Ratkaisu Aku Ankka -kaaokselle

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Epsonin kanssa.

Aku Ankat valtaavat maailman! Tai no ainakin meidän puutalon. Niitä on pöydillä, lattioilla, lipastoilla, sängyissä ja sänkyjen alla. Niitä on kasoissa, läjissä, nipuissa, pinoissa, kaapeissa, kaappien päällä, alla ja välissä, levällään, ehjinä, kannet irronneina, teipattuina, erikoisnumeroina, tavallisnumeroina, uusina, vanhoina, keski-ikäisinä, luettuina ja lukemattomina.

Ja niitä on 80-luvulta asti.

APUA!!!

Ja vaikka tässä puhun vain akkareista, samaan kaaokseen kuuluvat lisäksi mm. Liisa Ihmemaassa, Kattimatti, TaoTao ja Nalle Puh. Löytyi jopa pankin lehti Hakki.

Tuliko teille lapsena näitä, ja onko tallessa?

Ähisin pari viikkoa sitten siivoamisen yhteydessä Insta Storyssa, että miten ihmeessä nämä kaikki sarjakuvat voisi järkevästi piilottaa järjestää ja säilyttää. Eli niin, että lehdet eivät olisi sikinsokin ympäri taloa, mutta silti niitä pääsisi halutessaan helposti lukemaan. Uskaltaisiko edes haaveilla (ei), että näistä joskus pystyisi lukemaan jopa jatkosarjatkin…?

Ajattelin tietysti ensimmäiseksi automaattisesti niitä perinteisiä Aku Ankan omia kansiota. Näppäriä! Itse asiassa klikkasin itseni jo ostoksillekin. Mutta… hui, minkä hintaisia! Jos niitä ostaisi vuosikerta kerrallaan, se ei ehkä niin kovasti kirpaisisi – ja varmasti nuo kansiot ovat erinomaisen hyviä säilytykseen. Mutta niitä pitäisi tosiaan ostaa kerralla noin neljän vuosikymmenen lehdille. Hitsi vie mehän mentäisiin ihan akkarikansiokonkurssiin!

(jos niitä olisi ostanut jo silloin 80-luvulta asti, niin tässä vaiheessa voisi kiittää itseään)

Ja kun tästä aiheesta sitten ähisin itsekseni Installe, viestiboksiin pompsahti kymmeniä-kymmeniä-kymmeniä viestejä, että jos keksit ratkaisun, niin kerro ihmeessä tännekin. Oho! Perheiden akkarisäilytystaistelu on todellinen!

No, täältäpä sitten tulee meidän ratkaisua.

Niiden virallisten hintavien akkarikansioiden kauhistelun ihailun jälkeen klikkasin itseni katsomaan halpoja ja ihan tavallisia lehtikoteloita. Ostetaan nyt kuules ihan vaan tällaisia. Mutta onhan nämä kyllä niin tyls…

”No hei meillähän on se uusi printteri! Tulostetaan sillä jotain hienoa ja teipataan niihin päätyihin. Mä voin vaikka itse piirtää sellaiset koriste-etiketit”, Joel huikkasi sivusta.

Whaaaaaaat?!?!?!? Mitä sä just sanoit? Siis VAU! Jotkut superihanat, Joelin taiteilemat lehtikotelotaiteet askarreltuina kiinni edullisiin peruslehtikoteloihin. Niinhän me todellakin tehdään!

Minä tilasin siis halvat pahviset kotelot. Ja viime viikonloppuna Joel aloitti piirtämisprojektin, joka valmistui eilen.

Meillä on tosiaan uusi printteri.

Se on Epson EcoTank -tulostin – ja se on siis sen verran tuore tulokas talossa, että tuskin itsekään vielä tajuan sen koko potentiaalia. Hihkuin jo testiprinttien yhteydessä, että kato hei kato, tällähän voi tulostaa SÄVYJÄ. Joo, voihan sillä: sillä voi siis tulostaa myös esimerkiksi valokuvia reunuksettomasti A4-kokoon asti. Siis voisi vaikka itse tulostaa valokuvan tauluksi! Tai skannata vanhan valokuvan, tallentaa sen itselleen arkistoihin tai tulostaa – vaikka valokuvapaperille, taidepaperille tai kortille. Itse, kotona. Mindblown.

