Viiden tonnin taakka

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Ekopaasto

Sitkeästi mukanaroikkuvista (kirjaimellisesti) raskauskiloista viis; minä painan 5198 kiloa – meidän yhteiselle maapallollemme siis. Sori. Tekin siis kärsitte minun painostani.

Tein juuri äsken Ilmastodieetti.fi -laskurin testin, tästähän puhuttiin jo silloin ekan ekopaasto-bloggaukseni keskustelussa, kun osa lukijoista toivoi vähän ”syvempää” testiä sen Marttojen kepeähenkisen ”millainen ekopaastoilija olet?” -testin rinnalle. Mutta nyt kaivoin siis kiltisti esiin mm. sähkölaskusta meidän vuoden sähkönkäyttöarvion sekä tuon auton kulutustiedot, jotta pystyn nyt sitten tässä kertomaan meidän (minun) tuloksen mahdollisimman tarkasti.

Mullahan on siis kroonisesti huono omatunto tämän kuluttamisen suhteen. Ja se on ihan hyvä juttu se. Pidän itseäni ekomielessä aika huonona kuluttajana – tai ainakin silleen sellainen ideaaliminä olisi vähän parempi kuin tämä ihan oikea minä. Niinpä oli aika yllätys, että näköjään henkilöä kohden suomalaisten ilmastovaikutus on keskimäärin 9 000 kg vuodessa. Minulla ”vain” tuon 5198 kg. En silti suostu ottamaan edes minimaalista sädekehää tästä tuloksesta, koska parannettavaa on. Oi miten paljon.

Tässä meidän (mun) tulosta vähän tarkemmin:

Asuminen toi testissä isoimman yllätyksen. Meillä on suora sähkölämmitys, joten sähkölasku on melkoinen. Toimivat kakluunit toisivat ihanaa lisälämpöä, mutta olemme olleet nyt lasten myötä niiden käytössä aivan liian laiskoja – puidenkantotrafiikkiin ei muka jotenkin löydy aikaa emmekä ole löytäneet sopivaa rutiinia siihen, koska tulet pannaan aluille ja niin edelleen. Illalla jos hommaan ryhtyy, niin nukkumaanmenoaika tulee eteen ennen kuin on peltien kiinnilaiton aika.

Ilmalämpöpumpun hankinta meillä on akuutissa harkinnassa. Tai päätettykin jo, oikeastaan vaan (hehe) toimenpidettä vaille valmista :) Ensi talveksi sellainen!

Mutta asumisen yllätys siis tuo ilmeisesti tosi-tosi hyvä tulos. Johtunee siitä, että meillä on ekosähkö. Se oli aikoinaan helppo valinta, koska hintakin oli sama kuin tavallisella sähkölläkin.

Sähkönseurantamittari meille muuten myös hankittiin jossain vaiheessa – kunnes kävi ilmi, että meille sellaista ei voi asentaa. Pöh. Siitä olisi tarkemmin voinut pitää silmällä kodin sähkösyöppöjä.

Jätteen kanssa mennään varmaan aika keskivertotietä. Kierrätetään joo, ja ”tuotan jätettä” -kohtaan merkkasin ”tavallisen määrän”. Oli vaikea miettiä, että tuleeko sitä paljon vai vähän.

Ruokahävikin kanssa skarpattiin jo aikaisemmin, ja nykyään meillä meneekin mun mielestä aika vähän ruokajätettä roskiin. No, joskus avokadot ehtivät mennä piloille – ai hemmetti muuten se silloin harmittaakin!

Liikenneosuuteen vastaaminen oli ehkä hankalinta. Oman auton tiedot oli helppo syöttää, vähän vaikeampaa sitten oli arvioida julkisten kulkuneuvojen käyttöä. Ja ne meidän kompastuskivi: lentomatkat. Laitanko tämän vuoden tilanteen (yhdet Espanjan-lennot) vai muiden vuosien tilanteen (yhdet kaukolennot). Totesin, että annan itsestäni laskurille liian hyvän kuvan, jos en kerro kaukolentotaipumuksestani tässä. Niinpä merkkasin kaukolennot synnikseni, vaikka sellaisia ei (ainakaan toistaiseksi; tilanne saattaa kyllä muuttuakin ens syksynä) tälle vuodelle ole vielä suunnitteilla.

Niinpä ihan kokonaisuudessakin nämä lentomatkat ovat isoin yksittäinen ekosyntini. Sen tiesinkin.

Silloin reilu vuosi sitten muuten totaalirakastuin testaamaani sähköautoon (täällä). Haaveilen sellaisesta edelleen. Tosiasia kuitenkin on vaan se, että meidän rahat eivät juuri nyt mitenkään riitä sellaisen ostamiseen.

Ruoka-osuus puolestaan oli kiva kirjata – kasvissyöjän on helppo hymyillä. Maitoon ja juustoon laitoin keskiarvoja, kun en oikein muutakaan osannut tehdä. Ravintoloita käytetään jonkun verran.

