Hupsis, on kulunut jo kuukausi meidän 3-vuotiaan päiväkodin aloittamisesta! Olin aikeissa kirjoittaa, että tunnelmat ”parin ensimmäisen viikon jälkeen”, mutta sitten tulin vilkaisseeksi kalenteriin.
Nojoo, olihan meillä toki sellainen hajanainen alku. Varsinaiset harjoittelupäivät jäivät suunniteltua lyhyemmiksi, kun syyskauden ensimmäinen flunssa iski heti muutaman ensimmäisen päivän jälkeen ja sitten flunssan jälkeen piti käynnistää jo kokonaiset hoitopäivät.
Onneksi hoitoharjoittelu sujui meiltä sen verran hyvin, että ihan tuollaisen parin tutustumispäivän jälkeen taapero oli valmis jo täysiin (tai no okei tässä tapauksessa kuuden tunnin) hoitopäiviin.
Hoitoon hän on jäänyt riemumielin, ja kuvaava hetki oli ehkä se, kun hän päivähoitopaikan pihalla levitti kätensä ja totesi tyytyväisesti:
”Tämä on minun elämää!”
Joo ei ollut ihan samanlaista meininki kerhoon jäädessä vuosi sitten.
Kerhoalku silloin noin 2v 3kk iässä oli meille siis tosi hankalaa. Oli tosi lähellä, että olisin todennut, että ei tästä tule yhtään mitään, mutta jotenkin olin sisäisesti varma, että taapero nauttii kyllä kerhosta sitten, kun siellä tottuu olemaan. Ja niin kävi! Mutta ei todellaakaan ollut sujuva alku silloin.
Mutta nyt hänellä oli tietysti vuosi enemmän ikää sekä myös kokemus siitä, että miten jäädään ”itsekseen” lapsiryhmään ja että äiti tulee sitten hakemaan.
Johonkin ”äiti tulee sitten hakemaan” -vakuutteluun hän nyt tänä vuonna vastasikin:
”No TOTTA KAI tulee!”
Että mitä hölmöjä puhelet, eihän tässä mitään hätää, eihän se mua nyt tänne jätä.
Meidän tapauksessa me on koettu just tämä ikä hyväksi (”näiden lasten kannalta ja tässä perhetilanteessa jne” -disclaimerit tähän) iäksi aloittaa päivähoitotaival. Esikoinen aloitti ensin metsäkerhossa, mutta nopeasti kävi selväksi, että hän kaipaa vielä enemmän leikkimistä omanikäisten kanssa, ja noin 3,5- vuotiaana hän aloitti päivähoidossa. Keskimmäinen aloitti päivähoidossa tasan 3-vuotissyntymäpäivänään. Ja perheen pienin aloitti nyt 3v 2kk iässä, ja vuotta aikaisemmin kerhossa.
Ja näistä tosiaan ainoastaan tuossa kerhokokemuksessa on ollut vaikea alku. Muut on olleet silleen ”okei mä menen nyt leikkimään, äiti heippa!” -tyyppisiä aloituksia. Että saadaan kyllä olla tyytyväisiä ja onnekkaita, että tämä on mennyt näin!
Tyytyväisiä ja onnekkaita me ollaan myös pienimmän päivähoitopaikan saamiseen! Kaksi isompaahan aloitti ensin kauempana päiväkodissa, ja roudailut söivät liioittelematta joskus 1,5 tuntia päivästä. Myöhemmin (esikoisen eskarin myötä) he saivat siirron lähemmäs. Ja nyt pienin pääsi tähän lähimpään ihan suorilta, jippii jei ja jahuu! Mikä lottovoitto!
Sekin on muuten tietysti ollut sellainen aloitusta helpottava tekijä: kun se päivähoitopaikka on perheelle niin läpikotaisin tuttu ja siinä pihalla pieninkin on leikkinyt ihan ryömijäisiästä asti. Juuri sen pihan keinussa on otettu ensimmäiset keinumiset, ja niin edelleen.
Ja siis useita hoitajiakin on vielä ihan samoja kuin isosisarusten aikana. Pidän tätä ihan tosi hyvänä merkkinä, ja meidän pienimmän hoitotaipaleen alku onkin ollut tällainen ihana sydänkuvilla varustettu kokemus.
Mutta koska ”ei niin helpostakin” on meillä sen kerhon myötä kokemusta, jaan muutamat vinkit ja niksit, joilla me yritettiin helpottaa vuosi sitten sitä kerhoon jäämistä.
Itsehän olisin halunnut silleen vähitellen olla pidempiä ja pidempiä aikoja poissa ja harjoitella hitaasti ja pehmeästi niin kuin päivähoidon aloittamista harjoitellaan, mutta se ei ollut kerhossa toivottua. Joten piti yrittää keksiä kikkoja a, b, c, x ja y. Tällaisia tehtiin.
1. Isi vei. Isin viemänä jääminen oli (joskus) ihan vähän helpompaa kuin äidin.
2. Läheinen sukulainen pyydetiin hakemaan. Tämä oli oikeastaan mun hammaslääkäriajan takia, mutta osoittautui hyväksi muutenkin. Kun taaperolla oli sellainen ”jee jee tänään xxx hakee mut” -into päällä, niin hoitoon jääminen oli aavistuksen verran helpompaa.
3. Tehtiin ”peli” eli kuvakortit. Tämä oli toisen ohjaajan vinkki ja ohjaajien luvalla tehtiin. Eli otettiin päivän aikana kaikista eri kerhon toimista kuvat. Tyyliin: reppu naulakkoon, ulkoleikit, vaatteiden riisuminen, käsien pesu jne. Ja viimeisenä korttina oli kuva minusta ovella: äiti tulee hakemaan! Nämä kuvat tulostettiin ja jopa kontaktimuovitettiin peliksi. Tätä ”kerhopeliä” sitten paljon pelailtiin kotona eli järjestetiin kuvia siihen järjestykseen, miten kerhopäivä etenee. Ja lopuksi aina se äitikortti! Tää oli aika kiva, suosittelen!
…ja lopulta se oli varmaan sitkeys ja aika, mikä sen teki, että jääminen alkoi olla helpompaa. Lomien jälkeen toki aloitettiin aina sama jäämisangsti alusta, ahhhahahaha. (kolkko nauru kaikuu tyhjillä käytävillä)
Vaikean kerhonaloitussyksyn jälkeen tällainen pumpulipilvenhattaraisenonnellinen päivähoidon aloitus on tuntunut ihan erityisen hyvältä!
Mitenkäs teillä muilla sujuu? Onko hoidon tai kerhon aloittavien vanhempia kuulolla ja onko jo päästy arkirytmiin?
Ja hei saa jakaa alle vinkkejä vaikean alun pähittämiseen, jos teillekin on sellaisia niksipirkkakikkoja kertynyt! Joku aina saattaa niistä hyötyä, eli kannattaa jakaa!
No Comments