Kesälomasuunnitelmia

Näin pyörähti käyntiin viimeinen viikko lasten päiväkotia ennen kahdeksan viikon (tai no, koululaisella pari päivää vajaa) kesälomaa.

Kyselimme lasten kesälomatoiveita – tältä ne kuulostivat.

Kesälomalle me haluaisimme…

…syödä sata jätskiä! (no oho, siinäpä tavoitetta!)

…käydä Lintsillä! (onnistuu!)

…käydä uimalassa! (oi kyllä!)

…käydä Bioparcissa! (Korkeasaari saa toimia korvikkeena)

…olla monta kertaa mummilassa yötä! (ja aikuiset menee mökille – uuu lalaa!)

…leikkiä myöhään illalla ulkona! (onnistuu!)

…mennä retkelle korkealle vuorelle ja syödä siellä piknik-eväät (no vau! niin tehdään! olisikohan Malminkartanon kukkula hauska…?)

Siinäpä kahdeksan viikon loman toiveet, ihanan lapsenkokoiset. Sen suurempia spektaakkeleita ei tarvita, kesä on meille parhaimmillaan jätskiä ja pihaleikkejä. Minä voisin lisätä tähän hiljaisesti, että käydään me varmasti Muumimaailmassa ja Titi-nallen talossakin.

Oma listani on sunnilleen sama kuin lasten.

Lisäksi voisin lukea monta kirjaa ja käydä pyöräilyretkiä. Kaikkein tärkeintä minulle kuitenkin on rentous ja hyväntuulisuus, tehdään sitten mitä tahansa tai ollaan tekemättä.

Siinäpä äidinkokoiset toiveet tulevalle kesälle.

Millaiset on teillä lasten ja aikuisten kesätoiveet? <3

21
Like
6

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply
    ida ihana
    10.6.2019 at 13:12

    Oi, ihania toiveita ja varmasti kiva kesä edessä!:) Ihana, että kysyitte lasten toiveita, ja niin realistisia, toteuttamiskelpoisia ja hyviä ideoitahan heiltä tulikin!<3
    Ihanaa kesää ja kiitos postauksesta!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Reply
      krista
      10.6.2019 at 13:16

      Tällainen lasten toiveiden kysely on kyllä usein hyvä muistutus aikuisellekin siitä, että millaiset jutut lapsille tuntuu tärkeimmiltä <3 Usein ainakin meille tulee just tällaisia pieniä, ihania toiveita. Tai no sata jätskiä ehkä vähän mahtipontista, mutta hei tähdätään siihen :D
      -
      Ihanaa kesää! <3

  • Reply
    Susanne
    10.6.2019 at 14:53

    Ihania toiveita. Malminkartanon kukkula on varmasti kiva, mikäli enemmän metsäretkeä haluatte niin Hallainvuori Latokartanossa on todella kiva vaihtoehto ja siellä pääsee kiipeämään myös korkealle ”vuorelle” ja on kivat näkymät Viikkiin.

    Oma kesätoiveeni on saada esikoinen mahasta ulos ja päästä tutustumaan häneen. Sen lisäksi syödä jäätelöä ja lukea kirjoja vielä ennen tyypin saapumista maailmaan.

    • Reply
      krista
      10.6.2019 at 20:00

      Oooooo, kiitos tästä vinkistä! Onkohan se just se sama kukkula, joka näkyy tielle ja jossa oon joskus nähnytkin ihmisiä ja ajatellut, että VAU miten tuonne pääsee…? Mutta tuolla Hallainvuoren nimellä löytyy varmasti kartasta jotenkin koordinaatit, KIITOS, sinne mennään retkelle!

      Ihanat kesätoiveet <3 Mekin on saatu elämässä kahtena kesänä tutustua uuteen vauvaan (tosin vähän vanhempiin, kun huhtikuussa jo syntyneitä) ja ne ovat olleet kyllä ikimuistoisia vauvaisia kesiä <3 Ihanaa loppuodotusta ja tulevia vauva-aikoja! <3

      • Reply
        M
        10.6.2019 at 23:03

        Joo, sama kukkula:) Me nimittäin asutaan ihan täs vieressä:D Hallainvuorentieltä lähtee lenkkipolkuja mitä pitkin pääsee tolle kalliolle:)

  • Reply
    Minna
    10.6.2019 at 14:56

    Tuosta näkyy se, että aikuiset luo helposti liikaa paineita ja suorittamista lomalle. Lapset on onnellisia vapaasta olosta. Pikku retkistä yms.

    • Reply
      krista
      10.6.2019 at 20:02

      Kyllä! <3 Se on just parasta <3

  • Reply
    Sanna
    10.6.2019 at 16:37

    No mutta jos teitä on neljä niin saatte sata jätskiä kasaan jos syötte jokainen 25. Sehän on jo aivan hyvin tehtävissä :D

    • Reply
      krista
      10.6.2019 at 20:02

      No hei TOTTA!!! Tuohan täyttyy jo kuukaudessa hei! :D

  • Reply
    Vierailija H
    10.6.2019 at 17:16

    Korkea vuori ja piknikeväät: voin suositella lentokoneiden bongauskalliota Tuusulanväylän kupeessa. Hieno paikka, koneet tulee yli. Ihanaa kesää!