Kulutuksessa puolestaan mentiin taas paljon arvioiden varassa. Virkistykseen laskin harrastukset. Vaatteita laskin hankkivani keskivertosuomalaista vähemmän (koska pullollaan oleva vaatehuone), kodin elektroniikan osuuteen vedin nollat :)

…ja koko testin tulos suomalaisten keskiarvoon verrattuna näyttää siis minulla tältä:

Asuminen on minulla jopa niin paljon keskivertosuomalaista parempi, että joudun epäilemään virhettä – vai onko se nyt sitten se ekosähkö tosiaan, mikä tuon tekee…? Miksi kaikki eivät sitten käytä ekosähköä?!? Tästä ehkä opimme tämän: vaihtakaa ekosähköön, ihmiset!

Liikenteessä puolestaan syntipalkki on melkoisesti isompi, kiitos niiden meidän kaukolentoje. Ruoassa ja kulutuksessa jäädään keskivertosuomalaisessa.

Toinen kiinnostava vertailukohde on tuo ”testin tehneet, joilla on samankokoinen perhe”. Tässä siis meidän tulos verrattuna muiden nelihenkisten lapsiperheiden tulokseen:

Näköjään muillakin lapsiperheillä on tuo liikennepalkki melkoinen… Lentävätkö lie muutkin lapsiperheet lomilleen, vai tuleeko lasten kanssa kenties niin paljon yksityisautoilua…?

*******

Hehe onkohan tässä bloggauksessa historian ankein kuvitus ehkä – mutta ajattelin, että olisi tosi kiva verrata näitä teidän muiden kanssa. Haastan siis teidät kaikki muutkin tekemään tuon testin ja kertomaan tuloksenne täällä! Testi löytyy siis Suomen ympäristökeskuksen (Syke) sivuilta täältä: www.ilmastodieetti.fi/

Miltäs näyttää teidän ekologinen elopainonne?

 

 

Psst. Tein hiilijalanjälkitestin myös lähes tasan kaksi vuotta sitten, silloinen tulos täällä.

 
Like

You Might Also Like

  • Hulmuhelmahumanisti
    18.3.2015 at 17:29

    Asun kahden hengen taloudessa, ja hiilijalanjälki on noin 4400 kg. Lakto-ovo-vegetaristinen ruokavalio ja ekosähkö ilmeisesti laskevat jonkin verran hiilijalanjälkeä. Kierrätämme myös kaiken mahdollisen, ja esimerkiksi huonekalumaku kallistuu enemmän vanhan ja kestävän kuin uuden lastulevyn puoleen. Kulutukseen laskin koirien ruokakulut: 2 seropia ja kaikki eväät ynnä herkut 20-30 e/kk. Omaa autoa meillä ei ole, ja joukkoliikennettäkin tulee käytettyä lähinnä talviaikaan: muuten pyöräilen kahdeksan kilometriä yliopistolle. Opiskelijaelämä pitää kulutuksen kohtuullisena, vaikka töissä käymmekin.

    • Hulmuhelmahumanisti
      18.3.2015 at 17:31

      Lisään vielä, että suurin osa päästöistä tuli asumisesta: kaukolämpö 50-luvun kerrostalossa ja huh mitkä arvioidut päästöt!

      • Kristaliina
        18.3.2015 at 17:34

        Mikä luku teillä tuli tuohon asumiskohtaan? Jännä, kun mä oon ajatellut, että tää meidän suora sähkö on se katastrofi, mutta tuli noin hyvä luku meiltä tuohon kohtaan…

        • Hulmuhelmahumanisti
          18.3.2015 at 17:37

          Noin 2300 kg. Aika… Järkyttävä.

          • Kristaliina
            18.3.2015 at 20:48

            Oho! Aika hurjaa!

    • Kristaliina
      18.3.2015 at 17:32

      Tosi hyvä tulos, mahtavaa!!! Kanssamaapalloasujana kiitän :) Pitäis kyllä nelosella alkavaksi saada itselläkin!

  • Hannahi90
    18.3.2015 at 20:11

    Kaksi henkeä ja 63 neliön asunto kerrostalossa. Meillä ei ole autoa ja ei olla tehty ulkomaanmatkoja, käytetään kaukojunia ja linja-autoja. Ruoka kohdassa olisi voinut olla myös riista ja itse poimitut marjat/sienet.

    • Kristaliina
      18.3.2015 at 20:49

      Hyvältä näyttää! Tosiaan tuo liikennehomma tekee näköjään aika paljon, teillä ihan minit siellä :)

  • Satu (Ei varmistettu)
    18.3.2015 at 20:44

    Ihmettelen näitä laskelmia. Todellisuudessa ei ole mitään väliä käyttääkö ekosähköä vai ei. Sähköntuotannosta voidaan vain pieni osa tuottaa ekosähkönä. Se kuka ”kerää pisteet” sen hyvyydestä on ihan sama, joka tapauksessa kokonaissähkönkulutus ratkaisee.

