Sanaton sanoo monta sanaa

Pariisi.

Kun on sanaton, mutta samanaikaisesti haluaa sanoa jotain.

Ja kun siinä sanattomuudessaan kuitenkin tuntee tarvetta ilmaista surua, osanottoa.

Enkä tällä hetkellä ajattele edes pelkästään Pariisia (ikään kuin siinäkin ei olisi jo riittävästi ajateltavaa) vaan koko maailman tilaa. Mitä tapahtuu meidän maailmassamme nyt ja tulevaisuudessa? Kun katsomme kymmenen vuoden päästä taaksepäin, tämä päivä on varmasti jollain tavalla rajapyyki. Mutta miten? Kumpaan suuntaan? Mennäänkö pahempaan; kärjistyykö kaikki? Vai onko tämä jälkikäteen katsottuna musta hetki osassa jotain synkkää tapahtumaketjua, joka on kuitenkin siinä vaiheessa jo voitettu.

Jostain syvältä sisältäni kouraisee, kun näkee vedettävän suoria yhteyksiä näiden järkyttävien tapahtumien ja vaikkapa Suomeen tulevien pakolaisten kesken. Tämä twiitti sanoo sen aika hyvin:

tviittaus

Kuva täältä.

Näillä järkyttävillä teoilla on syylliset – ja jos joku syyttää tavallisia muslimeja tällaisista hirveyksistä, hän voi tajuamattaan jopa pahentaa tilannetta. Pelata tietämättään näiden terroristien pussiin.

Vatsani kääntyy ympäri, kun ajattelen näitä viattomia Pariisin terrori-iskun uhreja. He eivät ole kuitenkaan ainoita näiden hullujen uhreja. Vaan uhreja on miljoonia. Sitä on edes vaikea ymmärtää: miljoonia. Ihmisiä, jotka ovat menettäneet kotinsa, perheenjäsenensä, tulevaisuutensa – kaiken. Henkensä. Esimerkiksi pelkästään Syyrian sodassa on kuollut neljännesmiljoona ihmistä ja yli 11 miljoonaa on paennut kodeistaan (lähde HS elokuussa; luvut nykyään jo varmasti taas isommat).

Aivan järkyttäviä lukuja. Ja ihan yhtä järkyttävä on se ajatus, että eikö tälle hirveydelle tosiaankaan voi mitään. Kansainvälinen… …joku… mikä? Jotkut viisaammat! Apua! Tehdäänkö todella tällä hetkellä kaikki, mitä voidaan – ja jos ei, niin miksi ei? Ei tarvitse olla kovinkaan syvällinen politiikan tuntija (ja mä en sellainen tietenkään ole) tajutakseen, että sen kriisin syy pitää ennen kaikkea ratkaista siellä sen alkujuurilla. Täällä meidän päässä täytyy auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat paenneet – tietysti. Mutta tämä maailmalla riehuva kamaluus ei lopu pelkästään sillä. Ei hiljene itsestään. Miten on voitu päästää tilanne näin pahaksi? Ja mitä nyt tehdään?

Jos kaikki kärjistyy ja asenneilmapiiri kiristyy, se on terroristien voitto. Hyvä analyyseja on tehty, aika ajatuksiaherättävä esimerkiksi täällä.

Itse pelkään vihan kärjistyvän; ihan oikeasti pelkään. Silloin terroristit saavat sen, mitä ajavat takaa: tuomalla kaaosta, järkyttämällä, he kärjistävät vastakkainasettelua, ja kyllä – saavat siellä toisessa ääripäässä lisää kannattajia itselleen. Kylvävät lisää kauhua. Voittavat. Sitähän he haluavat. Ei se ollut vain 128 ihmisen teurastus, vaan se oli äärimmäisen julma mielenilmaisu. Siinä lähetettiin viestiä sekä ”omille” että ”muille”. Omalla henkilökohtaisella hiirenpiiperrysäänelläni täällä maailman pauhussa yritän sanoa: en halua antaa niille ihmishirviöille tuollaista voittoa. Te ette saa tätä maailmaa kauhua lietsomalla näppeihinne!

Osanottoni Pariisiin. Osanottoni pakolaisleireille ja -keskuksiin. Osanottoni kaikille niille, joita nämä kamaluudet ovat koskettaneet.

