Vallankumouksellista! (eli minipieni muutos nukkumisasioissa)

Koska nukkuminen on lapsiperheen hyvinvoinnin ydin-ydin-ydin-(räjähdys?)-matskua, tuntuvat pienetkin positiiviset muutokset siinä ihan vallankumouksellisilta.

Kuten tämä.

Eräänä iltana tuossa reilu viikko sitten en vaan jak-sa-nut jäädä nukutushommiin – olisikohan ollut joku kiehtova ja ainutlaatuinen sometapahtuma (lue: selaa tylsistyneenä Facebookia) mulla käynnissä siinä. Tilanne oli muutenkin siinä vähän tavallisuudesta poikkeava: Joel meillä varsinaisesti nukuttaa (hengailee sängyn vieressä), kun taas minä omalla nakkivuorollani ”nukutan” niin, että menen itsekin yhtä aikaa nukkumaan. Tai usein mennään koko perhe.

Mutta nyt en itse ollut siinä nukkumaanmenovalmiina (henkisesti tai fyysisesti) ollenkaan, joten…

”Nyt menettekin sitten nukkumaan ihan itseksenne”, minä sanoin ykskantaan, kun lapset oli saatu sänkyyn.
”Jos tulee jano tai veskihätä tai mitä vaan, niin osaatte kyllä hoitaa sen itse”.

Tylyä, aijaijai, miten tylyä. Tai väsynyttä enemmänkin.

”Mitä ihmettä?”, sanoi Joel, kun tulin pois makkarista.
”Äh. Mä en nyt vaan jaksanut. Katsotaan, mitä tapahtuu.”

Ja tapahtui… …nukahtaminen.

Raollaan olevan oven takana nukahtaminen käynnissä.

Sinne vaan hups heijaa itsekseen.

Olemme kristallinkirkkaasti oppineet sen, että satunnaistakin minionnistumista kannattaa sen jälkeen yrittää toistaa heti seuraavina päivinä, jotta siitä tulee tapa. Niinpä olemme toistaneet.

Ja nyt me sitten iltaisin Joelin kanssa alamme rauhassa katsoa leffaa, kun lapset menevät makuuhuoneeseen nukkumaan.
”Hyvää yötä!”
> ja leffa (alkuun lähes äänettömänä) pyörimään.

Oo. Äm. Gee. En tiedä, voiko kukaan nyt tässä tajuta, miten VALLANKUMOUKSELLISTA tämä oikein on.

Lisäksi. Kyllä, tämä vielä jatkuu ja minä sanon: LISÄKSI.

Lisäksi viikonloppuaamuisin lapset saattavat nousta leikkimään, kun aikuiset jäävät vielä loikoilemaan sänkyyn. Tämä tuli yhtäkkiä mahdolliseksi nyt, kun kaikki huoneet sijaitsevat samassa kerroksessa. Sielläpä sitä sitten jälkikasvu yökkäreissä piirtää rauhassa, kun aikuiset vielä tekevät halailutreffit perhepedin keskimmäiselle sängylle. En sentään ole uskaltanut enää nukahtaa, jos lapset saisivat uudessa paikassa mieleen jotain ihan pöllöä. (lipastoihin kiipeämistä lähinnä pelkään, vaikka eivät olekaan osoittaneet taipumusta siihen)

Viuuuuuuuh. Näin kului se valovuosien pituinen matka kaikista niistä ”roikkuu rinnassa 45 minuutin välein” -totaalikoomaväsymysvuosista tähän hetkeen.

Nykyisin väsymys on usein itseaiheutettua. Sitä, että katsookin sen ihan kokonaisen leffan. Eikä vaan puolikasta kerrallaan niin kuin me ennen tehtiin.

Koskakohan tapahtuu se, kun lapset huikkaavat vaan ”hyvää yötä!”, hoitavat iltatoimensa itse ja menevät huoneeseensa nukkumaan…? Siihen tarvitaan varmaan kymmenen näitä valovuosia lisää.

58
Like
4

You Might Also Like

  • Katri
    27.11.2017 at 16:39

    Ihan mahtava juttu! Ymmärrän todellakin ja odotan tätä hetkeä tulevaksi aikanaan.

    Nimimerkillä tällä hetkellä 45minuutin välein tissitakiainen

    • krista
      27.11.2017 at 16:41

      Jep muistan tuon tunteen… Uhhuh, että se vaihe tuntuikin piiiiiitkältä. Ja sitä se olikin. Mutta joskus se LOPPUU. Joskus. Joskus, joskus, JOSKUS! Sit se on takana ja saa nukkua (välillä). Tai edes katsoa kokonaisen leffan. Ah.