    • Kristaliina
      18.3.2015 at 20:53

      Hmmm mutta eikö se kuitenkin mene niin, että sillä määrällä sähköyhtiö sitoutuu tuottamaan ekosähköä – eli tavallaan vähän niin kuin kokonaispotin kannalta sillä on merkitystä. Näin jotenkin näkisin, en ehkä oikein osaa väsyneellä päälläni (flunssa iski) selittää :)

      • minna
        18.3.2015 at 21:25

        Ekoenergia -saitilla selitetään sähkön jäljitettävyyttä ihan hyvin: http://www.ekoenergy.org/fi/ecolabel/aspects/tracking/

        Oma hiilijalanjälki pomppasi tänä vuonna yli 6 tonniin, kiitos lentomatkojen. Opiskelija-asunnossa myöskään sähkösopimukseen ei valitettavasti pysty itse vaikuttamaan, mistä tulee reilusti lisäkiloja. Onneksi kasvissyönti ja julkisten tukeminen paikkaavat, mutta pudotettavaa olisi silti reilusti! (Ja tulevissa vaaleissa aion ehdottomasti antaa ääneni ilmaston ystävälle. Yksilövalintojen lisäksi on todella tärkeää saada päättäjiä, jotka ajavat hiilen käytön vähentämistä isommassa mittakaavassa.)

      • Satu (Ei varmistettu)
        20.3.2015 at 07:58

        Suosittelet kaikkien siirtymistä ekosähköön, mutta a.) pitäisi miettiä miten se tuotetaan b.) miten sitä riittäisi kaikille. Jos esim pystynne tuottamaan 30% ”ekosähkönä” ja osa ihmisistä osataa se ekosähkönä saa muut ”tavallista” sähköä. Jos kukaan ei osta ekosähköä, saa kaikki 30% ekosähköä. Ei se ole sen kummempaa. Täyellistä viherpesua siis. Kosket on läes kaikki valjastettu ja siihenkin liittyy paljon ympäristöongelmia. Tuulivoimaloilla voidaan tuottaa vain pieni osa sähköstä ja aurinko energia on suomessa ongelmallinen kun suurin sähkönkulutus talvella ja aurinkoenergian saanti kesällä.

        Toki on hyvä painostaa energia yhtiöitä kehittämään uusiutuvia energian lähteitä, mutta tuo että ”ekosähköä” ostamalla on jotenkin ekologisempi ihminen on markkinakikka. Ikävä kyllä näin.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      19.3.2015 at 10:39

      Mä näkisin tämän niin, että ekosähköä tuotetaan tietty määrä ja sen hinta määräytyy sellaiseksi, että kaikki saadaan myytyä. Jos ekosähkön kysyntä nousisi, tuotanto ei nousisi ainakaan nopeasti, joten hintaa nostettaisiin (kysynnän ja tarjonnan laki). Silloin taas kiinnostus sen käyttöön vähenisi. Ekosähkön kysyntä ei siis välttämättä lisää sen tuotantoa, koska tehtävät investoinnit ovat isoja ja lupaprosessit pitkiä (ainakin vesi- ja tuulivoimaan, aurinkoenergian kannattavuus Suomessa on kyseenalainen) ja pelkkä kysyntä ei vielä tuo rahaa rakentamiseen.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.3.2015 at 21:42

    Henkilö jonka kanssa olemme tehneet sähkösopimuksen on perhepiiriin kuuluva sähköyhtiön tj. Kysyin ekosähkösopimuksesta ja hän sanoi kokevansa sen pelkäksi rahastushuijaamiseksi, eikä siksi sitä myy vaikka heillä olisi valmiudet sitä x määrälle (sadoissa liikuttiin) kotitalouksia tuottaa. Hänen mukaansa ongelma on siinä että verkossa se on kaikki samaa sähköä, kenenkään talouteen ei voi johtaa vain tuuli/vesivoimalla tuotettua ”puhtoista” virtaa. Eikä heillä edes korkeammasta hinnasta huolimatta olisi valmiuksia tuottaa enempää ekosähköä. Kaikki kosket Suomessa on jo kutakuinkin valjastettu (ja omia ongelmia sekin aiheuttaa ympäristölle). Tuulivoimaa rakennetaan tässäkin yrityksessä mutta se on hidasta, kallista ja muihin energiamuotoihin verrattuna melko tehotonta. Ekosähkön myyminen ei kuulemma sitä edistä kuitenkaan, eikä tuttumme siis halunnut olla mukana ”viherpesun kaltaisessa rahastamisessa”. Itse en näistä asioista väitä kylliksi ttietäväni mutta pistihän tuo miettimään :/

    • Kärttyri
      19.3.2015 at 02:50

      Tätä samaa olen miettinyt. Ja koskien käyttöä sähköntuotantoon ei pitäisi mainostaa ekologisena vaihtoehtona vaan uusiutuvana energiana.

      Kertoisin käyttäväni ekoenergiaa, jos sitä pystyy tuottamaan omalla takapihallaan. Aurinkopaneelit kehittyy koko ajan ja ehkä 10 vuoden sisällä ne on niin kehittyneitä, että niitä oikeasti kannattaa käyttää. Tuulimylly saattaisi vähentää aika paljonkin ostosähkön tarvetta. Meillä on maalämpöpumppu ja takka, mutta teen ymmärrä miten takka olisi ekologinen vaihtoehto kun se tuottaa hiilidioksidia.

      Ulkohuussi olisi ekologisempi vaihtoehto kuin sisävessa, jos jätteen kompostoi. Jos asuisin haja-asutusalueella isolla tontilla, haluaisin sisävessan lisäksi sen kompostoivan huussin. 

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.3.2015 at 09:31

        Puun poltto tuottaa hiilidioksidia sen saman määrä mitä se puu on kasvaessaan sitonut eli nollasumma. Hiukkaspäästöt tosin erikseen.