Mutta samanaikaisesti tätä kirjoittaessani ymmärrän, että nuo osanotto-sanat tuossa yllä ovat pelkkiä kirjaimia näyttöpäättellä. Miten otan osaa? Onko ajatuksella mitään väliä?

Välillä vaan tämän maailman edessä iskee tyhjyys. Suru ja kauhukin.

*******

Se hetki, kun on juuri kuullut tapahtumasta ja syöksyy puhelimelle tajuten perheenjäsenen olevan juuri siellä – kun sata asiaa ehtii pyörähtää päässä niiden muutaman sekunnin aikana. Kaikki hyvin.

Mutta tämä koskettaa meitä kaikkia. Nämä asiat eivät tapahdu vain ”siellä jossain” ja ”niille joillekin”. Tämä on meidän kaikkien maailma, jossa tällaista tapahtuu. On se sitten Syyriassa, Pariisissa tai Helsingissä.

46
Like

You Might Also Like

  • Heispi
    14.11.2015 at 17:09

    On sillä osaanotolla merkitystä! Se on juuri asenteen ilmaisua. Voisihan sitä vain kuitata sen juuri esim syyttämällä pakolaisia ja ehdottavan korjaamiseksi rajojen sulkemista.

    Minäkin otan osaa. Ja olen niin pahoillani siitä millainen maailmasta tulee, kun lapseni ovat aikuisia. Toivottavasti tämä on pahan loppu ja hyvän alku.

    • krista
      14.11.2015 at 17:45

      Joo, ”noiden syy” ja ”rajat kii” ovat sellaisia ns. helppoja ratkaisuja, jotka eivät ratkaisuja ole, mutta niillä tavallaan yritetään vyöryttää asia jonnekin muualle kuin meille. Ehkä jollekin on lohdullistakin ajatella, että pääasia, että meillä on kaikki täällä hyvin ja ”muut” eivät tule meidän rauhaamme rikkomaan. Mutta eihän nykymaailma vaan toimi niin. Jos sulkee silmänsä eikä reagoi riittävän (niin kuin täällä Euroopassa on vähän taidettu tehdä), ongelma pääsee vain kasvamaan isommaksi :(

      Hyvä kyllä lopulta voittaa. Mä edelleen uskon niin. Mutta välillä karmii ajatella, että kuinka paljon pahaa maailmassa pitää tapahtua ennen sitä… :(

  • Maria
    14.11.2015 at 23:36

    kunhan koston kierre ei olisi nyt se polku jota lähdetään kulkemaan.
    http://mariadrawsdaily.blogikoti.fi/digital/prayforparis/968/ tässä minun sanaton viestini.

    • krista
      15.11.2015 at 14:15

      Ihana <3
      -
      ...ja sori kommentin ilmestymisen viive (jos ihmettelit) - joskus linkkejä tai englanninkielisiä sanoja sisältävät kommentit jäävät jumiin roskapostisuodattimeen, sieltä niitä kyllä sitten aina poimin esiin saman tien, kun istahdan koneen äärelle :)

      • Maria
        15.11.2015 at 14:33

        Ei haittaa. Parempi olla varovainen spämmin kanssa.

  • Miski
    15.11.2015 at 22:10

    Erittäin hyvä kirjoitus. Puit ajatukseni sanoiksi! Viattomien kärsimys kaikkialla maailmassa on kauheaa, asia jota en edes voi käsittää kunnolla. Että joku joutuu elämään pelossa, niinkuin tapahtuman kokeneet pariisilaiset ja heidän omaisensa tällä kertaa. Olen niin surullinen siitä!

    Pienten lasten vanhempana myös kauhistuttaa tulevaisuus entistä enemmän. Mihin maailmaan lapseni joutuvat?
    Maailman pahuus pyörii mielessä ja varsinkin yösyötöillä tuntuu aivan sietämättömältä.

    Vaikka välillä tuntuu että olen ollut itsekäs tehdessäni lapsia tänne pahaan maailmaan, niin uskotaan kuitenkin että me voisimme kasvattaa välittävän uuden sukupolven, joka saisi elää rauhassa!