    • Reply
      krista
      10.6.2019 at 20:03

      Oi vau, tuokin hieno retkikohde! Osaatko yhtään vinkata, mistä kohdasta/kadulta sinne mennään?

      • Reply
        Vierailija H
        10.6.2019 at 20:29

        Lemminkäisen kallio/ Kulomäentielle auto tien reunaan parkkiin. Ja Koiramäen pajutalli siinä vieressä on kanssa kiva.

  • Reply
    Torey
    10.6.2019 at 19:46

    Paras loma on sellainen, jota ei ole täytetty kaikella ”täytyy tehdä” toiminnalla. Meidän koululaisen toive todistusten haun jälkeen oli päästä metsäretkelle, ja me mentiin! Uimaan lapset haluaa aina, ja viikonloppuna he pääsivätkin lotraamaan mökkirantaan. Uima-allas tarttis laittaa jossain kohtaa pihalle, jotta vanhemmat pääsee mahdollisimman vähällä ja lapset pääsee uimaan ihan kotipihassa. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/06/10/kun-kaupat-kaatuu/

    • Reply
      krista
      10.6.2019 at 20:04

      Just näin, ihanat toiveet ja ihanat tavat viettää kesää <3 <3 <3 Hitsi vähänkö se on hieno se teidän allas! Haluaisin! Me joskus mittailtiin ja harmi kyllä tuohon meille ei mahdu... Mutta meillä on sellainen polskinta-allas sentään. Ja usein (melkein aina) sinne menen mäkin :D Tänä kesänä ei vielä ole ollut, mutta helteitä ja lomaa odotellessa!

      • Reply
        Torey
        10.6.2019 at 21:06

        Me hankittiin itseasiassa tälle kesälle vielä isompi, jossa on tukipuut. Koska se viime kesän allas oli sellanen outo muotopuoli ja jostain syystä siihen ilmesty loppukesästä jotain ihme kasvustoa. Siitä huolimatta, että meillä oli siinä se suodatin, pesutabletit JA se peitettiin aina yöksi. Mutta, joskos tää säilyis nyt sit kauemmin ku yhden kesän. Ei kuitenkaan ostettu sellasta päälle 300€ superallasta, tai 500€ mega-allasta, mitä netissä näkyi. Että ”halpiksella” mennään kyllä yhä. :’D

        Tohon pihalle tosin mahtuis ihan pysyväkin uima-allas (T:n luokkakaverilla on sellanen), mut se nyt ei ihan mee meiän budjettiin. :D

  • Reply
    Nro 26
    10.6.2019 at 20:14

    Juu juu hieno teksti, ja lapset joka kuvassa tietty ihania, mut toi toiseksi alimmainen kuva jotenki erityisesti herätti mun huomion. Siis noi vihreät lehdet Seelan silmillä ja silleen :) joo ja Silvakin poseeraa samassa kuvassa hienosti, mut mikä tärkeintä, silti silleen rennosti ja luontevasti. Huippu meininki muutenki, ihanan kesäisä! :)

  • Reply
    Tilde
    10.6.2019 at 20:45

    Meidän lapsen kesätoive on matkustaa ensin bussilla Ruskeasuolle, vaihtaa siellä bussia 411:een ja mennä sillä leikkipuistoon. Onnistuu! Mutta tovin sai googletella Myyrmäen leikkipuistoja, ennen kuin löytyi hyvä matkan varrelta :D

  • Reply
    Lauras
    10.6.2019 at 20:59

    Kysyin kuukautta vajaa 3veeltä, mitä hän haluais tehdä kesälomalla. Ensin piti tietysti selittää, mikä on loma (ollaan viimeks oltu jouluna pidemmällä lomalla). Vastaus: ”Noo, leikkiä vaikka hiekkaleluilla ja tavallisilla leluilla-niin ja mennä pulkkamäkeen” 😂

    Sit kysyin, että mihin haluais mennä retkelle: ”ankkamaahan” (joku on vissiin kattonut liikaa pipsa possua 🙄)

    Jatkoin vielä kysymällä, että mitä hän haluais syödä kesällä: ”ihan vaan tavallista lounasta- niin ja saat mamma sinäkin syödä” noh, kiitos kulta 😂

    Vielä viimeseks kysyin, mitä haluais IHAN IHAN kaikista eniten tehdä mamman kanssa, johon vastaus oli että ”kiipeillä” <3<3

    Eli lapsen puolelta ei hirveän vaativia odotuksia, itse odotan mökkeilyä, retkiä eri paikkoihin, kiireetöntä ystävien ja perheen näkemistä, uimista ja sitä, että kun illalla saan lapsen nukkumaan, ei tarvii avata läppäriä kouluhommien takia vaan voi vaikka monta tuntia lukea tai katsoa netflixiä😍 niin ja tietenkin vikan lomaviikon kruunaavaa kreikan matkaa. Meilläkin onneks pitkä, melkein 8 viikon kesäloma edessä!