  • -paula*
    27.11.2017 at 16:45

    No WAU! Ihan mahtavaa! Mä oon niin kateellinen :D Eli todellakin ymmärrän vallankumouksellisuuden! Meillä 3,5 v ja 11 kk ja en edes jaksa enää puhua nukkumisjärjestelyistä tai siis nukkumattomuudesta, kahvia vaan ja toivotaan että seuraava yö (tai vuosi) on parempi. Mut siis ihan hurjan paljon onnea teille tuosta ISOSTA askeleesta!!

    • krista
      27.11.2017 at 17:39

      Uhhuh mä muistan myös tuon tunteen. Meillä oli kans vaihe (pitkä), jolloin ei edes jaksanut/halunnut puhua aiheesta, kun vaan… …uhhuh. Mutta TULEE se hetki kun helpottaa – vaikka sit vuosien päästä, mutta siihen asti vain kaikin voimin (kahvin) jatkaa, niin sit JOSKUS sitä vielä nukkuukin, lupaan <3 <3 <3

  • Oliver
    27.11.2017 at 17:15

    Hieno homma! Me ollaan päästy jostain syystä helpolla tässä. Esikoista ei ole tarvinnut koskaan ”nukuttaa”. Helpottaa elämää kummasti :) Kuopuksen kanssa pyritään samaan. Saa nähdä miten käy.

    • krista
      27.11.2017 at 17:46

      Ihan mahtavaa, toivottavasti teillä menee samalla tavalla kuopuksen kanssakin! Me jo ollaan kiitelty onneamme, että meillä ei ole ollut koskaan sellaista jano-pissahätä-jano-nälkä-pissahätä -iltarumbaa vaan lapset menee suht siististi nukkumaan ja nukahtaa joko heti tai max. puolessa tunnissa (paitsi poikkeustapauksissa eli just silloin, kun haluais saada ne nukahtamaan heti, heh). Siltä ollaan siis säästytty, mutta kyllä se puolen tunnin vieressäkököttäminekin on joskus rassaavaa! Mä en ole itse alkanut siihen ollenkaan, vaan menen sit omalla ”nukutusvuorolla” tosiaan nukkumaan samalla itsekin. Mutta oispa MAHTAVAA, jos ei olisi koskaan tarvinnut nukuttaa!

      • Oliver
        27.11.2017 at 20:27

        Meillä oli jossain vaiheessa noin puolen vuoden jakso jolloin oli tuota juoksuttamista enemmän ja vähemmän. Todella rasittavaa. Onneksi siitäkin päästiin lopulta eroon.

  • Suvi
    27.11.2017 at 17:21

    Huh huh, ymmärrän hyvin vallankumouksellisuuden, koska ei olisi puhettakaan, että jaksaisin nukutella meidän. 2,5-vuotiasta illasta toiseen. Se noin kerta viikossa kun hän saattaa pari kertaa huudella huoneestaan nukkumaanmenon jälkeen on jo turhauttavaa, kun on jo kääntänyt itsensä netflix-moodiin :D Meidän pelastus oli superhuonosti vauvavuotensa nukkunut lapsi, joka nukkui aina niin herkästi, ettei huoneesta meinannut päästä hiippailemaan pois, saati että olisi vauvanakaan voinut syliin nukuttaa. Blessing in disguise, kuten totesimme kun yhtäkkiä tajuttiin, että meillä oli 8-kuinen vauva, joka osasi nukahtaa itsekseen. Vielä enemmän tämä tajuttiin, kun yhtäkkiä yksivuotissynttäriviikollaan hän alkoikin nukkumaan läpi yön ja iltaisin oikein kiemurteli pois sylistä, kun halusi niin innokkaasti omaan petiin nukkumaan :D lohdutuksen sanana siis kaikille huonosti nukkuvien vauvojen vanhemmille: tilanne voi tosiaan muuttua silmänräpäyksessä.

    • krista
      27.11.2017 at 17:49

      Blessing in disguise, todellakin! Oh me ehkä (kop kop puuta) nyt vasta päästään nauttimaan tuosta! Läpi yön täällä ei kyllä vieläkään nuku kukaan, kun on taas tämä perhepetimeininki. Mä en ymmärrä, miten lapsi voikin saada potkaistua mua nenään melkein joka yö; miten se voi olla niin notkea? :D

  • A
    27.11.2017 at 17:43

    Mä muistan sen tunteen, kun pitkään lapsi nukutettiin niin, että joku hengasi sen kanssa pimeässä makkarissa kunnes nukahti, sit hiivittiin pois (varoen vanhan talon natisevia lattialautoja)…ja sit kun saatiin tilanne menemään siihen, että iltasadun jälkeen sanottiin hyvät yöt ja laitettiin tuutulaulut soimaan ja seuraavan kerran lapsesta kuuli jotain aamulla. Siis tuntui että omaa aikaa tuli lisää monta tuntia (vaikka oikeasti eniten siinä rassasi se kun piti vaan olla hiljaa ja odottaa että lapsi nukahtaa). Tästä on jo vuosia, mutta muistan edelleen sen tunteen kun pääsi eroon ”nukuttamisesta” (niin ja lapsen luona oli silloin hänen pienenä ollessaan oltava jonkun, koska muuten hän ramppasi ees taas, mutta tosiaan sitten yksi ilta tapahtui niin, että iso tyttö halusi itse jäädä nukkumaan :)).

