Hupsis, on kulunut jo kuukausi meidän 3-vuotiaan päiväkodin aloittamisesta! Olin aikeissa kirjoittaa, että tunnelmat ”parin ensimmäisen viikon jälkeen”, mutta sitten tulin vilkaisseeksi kalenteriin.
Nojoo, olihan meillä toki sellainen hajanainen alku. Varsinaiset harjoittelupäivät jäivät suunniteltua lyhyemmiksi, kun syyskauden ensimmäinen flunssa iski heti muutaman ensimmäisen päivän jälkeen ja sitten flunssan jälkeen piti käynnistää jo kokonaiset hoitopäivät.
Onneksi hoitoharjoittelu sujui meiltä sen verran hyvin, että ihan tuollaisen parin tutustumispäivän jälkeen taapero oli valmis jo täysiin (tai no okei tässä tapauksessa kuuden tunnin) hoitopäiviin.
Hoitoon hän on jäänyt riemumielin, ja kuvaava hetki oli ehkä se, kun hän päivähoitopaikan pihalla levitti kätensä ja totesi tyytyväisesti:
”Tämä on minun elämää!”
Joo ei ollut ihan samanlaista meininki kerhoon jäädessä vuosi sitten.
Kerhoalku silloin noin 2v 3kk iässä oli meille siis tosi hankalaa. Oli tosi lähellä, että olisin todennut, että ei tästä tule yhtään mitään, mutta jotenkin olin sisäisesti varma, että taapero nauttii kyllä kerhosta sitten, kun siellä tottuu olemaan. Ja niin kävi! Mutta ei todellaakaan ollut sujuva alku silloin.
Mutta nyt hänellä oli tietysti vuosi enemmän ikää sekä myös kokemus siitä, että miten jäädään ”itsekseen” lapsiryhmään ja että äiti tulee sitten hakemaan.
Johonkin ”äiti tulee sitten hakemaan” -vakuutteluun hän nyt tänä vuonna vastasikin:
”No TOTTA KAI tulee!”
Että mitä hölmöjä puhelet, eihän tässä mitään hätää, eihän se mua nyt tänne jätä.
Meidän tapauksessa me on koettu just tämä ikä hyväksi (”näiden lasten kannalta ja tässä perhetilanteessa jne” -disclaimerit tähän) iäksi aloittaa päivähoitotaival. Esikoinen aloitti ensin metsäkerhossa, mutta nopeasti kävi selväksi, että hän kaipaa vielä enemmän leikkimistä omanikäisten kanssa, ja noin 3,5- vuotiaana hän aloitti päivähoidossa. Keskimmäinen aloitti päivähoidossa tasan 3-vuotissyntymäpäivänään. Ja perheen pienin aloitti nyt 3v 2kk iässä, ja vuotta aikaisemmin kerhossa.
Ja näistä tosiaan ainoastaan tuossa kerhokokemuksessa on ollut vaikea alku. Muut on olleet silleen ”okei mä menen nyt leikkimään, äiti heippa!” -tyyppisiä aloituksia. Että saadaan kyllä olla tyytyväisiä ja onnekkaita, että tämä on mennyt näin!
Tyytyväisiä ja onnekkaita me ollaan myös pienimmän päivähoitopaikan saamiseen! Kaksi isompaahan aloitti ensin kauempana päiväkodissa, ja roudailut söivät liioittelematta joskus 1,5 tuntia päivästä. Myöhemmin (esikoisen eskarin myötä) he saivat siirron lähemmäs. Ja nyt pienin pääsi tähän lähimpään ihan suorilta, jippii jei ja jahuu! Mikä lottovoitto!
Sekin on muuten tietysti ollut sellainen aloitusta helpottava tekijä: kun se päivähoitopaikka on perheelle niin läpikotaisin tuttu ja siinä pihalla pieninkin on leikkinyt ihan ryömijäisiästä asti. Juuri sen pihan keinussa on otettu ensimmäiset keinumiset, ja niin edelleen.
