Minulle hankala itsenäisyyspäivä

Tällaiselle perusluonteeltaan (kröhöm, miten sen nyt ilmaisee)… …enemmän henkilökohtaisiin kuin kansallisiin perinteisiin tunteita liittävänä (oliko riittävän hyvin kierrelty?) persoonana erilaiset kansalliset tai perinteiset juhlapyhät ovat vähän hankalia. Etenkin siis bloggaajana.

Jouluun ja vaikkapa pääsiäiseen lapset toivat mukanaan merkityksiä ja meidän perheen omia, uusia perinteitä – ennen lapsia joulu oli minulle vaikkapa läppä siitä, miten vietnamilainen hotellivirkailija huuteli ”cherry chestnut” ja me Joelin kanssa tajuttiin vasta pitkän ajan viiveellä, että joulustako tässä hei nyt on kysymys. Tai jopa äitienpäivästä voin kertoa, miten lähetin tekstarilla äidilleni onnittelutekstiviestin Goalta, puoli vuotta Intiassa olleena. Äiti kiitteli mutta samalla kauniisti muotoillen kertoi, että itse asiassa äitienpäivä on vasta huomenna.

Itsenäisyyspäivänä pitäisi tietysti kirjoittaa itsenäisyyspäivän ajatuksia tai meidän perheen itsenäisyyspäivänviettotapoja. Se vähän niin kuin kuuluu asiaan bloggaajana. Tai koen, että sellaista jotenkin odotettaisiin. Mutta mitä jos niitä ei oikein ole?

Tämä aihe on minulle vähän hankala, sillä tiedän (kröhäm, monen vuoden joulukokemuksesta), että erilainen suhtautuminen perinteeseen saattaa loukata jotakuta toista.

Ja olen kokenut itsenäisyyspäivän vieläpä jotenkin vakavana – paljon vakavampana kuin joulun – ja siksi siinä en ole halunnut lähteä sorkkimään kepeillä jäitä tai herhiläispesiä tai linnan juhlien kättelyjonoja. Mutta onhan se vakava asia, ja minulla ei ole mitään ironiaa tässä mukana nyt: monelle tällainen itsenäisyyspäivähenkinen kansalaisuustunne on tärkeä osa identiteettiä ja on oikeastaan ihan syystäkin loukkaavaa sellaista lähteä kyseenalaistamaan.

Enkä edes halua kyseenalaistaa, minulla ei ole mitään kyseenalaistettavaa. Vaikka en itse löydäkään sitä tunnemaailmaa itsestäni. Pelkään myös aina sellaista ”entä sotiemme veteraanit, jotka taistelivat sen puolesta, että sinulla ja minulla on itsenäinen maan” -keskustelua. No niin. Entäpä he. Kyllä mulla on siis historia ihan keskiverrosti kai hallussa eikä mitään halua edes puolella sanalla väheksyä sitä, että joku on antanut koko elämänsä meidän kotimaan eteen.

Mutta miten siis ratkaista tämä?

No, useimmiten olen ratkaissut ”case itsenäisyyspäivän” sillä, että silloin on ollut mulla hyvä breikkipivä bloggauksesta. En ole siis kirjoittanut mitään. Koska muun maan juhliessa tavallista arkipostaustakin on jotenkin hassu julkaista.

Toisinaan olen kirjoittanut jotain ihan muuta ja lisännyt sitten toivotuksen loppuhuomautusmaisesti loppuun.

Haha. J anyt puolestaan kirjoitan tällaista superpitkää pohjustuslöpinää ja ihmettelen itsekin, että aionkohan mä koskaan päästä asiaan.

Asiaan, asiaan.

Nämä ulkomailla oleskellut kuukaudet ovat saaneet omat tunteet omaa kotimaata kohtaan… …voimistumaan on väärä sana. Koska ne tunteet olivat kyllä ennenkin, mutta nyt ne näkee selkeämmin. Ehkä voisi sanoa: omat tunteet paremmin näkyviin.

On niin paljon asioita, joita rakastan Suomessa.

Ensinnäkin: luonto. Olimme kesällä ihan huumassa siitä kaikesta vihreydestä ja raikkaudesta. Suomalainen metsä, luonto, pienempi pusikkokin riittää. Niin kaunista ja puhdasta, ilma on hyvä hengittää, sielu lepää.

Niin moni asia, joka toimii. Okei, moni ei toimi ja se kaikki byrokratiakin osuu uudella tavalla silmään – mutta niin moni asia, joka toimii. Viemärit vetävät, sähköt pysyvät, on terveydenhuolto ja päivähoito ja julkinen liikenne ja niin edelleen.