Mun aiemmilla printterikokemuksilla tuota uuden tulostimen mahdollisuuksia on tosiaan ollut näin alkuun jopa vähän vaikea sisäistää. Toimiiko se oikeasti? Siis että sillä voi tulostaa hienoja juttuja? Ilman raitoja, ruksutuksia, ruttupapereita ja ikuisesti lopussa olevia mustekasetteja? Meillä kotona? Todella? Ihan oikeastioikeasti?

Meille on tätä ennen kaksi kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana käynyt niin, että me on Joelin kanssa yhteisesti todettu, että meille tarvitaan printteri. Sitten ollaan lähdetty reippaasti käsi kädessä lähimpään isoon markettiin, tunnettu hien hiipivän merinovillapipon alle siinä printterihyllyllä ja palattu lopulta kotiin halvimman mahdollisen laitteen kanssa, kun ei muillakaan kriteereillä osattu valintaa tehdä. Ja ihan heti kohta sen jälkeen meillä ei taaskaan ole ollut (toimivaa) printteriä.

Olin jo ehkä vähän luopunut toivosta, että kotona voisi olla hyvä tulostin. Ja siis kun sanon hyvä, tarkoitan myös, että toimiva.

Mutta nyt on! Ja tosiaan vasta tässä sulattelen, että mitä kaikkea tällä voi kotona tehdä!

Tuossa Epsonin EcoTankissa on se(kin) iso ero muihin tulostimiin verrattuna, että tässä ei ole ollenkaan niitä tavallisia mustepatruunoita. Tai niitä kasetteja, tai mitä nyt ovatkin. Sen sijaan tulostimen musteet (kuusi väriä) täytetään mustepulloista. Ja haha vaikka se kuulostaa sotkukatastrofilta, ei se sitä ollut, vaan se täyttäminen kävi oikeasti tosi siististi. Ne on ihan suunniteltu toimiviksi ja sotkuttomiksi.

Noiden mustepullojen etu on se, että esimerkiksi jo siinä tuotepakkauksessa mukana tuleva muste vastaa 72 mustepatruunaa. Epson on laskenut, että sillä voi tulostaa jopa 14 000 sivua. Jos tällä meidän uudella tulostimella lähtisi tulostamaan ihan urakalla laadukkaita valokuvia, saisi tulostettua jopa 2300 valokuvaa tällä yhdellä mustepullosarjalla.

Eli kotikäytössä sitä mustetta pitää lisätä todella harvoin perinteiseen verrattuna.

Meidän uuden Epson EcoTankin malli on ET-8500 ja se on superhyvä just valokuvatasoiseen tarkkaan tulostamiseen. (Sanoinko jo, että vau?) Täältä löytyy kaikkien Epsonin EcoTankien valikoima, siellä on siis erilaisia EcoTank-vaihtoehtoja tarpeesta riippuen: jokapäiväiseen tulostukseen, ammattitasoiseen tulostukseen, valokuvien tulostukseen (meidän malli on tätä luokkaa) sekä mustavalkotulostukseen.

Mutta okei takaisin akkarikaaokseen ja kansiotaiteeseen!

Eilen tosiaan sitten aloin tulostaa näitä Joelin piirroksia. Tältä se vähitellen alkoi näyttää…

…ja tältä – sieltä ne vain putkahtelevat…

Noiden ”siveltimenvetojen” sävyt toistuvat ihanasti, vaikka nämä on tulostettu ihan tavalliselle edulliselle kopiopaperille, ei edes mihinkään hifistelypaperiin.

Ensimmäinen orastava idea Joelilla tässä kuvittamisessa oli sellainen, että jokaisessa kansionpäädyissä olisi joku mielikuvitushahmo lukemassa – ja hahmon käsissään (tai evissään) pitelemään lehteen jäisi aina vapaa valkoinen ”etikettikohta”. Siihen voisi käsin kirjoittaa, että mitä se kyseinen lehtikansio sisältää.

