Tuorein jumppaihastus: barre

Mä oon tosi hyvä kuntokeskusasiakas.

Siis keskuksen kannalta.

Maksan jäsenyyttä joka ikinen kuukausi (tällä erää noin 1,5 vuoden ajan) ja käyn jumpassa… …arviolta kerran neljässä kuukaudessa.

Viime helmikuussa sain harvinaisen ”hei JUST NYT mä voisin mennä jumppaan” -sykäyksen ja klikkasin innolla katsomaan, mitä tanssillisia jumppia samana päivänä olisi läheisissä paikoissa tarjolla. Jaahas. Oli AfHo (trademark) ja Barre (”treenaa sinäkin huippujulkkisten tavoin”). Just. Just

Meinasin jättää menemättä (perus), mutta sitten jotenkin sisuunnuin. Perhana. MENEN NYT KUN AIOIN.

Menin barreen.

Tunnilla ojenneltiin nilkkoja 60 minuutin ajan. Ja hemmetti vie en meinannut päästä sieltä kotiin – pohkeet sheikkasivat niin paljon, että auton kaasupolkimen painaminen oli lähestulkoon mahdotonta. Hyyyy-yyyy-yyyytelöä. Kuvittelin, että en enää ikinä kykene kävelemään normaalisti.

barre 2

Seuraavan seitsemän päivän ajan joka ainoa lihas oli kuin jyrän alle jäänyt. Eikä siis pelkästään jalka- ja peppulihakset. Miten VOI nilkkojen ojentelusta tulla hemmetti vie kipeiksi myös hauikset, rintalihakset, kyljet ja niin edelleen…?

Vau. Tuonne uudestaan.

Barressa tehdään siis perusjumppasalimusiikin tahdissa balettitangon (se on nimeltään se barre) äärellä perus-balettiliikkeitä – tai ainakin balettityyppisiä liikkeitä. Mutta siis ihan plié, relevé ja niin edelleen. Ja jo ekan kymmenen minuutin jälkeen tietää j*mankauta ojennelleensa.

”Nyt seuraavaksi laitetaan reidet hommiin!”, ohjaaja hihkaisee iloisesti jossain 35 minuutin kohdalla ja minun tekee mieli kiljua:
”Et oo tosissas!!! Mitä täällä sit AIEMMIN on tehty?!?!?”

barre

Voijärkytysmitäkamaluutta. Oon ihan megabarrelyllerö ja suunnilleen makaan raatona siinä barre-tangon päällä tunnin päätteeksi. Tanko vaan tärisee.

Rakastan sitä.

Että terveiset vaan taas tän illan barre-tunnilta. Jos lyllerrän huomenna jalat haarallaan kuin ankka, niin… …se ei sit johdu (pelkästään) tuosta seksihelteestä :D

(ahhhahahah sori, oli pakko)

Mutta joo suosittelen reippaasti kokeilemaan, jos tuollainen tunti tulee jossain eteen! Ja näköjään YouTubesta löytyy paljon treenivideoita myös.

23

You Might Also Like

  • anna-liisa
    28.7.2016 at 21:58

    Olen muutaman kerran käynyt. Tämä on varmaan tunti, josta saa enemmän irti, jos on yhtään baletti(tai edes tanssi)taustaa. Mutta eihän se kyllä ihan tehoton ole tällaiselle taustattomallekaan.

    • krista
      28.7.2016 at 22:05

      Totta! Mä itse en ole käynyt oikeilla balettitunneilla koskaan, mutta muissa tansseissa (ehkä eniten jazz) on käytetty joskus tunnilla jotain balettimausteita ja sit sellaisessa jumppasaliketjun aikuisbaletissa kans oon käynyt muutaman tunnin verran. Osa tuolla tunnilla kävijöistä on ihan huippuhyviä ja balleriinamaisia, ja sitä alkuun jännitinkin. Mutta sitten pokalla vaan oon mennyt :) Ja on siellä muitakin ”tavallisia” ollut onneksi mukana!

  • Matilda
    28.7.2016 at 21:58

    Eli suomeksi baletti on kovaa hommaa. :) Mulla kypsytti teininä aika kovasti, kun porukka mielsi baletin vaan joksikin varpaidenheilutteluksi ja sipsutteluksi. Saakeli, oon ollu parhaimmassa kunnossa just teininä, ko tanssi balettia niinkin vähän ko pari kertaa viikossa! Hmm mistäköhän löytäis barre-tunteja täällä vähän pohjoisemmassa :) Tanssilajina baletti ei oo enää mun ykkönen, joten aikuisbaletti ei ehkä niin innosta…

    • krista
      28.7.2016 at 22:08

      Kyllä, just näin! Siinä on niin hurja se keskivartalon hallinta, että NILKKOJEN ojennuksilla saa tosiaan kyljet sun muut kipeiksi – eli oon ajatellut, että tää ois tosi hyvä just tuohon mun raskauksien jäljiltä heikkoon keskivartaloon, ja koko kropalle.