Jopa suomalaiset. Pieni etäisyys on saanut minut joskus suhtautumaan suomalaisten ärripurrisuuteenkin sellaisella… …sisarellisella empatialla. ”Voi me suomalaiset” ei ole sellainen epätoivoinen myötähäpeä-ähkäisy vaan pikemminkin vienosti huvittunut ymmärrys. Että tällaisia me ollaan. Myös minä.

Siinä, missä suomalainen (me) menee puistoon ja yrittää löytää sellaisen puistonpenkin, jossa saa olla rauhassa ja jossa entuudestaan ei ole muita, espanjalainen tulee puistoon ja tulee istumaan just siihen ainoalle varatulle penkille, just samalle penkille sun kanssa. Koska tietysti, pitää olla siellä, missä on meno ja meininki! Sitten se espanjalainen kutsuu siihen samalle penkille koko sukunsa ja naapurit myös ja pistää pystyn fiestan ja jonkun, mikä kuulostaa riidalta mutta mikä on oikeasti ihan vaan tavallista keskustelua. Ja suomalainen on siinä lopulta ahtautuneena penkin toiseen päähän (koska ei kehtaa lähteäkään), ja puhisee mielessään, että pitikö teidän just nyt siihen tulla. Mutta ei sano tai tee mitään.

Ja tuo esimerkki on kuulkaas ihan aito. Symppaan sitä suomalaista. Sehän olen minä.

Lisäksi Suomeen tunnen rakkautta ja kaipuuta kaikkiin niihin asioihin, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti merkityksellisiä. Ovat ne sitten lapsuusmuistoja, ratikkapysäkkejä tai tuoksua puutaloalueen lämmityksestä pakkasella. Omat juuret. Ja ne ovat minulla Suomessa, sillä Suomeen olen syntynyt ja siellä kasvanut.

Suomessa on paljon, mitä rakastan – ja Suomi on aina minulle merkityksellinen kotimaa, vaikka toisaalla välillä olisinkin. Maa, johon aina palaan ja josta en halua ”vakituisesti lähteä” koskaan.

Olen suomalainen.

Olkoon tämä nyt siis itsenäisyyspäivän toivotukseni. Tuntemukseni.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille – kullekin siinä merkityksessä, mikä itselle luontevalta tuntuu!

38

You Might Also Like

  • Vannikkila
    6.12.2018 at 12:55

    Hyvää itsenäisyyspäivää!
    .
    Hieman irrallisena asiana, mutta kerta nousi nyt mieleeni, olisipa mahtavaa nähdä teidän perhe kansallispuvuissa! Ei sillä, että teidän pitäisi moiset omistaa vaan uskon, että teidän tyttöjen reaktiota ne päällä olisi mahtavaa seurata! :) Saisi kansallispuvun osalle vielä hieman tunkkainen mielikuva tuuletusta! :)

    • krista
      7.12.2018 at 11:51

      Meillä itse asiassa on yksi kansallispuku, äitini kaapissa tällä hetkellä. Se on mummiltani peritty puku, ja tietääkseni Sortavalan puku <3 Tosi kaunis ja mun kokoakin taitaa olla <3

      • Vannikkila
        7.12.2018 at 16:36

        Oi että! Upeaa!

  • Puumis
    6.12.2018 at 13:16

    Mulle itsenäisyyspäivä näin (ulko)suomalaisena on vähän semmoinen pelonsekainen – että mitä saa seuraavana päivänä lukea lehdestä äärioikeiston mielenilmauksista yms. Vaihdoin Facebookiin semmoisen ”suomenlippu”-profiilikuvan ja ihan oikeasti jouduin hetken miettimään että assosioidunko nyt jotenkin persuihin tai jotain.

    Eli jollain lailla se minun oma ylpeys Suomesta ja siitä että olen suomalainen voidaankin nyt tulkita kiihkokansallismielisyydeksi ja persuiluksi. Se surettaa ja v*tuttaakin; miksi niitten pitää pilata tämäkin juhla öyhöttämällä. Ja toisaalta kaikki se mitä Suomessa nyt tapahtuu – olenko mä edes enää ylpeä siitä, että olen suomalainen?!

    Laitan kaksi kynttilää ikkunalle ja kuuntelen Finlandia-hymnin silleen hiljaa, etteivät naapurit kuule. Ja syön äitin tekemää pizzaa illalliseksi.