    • Kristaliina
      19.3.2015 at 10:52

      Nyt kyllä kiinnostais tietää, että mikä yhtiö tossa on kyseessä :)

      Pistorasiastahan siis tulee sähköä, riippumatta miltä yhtiöltä sen ostaa ja millaisena. Mutta sitten eri juttu on se, että mikä taho sen sähkön sinne yleiseen verkkoon tuottaa ja miten. Ja jos siis asiakkaista x prosenttia ostaa ekosähköä, niin ko. yhtiö sitoutuu sillä prosentilla sitä sinne tuottamaan.

      Varmaan yhtiöillä on sitten eri valmiudet sitä tuottaa/myydä. Mutta asiakashan voi valita sellaisen yhtiön, jolla valmius ja halu ekosähkön tuottamiseen on.

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.3.2015 at 15:11

        Sanotaan että ei sijaitse etelässä. Pointti tässä nimenomaan oli se, että heillä olisi valmiudet tuottaa ekosähköä sadoille kotitalouksille, mutta ekosähkön myyminen vain rikastuttaisi heidän tilipussiaan ja hän koki sen huijaamiseksi johon ei halua ryhtyä, vaikka se firman talouden kannalta olisikin positiivista. Vaikka kaikki asiakkaat haluaisivat ostaa ekosähköä ei heillä silti olisi sitä määränsä enempää myydä. Tuottavat sitä niin paljon kuin pystyvät ja ovat tuottaneet jo kauan ennen ekosähkö-markkinointikikan keksimistä. Ja hänen mukaansa Suomessa on tosiaan vaikea sitä määrää kenenkään lisätä kun jo vuosikausia on sitä tuotettu se mitä pystytään, vaikka koko kansa olisikin halukas ostamaan ekosähköä. Nyt tosin rakennetaan uusia tuulivoimapuistoja mutta valtavistakin hankkeista saa kovin vähän energiaa tarpeisiin nähden. Ainoa todellinen ekoteko on vähentää energiankulutusta. Ekosähkö on hänen mukaansa sitä asiakkaan hyvän omatunnon ostamista, ja firman viherpesua joka ei todellisuudessa muuta yhtään mitään… mutta kuten sanoin en väitä näistä asioista tarpeeksi tietäväni. Sen tiedän että tuttuni on rehellinen, viisas ja erittäin hyvin alansa tunteva.

  • Puutalolainen (Ei varmistettu)
    18.3.2015 at 22:02

    Täältä eräs pönttöuunin lämmittäjä vinkkaa, että pellit voi hyvin laittaa kiinni vain puoliksi! Näin lämmitys onnistuu illalla, mutta kaikki lämpö ei pääse yön aikana karkaamaan. Niin pitkään kuin mikään kytee niin ei tietenkään missään nimessä saa läväyttää peltejä kiinni kokonaan. Meillä on odotettu, että liekki sammuu ja hiillos kytee ja silloin laitettu pellit puoliksi kiinni ja yöksikin jätetty vielä aivan pienesti raolleen. Häkävaroitin toki löytyy myös.

    Suosittelen kyllä sitä rutiinin löytämistä. Saa aivan valtavasti lisää lämpöä ja vielä sellaista ihanaa hellivää lämpöä, jota pattereista ei irti saa! Tekee myös hyvää vanhan talon rakenteille, kun hormit lämmittää. :)

    • Päähenkilö
      19.3.2015 at 14:43

      Meillä on sama metodi.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.3.2015 at 22:21

    Suurin sähkösyöppö on lämminvesivaraaja mikäli se lämmitetään sähköllä. Tämän jälkeen muut suurimmat kodin koneet ja mikäli ilp:ä käytetään kesäisin jäähdytykseen on sen hyöty +-0
    Meillä lajitellaan kaatopaikkaa jätteestä pois lasi, metalli, maito/nan purkit, lehdet ja palava jäte. Kaatopaikalle menevän jätteen määrä 6 henkisessä perheessä on ruokakaupan pussillisen verran viikossa

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      18.3.2015 at 22:52

      Mihin teidän biojäte menee tai mitä syötte jos sitä ei kuudelta hengeltä tule pussillista enempää viikossa?

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.3.2015 at 10:01

        Elukat syö biojätteet ja kahvinporot pistetään kaatopaikalle.

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          19.3.2015 at 10:32

          Voi kun meilläkin olis elukka, joka pistelee kaikki hedelmien ja juuresten kuoret.

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.3.2015 at 10:46

            Jatkan vielä että omakotitalossa asuntoalueella kun biojätteen keräys ei ole järkevää: hajun vuoksi astian pitäisi olla pieni, jolloin tyhjennyksen hinta muodostuu kohtuuttomaksi. Kierrätyspisteissä taas ei ole biojätesäiliötä, eikä sellaista pussia tietenkään ilokseen kovin kauas kuljeta (meillä lähimpään kierrätyspisteeseen 3 km). Jos alueella toimisi esim. asukasyhdistys, kierrätys olisi järkevintä yhdistyksen yhteisellä astialla. Yhdistyksen (tai naapuruston yhteisessä) astiassa taas olisi ongelma vapaamatkustajat, jotka kuskaisivat sinne jätteitään osallistumatta kustannuksiin. Kompostori voisi olla vaihtoehto, mutta vaatisi sitoutuneisuutta hoitoon eikä sovi esimerkiksi paljon matkustavalle.