    • krista
      27.11.2017 at 17:55

      Joo kyllä! Se tuntuu tosiaan monelta tunnilta, vaikka olisi vaan jotain 15 minuuttia tai puoli tuntia :D Mutta henkisesti se on paljon enemmän! :)

  • Kapusha
    27.11.2017 at 17:48

    Tota aikaa odotan niiiiiin innolla!!!
    Meillä 5v ja 1,5v. Isompi sentään menee omaan sänkyyn ja nukahtaa sinne mut pienempi pitää ihan rehellisesti nukuttaa. Isoveli oppi 3v vanhana nukahtamaan itse et sitä odotellessa.
    Meillä pienempi nukkuu vielä vieressä. Ei ole ikinä nukkunut omassa sängyssä koska meidän lapset on samasta puusta; isoveli siirtyi omaan sänkyyn 4-vuotiaana, muttei vieläkään pysy siellä koko yötä! Että katellaan milloin iltaan jää vähän enemmän aikaa. Isin kanssa kuopus nukahtaa vartissa, mutta mun kanssa saattaa mennä tuntikin…
    Saan tästä aina kunnon *askamyrskyn niskaani kun ”suostun” nukuttamiseen. Sitä yksinään nukahtamista on kokeiltu molempien kohdalla mutta kun ei.
    Ja siksi ”suostun” heittomerkeissä koska enhän iltaisin toki tekisi muuta kun odottelisin nukahtamista… :D

    • krista
      27.11.2017 at 17:54

      Joo ja hei meillähän esim. Suomessa (kun lapset nukahti omaan kerrossänkyyn) pienempi nukkui omassa sängyssään koko yön (vaati kyllä peittoa muutamia kertoja yössä), kun taas isompi siirtyi viereen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta joka yö. Mutta viereen tuleminen oli kyllä ihan ”luvallista”, kunhan ensin menee omaan sänkyyn nukkumaan. Lapset on niin erilaisia nukkujia, ja niin aikuisetkin.

      Toivottavasti teilläkin ollaan pian tuossa vaiheessa; ja siihen asti vaan jaksamisia ja uskoa siihen, että kyllä ne paremmat nukahtamisajatkin koittaa! <3

      • Kapusha
        28.11.2017 at 14:02

        Me ollaan yritetty vähän kieltää se viereen tuleminen. Tai lähinnä palkitaan.se että nukkuu koko yön omassa huoneessa. Joskus onnistuu joskus ei.
        Salaa toivon että saan lapset nukkumaan ensi keväänä omassa huoneessaan edes melkein koko yön :D
        Meillä on lapset ollu tosi huonoja nukkumaan alusta asti niin siitä on menty mistä aita on matalin. Mielummin edes vähän paremmin nukkunut perhe kuin äärirajoilla ”tehdään niinkuin muut sanoo” tyylillä!

  • murina
    27.11.2017 at 19:01

    Meillä oli kesällä 9 vuotiaalla joku taantuma vaihe ja piti istua sängyn jalkopäässä nukahtamista odottamassa (5 vuotias ei oo moisia palvelua tarvinnut enää sen jälkeen kun iltaimetys lopetettiin vuoden ikäisenä) ja kyllä ne minuutit oli pitkiä, vaikka kännykkää pystyikin samalla selailemaan…

    • krista
      27.11.2017 at 19:28

      Joo ne on kyllä pitkiä minuutteja :D Joel kans selaa kännykkää tai tekee töitäkin joskus – mulla ei jotenkin vaan kärsivällisyys enää siinä vaiheessa iltaa kestä ja menen sit nukkumaan mieluummin itsekin. Mutta joo, vaiheita vaiheita :)

  • PiPa
    27.11.2017 at 19:16

    En nyt tiedä miten tämän aloittaisin. Lapsenlapset ”haluavat”vanhemmat sängyn viereen ennen nukahtamista ja ” nukuttaminen” voi kestää tosi kauan. Yökyläilyn merkeissä me luetaan iltasatu ja sitten sanotaan hyvät yöt ja he jäävät nukkumaan ja se on siinä. Yövalo palaa pöydällä ja ”yövesi” on lasissa. Eikä ole ongelmaa nukkumisesta. Me on pohdittu tätä lasten vanhempien kanssa, eikä kyllä olla saatu siihen vastausta😀

