Syyskauden kuulumisia

Mitä ihmettä, jouluun alle viikko? Se tarkoittaa sitä, että jos en ihan just nyt tällä hetkellä kirjoita kuulumisia kuluneelta syksyltä, en sitä tule koskaan tekemään. Eli ”nyt tai ei koskaan” -hengessä, carpe diem ja silleen!

Tajunnanvirtatyyppisesti ja sen kummemmin miettimättä: meidän kuluneen syksyn kuulumisia, tässä tulee!

Omalta osaltani päällimmäisenä on (sori, tämä ei ala positiivisesti) vähän sellainen epämääräinen pettymys. En tiedä, onko se itseeni vai elämään vai epärealistisiin odotuksiin. Tuntuu siis jotenkin silleen, että oikein mitään sellaista ei ole tapahtunut, mitä olisin ajatellut tapahtuvaksi.

Olin ihan valtavan paljon ”sitku”-tellut asioita siihen hetkeen, kun pienin aloittaa päiväkodin. Kaivanut itselleni valmiin ansan siis ja siihen astuin, haha. Näin mä ajattelin intoa pursuten: Alan kirjoittaa blogia kaksi kertaa viikossa! Alan päivittää Instaa systemaattisemmin! Päivitän useamman vuoden takaisen mediakortin! Etsin kivoja uusia friikkukirjoitusprojekteja – tai uuu jonkun kivan osa-aikaisen työn omien friikkuhommien rinnalle! Kirjoitan sitä kirjaa – tai no siis ei pelkästään niin, vaan kirjoitan sen kirjan valmiiksi jouluun mennessä, totta kai kirjoitan! Näin mä sen sanoin, itselleni ja ääneenkin.

Välillä luen kirjaa ja rentoudun: ah kun pääsee vaikka kesken päivän käymään pienen kävelylenkin. Ihan ensimmäisen viikon syksyä vain rentoudun ja otan suuntaa, että mitä tässä jatkossa haluan tehdä. Että oi niin ihanaa, kun on vihdoinkin aikaa: siitä se uusi elämänvaihe taas alkaa!

Juu juu juu. Ihan varmasti.

Kävi sitten ehkä jotenkin niin, että kun aioin niin paljon, en lopulta ehtinyt mitään. En osannut jotenkin panostaa mihinkään yhteen vaan tein vaan kaikesta hätäisesti jotain sälää keskittymättä mihinkään. Päälle kaikki sairastamiset ja muut menot- totta kai kun mä olen se ”kotona oleva vanhempi” ja ajokortillinen, niin mulle tulee kaikki asioiden hoitamiset – niin ”oikeita” kokonaisia päiviä saattoi olla minulla pari kappaletta per kuukausi. Niin eihän siitä saa tavallaan aikaiseksi kuin pettymyksen, jos aikoo siinä ajassa kirjoittaa blogia, etsiä töitä, päivittää Instan ja kirjoittaa kokonaisen kirjan. Ja ai niin hakea sille kustannussopimuksen ja saada apurahan, totta kai!

Totta. Kai.

Tai sitten mä vaan olen ollut aikaansaamaton, sekin voi olla. Mutta oon kyllä kokenut rimpuilevani kiireessä koko ajan (mitään tulosta siitä aikaansaamatta, haha).

Okei välistoppi negistelylle, stop!

Iloa tälleen henkilökohtaisella tasolla sen sijaan on tuoneet tanssitunnit! Alkuvuonna käynnistämäni liikunnat jatkuivat taas elokuussa: on ollut huikeaa tajuta, että joku, minkä koin jo kokonaan menetetyksi, onkin mun elämässä taas uudestaan! Kunnon kasvamisen on huomannut ihan selvästi ja olen jopa pysynyt niin terveenä, että ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta oon zumbaillut tai muuten vaan tanssinut neljä kertaa viikossa, jesh! Nyt tanssit jäivät taas joulutauolle, mutta tammikuussa jatkuu taas. Oon tästä tosi iloinen, tanssitunnit on olleet tänä syksynä ihan henkireikä mulle!

Katsokaa, miten paljon huutomerkkejä tuossa yllä olevassa kappaleessa: näköjään vain yhden lauseen onnistuin kirjoittamaan huutomerkittämättä. Se kertonee jotain!

Että sellaiset kuulumiset näin omalta osaltani. Todennäköisesti jotain suunnan ottamista tähän jatkossa tarvitaan; en vaan tiedä vielä, että mitä.

Mutta vaikka itse vähän tarvon henkisesti tuolla helsinginjoulukuunkuravellissä, niin muilta osin syksy on toki ollut sellainen arki-ihana.

Koululaiset ovat olleet omia itsejään eli ihania ja superahkeria (joskus tuntuu, että liiankin – oma yleisin ”koulukannustuspuheeni” on, että hei vähemmälläkin pärjäisi, haha), harrastaneet, lukuhirmuilleet ja välillä osanneet myös ihan chillata.

Pienin puolestaan aloitti elokuussa päiväkodissa. Jäämiset ovat olleet hänelle hankalia (ihan ekoja viikkoja lukuunottamatta) koko syyskauden, mutta alkuharmituksen jälkeen hänellä on ollut aina kivat päivät. En voisi olla enempää tyytyväinen meidän lottovoittoloistavasta päiväkodista!

Ja Joel on töissä, en mä oikeastaan muuta tiedäkään, ha. Ehkä joululomalla ehditään muutakin kuin vaihtaa tehtävien asioiden listoja Whatsappissa. Kahdenkeskeistä aikaa ei ole muuten tainnut olla oikeastaan minuuttiakaan koko syyskaudella, just tajusin. Jos käyttäisin sormusta (en käytä), voisin ehkä siitä tsekata, että oonko mä vielä naimisissa. Oon mä, oon mä!

Mutta siis kaikki hyvin, mutta ruuhkavuodet ja silleen.

Että menihän se syksy siinä, meni meni. Paljon mieluummin olisin kyllä Espanjassa.

Huomisen jälkeen alkaa perheen joululoma! Odotan kovasti, että päästään vähän rauhassa siivoilemaan ja laittamaan joulua kotiin: nyt on vasta pari jouluvaloa ja belen. Vaikka ulkona on marraskuunharmaata, ehkä tästä vielä joulumieli loihditaan!

Mut hei mitä sulle kuuluu?

Onko tää ollut jotenkin poikkeuksellisen ankea syksy vai oonko se vaan minä? :D Ja hei miten taltutetaan tää ankeus, saa keksiä jotain kivaa!

Lähdetäänkö me kaikki ankeuden lannistamat Espanjaan, ha?