          • Spf (Ei varmistettu)
            19.3.2015 at 11:03

            Meillä on lämpokompostori omakotialueella ympärivuotisessa käytössä, eikä se kyllä vaadi juurikaan hoitoa. Kerran syksyssä tyhjennetään, ja muuten hoito on aika minimaalista eikä varmasti aiheuta ongelmia paljonkaan matkustavalle.

          • T-100
            19.3.2015 at 12:05

            Meillä kans kompostoroidaan kolmen hengen taloutemme biojäte. Biojätettä syntyy aika runsaasti, sillä käytämme paljon kuorittavia hedelmiä ja juureksia. Matkustellaan (rampataan kolmen kaupungin väliä) säännöllisesti ja ollaan pitkiä aikoja poissa kotoa, mutta ei meidän kompostori ole siitä loukkaantunut. Pörisee tasaisesti hyvällä lämmöllä, silloin tällöin möyhennetään vähän lapiolla. Eka vuosi haettiin sopivaa suhdetta jätteen ja kuivikkeen välillä, ihan mukavasti kulki kokeilemalla. Talvella horrosti hetken aikaa kovimmilla pakkasilla. Ei haise eikä löyhkää, vaikka kesähelteillä kävikin aika kierroksilla. Että oikein lämpimästi – hah! – suosittelen ihan kaikille omakotitaloasujille. Syntynyt kompostorimassa siirretään pari kertaa vuodessa kompostiin jälkikompostoitumaan, sekoitellaan joukkoon kuivia lehtiä ja muuta puutarhajätettä. Sen jälkeen on käypäistä huttua esim. pensasaidan juurelle, kukkapenkkiin sekoitettuna jne.

          • Päähenkilö
            19.3.2015 at 14:44

            Meillä on lämpökompostori, mutta tutuilla toisessa kaupungissa ainakin toimii omakotitaloalueella muutaman perheen biojätekimppa. Biojäteroskis on yhden talon pihassa ja muut kiikuttavat biojätepussinsa sinne. Helppoa. Ja kuulemma myös todella edullista.

          • komposti (Ei varmistettu)
            20.3.2015 at 12:51

            Komppaan omaa kompostoria. Meillä on paritalon pihalla kompostori, ikinä ei ole ongelmia ollut. Kasvissyöjäperheessä noita kuoria (ja kahvinporoja…) kertyy.

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.3.2015 at 18:26

            Sitruksia ei meidän taloudessa syödä ja jos syötäisiin niin niiden kuoret menisi kaatopaikkajätteeseen ja tosiaankin kanat syövät kaikki muut kuoret ;)

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.3.2015 at 22:04

            Tosiaan, kanoillehan sikojen lisäksi kelpaa monenmoinen. Kummatkaan vaan ei taida olla vaihtoehto omakotialueelle :-)

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            19.3.2015 at 22:13

            Omakotitalo alueella asutaan ja vuodesta 2009 on ollut ympärivuoden kanoja aika harmittomia lemmikkejähän nuo ovat ja erinomaisia jätemyllyjä täytekakun jämätkin häviää silmä räpäyksessä ruokinta astiasta.

          • Kärttyri
            20.3.2015 at 13:00

            Meillä on joskus poltettu niitä, kun ovat kuivuneet. Ei ne kuivuvat roskat nyt silmiä hivelevä näky ole. Mut ovat palaneet ihan hyvin kuivuttuaan.

        • Kristaliina
          19.3.2015 at 10:39

          Mahtavaa!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    18.3.2015 at 22:59

    Omakotiasujan on aika helppoa arvioida sitä tuotetun jätteen määrää suhteessa muihin kun katsoo kuinka usein kenenkin oma roskasäiliö tyhjennetään. Meillä tuo väli on 4vkoa, naapurustossa järjestäen kaikilla 2vkoa ja joillain lisäksi usein pusseja roskiksen vieressä kun eivät sisään mahdu. En ymmärrä eivätkö lajittele vai mitä sinne roskiin päätyy?!?

    Meillä 160 m2 alle 10v vanhaa omakotitaloa suorasähköllä + varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Vuotuinen sähkönkulutus (lämmitys ja käyttösähkö) 13000 kWh niin jalanjälki 1330 kg. Itse pidän myös tuota ekosähköä vähän viherpesuna enkä usko siihen etteikö sitä myytäisi enemmän kuin mitä todellinen tuotanto on. Eikä sitä tosiaan mitenkään säännönmukaisesti ole saatavilla samaan hintaan kuin muuta sähköä.

    Näin maaseudulla tuossa matkustusosiossa on aika hankalaa päästä hyviin lukemiin, kun pelkkää työmatka-ajoa tulee 15000 km vuodessa. Pienipäästöisen auton valinta tietysti on plussaa. Mutta yhdet kaukolennot vuodessa meilläkin tuon homman kaatoivat kunnolla, liikenne 3900 kg. Muissa osioissa jäädään keskiarvojen alle.