    • krista
      27.11.2017 at 19:32

      Lapset myös voi käyttäytyä eri ihmisille eri tavoilla – siksi meillä esimerkiksi jossain vaiheessa oli sellainen käytäntö, että mä jäin kokonaan alakertaan, kun Joel lähti lasten kanssa yläkertaan nukutushommiin. Muhun vaan niin väsyneinä ripustautuivat, että ei tullut mitään :) Meillä muuten menee yökyläilyissä ihan toisin päin kuin teillä :D Mutta ihan huippuhienoa, että teillä sujuu yökyläilyssä noin hyvin; varmaan vanhemmillakin tosi kiva jättää lapset yöksi kun tietää, että homma sujuu <3 Sen kun tosiaan saisi monistettua omaankin kotiin, mutta tietysti se ei ole ihan niin yksinkertaista :D Muuten varmaan kaikissa perheissä vaan nukuttais tyytyväisenä :D

  • Lintunen
    27.11.2017 at 21:26

    Ah, onnittelut, mä niin muistan ton tunteen vielä! Meillä kans istuttiin vieressä kunnes nukahtivat, laitoin kännystä valon himmeelle ja luin.sen aikaa. N. 1 vuotiaaksi molemmat nukkui meiän sängyssä, sit sivuvaunuissa, esikoinen nukkui 4-vuotiaaksi ja kuopus 2-vuotiaaksi meiän makkarissa… Siitä siirtyivät samaan huoneeseen ja pari vuotta myöhemmin omiin huoneisiinsa. Siinä vaiheessa 5-v esikoinen jo nukahti itsekseen, pari vuotta nuorempaa kuopusta piti vielä hetki nukuttaa, opeteltiin yksin nukahtaminen pikkuhiljaa. Esikoinen on nyt 7-v ja nukahtaa toki yksin, mutta yöllisen vessassakäynnin yhteydessä ”eksyy” meiän sänkyyn, lähes joka yö. Enkä todellakaan ole kieltämässä, kaipaa läheisyyttä isältään, kun ei työpäivän jälkeen ole montaa tuntia yhteistä aikaa.

    • krista
      27.11.2017 at 23:15

      Joo meilläkin on viereen tuleminen yöllä ehdottomasti sallittu <3 (silloin kun ollaan oltu Suomessa; nyt nukutaan siis vieressä koko ajan) Tietenkään tulevaa ei voi ihan sataprosenttisesti sanoa, mutta arvelisin, että viereen tulemista kesken yön ei tulla meillä koskaan kieltämään lapselta; jos yöllä tulee sellainen olo, niin äidin ja isin viereen saa aina tulla <3 Itsehän nukuin äidin vieressä vielä 16-17-vuotiaanakin <3 Suomessa on kiva, että tytöt nukahtavat omaan sänkyyn, niin saa itsekin vähän paremmin unta. Mutta kesken yön saa tulla <3

  • Ellliisa
    27.11.2017 at 21:33

    Oo huippua! :D jospa meilläkin joskus. Eilen päätettiin että nyt lähetään pyrkimään tuohon suuntaan, on me aikasemminki päätetty, mutta tähän asti ne päätökset ei oo ollu ajallisesti sopivia. Kokeillaan taas, 4- ja 3-vuotiaat ymmärtää että nyt pitää pysytellä sängyssään, vähän toki pitää kokeilla, että onkohan tuo äiti nyt ihan tosissaan, mutta kohta 2-veellä on hieman hankaluuksia sisäistää asia, vielä. :D ja samaan syssyyn päätin, että 8kk ei saa enää iltatissiä sängyssä, vaan alakerrassa iltapalan jälkeen ja sitten nukkumaan omaan sänkyyn, niin tämä kaikki tarkoittaa sitä, että mun täytyy huolehtia isompien ”nukahtamisunikoulusta” ja mies keskittyy vauvaan. Tarvitaan pitkää pinnaa, ainakin äiti. :’D

    • krista
      27.11.2017 at 23:21

      Mä uskon vahvasti edelleen, että tässäkin asiassa on hyvä just niin, että kokeilee just sitä, että onko muutokset ajallisesti sopivia. Jos ei suju, niin ehkä se kertoo siitä, että lapsi ei ole valmis – ja sitten joskus se sattuu vaan loksahtamaan kohdalleen. Just tää herkkyyskausiajattelu. Sit sattuu se oikea kohta, ja hups vaan homma tapahtuu kuin itsestään <3 Meillä varmasti osittain vaikutti myös muutos tänne Espanjaan, jolloin rutiini oli muutenkin "rikkoontunut".
      -
      Pitkää pinnaa sinnekin <3 Sitä tosiaan tarvitaan, joskus ne minuutitkin on pitkiä :D

  • Leimuska
    27.11.2017 at 21:37

    Meillä siirryttiin juuri takaisin paikoilleen perhepetiin. Meidän 4-vuotias tyttö lähes poikkeuksetta juoksee samaan sänkyyn nukkumaan tai alkoi kitisemään omassa sängyssä. 2, 5-vuotias tytär taas kikkailee nukahtaessaan, mutta nukkuu sitten koko yön. Katsotaan josko nyt saisi nukuttua vähän enemmän.