Ja siis useita hoitajiakin on vielä ihan samoja kuin isosisarusten aikana. Pidän tätä ihan tosi hyvänä merkkinä, ja meidän pienimmän hoitotaipaleen alku onkin ollut tällainen ihana sydänkuvilla varustettu kokemus.
Mutta koska ”ei niin helpostakin” on meillä sen kerhon myötä kokemusta, jaan muutamat vinkit ja niksit, joilla me yritettiin helpottaa vuosi sitten sitä kerhoon jäämistä.
Itsehän olisin halunnut silleen vähitellen olla pidempiä ja pidempiä aikoja poissa ja harjoitella hitaasti ja pehmeästi niin kuin päivähoidon aloittamista harjoitellaan, mutta se ei ollut kerhossa toivottua. Joten piti yrittää keksiä kikkoja a, b, c, x ja y. Tällaisia tehtiin.
1. Isi vei. Isin viemänä jääminen oli (joskus) ihan vähän helpompaa kuin äidin.
2. Läheinen sukulainen pyydetiin hakemaan. Tämä oli oikeastaan mun hammaslääkäriajan takia, mutta osoittautui hyväksi muutenkin. Kun taaperolla oli sellainen ”jee jee tänään xxx hakee mut” -into päällä, niin hoitoon jääminen oli aavistuksen verran helpompaa.
3. Tehtiin ”peli” eli kuvakortit. Tämä oli toisen ohjaajan vinkki ja ohjaajien luvalla tehtiin. Eli otettiin päivän aikana kaikista eri kerhon toimista kuvat. Tyyliin: reppu naulakkoon, ulkoleikit, vaatteiden riisuminen, käsien pesu jne. Ja viimeisenä korttina oli kuva minusta ovella: äiti tulee hakemaan! Nämä kuvat tulostettiin ja jopa kontaktimuovitettiin peliksi. Tätä ”kerhopeliä” sitten paljon pelailtiin kotona eli järjestetiin kuvia siihen järjestykseen, miten kerhopäivä etenee. Ja lopuksi aina se äitikortti! Tää oli aika kiva, suosittelen!
…ja lopulta se oli varmaan sitkeys ja aika, mikä sen teki, että jääminen alkoi olla helpompaa. Lomien jälkeen toki aloitettiin aina sama jäämisangsti alusta, ahhhahahaha. (kolkko nauru kaikuu tyhjillä käytävillä)
Vaikean kerhonaloitussyksyn jälkeen tällainen pumpulipilvenhattaraisenonnellinen päivähoidon aloitus on tuntunut ihan erityisen hyvältä!
Mitenkäs teillä muilla sujuu? Onko hoidon tai kerhon aloittavien vanhempia kuulolla ja onko jo päästy arkirytmiin?
Ja hei saa jakaa alle vinkkejä vaikean alun pähittämiseen, jos teillekin on sellaisia niksipirkkakikkoja kertynyt! Joku aina saattaa niistä hyötyä, eli kannattaa jakaa!
Nina H
9.9.2025 at 16:54Ihanan reipas kuopus teillä! Ja sanavalmis!
krista
12.9.2025 at 10:39Hän on kyllä <3
Anna
9.9.2025 at 18:04Ammattivinkkelistä vinkit, koska meillä on kaikilla sujunut aloitukset aika hyvin. Nuorimmalla on ollut enemmän hankalia aamuja, mutta lopulta hänelläkin kohtalaisen vähän.
-Pari tutustumispäivää niin, että vanhempi on mukana ja näkee jo vähän kavereita, aikuisia ja hoitopaikan arkea.
-Pihalla voi käydä leikkimässä hoitopaikan ollessa kiinni.
-Hoitoon joku super ihana juttu, jota käytetään vaan siellä. Tossut, panta, huivi… Mikä ikinä.
-Tuon pelin voi laittaa avainrenkaalla nipuksi ja mukaan hoitoon niin, että päällimmäisenä on se, missä vaiheessa päivää ollaan.
-Perheen valokuvia mukaan hoitopaikkaan.