    • Kristaliina
      19.3.2015 at 13:59

      Nää sähkölämmitysvertailut kiinnostaa kovasti: meillä vuotuinen sähkönkulutusu 18 000 kWh, vaikka talo on reippaasti pienempi – eikä ilmalämpöpumppua. Eli meidän kyllä pitäis skarpata tuossa sähkönkulutuksessa, vaikka just tuo ilmalämpöpumppu hankkimalla!

      Maaseudulla tosiaankin ymmärrän ton auton ”välttämättömyyden”. Oon huomannut (siis omasta yksityiselämästä), että joskus ikänsä kaupungissa asuneiden on sitä vähän vaikeakin käsittää. Mutta pienipäästöisyydelle isot pointsit kuitenkin!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.3.2015 at 14:42

        Meillä on kaikkien laskureiden mukaan varsin pieni sähkönkulutus tuon kokoiseen taloon. Takkaa käytetään aika paljon, lisäksi koneellinen ilmanvaihto toki käyttää sähköä, mutta poistolämmön talteenotolla lämmitetään käyttövesi eli siihen ei kulu sähköä erikseen. Ilmalämpöpumppua käytetään lämmitykseen, ei viilentämiseen.
        Mut ne matkat…niistä ei olla luopumassa vaikka lukema ei imarrellutkaan. Tehdään suunnilleen joka toinen vuosi kaukomatka ja joka toinen Euroopan matka. Lisäksi 1-2 Ruotsin tai Viron matkaa vuodessa (ei risteilyn vuoksi vaan perille pääsemisen).

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        19.3.2015 at 14:43

        Ja vielä, tuon pienipäästöisen pikkuauton kanssa tulee juurikin nämä ongelmat miten sulloa kolme istuimessa matkustavaa lasta autoon mahdollisimman turvallisesti…

        • Kristaliina
          19.3.2015 at 14:49

          Niinpä. Kaikella on puolensa ja puolensa ja puolensa ja puolensa ja vielä kerran puolensa. Siinä sitä sitten aina vaan tasapainoillaan :)

      • HeidiNK
        23.3.2015 at 12:15

        Me ollaan vasta muutettu omakotitaloon (v. 1955 rintamamiestalo), sähkönkulutuksen vuosiarvio on n. 20 000-22 000 suoralla sähkölämmityksellä kun mennään. Talo on 150m2 asuinpinta-alaltaan, kokonaisala on 200m2. Tosin kellarissa on varaava takka ja keittiössä puuliesi, joten puulämmitys on rinnalla (remontin takia takkaa ei tänä talvena olla vaan otettu vielä käyttöön).

        Ennen muuttoa kilpailutettiin sähköyhtiöitä. Meillä kun ed. asukas oli remontoinut kellariin lattialämmityksen, ei meillä ollut oikein mitään muuta järkevää vaihtoehtoa, kuin yösähkösopimus. En nyt kyllä muista, oliko sellaista eko-yö-sähkömahdollisuutta olemassa, tuskin. Lattiat & lämminvesivaraaja kun lämpenee yösähköllä, joka on ainakin toistaiseksi paljon edullisempaa.. Ja tässä vaiheessa kun sähkölaskun kk-hinta huitelee jossain 300 euron kieppeillä, niin joutuu tarkastelemaan asiaa myös taloudelliselta näkökannalta. Ja osa talosta on tosiaan tässä vaiheessa vielä ”kylmänä” kun remontoidaan.

        Sähkönkulutuksen skarppaamisessa varmaan, ilmalämpöpumpun ohella, hyviä keinoja on vanhoissa taloissa hyvästä eristyksestä huolehtiminen ja ikkunoiden ym. tiivistäminen/uusiminen. Meidän pitäis kylmä eteinen eristää paremmin lämpöisestä ja kellarin raput on tällä hetkellä täysin eristämättä, niin sieltä tulee tosi kylmää vetoa keskikerrokseen. Muistathan, että ilmalämpöpumppukin tarvitsee energiaa toimiakseen. Kesällä, jos pumpulla vielä viilentää ilmaa, niin sähkönkulutus kesäkuukausina nousee nykyisestä. Olen kanssa harkinnut meille moista ihmekonetta, mutta yksi talvi katsotaan vielä, kun saadaan takkakin käyttöön, jotta pärjäiskö sitä ilman. Nyt on ollut vielä niin lauha talvi, että ei ole tarvinut paljon palella :)

  • M-M
    18.3.2015 at 23:14

    Mulla alkoi hieman nyt epäilyttämään, että arvelinko tuon kulutuskohdan oikein. Ruokajätettä meillä on viimeisen 8 kuukauden ajan mennyt aika lailla roskiin, kun ei enää ole koiraa ollut. Täytyy varmaan asuntotoimistoon laittaa viestiä, että biojäteastia olisi aika kiva lisä roskakatokseen.

    • Kristaliina
      19.3.2015 at 10:16

      Vau, ihan mahtava tulos! Kerro sun salaisuus? :)

      • M-M
        19.3.2015 at 15:53

        Mikähän se salaisuus mahtaisi olla?  :)

        Me ei syödä  ulkona,  kahvilassa käydään ehkä pari kertaa vuodessa.

