Yökyläily, joka voi muuttaa elämän

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä SOS-Lapsikylän ja PING Helsingin kanssa.

Arvasin jo etukäteen, että vetistelen. Ja tietysti olin unohtanut nenäliinat kotiin.

Enkä selvinnyt edes tilaisuuden alkuun, kun aloin jo selittää vieruskaverille:
”Meillä on itsellä kaksi lasta, jotka ovat jo vähän isompia. Ja kun puolison kanssa on nyt puhuttu, että meidän lapsiluku ois nyt mahdollisesti tässä, ja silti meistä tuntuu, että tätä rakkautta vielä riittäisi…”

Wu-TUM. Oikein tunsin, miten kyynelkanavat räjähtivät täyteen. Miten nesteen liikkuminen silmäkulmissa voi kouristaa vatsassa asti? Apuaaaaa, en pysty sanomaan lausetta loppuun. Nikottelin. Vierustoveri taisi ymmärtää ja käänsi kohteliaasti huomionsa toiseen suuntaan.

Vähältä piti, että en jatkanut kaivamalla itselleni suurempaa räkäitkukuoppaa. Kielen päällä oli jo selitys, että ”en mä siis itke SITÄ, että meidän lapsiluku on täynnä, vaan sitä, että voidaan tarjota jollekin toiselle lapselle…”

Mutta onneksi tajusin sulkea suuni siinä vaiheessa ja keskittyä pitämään kaikki märät asiat elimistön sisäpuolella.

Olin siis muutama viikko sitten SOS-Lapsikylän infotilaisuudessa tukiperheenä toimimisesta.

Alkuperäinen orastava ajatus tukiperheenä toimimisen mahdollisuudesta on lähtenyt pilkkimään mietteissäni jo tuossa muutama vuosi sitten. Että sitten joskus, kun lapset ovat vähän isompia ja jos me ei seilata enää Suomen ja Espanjan väliä. Ensimmäisen ”oho?”:n jälkeen Joelkin totesi aika pian, että hei tosiaan: tämä on ajatus, jota meidän kannattaa haudutella ja joka joskus voisi olla ajankohtainen.

Ehkäpä meille tosiaan voisi tulla ”lainalapsi” yökyläilemään viikonlopuksi vaikka kerran kuukaudessa. Kyllä meidän perheeseen mahtuu! Ja rakkautta (niisk) tosiaan riittää!

Tämä SOS-Lapsikylä on siis lastensuojelun ja lapsiperheiden varhaisen tuen asiantuntija, jonka tavoite on antaa lapsille mahdollisuus elää mahdollisimman tavallista lapsuutta perheessä ja turvallisessa ympäristössä. SOS-Lapsikylä tuottaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon palveluita ja panostaa vahvasti ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen perheille. Kuten tukiperhetoimintaan.

Tällaista tukiperhettä tarvitsevat eri-ikäiset lapset ovat aivan tavallisia lapsia, joiden perheessä esimerkiksi vanhemmilla voi olla tukiverkot kaukana ja vanhemmat kaipaavat silloin tällöin hengähdystaukoa. Tai perheessä voi olla jotain muuta haastetta tai kuormittavaa tekijää. Eli tukiperhetoiminta on erittäin matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla tuetaan lapsen omien vanhempien jaksamista – ja tarjotaan myös lapselle ehkä jotain sellaista, johon ei muuten olisi perheessä mahdollista.

Tukiperheeseen tulevan lapsen voi siis viedä vaikka Lintsille. Mutta mä uskon, että tukiperheviikonloppuna on kuitenkin kaikkein tärkeintä viettää aivan tavallista lapsiperhe-elämää. Toivottaa lapsi tervetulleeksi, antaa lämpöä ja huomiota, kuunnella hänen juttujaan ja tutustua – että hän voisi tulla meille vaan joukon jatkoksi viikonloppua viettämään. Oma paikka ruokapöytään ja uusi kaveri yökyläilemään. Syödäänkö popcornia ja katsotaan vaikka leffaa? Käydään metsäretkellä! Mennään kirjastoon ja lainataan monta kirjaa!

Ja miten tärkeä henkireikä se voi olla sen lapsen vanhemmille! Ja ehkäistä monta ongelmaa ennen kuin niitä pääsee edes syntymään. Sille lapselle puolestaan voi tarjota ihania, kokoelämänmittaisia lapsuusmuistoja.

Niisk. Mä joudun tässä vähän väliä niistämään tätä kirjoittaessa. Kolmas nenäliina jo menossa. Mä oikeastaan haluaisin tukiperhettä tarvitsevan lapsen ihan heti nyt tänne, voi tervetuloa meidän perheeseen, kultapieni!

Tukiperheiden tarve on valtava. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Espoon alueella sata lasta odottaa ja jonottaa oma tukiperhettä! Ja koko maan tasolla tuhansia lapsia odottaa omaa tukiperhettä; SOS-Lapsikylä siis toimii ympäri Suomen.

Kunpa vaan löytyisi jostain meitä ihan tavallisia perheitä, jotka voisivat kerran kuukaudessa ottaa jonkun pienen lapsen viikonlopuksi yökyläilemään!

Voisiko tästä herätä jollekin teistä muistakin pieni ajatuksenpoikanen, samanlainen kuin mitä me nyt täällä pyöritellään: voisiko teille kotiin tulla joku tukiperhettä tarvitseva lapsi kerran kuukaudessa viikonloppukyläilemään…? Voisitteko tarjota hänelle perheen läheisyyttä ja lämpöä?

Tukiperheet voivat siis olla ihan tavallisia perheitä, lapsellisia tai lapsettomia. Tai vaikka yksinasuvia sinkkuja, tai mummeja ja vaareja. Ei ole mitään yhtä muottia, mistä tukiperheen pitäisi tulla.

Tukiperheen ”kriteerit” ovat vakaa elämäntilanne (ei siis kannata alkaa tukiperheeksi ihan keskellä suurempaa elämänmuutosta, vaan mieluummin sellaisella tasaisella kohdalla) ja sitoutuminen. Toimintaan siis sitoudutaan vuodeksi kerrallaan; toki pidemmistä suhteista on varmasti eniten hyötyä ja iloa niin lapselle kuin tukiperheellekin!

Kolmas kriteeri on perheen yhteinen päätös eli että asiaan ovat sitoutuneet niin perheen aikuiset kuin tietysti lapsetkin. Itse ajattelin, että lapsille (etenkin pienemmille) asian voi selittää vaikkapa jotenkin näin: Te itse pääsette aina välillä mummilaan yökylään ja teillä on siellä hurjan kivaa. Mutta kaikilla lapsilla ei ole sellaista paikkaa, mihin mennä – mutta nyt me voidaan tarjota jollekin lapselle sellainen paikka, että se lapsi pääsee tänne meidän kotiin yökyläilemään ja kivaa viikonloppua viettämään.

Jos ihanasti loksahtaisi kohdalleen, yökyläilyviikonloput voisivat olla kuukauden kohokohtia joko perheelle! Keskityttäisiin yhdessäoloon ja mukavaan oleiluun – mukana vaan yksi tai useampi ”lainalapsi”.

SOS-Lapsikylä valmentaa hyvin kaikki tulevat ja potentiaaliset tukiperheensä. Ja valmennukseen kannattaa mennä, vaikka ei olisikaan ihan varma vielä – jo ihan sellaisen orastavan ajatuksen (juuri niin kuin meillä) kanssa kannattaa lähteä valmennukseen, jonka aikana voi pohtia, että onko se itselle ja omalle perheelle sopiva juttu! Valmennus ei vielä siis sido mihinkään.

Infotilaisuuksia ja valmennuksia järjestetään jatkuvasti ympäri Suomen; esimerkiksi nyt ihan lähiviikkoina tulossa mm. Kaarina, Rovaniemi ja Kuopio. Myös esimerkiksi Jyväskylässä on SOS-Lapsikylän tukiperhetoimintaa.

Täältä löytyy (sivun oikea laita) ympäri Suomen eri alueiden SOS-Lapsikylän yhteyshenkilöt. Heihin kannattaa olla yhteydessä, jos tukiperheenä toimiminen edes alustavasti kiinnostaa!

Tukiperheeksi lähtemistä harkitsevilla perheillä (niin myös meillä) on varmasti aina sellainen ”pohtimisaika”, jonka aikana asiaa pyöritellään mielessä ja makustellaan kunnes se (kenties) plumpsahtaa valmiina päätöksenä ulos. Käytännön vinkkinä suosittelen että SOS-Lapsikylään kannattaa olla yhteydessä jo tällaisen orastavan pohdinnan varhaisessa vaiheessa, koska he voivat tarjota tukea ja tietoa päätöksentekoon ja perheen yhteiseen pohdintaan.

Itse siis koin tuolla infotilaisuudessa, että heillä jotenkin tosi ihanasti ”ytimessä” se, että tukiperheeksi ryhtyminen voi olla hitaampi prosessi, ei välttämättä mikään kertarysäys. Infotilaisuudessa oli paljon perheitä, osa oli päätöksensä kanssa jo valmiita, kun taas osa ihan alkumetreillä – ja kaikki oli ihan yhtä ok, kaikki ihan yhtä tervetulleita ja oikeassa paikassa.

Eli (näin meidän kokemuksen perusteella) SOS-Lapsikylältä on luvassa tukiperhetoimintaa harkitseville lämmintä tukea, tietoa sekä tilaa omassa rauhassa harkita ja pohtia.