Minä toivoin mukaan useampaa hahmoa, ja että kuviossa olisi jonkinlainen jatkuvuus, että se näyttäisi kivalta riviltä lasten kirjahyllyssä. Ja se oli myös selvää, että kuvituksessa saa (ja pitää!) olla lapsekkuutta, ei pelkästään aikuisten estetiikkaa. Ehkäpä hahmojen tausta voisi olla yhteneväinen…? Voisiko siinä olla joku teema? Jostain syystä me molemmat ajateltiin merta.

Toivoin myös päätyihin valkoista ylä- ja alareunaa niin, että jos valkoisen pahvikansion reuna kurkistaa sieltä millin, niin se ei sieltä heti paista pitkälle. Mutta ei mitään suoraa marginaalia vaan jotenkin silleen luontevasti, haha. Joel oli nero ja keksi ratkaisuksi pilvet.

Ja tadaa, niin syntyi tällainen kolmen kuvion sarja! Ja myös tämän kuviokolmikon ulkoreunat ovat yhteensopivia, eli vierekkäin voi laittaa vaikka kymmenen kansiota, ja niistä tulee silloinkin hyllyyn ikään kuin kokonainen ”maisema”. Eli myös tyttö ja hai osuvat yhteen pilvien ja muun maiseman osalta.

Aaaaaah!

Kuviot on sijoitettu paperilla jokainen omalle A4:lleen, ihan keskelle. Reunoihin on siis jätetty ”saumavara”, eli tulostamisen jälkeen paperit voi niistä reunoista taittaa ja liimata kansioiden sivuihin. Tällä tavalla liima ei (toivottavasti) kupruile rumasti näkyviin paperin alta.

Itse tein hyvin ronskin ja nopean liimauskiinnityksen näin: levitin tavallista liimapuikon liimaa sivuille, asetin kuvion suunnilleen keskelle ja painoin reunat alas. En tehnyt siis mitään tiukkaa taitetta reunoihin, koska olisin kuitenkin taitellut ne ihan vinoon, hah.

Mutta tämä toimi tosi hyvin!

Ai että! Rakastan-rakastan-rakastan!

Siis sekä tuota meidän kansionreunustaiteilijaa (ihana, kun hän innostuu tekemään tällaisia) että tätä lopputulosta! Kerrankin ihan onnistuttiin saamaan sellainen tyylipuhdas lopputulos eikä mennyt söhertämiseksi!

Söhertäminen toki kunniaan – sekään ei elämässä haittaa – mutta kyllä sitä välillä sielu lepää tällaisesta siististäkin lopputuloksesta.

Ja hei jos joku innostuu ja haluaa tulostaa itselleen nämä Joelin kansionpäätytaiteet, hän lupasi jakaa nämä vapaaseen (koti)käyttöön!

Kuviot voi tulostaa täältä. Ne sopivat siis peruskokoisiin 10 cm leveisiin kansioihin.

Lisäksi Joel teki näistä myös mustavalkoiset versiot, jos joku haluaa tulostaa nämä vaikkapa värityskuvina! Noita Joelin värityskuvia kun vuosien varrella niin usein toivottu. Täältä löytyy siis sama mustavalkoisena vapaasti tulostettavaksi!

Meille tuli näin alkuun nyt lasten kirjahyllyihin kaksi kuuden lehtikotelon riviä.

Järjestelin ne näin – lajittelu oli muuten yllättävän kivaa nyt, kun tiesi, että lehdille on olemassa järjestelmälliset sijoituspaikat.

Ylärivissä on akkareita:
Aku Ankan vuosi 2021, vuosi 2020, Aku Ankka klassikot, vuosi 1994-1995, vuosi 1992-1993 ja vuosi 1990-1991

Alarivissä vanhin akkarikansio sekä muut sarjakuvat:
Aku Ankan 1980-luku, Kattimatti, Liisa Ihmemaassa, kaksi kansiota Prinsessaa sekä muut sarjikset

Maailma ei valitettavasti ole täydellinen siinä(kään) mielessä, että yhteen peruskokoiseen lehtikoteloon ei mahdu täyttä kokonaista vuosikertaa. Onneksi meidän oma epätäydellisyys tätä hienosti kompensoi, eli lehtiä on hukkateillä juuri sopivasti niin, että meidän tallessa olevat lehdet loksahtivat näihin sopivasti, haha.