    • krista
      7.12.2018 at 11:54

      Joo totta, tää tuntuu niin pahalta! Siis se, että Suomen lippukin (saatikka se leijona) vaikkapa just facebook-kuvassa tuntuu muuttuneen jotenkin ”ääri-ilmaisun manifestiksi”, vaikka senhän kuuluisi kuulua kaikille suomalaisille! Tuntuu tosi väärältä, että jotkut ovat voineet pilata hienot symbolit käyttämällä niitä perustelemaan jotain ihan muuta kuin mitä suomalaisuus monelle on <3
      -
      Me käytiin itsenäisyyspäivänä illallisella intialaisessa lemppariravintoloissa. Käteltiin toinen toisemme, eiks se ole se keskeinen itsenäisyyspäivänviettotapa :D

  • Anna
    6.12.2018 at 13:26

    Itsenäisyys päivä on minusta vähän vakavampi juhla kuin joulu. Siihen liittyy mmuistoja suurista menetyksistä ja uhrauksista isomman voiton puolesta. Meillä lapsi nosti aamulla lipun salkoon (joulukalenterista tuli tehtävälappu joka kehotti näin toiminaan. Minä laitoin sen sinne) ja voisin kohta sytyttää kynttilän kun saan siivottua tuon singerin päällisen ettei tule tulipaloa. Kuuntelen Sibeliusta ja yritän muistutella itseäni että illalla pitää laskea lippu. Minulle itsenäisyyspäivä on todella tärkeä, mutta siihen ei liity mitään muita pakollisia perinteitä kuin lipun nostaminen. Lisäksi minua tavallaan vähän kiusaa sotineiden liiallinen sankarin pallille nostaminen. Ei siksi etten arvostaisi uhrausta vaan siksi että ajatellaan kaikkienolleen hyviä miehiä. Joukossa oli ihan 100% varmuudella juoppoja, väkivaltaisia vasimonhakkaajia, saamattomia nahjuksia ja sellaisia jotka luistivat jokaisesta hommasta mistä vaan voivat. Ihan samanlaisia ihmisiä sinne lähti mitä mekin olemme. Ei sen kummempia. He vaan eivät voineet muuta kuin mennä. Heillä ei ollut vaihtoehtoja. Silti nostan kaikille sellaisille hattua jotka olivat siellä ja tekivät osansa kunniallisesti ja parhaan taitonsa mukaan ja olen kiitollinen myös niille jotka tekivät hommansa vastahakoisemmin ja ehkä vain puoliksi sinnepäin, mutta tekivät kuitenkin. Ja myös kaikille jotka olivat sotien jälkeen nostamassa tätä maata taas jaloilleen.
    Ei itsenäisyyspäivän silti tarvitse olla niin vakava. Sitä voi esimerkiksi viettää kuunnellen tätä ;) https://youtu.be/_yKbxaMRV8o Olisi kyllä hienoa joskus päästä johonkin oikeisiin itsenäisyyspäiväntansseihin. Se olisi hyvä tilaisuus pitää oikeaa iltapukua ja juhlia hienosti. Jos minulla olisi kotona iso sali niin järjestäisin pienet hienot juhlat itsenäisyyspäivänä. Oikeat pukujuhlat. Joihin myös lapset olisivat tietysti tervetulleita tanssimaan ja nauttimaan.

    • krista
      7.12.2018 at 12:01

      Ai että miten hyvä kommentti, kiitos tästä <3 Luin ihan moneen kertaan! Ja kyllä, mä oon kans samaa mieltä, että itsenäisyyspäivä on vakavampi. Siksi ei ole oikeastaan koskaan tullut mieleen kirjoittaa mitään sitä kyseenalaistavaa niin kuin joulusta olen joskus mennyt tekemään (ja silläkin jo kränää aiheuttamaan; sitäkään en taida enää uskaltaa tehdä :D ).
      -
      Mua myös sotasankaruusajattelussa kaihertaa se, miten sota myös teki paljon pahojaan (traumojen muodossa) siellä olleille ja sieltä palanneille; kaikki eivät olleet entisellään ja sieltä palasi myös alkoholiin meneviä ja perhettään pahoinpiteleviä raunioita, ei pelkästään sankareita. Toki se ei (kaikilta osin) ollut heidän vikansa, vaan tosiaan vaihtoehtojakaan ei ollut eikä terapioita ollut tarjolla :( Mun on ehkä vaikea nähdä sodassa se sankaruuspuoli, ajattelen sitä enemmän suurena tragediana sekä sille sukupolville että seuraavalle (ja ehkä sitä seuraavallekin), joissa trauma jatkuu. Ehkä itsenäisyyspäivän niin voimakas kytkeminen sotaan on mulle se hankala juttu. Ymmärrän sen sodan välttämättömyyden silloin aikoinaan toki.
      -
      Omat itsenäisyyspäivän pukujuhlat kuulostavat superihanalta <3