Tukiperheeksi ryhtyminen on ihana ja hyvin konkreettinen tapa auttaa – antamalla omaa aikaansa lapselle, jolle se voi olla tärkeämpää kuin voi edes kuvitella. Apua, nyt mä alan itkemään pelkästään siitä, että kirjoitan näin, mutta kirjoitan silti: Se sinun antamasi lämpö ja välittäminen voi olla just se, mikä pitää sen lapsen pinnalla ja vaikuttaa hänen koko loppuelämäänsä.

Toinen tärkeä auttamisen tapa on lahjoittaminen, esimerkiksi SOS-Lapsikylälle kuukausilahjoittaminen.

Voi siis antaa aikaa tai rahaa, omasta elämäntilanteesta riippuen – mutta molemmat ovat arvokkaita ♥

Kolmas tapa on jakaa tietoa tukiperhetoiminnasta. Jos itse et voi alkaa (elämäntilanteesi takia tai muuten) tukiperheeksi, olisiko tuttavapiirissäsi joku muu vain ”toimintasykäystä vaille valmis” tuleva tukiperhe…? Onko tällä hetkellä jossain joku lapsi, jonka elämän suuntaan voisi vaikuttaa juuri tähän tuttavaperheeseesi pääseminen…?

Täten siis pyydän: jaa siis sinäkin vaikkapa Facebookissa ja muussa somessa tietoa tästä SOS-Lapsikylän tukiperhetoiminnasta!

Etsitään yhdessä näille tukiperheitä odottaville lapsille omat tukiperheet!

Jos sitä joskus toivoo kirjoitukselleen vaikuttavuutta, niin ne hetket ovat juuri tällaisia. Mun kaikkein syvin toive (nyt samalla kun tässä niistän edelleen nenääni) on se, että tämän kirjoituksen myötä edes yksi tai kaksi tai viisi lasta saisi sen odottamansa tukiperheen. Voisiko se olla mahdollista?

Otatko kopin? Mikä näistä kolmesta voisi olla sinun tapasi auttaa?

40
Like
13

You Might Also Like

  • Anna
    19.9.2019 at 16:09

    Aina tällaisia lukiessa tulee mieleen että pitäisi lähteä mukaan ja se olisi hienoa ja kaikille tulisi hyvä mieli, mutta sitten iskevät realiteetit. Olen vasta muutama vuosi sitten selvinnyt työuupumuksesta, oman pään sisällä on jo melkein pari vuosikymmentä myllertänyt sellainen sekasotku että hyvä jos saan oman perheeni pysymään onnellisena ja hyvinvoivana. Ei nyt vaan pysty. Jos pitäisi valita ääripää niin ennemmin olisimme se tukea tarvitseva kuin antava perhe. Emme siis tällä hetkellä tarvitse tämän tyyppistä apua, mutta jos pitäisi noista valita niin kyllä se kallistuis enemmän tarvitseviin. Jos olisin vain kotiäiti niin pystyisin antamaan aikaani myös yhdelle lisälapselle. Uskon että siihen riittäisivät rahkeet, mutta tuo työuupumus sai aikaan sen etten enää pysty tekemään täyttä työaikaa enkä tiedä pystynkö koskaan ja työpäivät vievät voimat niin että vapaa-aika menee aika pitkälti palautumiseen.
    Osa minusta sanoo että häpeä ja anna nyt edes sitä rahaa, mutta osa taas sanoo että ensin huolehditaan itsestä ja omasta perheestä ja sen tarpeista. Ja tässä päätöksessä on pysyttävä jos ei tilanne muutu.

    • krista
      19.9.2019 at 16:44

      Just näin, eli näissähän tosiaan kannattaa hyvinkin huolella miettiä omat (ja koko perheen!) voimavarat! Varmaan just työuupumuksen tai vaikkapa masennuksen jälkeen ei varmastikaan monella ole vielä elämänvaihe sellainen, että tällaiselle auttamiselle on (vielä?) tilaa. Itsekin me ollaan pyöritetty tätä mielessä pitkään ja varsinkin alussa tämä oli sellainen ehdottoman ”kyllä mutta joskus myöhemmin” -juttu, sillä omat lapset olivat vielä niin pieniä, että tällaiseen ei riittänyt vielä omaa resurssia. Mutta lasten kasvaessa tämä tuntuu meillä enemmän ja enemmän mahdolliselta – jos ei IHAN TÄSSÄ NYT (meillä myös nämä Espanjan-talvet vaikuttavat), niin sellaisena ”sitten kun on sopiva kohta” -juttuna <3 Lasten kasvaessa tuollaisella vauhdilla sitä alkaa miettiä jo sitä aikaa, kun he ovat teinejä ja tuolla ihan omillaan. Silloin voisi olla vaikka useampiakin tällaisia tukiperheeseen tulevia lapsia, olisi ihan saada vaikka jotain pienempää taapertajaa taloon välillä viikonlopuksi, vaikkakaan ei enää 24-7 :)
      -
      Annna, mä oon ihan varma (mitä sua blogissa "tunnen", tietysti nämä aina ovat tällaisia virtuaalituntemisia vaan), että teilläkin vielä voimavarat kasvaa, lastenkin kasvaessa <3 Ja jos tunnet, että voisit hyötyä itse tällaisesta, niin kannattaa todellakin selvittää: ajattele, saisit viikonloppuvapaan vaikka kerran kuukaudessa! Tämä on erittäin matalan kynnyksen apua eli ei tarvitse olla mikään ongelmaperhe tällaista saadakseen! Eli jos yhtään sltä tuntuu, kannattaa kysellä lisää omalla paikkakunnalla! <3 Ja sitten joskus tilanne voi teilläkin olla tosiaan niin, että on teidän vuoro olla auttajien päässä <3 Mutta omasta hyvinvoinnista on ensisijaisen tärkeää huolehtia ensin <3

  • sijaisäiti
    19.9.2019 at 16:28

    Moikka! Tärkeällä asialla olet liikkeellä. Olen itse sos lapsikylän kautta sijaisvanhempana ja toiminut vuosia lastensuojelussa työni kautta. Tukiperheistä todellakin on huutava pula ympäri Suomea, sen verran haluaisin lisätä, että esim. Pelastakaa Lapset ja ihan kaupunkien sijaishuoltoyksiköt hakevat myös tukiperheitä. Sos lapsikylä on vähän harvinaisempi tukiperhetoimija valtakunnan tasolla, esim. Pirkanmaalla heidän tukiperheitä ei ole kovin paljoa.

    Toinen asia, jota en ehkä oikein osaa muotoilla…mutta yritetään. Tukiperheeseen tuleva lapsi on aina jollain tapaa traumatisoitunut tai vaille jäänyt. Ja hyvin usea tukilapsi on jo sillä rajalla, onko kotona asuminen enää ollenkaan mahdollista. Tätä taustaa vasten voi olla, että viikonloppu tukilapsen kanssa on itkua, parkua, huutoa, riehumista, väkivaltaista käytöstä ja kaikkea muuta kuin ihanaa puuhastelua yhdessä. Toki on myös tukilapsia, joilla on sinällään ”asiat kunnossa” eli esim. yhden vanhemman lapsi, jonka vanhemmalle on vain tarpeen hengähtää hetki. TIlanteita on niin monenlaisia. Mutta siis haluan sanoa, että miettikää asiaa myös siltä kannalta, että teille tuleva lapsi voi oireilla tosi rajustikin. En siis halua millään tavoin latistaa intoa tai maalailla piruja seinille, mutta kymmenen vuoden kokemus työntekijänä, tukieprheiden kouluttajana ja sopimusten tekijänä on vain opettanut monenlaista.

    • krista
      19.9.2019 at 16:50

      Oi, teet tärkeää työtä, suurensuuri hatunnostoni <3 <3 <3 Ja ihanaa, että tulit kommentoimaan! Ja kyllä, tosiaan tukiperheitä hakevat myös muut tahot eli SOS-Lapsikylä ei ole ainoa! Pääasia tietysti lapsen kannata, että se tukiperhe jotain väylää myöten löytyy <3
      -
      Mun tiedot perustuvat tietysti nyt vain ihan tuohon infotilaisuuteen, sulla on superpaljon vahvempi tietämys tästä! Mutta tuossa tilanteessa oli siis yhdessä tukiperheinfon lisäksi myös sijaisperheinfo, ja siinä korostettiin sitä, että tukiperheeseen tulevat ja sijaisperheisiin tulevat ovat erilaisia lapsia - että tukiperheeseen tuleminen olisi juuri ennaltaehkäisevää, ja lapset ns. ihan tavallisia. Kun taas sijaisperheeseen tulevan lapsen omassa perheessä taustat ovat paljon hankalammat ja lapsilla traumoja. MUTTA tosiaan tilanteita ja lapsia voi olla hyvin erilaisia, ja mahdolliset traumatkin ilmetä eri ihmisillä hyvin eri tavoilla - voihan vaikka olla, että alkuun vaikuttaa, että ei ole mitään, mutta myöhemmin tulee ilmi jotain muuta. Sitähän ei tietysti voi tietää. Ja ONNEKSI tuolla on tosiaan tuo valmennus tukiperheeksi aikoville, varmasti valmennuksissa juuri näitä asioita käydään läpi <3