      Toivottavasti löytyy sieltäkin jotain! Kantsii tsekata myös noita nettivideoita, josko sieltä saisi jotain kotiharjoitteluun vaikka! …paitsi mä itse kyllä oon sellainen, että mun pitää mennä ohjatulle tunnille, että saan itsestäni jotain irti. Kotijumppailut ei (valitettavasti) oo mun juttu, tarvitsen kai ryhmäpaineen :D

  • Reeta
    28.7.2016 at 23:05

    Yogaialla on barretunteja myös, suosittelen kotijumpaksi!!

  • Miitu
    28.7.2016 at 23:38

    Ihmettelin teininä, mistä jenkkakahvat tulee. No, lopetin tanssimisen ja puoli vuotta myöhemmin ne löytyi iteltäki. Että attitudea kehiin vaan.

  • JMR
    29.7.2016 at 03:37

    Mä oon yogayan barretunteja tehny ja kyllä on jalat ja perse gmhuutanu hoosiannaa 😅 mut ihan loistava on kyllä!

  • Kukka
    29.7.2016 at 22:40

    Hei, kiitos vinkistä!
    Tätä voisi koittaa. Olen tehnyt baletti work outeja youtuben tahtiin, mutta en oo osannut hakea barre-hakusanalla. Mulla on ollut lihakuntoliikunta aika vähissä, sillä tekosyyllä, että oon neljännellä kuulla raskaana. Aiemmassa raskaudessa kävin balettitunnilla vielä seitsemännellä kuulla, joten tämä voisi hyvinkin sopia.

    Tuntuiko tuon tunnin jälkeen tuntui siltä, kuin keho olisi kasvanut keskivartalon kohdalta kolme senttiä pituutta? Rakastin sitä ryhdin tunnetta balettituntien jälkeen!

  • Venni
    30.7.2016 at 21:19

    Mikä noista Youtuben videoista oli lähimpänä sitä teidän tuntia? Laji on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta vanhana baletinharrastajana osassa noista videoista oli musta outoja juttuja (esim. kantapäät epämäärisesti ilmassa, kun tehdään plietä, välillä oli selkä notkolla ja semmosta), ja heti jouduin sellaseen pohdintaluuppiin, että menisköhän mulla vaan hermot tosta ”sinne päin” -meiningistä :D

    Toisaalta näitä videoita ois helppo tehdä itsekseen ja vaikka sitten nostaa haastavuutta miettimällä nilkan ojennuksia ja muita tekniikka-asioita enemmän.

    • krista
      30.7.2016 at 22:40

      Mä yritin itse asiassa tuota postausta tehdessäni etsiä sellaista videota, joka ois lähellä tätä – kymmenkunta katsoin ja kaikista tuli sellainen ”äh no ei se ihan tällaista ollut”. Joku video oli liian balettimainen ja jossain taas sitten oli paljon samaa, mutta yhtä äkkiä tehtiinkin vaikka käsipainoilla jotain.

      En ihmettele, vaikka sulla menisi hermot, jos oot vannoutunut baletinharrastaja :D Tuo ”sinne päin” -meininki on aika hyvä määritelmä, tai siis ihan samaa käytti Fitness Fuhrer -blogia pitävä Sofia mun Facebookissa silloin aikoinaan helmikuusssa, kun mainitsin, että oon menossa kokeilemaan. Se sanoi, että on ”sinnepäistä” – päädyimme muistaakseni jokseenkin siitä, että sinnepäissään kivaa, mutta onneksi mä en ole turhantarkka tuosta pliestäni :D :D :D Eli totaalinavanallejuttuihin :D

      Hups, aiheesta eksyminen. Mutta joo – tuolla ryhtiasiat ja perusasennot käydään läpi alkuun nopeasti ja sit tehdään vaan, jokainen vähän tyylillään. Ja monen videoon nähden erilaista on se, että tosiaan ihan tyyliin Michael Jacksonin musiikkiin. Eli joo… …on ”sinne päin” -meininkiä ihan ehdottomasti, siihen kannattaa henkisesti varautua :D Mutta just tuolleen itse soveltaen (kun tekniikasta enemmän tiedät) noita ehkä kannattaa kokeilla! Mutta ymmärrän hyvin, jos vaikka joku ”oikea balleriina” vähän pyörittelee silmiään tuolle lajille :)