Kamat matkalla!

Phuuh, yksi lähtöpuristus puristeltuna!

Eilen iltapäivällä veimme autollisen tavaroitamme terminaaliin Vantaalle – sieltä ne ovat nyt todennäköisesti juuri lähteneet rekalla köröttelemään kohti Fugea. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tavarat ovat Fuengirolassa perillä paria päivää ennen meitä. Jesh!

Muuttokuorman pakkaaaminen oli tavallaan stressaavaa (jo se ajatus siitä pakkaamisesta), mutta sitten toisaalta yllättävän helppoa. Pakattiin vaan samat kamat kuin viime huhtikuussa tuotiin sieltä Suomeen päin, heh.

Rekat rivissä, heh.

Suuren osan kuorman tilasta vei kaksi isoa pöytätietokonetta kaikkine oheislaitteineen ja monine näyttöineen. Tytöt valitsivat itselleen pinon kirjoja ja leluja, ja lisäksi laukkuihin heiteltiin aika randomina vaatetta – loput tulee sitten normaalissa lentomatkatavarassa. Ai niin, ja myös jonkin verran ”hamstraustavaraa” sinne lähti, eli sellaisia lempparituotteita joita ei sieltä saa mutta joita siellä akuutisti kaivataan – niistä vaikkapa erikseen myöhemmin.

Yhteensä rekan kyytiin lähti siis kolme matkalaukkua (joista kaksi täyttyi enimmäkseen tietokoneista), yksi pahvilaatikko ja yksi ”imuroitava tyhjiölaatikko” vaatteita. Ja lasten polkupyörät ja yksöisvaunun runko. Hintaa kuljetukselle tuli noin 270 euroa, ihan kohtuullista!

Hei hei tavarat, hyvää matkaa – kymmenen päivän päästä taas tavataan!

22

You Might Also Like

  • Lilah
    3.11.2017 at 15:45

    Hm, tulikin mieleen että voisiko lapselle ottaa rattaiden sijaan reissuun mukaan potkupyörän. Ei taitaisi mennä yhtälailla lisämaksutta koneeseen :-)

    • krista
      3.11.2017 at 16:05

      Joo voi olla, että perivät erillismaksun… Potkupyörien suhteen tuolla on vähän kaksitahoinen juttu; siinä rantatiellä on mahtava ajaa, samoin meillä on siellä meidän ”omassa lähiössä” lähellä hyvä puisto pyöräillä. Mutta sitten muuten maasto on aika mäkistä ja jalkakäytävät kapeita eivätkä autoilijat ole oikein tottuneet katsomaan pyöräilijöitä – varsinkaan pieniä sellaisia. Meillä ei juurikaan menty ”liikenteessä” pyörillä matkoja vaan pyörät olivat kärryjen alla sellaiset matkat, kun siirryttiin paikasta toiseen. Ja sitten puistoon saapuessa pyöräiltiin siellä ikään kuin huvikseen, tekemisenä. Eli meillä se oli ainakin viime vuonna enemän huvitteluväline kuin kulkuneuvo. Toisaalta jos majoittuu ihan rannassa, on ihan eri tilanne. Ainakin siinä Fugessa on pitkä ja hieno pyörätie rantakadulla.

  • Lumina
    3.11.2017 at 18:36

    Hienoa, iso rutistus tehtynä! Ja mahtava saldo äitiyspakkauksiakin kerättynä. Hyvä me! :)

    Sitten sellainen asiaan kuulumaton kysymys. Tuleeko teille (tai jollekin lukijalle) Prinsessa-lehteä? Tuliko teille lehti tänään? Meille ei tullut ja 4v:n päivä (ja viikonloppu? Ens viikko?) pilalla… No tässäpä sitä pettymysten käsittelyä harjoitellaan eikä kyseessä ole iso asia, mutta tuntuu että pienen maailma kaatuu taas kun ei lehti tullutkaan luvattuna päivänä :D

    • krista
      3.11.2017 at 19:47

      Kiitos! Ja NIINPÄ! Varmaan nyt maanantaina saadaan seuraava luku meidän numeroista, JÄNNÄÄ! :) On se varmastikin vielä kasvanut sen eilisen jälkeenkin!

      Hitsi me ei ollakaan haettu postia just tänään… Mutta ollaan kyllä lehden tilaajia. Kerron, kun käydään postiluukulla! Harmillista, kun tuli tuollainen pettymys, höh…

    • Mii
      3.11.2017 at 21:09

      Eipä muuten tullut meillekään lehteä tänään.

  • MIMA
    4.11.2017 at 08:52

    Ei meillekään lehteä :(

  • Karoliina
    6.11.2017 at 13:42

    Minua kiinnostaisi noi teidän ”hamstraustavarat” eli mitä olisi hyvä olla mukana. Meidän lähtö Fugeen koittaa kuukauden päästä ja kovasti yritän miettiä, mitä olisi ainakin hyvä olla mukana kevääseen kestävällä reissulla. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja yksi matkalaukullinen taitaa täyttyä lasten kirjoista, peleistä ja leluista=)

    • krista
      6.11.2017 at 14:03

      Joo hei mäpäs teen siitä erikseen postauksen, vaikka jo huomiselle! Ja joo: mekin ollaan otettu ihan reippaasti leluja ja kirjoja mukaan! Sieltä on tosi hankala (tietysti) saada suomenkielistä lastenkirjaa mistään, joten niitä kannattaa olla mukana. Tai no kirjakaupassa on, mutta tietysti aika hintavaa; me ollaan koettu mielekkäksi kuljettaa omat lempparikirjat sinne :) Että se ainakin hyvä hamstrattava! Mutta kirjoitan lähipäivinä kokonaisen vinkkipostauksen!

      Hei ja muista tulla juttelemaan, jos ja kun tavataan meiningeissä! Minkä ikäiset lapset teillä on? Leikkikaverit aina kiva juttu, ja helposti tuolla tutustuu :)

      • Karoliina
        10.11.2017 at 14:36

        Kävin juuri lukemassa tuon hamstrauslistan. Kiitos kun teit näin pikaisesti sen! Siinä oli juuri niitä juttuja, joita mekin tarvitaan matkalla. Meillä on 2-, 5- ja 6-vuotiaat tytöt. Me varmasti osallistutaan mahdollisimman paljon kaikkeen lapsellisten suomitoimintaan, jotta saadaan seuraa niin lapsille kuin minullekin. Eli siellä nähdään=)

        • krista
          10.11.2017 at 14:43

          Kivaa, siellä nähdään! Silva ja Seela kans odottaa uusia kavereita ja me ollaan paljon mukana niissä kerhoissa, puistotreffeillä sun muissa!