Huomenna on halipäivä – näin meillä halataan

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Neuvokas perhe kanssa.

Aamu alkaa halauksella.

Minä hapuilen unitokkurassa kohti kännykkää, puoliso hapuilee yhtä unisena tuttuun lusikka-asentoon halaamaan. Loksahdamme mukaviin asentoihin; ihan niin kuin tässä oltaisiin viimeisen 13,5 vuoden aikana oltu aikaisemminkin.

Puolison noustua uniset pienemmät askeleet sipsuttavat aikuisten makuuhuonetta kohti. Aamuhalihetken aika.

Lapsi kietoutuu kainaloon. Testaamme erilaisia solmuasentoja, jalka pujautetaan tuolta toisen jalkojen välistä, käsi tuolta kainaloiden alta. Nyt ollaan solmussa. Nyt ollaan aivan kiinni toisissamme.

Muistan itsekin lapsuudesta, miten pieni lapsenkroppa pystyi kokovartalohalaamaan omaa äitiä niin, että jokainen solu tuntui olevan kiinni halauksessa. Sitä tunnetta varmaan hakee aikuisenakin puolison kanssa, mutta isommalla aikuiskropalla se on paljon hankalampaa. Aina jää joku selän kolkka halaamisasennon ulkopuolelle.

Toinen lapsi on jo aamuvirkkuna kipittänyt alakertaan, hänet aamuhalaan siellä.

Hyvää huomenta, omat rakkaat.

”Päivässä pitää olla vähintään kolme halausta”, lapset filosofoivat kuullessaan, että huomenna perjantaina on kansainvälinen halipäivä. Mahtava teemapäivä, tärkeä!

”Jos on vähemmän kuin kolme halia, tulee kurja olo. Jos ei ole yhtään halia, se on tosi surullista.”

Meillä halataan paljon. Paljon enemmän kuin kolme kertaa. Puolison kanssa halataan ja annetaan pusut usein kotona ohikävellessä. Kymmeniä, kymmeniä kertoja päivässä. Arkinen, lyhyt, lähes rutiininomainen juttu, melkein kuin refleksi. Mutta vaikka se on lähes huomaamattoman tavallinen, se on silti tärkeä parisuhteen liima. Se sanoo: ”Huomaan sut. Muistan sut kyllä. Olet tärkeä, vaikka tämä on arki ja ulkona harmaata ja mä teen leipää ja sä oot menossa kiireellä vessaan.”

Ihmisten läheisyyden tarpeet ovat tietysti erilaiset ja perheillä erilaisia sisäisiä halaamisen kulttuureja.

Olen usein miettinyt niitä hetkiä, kun lapset olivat vauvoja, vain muutaman päivän ikäisiä. Esimerkiksi kuopusta pidin koko synnytyssairaalassa olon ajan vain vaippasiltaan, siellä vaaleanpunaisen sairaalapyjaman alla omaa ihoani vasten. Kantorepussa nukuttiin päiväunet muistaakseni lähes 2-vuotiaaksi asti. Ovatko siellä juuret läheisyyden kaipuuseen?

Tai jo äidin vatsassa, kun on oikeasti kaikkialta oman äidin ympäröimä?

Vai onko se vaan ihmiselle jotenkin sisäsyntyistä?

Aina ei kuitenkaan tarvitse halata. Se ei ole velvollisuus.

Itselläni joissakin tunnetiloissa – vaikka tietynlainen suru tai suuttumus – voi olla hetki, jolloin en halua halausta tai lohtua. Vielä. Joskus pitää saada hetki käpertyä itseensä ennen kuin on valmis ottamaan toisen ihmisen lohdutuksen vastaan.

Sama tunne voi olla myös lapsella. Heh iskipä saman tien tahtoikätakaumat. Joskus lapsi ei halua halilohtua, vaikka aikuinen kuinka tietäisi, että syliin ottaminen lopulta toisi lohdun. Olen kokenut, että myös tilan antaminen on tärkeää. Yksin ei ikävien tunteiden kanssa tarvitse silti jäädä: voi viestittää, että äiti on ihan tässä lähellä ja ottaa sinut syliin ihan heti, kun vaan olet siihen valmis.

Pienellä houkuttelulla se omatahtova mutrusuukin (jonka ketsuppi oli mennyt lautasella väärään muotoon) sitten lopulta sukelsi sitten syliin.

Hah tässä olikin sitten klassinen ”aika kultaa muistot”. Noin idyllistä ja helppoa se toki oli, juu juu, oli oli.

Neuvokkaan perheen sivuilla täällä on paljon tosi hyödyllistä tietoa ja vinkkejä tunnetaitojen opetteluun. Ihmiseen kun mahtuu paljon tunteita: pieneen ihmiseen joskus ylitsepursuavan paljon. Kielteisiäkään tunteita ei tarvitse peittää tai pelätä – juuri ne voivat olla niitä hetkiä, joissa lapsi erityisesti tarvitsee aikuista tunteakseen olevansa turvassa.

Kannattaa tutustua erityisesti tunnetaito-artikkeliin ja miten lasta voi auttaa tunteiden tunnistamisessa. Ja tämä on mulle aina ollut jotenkin henkilökohtaisesti tosi tärkeä aihe: huomaa hyvä lapsessa. Tämä juttu on videomuodoissa, erityislastentarhanopettajan kertomana.

Ja vielä yksi linkkivinkki tähän liittyen: Neuvokkaan perheen voimavarat-kokonaisuus.

Siellä on esimerkiksi eväitä, joiden avulla voi pohtia, miltä arki tuntuu juuri nyt tällä hetkellä: Missä meidän perhe on hyvä? Mikä arjessa haastaa tällä hetkellä?

…sekä ihanan armollinen artikkeli riittävän hyvästä arjesta ja esimerkiksi lapsen temperamentin vaikutuksesta: tärkeä muistutus siitä, että kaikki temperamentin ominaisuudet ovat hyviä ja miten tärkeä on oppia näkemään haastavimpien piirteidenkin taustalta ne vahvuudet, joita arjessa ei välttämättä tule ajatelleeksi.

Kannattaa ehdottomasti lukea noita ja tutustua!

Huomenna perjantaina on tosiaan kansainvälinen halipäivä, olitkos kuullut sellaisesta?

Haha Jenkeistä peräisin toki tämäkin päivä: Hugging Day, joka vuosi tammikuun 21. päivä, vuodesta 1986 alkaen. Merkatkaa kalentereihin hei! Olkoon vaan jenkkiläistä hapatusta, mutta kyllä halaus ja kosketus on tärkeä meille suomalaisillekin.

Ei me ehkä niin jäyhiä olla kuin stereotypioissa ajatellaan – kyllä mekin kaivataan lohdullista kosketusta.

Näinä turvavälivuosina on kyllä tosi onnekasta, jos ne halaukset ja kosketukset voi tankata omasta perheestä. Muistakaa siis halata läheisiänne ihan erityisesti huomenna. Ja vaikka ihan sanoittamalla kertoa, miten hyvä olo siitä halauksesta tulee.

Halaus tuottaa hyvää oloa ja viestittää: olet tärkeä ja rakas minulle!

26

You Might Also Like

  • irja
    21.1.2022 at 10:29

    Ihana postaus! Niin hirveän positiivinen!
    Etähalit sinne. T. Irja

    • krista
      21.1.2022 at 10:58

      Kiitos! <3 Virtuaalihalit myös sinne! <3 Mikä sulla on vointi, joko tauti alkaa helpottaa?