      • Katja Puhakka
        20.9.2019 at 11:10

        Hei!
        Hienoa, että tämä tärkeä asia herättää ajatuksia ja keskustelua. Itse SOS-Lapsikylän tukiperhetoiminnan palvelujohtajan roolista käsin haluaisin tähän myös kommentoida ja tuoda tietoa meidän toiminnasta. Meillä on SOS-Lapsikylässä menossa tukiperhetoiminnan kasvuprojekti, jonka yhtenä tavoitteena on laajentaa meidän tukiperhetoiminta ympäri Suomen meidän toimipisteisiin. Tämä tavoite rupeaa jo hienosti toteutumaan ja näin ollen tukiperhevalmennuksia järjestetään lähes kaikissa toimipisteissämme tämänkin syksyn aikana. Pääkaupunkiseudulla tukiperhetoimintamme on ollut käynnissä jo yli neljä vuotta ja meillä onkin jo tukiperheitä kivasti ja saamme tarjottua tukea monelle perheelle ja lapselle. Tukiperhetoiminta on ennaltaehkäisevää palvelua ja näin ollen perheiden ja lasten tilanteet eivät voi olla vielä kriisiytyneet niin pahasti, jolloin lapsilla ei vielä ole suuria traumoja taustallaan. Tukiperhetoiminta ei ole oikea palvelumuoto perheille enää siinä vaiheessa, jos joudutaan miettimään, että voiko lapsi enää asua oman perheensä kanssa omassa kodissaan. Meidän kautta on mahdollisuus tomia tukiperheenä tai ammatillisena tukiperheenä, jolloin pitää olla alan koulutusta. Ammatillinen tukiperhe pystyy vastaamaan erityistukea tarvitsevan lapsen haasteisiin. SOS-Lapsikylä tukee puolestaan omia tukiperheitään heidän tehtävässään. Jos asia herättää enemmänkin keskutelua ja kysymyksiä, niin meihin kannattaa olla yhteydessä. Mukavaa syksyn jatkoa. <3

        • krista
          20.9.2019 at 11:28

          Ihanaa, iso kiitos kommentista ja tämän asian selventämisestä! Aivan valtavan tärkeää työtä teette, kiitos <3

  • Sijaisäiti minäkin
    19.9.2019 at 17:48

    Samoilla linjoilla kuin nimimerkki sijaisäiti ollaan täälläkin. 10 vuoden taival tätä takana ja ainakin minulle on näyttäytynyt vahvana se että tavallisia lapsia tavallisiin perheisiin on ihan huuhaata. Tosiaan, tukiperhelapset ovat poikkeuksetta lastensuojeluperheistä tulevia ainakin jollakin tasolla traumalapsia, joita on vaikea sitoa omaan perheeseen. Tärkeää ja antoisaakin työtä tämä on, mutta yleensä aika kaukana ns. normaaiperheen viikonlopun vietosta. Omia lapsia kannattaa seurata ja kuunnella tässä prosessissa, heiltä vaaditaan paljon, tosin esim. yksi viikonloppu kuussa ei ajallisesti paljoa ole ja saattaa olla silmiä avaakin kokemus.

    • krista
      19.9.2019 at 17:56

      Tämäpäs onkin kiinnostavaa, kiitos kommenteista! Te siis olette sijaisperhe myös, mutta teilläkin on kokemusta siis myös tukiperhetoiminnan lapsista? Meille siis tosiaan hyvin paljon korostettiin sitä, että on kyse ihan erilaisista lapsista. Siellä oli sekä tukiperheeksi että sijaisperheeksi suunnittelevia perheitä paikalla. Mutta tosiaan siellä puhuttiin paljon siitä,että tukiperhetoiminta on ennaltaehkäisevää juuri sellaisissa tilanteessa, että oma huoltaja esimerkiksi saa lepoa tukiverkostojen puuttuessa jne. Sijaisperhe sitten ihan muuta. Mutta varmasti tosiaan tapauskohtaistakin paljon! Ehkä kuntakohtaistakin – voisiko sitten olla, että jostain ei saa tukiperhettä ”ennen kuin on tosi kyseessä” ja siksi siellä olisi myös sellaisia, joiden kotona jo isompia ongelmia…? :( Tosi harmillista, koska tosiaan sellaisena ennaltaehkäisevänä juttuna tämä on niin ihana juttu, soisi kyllä että olisi perheiden tavoitettavissa tällainen ”lepomahdollisuus” jo ennen kuin niitä ongelmia pääsee syntymään

      Mä oon itse asiassa menossa tapaamaan myös tukiperheinä toimivia perheitä tässä myöhemmin. Kiva kuulla heiltäkin kokemuksia, ja samoin tietty jakakaa tekin kuulolla olevat tukiperheet, että millaisia kokemuksia teillä on ollut! <3

    • Katja Puhakka
      20.9.2019 at 11:22

      Hei! Kommentoikin myös jo tuonne sijaisäiti nimimerkin kohdalle. Eli SOS-Lapsikylän tarjoama tukiperhetoiminta on nimenomaan tarkoitus olla ehkäisevää palvelua ja oikea aikasta, jolloin perheet saavat tarvitsevansa tuen. Meillä on tästä ihania ja hyviä kokemuksia, että kunta on ostanut palvelua perheelle oikea aikaisesti ja tukiperhetoiminta on riittävä palvelu ja tuki perheelle. Tukiperhepalvelu voi olla sekä sosiaalihuollon tai lastensuojelun avohuollon tukitoimi. Meillä on paljon lapsia tukiperheissä, jotka eivät ole lastensuojelun asiakkaina. Tukiperheidemme kokemukset ovat monesti sitä, että viikonlopun ovat mukavaa yhdessä oloa ja tavallista olemista. Meidän kautta voi toimia myös ammatillisena tukiperheenä, jolloin pitää olla alan koulutusta ja näin ollen valmiuksia vastata erityislapsen tarpeisiin. Tällöinkään lapsi ei välttämättä ole lastensuojelun asiakas, vaan palvelu voi olla sosiaalihuoltolain mukaista.

  • SJM
    19.9.2019 at 20:51

    Ystävillä oli tukilapsi kerran kuussa. Ja tämä lapsi oli hyvin tavallinen. Joskin arka ja pelkäsi, että ei aiheuta vaivaa ja että saako kaikilla leluila leikkiä. Ihana 5-v tyttö. Perheessä oli monta lasta ja vanhemmat tarvitsivat lepoa. Lapsi ei aiheuttanut mitään varsinaista lisävaivaa tukiperheessä.

    • krista
      19.9.2019 at 21:17

      Voi pikkuista! <3 <3 <3
      -
      Mä oon aika kovastikin miettinyt, että minkäikäistä lasta toivoisin - itsehän saa siis toivoa esimerkiksi omia lapsia nuorempaa/samanikäistä/vanhempaa tms. Tuollainen viisivuotias tyttö ois kyllä just nappiin, meidän Seelan ikäinen <3 Tällaisessa tapauksessa voisi tulla ihan ystäviä lapsista! Tai sitten sopiva meidän perheeseen voisi olla myös vähän nuorempi, taaperoikäinen tyttö tai poika. Tiedän, että tytöt tykkää kovasti auttaa pienempien hoidossa <3

  • Tukiperheen äiti
    19.9.2019 at 21:58

    Ihanaa, että harkitsette lähtöä tukiperheeksi ja että kerrot mahdollisuudesta muillekin. Olenkin jo aiemminkin ajatellut, että blogisi olisi hyvä paikka asian esille tuomiseen ja että te vaikuttaisitte tukiperheeksi sopivilta! :D

    Me toimimme tukiperheenä myös (mutta kunnan kautta), ja meidän kokemuksemme on, että tukiperheeksi hakeutuvilta selvitetään hyvinkin tarkkaan se, millainen lapsi sopisi heidän perheeseensä. Koska tukiperhettä odottavia lapsia on valtavasti, on tavallaan valinnanvaraa myös paljon. Tukiperhettä odottavat lapset kun eivät ainakaan meidän kunnassa ole varsinaisesti missään jonossa, vaan jokaiselle perheelle valitaan se sopivin lapsi. Näin ollen myös niitä ”ihan tavallisia” lapsia riittää kyllä, mutta jos perheellä on valmiuksia ottaa erityislapsi, niin heitäkin on paljon odottamassa tukiperhettä. :)

    Aloitimme tukiperheenä toimimisen lapsettomana pariskuntana, ja olemme jatkaneet tukiperheenä toimimista samoille lapsille nyt oman lapsen saamisen jälkeenkin. Minusta on ollut hienoa nähdä lasten kehitys ja hiljalleen tapahtunut tottuminen meidän perheen tapoihin ja sääntöihin sekä lasten kiva suhtautuminen omaa pientä lastamme kohtaan. Välillä tukilasten tuleminen tuntuu toki myös rasittavalta, mutta sellaistahan se joskus on. Ja ajattelen, että oman elämäntilanteen voi ottaa huomioon myös käyntejä sopiessa, esim. oman lapsen synnyttyä pidimme pienen tauon ja sen jälkeen hetken otimme lapset luoksemme vain yhden yön kuukaudessa, koska arki vauvan kanssa oli muutenkin haastavaa. Olen kokenut, että tukiperheitä kannustetaan pitämään huolta myös omasta jaksamisestaan.