  • Elina U.
    6.12.2018 at 13:48

    Ymmärrän täysin mitä tarkoitat tuolla oman suomalaisuuden korostumisesta ulkomailla. Näitä kuvaamiasi leikkipuistotilanteita tulee täällä kansallisuuksien sekamelskassa päivittäin ja yks kaks olen huomannut, miten jopa stereotyyppisen suomalainen olen joissain asioissa, kuten juuri tuon henkilökohtaisen tilan tarpeessani. :D Kirjoitin juuri omaan blogiini paikallisuuden tunteen muodostumisesta ja olisi ihan super mielenkiintoista kuulla sun näkökulma tähän aiheeseen teidän suomalais-espanjalaisen elämänmenon näkökulmasta. :) Teksti täällä: https://kirjeitashanghaista.wixsite.com/kirjeitashanghaista/kirjeet/missä-tunnet-olevasi-paikallisia?fbclid=IwAR08JPUUfKjAyH7XJqfXjRujAGUC9TROa0wdldFs2Th1o0CU9SfWAvT6pQU

    • krista
      7.12.2018 at 12:05

      Oi miten hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus! Tätä tekee mieli ihan pohtia; vastaukset eivät omalta osaltani ole mitenkään yksiselitteisiä – kuusamolaistaustaisena ”juurista irti” rajustikin riuhtaisseena, Helsinkiin juurtuneena ja nyt just täällä. Välillä on hyvinkin juureton olo, mutta ”missä olen paikallinen” -näkökulmasta ne juuret ovatkin sitten omalla tavallaan syvällä useammassakin paikassa. Tätä täytyy ihan pohtia, taidanpa palata aiheeseen myöhemmin <3

      • Elina U.
        8.12.2018 at 13:15

        Kiitos! <3 Ja hei mä olenkin usein miettinyt, että ihan jo Suomen sisällä on hyvinkin suuria kontrasteja pikkupaikkakuntien ja esimerkiksi Helsingin välillä, että juuret voivat olla monessa paikassa jo kotimaassakin. Kuusamo ja Helisinki ovat varmasti kuin kaksi eri maailmaa. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, kun itsekin olen Raumalta lähtöisin ja Suomessa Tampereelle päätynyt, vaikka näiden kaupunkien välillä ei olekaan läheskään edes noin suurta eroa. Mahtavaa, jos palaat aiheeseen vielä myöhemmin, olisi tosi kiinnostavaa lukea mietteistäsi lisää! <3

  • Helena
    6.12.2018 at 13:49

    On se itsenäisyys asia jonka voi ottaa rennosti tai miten tykkää. Tällä hetkellä olemme aika pitkälle kehittynyt maa jolla on isoja metsiä ja luontoa jäljellä kenen vain kulkea. Meillä voi olla viisautta ja yrittämistä ja tiedettä jolla autetaan muitakin ihmisiä. Oma kieli on hyvä asia vaikka englanti onkin hyvä yhteistyön kieli. Onnellista joulukuuta teille!

    • krista
      7.12.2018 at 12:08

      Ihan samaa mieltä! <3 <3 <3 Suomessa on ihan valtavasti hyvää ja asioita, joista voi olla suomalaisena ylpeä <3

  • Torey
    6.12.2018 at 17:21

    Tästä oli instassa itseasiassa hyvä kuva miten vietetään itsenäisyyttä. Ja nehän on hyvin erilaisia. Suomessa nostetaan liput salkoon, syödään ehkä paremmin ja katsellaan Linnan juhlia, Amerikassa pukeudutaan lipun värien mukaan ja juhlitaan picniceillä. Jossain värjätään hiukset ja juhlitaan suuresti. Että suomalainen vaan on hissukka. :D