Maailman epätäydellisyys ja meidän oma epätäydellisyys on siis yhteensä täydellistä.

Kun meille noita lehtiä tupsahtelee lisää (saamme vanhoja lehtiäni vähitellen sukulaisten nurkista) ja nämä kansiot täyttyvät, me tehdään vaan sitten kolmas rivi hyllyyn ja tulostetaan lisää näitä samanlaisia kansionpäätyjä.

Jee! Hitsi että olen tyytyväinen!

Mitäs sanotte, miltä näyttää hahmo- ja kansiorivistö?

Olisi muuten kiva kuulla (tai vaikka nähdä kuva Instassa), jos Joelin kansiotaide pääsee jonkun kodin lastenhuoneen kirjahyllyyn.

Miten teillä muilla on järjestelty (tai jätetty järjestelemättä) kodin sarjislehtikaaos?

 

 

PS. Nyt on hyvä aika hihkaista, jos Joelin tekemät värityskuvat kiinnostavat. Veikkaan, että tuo meidän otustaiteilija olisi hyvin helposti houkuteltavissa piirtämään lisää sellaisia, kun tämä homma on nyt ns. korkattu!

25

You Might Also Like

  • A
    23.9.2021 at 20:48

    Tosi kiva idea ja upea toteutus! Tosi hieno kuvitus ja ihana kun on sekä tyylikäs ja samaan aikaan hauska ja lapsenomainen päätyrivistö. Hep, ja akkari-ongelma on täälläkin, lapsi halusi niitä aku ankan kansioita omilla rahoillaan tilata, mutta eihän ne tilattu 3 kansiota pitkälle riittäneet). Mä oon sen kylmästi ratkonut silleen, että ei sit säilytetä, vaan laitetaan kiertoon. Ei vaan mahdu ja pysty. Mutta tosi kiinnostava kyllä toi printteri, siis ne kuivuvat ja alati loppuvat mustekasetit on niin syvältä. Meillä lapsi ois kyllä ihan villinä riemusta jos meille tulisi joskus tulostin, on menty aina vaan mummon tulostinta lainaten :)

    • krista
      24.9.2021 at 08:54

      Kiitos! <3 Ja joo siis itsekin olen jotenkin ihan hämmentynyt, että miten näistä tuli näin hienot :D Joelin piirtämistaidot toki tiesinkin, mutta että noi sai vielä noin siististi kansioihin loksahtamaan ja mäkään en sössinyt hommaa liimoilla. Sitä ehkä eniten epäröin, että miten ne kiinnitetään nätisti.
      -
      Meillä on tosiaan akkareita säilytetty mun lapsuudesta asti - taitaa olla suvussa tämä "mitään ei heitetä pois" :D Siksi niitä onkin tuolta 80-luvulta vuoteen 1995 asti, sen jälkeen on taidettu tilaus lopettaa. Ja sit uudestaan alkaa vuodesta 2020, jolloin me tilattiin se. Kiertoon oon ajatellut noita Prinsessa-lehtiä, ja niitä on suurin osa laitettukin - kun laittaa "saa ottaa" -pinon, niin nopeasti hupenee :) Mutta akkareita en kyllä raaski :)
      -
      Haha ja mehän ei olla siis tuota tulostinta "esitelty" vielä mitenkään meidän lapsille. Mutta hitsi miten loputtomat askartelumahdollisuudet se kyllä tuo - luulisi ainakin, että netistä löytyy kaikenlaisia tulostettavia askarteluhommia pilvin pimein! Jotain taiteltavia eläimiä tai muita - en siis tiedä, kun en ole vielä katsellut, mutta sellainen tulee ekana mieleen... Seuraavassa flunssassa taidan näyttää lapsille, että katsokaas, mitä tällä voi tehdä... :D