    • krista
      20.9.2019 at 08:57

      Oi miten ihana kuulla, että oot ajatellut, että me sovittais tukiperheeksi <3 <3 <3 Kiitos, kun sanoit noin, tuli hyvä mieli! <3
      -
      Aivan mahtavaa, että teille on tullut just tuollainen pitkä suhde tukiperheeseen tulevien lasten kanssa! Tuollainen on sitä varmaan parhaimmillaan, eli että rakennetaan tuollaista pidempää suhdetta, jossa sitten tosiaan näkee lapsen kehitystä ja kasvaa se kiintyminen <3 Iso arvostus sille, että jatkoitte tukiperheenä myös oman vauvan tulon jälkeen! Varmasti jotkut lopettavat silloin ja se on tosi ymmärrettävää (ja itse pitää tietysti kuunnella itseään, että miltä tuntuu ja mikä on oma jaksaminen ja riittääkö resursseja; esimerkiksi meillä jälkimmäisen lapsen ollessa vauva ei luultavasti olisi riittänyt), mutta näin kun jatkoitte niin tulee mieleen, että se varmasti merkitsee aika paljon niille tukiperheessä oleville lapsille <3 <3 <3 Että heitä ei "hylätty" teidän oman vauvan tulemisen jälkeen vaan heillä on asema teidän elämässä senkin jälkeen <3 Tietysti en tiedä, mutta voisin vaan kuvitella, että se voi olla tosi tärkeä tunne! <3 Ihanaa!
      -
      Joo muuten tosi hyvä lisäys tuo, että tukiperheeksi hakeutuvilta selvitetään/kysytään tarkkaan, että millainen lapsi sopii perheeseen! Näin mäkin infotilaisuudesta ymmärsin! Ja lasta/lapsen perhettä tavataan ja puolin ja toisin pohditaan, että olisiko tämä sopiva "match". Eli että ei sieltä arpakuutiolla tule (ainakaan tässä SOS-Lapsikylällä!) mikä lapsi vaan vaan etsitään sellainen yhdistelmä, joka on kaikille sopiva. Sekä tukiperhe että lapsi ja lapsen perhe vaikuttavat tähän. Sitten oli myös ammatillisia tukiperheitä eli heillä alan koulutusta ja heidän perheeseensä voi tulla lapsia, joilla on jotain erityisiä haasteita tai erityislapsia. Mutta meille "ihan tavallisille perheille" riittää kyllä niitä "Ihan tavallisia lapsia" eli ei tarvitse yli oman osaamisen/resurssin mennä, näin sen ymmärsin.

  • AaHoo
    19.9.2019 at 22:18

    Mä en kestä, kun mä haluisin pelastaa kaikki maailman lapset <3. Just se,että tuollainen vkoloppu voisi vaikuttaa niin paljon jonkun pienen elämään <3. Kiva kuulla tästä lisää, etenkin tuosta tukiperhe vs. sijaisperhe erosta.

    • AaHoo
      19.9.2019 at 22:33

      Olen siis puhunut miehelle sijaisperhetoiminnasta (ja adoptiosta) jo aiemmin, kun meidän omien lasten saannissa kesti. Haluaisin vaan auttaa kaikkia lapsia <3. Nyt tämä tukiperhetoiminta voisi olla meillekin ajankohtainen. Hyvä aihe siis!

    • krista
      20.9.2019 at 09:28

      Mulla samanlaisia tuntemuksia <3 Kun tosiaan just tajuaa, miten pienestä se jollain lapsella voi olla kiinni - vaikka että saa niitä turvallisia aikuiskontakteja ja positiivisia kokemuksia, kuulee hyvää itsestään ja niin edelleen. Lapsuus kun on monella tavalla niin tärkeää aikaa ja monta kokemusta rakentuu varmasti sille pohjalle, mitä lapsuudessa on tuntenut <3
      -
      Ihanaa, jos tekin pohditte tällaista! Mä jotenkin koen, että tämä on tosi hyvä ja konkreettinen tapa antamalla omaa aikaa auttaa jotain toista perhettä, ja samalla siitä saa itsekin jotain. Mä muutenkin tykkään siitä, että meillä on paljon lapsia talossa! (ja usein onkin) Tykkään siitä vilinästä ja lasten hauskoista leikeistä!

  • Henna
    20.9.2019 at 07:11

    Olipa hyvä lukea, tärkeä postaus. Meillä on lähisuvussa oikein paljonkin tätä hyvää asiaa tehty jo 10 vuotta, eli 3 lasta asuu vakinaisesti perheessä, 2 on jo lisäksi muutanut omiin asuntoihnsa ja 4-5 muuta käyvät luona, lomilla yms.

    • krista
      20.9.2019 at 09:30

      Voi ihana kuulla! <3 Tällainen auttaminen voi hyvinkin olla "periytyvä" juttu sillä tavalla, että kun näkee, miten lähisuvussa homma sujuu ja on palkitsevaa, hoksaa että tällaista voi tehdä itsekin. Näkee niitä kokemuksia ja sitä, että millaista se käytännössä on! <3

  • Aapeli
    20.9.2019 at 07:54

    Meillä on yksi uusioperheemme lapsista tukiperheessä viikonloppuja. Hänellä ei ole mitään tukiverkkoa ja äitikin asuu ulkomailla. Mutta siis vahvin peruste saada tuo apu oli se, että lapsella on ADHD ja arki hänen kanssaan ilman tukiverkkoa on todella uuvuttavaa. Eli on siis traumatisoitunut (äiti jättänyt) ja diagnoosikin on. Vaikka ollaan muuten ihan tavallinen perhe niin tällä ko lapsella on paljon haasteita. Kannattaa siis varautua siihenkin vaihtoehtoon. Mutta aivan ihana kirjoitus ja ihana ajatus teillä kytee ❤️

    • krista
      20.9.2019 at 09:40

      Hei ihan mahtavaa, että olette saaneet hänelle tukiperheen! Ja mä uskon, että te uusioperheenä myös annatte lapselle paljon ja ennen kaikkea turvallisen ympäristön ja lämpöä ja rakkautta ( <3 ), vaikka oma äiti onkin ulkomailla. Oma äiti on tietysti oma äiti, mutta varmasti läheiset välittävät aikuiset on lapselle ihan valtavan tärkeitä, vaikka ei biologista sukua olekaan. Voi kaikkea hyvää teidän tälle lapselle ja koko perheelle <3 <3 <3
      -
      Ja joo siis erityislapsia varmasti tukiperhettä hakevien lapsien joukossa on! Tuolla kirjoitinkin jo yllä, että lapsia ei silti laiteta tukiperheisiin mitenkään "arpakuutiolla" vaan esimerkiksi on ammatillisia tukiperheitä (joilla on aiheeseen liittyvää osaamista ja joita koulutetaankin vielä erikseen enemmän), joihin tulee sellaisia lapsia, joilla on esimerkiksi jotain haasteita. Eli tukiperheisiin käsittääkseni hyvinkin tarkkaan etsitään juuri sellaiset lapset, joihin heillä parhaiten resurssit riittäää ja jotka "loksahtaa" siihen perheen elämään mahdollisimman hyvin. Se on tietysti myös lapsen etu, että jos on vaikkapa erityislapsen diagnoosia, niin saa sellaisen perheen, jossa sen asian kanssa parhaalla mahdollisella tavalla osataan toimia! Tukiperhettä odottavia lapsia on tosiaan niin paljon, että jos tuntuu, että ei riitä oma osaaminen/resurssit toimia erityislapsen kanssa, on varmasti myös sellaisia lapsia, joilla mitään tällaista erityistarvetta ei ole. Toki on valtavan tärkeää, että juuri nämä erityislapset löytävät tukiperheensä! Mutta yli kenenkään resurssien kenenkään ei tietysti tarvitse toimia eli tosiaan ymmärsin, että noissa hyvinkin tarkkaan katsotaan "oikeanlainen match" eli perheet, joilla niinsanotusti synkkaa, kun tavataan :)

  • Sijaisäiti
    20.9.2019 at 18:28

    Jos ajattelen meidän sijaislapsia, niin esim vuosi sitten he jonottivat tukiperhettä. Vaikka koko siihen astinen elämä oli ollut kriisiä ja katastrofia ja lapset oireilivat hyvin vahvasti. Että ajatus ennaltaehkäisevästä työstä ”tavallisten” lasten kanssa on toki kaunis, mutta valitettavasti se ei ole totuus tämän hetkisessä lastensuojelun tilanteessa.

    • krista
      20.9.2019 at 19:09

      Onpa kurja, että teidän sijaislapset ei saaneet riittävää apua ja riittävän aikaisin! Varmasti tosiaan tarve on ollut jo silloin sijaisperheelle, ei tukiperheelle. Onneksi nyt ovat päässeet teille <3 Tärkeää työtä teette!

  • Janisa
    20.9.2019 at 18:54

    Musta toi oli aika hurja ja kurja heitto, ettäkö monet tukiperheiden lapset olisivat viittä vaille sijoitettuja. Olisiko siinä kalskahdus jotain miten asiat olivat ennen tai miten ne nähtiin aikaisemmin. Nykyäänhän tätä nimenomaan painotetaan ennaltaehkäisevänä monien muidenkin syiden takia.
    Me kävimme Pelastakaa lapset ry:n tukiperhekoulutuksen ja me saatiin aivan tavallinen, ihana x-ikäinen poika meidän perheeseen, sillä pojan äiti oli yksinhuoltaja eikä tukiverkkoa samassa kaupungissa muusta omasta perheestään. Pojalle haettiin nimenomaan ehkäisevänä tukitoimena perhettä, että äiti pääsi välillä hengähtämään.

    Ja nyt olen itse samanlaisessa tilanteessa, sillä lasteni isä kuoli tapaturmassa eikä itselläkään ole lähimain tukiverkkoa. Meille on myös suositeltu tukiperheen hakemista lapsille minun jaksamisen takia uuden tilanteen edessä ja meidän perhe ei tosiaan ole lähelläkään mitään muita ongelmia, mutta vain se, että ammattilaiset osaavat nähdä ettei seuraavat yli 10 vuotta yksin ja vähäisellä omalla ajalla oleminen ole välttämättä ”terveellistä” pitkässä juoksussa meille kenellekään.

    Että kyllä, tavallisiakin lapsia on ja tulee olemaan paljon vailla tukiperhettä. Voi olla, että omatkin -aivan tavalliset lapset- liittyvät jonkun tukiperheen seuraan tässä jossain vaiheessa.