-Peukalon varteen piirretty sydän. Vanhemmalle piirretään samanlainen ja kerrotaan, että kun siitä painat sormella niin äiti/isi saa sinulta viestin, että kaipaat. Hoitopaikan henkilöstön pitää myös muistaa viestiä näistä viesteistä, että vanhempi voi jo tullessa sanoa, että sai lapsen viestin ja vanhemman leikkiä täysillä mukana kun lapsi kertoo lähettäneensä viestejä.
-Vanhemman reipas ja nopea lähtö. Heipat ja isot halit voi antaa jo vähän aikaisemmin ja hoitopaikalle tullessa vaan tehdään siirtymä (riisutaan, pestään kädet, mitä siihen nyt kuuluu) ja sitten nopea hali ja iloiset ja reippaat heipat lapselle. Vaikeaa se on, jos toinen itkee ja huutaa, mutta liika hössötys ja vetkutus viestii lapsellekin, että tässä on nyt joku juttu, josta pitää olla huolissaan. Tottuminen käy paljon nopeammin, kun hoitoon tulo hoidetaan aina samalla tavalla napakasti.
-Oman olon helpottamiseksi voit etukäteen jutella henkilökunnalle, että sinun on hankala jättää itkevä lapsi ja silloin he toivottavasti voivat ainakin joinain päivinä laittaa viestiä tai valokuvaa, kun lapsi rauhoittuu puuhiinsa.
-Luota ammattilaisiin. He kyllä tekevät parhaansa lapsesi olon helpottamiseksi. Ja jos on jotain erityistä, miksi et pysty luottamaan niin puhu siitä, joko ryhmän henkilöstölle tai hoitopaikan esimiehelle.
krista
12.9.2025 at 10:42Tosi hyviä, kiitos! <3 Noista tutustumispäivistä tuli vielä mieleen, että siis hei täällähän on muuten ihan sellainen "systeemi" hoitoonjäännin aloittamiseen, tai siis tulee sellainen kaaviokuva, että miten harjoittelun voi tehdä asteittain jne ja kaikessa korostetaan, että lapsikohtaisesti ja perheen toiveiden mukaan - se on tosi kiva! Harmi kyllä kerhoon mitään tällaista ei ollut vaan se oli silleen 1-2 päivää mukana ja ulos. Olisin kaivannut pehmeämpää otetta siihenkin (näin jälkikäteen ehkä uskallan kertoa julkisesti), vaikka muuten kerhoon olinkin tosi tyytyväinen!
-
Erityisen ihana vielä noi sydänterveiset! <3
Äiti
9.9.2025 at 21:28Voi kun meilläkin olisi alkanut yhtä hienosti :( 3.5v on käynyt noin puoli vuotta päiväkotia, kesäloman jälkeen vaihtui vielä uuteen paikkaan kun muutettiin. Tuntuu, että hän on jotenkin ”alistunut kohtaloonsa” ja jää kyllä ilman itkuja hoitoon, mutta kotona ollaan huomattu, että käytös on muuttunut hankalammaksi ja aina välillä hän itkee iltaisin, että eihän tarvitse mennä päiväkotiin. Hän on kotona kauhean leikkisä ja aina hirveä hinku leikkiä esimerkiksi puistossa muiden lasten kanssa, mutta päiväkodissa ei halua oikein leikkiä kenenkään kanssa. Hän käy hoidossa vain noin kolmena päivänä viikossa yhteensä 20h ja välillä mietin pitäisikö vain sittenkin pitää vielä kotona, mutta en saa sitten itse yhtään töitä tehtyä, eikä oman ikäisiä leikkikavereita ole oikein enää päivisin missään. Surettaa!
krista
12.9.2025 at 10:44No voi kurjaa, ja osui sit tosiaan tuo muuttokin vielä, että tuli heti muutosta! Noinhan se usein menee, että reagoinnit tulee sit kotona, etenkin iltaisin. Voi toivottavasti lähtisi sujumaan <3
A
10.9.2025 at 11:46Jihaat päiväkotialoitukselle ja toivottavasti kaikilla heillä, joilla on hankala alku, asiat lutviutuu ajan kanssa. Hyviä vinkkejä kokeiltavaksi. Oma pieni on jo teini ja mun kosketukset päiväkotieloon on enää se kun ajelen töihin niin matkalla on useamman päiväkodin piha ja musta on ihana katsoa pieniä ihmistaimia tärkeissä hommissaan puuhaamassa. Päiväkoti-ikäiset lapset on niin best (on teinitkin, mutta vähän eri tavalla).