        Aika vähän tulee loppujen lopuksi  autoiltua. Me ei lennetä. (Kylläpä me kuulostetaan tylsille :) ) 

        Viime aikoina ei  ole edes pahemmin tullut osteltua, se turha ostaminen on jäänyt pois. Tästä olen tosi ylpeä, mä niin mielelläni ostelisin kaikkea :) Itse asiassa meillä pyykkikone, tiskikone ja telkkari on sellaisia, mitkä  joku on ollut laittamassa kaatopaikalle, koska ne on olleet  rikki ja hellu on saanut ne korjattua. Aika paljon tulee kierrätettynä ostettua. 

  • Sadan tonnin ilmastokeiju (Ei varmistettu)
    19.3.2015 at 12:00

    Pitkään tässä harkitsin, että uskallanko edes kertoa mitä tuosta laskurista sain tulokseksi… odotan kaameaa lynkkausta tulokseni paljastettua… mutta rohkea rokan syö ja itselläni tämä luku kyllä vähän herätteli, että pitäisiköhän tälle asialle ryhtyä tekemään jotain. Kun kerran kaikilla muilla on noin valtavan pieni luku tullut tuloksena. Olkoon tämä viesti siis pääsisällöltään se, että bloggauksesi oli mainio, sai uteliaisuuteni heräämään ja päätin minäkin laskea oman ”painoni” ja tulos kyllä herättelee ajattelemaan.

    Tattadaa, ja tässä tämä luku: 21 070 kg!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! OMG, ei muuta lisättävää!

    Mutta miten tällainen luku saadaan aikaiseksi. Ok, asumme isossa sähkölämmitteisessä talossa (tosin uskon, että koska minulla ei ollut tarkkoja sähkönkulutuslukujamme käytössä, arvioi laskuri sähkönkulutuksen liian isoksi, omalla sähkölaskullamme kulutus on kuitenkin ollut pienempi kuin vertailussa vastaavien muiden talouksien). Kyllä, yksityisautoilen kohtuukokoisella maasturilla ja perheessä on myös toinen vielä isompi auto (mutta molemmat uusia eli saako siitä jotain ekopisteitä, vähempikulutuksisia ehkä?). Kyllä (lento)matkustamme, yleensä kerran vuodessa mannertenvälisiä lentoja ja satunnaisesti myös lyhyempiä lentoja Euroopassa. Ostan vaatteita yms. mutta mielestäni melko maltillisesti, mielummin vähän ja laatua, kuin miljoonia hennesin lapsityövoiman alennusrättiä vain siksi että halvalla saa. Sen sijaan tuo kierrättäminen on häpeäpilkku, meillä ei kierrätetä oikeastaan mitään, paitsi Hesarit viedään lehtiroskikseen. Niin ja meillä on kesämökki, minne tietysti ajellaan autolla.

    Tässäpä siis ihmettelemistä mitä pitäis tehdä jotta ”paino putoaisi”, mistään kun ei oikein kyllä viitsisi tinkiä. Niin, itsekästä, tiedän. En halua jättää käymättä ulkomailla tai kesämökillä ympäristösyistä, julkisilla en suostu kulkemaan kuin pakon edessä (bussissa tulee aina huono olo), kierrättäminen omakotitalossa on hankalaa, koska en halua maksaa lisää lajitteluroskiksista ja meiltä on monta kilometriä lajittelupisteelle (joka on myös sellaisen kaupan pihalla, jossa emme käy ruokaostoksilla koskaan eli sinne pitäisi aina sitten erikseen ajaa roskia viemään). Äääähhhh, miksi tämä on niin hankalaa…

    Ehkä jatkan kuten ennenkin, suljen silmäni ja annan mennä vaan… työkaverin sanoin: maailman teollisuus ja kehittyvät kehitysmaat saastuttavat ja pilaavat luonnon huomattavasti nopeammin kuin me ehditään pelastaa kierrättämällä säilykepurkkeja ja notkumalla pakkassäässä bussia odottamassa. Okei, tämä ehkä oli huono läppä mutta totta toinen puoli silti…

    • Kristaliina
      19.3.2015 at 12:11

      Huijuijuijui! :) Mutta itse ainakin toivoisin, että tällaiset paljastukset eivät aiheuta lynkkauksia vaan päinvastoin sanoisin, että tälleen tuo testi just toimii vähän ravistelee ja herättää miettimään niitä omia toimintatapoja!

      Kirjasitko itse auton kulutustiedot vai käytitkö oletusta? Mä googlasin meidän auton kulutustiedon; meillä on kans 2012-vuosimallin auto. Kantsii myös kaivaa oma sähkölasku esiin ja laittaa just omilla sähkönkulutustiedoilla (meillä 18 000 kWh), niin saa mahdollisimman totuudenmukaisen…

      Hei ja voinko haastaa sut tekemään noilla tiedoilla (jos sulla on vielä se sivu auki/tallessa) testin, että mitä tapahtuisi, jos klikkaisit sen sähkön ekosähköksi? Paljonko kokonaiskilomäärä laskisi? Veikkaan, että aika paljon…  Ekosähköstä tässä on tietty esitetty vastakkaisiakin mielipiteitä, mutta voisiko se olla yksi aika ”helppo” pikkujuttu oman ekologisen vaikutuksen pienentämiseksi…? 