    • krista
      20.9.2019 at 19:26

      Vilpitön osanottoni <3 <3 <3 Ihan tuli tippa linssiin, olen niin pahoillani teidän puolesta, voi tätä elämää, miten voi tapahtua tällaisia. Sanat loppuu, mutta nyt tähän se kliseinen virtuaalihalaus täältä <3
      -
      Ihana, että teille just osattiin suositella tukiperhettä, ottakaa ihmeessä tuollainen apu vastaan! Pääset lepäämään välillä ja saat omaa aikaa. Just tällaisiin tilanteisiin tällaisia apumuotoja tarvitaan, ja juuri tämäntyyppisistä tilanteista tuolla SOS-Lapsikylän infossakin oli kyse, eli sä sanot just niin hyvin: että ammattilaiset osaavat jo nähdä, että vaikka 10 vuoden säteellä ongelmia jaksamisessa voi tulla, jos ei saa lepohetkiä ja omaa aikaa välillä! Ja mitä noita tulevia/kiinnostuneita tukiperheitä näin, niin ihania perheitä, joilla on auttamisen halu ja joiden kotona lapsille on varmasti hyvä käydä kyläilemässä <3
      -
      Ja kyllä, myös tuolla SOS-Lapsikylän infossa puhuttiin samaa kuin sä kerrot, että teillä on Pelastakaa lapset ry:n myötä ollut. Eli tässä on kyse ennen kaikkea ennaltaehkäisevästä työstä - ja myös tuossa yllä SOS-Lapsikylän edustaja vastaa tähän hyvin! Eli hyvin samanlainen käsitys mulla kuin teidän kokemus, vaikka eri järjestäjästä kyse!

  • Viittä vaille sosiaalityöntekijä
    20.9.2019 at 23:42

    Kuten tässä on nyt monta kertaa jo tullutkin ilmi (ja välillä sekoitettu pakkaa) niin tosiaan tukiperhe voi olla lastensuojelun avohuollon tukitoimi, TAI ihan ennaltaehkäisevä tukitoimi. Ja siellä ennaltaehkäisevällä puolella on todellakin ihan tavallisia, vähän väsyneitä tai jostain syystä kuormittuneita perheitä. Eikä lastensuojelun avohuollonkaan perusteella voi vielä päätellä, että lapsi olisi traumatisoitunut. Sielläkin tilanteet ja syyt vaihtelevat paljon, eikä kaikki ole ”viittä vaille sijoitettuja”. Osa toki ei avohuollon tukitoimilla pärjää, ja jossain vaiheessa joudutaan tekemään sijoitus/huostaanotto. Joillekin ne puolestaan riittävät, ja tukiperhe voi olla yksi tärkeä tekijä siinä, että lapsi voi jatkaa asumista tuettuna omassa perheessään. Kaikille näille lapsille on yhteistä se, että ammattilaiset ovat arvioineet lapselle olevan hyötyä tukiperheestä syystä tai toisesta.

    • krista
      21.9.2019 at 12:46

      Iso kiitos tästä kommentista ja asiantuntemuksestasi – juuri näin! <3
      -
      Ihan rehellisesti sanottuna mua ihan vähän harmittaa tämän keskustelun sävy joiltain osilta siinä mielessä, että toivottavasti nyt tätä lukevat lukevat nämä kaikki kommentit eivätkä jää tosiaan siihen luuloon, että sieltä tulee "viittä vaille huostaanotettuja" lapsia. Täten vilpittömästi toivoisin, että kommentoijat ottavat huomioon, että teidän (mahdollisesti virheelliseen/asiatsekoittavaan/yksittäiseen tapaukseen perustuvaan) kommentilla joku tukiperhetoimintaa suunnitteleva saattaa säikähtää ja jättää ottamatta enempää selville asioista - ei kai kukaan meistä halua omatunnolleen sellaista, että "loppuun asti ajattelemattoman kommentin" takia joku perhe jääkin ilman apua! Tällainen kommentointi myös rakentaa stigmaa tukiperhetoiminnan (ja perheiden, joiden lapsi käy tukiperheessä) ympärille ja vaikeuttaa henkistä kynnystä hakea apua - ja eihän me sitä haluta, eihän! <3
      -
      Iso kiitos siis kaikille ammattilaisille, jotka ovat tulleet keskusteluun täsmentämään tietämyksellänne, että ei sekoiteta asioita ja että tukiperhetoiminta tulee ymmärretyksi oikein ja ilman stigmaa! <3

  • Tukiäiti
    21.9.2019 at 09:17

    Tukiperhe täällä. Komppaan oikeastaan kaikkia osapuolia, tilanteita kuten lapsiakin on niin monenlaisia. Lapset ovat kuitenkin kaikki eläneet jonkin asteisessa stressissä viime ajat, koska apua haetaan, ja tilanne on hieman alttiimpi kriiseille kuin aivan vakaa perhetilanne. Vaikka lapsi olisi kuinka tavallinen, ei silti voi olla varma, miten omat lapset ottaa vastaan uuden tulokkaan, kun kyse on toistuvasta yökyläilystä, mutta meillä on mennyt pientä mustasukkaisuutta lukuunottamatta loistavasti. Ei koskaan tiedä, tuntuuko kauan ennalta sovittu viikonloppu kivalta vai rasittavalta, mutta pääasia että itse, omat lapset ja tukilapsi ja tukilapsen vanhempi pääsääntöisesti kaikki odottavat tapaamisia. Ei koskaan tiedä, mitä tukilapsen elämässä tapahtuu, mutta sairastumisia, väsymistä ja hätätilanteita sattuu kaikissa perheissä ja on sinun valintasi, haluatko poiketa rutiineista ja olla avuksi tällöin. Yksi asia on harmillista, jota ei ehkä kerrottu alussa riittävän tarkasti: sopimukset ovat yleensä vuoden, pidempään jos saa siihen jatkon lapsen tilanteesta johtuvasta syytä. Se on ihan liian lyhyt aika elämä mittaisen suhteen rakentamiseksi, varsinkin kun alussa menee aikaa tutustumiskäynteihin jne. Siihen toivoisin muutosta, koska perheet ovat kuormittuneita ennen avun hakemista, sitten jonotetaan, ja lopuksi vuosi voi olla liian lyhyt aika vyyhdin purkamiseksi. Varainkin lapsille suhteen päättyminen on iso menetys. Mutta kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi, jos on sellainen tunne, että haluaa antaa itsestään ja jaettavaa riittää. Viikonlopun jälkeen on väsynyt mutta onnellinen olo, kun näkee lasten onnen.

    • krista
      21.9.2019 at 12:54

      Ihanaa, kiitos kommentistasi! <3 Tuolla SOS-Lapsikylän infossakin ihan erityisesti korostettiin sitä, että vuodeksi sitoudutaan MUTTA ERITTÄIN VAHVASTI toivotaan, että ne suhteet olisivat pidempiä. Eli tuolla ainakin oli erittäin hyvin tiedossa, että pidemmät suhteet olisivat just niitä kaikkein parhaita niin lapsen, lapsen vanhempien kuin tukiperheenkin osalta. Ja oli myös ihania kertomuksia siitä, miten se parhaimmillaan voi olla: miten perhe ja tukiperhe tulevat yhteisiin tapahtumiin letkassa käsi kädessä; kaikki "yhtenä koko kylä kasvattaa -perheenä". Tää jotenkin itsestänikin tuntuisi kaikkein parhaalta, vuosi on tosiaan LYHYT aika! Kunnistakohan se sitten on kiinni, ilmeisesti... Toivon niin paljon, että tämäntyyppiseen toimintaan sielläkin panostettaisiin ja ymmärrettäisiin, miten iso ennaltaehkäisevä tuki tällaisesta voi perheille olla!
      -
      Tosi kiva kuulla teidän kokemuksia! "Väsynyt mutta onnellinen" on paljonkäytetty sanonta, mutta mä jotenkin just uskon, että tuollainen on se tunne viikonlopun jälkeen <3

  • Onneli
    21.9.2019 at 09:59

    Omia motivaatiotekijöitä ”auttamisenhalun” takana kannattaa myös miettiä. Miten nyt muotoilisin tämän, että pointtini tulisi selväksi, mutten olisi tahattomasti ilkeä- kun sitä en halua todellakaan olla. Halu ”auttaa” ja ”pelastaa” lapsi ovat minusta erittäin huonoja syitä ryhtyä tukiperheeksi. Siinä minusta käyttää vääränlaista valtaa perhettä kohtaan. Tavallaan siinä asettaa itsensä jonkun yläpuolelle arvoasteikolla, jonka itse on toiminnallaan luonut.

    Jos ajatus siitä, että rakkautta on vielä jaettavaksi astikin, aiheuttaa lähes hallitsematonta itkua, miettisin ja työstäisin vielä todellakin tukiperheeksi ryhtymistä ja ennen kaikkea sen takana olevia (piilo)asenteita ja arvojaan. Ja en nyt todellakaan tarkoita, että tukiperheen vanhemman on oltava ehdottoman puhdassydäminen altruisti, koitan pyrkiä vaan herättämään ajatusta ja näkemään myös sen oman kuplansa ulkopuolelle.

    Lopuksi tahdon sanoa siltikin kiitos. Kiitos teille, että koette että teillä olisi jotain annettavaa tukiperheenä. Kiitos vuosien taakse sille tukiperheelle, jossa lapseni sai viettää viikonloppuja, kun tämä totaali-yh- äiti oli jaksamisen äärirajoilla.