    • krista
      27.11.2017 at 23:23

      Kuulostaa ihan hyvältä ratkaisulta, toivottavasti toimii teillä! Meillähän ollaan myös nyt takaisin perhepedissä täällä, vaikka Suomessa jo tytöt nukkui alkuyön omassa sängyssä. Ja viime talvi Espanjassa oltiin perhepedissä ja taas sitä ennen omissa sängyissä. Tilanteen mukaan ollaan menty, ja perhepeti toimii meillä edelleen erityisesti näin, kun sänkytilaa saa järjestettyä niin paljon, että kaikki mahtuvat hyvin :) Pääasia, että koko perhe saa mahdollisimman hyvin unta, oli se tapa sitten mikä tahansa <3

  • Karkkibee
    27.11.2017 at 21:52

    Onneksi olkoon! :D Vitsi näitä nukkumisasiota… mä lopetin pojan ”nukuttamisen” eli iltavankilassa olemisen vähän ennen eskaria. Puhuttiin että eskarilaista ei enää nukuteta. Ja se meni tosi hyvin, ja soimasin itseäni etten lopettanut nukuttamista jo aiemmin.
    Lapset on nukkuneet kerrossängyssä pitkään, mutta viime kesänä poika siirtyi sitten omaan huoneeseen nukkumaan. Kaikki meni jonkin aikaa hienosti, kunnes isosisko halusi kuitenkin nukkua veljen kanssa ja nyt sillä on pojan huoneessa patja eikä aio siirtyä omaan sänkyyn kuulemma pitkään aikaan :D (paitsi kun hänellä on yökyläkaveri). Homma menee hienosti noin ja molemmat nukkuu hyvin.
    Nyt äitiä vaan surettaa kun kukaan ei enää kömmi keskelle yöllä…

    • krista
      27.11.2017 at 23:25

      ”Iltavankila” on aika hyvä nimitys :D Se aikuisen oma aika on niin lähellä, mutta niii-iiiiin kaukana :)

      Ja kyllä mä luulen, että tulee taas joku vaihe, että joku kömpii viereen vielä teilläkin <3 Sit jos tekee mieli ähistä tai äristä, niin kantsii muistaa, että hei sä kirjoitit kerran, että suruttaa, kun kukaan ei tule :) Nää on just näitä ristiriitoja <3 Tekee tavallaan mieli olla rauhassa ja sitten taas kaipaa sitä tuhisijaa viereensä <3 Vanhemmuuden monisäikeiset tunteet <3

      • Karkkibee
        28.11.2017 at 15:26

        Joo on poika pari kertaa tullut, kun on ollut paha uni (sillon just luettiin Harry Potterin kolmatta osaa iltakirjana ja tais olla liian jännä – heh, itekin yks yö heräsin kauheeseen pelästykseen kun luulin ankeuttajan seisovan ikkunan vieressä :D mut se olikin vaan verho joka oli jääny enemmän raolleen ku aikasemmin). Yks jännä on muuten kun isä lukee iltakirjaa ja lapset menee sitten sänkyyn, niin mun on pakko vielä tulla halaamaan ja pussaamaan, mutta kun mä luen niin riittää kun lapset huutaa isälle alakertaan hyvät yöt. Mä oon joskus yrittänyt samaa, että huutelen alakerrasta että en nyt jaksa tulla, mut sit on ollu pakko mennä kun aattelen että jos jotain kauheeta tapahtuu yön aikana niin mun viimeinen sana niille on ollu että ”en nyt jaksa tulla halimaan” :D :D

  • Miitu
    27.11.2017 at 22:35

    No katohan – jes 😊 Aika luksusta. Mut noin niinku yleisenä kysymyksenä: Onko tässä jokin lapsen kehitykseen liittyvä yläikäraja vai aikuisten toiveisiin ja tarpeisiin liittyvä kisa? Meillä 3-v nukutetaan joka ilta. 6-v pystyy menemään yksin nukkumaan, mutta mielellään ottaa aikuisen viereen, jos vain mahdollista.
    .
    En todellakaan aina jaksais, mutta näen nuo hetket lapselle kahdenkeskisenä läheisyystankkauksena, mahdollisuutena purkaa vielä mieltä painavat asiat ja ennen kaikkea tilaisuutena olla vielä pieni, kun päivisin kumpikin harjoittelee enenevissä määrin omatoimisuutta ja itsenäistymistä.
    .
    Disclaimer tähän, että mahtavaa, jos lapset menee itsenäisesti ja hyvillä mielin nukkumaan. Lapset ja tilanteet tässä vaan on erilaisia, joten en aivan ymmärrä, miks tässäkin on niin ”parasta ennen” -leima päällä.

