät kaikki aktiivisesti pyri sitä muuttamaan. Nyt kun ahdistelu on viimein näkyvillä (tosin kaikki naiskaverini, joita ystävistäni on enemmistö, olivat siitä jo kertoneet) otetaan seuraavaksi projektiksi positiivinen kampanja ”näin lähestyt oikein” ja ”tule harjoittelemaan”.
krista
12.12.2017 at 21:31Alkuun piti katsoa sun alkutekstistä, että kirjoittaakohan Joel tässä itsestään :)
–
Tuo on varmaan ihan hyvä ”jatkopuheenaihe” ydinasian jälkeen (ja tosiaan niin kuin sanoit; ei kuitenkaan siihen sekoittuen). Törmäsin muuten yhteen tosi osuvaan konkreettiseen neuvoon tällaiseen kysymykseen, se oli nimetty muistaakseni ”mummotestiksi”. Eli että kaikessa flirttailussa kannattaa kysyä, että voisiko sanoa mummolleen näin. Esim:
”sulla on kauniit silmät” > voi sanoa mummolle > ok
”mahtavat ryntäät” > ei mummolle > ei ok
”mentäiskö kahville” > voi sanoa mummolle > ok
”mentäiskö panemaan” > ei mummolle > ei ok
”ottaa yhdessä kävellessä ja rauhassa jutellessa kädestä kiinni” > voi tehdä mummolle > ok
”ottaa yllättäen takapuolesta kiinni” > ei mummolle > ei ok
–
Okei toi oli huumoria, mutta aika osuvaa :)
–
Mutta kyllä. Esimerkiksi kouluissa jos (ja toivottavasti KUN) tällaisia asioita jatkossa käsitellään, aivan hyvin voisi keskustella myös tällaisesta. Omassa teini-iässä koko seksuaaliaksvatus oli sitä ”laitetaan kondomi bananille”-kiusaantunutta-naurua ja sit ei oikeastaan juurikaan muuta. Seksuaalisuuskasvatus voi olla kuitenkin paljon enemmän; just tätä toisen arvostamiseen opettavaa ja vaikkapa se, että miten vastakkaista sukupuolta voi lähestyä.
–
Nörttien iloksi muuten: onneksi on netti. Siellä mekin Joelin kanssa tavattiin; Joel on sanonut, että se ei ois IKINÄ uskaltanut tulla mulle juttelemaan, jos oltaisiin tavattu vaan jossain ravintolassa. Mä sanoin, että no mä olisin voinut tullakin juttelemaan sille. Se vastasi, että se olisi vaan änkyttänyt jotain, kaatanut hädissään juomansa ja paennut paikalta :) Että onneksi on netti :)