    • krista
      21.9.2019 at 13:03

      Ihanaa, että te saitte silloin tukiperheen, kun tarvetta oli! <3 Just tuollaisiin tilanteisiin tämä on kyllä niii-iiin tärkeää toimintaa! Ja ajatella: tuhannet lapset (ja sen myötä perheet) tätä odottavat ja voisivat tästä hyötyä samaan tapaan kuin te hyödyitte! Kannattaa siis muistaa, että ei varmastikaan ole tarkoituksenmukaista lannistaa/pelotella perheitä, jotka tukiperhetoimintaan lähtemistä suunnittelevat! Ei kai kukaan halua torpedoida näin mahtavaa toimintaa tai jopa aiheuttaa sitä, että jollekin perheelle tukiperhe jää saamatta ajattelemattomien kommenttien takia - jos vaikka auttamisen halu ei ole riittävä syy auttaa :) SOS-Lapsikylä myös kouluttaa tukiperheensä, eli monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia käsitellään ja työstetään varmasti niissä koulutuksissa. Eli mä sanoisin just toisin päin: että ei jää liian pitkäksi aikaa itseään peiliin tuijottelemaan vaan päinvastoin rohkeasti hakeutumaan koulutuksiin ja hakemaan lisää tietoa, jos yhtään tukiperhetoiminta kiinnostaa!
      -
      Itse asiassa auttamisen halu on mun mielestä ERITTÄIN hyvä syy auttaa <3 Itsehän vetistelen ja liikutun kaikesta lapsiin ja perheisiin liittyvästä :)

  • murina
    21.9.2019 at 13:26

    Mun lapsen kavereista löytyy sekä tukiperheessä silloin tällöin käyvä, että sijaisperheessä asuva. Molemmat tälleen kaverin äidin silmiin ihan tavallisia muksuja :)

    • krista
      21.9.2019 at 13:27

      Just näin! <3

  • Emmi Nuorgam
    21.9.2019 at 13:32

    No johan on erikoinen ilmapiiri täällä. Ei ihme, että niin iso osa ihmisistä ajattelee, että sosiaalitoimen asiakkaaksi voi hakeutua vasta sitten kun lapset ”täytyy viittä vaille sijoittaa uusiin perheisiin”. Kuten monta kertaa onkin jo sanottu, niin tukiperhetoiminta voi olla myös ennaltaehkäisevää työtä. Me olemme olleet tukiperheenä pojalle, jonka äiti on totaali-yh. Poika on ihana, omatoiminen, reipas ja aktiivinen. Hän ei ole traumatisoitunut tai muuten ”jotain vailla”, vaan vietti meillä viikonloppuja ja lomia siksi, että äiti saisi välillä viettää vapaita viikonloppuja yksin, aikuisten juttuihin keskittyen. Samalla tietysti harjoiteltiin elämää viikonloppu-sisarusten kanssa, käytiin ravintoloissa ja matkustettiin bussilla. Eli tehtiin sellaisia asioita, joita oman äidin kanssa harvemmin tuli tehtyä. Nämä viikonloput oli sekä äidille että pojalle tosi tärkeitä ja meidän lapset edelleen kyselee, että miksi poika ei enää käy yökylässä. Jouduimme lopettamaan toiminnan mun masennuksen vuoksi ja päätös oli vaikea, mutta tietysti tarpeellinen. Tilanteita on yhtä monta kuin perheitäkin, eikä tätä kannata pelätä. Tukiperheet saavat koulutuksen ja ainakin meidän lapsen kotikunnan sosiaalityöntekijä auttoi paljonkin. Ja HUOM. Jossain kulkee sellainen sitkeä urbaalilegenda, että lasten pitäisi olla jo valmiiksi lastensuojelun asiakkaita päästäkseen tukiperheisiin. Se ei pidä paikkaansa. Eli jos lähipiirissä on lapsi, joka tarvitsisi tukiperhettä ja itse haluaisi ryhtyä perheeksi, kannattaa olla yhteydessä oman kunnan sosiaalitoimeen. Tietysti sen voisi tehdä ilman virallista statusta, mutta virallisesta tukiperhetoiminnasta maksetaan rahallinen korvaus ja kunta hoitaa vakuutukset.

    • krista
      21.9.2019 at 14:10

      Oi, kiitos tästä! Tällaisten kokemusten jakaminen on just kullanarvoista. Mä en tiennytkään, että te ootte ollut tukiperheenä – ihan mahtavaa! Ja toi kuulostaa just siltä, millaista mekin ajatellaan (ja mitä oon käsittänyt) tukiperhetoiminnan olevan. Voiko muuten perheeseen pitää vapaamuotoisesti yhteyttä, vaikka tukiperhesuhde sitten syystä tai toisesta loppuisikin? Varmaan? Se tuntuu jotenkin kivalta ajatukselta, jos niin on!

      Ja kyllä, tuollaisten urbaanien legendojen kumoaminen on tärkeää. Että tosiaan jos vaikka tarvitsee tukiperhettä, voi lähteä sellaista perheelleen kyselemään eikä tarvitse pelätä leimautumista! Meillähän kävi Seelan ollessa vauva se kaupungin perhetyöntekijä kerran viikossa (vai joka toinen viikko? en edes muista enää) leikkimässä Silvan kanssa, niin että mä sain rauhassa olla sen parin tunnin hetken vauvan kanssa. Sekin oli tällaista erittäin ennaltaehkäisevää toimintaa eikä tarvitse mitään lastensuojeluasiakkuutta (ainakaa Helsingissä). On tosi tärkeää, että tällaisia matalan kynnyksen pieniä tukitoimia on ja että niillä ei ole mitään turhia stigmoja.

      • Emmi Nuorgam
        21.9.2019 at 14:33

        Joo kyllä varmasti saa pitää yhteyttä! Mää en silloin kauheasti siitä huudellut, puhuin vain bonuslapsesta (kuten kaikki ne muutkin milloin mistäkin syystä meillä yökylöilevät lapset) kahdesta syystä. En halunnut että perheen äiti joutuu ikävään tilanteeseen, jos hän vaikka ei ole kertonutkaan järjestelystä kenellekään ja taas toisaalta halusin välttää sen, että joku sanoisi meidän olevan tukiperhe vain siksi, että sillä voi kiillottaa somekilpeään. Huoh. Kaikkea sitä täytyykin ajatella..

        • krista
          21.9.2019 at 16:04

          Joo ihan hyvä olla mieluummin vähän ylivarovainen näissä! Mä mietin sen niin, että jos/kun me tukiperheeksi aletaan, mä en välttämättä siitä mainitse blogissa ollenkaan. Tai ainakin se pitää sitten erikseen jutella perheen kanssa, että sanotaanko julkisesesti asiasta mitään.

          Bonuslapsi on muuten jotenkin ihana nimitys, sehän voi olla mikä vaan sukulais/ystävä/laajennetun perheen lapsi! Muutenkin mä tykkään siitä, että perheet ois vähän laajempia kuin nämä nykyiset ydinperheet. Ja mä tykkään, kun talossa on vilinää. Nytkin meillä just katetaan pöytään lautaset seitsemälle :)

  • kiinnostunut
    23.9.2019 at 23:14

    Huippua että kirjoitat tästä tärkeästä aiheesta ja rohkaiset ihmisiä!

    Mä olen ajatellut, että kun oma lapsi kasvaa niin jossain vaiheessa voitaisiin olla tukiperheenä toiselle lapselle. Eli tämä ajatus on hautumassa, mutta ajankohtainen juttu vasta parin kolmen vuoden päästä.

    Mielestäni ei pidä myöskään pelätä ns. realismia erilaisten lasten suhteen. Ei kai siinäkään pitäisi olla mitään kamalaa tai välteltävää, että osa tukiperhettä tarvisevista lapsista voi olla vaikeistakin perhetilanteista? (Ja voihan ns. tavallisissakin perheissä olla eri syistä erityisen ”vaikeita” tai ”raskaita” lapsia..)

    Mietin myös tätä koko järjestelmää ja SOS-Lapsikylän ja muiden tukiperhevälittäjien suhdetta. Ostaako julkinen taho siis tätä palvelua SOS-Lapsikylältä? Miksi kannattaisi hakeutua nimenomaan SOS-Lapsikylän kautta tukiperheeksi, eikä suoraan kunnan kautta?

    • krista
      24.9.2019 at 09:47

      Ihana kuulla, teillä on siis just samantyyppiset ajatukset kuin meilläkin! Tää haudutteluaika varmaan tosi monella ikään kuin kuuluu tähän prosessiin ja sitten tosiaan jossain vaiheessa sitä toteaan, että NYT on sopiva kohta <3
      -
      Ja tuokin on muuten ihan totta, että JOS sitä jotain haastetta lapsen kanssa ilmenisikin (vaikka yllättäen niin, että haasteet ilmenevät vasta lapseen syvemmin tutustuessa), niin sitä on turha ihan kovin paljon pelätä etukäteen. Siihen saa kyllä sitten järjestöltä tukea. Lähinnä nyt vaan yritin keskustelussa pitää sen sellaisena, että ei "pelotella" tukiperhetoimintaa suunnittelevia, kun kuitenkin perustilanne on se, että tavallisille perheille tulee niitä "ihan tavallisia lapsia" <3
      -
      Tän järjestelmän suhteen mulla on vähän vajavaiset tiedot, mutta yritän :) SOS-Lapsikylän edustaja voi varmaan tulla vastaamaan tarkemmin! Mutta siis mun ymmärrys on, että kun lapselle saadaan tukiperhepäätös, sitä hänelle juuri sopivaa tukiperhettä lähdetään sitten etsimään akselilta kunnan omat/SOS-Lapsikylä/Pelastakaa lapset/on varmaan muitakin vastaavia tahoja. Ja tämä seuraava tuli siellä infossa: SOS-lapsikylällä on "etuna" (samoja voi olla muillakin, en ole muihin tutustunut!) se, että tukiperheet tosiaan koulutetaan, ja senkin jälkeen on aina konsultaatiotuki (virka-aikana saa aina oman työntekijän suoraan kiinni!) ja säännöllinen yhteydenpito koko tukisuhteen ajan. SOS-Lapsikylä myös "valmistelee" tukisuhteen eli järjestää tutustumistapaamisen ja hoitaa yhteydet sosiaalitoimeen ym. Lisäksi SOS-Lapsikylä järjestää erilaisia yhteistapahtumia/koulutuksia/leirejä ym. ja etenkin kuulemma joulujuhla on perheille iso juttu: niissä siis yhdessä porukassa viettää aikaa tukiperhe, lapsi ja lapsen perhe ja rakentuu just sitä "koko kylä kasvattaa" -fiilistä. Mistään ei voi päätellä, että kuka on tukiperhe ja kuka tuettava, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia ja yhdessä ja ikään kuin laajennettua perhettä. Ah! Kuten huomaa, mä tykkään tästä ajatuksesta :D Lisäksi jotkut järjestöt/kunnat maksavat tukiperheille kulukorvauksen lisäksi pientä palkkiota, ja SOS-Lapsikylä on niitä, joka maksaa pientä palkkiota tukiperheille. Mutta palkkio ei tietysti ole kenenkään motiivi näissä eli sehän on sellainen nimellinen :) Mutta nimellisenäkin hyvä lisä tietysti.