      • Sadan tonnin ilmastokeiju (Ei varmistettu)
        19.3.2015 at 13:16

        Haaste vastaanotettu! Laskin uudelleen siten, että kaikki muut tiedot samoin mutta muutin sähkön sekä mökillä että kotona ekosähköön. Ja totta tosiaan lukema tippui melkoisesti, nyt tuloksena 17 089! Sitten tosta sais noin 5000 kg vielä pois jos maasturin vaihtaisi pikkuautoon (oikeasti ihan riittävä auto 1 hengelle…) tai jos ajokilsoja sais pienennettyä puoleen nykyisestä (ei ehkä ihan mahdollista mutta toki paljon turhaa ajoakin nyt on, menen kaikkialle autolla lähikaupasta alkaen). Mutta on tuo lukema siltikin musta iso kun vertaa muiden lukemiin. Pitää kotona tää tehdä vielä niin että kaivan sähkölaskut viereen josko jonkun kilon sais vielä tiristettyä pois.

        Toi kierrätys on myös sellainen jota voi miettiä mutta kompostointi on kyllä mahdotonta tai kompostoida tietty vois mutta ei me sitä multaa mihinkään tarvita koska koko pihasta on hävitetty kaikki kasvit muutamaa hassua omena- ja kirsikkapuuta lukuunottamatta (vihaan puutarhanhoitoa, haluan että on vain siis terassi kalusteineen ja tasainen nurmikko parilla omenapuulla ympärillä). Joten veikkaan, että ostettaisiin kaamean kallis kompostori joka sitten jäis oman onnensa nojaan aika pian. Mutta mutta, katsotaan mitä tässä vois keksiä, ainakin on paljon missä parantaa!

        • Sadan tonnin ilmastokeiju (Ei varmistettu)
          19.3.2015 at 13:26

          Niin sitä piti vielä kommentoida, että tämä tosiaan toimi herättäjänä tämä laskuri ja ennen muuta se kun näkee miten pieniä lukuja muilla on. Toki olen sen aina tiennyt, että en ole mikään ympäristön ylin ystävä. Asun isossa talossa jossa lämmintä asuintilaa on ruhtinaallisesti per asukas ja pidän monista sellaisista asioista jotka ympäristölle eivät ole niitä ystävällisempiä, mm. yksityisautoilu, isot autot, matkustaminen autolla/lentokoneella, ulkonasyöminen (en muuten ihan ymmärrä että miksi tään on niin ympäristöä kuormittavaa… samaa ruokaahan se kaikkialla on) jne. Mutta siltikin tulos tosiaan oli yllättävän huono, joten pienenpienesti järkytyin lukeman nähtyäni! (oikeesti piti tarkistaa kaikki kohdat läpi, että meniköhän johonkin kohtaan joku väärä luku kun tollainen tulos oli, kuitenkin elämäni on mielestäni ihan tavallista elämää eikä mitään ökypröystäilevää)

        • Kristaliina
          19.3.2015 at 13:55

          Ihan vilpittömät pointsit sulle, että otit tän näin! Monestihan me ihmiset ollaan sellaisia, että ei edes haluta kuulla, jos tiedetään, että ei jossain asiassatehdä nyt ihan… …parhaalla mahdollisella tavalla :) Eli tyyliin oisit voinut jättää koko testin tekemättä tai tuloksen nähtyäsi klikata sivun äkkiä kiinni ja ajatella, että olipa paska testi :) Mutta aloitkin miettiä silleen realistiseen tapaan, että mikä tuloksen tekee ja että oisko pieniä parannettavia juttuja ja niin edelleen… Hyvä!

          Ekologiselle (-semmalle) pikkuautolle suositus sekä ajokilometrien vähentämiselle. Ja tolle sähköhommalle! Jos innostut tekemään joitain pikkumuutoksia, niin testaapa huviksesi itsesi uudestaan vaikka puolen vuoden päästä – kiva henkinen pieni palkinto, jos luku on kovasti parantunut!

           

  • Hmmm.... (Ei varmistettu)
    19.3.2015 at 12:06

    Aika mielenkiintoista. Jäi alle kolmen tonnin. Syitä useampia. Asumme pienellä paikkakunnalla, missä kaikki on kävelyetäisyydellä. Kaksi kompostoria pöhisee pihalla eli sinne biojätteet kaikki ympäri vuoden. Kun toista täytetään, toinen kypsyy ja kipataan sen jälkeen kasvimaalle. Biojätteellä on siis suljettu kierto. Tämä on toiminut ilman taukoja ja sen kummempaa vaivannäköä nyt 10 vuotta. Miksei kaikki tee niin!!!! Kun vielä lajitellaan metallit ym, niin sekajäteastia pitää tyhjentää vain kerran kuussa ja astia on pienin tarjolla oleva.

    • Kristaliina
      19.3.2015 at 12:15

      Hieno tulos! Tää on mielenkiintoista, mahtavaa kun kerrotte täällä tuloksia – hitsi miten isoja eroja kulutustavoissa voikaan olla!

      Mä nyt hyvin vakavasti harkitsen kompostoria. Taitaa mennä meillä hankintaan n-y-t-nyt. Paitsi että on meillä kyllä biojäteroskiskin, hmm…

      Ekotietoisemmat: kertokaa mulle biojätteen taloyhtiönbiojäteroskiskeenviemisen vs. oman kompostorin ero ekologiselta kannalta? Tai siis että onko merkittävää eroa ekologiselta kannalta, että kummalla tavalla toimii? En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä :)