Ihana mies (tule kanssani rock-balettiin)

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Coca-Cola Light

Coca-Cola Light kutsui minut Savoy-teatteriin rock-balettiin! Lippuja Rock the Ballet -näytökseen sain 4 kpl ja sain itse päättää, miten liput ”käytän”, joten ajattelin vähän sellaista pienimuotoista lukijatapaamista – ketkä kolme lähtevät mun aveciksi? Hehe eli taas arvotaan; tämähän ihan on riistäytynyt käsistä, oikea arvontatoukokuu!

Mukaan ke 28.5.2014 näytökseen on kutsuttu yhteensä kymmenen bloggaajaa seuralaisineen, ja tälle porukalle on myös järjestetty pienimuotoinen yksityistilaisuus Savoyn Ravintola Preston parvekkeelle; tarjolla ruokaa ja juomaa. Yksityistilaisuus alkaa klo 18 (tehdään vaikka treffit aulaan!), ja varsinainen näytös alkaa klo 19.30. 

Ja tuo päivähän on siis helatorstaita edeltävä keskiviikko – seuraava päivä vapaapäivä työssäkäyville.

Tulkaa! Kivaa! En olekaan tuota ennen nähnyt, mutta kiinnostaa kovasti!

*******

Homma liittyy Coca-Cola Lightin ”ihana mies” -haasteeseen – siellä rock-baletissahan on sitten ihania miehiä lavalla ja silleen. Ja haasteessa kysyttiin, että millainen on minun (ja teidän) mielestä ihana mies.

Nooh.

Ihana mies. Hmm.

Voinko muuttaa sen muotoon ihana kumppani? Koska se, mikä minulle tuli tästä mieleen, ei ole sidoksissa x- ja y-kromosomeihin. Samat ihanuuden piirteet koskevat molempia sukupuolia. Ihaninta on siis yksittäisten luonteen- tai ulkonäköpiirteiden sijaan mun mielestä kumppanuus. Se, että ollaan yhdessä tässä hommassa, tässä elämässä. Että molemmat tunnetaan se. Että on hyvä olla yhdessä ja pyörittää tätä arkisirkusta huh huh. Olla elämässä ikään kuin samalla puolella. Pahinta olisi, jos kaiken tämän väsymyksen ja arkihulabaloon keskellä alkaisi sotia omaa kumppaniaan vastaan. Siinä sodassa ei tulisi voittoja, pelkkiä haavoittuneita.

Yhdessä olo ja sitoutuminen. Hyvä olo. Ja vaikeammassakin tilanteessa yhdessä toimiminen.

Pieni esimerkkikin:
Silva alkoi joskus talvella kesken yön oksentaa. Joel kiikuttaa Silvan nopeasti kylpyhuoneeseen, minä nappaan likaiseksi menneitä lakanoita sängystä. Minä menen ottamaan Silvan. Joel alkaa pyyhkiä lattiaa. Tulee pyyhettä. Istutaan kylpäärissä oksentavan naperon kanssa. Vettä. Peseytymistä. Vessanpöntön ja lavuaarin siivoamista. Kylppärin peilinkin.
Sitten siinä kaiken keskellä Joel toteaa:
”Tämä tulee nyt varmaan tosi kummalisessa tilanteessa, mutta mä kyllä rakastan sua tosi paljon.”
”Täh? No niin mäkin sua, mutta…?”
”Tällaisessa poikkeustilanteessa sitä huomaa, miten tärkeää on pystyä toimimaan yhdessä.”

Että vatsataudissa se rakkaus kai sitten punnitaan.

Kuva ei liity tilanteeseen.

 

Millainen on sinun mielestäsi ihana mies?

Vastaa kysymykseen tähän alle kommenttikenttään ti 20.5.2014 klo 12 mennessä, niin osallistut noiden Rock the Ballet -lippujen arvontaan. Lippuja arvon siis 3 kpl, eli yksi per voittaja – ihanana rock-balettiseurakumppanina nimittäin minä :)

Muista jättää myös meiliosoitteesi!

 

PS. Kiitos Cokikselle lipuista!

Cokiksen ihana mies. Mutta mitä sen navalle on tapahtunut?!?

 

You Might Also Like

  • Kristaliina
    20.5.2014 at 15:17

    Pling plong arvonta päättynyt! Julkistan voittajat myöhemmin tänään!

  • 1 2 3