    • Katja Puhakka
      24.9.2019 at 13:13

      Heippa! Eli vastaan tähän SOS-Lapsikylän työntekijän roolista käsin. Osa kunnista valmentaa omia tukiperheitä ja hoitaa tällöin itse koko prosessia ja osa kunnista ostaa palvelun palveluntuottajalta eli tässä tapauksessa SOS-Lapsikylältä. Tällöin (kuten Krista hienosti jo vastasikin) me rekryämme tukiperheen ja valmennamme heidät. Meiltä saa oman tukityöntekijän, joka on koko tukisuhteen ajan mukana mm. hoitamassa asioita kuntaan päin. Meidän kautta saa tukea, lisäkoulutusta sekä tukiperheiden yheisiä virkistyspäiviä ja esim. Kristan mainitsema perheiden yhteinen pikkujoulu. Pidämme tärkeänä myös lapsen osallisuutta ja pyrimme osaltamme vahvistamaan sitä. Maksamme tukiperheillemme pientä kulukorvausta ja palkkiota. Kuten Krista kirjoittikin, niin raha ei ole tässä varmasti kenellekään se isoin tekijä ja ajattelemme tukiperhetoiminnan olevan lähtökohtaisesti kuitenkin vapaaehtoistyötä. Se, että haluaako itse ruveta suoraan kunnan tukiperheeksi tai toimia jonkun palveluntuottajan kautta, niin on toki jokaisen itse päätettävä asia. En tässä sen enempää lähde ottamaan kantaa siihen, että miksi juuri me olisimme se ”parempi” vaihtoehto. Moni kunta tosin nykyään kilpailuttaa palveluita ja ostaa sitten ostopalveluna palveluntuottajalta. Tarvitsevia lapsia ja perheitä on paljon, joten tukiperheitäkin tarvitaa paljon, että voidaan tukea yhä usemapaa lasta ja perhettä. Loppuun pieni ”kehu” kuitenkin… :) Meillä on ihan mahtavia tukiperheitä ja heitä on ihana tavata yhteisissä tapahtumissa ja kuulla heidän hyvää palautetta myös meidän toiminnasta ja tuesta.

  • sijaisäiti
    24.9.2019 at 12:39

    Realismia. Totuutta. En halua lietsoa hysteriaa, vaan kertoa millaisia lapsia oikeasti tukiperheitä kipeimmin tarvitsee. He ovat niitä, joilla voi olla jo sijoitusjakso takana. He ovat niitä, jotka ovat eniten vaille jääneet. Ja nämä lausahdukseni eivät ole mitenkään ajattelemattomasti kirjoitettuja vaan ihan noin 15v kokemuksen kautta tullutta faktatietoa. Enkä kiellä sitä etteikö tukilapsi voisi olla ”helppo ja tavallinenkin”, tarkoitan ennaltaehkäisevän tuen tarpeessa, silloin vain valitettavasti suurin kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Koska niin hienolta kuin se kuulostaakin, että ennaltaehkäistään pulmia niin resurssit ei vain yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä tarpeeksi varhaiseen puuttumiseen. Ja tästä syystä un mieledtä tukiperheisiin kuuluisikin ohjautua sitä kipeimmin tarvitsevia. Komppaan myös osaltaan Onnelin ajatuksia siitä, että pelastaminen on väärä motiivi. Miltä lapsi pelastetaan jos perheeseen halutaan tukilapseksi lapsi, jolla on kaikki hyvin?

    Summa summarum, haluan herättää teitä tukiperheiksi haluavia pohtimaan hyvin tarkasti sitä, miksi, milloin ja millä tavoin tukiperheeksi ryhtyminen on omalla kohdalla varmalla pohjalla niin, että tukilapsen kanssa voi kulkea yhtä matkaa mahdollisimman pitkään. Koska kaikkein kurjinta on ne yllätykset, joita joskus perheille tulee, kun laulua-leikkiä-naurua onkin ollut tuhrittua kakkaa seinässä ja lapsen vanhemman viinanhöyryisiä puheluita.

    • krista
      24.9.2019 at 12:52

      Heippa, mulla tuli mieleen tästä, että kun kerrot olevasi nimenomaan SOS-Lapsikylän sijaisvanhempi, niin olisiko hyvä avata myös keskusteluyhteys sinne – tuli mieleen, että saanko antaa heille sinun meiliosoitteesi (mähän sen näen, mutta en tietysti anna ilman lupaasi eteenpäin!) niin voisitte keskustella suoraankin, jos sulla on hyvää omakohtaista palautetta antaa tms?

      • sijaisäiti
        24.9.2019 at 20:19

        En ehkä ihan tavoittanut mitä tarkoitit tuolla, että avaisin keskusteluyhteyden sos lapsikylän suuntaan tukiperheasiassa. Kirjoitan tuliperheasioihin liittyen ls-sosiaalityöntekijänä, jota työtä olen kymmenisen vuotta kunnassa tehnyt ja tänä aikana kymmeniä tukiperhesoppareita myös. Ehkä on niin, että alueelliset erot ovat isoja tai sitten mun kohdalle on osunut erityisen kraaveja tapauksia. Ei tästä kannata väitellä, kokemukset ja näkemykset eri ihmisillä on hyvin erilaisia. Ja erityisen onnellista on jos tukiperheitä on joillain alueilla niin paljon, että oikeasti ennaltaehkäisevä työ on todella mahdollista!

        • krista
          24.9.2019 at 20:36

          Ensimmäisessä viestissäsi siis sanoit, että olet SOS-Lapsikylän kautta sijaisvanhempana, mutta näkemyksesi/kokemuksesi tukivanhemmuudesta eroaa kuitenkin merkittävästi siitä, mitä he kertovat toiminnastaan. Ajattelin, että jos haluat esimerkiksi keskustella suoraan ja antaa palautetta? Mutta tämä siis vain minun ajatukseni, mikä tätä näkemysten eroa lukiessani tuli mieleen!

    • Katja Puhakka
      24.9.2019 at 13:40

      Hei! Vastaan tähän SOS-Lapsikylän palvelujohtajan roolista käsin sekä tukiperhetoiminnasta vastaavana. Sinun kommenttisi kertoo jostain muusta, kuin mikä kokemus meillä SOS-Lapsikylässä on tukiperhetoiminnasta. Tilanne voi toki eri kunnissa näyttäytyä erilaisena enkä toki voi tässä ottaa kantaa siihen, että minkälaista tukiperhetoimintaa kunnilla itseellä on tai toisilla palveluntuottajilla. Meillä SOS-Lapsikylässä tukiperhetoiminta on nimenomaan ehkäisevää palvelua joko sosiaalihuollon tai lastensuojelun avohuollon tukitoimena. Tukiperheenä ei toimi ainoastaan alan ammattilaisia, joten kaikkien osapuolten kannalta myöskin lapsen ja tukiperheen yhteensaattaminen on tehtävä erittäin hyvin. Kummankin perheen tilanne ja toiveet otetaan huomioon yhteensaattamisessa. Kenellekkään ei varmasti ole sellainen tilanne toimiva saatika tukeva, että jo traumatisoitunut lapsi, jolla on suuria haasteita menisi tukiperheeseen, jolla ei ole tällaisesta kokemusta ja tarvittavaa osaamista. Meidän näkökulmasta tukiperhetoiminta ei ole enää se oikea tuen muoto, jos perheessä on esim. päihdeongelmaa tai/ja lapsen vahvaa traumatisoitumista. Tällä palvelulla on nimenomaan tarkoituksena tukea perheitä niin varhaisessa vaiheessa, että tämä on riittäävää tukea (toki perheillä voi rinnalla olla muitankin palveluita). Elämässähän voi tapahtua matkankin varrella erilaisia asioita ja perheen tilanne voi muuttua haastavammaksi. Tällöin voidaan kaikki osapuolet yhdessä todeta, että tukiperhetoiminta ei enää olekkaan se riittävä tukimuoto, vaan perhe tarvitsee toisenlaista ja vahvempaa tukea. Meillä on lisäksi ammatillisia tukiperheitä, jolloin heillä on alan koulutusta. Tällöin heillä on mahdollisuutena ottaa sellainen lapsi jolla on erityistarpeita ja he pystyvät vastaamaan lapsen tarpeisiin. Meillä on hienoja ja hyviä kokemuksia kuntien kanssa yhteistyöstä ja että kunnat ovat arvioineet asiakkaidensa tilannetta niin, että tukiperhettä on lähdetty hakemaan juuri oikea aikaisesti. Vielä tähän loppuun haluaisin tuoda sen asian ilmi, että meillä ei ole yhtään sellaista kokemusta, että tukiperhe olisi ”joutunut” ottamaan vastaan lapsen vanhemman viinanhöyryisiä puheluita. Meidän kokemus lasten vanhemmista on se, että he ovat yhteistyökykyisiä ja monesti kiitollisia tästä tuesta mitä saavat. Saamme myös ihanaa palautetta lasten vanhemmilta. Kirstan kommentti tuolla yllä siitä, että kaikki ovat tasa-arvoisia, niin se on kyllä juuri sitä. Kukaan ei ole toisen yläpuolella tai tiedä asioita toista paremmin, vaan asioista keskustellaan yhdessä.

  • E
    24.9.2019 at 16:53

    Olipa mukava lukea postauksesi tukiperheaiheesta. On yleisesti tiedossa että monet lapset jonottavat tukiperhettä ja on hienoa että kannustat ihmisiä ryhtymään tukiperheeksi.

    Oma lapsenikin on saanut tukiperheen (suvusta) ja siitä olemme kiitollisia. Perheemme on hyvin tavallinen keskituloinen lapsiperhe ja toinen vanhemmista jopa ammattikasvattaja, mutta yksi lapsista on hyvin haasteellinen ja hänen kasvattamisensa on vienyt paljon voimia jo vuosien ajan. Nautimme kerran kuussa erityislapsivapaasta viikonlopusta antaen aikaa muille sisaruksille. Erityislapsi taas pääsee maaseudulle nauttimaan ihan erilaisista harrasteista. Tukiperhekin tuntuu nauttivan näistä viikonlopuista yhdessä ihanan lapsemme kanssa. Eli kuten kirjoitit, kaikki tukiperhettä kipeästikin kaipaavat lapset eivät ole lastensuojelun asiakkaita, eivätkä heidän perheensä viinanhuuruisia eikä edes köyhiä/kouluttamattomia.

    Oma lapseni käyttäytyy kotona ajoittain haastavasti, mutta osaa olla kodin ulkopuolella fiksusti. Toki hänen tietyt ominaispiirteensä on otettava yhdessäolossa huomioon ja siksi hänelle tukiperheeksi sopii ammatillinen tukiperhe, mutta ei heidän tarvitse taltuttaa raivokohtauksia tms. Ihan normaalia arkea elävät myös tukiperheviikonloppuina.

    Avoimin mielin vain tukiperhetoimintaan kaikki tasaisessa elämäntilanteessa olevat lapsirakkaat aikuiset. <3 Mekin varmasti jossain vaiheessa elämää alamme tukiperheeksi, mutta nyt kiitollisina vastaanotamme tämän avun, jonka voimin perheemme on paljon onnellisempi ja tasapainoisempi.

    • krista
      24.9.2019 at 17:26

      Ai miten ihanalta kuulostaa tuo – että teille on löytynyt erityislapselle just tuollainen ammatillisen tukiperheen paikka maaseudulle, voisi kuvitella että on ihania ja erilaisia (jos siis asutte itse kaupunkimaisemmin) elämyksiä hänelle siellä tosiaan tarjolla, ja sillä aikaa muu perhe voi ottaa omaa aikaansa. Kuulostaa just onnistuneelta järjestelyltä teille, ihana kuulla tällaisia onnistumisia! <3
      -
      Kaunis ajatus myös tuo, että tekin sitten jossain vaiheessa voitte olla tukiperhe ja avuksi jollekin toiselle lapselle/perheelle. Tämä on tämä vanha sanonta (vai joku mainosbiisi joskus), että kun apua saa, sitä haluaa myös antaa <3 Mutta monilta osin se on varmasti just noin!

  • Anna
    27.9.2019 at 07:20

    Eksyin tänne vasta eilen Salamatkustajan instan kautta, joten kommentoin vähän jälkijunassa. Olemme toimineet tukiperheenä ihanalle oman lapsemme ikäiselle lapselle jo neljän vuoden ajan. Aloitan sanomalla, että en vaihtaisi yhtään vuotta pois. Tukiperheenä toimiminen on ollut iso ilo meille, mutta etenkin lapsellemme, joka on saanut itselleen aisaparin ja parhaan ystävän. Aloitimme tukiperheenä, kun lapset olivat vasta taaperoikäisiä, joten he ovat todella yhteen hitsautunut parivaljakko. Viikonloput ovat myös meille tukiperheenä lepoa, koska lapsista on niin hyvin seuraa toisilleen.

    Me teemme työtä ennaltaehkäisevän lastensuojelun puitteissa, ja ainakin meidän kohdallamme järjestössä osattiin todella hyvin yhdistää oikea tukilapsi oikean perheen kanssa. Minulla on kova luotto työntekijöiden ammattitaitoon tässä. En siis olisi kovinkaan huolissani siitä, että perhe saa ”liian vaikean” tukilapsen, jonka kanssa omat resurssit eivät riitä. Avuntarvitsijoita on laidasta laitaan, mutta kaikkien etu on, että pari mietitään molempien näkökulmasta oikein kriteerein. Tukiperheen voimavarat eivät saa ylittyä, ja toisaalta tukilapsen perheen on voitava luottaa tuen pysyvyyteen. Mielestäni tukiperhetyöntekijät ovat tässä arvioinnissa taitavia ja realistisia. Omista rajoitteista kannattaa myös sanoa selkeästi, kun aloittaa prosessin. Meille oma pieni lapsi rajasi jo tiettyjä asioita pois, koska . en halunnut, että oma lapsemme joutuu kokemaan esimerkiksi turvattomuutta tai hämmentäviä tilanteita omassa kodissaan.

    Kaksi asiaa, joihin olen itse joutunut törmäämään, erittäin positiivisesta kokemuksestamme huolimatta ovat nämä. Tuettavalla lapsella on aina jokin syy, miksi hän tarvitsee tukea. Tämä syy näkyy lapsessa ja hänen käytöksessään kyllä, ja se vaatii kärsivällisyyttä ja sitoutumista tukiperheeltä. Kyse voi olla vanhemman masennuksesta, uupumuksesta, lähiomaisen menettämisestä… Vaikka lapsella itsellään ei olisi haasteita, vanhempien haastava tilanne heijastuu myös lapsen elämään aina jollain tavalla. Ja tukiperheenä ollaan aina läheisessä vuorovaikutuksessa myös lapsen vanhemman tai vanhempien kanssa – kyse on aina kasvatuskumppanuudesta. Siksi on todella tukiperhevanhempana mentävä itseensä ja mietittävä, miten kohtaan toisen ihmisen arvostaen, vaikka matkaan mahtuisi ylä- ja alamäkiä, enkä ainakaan väheksy biologisen vanhemman vanhemmuutta silloinkaan, kun tekisin itse asiat toisin. Toinen näkökulma on se, että on todella tärkeää pystyä muistamaan, että vaikka lapsi olisi kuinka tärkeä, hän ei ole minun lapseni eikä minulla ole häneen mitään oikeutta. Lapsiin kiintyy aina, syvästi. Ja siksi tämän rajan vetäminen vaatii jatkuvaa työtä itsensä kanssa. Etenkin kun lapsi on omassa kodissa, ikään kuin oman perheen jatkeena.

    Jos nämä asiat pystyy sovittelemaan itsessään, ei varmasti ole mitään syytä, miksei tukiperheenä toimiminen sopisi juuri sinulle. Niin kuin sanottu, päivääkään en vaihtaisi pois. Toivon myös, että tukisuhde jatkuu mahdollisimman pitkään. Tässä vaiheessa ajattelen, että vaikka virallinen tukisuhde katkeasi, jatkaisimme silti. En edes osaa kuvitella oman lapseni ikävää, jos tukisuhde yllättäen loppuisi. Sekin on hyvä ottaa huomioon – jos kaikki menee hyvin, tukilapsesta tulee todella tärkeä myös omalle lapselle. Se on samaan aikaan sekä pelottavaa, että valtava rikkaus.

    Toivon, että yhä enemmän perheitä hakeutuisi tukiperheiksi. Siinä voittavat molemmat, kun yhdistelmä on oikea. :) On kuitenkin vastuullista miettiä tarkkaan, mitkä ovat ehkä omat kipupisteet ja mihin pystyy sitoutumaan. Sanoisin, että miettikää nämä etukäteen ja sen jälkeen luottakaa ammattilaisiin.

    • krista
      27.9.2019 at 13:54

      Oi ihanaa, että eksyit! Ja tervetuloa toistekin <3 Ja iso kiitos, kun jätit näin hienon kommentin!
      -
      Sun kokemukset vastaa ihan valtavan pitkälle just sitä fiilistä, joka mulle SOS-Lapsikylän infosta ja kaikesta siitä puhutusta jäi. Tosi inspiroivaa, ja samalla myös jotenkin antaa vahvuutta omaan ajatteluun ja niihin kokemuksiin, jota sieltä sai - samoin mulle jäi tosi vahvasti se fiilis, että tukiperhetyöntekijät hyvin ammattitaitoisesti ja realistisesti yhdistävät tukiperheet ja tukiperheeseen tulevat lapset, ja jotenkin muutenkin kaikin puolin vahva luotto jäi.
      -
      Kasvatuskumppanuus on ihan mahtava sana tähän. Ja muutenkin vain nyökkäilin kommenttiasi lukiessa <3 Kiitos tästä kommentista!