—
Meillä lapsi meni päiväkotiin 1,5 vuotiaana ja ei ollut erityisen helppo alku (öö, just oltiin päästy eroon järkyttävästä vierastuksesta, lapsi oli tottunut syömään vaan itse tehtyä ruokaa, ei mitään suolaa jne ja äiti-vaihe oli kova). Meillä alkua helpotti se, että päiväkodista lapsen omahoitaja kävi kotona ennen hoidon alkua vähän tutustumassa (siis tää Hkin kunnallinen päiväkoti ja tämä oli ihan mahtava juttu), opetin lapsen syömään näkkäriä ja rasvatonta maitoa (sitä ennen luomukevytmaitoa) — halusin, että lapsella on jotain tuttua ruokaa, ettei oo nälissään (eka päiväkotipäivä oli sit lounaaksi kalapuikkoja ja lapsi oli järkyttynyt että mitä tää on…ja söi sit sitä näkkäriä :D), sitten oli valokuvia lähimmistä (äiti, isi, isovanhemmat) laminoituna ja tietty tärkeä pehmo. Lapsi noin niinkuin periaatteessa oppi jäämään suhteellisen ok ilman itkuja, mutta kuulin hoitajilta, että hän aamupäivän on hirveän suruinen ja tykkää olla sylissä…ja sit päiväunien jälkeen ihan kuin eri lapsi, iloinen, riemukas ja leikeissä mukana). Tämä oli vanhemmalle aika kurja tunne, kun tiesi ettei se ikävöinti mee nopeasti ohi, vaan kestää tunteja (ja toisaalta hassua, että unien jälkeen tilanne nollaantui). Toisaalta lapsi sai päiväkodissa paljon kivoja kokemuksia ja oli vaan 3pv/vk hoidossa lyhyitä päiviä, eli sai rakentaa luottamusta päiväkodin aikuisiin ja koko hommaan (viikon kulkua hahmottamaan meillä oli kuvat jääkaapin ovessa, että milloin on päiväkotipäivä, milloin kotipäivä äidin kanssa tai kotipäivä isin ja äidin kanssa (vkl). Mutta joo, lapsi aloitti päiväkodissa elokuussa ja pikkuhiljaa homma alkoi toimia, pitkän joululoman jälkeen ajateltiin, että huoh, taas sama totuttelu uusiksi, mutta turhaan, ekana tammikuun hoitopäivänä lapsi marssi ryhmäänsä itse reippaasti, vilkutti heipat ja läksi leikkimään (ja sen jälkeen ei tarvinnut kokea huolta, että pärjääkö, kaikki meni mahtavasti).
krista
12.9.2025 at 10:51Oho enpä ole koskaan ennen kuullut tuollaisesta kotikäynnistä, onpa ihanaa! Helpottaa varmasti alkua, kun on ensin tutustunut tutussa kotiympäristössä! <3
-
Meillä on muuten kans tuo tuollainen viikonkulkutaulokko, haha se on edelleen ovessa "isojen" jäljiltä, mutta eihän sitä tietty ole käytetty ties kuinka moneen vuoteen :D Että onpa muuten hyvä, että ei ole otettu sitä pois, kun nyt se on taas tarpeellinen :D :D Meillä on ollut tarkoituksena tehdä siihen uusia lappusia, jossa ois perheen pieninkin kuvassa, kun aimmissa kuvissa on vaan isosiskot. Toivottavasti saadaan aikaiseksi ennen kuin pieninkin on liian iso sitä taulukkoa käyttämään :D