  • SH
    24.9.2021 at 06:37

    Minä ostin samanlaisia koteloita kun teillä Ikeasta, mutten pahvisena. Toivon että kestävät pitkään ja kyllä oli niillä hintaakin. Mutta nyt on lehdet järjestyksessä ja helppo ottaa mukaan vaikka autoon ajanvietteeksi. Meillä irtolehtiset on kirjaston poistolehtiä, missä on muovikannet laitettu. Helppo putsata hiekat ym päältä. Ja kun on lehdet saatu ja saa aina lisää niin laitan myös kiertoon muidenkin iloksi

    • krista
      24.9.2021 at 09:10

      Sama ostopaikka meilläkin :) Otitteko sellaiset vaneriset? Me otin ne ihan hinnan perusteella halvimmat, vaikka tukevammasta kartongista saisi varmaan kestävämmät… Toisaalta mulla oli yhdet vastaavat, ehkä noin vuonna 1997 ostetut mustat pahviset lehtikotelot käytössä varmaan 15 vuotta, mutta just muutama vuosi sitten laitoin ne ”saa ottaa” -pöytään, kun kuvittelin, että en enää tarvitse… Sit meillä on askartelupapereille aiemmin hankittuna pari sellaista muovista, mutta niiden mallista en ole tykännyt, kun niiden sivut eivät ole tuollaiset ”kokonaiset” vaan niissä on ikään kuin ritiläsivut. Papereiden kulmat jäävät niihin aukkoihin aina jumiin ja rypistyvät, ärsyttävää.

      Ja hei kiitos, tuo muuten onkin hyvä idea, että tuollaisessa voi ottaa lehtiä autossa mukaan matkaviihteeksi!

  • SH
    24.9.2021 at 14:41

    Nämä on jotain peltiä. Olen tykännyt kun kestävät hyvin käyttöä. Meillä myös ne muoviversiot missä on aukkoja reunoissa sai paikan työpöydältä mappi ö-säilytykseen meneville papereille. Ne on tosi kivan väriset mutta juuri aukot rikkoo kaikki lehtien reunat

    • krista
      24.9.2021 at 19:00

      Haa sama kokemus! Mitäköhän ihmettä siinä on ajateltu, kun on tehty sellaiset reunat noihin!

  • Karina
    24.9.2021 at 15:10

    Mä rakastin sarjakuvia pienenä ja käytiin ostamassa divareista mulle Akuja hirveet läjät. Ei ne kuitenkaan ihan ilmasia olleet, kun muistaakseni 50 penniä/kpl! Luin niitä niin paljon että suurin osa on heitetty roskiin aikoja sitten mutta tosi paljon on vielä pahvilaatikossa mun vanhemmilla. Tosin mun kuopus (joka sarjiksia lukee) ei tykkää jostain syystä niistä vanhoista (vaikka niissä parhaat tarinat!) vaan lukee omia 2000-luvun akuja vaan. Esikoinen ei ole sarjiksista koskaan välittänyt. Meillä on niitä Aku Ankan omia kansioita – jotka nykyään mustia eikä enää keltasia (vai tilaskohan mun mies vartavasten mustia) eikä siis varmaan sopisikaan teidän värimaailmaan :D Nuo kansiot on siis nenä päähän! Heh, printteristä tuli mieleen yks meemi, joka on ihan hauska kerrottunakin: Rage Against The Machine never specified which machine specifically they were angry with, but I reckon it was a printer. Viimesimmät printterimallit on kyllä mun kokemuksen mukaan onneksi toimineet moitteettomasti. En tajua mikä siinä oli niin vaikeaa ekat 20 vuotta :D :D (nimim. jonkun kerran työpaikalla jumittuneita papereita irrotellen ja mustekasetteja vaihdellen)

    • krista
      24.9.2021 at 19:07

      Hei mekin käytiin divarissa lapsena, Kuusamossa oli sellainen kuin Riipinen! Sieltä ostettiin Maailman Vahvinta Nallea, sitä mulle ei siis tullut, mutta tapana oli sieltä ostaa. Hintaa en muista :)

      Meillä nämä akkarit iski lapsille nyt tosiaan silloin 2020, kun sitä tilattiin (kumpi oli ensin, innostus vai tilaus, en ole varma) ja on ollut tavallaan hauska (?) saada se sama kokemus, mitä omassa lapsuudessa oli, että akkaripinoja pitkin ruokapöytä – itse muistan, että se oli MAHTAVAA, kun oli iso pino vanhoja lukemattomia lehtiä, joisa voi vaan hotkia lehden kerrallaan ja lukuvarasto tuntui loputtomalta :D