    • krista
      27.11.2017 at 23:30

      Kääk mä en voi tätä riittävästi korostaa: meillä ainakin EH-DOT-TO-MAS-TI vanhempien iltarentoutumisentarpeeseen liittyvä eikä MITENKÄÄN sellaista, että ”siihen-ja-siihen ikään mennessä pitää sitä-ja-sitä”, aargh mä oon jopa alleginen sille. Meillähän tosiaan ollaan perhepedissä taas ja tuolla mainitsin, että oon itsekin 16-17 -vuotiaana nukkunut äidin vieressä. Ei siis MIKÄÄN kisa, mutta vaan ihana autuus, kun saa yhtäkkiä tosiaan katsoa sen KOKONAISEN leffan, kun voi aloittaa katsomisen kymmeneltä eikä vasta yhdeltätoista :)

      Läheisyys on tärkeää. Meillähän tosiaan nyt ollaan siinä perhepedissä, joten läheisyyttä tulee siinä pitkin unia; jos näkee painajaisia, on helppo ottaa kainaloon. Ja just Suomen-kotona saa tulla viereen kesken yön; siellä tosin pidetään siitä nyt kiinni, että lapset nukahtavat omaan sänkyyn (joka on samassa huoneessa kuin meidän sänky). Oon ihan ehdottomasti sitä mieltä, että näissä ei ole ”parasta ennen” -päiviä. Mä ainakin olin onnellinen, kun sain nukkua äidin vieressä vielä teininäkin. Koululaisikäisenä (ala-asteella) muistan, että äiti istui aina mun sängyn vierellä siihen asti, kun mä nukahdin <3 Ja sit kun vanhemmat erosivat, meillä oli väliaikais-kaksiossa vain yksi kapea sänky, ja siinä mä mun äidin kanssa nukuin joskus seiskaluokkalaisena <3

      • Miitu
        28.11.2017 at 10:23

        Joo, tää ei ollu teille suunnattu, vaan yleisesti. Selkeästi teillä lapset oli siihen valmiita, läheisyyttä oletettavasti tarjolla keskimääräistä enemmän, minkä lisäksi se, että lapset menevät yhdessä nukkumaan, varmasti auttaa asiaa.
        .
        Mulla kuohahti ehkä liikaa kommenttiketjua lukiessa (se koira älähtää, johon jne.), mutta vastaavaa teemaa kuin aiemmassa postauksessa rattaiden käytöstä ja muista lapsiin liitettävistä normeista. Kyllä meilläkin tuuletellaan niinä iltoina, kun tää nukkumaanmeno sujuu itsenäisesti (ees siltä isommalta), mutta tuntuu, että tähänkin teemaan tulee tarpeettoman paljon painetta ulkoa.

        • krista
          28.11.2017 at 10:30

          Mä ymmärrän erittäin hyvin! Nukkuminen on just yksi niitä teemoja, joihin latautuu ihan valtavasti just niitä ”tietyssä iässä pitäis” -paineita, vaikka… …EI PITÄIS YHTÄÄN MITÄÄN. Paitsi no nukkua :D Kunhan siis jotenkin nukkuu :)

          Mullehan muuten ensimmäiset ”nukahtaako lapsi jo itsenäisesti” -kyselyt tuli blogiin jo joskus, kun esikoinen oli alle puolen vuoden – mutta ehkä jotenkin ”vapauduin” noista kyselyistä, kun porukka totesi, että okei no nuohan on jotain ihan kummallisia muutenkin, perhepedissäkin vielä :) Hih ja nytpä tulikin mieleen, että tämä postaus vastaa nyt viiden vuoden viiveellä siihen syksyllä 2012 esitettyyn kysymykseen: eli joo, nyt lapsi nukahtaa itsenäisesti :D Tai no siskon kanssa, käsi kädessä he aina nukahtavat <3

  • Laura W.
    27.11.2017 at 22:58

    Komppaan edellisiä, ihan mahtavaa! Ja todellakin tiedetään miten vallankumouksellisia nuo muutokset arjessa on. Oma kokemus on myös se, että monet tuollaiset muutokset on haastavinta tehdä omassa päässä – lapset tuntuvat olevan valmiita muutokseen jo paljon aiemmin. Tällaisia kohtia meillä ainakin ovat olleet esim. yöimetyksen lopettaminen, tutista luopuminen, juuri nuo nukutushommat… Että lapselle uusi systeemi sujahtaa tosi nopsaan käytäntöön vaikka itse on sitä muutoksen vaikeutta mielessään pähkäillyt kauemminkin ja tehnyt siitä isomman asian kuin se lapselle käytännössä sitten onkaan.