  • Reply
    A
    10.6.2019 at 21:26

    Meillä lapsi (7v.) kirjoitti päiväkodissa joskus jo alkukeväästä toivelistan kesälle. Siinä lukee rannalle, linnanmäki, särkänniemi/koiramäki, hoplop. Toisella lapulla on sit matkatoiveet (tämä oli kun päiväkodissa oli puhuttu ilmastonmuutoksesta ja lentämisen päästöistä…joten lapsi oli pohtinut minne mennä ilman lentämistä): viro, ruotsi, turku, tampere.

    Nämä toiveet ei kyllä tule mitenkään puskista, kesään kun kuuluu uimista (mutta mieluummin stadikka kuin ranta) ja Linnanmäki-reissukin on kesäinen perinne, kuten myös reissut Turkuun ja Tampereelle (toisesta löytyy sukulaisia ja toisesta Särkänniemi, äidin ja lapsen kesäperinne se), viime kesänä taas matkattiin juurikin Tallinnassa ja Tukholmassa. Tänä kesänä ei kyllä ole matkalistalla kumpikaan naapurimaa, vaan aloitetaan kesäloma Italian lämmössä ja lopetetaan Riikassa. Väliin sitten kotimaan matkailua vähän ja tärkeänä juttuna kesäisestä Helsingistä nauttimista.

    Äidin toivelista voisi sisältää vielä ehkä parisuhdeaikaa kaksin miehen kanssa, ehkä olisi jo aika lapsen kokeilla yökyläilyä ilman vanhempia (tämä ei ole ollut meidän tarvelistan kärkipäässä ja lapsi on yökyläilyä arkaillut, mutta kattellaan, varsin kivoja on myös päivätreffit, koska rehellisesti sanottuna ei tässä niinkuin iltoja valvoa jaksa (ts. vaikka ajatuksen tasolla jotkut festarit on superkivat miehen kaa tai joku keikka, mut kun uni kutsuu klo 22 yleensä, niin vaikeeta ois).

  • Reply
    åpoiuytrewq
    10.6.2019 at 22:10

    Muita hienoja korkeita paikkoja: vuosaarenhuippu (lähellä myös mustavuori ja sen hieno luola), herttoniemen kalliot, taivaskalliot.

    Ja todellakin kannatan tuota jäätelöhaastetta!

  • Reply
    Anna A
    11.6.2019 at 09:51

    Tuo sata jätskiä löytyisi kyllä varmasti meidänkin lasten toivelistalta. Sitten siellä on Power park (näkivät mainoksen telkassa), yökyläily mummin luona, yökyläily kaverilla, uida ja matkustaa isin autolla meidän Etelä-Suomen kotiin.
    Äiti haluaisi nukkua myöhään ja lukea varjossa riippumatossa kirjaa. Ehkäpä aamukahvit omalla laiturilla… ja hyvää grillisapuskaa. Niin ja paljon jätskiä ja mansikoita… ja muutama jääkylmä fresita :) (kylläpä näitä sitten löytyikin, meinasin lopettaa noihin kahteen ekaan :D ) jajaja uudet perunat ja voi… aahhh..
    Mieheltä jos kysyy niin veneellä saaristoon…

    Lintsit yms saa meiltä jäädä, aika muutoinkin katoaa niin vauhdilla ja nuo tuleva ekaluokkalainen ja reilu 3 v on vähän pieniä vielä sinne. Korkeasaari vois olla pop, mutta tuskin lähdetään Helsinkiin sitä varten. Eikä ole kyllä muumimaailmaakaan sunnitteilla. Todennäköisesti mennään sillä veneellä sinne saaristoon.

  • Reply
    Annek
    11.6.2019 at 12:47

    Ihanaa, että kysytte lasten kesälomatoiveita! Kopioin idean ja kysyin omalta seitsenvuotiaaltani. Hän haluaa uida kesällä mahdollisimman paljon, siinä se, ei edes sataa jätskiä, vaikka varmasti niitäkin toivoisi, jos vain osaisi, älyäisi toivoa sitä.

  • Reply
    Mariakoo
    11.6.2019 at 22:00

    ”Olla sun sylissä”, oli vajaa 3v:n toive toissakesänä. Olen yrittänyt muistaa pitää mielessä sen jälleen ihan jokaisella lomalla, lyhyellä tai pitkällä. Pienet asiat on pienille suuria!

  • Reply
    murina
    12.6.2019 at 07:33

    Toi sata jätskiä taitaa meillä olla eniten äidin toive, pakastimen ostin täyteen kesäkuun eka päivä! Tykkimäellä ollaan jo käyty, se oli kesän odotetuin juttu kaikille. Sen lisäksi 7v on toivonut lähinnä, että pääsee lähileikkipuistoon ja saa puhaltaa saippuakuplia. 11 v toiveet liittyy jalkapalloon. Ainut toive joka ei taida tänä kesänä toteutua on Tukholman risteily (käytiin viime kesänä Junibackenissa)

  • Leave a Reply