    • krista
      7.12.2018 at 12:14

      Joo me lasten kanssa juteltiin tästä just eilen! He halusivat tietää, että miten itseänäisyyspäivää vietetään ja me ei maltettu olla kertomatta, että ”Suomessa sitä vietetään niin, että presidentti kutsuu omaan linnaansa juhliin ihmisiä, ja ne tulevat sinne hienoissa puvuissa. Ne siellä kättelevät ja sitten kai tanssivat. Muut ihmiset sitten juhlivat katselemalla kotona telelvisiosta, kun ne muut juhlivat” Mutta sitähän se on :D Tai ainakin meillä lapsuuskotona se oli just vaan tätä! Ja perinne tietysti sekin, ei siinä mitään. Mutta ”mitä kiinnostavaa lapsille” -kysymykseen oli vähän vaikeampi vastata :D Vastasin, että no voi vaikka askarrella Suomen lippuja ja laulaa maamme-laulua :)

  • Stea
    6.12.2018 at 17:54

    Meillä itsenäisyyspäivä on hyvä päivä juhlia esikoisen syntymäpäivää, joka on oikeasti huomenna. :)

    • krista
      7.12.2018 at 12:15

      Vastaan kommentteihin sopivasti päivän viiveellä, joten tämä toivotus taitaa osua sitten tasan oikealle päivälle: paljon onnea teille synttärisankarille ja koko perheelle! <3

  • Heidi Arjunan
    7.12.2018 at 13:54

    Olin eilen pakahtua herkkyydestä kun meidän Kallio-henki lyöttäytyi yhteen uusnatsien marssiessa meidän kaduilla. Porukat olivat laittaneet vastaprotestiksi lippuja, valoja, sloganeita ja ilmapalloja ikkuinoihinsa näyttääkseen että täällä tuetaan seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia, tasavertaisuutta ja monipuolista yhteisöllisyyttä <333333

    • krista
      7.12.2018 at 21:25

      Ihan mahtavaa, että tuli tuollainen spontaani yhteisponnistus-vastareaktio <3 Mä näin vaan ne otsikot netti-iltapäivälehdissä, siis sen kuvan natsilipuista. Uhh, en halunnut edes lukea. Mutta sitten pitää aina muistaa, että se suvaitsevaisten fiksujen ihmisten osuus on paljon suurempi, ja se on se voima, joka kantaa <3

  • Anna
    7.12.2018 at 18:35

    Se on muuten hyvä muistaa mitä en omassa kommentissani muistanut että Suomi ja suomalaisuus ei ole täällä syntyneiden yksinoikeus. Minusta tänne muualta muuttanut tai sellainen jonka vanhemmat ovat tänne muualta muuttaneet saavat ihan yhtälailla olla ylpeitä tästä maasta, juhlia tämän maa itsenäisyyttä ja kutsua tätä kodikseen. Meidän pitäisi pikemminkin olla ylpeitä siitä että meillä on niin hieno maa että myös muualta tulleet haluavat sitä kodikseen kutsua.

    • krista
      7.12.2018 at 21:28

      Ihan älyttömän hyvä pointti! <3 Mä oon joskus paljonkin miettinyt tätä, että syntyminen johonkin on vain sattumaa; miten pelkästään sillä saa automaattisesti jotain sellaisia oikeuksia, miten jossain toisessa paikassa (tai jonkun rajan takana kilometrin päässä) syntymisellä ei saa millään - ei vaikka tekisi paljon enenmän töitä kuin se "onnekkaasti syntynyt". Se tuntuu väärältä. Voisiko suomalaisuus olla jotain muutakin tosiaan kuin sitä, minkä maan rajojen sisään on sattunut syntymään? Mä haluaisin ajatella, että on <3

  • Puutalon asukas
    8.12.2018 at 11:14

    Meillä on ollut jo n. 20 vuoden ajan tapana viettää ip-juhlia äidin puolen suvun kanssa. Mummoni aloitti tämän ja siitä muodostui ihana perinne. Syödään alkuruoka, pääruoka, jälkkäri ja lopuksi juustot, pukeudutaan hienosti ja vaihdetaan kuulumisia vuoden varrelta serkkujen ja tätien/setien kanssa :) <3 Päivä on vuodesta riippuen joko 6.12. tai lähellä oleva vkl eli tänään juhlitaan :)

  • N
    8.12.2018 at 21:30

    Meidän kaikkien pitäisi käyttää Leijona korua tai muuta vastaavaa. Ei joku ääripää saa omia näitä symboleja omikseen. Se on harmi jos sitten niihin assosioituu näitä ääripään omia manifestoja. Tietysti kun lehdet vielä uutisoi näistä ääripäistä niin antaa vaikutelman että se on tosi laajaa. Mutta se tietysti myy niitä lehtiä ja tuo raflaavia otsikoita ja lisää lukijoita.