    Meillä ainakin kuopus (2-v tällä viikolla) on ihan selvästi niin äidin poika, ettei vaan haluaisi nukahtaessa luopua siitä vuorovaikutuksesta ja yhdessäolosta ja siksi valvoo vaikka kuinka pitkään jos jatkaa nukutusrutiineja, joissa ollaan lähekkäin. Yksin sängyssään rauhoittuu paljon helpommin, vaikka toki säännöllisesti erilaisia unilaulutilauksia, silittelytoiveita ja unilelun katoamisia täytyykin käydä hoitamassa.

    Kukin omalla rytmillään kuitenkin, eikä yhtä oikeaa tapaa tässäkään asiassa ole. Ihania päiviä Espanjassa! :)

    • krista
      27.11.2017 at 23:34

      Mä uskon, että nämä ”olipa se helppoa” -tuntemukset liittyvät just siihen, että aika OLI oikea. Nytkin näitä kommentteja lukiessa mulla kävi mielessä, että olisikohan mun pitänyt ajatella, että ”tämä ois pitänyt tehdä paljon aikaisemmin”. Mutta ei; ei ois. Aika oli kypsä just n-y-t-nyt, ja siksi se kävikin niin helpsti <3 Tää on tää mun oma herkkyyskausiusko :)
      -
      Mutta joo nimenomaan lapset ja rytmit ja perheiden tarpeetkin ovat niin erit! Pääasia, että just löytyy ne omat keinot - tai vaikeissa tilanteissa jaksaa sinnitellä ja odottaa ja toivoa parempaa :)

  • Tilia
    28.11.2017 at 12:56

    Ikinä en ole lapsia varsinaisesti nukuttanut, ja hyvin on nukkuneet. Itsekään en saisi millään unta, jos joku siinä vieressä koko ajan kyhnäisi, laulaisi tuutulauluja, tuijottelisi ja silittelisi. :) Sekin on vauvan/lastenhoidossa jännä juttu, että moni vauva kuitenkin ulos vaunuihin päikkäreille nukahtaa ilman isompia uniseremonioita ja kädestä pitämisiä, mutta iltaisin kaikki voi olla toisin.

    Haastavimpia vaiheita on minusta olleet siirtymät pinnasängystä lastensänkyyn, josta lapsi pääsee itse helposti pois. Silloin oli kummallakin lapsella aika, jolloin sängyssä pysyminen ei heti onnistunut yksin jäädessä, mutta viikon-parin harjoittelulla se nukahtaminen itsekseen onnistui taas.

    Nuo tavat ja rutiinit on kyllä jänniä ja just tuo onnistuneen sattuman vahvistaminen. Itse olen aina jo ensimmäisenä yönä palauttanut lapsen omaan sänkyynsä nukkumaan, jos herää kesken. Ei jäänyt tavaksi koskaan se heräily, ja nukkuivat taas tyytyväisesti omissa punkissaan aamuun asti.
    —-
    Ja jos lapsi ei osaa omatoimisesti kaikkia nukahtamista viivyttäviä temppuiluja, kannattaa lukea hänelle Mikko Mallikas oikukas -kirja, niin sitten hän varmasti pääsee tästäkin ihanasta ikäkausikokemuksesta osalliseksi. :)

    • krista
      28.11.2017 at 13:29

      Nukuttamistakin on niin monenlaista; tai mitä kukainenkin nukuttamiseksi kutsuu. Esimerkiksi meillä ei le koskaan laulettu ja silitelty, vaan meillä tosiaan Joel ”nukuttaa” istumalla itse vaan huoneessa läsnä ja minä menemällä itsekin nukkumaan :) Nämäkään eivät ole tottuneet nukahtamaan lauluun; toisaalta jollekin muulle laulu toimii ehkä hyvänä ehdollistumisena. Vähän niin kuin meillä päikkärivaunuun meneminen; mä luulen, että se toimii niin hyvin just siksi, että lapset on niin voimakkaasti ehdollistuneet siihen, että vaunut makuuasentoon+unilelu kainaloon = nyt nukutaan :)