      Ja siis hihitys tuolle Rage Against the Machinelle :D

  • Katarina
    25.9.2021 at 10:51

    Hei,
    Seuraavaksi kaivataan Lego palikoiden järkevää, toimivaa ja esteettisesti tyydyttävää säilytysratkaisua 😊 Ne kun ovat akujen lisäksi suurin sekasortoa aiheuttava tekijä lastenhuoneessa ja muuallakin kotona ainakin meillä…

    • SH
      25.9.2021 at 16:28

      Esteettisyydestä en tiedä mutta pikkulegoille ostan aina pienen muovilaatikon kannella. Pysyy sarjat omina ja ohjeet tallessa. Toimii hyvin! Isot Legot on vaan sekaisin muutamassa muovilaatikossa ja kaapissa. Meillä on lelukaappi 60cm syvä niin mahtuu hyvin pari laatikkoa vierekkäin

    • krista
      28.9.2021 at 09:37

      Haa, tän vois ottaa käsittelyyn :D

      Meillä siis homma menee niin, että lapset ensin rakentaa sen kokonaisuuden, ja se tavallisesti pysyy ”käytössä” kokonaisena jonkin aikaa. Muutamista viikoista muutamiin kuukausiin. Nämä valmiit (tällä hetkellä on vain yksi majakka) on kirjahyllyssä hyllyllä. Mutta jossain vaiheessa lapset sitten purkaa sen atomeiksi ja ottaa vapaaseen rakenteluun. Ja kyllä, tässä vaiheessa mun tekee mieli kirkua, mutta oon malttanut ja antanut tehdä, miten haluavat. Ja ne kaikki osat on sitten vaan yhdessä Ikean läpinäkyvässä kannellisessa laatikossa, sekin on kirjahyllyllä. Ohjekirjoja oon vähän yrittänyt säilöä sillä ajatuksella, että JOS ne joskus vielä saisi palautettua hienoiksi rakennelmiksi – tai jos innostuisi yrittämään jonkun kasaamista uudelleen. Mutta niin se taitaa meillä olla, että alkukokoamisen jälkeen ikuisesti menetettyinä.

      Eli meilläkään ratkaisu ei ole mitenkään esteettinen, vaan ihan yksi iso Ikean läpinäkyvä laatikko vaan, sellaisissa meillä muuten on muutkin lelut leikkihuoneen kaapissa. (silloin, kun eivät ole lattialla)

  • A
    28.9.2021 at 20:29

    Meillä legosarjat menee pääosin palasiksi silputtuina minigrip-pusseihin (viimeisimmät kootut on esillä siihen asti kun mulla menee hermot pölyn kanssa). Tämä siksi, että lapsi tykkää noita koota uudestaan. On meillä myös sarjojen ulkopuolisia legoja tosi paljon ja ne on lajilteltu tyypeittäin minigrip-pusseihin (tyyliin tässä pussissa on 2×1 palat, tässä 3×1 ja 4×1 palat, tässä kattopalat jne). Plus lokerikkoja pikkuosille ja ukkeleille. Neurootikkoäiti tässä hei, mutta puolustukseksi lapsen ei tartte noita järkkäillä (vaan hän kippaa ne yhteen kasaan, jossei huvita järkätä ja mä sit lajittelen kun saan sopivan (pms)fiiliksen :D Tää on vähän must kun meillä on oikeasti aika paljon legoja, 5 tai 6 sellaista normikokoista smartstoreboksia plus muutamat lisäjemmat kunnei noihin mahdu (niin ja jos teillä on aku ankat perintöä 80-luvulta lähtien, niin meillä tosiaan lego-osien päämuna juontaa mun omista lapsuuden legoista joita oli iso muovilaatikollinen säilöttynä (hihi, ja lapseni on niin legointoilija, että nuoremmat serkkunsa saa ootella vielä tovin ennenkuin perintölegot raskitaan luovuttaa sisarusten lapsille).