      Hihi, täytyypä siis vältellä tuota kirjaa :D Muutenkin oon joskus törmännyt joihinkin kiukuttelukirjoihin ja ajatellut, että jaiks noita en ainakaan lue lisäinspiraatiota antamaan :D :D :D Mutta toisaalta jos noita ongelmia on, lukeminen (jos kirja tarjoaa kivan ratkaisun) varmasti toimii asian käsittelyssä :) Mutta mielellään ei kiukuttelu/oikutteluoppikirjana :D

  • Myy
    28.11.2017 at 20:11

    Meillä taas ei olla oikeastaan ikinä harrastettu vieressä istuskelua vaan vauvasta asti opetettu nukahtamaan itse. Iltaisin aina samat iltarutiinit, iltasatu ja sitten omaan sänkyyn. Siinä vielä halit, pusut ja hyvät yöt, unimusiikkia mobilesta/levyltä ja yölamppu päälle. Vauvana nukutin usein tissille tai syliin mutta vain koska vauvaa on niiin ihana nuuhkutella :D Ja Mummilla taas on ihan eri nukuttamisrutiinit mutta saa ollakin kun jaksaa ja haluaa olla vieressä vaikka laulamassa.

    • krista
      28.11.2017 at 22:46

      Ihan huippua, että teillä on mennyt noin sujuvasti! <3 Noinhan se parhaimmillaan on; että ei mitää ongelmaa. Oh! Olkaa onnellisia, se valvominen on niii-iii-iiiin riipiväääää-äää-äää...

  • A
    28.11.2017 at 22:15

    Mua huvittaa lukea vähän kun täälläkin on kommenteissa, että miksi lapsen vieressä pitäisi istuskella, että ei vaan meidän lapsen. Kun lapset on vaan niin erilaisia. Jotkut tarttee eri asioita kuin toiset (ja jotkut on kumma kyllä sitkeämpiä kuin aikuiset silloin kun ne jotain haluavat :D).

    Nimimerkillä mutsi jonka lapsi vaati vieressä istuskelua nukahtamiseen jonnekin kolmivuotiaaksi ja risat…mutta toisaalta mutsi jonka lapsi on aina nukkunut ja edelleen nukkuu yönsä omassa sängyssä noin klo 20-6.30 (siis meillä ei todellakaan lapsi pyydä päästä nukkumaan viereen kuin ehkä aamulla klo 6.30 jälkeen jos vanhempia nukuttaa ja n halipula), yöheräämisistä lapsi palautetaan omaan sänkyynsä jonne hän onnellisena jää nukkumaan peittelyn ja pusun jälkeen (ts. ei ikinä yöllä haikaile meidän sänkyyn nukkumaan). Tiedän että aika moni lapsi tulee vanhempien sänkyyn nukkumaan (ja hyvä niin, jos se on vanhemmille ok niin miksei, meillä vain ei kukaan nuku, jos lapsi potkii välissä, joten tämä lapsen omassa sängyssä nukkumiseen totuttaminen oli meidän valitsema ”taistelu” (pick your fights) ja siitä pieni hinta oli auttaa lasta nukahtamaan omaan sänkyyn niin että aikuinen oli huoneessa). Yöllä meillä ei koskaan nukutuspalvelua tosin ole ollut, mutta illalla sitä vaadittiin ekat vuodet siihen että lapsi sai rauhoituttua (ja ”nukutuspalvelu” taas kävi tarpeettomaksi yllättäen ja pyytämättä kun yksi ilta lapsi ilmoitti, että äiti voit mennä pois, mä rupeen nukkumaan <3 … ja näin on tapahtunut sitten joka ilta siitä illasta lähtien :)

    • krista
      28.11.2017 at 22:43

      Joo… Se on varmaan osittain yksi niistä syistä, joiden takia huonostinukkuvien lasten vanhempien ei välttämättä aina jaksa edes puhua aiheesta. Etenkin jos tulee sellaisia ”sehän on niin helppoa” -kommentteja (tässä ei nyt sentään ihan sellaisia ole), niin kyllä siinä meinasi itsellekin hermoromahdus tulla noin vuoden valvomisen jälkeen. Tai että saa (varmasti hyvää tarkoittavia) tassutteluohjeita; joo kuule tervetuloa vaan tassuttelemaan raivolla taistelevaa villipetoa, joka oksentaa alleen kauhusta, jos jää yksin sänkyyn :D Kuulostaa kärjistykseltä, mutta… :D

      Itsellä ne vaikeimmat vuodet ovat takana, mutta kaikille asian kanssa eläville haluan vaan sanoa, että JAKSAKAA <3 <3 <3
      -
      Ja kyllä. Sehän se just on, että kun lapset on niin erilaisia, jopa samassa perheessä. Joskus tosiaan valitaan yhtä taistelua ja joskus jotain toista <3 Vähänks ihana, hän ilmoitti, että äiti voit mennä pois <3 <3 <3